Vuoden viimeisiä ajatuksia - klinikkaa ja manuilua

"Joululomalla" ollaan oltu jo viikko. Joulu lähestyy (huomenna, ihanaa!) ja pian vanha vuosi haudataan ja uusi toivotetaan rakettisateessa tervetulleeksi. Jotenkin tuntuu, että olen jo todella pitkällä asennoitumassa vuoteen 2019. Asiaan on vaikuttanut suuresti klinikan alkaminen. Tuntuu, että tätä preklinikka -jäähyvästelyä ja klinikan jännittämistä on harrastettu jo (liiankin) pitkään, ja ehkä olen myös näihin teksteihin vuodattanut aika paljon siitä tunnemyräkästä, jota ainakin omassa sisimmässäni olen joutunut hetkittäin sietämään. Ehkä vuodatus näistäkin tuntemuksista on kuitenkin ihan oikeutettua, koska onhan tässä meneillään nyt suuri muutos pienen medisiinarin elämässä...

Saimme klinikan aikataulut viime maanantaina. Ensimmäisen työpäiväni jälkeen vietin neljä tuntia kirjoitellen kalenteriini tulevan kevään aikatauluja ja siinä sivussa heittäen mielessäni hyvästit omalle vapaa-ajalle. Siirryin nyt myös ensimmäistä kertaa elämässäni käyttämään sähköistä puhelimen kalenteria, koska tuntuu, ettei noista klinikka-aikatauluista muuten selviä hengissä. Olin toki tiedostanut etukäteenkin, että päivät olisivat pitkiä, mutta oikeastaan olin odottanut jotain viime kesän manuilun kaltaista tilannetta, että rennosti hengailtaisiin jollain osastolla päivä tai sitten toinen leikkaussalissa.

Hengitysteiden hallinnan harjoittelua viime jaksossa...

Todellisuudessa ainakin nyt aikataulujen perusteella vaikuttaa siltä, että klinikka on aikamoista edes takaisin suhaamista. Saman päivän aikana nimittäin saattaa olla neljässäkin eri paikassa sairaalalla tai koululla. On aamumeetingejä, opetuskiertoja, opetuspoliklinikkaa ja joinain päivinä ryhmätöitä koululla iltapäivästä. Toiseen klinikkaan kuuluu jokin etukäteen valmisteltava opetustilanne ja toista varten pitäisi edellisenä päivänä käydä tutustumassa polille tulevien potilaiden papereihin. Koko ajan pitäisi lukea - ja paljon. En tiedä miten tämä tulee käytännössä hoitumaan, mutta huomasin ainakin tänä syksynä stressin tekevän sitä, etten pystynyt omia aikataulujani miettimään kovin pitkälle ja yleensä katsoin samana aamuna mitä luentoja tulisi edessä olemaan. Ensi keväässä pelottaa se, että olen unohtanut valmistautua johonkin tehtävään tai opetustilaisuuteen etukäteen, koska en ole huomannut jotain pienellä präntättyä tekstiä vaadittavista esitehtävistä.

Noh, mutta se kaikki on edessä vasta ensi vuonna. Tätä vuotta on edessä vielä onneksi viikko. Ja nyt nautin tästä "minilomastani". Nimittäin joulun ansiosta saankin onneksi lomailla sentään viisi päivää. Oikeaa joululomaa minulla olisi koulun puolesta ollut kolme viikkoa, mutta sen valitsin viettää amanuenssina ensi kesän työpaikassani. Tilanne ei kuitenkaan ole lomailun suhteen niin kurja kuin etukäteen ajattelin. Pyhäpäivinä nimittäin ei terveyskeskuksessa ole lääkäriä. Toisaalta tämä monen päivän "tauko" tuotti perjantaina kovasti työtä osaston lääkärille (ja minulle) kun potilaita piti yrittää saattaa kotikuntoon jouluksi ja myös ennakoida pyhien aikana tapahtuvia muutoksia potilaiden voinnissa ja ohjeistaa hoitajia sitä varten.

