Aineenvaihdunnan logiikkaa hakemassa

Kolmas viikko aineenvaihduntajaksoa aluillaan. Viikonlopun lääkisristeilystä toivuttu. Ihanan lämmin sää. Hieman nuutunut olo kuitenkin.

Näillä mennään tänään.

Tosiaan, viikonloppu kului Itämerellä ruotsinlaivalla matkalla Tuhkolmaan ja sitten takaisin 1100 muun lääkisopiskelijan kanssa. Reissuun kuului naamiaisasuihin pukeutumista, buffetillallista, vaeltelua Tukholman kaupoissa ja tietenkin hyttibileitä. Viattomia kanssamatkustajia kävi kyllä sääliksi, kun laivan täytti meluisa haalarikansa. Risteily oli kaiken kaikkiaan hauska kokemus, mutta onneksi otin itse vähän rauhallisemmin ja menin etenkin toisena iltana ajoissa nukkumaan. Muuten olo ei ehkä olisi ihan näin pirteä tänään. Käteen (tai haalarinlahkeeseen) jäi lisäksi Tuhkolman vanhasta kaupungista ostettu Lannister-haalarimerkki. (Koska Game of Thrones <3)

Onneksi pakkanen ei pilannut shoppailukierrosta Ruotsin päässä. Olisi ollut kirjaimellisesti aika jäätävää kuljeksia pitkin kaupunkia kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Voi olla, että reissu olisi jäänyt silloin tekemättä. Onneksi pakkanen laantui ja -2 -astetta tuntui oikeastaan aika lämpimältä. Tänäänkin kouluun pyöräillessä tuli ihan hiki, eivätkä pelkkien sukkahousujen peittämät polvet jäätyneet ollenkaan kuten viime viikolla kaksien housukerrosten alla.

Aineenvaihduntajakson kolmas ja viimeinen viikko siis alkoi ihan mukavissa merkeissä ja leppoisasti, kun tänään minulla oli vain yksi tunnin kestävä tutor-istunto. No okei, olisi tänään ollut yksi luentokin... en vain jaksanut jäädä koululle kahdeksi tunniksi tappamaan aikaa, jotta pääsisin osallistumaan 45 minuutin luennolle aiheesta, jota olemme käsitelleet tutorissamme jo jakson alussa (oksidatiivinen fosforylaatio). On kuitenkin niin paljon muutakin tekemistä, kuten tämä blogin kirjoittaminen... :)

Viimeisellä viikolla olo ei ole niin eksynyt kuin jakson alussa. En kuitenkaan vieläkään tunne osaavani oikeastaan mitään. Tiedän tietäväni jotakin jostakin, mutta tieto on aika passiivisella tasolla vielä. Ymmärrän, jos minulle kerrotaan esimerkiksi rasva-aineenvaihdunnasta, mutten osaa kertoa siitä vielä kovinkaan paljon itse ilman muistiinpanoja ainakaan. On kuitenkin ollut helpottavaa huomata, että mitä enemmän opiskelee, niin sitä enemmän osaa. Hieman ehkä hölmön kuuloinen ja itsestäänselvä asia, mutta tarkoitan tällä siis koko aineenvaihduntaa. Mitä enemmän opiskelee esimerkiksi proteiinien ja rasvojen aineenvaihdunnasta, niin sitä paremmin ymmärtää myös hiilihydraattien aineenvaihduntaa. Kaikki on yhteydessä toisiinsa, joten kyllä se palapeli tässä pikkuhiljaa on alkanut rakentua. Tiedän jo ainakin, mitä se esittää.

Luonnontieteissä hienointa on se, että ne ovat loogisia. Luonto on looginen, järjestelmällinen ja aika ennustettava. Tykkään logiikasta. Tykkään siitä, että kun ymmärtää jonkin säännön, sitä voi soveltaa muihinkin asioihin kuin vain siihen, minkä yhteydessä olet sen säännön oppinut. Tykkään siitä, että aina ei tarvitse turvautua omaan inhimilliseen ja niin kovin rajalliseen muistiin, vaan asioita voi joskus päätellä vanhojen luonnon lainalaisuuksien pohjalta.

Toki edelleen aineenvaihduntajakso edellyttää sitä muistia ja ulkoaopetteluakin. Siitä ei pääse minnekään. Toisaalta onneksi kaikki liittyy jollakin tavalla kaikkeen, niin hyvin monet metaboliareittien välituotteet ovat kertautuneet niin monta kertaa, että niiden nimet jo suunnilleen muistaa, vaikka ne olisivatkin vaikeita: 5-fosforibosyyli-1-pyrofosfaatti, hypoksantiiniguaniinifosforibosyylitransferaasi, karbamoyylifosfaattisyntetaasi II, aspartaattiaminotrasferaasi (ASAT!), alfa-ketoglutaraatti...

