Vielä viimeinen rutistus

Meillä alkoi tänään tenttiviikko, mikä tarkoittaa sitä, että nyt viimeistään pitäisi yrittää sisäistää koko aineenvaihdunnan kauneus (vai kauheus?). Viime viikon lopulla järjestetyssä seminaarissa, jossa kävimme läpi erilaisia jaksoon liittyviä asioita väittämien ja  pohdintatehtävien muodossa, tunsin olevani aika hyvin perillä kaikesta. En ehkä jokaisesta yksityiskohdasta, mutta kuitenkin siitä kokonaiskuvasta. Itse asiassa olo oli aika varma ja hyvä koko jakson suhteen. Mutta kuten yleensäkin, kyllä todellisuus jollakin tapaa aika vetää alas sieltä pilven päältä haaveilemasta... nyt kun katson viime vuosien tenttikysymyksiä, alkaa taas olo olla sellainen, että edessä tulee olemaan ensimmäinen hylätty.

Toivon kuitenkin, ettei näin käy, ja aion nyt nähdä vaivaa tämän kertailun eteen, niin että saavutan uudelleen sellaisen itsevarmuuden ja osaamisen tunteen. En halua enää koskaan jauhaa tänne blogiin aineenvaihduntajaksoahdistuksesta. Olisi niin paljon mukavampi kirjoittaa jostain kivasta tai opiskelun herättämistä innostuksen ja uuden oppimisen ilon tunteista. Tyhjästä on kuitenkin todella paha nyhjäistä, koska tämä jakso ei ole missään mielessä ollut niitä omia lemppareitani. Tämä jakso on saanut monta kertaa oikeasti miettimään, että tätäkö minä todella halusin? Tätäkö varten tuhlasin puoli vuotta elämästäni pääsykoekirjoja läpi rämpimällä ja siirryin mukavasta työssäkäyvän ihmisen varallisuudesta opiskelijaelämän köyhyyteen?

Oli tässä jaksossa kuitenkin muutama kivakin juttu; ensinnäkin pääsin tutkimaan onko minulla laktoosi-intoleranssi kun teimme itsellemme laktoosi- tai glukoosirasituskokeen. Toisessa harjoitustyössä taas pääsin harrastamaan pipetointia, josta jollakin ihmeellisellä tavalla on tullut yksi lempiasioistani labratöissä. Laktaattidehydrogenaasientsyymin aktiivisuuden tutkiminen plasma- ja murskattuja verisoluja sisältävistä näytteistä oli kyllä oikeasti aika mielenkiintoista. Etenkin kun työelämässä vastaan on tullut verikokeiden tuloksia, joissa myös LD-tasoissa on ollut jotakin poikkeavaa. Uskon, että tulevaisuudessa tulen sairaanhoitajanakin kiinnittämään tällaisiin asioihin enemmän huomiota kuin ennen kun en edes tarkalleen tiennyt, miksi joitakin asioita tutkitaan.

Uskon, että etenkin ensi jakson asioista tulee olemaan paljonkin hyötyä niin omassa elämässä, sairaanhoitajan työssä kuin sitten lääkärinäkin. Ensi jakso meillä on Liikkuminen, johon kuuluu liikkumiselimistön anatomian opiskelu (eli siis kehon kaikki luut ja lihakset, ligamentit ja joiltakin osin myös hermot ja verisuonitus). Lisäksi opiskelemme nivelten rakennetta ja tutkimista (joka minua erityisesti erinäisten omakohtaisten liikuntavammojen vuoksi kiinnostaa), luun histologista rakennetta ja kaikkea muutakin mielenkiintoista. Opiskelu tulee olemaan varmasti aika rankkaa, koska anatomiaa ei oikein voi opiskella muuten kuin ulkoa. Meillä onkin lähes 100-sivuinen harjoitustyövihko ja monisteet siihen päälle "kotitehtäviksi" niinä aikoina kun varsinaista opetusta ei ole. En tiedä millaisia ensi jakson tutorkeissit ja niiden oppimistavoitteet tulevat olemaan, mutta ainakin tähän asti nekin ovat "vapaa-ajalla" teettäneet aivan hirveästi työtä, joten en odota ensi jakson olevan missään mielessä kevyt.