Hengitystiet turvattu intubaatolla

Olen tykännyt tästä(kin) amanuenssuurista kovasti. Samalla lailla kuin viime kesänä, on töistä lähtiessä yleensä iloinen mieli. Ja sellainen olo, ettei ole mikään kiire lähteä töistä kotiin. On niin paljon opittavaa. Ja edelleen tunne oikeasta alan valinnasta vahvistuu entisestään. Minä kyllä niiiin tykkään lääketieteestä, lääkärin työstä ja potilaiden hoitamisesta. Jos olet sellainen ihminen, joka tykkää ratkaista arvioituksia tai tehtäviä, suosittelen lääkärin työtä lämpimästi. On todella tyydyttävää, kun huomaa osuvansa oikeaan tai tietävänsä miten potilasta pitäisi hoitaa. Toki mukana on paljon epävarmuutta ja omien ratkaisujensa kanssa elämistä. Lääkärin työssä vastuu on suuri ja se kyllä painaa. Minäkin tunnen sen, vaikkei oikeaa vastuuta tällä hetkellä vielä olekaan.

Voin kuitenkin myös suositella edeltävää amanuenssuuria siihen työpaikkaan, missä tulee ensimmäisen lääkärikesänsä viettämään. Nyt jo nimittäin tuntuu, että kynnys töihin menemiseen on madaltunut todella paljon. Olen oppinut käyttämään minulle täysin uutta potilastietojärjestelmää ja saanut jotain hajua osaston päiväjärjestyksestä ja toiminnasta. Vaikken todellakaan hoitajien nimiä vielä muista, kasvot alkavat ainakin käydä tutuiksi. Myös potilaat käyvät tutuiksi, koska hoitoajat osastolla ovat niin pitkiä. Monet vanhukset odottavat esimerkiksi pysyvää laitospaikkaa, jonka saamiseen voi mennä jopa kuukausia.

Minulle uudessa paikassa yleensä on haasteena se, millä tasolla potilaita hoidetaan. Olen tottunut toimimaan erikoissairaanhoidossa, jossa potilaita ei oikeastaan koskaan lähetetä eteenpäin vaivansa kanssa, koska ollaan jo siellä, missä ko. vaivaa hoidetaan. Perusterveydenhuollossa taas kaikessa "vaikeammassa" vähintäänkin konsultoidaan ja tarvittaessa potilas lähetetään sairaalaan tutkimuksiin ja hoitoon. Päivystyksessä taas minulle oli hankalaa se, että siellä keskitytään vain yhteen akuuttiin vaivaan ja kaikesta muusta pitäisi potilas neuvoa menemään omalle lääkärille. Tässä on miettimistä myös tulevaisuuden suhteen. Millaisessa paikassa sitä haluaa olla töissä? Erikoissairaanhoidossa en ehkä haluaisi työskennellä siksi, että siellä osaaminen kaventuu niin pieneen alaan yleensä. Toisaalta taas terveyskeskuslääkärinä varmaan alkaisi harmittaa se, ettei potilaita kaikissa asioissa voi hoitaa "loppuun asti" vaan heidät pitää lähettää eteen päin erikoislääkärille. Päivystys on todella mielenkiintoista ja siellä näkee kaikenlaista. Olisiko se kuitenkaan oikea paikka minulle, joka haluan hoitaa potilaita kokonaisvaltaisesti? Noh, päätöstä ei onneksi vielä tarvitse tehdä.

Tällaisiin tunnelmiin ja ajatuksiin päättyy varmaan tämä vuosi blogikirjoittelun osalta.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2019!

Preklinikka Tampereen lääkiksessä

Nyt kun se on omalta osaltani ohi, koen olevani tarpeeksi asiantuntija kertomaan muillekin, mitä preklinikka-aika Tampereen lääkiksessä oikeastaan pitää sisältään.
Olen joskus aikaisemminkin kirjoitellut muun muassa tutoristunnoista ja aina ohimennen selittänyt jotain koulunkäynnistämme. Yhdessä postauksessa pohdin jopa omaa tyypillistä opiskeluviikkoani preklinikka-aikana (viime kevään Rintakipu ja hengenahdistus -jaksolta).

Preklinikka tarkoittaa siis aikaa ennen klinikkaa eli ennen sitä kun me joukoin parveilemme sairaalan käytävillä ja innokkaina käymme tutkimassa potilaita keräten erilaisista toimenpiteistä merkintöjä suoritusvihkosiimme. Preklinikka-aika kestää Tampereella 3,5 ensimmäistä vuotta lääkiksessä ja omasta mielestäni tuo aika oli todella vapaata.