No joo, pakko myöntää, etten muista noista edellisestä ainakaan hypoksantiiniguaniinifosforibosyylitransferaasi -entsyymin nimeä tai välttämättä edes missä reaktiossa se täsmälleen on tärkeä. Tykkään vaan järkyttää maallikkolukijoitani (etenkin äitiäni) ja ehkä itseänikin näillä järkyttävillä sanahirviöillä. Toisaalta pakko myöntää, että on näissäkin nimissä oma logiikkansa.

Mutta vaikka jotkin asiat käyvät järkeen ja ovat ihailtavan loogisia tässä aineenvaihduntaviidakossa, en ole ollenkaan varma siitä, että pääsen jakson tentistä läpi. Onneksi siihen on vielä melkein kaksi viikkoa, ja murehditaan huonoja tuloksia sitten kun niiden aika on.

CAH, TCA, PKA, ATP, BANG!

Ensimmäinen viikko takana Aineenvaihdunta-jaksoa. Opiskelu on nyt jo ehkä vähän helpottunut kun raskaimman yli on toivottavasti jo päästy. Alku aina hankalaa ja niin edespäin...

Tuntuu tosiaan, että se jakson aloitus ja ensimmäinen tutorkeissi olivat sellaista upottavassa hangessa tarpomista, että otetta ei meinannut saada oikein mistään. Mutta kun pikkuisen on aurannut sitä polkua auki niin jatko on jo paljon helpompaa. Nyt kun suunnilleen tietää, mistä glykolyysissä, sitruunahappokierrossa ja oksidatiivisessa fosforylaatiossa on kyse, ja että glukoneogeneesi on tavallaan sama kuin sitruunahappokierto väärään suuntaan, niin pääsee jo aika pitkälle. Silti jotkut reaktiotuotteet ja etenkin entsyymit ovat vielä aika lailla hämärän peitossa. Nyt saattaa jonkun yhdisteen nimen kuullessa päähän pälkähtää ajatus, että tästä on ehkä joskus ennenkin jotain kuullut... Sitten vain muistiinpanovihosta kaivamaan, että missäs se sama sana lukikaan aikaisemmin.

Kuva ilmestyi tutorryhmäni whatsappiin. Ilmeisesti Crash course: Metabolism & Nutrition -kirjasta.

En voi kyllä sanoa nauttivani kuluvasta jaksosta yhtään. En voi sanoa pitäväni näistä asioista tai kokevani niitä kovinkaan hyödyllisinä tulevaa uraa ajatellen, vaikka samaan aikaan ymmärrän senkin, että näiden reaktioiden käsittäminen on tähdellistä esimerkiksi lääkkeiden tai myrkkyjen vaikutusten ymmärtämisessä. Mutta kun se kaikki tuntuu vielä niin irralliselta. Toki meidänkin tutorkeisseissä on nyt hieman sivuttu esimerkiksi ketoosia ja luennolla kerrottu Atkinsin dieetistä, jotka toki ovat aika nykypäiväisiä ja ihan omaankin arkeen linkittyviä asioita. Ehkä sitä pitäisi itse vain kaivaa enemmän tietoa juurikin aineenvaihduntasairauksista tai ruokavalion vaikutuksesta metaboliaan niin asiat jäisivät paremmin mieleen. Jos vain olisi aikaa siihen ekstratiedon esiinkaivamiseen.

Ensimmäinen viikko taisi kuitenkin olla rankin tässä jaksossa (vaikka ei meillä varsinaista opetusta koskaan ollut kuin 3-4 tuntia päivässä), koska esimerkiksi ensi viikolla on ainakin yksi vapaapäivä ja muinakin päivinä opetusta vain ehkä 1-2 tuntia. Tuntuu melkein turhalta raahautua kouluun yhden luennon vuoksi. Varsinkin kun aina niiltä luennoilta ei saa kovin paljoakaan irti. Mutta koskaan ei voi tietää etukäteen, mitä tuleman pitää. Siksi olen kiltisti mennyt kaikille luennoille istumaan, vaikka joskus ne ovatkin kuluneet whatsapissa chattaillessa tai kynsiä lakatessa. En nimittäin koe oppivani mitään luennoilla, jos en ole etukäteen ehtinyt tutustua aiheeseen, ja jos aihe on niinkin puuduttava kuin jokin reaktioketju, jossa vain luetellaan eri entsyymeitä ja välituotteita.

BANG!

Opiskelun ohella elämä on kuitenkin ollut edelleen aika hauskaa. Eilenkin järjestimme peli-illan kaveriporukalla. Koeajoimme synttärilahjaksi saamiani uusia pelejä, kuten Cards against humanity ja Bang!. Olen aina rakastanut lautapelejä ja edellämainitut ovat tällä hetkellä suosikkejani, Carcassonnen lisäksi tietenkin. Iki-ihanat Trivial pursuit ja Alias saavat kyllä myös aina minut innostumaan. Ylipäätään lautapelit ovat aivan mahtavaa ajanvietettä kaveri-, sukulais- tai missä vain porukassa. Silloin ei ole edes väliä, vaikkei seurue toisiaan kovin hyvin ennestään tuntisi. Olen iloinen siitä, että muutkin ovat kiinnostuneita järjestämään peli-iltoja, ja erilaisia lautapelejä löytyy lähipiiristä paljonkin.


