Lomailua

Joululoma on jo puolivälissä! Itse asiassa yli puolivälin. Ei ole edes kahta viikkoa siihen, kun jälleen on palattava koulunpenkkiä kuluttamaan Aineenvaihdunta -jakson muodossa... apua!

Ketään ei varmaan yllätä kun kerron, etten tosiaan ole tähän mennessä lomani aikana kertaillut viime jaksojen asioita saati sitten perehtynyt tuleviin aineenvaihduntajuttuihin. Enkä siis myöskään ole stressannut mistään koulujutuista! Ja se on ollut ihanaa :)

Olen kuitenkin ehtinyt selailla läpi yhden Lääkärilehden ja yhden Duodecimin aikakauskirjan numeron. Luin jopa muutaman hyvinkin mielenkiintoisen artikkelin mm. ruskeasta rasvasta ja vauvan dna:n tutkimisesta äidin verestä. Vielä olisi siis paljon luettavaa edessä, kun kerran menin lupaamaan itselleni noiden lehtien lukemisen tässä joululoman aikana. Noh, vielä on onneksi hetki aikaa.

En ole myöskään ehtinyt lukea viihdekirjallisuutta tai katsomaan Greyn anatomian tuotantokausia, kuten aikaisemmin uhosin tekeväni. Sen sijaan olen viettänyt laatuaikaa milloin kenenkin sukulaisten tai ystävien luona. Lähes kaksi viikkoa olen ollut reissussa eri puolilla Suomea sukuloimassa ja aikaisemman elämän kavereita tapaamassa. Myös joitakin lääkiskavereita olen onnistunut näkemään. Nyt sitten pieni (parin päivän) hengähdystauko ennen seuraavaa sukulais-/kaveritapaamisreissua. 

Tällainen välipäivä-päivitys tähän väliin siis. Pidetään blogi hengissä ;)

Kyllä muutama postaus on työn alla, ja yritän ehtiä tässä kotona ollessa kirjoittelemaankin. Kaiken muun ohella. 

Ai niin joo. Lisääntymisjakson tentti meni läpi! Opintopisteitä on nyt kasassa siis yhteensä peräti 40, wohoo!

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu ja nauttikaahan nyt talvesta kun se vihdoin saapui!

kuva

Lääkiksen ensimmäinen syksy

Nyt se on ohi! Ensimmäinen lukukausi lääkistä takana, ja 1/12 LL:n (lääketieteen lisensiaatti) tutkinnosta siis suoritettu. Paljon on siis vielä edessä, onneksi!

Tuntuu siltä, että paljon on myös tähän mennessä takana. Paljon on saavutettu ja koettu. En osaa sanoa, olenko kuluneen syksyn aikana niinkään oppinut paljoa, vaan ehkä lähinnä saanut uusia kokemuksia. Siis tietenkin olen oppinut paljon uutta ja opiskellut ahkerasti. Siitä ei ole kyse. En vain tiedä, tulenko näitä tietoja tarvitsemaan käytännössä joskus tulevaisuudessa, tai ylipäätään muistamaan niistä kovin paljoa enää esimerkiksi kutosen keväällä kun valmistun.

Sen sijaan henkistä kasvua on (jälleen) tapahtunut, tässäkin iässä. Nyt se on ollut kasvua lääkärinä. Ennen olin sairaanhoitaja, mutta nyt olen myös tuleva lääkäri. Pakko myöntää, että on se ajatusmaailma ja erityisesti suhtautuminen lääkäreihin muuttunut aika paljon. Olen tietysti myös syventänyt jo olemassa olevia tietojani ja osaamistani. Ensi kesänä sairaanhoitajana työskennellessäni osaan varmasti paljon enemmän kuin viime kesänä.

Ajattelin kuitenkin koota tähän tekstiin nyt vähän kokemuksia kuluneelta syksyltä. Olen varmasti niitä jo erikseen useissakin teksteissä jonkin verran käynyt läpi, mutta ehkä ihan kaikkea ei ole tullut mainittua. Jokainen tekstihän on kuvannut myös juuri sen hetkistä olotilaa tai tilannetta, eikä silloin välttämättä se kokonaiskuva ole kunnolla hahmottunut.

Elokuu

Lääkistaipaleeni alkoi siis maanantaina, elokuun 24. päivänä kun ihan ensimmäistä kertaa hieman harhaillen löysin vihdoin Tampereen lääketieteen yksikön B-rakennuksen, tuttavallisemmin Bion ja astuin sen ovista sisään. Olin paikalla ajoissa, mutta niin olivat monet muutkin. Luentosalin ulkopuolinen aula oli täynnä uusia kurssikavereitani, joista en tuntenut ainuttakaan. Sohvat olivat jo lähes täynnä ihmisiä, eikä nyt kenenkään ventovieraan viereen uskaltanut tietenkään mennä istumaan. Niinpä jäin seisomaan sohvaryhmän viereen, mutta olin kuitenkin sen verran reipas, että rupesin juttelemaan vieressäni istuvalle tytölle. Paikalle valui pikkuhiljaa lisää ihmisiä, ja pian aula olikin jo täynnä puheensorinaa.

Klo 10.15 alkaneen tervetuloluennon ja tervetulo- sekä onnentoivotusten siivittämänä alkoi kolmiviikkoinen Johdanto- jaksomme, jonka aikana painopiste oli enemmänkin sosiaalisessa elämässä kuin itse opiskelussa. Johdanto- jakson sisällöstä olen kertonutkin aikaisemmin jo.

