lauantai 8. syyskuuta 2018

Viimeinen syksy preklinikkaa

Otsikko kertookin oleellisen. Nyt neljännen vuoden puolivälissä meillä alkaa (vihdoin) klinikka. En tiedä ihan tarkkaan vielä, mitä asiasta ajattelen, sillä olen nauttinut preklinikan vapaudestakin suunnattomasti. Lisäksi klinikka-ajasta on tullut kuultua jonkin verran ristiriitaista tietoa ja mielipiteitä ylempikurssilaisilta ihmisiltä. Se voi olla joko todella opettavaista ja mielenkiintoista tai sitten tappavan tylsää, riippuu yksiköstä (eli klinikasta) missä sattuu olemaan. Varmaan vähän sama kuin manuilun kanssa; toiset paikat olivat huippuopettavaisia ja kivoja, ja toiset taas nääh...

Klinikka tarkoittaa siis sitä, että arkipäivät maanantain seminaaripäiviä lukuunottamatta vietetään sairaalalla / terveyskeskuksessa tai muussa terveydenhuoltoalan laitoksessa ja ilmeisesti siellä sitten ainakin osallistutaan opetuskierroille, opetuspoleille, päästään mukaan mahdollisesti leikkauksiin ja tehdään toimenpiteitä, tutkitaan ja haastatellaan potilaita ja opetellaan lääkärinä olemista. Varmasti tulee myös paljon sellaisia hetkiä, jolloin ei oikein ole paikkaa mihin mennä: potilas kieltäytyy opiskelijan läsnäolosta tai ohjaajaa ei kiinnosta opettaa. Varmasti klinikassa tulee hetkiä, jolloin kokee olevansa ylimääräinen ja vain tiellä, enkä ole ihan varma miten itse sellaiseen suhtaudun. Hoitajan työssä kun ei koskaan ainakaan sellaista oloa ole tullut, vaan aina on ollut jotain hommia jossain. Opiskelijan roolin omaksuminen on edelleen joissain tilanteissa kovin vaikeaa.




Klinikassa myös ymmärtääkseni päivät ovat pidempiä ja aamut alkavat yleensä kahdeksalta tai puoli kahdeksan. Toista se on nyt, kun keskellä viikkoa voi hyvinkin olla useampikin vapaapäivä (jotka tietysti on tarkoitettu itseopiskeluun). Esimerkiksi nyt toisen kouluviikkomme torstain toogabileissä mietin, että onneksi sitä on vielä preklinikassa, ettei seuraavana päivänä ole pakollista kahdeksan aamua. (Silloin meillä oli seuraavan päivän klo 9:n luento, jolle kylläkin menin.) Luennoilla ei nimittäin ole minkäänlaista läsnäolopakkoa, joten preklinikassa voi hyvinkin nukkua useampanakin päivänä pitkään, mikäli väsyttää.

Aamuheräämiset eivät tosin minulle, aamuvirkulle, ole todellakaan mikään ongelma, mutta uskon tulevani ikävöimään tenttiviikkoja. Meillä päättyi juuri Jaksaminen -jakso tämän viikon torstain tenttiin ja jälleen saimme "nauttia" tenttiviikosta, joka olikin nyt koko lääkiksen neljänneksi viimeinen. Minulla on bipolaarinen suhtautuminen tenttiviikkoihin; toisaalta ne ovat todella stressaavia ja jopa ahdistavia joskus kun tuntuu, ettei saa kunnolla luettua, mutta toisaalta taas nautin siitä vapaudesta kun saa tehdä omat lukuaikataulunsa ja keskittyä koko päivän vain lukemiseen, jos niin haluaa. Voi mennä vaikka kahvilaan lukemaan ja uppoutua täysin siihen omaan tekemiseen. Kuten olen joskus aiemminkin sanonut, tenttiviikoista tulee hyvällä tavalla mieleen pääsykokeisiin lukuaika, ilman sitä kamalaa pelkoa siitä, ettei pääsekään sisään.




Jaksamisjaksosta on siis tosiaan nyt selvitty, ymmärtääkseni taas kunnialla, sillä tentti meni omasta mielestäni ihan hyvin. Jakson aikana tulivat tutuiksi mm. masennus, ahdistuneisuushäiriöt, skitsofrenia, unettomuus, anemiat, työuupumus ja erilaiset unihäiriöt. Näiden lisäksi opeteltiin psyykelääkkeiden farmakologiaa, joka oli jotenkin todella vaikeaa. Toisaalta taas hyvin silmiä avaavaa, koska en koskaan oikein ole perehtynyt masennuslääkkeiden eroihin tai miettinyt mitä psykoosilääkettä käytetään missäkin tilanteessa. Minulla ei myöskään ole ollut kovin suurta uskoa masennuslääkkeiden tehoon, mutta nyt kun sekä masennuksen elimellistä mekanismia (eli aivojen välittäjäaineiden muutoksia) että lääkkeiden vaikutusmekanismeja on tullut opiskeltua kunnolla, ei tunnu enää siltä, ettenkö määräisi masennuslääkkeitä potilailleni. Nyt minuun on tullut ainakin jonkinlaista uskoa ja luottoa siihen, että masennustakin voidaan todella hoitaa. Enemmän taitaa olla kiinni potilaiden hoitomyöntyvyydestä.

Seuraavaksi opiskelemme vatsan alueen kliinisiä asioita eli esimerkiksi suolistosyöpiä ja keliakiaa sekä sappi-, haima- ja umpisuolitulehduksia sekä niiden hoitoa. Meillä alkaa ylihuomenna ABC -jakso eli abdominal complaints, joka kaiken lisäksi toteutetaan kokonaan englanniksi! Ilmeisesti tällainen yhden jakson muodossa tapahtuva englannin opiskelu kuuluu kakkosvuoden englannin tieteellisen kirjoittamisen kurssin lisäksi englannin opetuksen curriculumiimme ja tälle jaksolle on siis sijoittunut myös vaihto-opiskelijoiden osallistuminen opetukseemme. International meininkiä on siis luvassa. Minua ei englannin puhuminen tai kuuntelu kyllä haittaa, koska olen niin tottunut siihen ja koen englantia hyvin osaavanikin. Suurin osa kirjoistakin on koko lääkiksen ajan tullut luettua englanniksi, joten sanastokin pitäisi olla hallussa.




Preklinikan viimeisiin jaksoihin kuuluvat edellisten lisäksi Nivelkipu ja Hätätilanteet, joista sitten lisää kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kyllä tätä blogikirjoittelua ainakin tällä lailla harvakseltaan jaksaakin jatkaa, ja ehkä ajoittain on myös tarve vähän purkaa omia ajatuksiaan jonnekin. Ehkä se on myös jonkinlaista vanhan jakson hautaamiseen liittyvää käsittelyä kun kirjoittaa omat tuntemuksensa jaksosta tänne. :)

Kuvat ovat kesän Dubrovnikin matkaltamme. Olisipa vielä lämmin!