Tällä viikolla olen ehtinyt myös urheilemaan ja käymään hieronnassa. Olen siis saanut vihdoin ehkä otettua hieman itseäni niskasta kiinni terveellisemmän elämän ja kehonhuollon suhteen. Joitakin asioita olisi vielä ehkä tehtävä toisin... esimerkiksi kaveriporukassamme yleinen uudenvuoden lupaus herkkulakosta on aika pahastikin lipsunut tässä viime aikoina. Viimeksi tänään. Tosin tänään siihen oli ihan hyvä syy, kun oli synttärijuhlat. Mutta mikä tekosyy minulla oli eilen? Entä toissapäivänä? Mikä ihme siinä on, että niitä herkkuja on niin kamalan vaikea vastustaa? Ja mistä niitä ylipäätään aina tulee, vaikka olemme kaikki vannoneet tuovamme nyyttärimeiningillä vain terveellistä naposteltavaa? Milloin ne porkkanatikut vaihtuivat popcorneihin? (Okei, viimeksi mainittu oli minun syytäni...)

Tällä viikolla kiireisenä minut on pitänyt myös näytelmäkerhomme ja tulevaan näytelmään valmistautuminen. Edelleen tekemässäni koreografiassa on hiottavaa, enkä itsekään osaa tanssia kovin hyvin, kun koko ajan muutan sitä. Ensikertalaisena on niin kovin vaikeaa hahmottaa miltä tanssi näyttää "valmiina", kun sitä on useampi henkilö toteuttamassa kuin vain minä. Meillä oli myös ensimmäiset treenit tällä viikolla, ja kyllä tuli hiki! Jatkossa saakin hikoilla ihan urakalla kun parhaassa tapauksessa treenitunteja on putkeen useampikin.
Tanssin lisäksi sanoitimme parin kaverini kanssa yhden kappaleen näytelmää varten, ja olen ollut siitä aivan innoissani nyt viime päivät. Saimme (omasta mielestämme ainakin) aikaan niin huikeat sanoitukset ja ennen kaikkea hauskat, että odotan jo nyt innolla niiden kuulemista laulettuna näytelmässä.

Ai niin, kävin myös hiihtämässä!
Minulla on hiihtoa kohtaan oikea viha-rakkaussuhde. Lähden hiihtämään aina aika innolla ja tarmoa puhkuen, mutta jostain syystä suksi aika harvoin luistaa, ja lopulta olen vain hikinen ja turhautunut siihen, etten pääse eteenpäin, nenä vuotaa ja suuta kuivaa niin, että tekisi mieli syödä lunta. Hyvää liikuntaa sekin kai on, vaikka etenisi vain kävelyvauhtia. Ainakin saa olla ulkona ja nauttia ihanasta talvisäästä.

On se talvi ihan kiva, ainakin silloin kun pakkasta on maksimissaan -10.

CAH:n satoa. Kuvasta kiitos kuuluu JR:lle. :)

CAH = Cards Against Humanity (peli)

TCA = Tricarboxylic Acid Cycle (sitruunahappokierto)

PKA = Proteiinikinaasi-A (entsyymi)

ATP = Adenosiinitrifosfaatti (solun "energiavaluutta")

BANG! = yksi parhaista lautapeleistä :D

Voihan glyseraldehydidehydrogenaasi sentään!

Uutta aineenvaihduntajaksoa on takana vasta päivä ja jo nyt on pakko vähän purkaa paineita kirjoittamisella.

Paratiisina markkinoitu jakso tuntuu kyllä tällä hetkellä olevan hyvin kaukana siitä, mitä lupailtiin. Jälleen on sellainen olo kuin viime syksynä solujakson alkaessa, että miksi ihmeessä odotin tätä niin innolla? Mikä kiire oli päästä takaisin koulunpenkille opiskelemaan? Kyllä sinne joululomalle olisi ollut ihan kiva jäädä lepäilemään ja lukemaan turhaa kirjallisuutta. Ilman mitään huolia entsyymeistä ja metaboliareiteistä. Ilman ahdistusta siitä, että on niin paljon vaikeita sanoja, joita ei voi muistaa ja kemiaa... niin paljon kemiaa. Hyvä, kun vähän sitä loman loppupuolella kertailinkin, niin että muistaa suunnilleen mikä on happo ja mikä esteri ja miten ne liittyvät toisiinsa. Muuten aineenvaihduntakirjallisuuden lukeminen voisi olla vielä rankempi koettelemus.