Ensimmäisellä viikolla tutustuimme toisiimme aluksi lähinnä hupitutorryhmien sisällä. Siitä pitivät huolen hupitutorimme, eli 2. vuosikurssin opiskelijat, jotka olivat järjestäneet meille tutustumisiltaa ja etkoilua ennen lukuvuoden avajaisbileitä ja toogabileitä. Ensimmäisellä viikolla tuli siis tutustuttua nyt jo hyvinkin "omalta" tuntuvaan kandiseuramme Amos-klubiin, sen saunaan ja myöskin toogabileet tuli koettua. En ollut koskaan aiemmin edes pukeutunut toogaan (lue: lakanaan), mutta hyvin se hieman improvisoimalla sujui. Ensimmäisestä viikosta ainoastaan se harmittaa, että otin "koulunkäynnin" liian vakavasti silloin. Juhlissa esimerkiksi ajattelin, että on lähdettävä ajoissa kotiin nukkumaan, että selviää aamulla luennolle. Ihan fiksusti ajateltu sinänsä, mutta kun ensimmäisillä viikoilla ei oikeasti ollut mitään tärkeää tai varsinaista opiskelua, niin olisi sen alun tosiaan voinut ottaa vähän rennomminkin!

Johdanto- jakson aikana koin edellämainittujen lisäksi Aatos -keskusteluillan, Kintulammen mökkireissun (jossa julkistettiin kurssin vastuuhenkilövaalien tulokset) ja siihen liittyvän usean kilometrin pyöräretken sateessa. Osallistuin myös kurssikavereideni kanssa Tamyn (Tampereen yliopiston ylioppilaskunta) järjestämään kaupunkisuunnistukseen, lääkiksen kurssien väliseen jalkapalloturnaukseen pelaajana ja kurssikaverini syntymäpäiväjuhlille. Lisäksi sain paljon tietoa Tampereen yliopistosta, lääketieteen opiskelusta ja harrastustoiminnasta erinäisten tietoiskujen ja luentojen muodossa.

Tutustuin ensimmäisten viikkojen aikana varmaan useampaan ihmiseen kuin koskaan aikaisemmin kokonaisen vuoden aikana. Omien kurssikavereideni lisäksi tapasin paljon uusia ihmisiä myös muilta vuosikursseilta, eivätkä kaikkien nimet todellakaan jääneet mieleen. Saati sitten mikään muu lisäinformaatio johonkuhun ihmiseen liittyen... Tuntui kuitenkin siltä, että kenelle tahansa pystyi mennä puhumaan. Luennoilla istuinkin lähes aina jonkun uuden ihmisen vieressä, ja jokainen aamu alkoi kättelyllä ja esittäytymisellä.




Liitutaulukuva on Amokselta ensimmäisenä iltana. Ylhäällä kuva Mediverkko- jalkapalloturnauksesta. Alhaalla kuvat kun kävimme fuksipisteiden toivossa kurssikaverini kanssa Pyynikin näköalatornissa munkeilla. Voileipäkakun leivoin kun vietimme hutu (hupitutor) -ryhmämme kanssa teekkareiden Namiapprojen varjo-approja (eli itse järjestimme Karkkibaturin keskenämme). Kuvia löytyisi paljon enemmänkin, mutta tykkään ottaa yleensä kuvia muista ihmisistä, enkä viitsi niitä täällä julkaista ilman lupaa.


Syyskuu-Lokakuu

Johdanto -jaksomme jatkui siis syyskuulle asti, mutta kirjoitin siitä jo tuohon elokuun kohdalle.
14.9. meillä alkoi kuitenkin se varsinainen opiskelu "Solujakson" merkeissä. Oikea opiskelu tiputtikin itse kunkin meistä Johdanto -jaksomme pilvilinnoista kylmään todellisuuteen. Opiskelu ei nimittäin ollutkaan mitään helppoa, eivätkä vapaapäivät tai -tunnit lukujärjestyksessä oikeasti ollut tarkoitettu juhlimiseen tai omiin harrastustoimintoihin. Jokainen vapaatunti tuli oikeasti tarpeeseen tutoreihin valmistautumisessa. Ainakin aluksi ajankäytön hallinta oli todella vaikeaa, kun ei ollut päässyt vielä opiskelurytmiin tai tiennyt kuinka paljon pitäisi lukea mistäkin. (En tosin voi vieläkään väittää olevani tässä kovin etevä...)

Monet olivat myös innostuneet opiskelusta nyt kun oikeasti oli jotain konkreettista tekemistä tai opiskeltavaa liian helpoilta tuntuvien luentojen sijaan. Mikroskopointi ja laboratoriotyöt olivat myös ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisia. Totesin, että minulle sopii todella hyvin se, että viikossa ei ole kovin montaa luentoa, vaan "ohjattua" itsenäistä opiskelua sitäkin enemmän. Ohjattua itsenäistä siksi, että tutoristunnoissa asetettiin aina yhteiset oppimistavoitteet, joiden raameissa oli tarkoitus kotona sitten itse etsiä tietoa ja seuraavassa istunnossa jakaa sitä muillekin. Totesin jakson kuluessa kuitenkin myös sen, että vaikka oma tutorryhmäni ihan hyvin toimikin, emme me juuri pakollisten ryhmätöiden ulkopuolella viettäneet aikaa keskenämme. Tämä tuntui harmilliselta, kun kuunteli muiden kavereideni puheita heidän omista ryhmistään ja kertomuksia yhdessä järjestetyistä tapahtumista. Olisin toivonut tutorryhmien vaihtumista jo syksyn aikana, jotta olisin saanut tutustua paremmin myös muihin kurssikavereihini muutenkin kuin ennen luentoja tai mahdollisesti yhteisissä bileissä vaihdettujen tervehdysten myötä.

