Vähän erilainen jakso

Ehdinkin jo pohdiskella sitä, miten Diagnostiikka ja hoito vaikuttaa sillisalaatilta, josta ei oikein saa otetta, eikä jakson sisältöä ole onnistuneesti vielä minulle ylempikurssilaisten toimesta määritelty. Nyt kuitenkin kun ensimmäinen viikko lähentelee loppuaan, ollaan vähän viisaampia.

Nimittäin minä pidän tästä jaksosta. Onhan se toki hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Mutta ehkä hyvällä tavalla. Emme tietääkseni tule tässä jaksossa varsinaisesti opiskelemaan mitään sairauksia (ainakaan kovin spesifisesti) vaan enimmäkseen erilaisten diagnostisten testien käyttöä, hyötyjä ja tarpeellisuutta. Opimme olemaan kriittisiä tutkitun tiedon suhteen ja miettimään sitä, millaisia tutkimuksia potilaalle kannattaa tehdä diagnostiikan saralla, ja mitä ei.

Tutoristunnotkin ovat aikaisemmasta poikkeavia. Nyt ne ovat vihdoin sellaista Housemaista pohdiskelua, mitä ehkä alunperin odotinkin. Nyt tutoristunnot sisältävät pelkästään sitä osaa, mistä minä olen aina pitänyt, brainstormausta. Minulle mieluisin osuus tutoristunnoissa on aina uuden potilastapauksen avaus; luemme tekstin ja sitten keskustelemme siitä. En ole koskaan liiemmin pitänyt purkutilaisuuksista, joissa jokainen enemmän tai vähemmän omiin muistiinpanoihinsa pohjautuen kertoo muille samoja asioita, joita kaikki ovat kotona lukeneet, ilman sen kummempaa aiheen pureskelua tai soveltamista.

Nyt taas tutoristunnoissa emme saa oppimistavoitteita. Kaikki tieto on tavallaan jo omassa päässämme. Viimeksi esimerkiksi pohdimme sepelvaltimotaudin todennäköisyyttä erilaisilla potilailla, arvioimme rasituskokeen tarvetta ja tulkitsimme sydänfilmejä. Sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys ja sen merkitys oikeassa potilastyössä konkretisoitui ihan eri tavalla kuin Rintakipu ja hengenahdistus -jaksossa nyt kun sitä sai pyöritellä ja sijoittaa "tosielämään".

Sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys tarkoittaa siis sitä, miten todennäköistä on, että potilaalla on oireiden ja muun anamneesin (esitietojen) perusteella sepelvaltimotauti, eikä rintakivun voi olettaa johtuvan esimerkiksi närästyksestä. Tähän vaikuttavat ikä ja sukupuoli sekä sukuanamneesi, kolesteroliarvot ja elintavat (erityisesti tupakointi). Mikäli vastaanotolle tulee 30-vuotias tupakoimaton hoikka nainen, jolla ei ole edes kohonnutta verenpainetta, on hyvin epätodennäköistä, että rintakivun taustalla olisi sepelvaltimotauti. 65 -vuotiaan ylipainoisen tupakoivan diabeetikkomiehen kohdalla tilanne taas on aivan toinen.

Diagnostisen testin (eli esimerkiksi tietyt labrakokeet, rasitus-ekg, magneettikuvaus jne.) valinta taas riippuu tästä ennakkotodennäköisyydestä sekä itse testistä. Mikäli sairauden todennäköisyys on hyvin matala jo etukäteen (kuten tällä 30 -vuotiaalla naisella), ei rasitus-ekg:n tekeminen anna oikeastaan mitään lisäinformaatiota. Kaikissa testeissä on aina vaara vääriin positiivisiin (eli että terve saakin positiivisen testituloksen, joka viittaisi sairauteen) tai vääriin negatiivisiin (testin mukaan sairas olisikin terve), joka sitten taas altistaa potilaan uusille testeille, joista voi olla haittaa. Turhia testejä ei ole myöskään taloudellisesti mitenkään kannattavaa tehdä (vaikka itse testi ei olisi kovin kallis, se on pois joltakulta toiselta, joka oikeasti olisi sitä tarvinnut ja nyt joutuukin odottamaan pidempään).

Toisaalta sitten taas tuntuu, että tämä jakso on yhtä deadlinejen juhlaa. Tieteellisten tutkimusten tulkintaa ja muita hyödyllisiä taitoja opiskellaan jakson aikana monissa ryhmätöissä, joita varten on moodlessa ennakkotehtäviä sekä artikkeleita tylsiä hetkiä piristämään. Lisäksi tietysti on se aikaisemmin mainitsemani EBM -työ sekä kotitentti parin kanssa ja seminaari, joita varten pitää valmistautua ja lukea tutkimuksia. Tekeminen ei siis lopu kesken ja pitää olla kyllä kalenteri kädessä tarkkana siitä, että tehtävät tulevat aikarajoihin mennessä tehdyiksi. Onneksi sentään ei ole tenttiä.