Koettelemukselta se tuntuu kuitenkin nytkin. Siinä biologian kirjasarjassa, jota viime keväänä pääsykokeisiin luin, käytiin vain hyvin pinnallisesti läpi mitään solun aineenvaihduntaan liittyviä asioita ja ennen tätä päivää minulta olivatkin Krebsin syklit ja oksidatiiviset fosforylaatiot ihan hämärän peitossa. Toki muistan niistä joskus kuulleeni, ja varmaan jotain asiaan liittyvää jotenkin osanneenikin, mutta en tosiaan olisi esimerkiksi pystynyt niistä nyt minkäänlaista esseevastausta raapimaan kasaan.

Tällä hetkellä, kolme tuntia Metabolism & Nutrition -kirjaa lukeneena (ja lukemista vältelleenä) olen hieman viisaampi ja hahmotan asioita vähän paremmin. Toisaalta taas päässä pyörii paljon vaikeita ja monimutkaisia entsyymien nimiä ja sitruunahappokierron vaiheita, joista en ole ollenkaan varma mitä pitää osata ja miten hyvin. Meille kyllä sanottiin, että kokonaisuuksien hahmotus on tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen jutun muistaminen. Tässä vaiheessa kaikki kuitenkin tuntuu vielä niin kovin irralliselta, kun ei olla vielä käyty läpi juuri mitään asioita ja luentojakaan ei ole vielä ollut. Ehkä sitä huomenna on vähän viisaampi kun luvassa on pari luentoa aineenvaihdunnasta, entsyymeistä ja glykolyysistä.

Olen kuullut useammankin tästä jaksosta tykänneen ylempikurssilaisen sanovan, että Aineenvaihdunta -jakso oli kiva, koska näitä asioita tajusi, kirja oli helppolukuinen ja asiat eivät olleet mitään kovin vaikeita. Ja että ne opiskeltavat asiat tavallaan olivat hyödyllisiä. Olen kyllä samaa mieltä, että nämä aineenvaihdunta- asiat ovat ihan tähdellisiä lääkärintyössä ymmärtää, jotta tietää mihin joku lääke vaikuttaa ja miksi. Ja ylipäätään tietää mistä sitä ravintoa saa ja millä lailla sitä voidaan elimistössä hyväksikäyttää. Etenkin kun nykypäivänä joka toinen kadulla kulkija tuntuu "tietävän" yhtä ja toista oikeanlaisesta ravitsemuksesta, ja kaikenmaailman dieettejä on tarjolla pilvin pimein. Kuinka moni "dieettiguru" oikeasti tietää yhtään mitään siitä, mihin ne syödyt rasvahapot oikeasti elimistössä päätyvät ja mihin perustuu se, että esimerkiksi ketoosilla laihtuu?

Ymmärrän, että nämä asiat ovat hyödyllisiä ja ehkä jossain vaiheessa myös ymmärrettäviä, kun saa kerättyä lisää tietoa palapelin eri osista ja kokonaisuus alkaa olla helpompi hahmottaa. Olen kuitenkin vielä ainakin sitä mieltä, että kun opiskeltavat asiat ovat molekyylitasolla hahmotettavia, en saa niistä oikein mitään otetta. Paremmin oppisin esimerkiksi lääkkeitä tai sairauksien oireita, jotain konkreettista. Vaikka kyllähän niissäkin lopulta vaikutukset lähtevät sieltä solutasolta.

Noh, onneksi tämäkin jakso on vain kolme viikkoa pitkä! Onneksi on huippukiva uusi tutorryhmä, jonka kanssa työskentely varmasti sujuu kuivahkosta aiheesta huolimatta. Onneksi kouluun on silti kiva mennä ja opiskelu maistuu. Onneksi on (vielä tässä vaiheessa) melko paljon aikaa itsenäiselle opiskelulle varattuna.

Back to business

Tänään on joululoman viimeinen päivä!

Huomenna siis koittaa paluu arkeen, mikä tuntuu yhtä aikaa ihanalta ja vähän ehkä stressaavalta. Enimmäkseen kylläkin ihanalta. Loppuu tämä toimettomuus, pääsee eroon tunteesta, ettei tee mitään hyödyllistä. En ole oikein hyvä vain olemaan. Lomailu on mielestäni stressaavaa, jos kalenteri ei ole täynnä tekemistä. Tyhjät sivut ahdistavat. En siis oikein osaa olla, jos en ole töissä tai koulussa tai sitten käytä lomaani matkusteluun. Ei ihme, jos tässä parin vuoden sisään saankin mahahaavan...