Tampereen opetusohjelma koostuu jaksoista, joita on yleensä kolme syyslukukaudessa ja kolme keväällä. Fuksivuonna jaksot esimerkiksi olivat Johdanto, Solut ja kudokset (tai tämän nimi taitaa nykyisin olla jokin muu, kun opetusta on integroitu enemmän bioteknologian opiskelijoiden kanssa yhteiseksi...), Lisääntyminen, kasvu ja kehitys, Aineenvaihdunta, Liikkuminen sekä Hapensaanti. Jaksojen nimi kertoo jonkin verran siitä, mitä kukin pitää sisällään, mutta kokonaisuudessaan käydään parina ensimmäisenä vuonna läpi anatomiaa, fysiologiaa ja histologiaa kunkin elinjärjestelmän osalta. Kolmosvuonna mukaan tulee enemmän kliinistä asiaa eli sairauksia ja niiden hoitoa. Olen tarkemmin kuvannut tiivistettynä kutakin jaksoa täällä.

Tyypilliset luentoeväät talvipakkasilla: lämmin kahvi ja käsirasva kuiville käsille

Preklinikkaa rytmittävät luennot, joita meillä ei ole kovin paljoa. Luentoja on päivässä ollut enimmissään muistaakseni viisi, mutta tyypillisesti yksi - kolme, eikä niitä edes ole joka päivä. Lähes joka jaksolla (muistaakseni vain yhtä poikkeusta lukuunottamatta) olemme saaneet nauttia pbl:stä eli tutoristunnoista kahdesti viikossa. Näissä istunnoissa päätettyjä oppimistavoitteita opiskellessa onkin suurin osa preklinikan "vapaa-ajasta" vietetty. Tosin omaa opiskelua on saanut rytmittää ihan juuri siten kuin on halunnut ja opiskella vaikka keskellä yötä jos se omalle kohdalle sopii.

Luentojen ja tutoreiden lisäksi preklinikka-aikana joka jaksossa on ollut vaihteleva määrä ryhmätöitä (ehkä keskimäärin kolme / jakso, jakson pituudesta riippuen). Ryhmätöiden tavoitteena on ollut paremmin opettaa meille tiettyjä jakson asioita, kuten esimerkiksi lääkkeiden vaikutuksia, anatomiaa tai histologiaa. Parhaiten mieleeni on jäänyt kolmosvuoden Nestejakson diureettityö, jossa nautimme litran vettä ja sen lisäksi omavalinteista diureettia eli nesteenpoistolääkettä, jonka jälkeen pääsimme virtsaamaan parin tunnin ajan kannuihin ja omakohtaisesti kokemaan, miten nuo lääkkeet elimistössä vaikuttavat. Myös kaikki radiologian työt ovat olleet mielenkiintoisia, varmasti suurelti johtuen radiologian opettajamme karismaattisesta opetustyylistä. Sen sijaan inhokkejani ovat vuosien varrella olleet erilaiset histologian /patologian työt, koska erilaisten vaaleanpunaisten kudosnäyte -diojen tuijottelu ei ole minulle kovinkaan paljon oppia tarjonnut. Varmastikaan motivaatio histologian opiskeluun ei ole ihan kohdallaan ollutkaan.

Kliinisten taitojen harjoittelua - ABI-näytteen otto
Tässä ehkä vähän liian monta lusikkaa sopassa

Erilaisia työssä ja potilaiden kohtaamisessa tarvittavia taitoja olemme harjoitelleet niin ikään joka jaksossa kliinisten taitojen harjoitustöissä, joita ovat esimerkiksi olleet nivelten tutkimiset, keuhkojen auskultointi, spirometrian tulkinta, kanylointi ja vatsan tutkiminen. Lääkiksen ryhmäkokojen suurenemisen ja opetusresurssien vähentymisen on viime vuosina huomannut siitä, että jotkin tällaiset kliinisten taitojen "ryhmä"työt onkin järjestetty koko kurssille pidettävänä luentona. Aina se ei ole ollenkaan haitannut, vaan esimerkiksi viime kevään ekg:n tulkintatyössä luennot toimivat ihan hyvin. Olisi kuitenkin ehkä mukavaa, jos opetusta voisi kokea saavansa riittävästi, eikä taitoja opetellessa kävisi niin, että aika loppuu kesken, eikä osa pääse ollenkaan harjoittelemaan opettajan ohjauksessa.