Kokonaisuudessaan vuosikurssimme alkoi kuitenkin saada muotoaan ja puhaltaa kunnolla yhteen hiileen kun e-bileidemme (eli nämähän olivat ne fuksikurssin järjestämät esittäytymisbileet) järjestelyt polkaistiin kunnolla käyntiin. Kurssikavereita alkoi tuntea paremmin ja myös oma kaveriporukkamme alkoi pikkuhiljaa muotoutua. Huomasin tulevani toimeen oikeastana kaikkien kurssilaistemme kanssa, tunsin myös kuuluvani joukkoon.

E-bileiden suunnittelu ja järjestäminen oli hauskaa. Työlästä, mutta hauskaa. Perustimme tanssitiimin, jonka kanssa treenasimme loppuvaiheessa jopa useita kertoja viikossa erinäisiä tanssinumeroita e-bileitämme varten. Tanssiryhmästämme muodostui tiivis ja hyvänhenkinen porukka, ja päätimme pitää tiimin kasassa tulevaisuuttakin varten. Vaikka e-bileet lopulta olivatkin aivan mahtavat ja oikea menestys, parasta oli mielestäni kuitenkin niihin valmistautuminen. Se, miten yhteistyö eri tiimien kesken ja erityisesti tiimien sisällä sujui. Miten leffatiimimme sai aikaan niin huikean trailerin ja elokuvan. Millaisia lahjakkuuksia ja ideoita kurssiltamme löytyikään. Miten ihmiset, jotka eivät aluksi tunteneet toisiaan, saivat aikaan niin paljon yhdessä. Parasta oli kurssikavereihini ja erityisesti toisiin tanssitiimiläisiin tutustuminen ja yhdessävietetty aika!

Koulun ulkopuolella oli tapahtumia taas runsaasti. Tärkein niistä ehkä solujakson aivan alussa olleet Injektiot (tai fuksiaiset), joissa meidät "kastettiin" virallisesti medisiinareiksi. Ilta oli kyllä aivan mahtava, mutta ei siitä sen enempää, jottei pilata ensi vuoden fuksien jännitystä... ;)
Saimme myös vihdoin ihanat valkoiset Burana-haalarimme, joita olikin jo odotettu kesästä asti. (Oikeastaan koko elämä...) Niitä osa lähti ulkoiluttamaan Jyväskylään Kauppakadun approille. Itse en mennyt, koska seuraavana päivänä olin lupautunut olemaan neloskurssilaisten sitseillä töissä. Sen sijaan osallistuin Haalaribileisiin (poikkitieteelliset bileet) sekä seuraavalla viikolla Hämeenkadun approille. Meillä oli solujakson päättyessä myös ensimmäinen tenttisaunamme.

Juhlinnan lisäksi syys-lokakuun aikana urheilimme myös OP-pelien merkeissä. Itse osallistuin menemällä "suunnistamaan", eli eksymään sateiseen metsään kaverini kanssa. Hauskaa oli kuitenkin!
Kilpailimme kurssien kesken myös sählyturnauksessa, jossa en itse voinut pelata, koska olin kipeä. Alkusyksyä muutenkin varjosti useita viikkoja kestänyt flunssa ja öisin nukkumista häiritsevä yskä. Kaikki muutkin vaikuttivat olevan ainakin jossakin vaiheessa kipeitä. Meille siis kävi kuten yleensä pikkulapsille päiväkodissa; tartutimme toinen toisiimme tiiviisti yhdessä ollessamme jos jonkinlaisia flunssaviruksia eri puolilta Suomea ;)

Sain flunssasta toivuttuani myös itse kiinni jonkinlaisesta treenirutiinista. Osasin vihdoin jotenkuten hallita ajankäyttöäni ja löysin aikaa käydä tankotanssimassa. Pääsin myös viimeinkin hyödyntämään yliopistoliikunnan tarjoamia ryhmäliikuntatunteja. Tankotanssia oli toisaalta pakkokin treenata, kun tosiaan esiinnyin e-bileissämme. Myös muut olivat innostuneita lajista, ja järjestin hupitutorryhmällemme tankotanssikokeilunkin. Myös kandiseuramme järjesti samanlaisen kokeilun e-bileistämme inspiroituneena. Toivottavasti järjestävät jatkossakin.

Saimme Orionilta stetarit! <3

Marraskuu-Joulukuu

Solujakson jälkeen alkoikin juuri päättynyt "lisääntymisjakso" eli Lisääntyminen kasvu ja kehitys -jakso, kavereiden kesken LKK. Kyseinen jakso oli tähän mennessä monipuolisin ja käytännönläheisin, mutta myöskin raskain. Raskaus (heh, kurssilla käsiteltiin raskautta, joten mielestäni tämä on hauska sanavalinta... (ainakin itse nauran omille vitseilleni)) johtui suurimmaksi osaksi siitä, että kurssi sisälsi niin paljon asiaa ja oli niin pitkä. Ja kaikki se asianpaljous tentittiin yhdellä kertaa kurssin lopussa. Miten stressaavaa!