Kuukauden pituinen  loma kuitenkin kului todella nopeasti. Äskenhän se vasta alkoi tenttidiskollamme ja nyt se jo muka päättyy? En tehnyt mitään kovin ihmeellistä, en matkustanut mihinkään ulkomaille tai ollut esimerkiksi sitä yhtä aamuvuoroa enempää töissä. En käyttänyt vapaa-aikaa mitenkään kovin hyödyllisesti hyväkseni esimerkiksi sen suuremmin opiskelemalla. (Pakko omaksi hyväkseni kuitenkin sanoa, että kertailin vähän anatomiaa ja laskin kemiaa, oikeasti!).

Loma oli kuitenkin aika ihana. Tuli vihdoin talvi (vaikkakin ne lähes 30-asteen paukkupakkaset olisi voinut jättää kokematta), näin sukulaisia ja vanhoja ystäviäni. Sain viettää aikaa kummilapseni kanssa, hoitaa tuttujen lasta, pääsin ristiäisiin... Sain luettua melkein puolet niistä lääketiedettä sivuavistä lehdistä, joita kotiini kannetaan joka viikko. Sain viettää runsaasti aikaa poikaystäväni kanssa, mikä tuli tarpeeseen, koska syksy oli koulujuttujen osalta niin kiireinen, ettei kotona tullut kovin paljoa oltua. 

Paluu arkeen on kuitenkin hyvin tervetullut, koska kun minä olin lomalla, niin olivat lomalla myös lähes kaikki ne liikuntapaikat, joissa tapaan käydä. Ei ollut tankotanssitunteja eikä ryhmäliikuntatunteja yliopistoliikunnan puolesta. Enkä opiskelijana halua maksaa kalliita käyntimaksuja jonnekin hienoille kuntosaleille (siis kyllähän yliopistoliikunnan kuntosali olisi ollut auki, mutta en tykkää käydä salilla). Oli liian vähän lunta ja liian kylmä, jotta olisi voinut mennä hiintämään tai luistelemaan. Liikunta siis tosiaan jäi aivan liian vähälle.

Vähälle jäivät myös uudet koulukaverit. Monet viettivät osan tai koko lomansa kotipaikkakunnillaan, ja myös minä olin pitkiä aikoja poissa Tampereelta. Uutena vuotena toki näin monia kakkoskurssilaisten järkkäämissä uudenvuoden bileissä, ja olemme me satunnaisesti viettäneet peli- tai leffailtoja tai kahvitteluhetkiä täällä Tampereella olleiden kurssikavereideni kanssa. On kuitenkin kiva palata huomenna takaisin opintojen pariin ja nähdä kaikkia muitakin!

Huomenna tosiaan starttaa käyntiin Aineenvaihdunta -jakso, jonka aikana tutustumme mm. rasvojen aineenvaihduntaan ja soluhengityksen saloihin. Jotkut vanhempikurssilaiset ovat kutsuneet tulevaa jaksoa paratiisiksi. En vielä tiedä, onko paratiisi sanottu sarkastisesti vai onko sitä todella tarkoitettu. En itse ainakaan voi kuvitella biokemiaa sisältävää jaksoa minään miellyttävänä kokonaisuutena, mutta onhan toki vain kolme viikkoa kestävä jakso ihan mukavaa vaihtelua viime syksyn LKK:lle, joka tosiaan kesti sen kahdeksan viikkoa. Tentti nyt ainakin tulee olemaan suppeammalta alueelta, mikä tietysti vähentää tenttiinlukustressiä.

Tulevan jaksomme jaksokirjat, eli ne, missä näkyy "lukujärjestys" ja ylipäätään kaikki kurssin tulevat aiheet, luennoitsijat ja ryhmätyöt, saimme jo viime syksyn aikana. Meillä tulee olemaan ainakin kaksi paastoa vaativaa laboratoriotyötä. Toisessa teemme itsellemme sokerirasitustestin. Ihan mielenkiintoista, vaikka en usko minulla mitään sokeriaineenvaihdunnan häiriötä (eli diabetestä) olevankaan. Niin monta kertaa kuitenkin tullut töissä omaa verensokeria välillä mittailtua ;)

Ensi keväänä tulen varmaan taas kerran hajoilemaan aika pahasti anatomian kanssa. Meidän tulee kevään toisella jaksolla opetella sitten ne loputkin luut ja lihakset ja kaikkea muuta mukavaa. Liikkumisjakso on yhtä massiivinen kuin lisääntymisjakso. Mutta nautitaan sitä ennen nyt siitä paratiisista!

Kouluunpaluu tuo mukanaan opiskelun lisäksi tietysti kaikki ihanat extracurriculaariset aktiviteetit, eli bileet ja muut tapahtumat. Kevät on myös tunnetusti varsinainen sitsikausi. Odotan siis jo innolla! Myös pari isompaa reissua on tiedossa lääkisporukalla tässä kevään mittaa, joista ensimmäinen jo ihan pian. Tammikuun lopussa on luvassa nimittäin kaksipäiväinen lääkisten superristeily. Myöhemmin keväällä taas lähdemme kandiseuramme Tahkon laskettelureissulle. Minäkin, vaikka en todellakaan laskettele! Pulkkamäkeen siis...