Onneksi nyt ei enää ole ihan samanlaista hinkua osallistua joka asiaan ja kaikkiin bileisiin, kun syksyllä oli. Siihen varmaan on vaikuttanut oman kaveripiirin muodostuminen, ei enää ole samanlaista tarvetta päästä tutustumaan kaikkiin. Eli opiskelullekin toivottavasti löytyy nyt paremmin aikaa!

Kun aineenvaihduntaviidakossa kaikki on kytkeytynyt yhteen, niin suunnistamisen pitäisi olla aika selkeää, eikö?
Kuvan lähde.

Liian tyhmä lääkikseen?

Hmm.. otsikko on muistaakseni esiintynyt jossakin seuraamistani blogeista myös, mutta käytän sitä silti! Nimittäin juuri tuollaiset ajatukset käväisivät alkuviikosta mielessäni.
Olemme siis aloittaneet nyt sen oikean opiskelun. Sen todellakin huomaa. Jo maanantaina tuli ikävä takaisin johdanto -jaksolle. Miksi ihmeessä halusinkaan sen ajan olevan niin pian ohi?

Johdanto -jakson lyhyet päivät, helpot tutor-keissit ja kaikki se vaivattomuus olivat vain kieroa harhaanjohtamista. Ainakin siltä se näin jälkikäteen tuntuu. No ei vaan, olihan se mukavaa, että saimme kokea niinkin pehmeän laskun tähän lääkisopiskeluun. Se ei nimittäin ole mitään pilvissä leijumista ja mielenkiintoisia potilastapauksia sekä palavaa opiskeluintoa. Se on raskasta työtä, vaikeaa englanninkielistä kirjallisuutta ja yömyöhään väännettyjä tehtäviä. Ainakin tähän asti, tällä viikolla se on ollut sitä.

Maanantaina siis hurahti käyntiin "solujakso", oikeammin Solu, kudokset ja niiden toiminta. Luentoja on tosiaan ollut vasta pari, ja ainoastaan yksi itse soluasioista (sillä luennolla en ollut, koska edeltävänä päivänä oli fuksiaiset). Tutor-istuntoja kaksi, ja molemmista saimme melko paljon itsenäistä lukemista ja asioita selvitettäviksi. Lisäksi meillä on ollut mikroskopointiharjoituksia, verinäytteenottoa ja laboratoriotyöskentelyä. Ja näitä harjoitustöitä varten on ollut lisää opiskeltavaa asiaa, eikä se suinkaan ole ollut samaa kuin mitä tutoreita varten täytyy lukea. Eli lukemista/opiskeltavaa on ollut aivan mielettömästi. Toki sitä suurimmaksi osaksi saa valita, mistä lähteestä tietonsa hakee, mutta vielä tässä vaiheessa en yhtään osaa rajata sitä, miten pikkutarkasti asiat pitää osata, ja mitä tietoa oikeasti tulen tarvitsemaan jatkossa. Histologian kurssikirjasta nämä asiat kattavat noin 150 sivua, ja se teksti on vaikeaa. Mikroskopointiasioita lukiessani sain 3 sivua luettua 1,5 tunnissa. Eli hieman työstämistä tässä opiskelumetodissani vielä on...

Koulutöiden lisäksi tällä viikolla on joka ilta ollut jotakin muutakin menoa, joten opiskelu on mennyt aikalailla tyylillä: luen nämä nyt nopeasti läpi ja kopioin vihkoon, niin olen "tehnyt" tarvittavan etukäteislukemisen/tehtävät. Eli juuri niin kuin ei koskaan pitäisi opiskella. Asiat pitäisi opiskella elämää, ei tehtäviä tai tenttejä varten. Mutta kun ei ole aikaa! Olisihan sitä vaikka mitä hienoja keinoja opiskella (näitäkin olemme tutoristunnoissa käyneet läpi), ja kyllähän sitä on vannonut itselleen, että tässä koulussa sitä ei enää lue samalla tyylillä kuin ehkä joskus aikaisemmin lukiossa jotain historiaa, millä ei ole mitään väliä kuitenkaan... mutta joo, todellisuus on kuitenkin aivan jotain muuta. Nyt juuri ajattelen, että kyllähän sitä sitten tenttiviikolla ehtii lukemaan asiat paremmin. Nolottaisi myöntää tämä, mutta puheiden perusteella myöskään muut eivät ole ehtineet kamalasti opiskelemaan. En siis ole yksin. Enkä varmaan ole liian tyhmä, tai sitten ovat muutkin. En nimittäin ole ainoa, jolla on kulunut hirveästi aikaa histologian kirjaa tavatessa tai ainoa, joka ei ihan ymmärrä kaikkia solun hienouksia. En myöskään todellakaan ollut ainoa, joka jätti menemättä sille soluluennolle fuksiaisten jälkeisenä aamuna.