Marraskuussa oikeasti ne e-bileet vasta olivat, mutta koska niihin valmistautuminen oli jo puoli ruokaa, niin kerroinkin niistä jo tuossa aiemmin. Loppuvuodesta oli kuitenkin myös kaikkia muita hauskoja tapahtumia, muun muassa pikkujouluja. Niitä vietettiinkin niin koulukaveriporukalla, tanssitiimiporukalla, hupitutorryhmämme, kandiseuramme sekä myös kurssimme kesken. Lisäksi meillä oli itsenäisyyspäivän viikonlopulle sijoittuneella Tartto-exculla pikkujoulusitsit TasLolaisten kanssa. (Tarton excusta on tekeillään postaus. Tartto siis on kaupunki Virossa, jossa monet suomalaiset opiskelevat lääketiedettä.)

Rakastamiani sitsejä oli marraskuun aikana melkein kyllästymiseen asti (paitsi etten itse voisi koskaan kyllästyä sitseihin! :D), parhaassa tapauksessa samalla viikolla kahdet. Meitä fukseja opetettiin sitsaamaan fuksisitseillä, ja olin samalla viikolla ensimmäistä kertaa "toastaamassa" (eli vähän niinkuin ehkä muissa kaupungeissa laulunjohtaja/ ohjelmanvetäjä/järjestäjä) eläinlääkisläisille järjestämillämme sitseillä. Toastaaminen fuksina oli melko spesiaalia, koska pitää tietää aika paljon sitsien kulusta ja sitsisäännöistä, joita ainakin meillä pyritään noudattamaan, jotta voi olla se, joka mahdollisesti sääntöjen rikkojia jollakin hauskalla tavalla rankaisee. Tykkään kuitenkin haasteista ja apunani oli onneksi kokeneempia ylempikurssilaisia, niin kaikki sujui tällaiselta untuvikoltakin ihan mallikkaasti. Toki sitsikokemusta aikaisempien opintojen tiimoilta minulla jo olikin. Molemmat sitsit olivat huikeat ja huomasin tykkääväni tapahtumien järjestämisestä. Tämän innostuksen siivittämänä hain myös kandiseuramme hallitukseen, jossa olisin saanut olla enemmänkin tapahtumien järjestäjän roolissa, mutta tällä kertaa en valitettavasti tullut valituksi.

Osallistuin marraskuun puolivälissä näytelmäkerhomme ensi kevään näytelmää varten järjestettyihin koe-esiintymisiin. Hain sekä näyttelemään että tanssimaan, ja suureksi ilokseni minut valittiin tanssijaksi. Näyttelijähaun myötä pääsin myös pitkästä aikaa improilemaan toisena hakuiltana, ja odotan innolla keväällä mahdollisesti alkavia kurssikaverini järjestämiä improiltoja. Improteatteria pääsimme marraskuun aikana todistamaan myös O'Connels -pubiin, jossa samainen kaverini esiintyi yhdessä ImprovAcademyn muiden jäsenten kanssa joka sunnuntai.

Fuksisyksyn lopulla oli tosiaan vielä paljon muitakin tapahtumia; keilausturnausta, Megazone -lasersotaa kurssimme kesken, kaveriporukalla järjestettyjä leffa- ja Hottikset -sarjan katsomisiltoja, Tamyn vuosijuhlat sekä Nääspeksi, jonka kävin katsomassa kahdesti! Kaikki tapahtumat itsessään olivat hauskoja ja mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen, mutta kyllä niistä loistavat teki yleensä se seura. Kaikkein parasta koko syksyssä olivat ehdottomasti ihmiset! Ei ole niin väliä, ovatko puitteet mahtipontiset e-bileet koristeluineen ja ammattivalaistuksineen vai leffailta popcorn-kulhon ja pehmeän viltin kera Kino Kotikolossa kaverini luona, kunhan paikalla ovat ne itselle tärkeät ihmiset, on hyvä fiilis taattu!

Oltiin yksillä pikkujouluilla sushilla, toisilla leivottiin pipareita (piparikuva ei ole itse ottamani). Osallistuin myös Pihlajalinnan järjestämään keilaturnaukseen (vähän vino kuva).



Toivon, että ensi keväästä tulee vähintäänkin yhtä huikea kuin tästä syksystä. Odotan jo kevättä, koska tästä lomasta ilman mahtavia uusia koulukavereitani tulee varmasti piiitkä. Toisaalta taas nyt on sitten aikaa nähdä niitä muita elämääni kuuluvia rakkaita ihmisiä. Toisaalta myös kevätlukukauden alkaminen tuo mukanaan taas opiskelustressin ja haikeuden siitä, että fuksivuotta on vähemmän edessä kuin takana, ja että kohta se loppuu.

Jos kuluneen syksyn voisi elää uudelleen, en edes miettisi kahdesti.

Jos sinä, rakas lukija, vielä mietit lääkikseen hakemista, niin en voi muuta kuin suositella! Tottakai opiskelu maailman parhaaseen ammattiin (omasta mielestäni ainakin, koska onhan se unelma-ammattini) on itsessäänkin sekä ihanan haastavaa että palkitsevaa ja mielekästä, mutta myös se kaikki sen ohessa tuleva lisuke on vähintäänkin sen hermoja raastavan pääsykoelukemisen arvoista!

Joululoma

Tämän syksyn ensimmäinen ja viimeinen tentti ohi! Läpipääsystä olen melko varma, hyvistä pisteistä en niinkään... mutta onneksi meillä ei saada arvosanoja! :)

Tunnen kuitenkin osanneeni jakson asiat ihan tarpeeksi hyvin, niin, että hallitsin kokonaisuudet. Kaikkia pikkujuttuja en tentissä (enkä nytkään) muistanut tai edes yrittänyt opetella ulkoa. Yritin tenttiin lukiessa pitää mielessä sen, että tässä opiskellaan elämää ja tulevaa uraa varten, eikä sitä tenttiä. Eli ei pitäisi ajatella läpipääsyä tavoitteena. Pitäisi ajatella, että opettelen asiat niin, että osaan soveltaa niitä jatkossa ja rakentaa niiden varaan uutta tietoa. Uskon onnistuneeni tässä tavoitteessa. Toki vuoden päästä näitä LKK-jakson asioita miettiessa voi olla, että suurin osa (ainakin embryologia) on painunut jonnekin syvälle muistin syövereihin, joista sitä on lähes mahdoton kaivaa pinnalle...