Hieman biletystahtia ja osallistumisaktiviteettia tulee (onneksi?) hillitsemään jokaviikkoiset tanssitreenit kevään näytelmäämme varten. Viime marraskuun postauksessani kerroinkin pääsystäni tanssimaan proggikseemme. Edelleenkin olen siitä innoissani! Ja koska lupauduin tekemään myös yhden koreografian, myös osa joululomasta meni tähän valmistautuessa.

Parasta koulun alkamisessa on kuitenkin ehdottomasti ihmiset! Ihanat kurssikaverini, joista kuukauden pituinen erossaolo on ollut kamalaa.

Päivä sairaanhoitajana

Olin tässä joululomalla taannoisessa kesätyöpaikassani keikalla yhden aamuvuoron verran. Ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana sairaalassa ammattilaisen, eikä opiskelijan roolissa. Pitkästä aikaa sain olla jälleen sairaanhoitaja.

Ajattelin koulun alettua syksyllä, etten varmaan jaksaisi tehdä töitä koulun ohella, koska uskoin opiskelun olevan niin rankkaa. Loppujen lopuksi opiskelu ei nyt vielä syksyllä ehkä ollutkaan ihan niin rankkaa, kuin ehkä joskus tulevaisuudessa se tulee olemaan, ja olisin hyvin voinut olla silloin tällöin töissäkin. Valitettavasti vain säästösyistä johtuen täällä Tampereella on hyvin vähän keikkatöitä tarjolla. Oikeastaan ei ollenkaan. Ainakaan siellä, missä haluaisin työskennellä.

Ei kyllä haittaakaan, että olen saanut rauhassa keskittyä opiskeluun ja kandiseuramme tarjoamaan oheistoimintaan, tutustua uusiin kurssikavereihini ja myös nauttia omasta vapaa-ajastani. Mutta kyllä ihan innoissani lähdin keikalle kuitenkin. Ovathan lisäansiot aina tervetulleita, ja pidän myös sairaanhoitajan työstä ja kyseisestä osastosta.

"Töihin paluu" jännitti kuitenkin reilun neljän kuukauden tauon jälkeen sen verran, että edeltävä yö tuli nukuttua huonosti. Eniten varmaan jännitti se, miten selviän aamuherätyksestä kun koko syksyn oli saanut nukkua suhteellisen pitkään (yleensä puoli kymmeneen...) ja nyt kello oli soimassa jo kuudelta. Olen myös taipuvainen stressaamaan ihan turhista ja tyhmistäkin asioista. Ja tosiaan, heräsin jo tunti ennen kellon soittoa, enkä saanut enää unta kun mietin mihin säilön osastolla ulkovaatteeni (?!) :D

Lopulta itse työpäivä sujui hyvin, enkä ollutkaan itse siitä työnteosta etukäteen stressannut. Kyllä työkokemusta on sen verran jo takana, että hommat hoituvat, vaikka välissä olisi vähän taukoakin. Paikkakin oli tuttu ja samoin työkaverit, joita oli todella kiva nähdä pitkän tauon jälkeen! Samoin oli todella kivaa hoitaa pitkästä aikaa oikeita potilaita, oikeita sairauksia, tehdä oikeita toimenpiteitä. Tietää tekevänsä jotain oikeasti hyödyllistä.

Opin myös jälleen jotain uutta. Lääkärinkierrolla tuli puheeksi, että opiskelen itsekin nyt lääkiksessä, ja kirurgi kertoikin minulle sitten tarkemmin kierrolla esille tulleista asioista, kuten aivohermojen tutkimisesta. On hienoa, että opiskelijoihin suhtaudutaan niin hyvin, ja että vanhemmat kollegat haluavat jakaa omaa osaamistaan ja tietoaan! Olin siitä kiitollinen.

Mietin etukäteen kuitenkin myös, olisiko outoa olla taas sairaanhoitajan roolissa, kun olen viimeksi syksyn aikana käynyt sairaalassa kurssikavereideni kanssa isossa ryhmässä, selkeästi opiskelijana, valkoinen takki päällä ja stetarit taskussa. Suhtautuisivatko kollegani minuun eri tavalla? Odottaisiko joku minun osaavan nyt jotain paremmin, jotain enemmän? Miltä minusta tuntuisi?

Ei oikeastaan tuntunut mitenkään erilaiselta. Ainoastaan tuo kirurgin hieman tarkemmin asioista selittäminen oli erona tavalliselle työpäivälle. Opiskeluni eivät tulleet onneksi puheeksi millään lailla potilaiden kanssa. Työkaverini tietysti tiesivät mihin syksyllä lähdin opiskelemaan, ja puhuimmekin paljon opinnoista ja muusta siihen liittyvästä. Mutta puhuimme myös muista asioista. Se, että olen lääkäriopiskelija ei vaikuttanut työpäivääni mitenkään. Ja hyvä niin. Sain olla päivän ihan vain sairaanhoitaja.