Preklinikkaan on kuulunut myös erilaisia seminaareja. Aluksi ne olivat tyypillisesti asiantuntija-seminaareja, joita varten varauduttiin vastaamalla erilaisiin kysymyksiin koskien jakson aikana opiskeltuja asioita. Sitten niitä pohdittiin yhdessä jakson opettajien kanssa. Nämä seminaarit toimivat eräänlaisena tenttiinkertauksena ja yhteenvetona koko jakson asioista niitä soveltaen. Nykyisin seminaarimme ovat olleet lähinnä potilastapauksia, joita kukin opiskelija on esitellyt vuorollaan. Potilasseminaarit tulevat jatkumaan myös klinikassa. Mielestäni potilastapaukset ovat usein mielenkiintoisia ja opettavaisia, etenkin kun niistä sitten keskustellaan vielä esittelyn jälkeen lisää.

Mutta tähän päättyy nyt siis preklinikka-aika, joka kaiken edellä mainitun lisäksi on tarjonnut paljon vapaa-aikaa! Vapaapäivien lisäksi tulen kaipaamaan luentoja, koska vaikka niillä istuessa joskus koinkin keskittymisvaikeuksia, oli mukava myös vain istua kahvia siemaillen ja asiantuntijaa kuunnellen. Kenellekään ei tarvinnut oikeastaan vastata tekemisistään, ja luennolle saattoi saapua missä asussa halusi ja periaatteessa mihin aikaan halusi (tosin en itse koskaan ole harrastanut myöhästelyä). Klinikassa pitää varmastikin yrittää antaa itsestään jotenkin enemmän. Ainakin esittää kiinnostunutta ja käyttäytyä asianmukaisesti. Pukukoodikin on vähän niin kuin ennalta päätetty... Myöskään vapaapäivistä ei keskellä viikkoa saada enää nauttia.

Kirjaston opiskelutilassa tuli monesti tehtyä tutoreita tai luettua tenttiin.

Preklinikka oli siis mukavaa aikaa, ja kehotan kaikkia joilla se on vielä edessä tai kesken, nauttimaan siitä täysin rinnoin. Ylipäätään kehottaisin jokaista nauttimaan elämästä tässä ja nyt, koska kyllä jokainen hetki on omalla tavallaan arvokas ja ainutlaatuinen. Uskon, että klinikka-aika tulee omalla kohdallani olemaan myös ihan yhtä kiva, vaikkakin todella erilainen kuin aikaisemmat opintoni. Ja toisaalta vähän pelottavakin, koska en tosiaan vieläkään tarkalleen tiedä mitä edessä onkaan...

Preklinikan viimeisiä

Niin se preklinikka-aika alkaa vihdoin olla ohi! Viimeinen jakso Hätätilanteet on perjantaina tentin jälkeen paketissa ja tänään kokoonnumme tutorryhmäni kanssa viimeistä kertaa tutoristunnolle. Suurimmalla osalla kurssilaisistani preklinikan viimeinen koulupäivä oli viime perjantaina, jolloin meillä oli aamulla vihoviimeinen luento ja sen jälkeen seminaari.

Itse olin tuosta viimeisestä luennosta jotenkin tohkeissani ja haikeilla mielinkin, koska se tosiaan oli lääkiksen viimeinen. Meillä ei klinikassa enää luentoja ole, vaan "tietoiskut" ja muut esitetään maanantaisin seminaareissa. Voi tietysti olla, että olen tässä asiassa väärässä tai se tulee muuttumaan, mutta ainakin tämän hetkisen käsitykseni mukaan tilanne on näin. Piti siis jättää haikeat jäähyväiset luennoille kuuntelemalla vielä viimeisen kerran asiantuntijaa erilaisista sähköön, hukkumiseen ja palovammoihin liittyvistä hätätilanteista. Preklinikan viimeinen seminaari käsitteli monivammapotilaan hoitoa ja arviointia.

Tänään aivan viimeinen tutoristuntomme käsittelee niin ikään monivammapotilasta, jonka hoito onkin tämän jakson aikana tullut aika lailla tutuksi. Monissa hätätilanteissa tosin terveyskeskuslääkärin toiminta-arsenaali on aika rajallinen - yleensä tärkeintä on lähettää potilas nopeasti (elintoimintojen varmistamisen jälkeen) eteen päin oikeaan hoitopaikkaan, joka yleensä on yliopistosairaala. On hyvä, että meidän opetuksessamme on koko ajan painotettu paljon sitä, mitä me oikeasti tulemme siellä kentällä (eli terveyskeskuksessa) sitten tekemään, eikä turhaan liikaa painoteta yliopistosairaalatasoista hoitoa, koska me kaikki kuitenkin erikoistumme lopulta eri aloille.