Uskon, että tästä jaksosta selvitään ihan kunnialla ja jonkinlainen mielenkiinto jaksaa säilyä loppuun asti. Hyvin pian koittaakin sitten kesäloma ja AMANUENSSUURIT. Jännää.. Mutta niistä sitten oma juttunsa joksus tuonempana.

LTT DONE! Tavallaan.

Nyt on LTT -jakso osittain toivottavasti takanapäin!
"Osittain" sen takia, että osa ryhmätöistä jatkuu vielä seuraavan (Ravinto) jakson aikana ja myös tutkimustyömme on tekemättä ja sen esittämisseminaari vasta lokakuussa edessä.
"Toivottavasti" siksi, että jälleen kerran olen epävarma tentistä läpipääsyn suhteen. En muista, että kertaakaan tenttiin mennessä olisi ollut sellainen itsevarma ja luottavainen olo, eikä tämä päivä tehnyt mitään poikkeusta asiaan. Tentti oli jotenkin todella hankala, vaikka suurin osa kurssikavereistani ilmeisesti on sitä mieltä, että se oli helppo.

Lääketieteellinen tieto ja tutkimus -jakson tentissä meille annettiin luettavaksi englanninkielinen artikkeli, jota kaikki tenttikysymykset koskivat. Se fakta, että kaikki neljä tenttiin mahdollisesti tulevaa artikkelia (joista yksi oli sitten se oikea) olivat jakson ajan luettavissa Moodlessa, ei oikeastaan kamalan paljoa helpottanut asiaa. Toki olin lukenut tämänpäiväisenkin artikkelin kertaalleen, ja eilen vielä selaillut sen läpi. Kysymykset kuitenkin olivat jotenkin niin vaikeita, että ei niihin kyllä ihan vain artikkelia lukemalla osannut vastata. Jotenkin kysymykset oli myös muotoiltu niin soveltavasti, että vaikka koin hallitsevani jakson aiheet aika hyvin, ei vastausta tullut ainakaan mistään apteekin hyllyltä paperille.

Olen myös aika epävarma siitäkin, että mitä tämän jakson aikana olisi oikeasti pitänyt oppia. Millä syvyydellä? Tilastotiede ei todellakaan ole mikään mieluinen aihe, enkä sen parissa kovasti aikaa tulevaisuudessa enää halua viettää. Mutta koin silti oppineeni aika hyvin aihealueeseen liittyvät käsitteet ja niiden merkityksen. Kuitenkin on vähän epävarma olo sellaisten asioiden suhteen kuin tilastollinen testaus ja testisuureet. Kuinka hyvin ne oli tarkoitus osata? Oliko tarkoitus ymmärtää täysin mitä se SPSS-ohjelma tekee kun laskee riippuvuuksia tai p-arvoja? Ehkä ei. Tai ehkä sitten omien syväreiden/mahdollisen tulevan väitöskirjan kohdalla joku ohjaa ja neuvoo näissä asioissa tarkemmin, mitä se juuri siinä kohdassa tarkoittaa.

Noh, nyt voi hetkeksi heittää huolet tilastoista ja tutkimuksista, ainakin tenttitulosten julkaisuun asti. Tänä viikonloppuna voi keskittyä täysillä muihin asioihin kuin kouluun, koska uusi jakso alkaa vasta maanantaina ja juuri nyt ei ole mitään deadlineja painostamassa (paitsi oikeasti on englannin kurssin toisen sarjan tehtävien deadline tulossa ja oikeasti pitäisi sitä tutkimustakin tehdä ja oikeasti vielä syväreidenkin eteen jotain tehdä). Mutta nyt lähden jo perinteeksi muodostuneelle tenttikahville ansaitusti hieman rentoutumaan :)

P.S. Uuden fuksikurssin nimeksi tuli isännän mukaan Cursus Starck. Winter is coming....