Olen monesti aiemminkin sanonut läheisilleni, että minulla on jo hyvä ammatti. Se ammatti kyllä olisi minulle tavallaan riittänytkin, vaikken koskaan lääkikseen olisi päässytkään. Olisin varmaan koko loppuelämäni jossitellut ja pohtinut pitäisikö vielä yrittää hakea, mutta silti. Minulla on jo hyvä ammatti. Mielenkiintoinen ammatti. Pidän sairaanhoitajan työstä, pidän potilaiden hoitamisesta. Pidän siitä, että jokainen päivä on erilainen ja työ on saamaan aikaan niin haastavaa ja palkitsevaa.

Oli mukava olla pitkästä aikaa töissä tuo aamuvuoro. Toivottavasti saan jatkossa lisää keikkatöitä. En aio asiasta kuitenkaan stressata, on sitä tekemistä keväällä luvassa muutenkin ihan kiitettävästi. Kiirettä tulee varmasti pitämään.

Ensi kesänä viimeistään jälleen sairaanhoitajan rooliin! :)

Tartto, opintomatka

Tarton excusta on tosiaan ollut tarkoitus kirjoittaa jo siitä asti kun se joulukuun alussa tapahtui. Haluaisin tarjota tämän blogin kautta teille mahdollisesti lääkikseen aikoville nimittäin sekä omia kokemuksiani lääkisopiskelusta Tampereella että tietoa muista lääkiksistä ja niissä opiskelusta.               Kandiseuramme järjesti excun (eli excursion eli opintomatkan) itsenäisyyspäivän viikonloppuna Viroon, Tartoon, jossa on paljon suomalaisia lääketieteen opiskelijoita. Tartto siis on Viron toiseksi suurin kaupunki. Yliopistokaupunki, jossa on lääkis ja hammaslääkis. Kaupunki, jonne jotkut suomalaiset suuntaavat opiskelemaan lääketiedettä.

Ymmärtääkseni Tarton lääkikseen on jossakin määrin helpompi päästä kuin Suomen lääkiksiin, koska sinne päästäkseen ei tarvitse opiskella fysiikkaa ja kemiaa. Käsittääkseni ainoastaan biologian hallinta on pääsyvaatimuksena. Opiskelu kuitenkin maksaa aika paljon, koska Tarton yliopistossa on useiden ulkomaisten yliopistojen tapaan käytössä lukukausimaksut. Virossa eläminen on kuitenkin halvempaa kuin Suomessa, joten varmaan se vähän kompensoi lukukausimaksuja.

Exculle lähtiessäni vakaana aikomuksenani oli ottaa paremmin selvää Tartossa opiskelusta ja sikäläisten suomalaisten lääkisläisten koulunvalintamotiiveista. Halusin selvittää millaista opetus oikeastaan on ja tietenkin miltä tuntuu opiskella ulkomailla... tai englanniksi. Tai kuulemma jotkut aikaisemmin opiskelunsa aloittaneet opiskelevat jopa viron kielellä. Ja tietenkin ulkomailla asuessa varmaan paikallista kieltä tulee opittua ihan muutenkin, ja käytettyäkin.

Harmillisesti kuitenkin sain hankittua hyvin vähän vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, enkä kovin paljoa pysty tässä postauksessa kertomaan itse siitä opiskelusta tai miksi kannattaisi valita maaksi Viro ja kaupungiksi Tartto niiden ilmiselvien syiden (eläminen halvempaa ja helpompi päästä kouluun) lisäksi. Tuo "helpompi päästä kouluun" on myös aika subjektiivinen näkemys, koska voihan olla, että juuri se biologia on sinulle paljon vaikeampi aine hahmottaa kuin esimerkiksi fysiikka ja kemia. Omalla kohdallani kuitenkin tilanne oli vielä vuosi sitten aivan toinen.

En kuitenkaan olisi koskaan hakenut ulkomaille lääkikseen, koska uskon opiskelun olevan jo itsessään niin haastavaa, etten kaipaisi vieraskielistä lisähaastetta. Lisäksi kaverit ja sukulaiset ovat täällä Suomessa, enkä haikaile ulkomaille mitenkään pidempiaikaisesti asumaankaan. Eläminen ja oleminen on vain paljon helpompaa täällä Suomessa, ainakin minulle.

Uskon kuitenkin, että jos ei koe lukukausimaksuja, vierasta kieltä ja ulkomailla asumista minään esteinä, on Tartossa opiskelu varmaan ihan mahtavaa! Itse ainakin nautin excusta...

Yksi yliopistorakennuksista, olisiko ollut hammaslääkis?