Olen iloinen, että preklinikka loppuu. Odotan klinikkaa todella innolla, vaikka se vähän pelottaakin. Tuntematon kun on. Emme ole vielä saaneet oikeastaan mitään infoa klinikasta vaan kaikki tieto pohjautuu huhupuheisiin vanhempikurssilaisten suunnalta. Klinikasta meitä infotaan virallisesti vasta tammikuussa kun koulu - ja se klinikka - vihdoin alkavat. Tiedän kuitenkin sen, että maanantait tulevat olemaan seminaaripäiviä koululla ja kaikkina muina päivinä olemme pääsääntöisesti 8-15 (tai 16) jossakin sairaalalla, osastolla/leikkaussalissa/poliklinikalla hääräilemässä ja oppimassa. Muutamia päivystyksiäkin meillä on, eli päivät tulevat ajoittain olemaan todella pitkiäkin.

Olen tavallaan iloinen, että tutoristunnot nyt loppuvat. Olen aina suhtautunut niihin ristiriitaisin tuntein. Uuden keissin avaaminen on ollut aina mielenkiintoista ja silloin siitä keskusteleminen tutorryhmän kanssa on ollut antoisaa. Kuitenkin keissin purkaminen, kun kaikki lukevat tietokoneiltaan samoja asioita, joita itsekin on Oppiportista lukenut, tuntuu todella puuduttavalta ajoittain. Etenkin Abdominal Complaints -jaksossa englannin puhuminen oli kaikkien mielestä ilmeisesti niin hankalaa tai kiusallista, että nuo purut etenkin olivat inhottavia - kaikki olivat suurimmaksi osaksi hiljaa ja kommentoivat vain lyhyesti mumisten. Toisaalta taas en haluaisi vaihtaa pbl -opetusta mihinkään luentopohjaiseen. Luennot ovat ihan kivoja, mutta yleensä kolmellakin luennolla peräkanaa istuminen alkaa tuntua puuduttavalta. En jaksa keskittyä sellaiseen passiiviseen oppimiseen niin kauan, että siitä olisi mitään hyötyä. Tutorkeissit pakottavat itsenäiseen opiskeluun jakson aikana, mikä on todella hyvä.

Tällä hetkellä ei siis tunnu siltä, että jään kaipaamaan preklinikka-aikaa, paitsi ehkä pitkien aamujen ja keskelle viikkoa sijoittuvien vapaapäivien suhteen. Klinikassa samanlaisesta vapaa-ajasta tuskin päästään enää nauttimaan. Aika aikansa kutakin kuitenkin. Uskon, että klinikka on omalla tavallaan paljon antoisampi ja mielenkiintoisempi kuin opintoni tähän asti. Niin, ja olemme kyllä tosiaan saaneet klinikkasijoituksemme tietää. Olemme ainakin sisätauti-kirurgisessa klinikassa joka viikko eri yksikössä, ja kaikeksi onneksi minä pääsen kokemaan pehmeän laskun menemällä ensimmäiseksi viikokseni sille osastolle, jolla olen ollut töissä sairaanhoitajanakin! Ainakin siis henkilökunta, osasto ja potilaiden vaivat ovat suurimmaksi osaksi tuttuja.

Perjantaina meillä on tosiaan edessä preklinikan viimeinen tentti ja sitä edeltää nyt viimeinen tenttiviikko (josta aion nauttia). Tentin jälkeen juhlimme preklinikan päättäjäisiä koko kurssin voimin ja siitä suuntaammekin kolmeksi viikoksi joululomalle. Omalla kohdallani joululoma ei mene lomailun merkeissä, sillä menen amanuenssiksi sille terveyskeskuksen vuodeosastolle, jonne ensi kesänä menen sitten oikeisiin töihin. Toisaalta tämän rankan nelosvuoden syksyn jälkeen lomailukin olisi tehnyt ihan hyvää. Noh... tuleehan pääsiäisloma sitten joskus huhtikuussa. Sitä odotellessa.