Mutta ainakin tenttitulosten julkaisuun asti voi nyt hengähtää helpotuksesta ja ajatella; ohi on! Ei enää lääkistä siis tälle vuodelle. Ei enää opiskelua ennen kuin ensi vuonna. Kuulostaapa kovin kaukaiselta, vaikkakin se ensi vuosi ja uusi lukukausi häämöttää ihan nurkan takana. Sitä ennen on kuitenkin hyvin aikaa rentoutua ja palautua kuukauden joululomalla.. aah. Mitä luksusta.

Rahatilanteen kannalta optimaalisinta olisi tietenkin ollut viettää joululoma ainakin osittain töissä. Niin minun oli alun perin aikomus tehdäkin, mutta yllättäen (sarkastisesti yllättäen, koska eihän se mikään yllätys oikeasti ole) ollaan taas säästölinjalla, eikä ainakaan sille osastolle, jossa olin kesätöissä, saa palkata lyhytaikaisia sijaisia nyt joulunaikaan. Olisin varmaan jostain saanut töitä, jos olisin oikeasti niitä vähän reippaammin hakenut. En kuitenkaan nyt välttämättä koe hirmuista tarvetta rehkiä joululomalla töissä, koska takana on kuitenkin aika rankka syksy. On varmaan ihan hyvä ladata vähän akkuja ihan rauhassa, ilman mitään lääketieteeseen liittyvää (kuten sairaalassa työskentelelyä). 

Toisaalta pakko varmaan sivuta lääketiede-asioita lomallakin, koska olen luvannut itselleni, että luen kaikki kotiin tähän mennessä tulleet Lääkärilehdet ainakin selaillen läpi. Lisäksi ajattelin ahkerana vähän jo katsella ensi vuoden ensimmäisen jakson (aineenvaihdunta) asioita, tai ainakin kertailla kemiaa. (Koska kuulemma jotain kemiallisia reaktioita käydään ensi jaksossa läpi.) Yhtenä aikomuksenani oli myös kertailla kuluneen syksyn opintoja hieman, jotta kaikki "opittu" ei ehkä ihan heti unohtuisi. Tässä taka-ajatuksena taas se elämää ja uraa varten opiskelu...

Todennäköisesti vaihdan kuitenkin ihan totaalisesti vapaalle ja unohdan kaikki suuret ja kunnianhimoiset suunnitelmat opiskelusta ja istun sohvannurkassa katsomassa Greyn anatomiaa. Eilinenkin meni hyvin pitkälti näin. En jaksanut eilen enää päntätä, ajatuksena jos en jotain osaa tähän mennessä, niin en sitä enää tänään kyllä tule oppimaankaan. Katsoin varmaan viisi jaksoa Greyn anatomian 1. tuotantokautta, kävin katsomassa Nääspeksin jo toisen kerran (koska kaverini oli kipeä, eikä itse päässyt) ja ylipäätään muuten vain välttelin lukemista. 

Tuleva/nyt alkanut joululoma on toki ihana, mutta hieman haikealta tuntuu ajatella, että ihania kurssikavereita näkee vasta ensi vuonna. Pahimmassa tapauksessa vasta kuukauden päästä. Onneksi olemme jo muutamien kanssa sopineet näkevämme joululomalla, esimerkiksi vanhempiemme luona vieraillessamme. Lisäksi meillä on nyt loman alkuun suunnitteilla Taru sormusten herrasta- ja Harry Potter -leffamaratonit. Ja tänään juhlimme kurssin kesken päättynytttä lukukautta tenttisaunan merkeissä. Oikeastaan luvassa on tenttidisko! :)

Lomalla aion epätodennäköisesti toteutuvien opiskelusuunnitelmieni lisäksi vierailla sukulaisilla ja liian vähälle huomiolle jääneillä ei-lääkis-kavereillani ja EHKÄ matkustaa joko kotimaassa tai ulkomailla. Kovasti olemme poikaystäväni kanssa katselleet äkkilähtöjä, mutta mitään kovin hyvää matkaa ei ole vielä tullut vastaan. Noh, ehkä parempi säästää nekin rahat johonkin tarpeellisempaan.

En varmaan tänne kovin paljoa joululomatekemisistäni kirjoittele, koska ne tuskin ketään kiinnostavat. :D Sen sijaan varmaan teen jonkun yhteenvetotekstin kuluneesta lukukaudesta tai jotain muuta lääkikseen liittyvää. 

Railakasta viikonloppua!

Kuluneen jakson kirjoja.

Mikä (lääke)tieteessä kiehtoo?

Tässä tenttiin lukiessani ja youtube-videoita mm. ovulaatiosta ja anatomiasta katsellessani havahduin siihen ajatukseen, miten paljon tietoa ja opittavaa mahtuukin yhteen pieneen aihealueeseen. Ja aina voisi mennä vielä syvemmälle, opiskella enemmän ja tietää aiheesta enemmän. Lisää tietoa tulee myös koko ajan, siitä kertovat viikottain ilmestyvät Lääkärilehdet (joista en ole ehtinyt lukea vielä ainuttakaan). Lehdissä esitellään uutta tutkimustietoa ja suosituksia, jotka päivittyvät jatkuvasti. Hyvin paljon ihmiskehon toiminnoista ja säätelyjärjestelmistä on vielä hämärän peitossa. Uusia tutkimuksia julkaistaan jatkuvasti.