Saavuimme majoituspaikkaamme myöhään perjantai-iltana, ja minua ainakin väsytti matkustamisen jäljiltä niin paljon, että menin melkeinpä suoraan sänkyyn. Osa meistä excuilijoista lähti jo ensimmäisenä iltana tutustumaan paikallisiin baari-illan merkeissä. 

Seuraavana päivänä kadutti, etten ollut valinnut kengiksi saappaiden sijaan lenkkareita. Kävelimme varmaan monta kymmentä (siltä se tuntui!) kilometria ympäri Tarttoa, oppaanamme Tarttossa opiskeleva TaSLOlainen (Tarton Suomalaiset Lääketieteen Opiskelijat), joka näytti meille paikallisia nähtävyyksiä ja kertoi opiskelusta Tarttossa. Näimme yliopiston, kirjaston, lääkiksen ja paljon kaikkea muutakin. Kävimme myös joulumarkkinoilla ja panimovierailulla. Kaupoissa ihmeteltiin jälleen kerran Viron halpoja hintoja. Somersby -siideripullo maksoi alle euron, kun Suomessa vastaava saattaa kustantaa reilu kolme euroa... Opiskelijaelämä tosiaan varmasti tulee Virossa paljon halvemmaksi kuin täällä meillä!

Puistokuva kaupunkiin tutustumiskävelyreissultamme.

Illalla vietettiin pikkujouluja viimein TaSLOlaisten kanssa sitsien merkeissä. Olin tietysti odottanut sitsejä paljon (oikeastaan niiden takia osallistuinkin koko exculle), koska kuten olen aiemmin varmasti mainostanut, rakastan sitsejä! :) Odotin myös pääseväni viimein tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin, ja kuulemaan Tarttossa opiskelusta enemmän.

Meitä excuilijoita taisi kuitenkin olla paljon enemmän kuin paikallisia, enkä päässyt kovin monen kanssa juttusille. Vieruskavereiltani kuulin toki joitain asioita opiskelusta, muun muassa laskelmat siitä, että Tarttossa opiskelu tosiaan tulisi lukukausimaksuista huolimatta halvemmaksi kuin Suomessa kuuden vuoden ajalta. Työllistymisenkään kannalta ei pitäisi olla kovasti väliä missä on opiskellut. Tarttossa myös opetus on ainakin paikallisten mukaan hyvin laadukasta. En ihmettele kyllä yhtään, jos siellä kurssikoot ovat alle 30:n opiskelijan luokkaa. Varmasti pienryhmäopetus saa ihan uuden merkityksen kun koko kurssi on itsessään pieni ryhmä.

En kannata isoja ryhmäkokoja, etenkään harjoitustilanteissa, mutta olen loppujen lopuksi ihan iloinen, että meitä on ainakin kurssilla niin monta. Löytyy monenlaista persoonaa, ja minun mielestäni erilaisuus on rikkaus. Yhdessä saadaan paljon enemmän aikaiseksi kun tekijöitä on monta. Kaikille löytyy isosta ryhmästä myös aika varmasti edes joku kaveri.

Sitsit olivat tietenkin todella hauskat, ja ruokakin ihan eri luokkaa kuin meillä. Virossa kun vähemmällä saa enemmän. Erityisesti mieleen jäivät voileipäkakku ja Caesar-salaatti - sitsiruokana! Kuulimme myös ihan uudenlaisia lauluja TaSLO:n laulukirjasta illan aikana...

Sitsitarjoiluja <3

Itsenäisyyspäivänä palasimme takaisin kotiin, jälleen kerran ihanassa merisäässä. Ulkona vallitsi hirveä myrsky ja laivan lattiapintoja täyttivät huonovointiset matkustajat. Pystyssä ei kerta kaikkiaan voinut olla, kun merenkäynnin vuoksi alkoi oksettaa. Tietysti voisi sanoa edellisillan sitseillä olleen osuutta pahoinvointiin, mutta olotila oli samanlainen lähes kaikilla myös menomatkalla. Silloinkin myrskysi ja laivan buffetissa kävellessä sai varoa, ettei juoma lentänyt lasin reunan yli kun vuorotellen laiva nousi ja laski niin, että olo oli kuin Linnanmäen laitteen vapaapudotuksessa. 

Vaikken välttämättä kovin paljoa informaatiota saanut reissusta irti, oli se silti hauska ja mielenkiintoinen. Ennen lähtöä kävimme tutustumassa paikalliseen tiedekeskukseen, jossa saimme katsella lasipurkkeihin säilöttyjä elimiä. Niistä olisi varmaan jonain toisena päivänä saanut enemmänkin irti... Väsymyksen vuoksi oppiminen tällä opintoreissulla jäi kuitenkin vähän vähemmälle. Sen sijaan olen nyt monia uusia kokemuksia rikkaampi. 

Matkailu avartaa ja excuilu kannattaa! :)