Tiedettä tekemässä - TGIF

Viime postauksessa kirjoitinkin jo kuluvasta jaksosta vähän fiiliksiä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksomme onkin herättänyt kovasti ajatuksia minussa jo nyt ensimmäisellä viikolla. Varmasti osa näistä ajatuksista ja pohdinnoista on herännyt ihan vain kouluunpaluun ja "tavallisen" arjen alkamisen vuoksikin. Opiskelu tuntuu nyt kesän jälkeen tosiaan taas ihan mukavalta, toki tänään kotiinpäästyäni olin kyllä sitä mieltä, että TGIF (thank god it's friday), kuten meille tänään englannin johdantoluennollakin todettiin/opetettiin. Ensimmäinen viikko on nimittäin tuntunut aika raskaalta, vaikkei työtä varsinaisesti vielä kovasti olekaan.

Tutorkeissit ovat aika yksinkertaisia ja oikeastaan mielestäni istunnoissa puhutaan nyt pelkästään itsestäänselvyyksiä tai ainakin asiaa, joka on jo ensimmäisen viikon aikana tullut hyvinkin selväksi. Fiilikset ovat tavallaan samanlaiset kuin vuosi sitten johdantojaksolla, kun aiheet olivat lähinnä lääketieteen etiikkaa ja potilaan kohtaamiseen liittyviä asioita. En koe tarvitsevani näistä mitään lisäinformaatiota tai -opetusta, koska omaan suhteellisen hyvät käytöstavat ja moraalin. Esimerkiksi maailman lääkäriliiton Helsingin julistusta (=tutkimusetiikkaa koskevat säännöt, joita pitää noudattaa) lukiessa tuntui aika turhauttavalta lukea itsestäänselvyyksiä. Varmasti on hyvä, että jossakin lukee, että tutkittavien henkilöiden pitää suostua tutkimuksiin ja että tutkimuksilla pitää saada aikaan enemmän hyötyä kuin haittaa jne., mutta tuntuu, että kyse on taas itsestäänselvyyksistä. Ehkä joissain tilanteissa tutkijankin moraalin ja etiikantajun voi sumentaa rahapalkkiot, mutta omalla kohdallani motiivit kaikkeen ovat vielä niin puhtoiset, etten voisi kuvitellakaan tekeväni kenenkään kustannuksella mitään turhaa tai haitallista tutkimusta.

En tiedä, onko sairaanhoitajaopintojen aikaisesta opinnäytetyöstä tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta varmaan yhden "tieteellisen" tutkielman kirjoittamiskokemuksen vuoksi tuntuu, että usean tunnin käyttäminen esimerkiksi tutkimussuunnitelman rakenteesta keskusteluun on aika turhauttavaa. Mielestäni on aika selkeää, mitä tutkimuksen tavoitteet ja tarkoitus ovat, enkä näkisi niitä minään opeteltavana oppimistavoitteena. Nyt siis on aika hämärää, mitä meidän tutorkeisseissä oikeasti haetaan. Mielestäni on todella hyvä, että tässä jaksossa tehdään yhdessä tutorryhmän kanssa tutkimus ja siitä raportti, koska käytännössä tekemällähän oppii parhaiten. Myös SPSS-tilasto-ohjelman käyttö on jokseenkin mielenkiintoista, koska onhan se nyt hauskaa kun muuttujia yhdistelemällä saa esimerkiksi hienoja pylväsdiagrammeja. Mielestäni kuitenkin nämä harjoitustyöt ja itse se tutkielma olisivat riittäviä tähän jaksoon. Tykkään yleisesti ottaen PBL:stä, mutta tässä jaksossa(kaan) se ei oikein toimi.

Jotain on kuitenkin jo mennyt perille, koska olen esimerkiksi Lääkärilehden artikkeleitakin jo silmäillyt hieman kriittisemmin kuin aikaisemmin, ja alkanut kiinnittää huomiota esimerkiksi kirjoittajien sidonnaisuuksiin. Lisäksi joissakin lääkefirmojen mainoksissa olen huomannut viitattavan esimerkiksi johonkin hyvin vanhaan tutkimukseen, joka on antanut ko. Firmalle sopivat tulokset. Onneksi siis meillä tulevillä lääkäreillä on tällainen jakso opetussuunnitelmassamme, jotta osaamme suhtautua meille syötettävään informaatioon ainakin jonkin verran lähdekriittisesti. Kyllähän vastuu potilaiden hoidosta edellyttääkin, että lääkäri osaa tulkita lääketieteellistä tietoa oikein ja myös tarvittaessa kyseenalaistaen.