Lääketiede on kamppailua jatkuvasti muuttuvan tiedon kanssa, sen kanssa, että koskaan ei voi oikeasti osata kaikkea. Koskaan ei voi varmasti sanoa tietävänsä kaikesta kaikkea. Se on vähän kuin surffausta (en koskaan ole itse surfannut, mutta voisin kuvitella sen menevän jotakuinkin näin): täytyy yrittää pysyä (uuden tiedon) aallonharjalla, tai muuten jää jälkeen ja tippuu laudalta. Haastavaa ja vaativaa, mutta ah-niin-palkitsevaa kuitenkin.

Hyvän lääkärin on opittava etsimään tietoa, ja mikä tärkeämpää, hyväksymään muutoksia. Ei saa jähmettyä paikalleen tai juurtua omiin totuttuihin tapoihin, vaan pitää olla valmis kehittymään ja uudistumaan. Pitää olla valmis kokeilemaan uutta, ja myös hyväksymään muiden ehdotukset ja ideat. Opiskelu ei pääty lääkärin valaan ja valmistumiseen, vaan se on elinikäistä. Ei voi jäädä sinne oman klinikkansa neljän seinän sisälle hoitamaan potilaita, vaan pitää olla yhteyksissä ulkomaailmaan ja seurata ajankohtaisia uutisia ja tutkimuksia. Omalla kohdallani ajankohtaisena pysyminen on varmasti haaste, koska en muutenkaan ole kovin kiinnostunut seuraamaan uutisia. Tärkeät uutiset kuulen lähinnä tutuilta (tai facebookista :D) ja sitten vasta otan asiasta enemmän selvää. Tiedän, että tässä on todella paljon parantamisen varaa.

Uuden tiedon oppiminen ja hakeminen ei tietenkään ole minulle mitään uutta. Olenhan elämästäni jo noin 18 vuotta kuluttanut koulun penkillä. Ammattikorkeakoulussa opiskelu on jatkuvaa tutkimustiedon etsimistä ja esitelmien pitämistä kurssikavereille. Olen tehnyt opinnäytetyön, johon piti etsiä mahdollisimman tuoretta tietoa. Olen myös työelämässä tottunut etsimään tietoa esimerkiksi Duodecimin sairaanhoitajan tai lääkärin tietokannoista.

Vaikka olen tottunut siihen, että kaikkea ei voi osata, ja että uutta tietoa on ensinnäkin etsittävä ja toiseksi hyväksyttävä osaksi omaa työtään, on kuitenkin paljon mukavampi olla silloin kun asiat ovat itselle tuttuja ja ne osaa hyvin. Olen kokenut monta uutta työyhteisöä ja -paikkaa, joissa en tietenkään aluksi tai edes jonkin ajan kuluttua ole ollut ihan kotonani tai voinut sanoa hallitsevani työni ja työpaikan tavat edes kovin hyvin. Potilaiden hoitaminen on tietenkin samanlaista periaatteessa joka paikassa, ihmiset ovat aina ihmisiä ja perustarpeet ovat samanlaisia. Kuitenkin jokaisessa sairaalassa, joka yksikössä, jokaisella osastolla käytännöt hieman vaihtelevat. Paljon mukavammalta työ tuntuu silloin kun voi olla varma siitä, että osaa kaiken, kun on jo pitkään ollut samassa paikassa töissä.

Kokemus samalta erikoisalalta tai osastolta ei kuitenkaan lääketieteessä (tähän lukeutuu myös hoitotiede) anna oikeutta tuudittautua siihen itsevarmuuden tunteeseen, että osaan jo kaiken, minun ei tarvitse enää opiskella lisää. Juuri uuden, muuttuvan tieteellisen tiedon vuoksi koskaan ei tule olemaan täysin valmis.

Ja sepäs siinä juuri kiehtookin! On niin mielenkiintoista, miten monimutkainen ja upea ihmiselimistö kaikilta toiminnoiltaan on. On mielenkiintoista, miten lääketiede on esimerkiksi viimeisen sadan, viidenkymmenen, kymmenen tai edes vuoden aikana kehittynyt! Moni asia on muuttunut jo sinä aikana kun minä olen opiskellut ensin biologiaa ja sitten sairaanhoitajaksi. Jo pääsykokeeseen  lukiessani huomasin kuinka biologian kirjoissa oli jotain sellaista tietoa, mikä oli minun lukioaikanani vasta selvityksen alla. Tulevaisuudessa esimerkiksi genetiikka tulee varmasti paljon suurempaan rooliin kuin ennen. Ihmisillä tulee olemaan mahdollisuus tutkia omat geeninsä ja sairauksia diagnosoidaan ja hoidetaan tai ennaltaehkäistään geenikarttojen perusteella.

Jatkuva kehittyminen on tottakai haaste, mutta se takaa myös sen, ettei koskaan tule olemaan tylsää. Olen joskus vitsaillut sillä, että minulla on jokin keskittymishäiriö. Se tietenkään ei ole totta, tietenkin jaksan keskittyä, jos tarvitsee. Tylsistyn kuitenkin helposti. Kiinnostunut uusista asioista nopeasti, olen innokas kokeilemaan uutta. Varmasti tällaisten luonteenpiirteiden takia koen uuden tiedon hyväksymisen helpommaksi kuin ehkä joku toinen.