Harjoitustyöt ovat kuitenkin olleet todella kivoja! Me saamme onneksi katsella histologisia leikkeitä ihan oikeilla (toki hyvin vanhoilla) valomikroskoopeilla, vaikka jatkossa ne tulevat olemaan varmaan kaikki virtuaalimikroskopointeja. On kuitenkin hyvä hallita myös valomikroskoopin käyttö. Ja onhan se hienoa, kun vihdoin saa säädöt kohdalleen ja näkee jonkin hienosti värjätyn kudosleikkeen siellä lähes kolmiulotteisena (siltä se ainakin aluksi tuntuu kun vihdoin saa okulaarit säädettyä niin, että näkee molemmilla silmillä ilman, että reunoilla on mustaa). Olen oppinut erottamaan eri sidekudostyyppejä ja rasvasolut, ne nyt ainakin. Varmaan pitäisi osata kaikkea muutakin, mutta onneksi niitä leikkeitä saa mennä katselemaan mikroskooppiluokkaan myös omalla ajalla... millä ajalla?? Muistaakseni olen joskus biologiaa yliopistossa opiskellessani myös katsellut jotain mikroskoopilla, mutta se aika tuntuu niin kovin kaukaiselta menneisyydeltä, etten siitä juuri mitään muista.

Olen myös tehnyt geenitekniikan töitä ja ylipäätään laboratorioharjoituksia jo silloin biologia-aikoina, mutta silti nyt labraan mennessä tuntui kaikki aivan uudelta. Harjoittelimme tänään pipetointia ja monistimme DNA:tamme PCR-tekniikalla (google voi kertoa tarkemmin mikä se on). Pipetointi kyllä tuli jostain selkärangasta, mutta kaikki muu tuntui samalla uudelta sekä hämärästi tutulta. Kaiken kaikkiaan tykkäsin hirveästi labratöistä, ja odotan tulevia harjoituksia innolla. Niitä tulee tässä jaksossa olemaan pari. Jatkossa varmaan myös jonkin verran, mutta ehkä enemmän sitten kun lähtee tekemään jotain tutkimusta (syventävä opinnäytetyö tai jopa väitöskirja), riippuen tietenkin aiheesta.

Verinäytteenotto sujui ihan hyvin, ei loistavasti, vaikka niin olisi voinut aikaisemmasta koulutustaustastani luulla. Töissähän me sairaanhoitajat hyvin harvoin otamme mitään laskimoverinäytteitä, koska sitä varten on laboratoriohoitajat. Pistäminen toki on mm. kanyloidessa tullut hyvinkin tutuksi, enkä sitä jännittänyt. Varmasti otteet olivat hallitummat ja rauhallisemmat kuin ehkä jollakulla, joka asiaa tekee ensimmäistä kertaa, mutta "potilaani" suonet olivat "vaikeat", ja verinäytteenotto oli siis minun mielestäni ainakin sillä kerralla hankalaa. Tekokädestä se tietysti sujui oikein hyvin. Mutta kuitenkin hauskaa, että tällaisia harjoituksia on, eikä kukaan pyörtynyt! :)

Tämä viikonloppu meneekin nyt sitten sairastaessa (olen siis jo viikon ajan ollut enemmän tai vähemmän kipeä ja yskinyt niin, että pelkään jonkin verisuonen kohta poksahtavan päästä) ja tutoreita tehdessä. Niitä kumpaakaan ei ole siis tämän viikon aikana juuri ehtinyt tehdä. Olisi kiva joskus harrastaa liikuntaakin, mutta kai sitä ehtii sitten joskus. Ehkä lomalla. Ensi kesänä...
No vitsi-vitsi, kyllä sitä voisi vähemmälle jättää kaiken maailman iltarientoja. Eikä nyt sairastaessa saa edes urheilla.

Hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua!
Ja hyvää mielenosoitusta! :)