Lukiossa joku joskus sanoi pelkäävänsä, että hänestä tulee "ikuinen opiskelija". Minä puolestani vastasin, että ikuisena opiskelijana olohan olisi ihanaa! Olen edelleen samaa mieltä. En ehkä ajattele ikuista opiskelijuutta ihan samalla tavalla kuin silloin, koska haluan tehdä myös oikeita töitä. Onneksi tulevassa ammatissani saan ja joudun olemaan myös opiskelija, oppimaan ja kehittymään jatkuvasti, haastamaan itseäni. Olemaan joustava, näkemään ja kokemaan jatkuvasti uutta. Opettamaan myös muita, oppimaan muilta. Löytämään uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Innostumaan uusista asioista. Tiedätkö sen "ahaa" -elämyksen aiheuttaman ilon ja tyydytyksen tunteen, kun vihdoin tajuat jotakin, mitä olet pitkään miettinyt, kun vihdoin löydät ratkaisun vaikeaan kysymykseen? Siltä minusta tuntuu lähes joka päivä.

Se siinä tieteessä, erityisesti lääketieteessä, kiehtoo.

Kehityksen huipulla

Otsikko kai koskee minua itseänikin. Johan tässä iässä pitäisi vihdoin olla sekä fyysisen että henkisen kasvun osalta valmis, kypsä ja elämänsä kunnossa. Aivojen otsalohkonkin pitäisi jo 25. ikävuoteen mennessä olla kehittynyt. Ajattelin kuitenkin tässä postauksessa käydä läpi kohta lopuillaan olevaa jaksoamme; Lisääntyminen, kasvu ja kehitys.

Kohta se on ohi, viimeinen viikko menossa. Yhdeksän päivää tenttiin (ensi viikko on siis tenttiviikko). Ja mikä parasta, yhdeksän päivää joululomaan! Nopeasti se syyslukukausi on vierähtänyt. Nopeasti tämä massiivisen pitkältä vaikuttanut 7+1 viikon pituinen jaksokin on kulunut. Ja millainen jakso!

Tässä tentin kynnyksellä todella tuntuu, että koko ihmisen kasvu ja kehitys ihan kaksitumaisesta tsygootista (eli hedelmöittyneestä munasolusta) aikuisikään asti pitäisi nyt osata. Ja niinhän se pitääkin. Eikä pelkästään fyysinen puoli, vaan myös se psykososiaalinen kehitys, murrosikä, kaikki lapsen oppimat taidot ja seksuaalisuus. Näiden lisäksi bonuksena on vielä anatomiaa ja lääketiede-lisänä kehityshäiriöitä ja genetiikkaa. Tuntuu kuitenkin, että valtavasta tenttiaineistosta huolimatta osaankin jotakin! En tiedä, osaanko tarpeeksi hyvin tenttiä ajatellen, tai osaisinko selittää mitään asioita kovin yksityiskohtaisesti, mutta jonkinlainen kokonaisuus on tässä kuitenkin tullut hahmotetuksi.

Täytyy jälleen kerran olla kiitollinen Tampereen lääkiksen opetussuunnitelmalle. Olenkin sanonut kurssikavereille, että ilman pbl:ää ja tutor-istuntoja tuskin lukisin yhtään mitään tässä jakson aikana. Kaikki opiskelu jäisi tenttiviikolle, ja mikä paniikki siitä seuraisikaan... Nyt kuitenkin tutor-keissit ja oppimistavoitteet pakottavat opiskelemaan jo jakson aikana, aika paljonkin. Lisäksi samat asiat kertautuvat sitten luennoilla ja mahdollisesti vielä jossakin ryhmätyössä.

Ryhmätöitä varten meillä on ollut ennakkotehtäviä, kuten ne kamalat lantion anatomiatöihin valmistavat monisteet, joita tuskailin monena iltana. Mutta se tuskastelu kyllä kannatti, koska itse anatomian ryhmäopetuksessa asiat hahmotti paljon paremmin, kun niitä oli jo etukäteen opiskellut (vaikkakaan itseopiskelu ei tuntunut kovin hyvin jäävän päähän). Ehkä tärkeämpää varsinaista opetusta edeltävässä itseopiskelussa on se, että pohtii kysymystä, kuin se, että löytäisi vastauksen siihen. Kysymyksen pohtiminen, ja mikä parempaa, sen herättämät (jopa tuskan) tunteet, herättävät myös motivaation saada vastaus, ja näin tieto jää ehkä paremmin mieleen.

Tämä jakso alkoi lokakuun puolivälin jälkeen naisen ja miehen genitaalien anatomialla ja sukusolujen kypsymisen opiskelulla sekä histologialla. Teoriaopinnot etenivät hedelmöityksen kautta sikiön alkukehitykseen, gastrulaatioon (alkiokerrosten muodostumiseen), neurulaatioon (hermostoputken kehittyminen) ja organogeneesiin (elinten muodostumiseen). Myös istukan kehitystä, anatomiaa ja fysiologiaa opiskelimme sekä kirjoista että oikeaa istukkaa leikkelemällä sairaalan yhteydessä olevassa kliinisessä opetuskeskuksessa. Meitä oli iso ryhmä, eikä siinä kovin paljoa itse saanut tehdä, mutta ainakin harjoituksen jälkeen muistan varmaan aina, että napalaskimoa on vain yksi. (Napavaltimoita sen sijaan kaksi.)

Jossakin välissä pääsimme myös leikkimään lääkäriä päiväkoteihin nallesairaalan muodossa. Hoidimme lasten pehmoleluja mm. laastarein ja kierresidoksin. Lapsille jäi toivottavasti mukava kokemus "lääkärissä" käynnistä ja me saimme kokemusta eri-ikäisten lasten kanssa vuorovaikuttamisesta. Lapsen lääkärinä (tai tässä tilanteessa lapsen nallen tai muun lelun lääkärinä) toimiminen oli yllättävän haastavaa, kun piti miettiä, millaisia asioita lapselle voi puhua. Mitä hoito-ohjeita voi kotiin antaa, niin että lapsi ymmärtää ne? Ymmärtääkö lapsi, jos kirjoitan ohjeeksi, että lepoa viikon ajan? Tietääkö lapsi mikä on viikko? Omat potilaani, tai potilaideni huoltajat (eli lapset) olivat kaikki aika reippaita, ja ne ujoimmatkin uskaltautuivat vastaamaan, kun jotain kysyin. Uskon siis jatkossakin pärjääväni lasten kanssa vastaanottotilanteissa. Nallesairaala siis oli kaiken kaikkiaan hyödyllinen kokemus. Meillä se onneksi kuuluu pakolliseen opetukseen, eli kaikki pääsevät sinne.

Teoriaopetus jatkui raskauden ajan muutoksien ja sikiön kasvun opiskelulla. Synnytystä emme valitettavasti päässeet "livenä" näkemään, mikä tietysti olisi oppimisen kannalta ollut optimaalisinta, mutta ainakin saimme jonkinnäköisen video-kuva-demonstraation synnytyksen kulusta ja vauvan ulosauttamisesta. Minulla tässä tilanteessa oli tosin etulyöntiasema aikaisemman koulutukseni vuoksi, koska olen päässyt sairaanhoitajaopintojeni aikana lyhyeksi ajaksi harjoitteluun synnytysosastolle, ja synnytyksiä olen nähnyt kolme, joista yksi oli sektio (eli keisarileikkaus). Vaikka en silloin aivan tiennyt, mitä lääkkeitä potilaalle esimerkiksi annettiin, niin ainakin minulla on jokin mielikuva, miten asiat ovat edenneet synnytyksen aikana ja miltä se oikea synnytys tai sektio näyttää.

Olemme käyneet tähän mennessä läpi vauvan ja lapsen sekä nuoren kehityksen aikuiseksi, kaikki siihen liittyvät osa-alueet ja myöskin murrosiän muutokset. Nyt tiedän, mitä murrosikämittarilla esimerkiksi G4P4 pojan kohdalla tai M3P2 tytön kohdalla tarkoittavat. Minun pitäisi osata tulkita kasvukäyrää ja tietää mitä Lene-testillä (leikki-ikäisen neurologinen kehitys) tutkitaan. Näitä kehitysasioita pääsimme käytännössä opiskelemaan yhden aamupäivän aikana, jonka saimme viettää neuvolassa. Omalle kohdalleni sattui neuvola, joka toimi sekä äitiys- että lastenneuvolana, ja pääsin näkemään sekä vauvan että leikki-ikäisen neuvolatutkimuksia. Lisäksi yksi neuvolan asiakkaista sinä aamupäivänä oli raskaanaoleva nainen, joten pääsin myös näkemään äitiysneuvolapuolta. Hyvinkin opettavainen tilaisuus siis, vaikka itse toiminkin neuvolakäynnillä lähinnä vain tarkkailijana.

Jaksoon on sisältynyt lisäksi eettisten asioiden (mm. abortin ja keinohedelmöityksen) pohdintaa seminaareissa, genetiikkaa, kehitysvammaisuuden syiden opiskelua ja tietysti histologiaa. Nyt tutkimme histologisia (miehen ja naisen lisääntymiselimistö sekä sikiö) preparaatteja virtuaalimikroskoopeilla, emmekä enää vanhoilla käsikäyttöisillä laitteilla. Virtuaalimikroskopointi on paljon nopeampaa ja helpompaa kuin objektiivien säätely.

Nyt meillä on jäljellä enää torstaina viimeinen tutor-istunto ja ilmeisesti jaksoa kertaava seminaari. Ja tietenkin tentti. Haluaisin uskoa, että hallitsen jakson asiat tarpeeksi hyvin, mutta kyllä kertausta vielä tarvitaan! Tänään ajattelin kertailla anatomiaa. Huomenna on vapaapäivä, ja varmaan kertailemme yhdessä kurssikavereideni kanssa jotain juttuja.
Viikonlopun aion rentoutua Tartossa (paikalliseen lääkikseen tutustuen) ja sitten viimeinen rutistus tenttiinlukua ja se ihana joululoma!

Täytyy sanoa, että vaikka kulunut jakso on ollut raskas, ja nyt tuntuu, että se sisältää enemmän tietoa kuin yksi ihminen voi näin lyhyessä ajassa sisäistää, on jakso ollut myös monipuolinen ja mielenkiintoinen. Alkujakson tutorkeissien oppimistavoitteet olivat ihan järjettömän laajoja, ja niitä oli paljon. Nyt loppua kohti tahti on inhimillistynyt, ja asiat ovat aika lailla maalaisjärjellä ymmärrettäviä.

Olen iloinen, että opetustilaisuudet ovat olleet niin monipuolisia; luentoja, itsenäistä opiskelua, seminaareja, ryhmätöitä, käytännön taitoja, potilaskäyntejä, neuvolaa ja nallesairaalaa. Ainoa huono puoli käytännön harjoituksissa on se, että niitä on liian vähän ja ryhmäkoot ovat liian isoja.