Jakso on myös vahvistanu jo aikaisemmin herännyttä oivallustani siitä, miten paljon asiaa oikeasti on vielä tutkimatta. Niin paljon on sairauksia, joista ei vielä tiedetä paljon mitään, niin paljon hoitoja, joita ei vielä ole tutkittu tarpeeksi. Lääketiede on edelleen aivan älyttömän mielenkiintoista juuri lähes rajattomien tutkimusmahdollisuuksien vuoksi. Olen aina ajatellut, etten ainakaan missään tapauksessa halua tutkijaksi, mutta nyt mielenkiinto siihen itse tutkimustyöhön on herännyt. En usko, että siitä uraa itselleni milloinkaan loisin, mutta kyllä varmasti jossakin vaiheessa väittelen tohtoriksi ja ehkä jatkan muutenkin tutkimustyötä kliinisen työn ohella. Kuka tietää? Ilmeisesti tutkimusjulkaisut tuovat lääkärille myös jonkin verran ammatillista uskottavuutta ja voivat vaikuttaa työn saantiin ja palkkaukseen.

Kesällä vähän kauhulla odottamani jakso ei siis olekaan ollut niin paha, ei ollenkaan paha. Tehtävää kuitenkin on, vaikkei ehkä tutorkeissien muodossa ainakaan vielä, mutta esimerkiksi nyt alkanut englanti (tai oikeastaan scientific writing) -kurssi pakottaa lukemaan ainakin muutamia artikkeleita. Lisäksi tässä LTT- jaksossa meidän on tutorryhmämme kanssa toteutettava tutkimus (kuten aiemmin mainitsinkin), ja sitä varten täytyisi perehtyä aiheesta aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin. Ajattelin myös aloittaa syväreitä tässä lähiaikoina ja olen niidenkin osalta jo hieman tehnyt taustatutkimusta aikaisemmista julkaisuista, joten paljon tieteellistä tekstiä on rästissä luettavana. Onneksi siis on perjantai ja viikonloppu aikaa luku-urakalle!

Back to school!

Jotenkin kun kirjoittaa harvemmin niin sitä kirjoitettavaa on lopulta niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa tai miten ylipäätään jäsennellä siitä kaikesta joku siedettävä ja luettava kokonaisuus, että lopulta kirjoittaminen jääkin sitten kokonaan. Täytyy siis nyt ehkä aloittaa ihan tällä lailla lyhyesti ja kertoa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Koulu on taas alkanut! Olen nykyään kakkosluokkalainen lääkiksessä.

Nykyistä lukuvuotta on eletty jo kolme päivää, ja nyt melkein on jo unohtanut, että tässä välissä mitään kesälomaa koskaan olikaan. Kouluun paluu sujui melko kivuttomasti ja mutkattomasti, varsinkin kun ensimmäisen päivän luennot pidetiin vanhassa osassa kouluamme, eikä viime vuoden aikana rakennetussa Arvo B/Brvo -rakennuksessa. Toki siellä kävimme tietysti heti innokkaina kiertelemässä muuttolaatikoiden ja keskeneräisten opetustilojen seassa. Hissienkin sisustus oli uudella puolella tyylikkään erikoista - rakennusvanerilevyä.

Vaikka kesän aikana tapahtui niinkin paljon kuin että koko lääkisopetus siirtyi vanhalta Biolta kokonaan Arvo-rakennuksiin ja aivan uuteen osaan sitä, tuntui, etteivät asiat lopulta olleet kovasti muuttuneet. Koulussa toki näkyi nyt aivan uusiakin naamoja, kun TAMK:n opiskelijatkin käyttävät nykyisin meidän kanssamme yhteisiä simulaatiotiloja ja samassa rakennuksessa kanssamme tallustavat myös bioteknologian opiskelijat, mutta loppujen lopuksi palasin kuitenkin takaisin oman kurssini ja kaikkien viime vuoden aikana löytyneiden rakkaiden ystävieni pariin. Kouluun paluu oli siis aika mukavaa ja opetuskin jatkui jo tutuksi tulleen kaavan mukaan tutoristuntojen ja luentojen muodossa.

Nyt meillä on meneillään jakso "Lääketieteellinen tieto ja tutkimus" (LTT), jota jo kesällä odotin ei-niin-innokkaana. Kuivalta kuulostava aihe tuntuu myös todella vaikealta, koska esimerkiksi tilastotieteet eivät koskaan ole millään lailla olleet lähellä sydäntäni. Myös omasta opinnäytetyöstäni sairaanhoitajaopintojen ajalta on jänyt jonkinlaisia traumoja. Silloin vannoin, etten enää koskaan tekisi opinnäytetyötä. Mutta kas, miten asiat joskus menevätkin ihan toisin kuin itse on kuvitellut. Sen lisäksi, että olen tässä toisen opintovuoden ohella aloittelemassa myös syväreitäni, joudumme kuluvan jakson aikana (tai itse asiassa sen jälkeen) tekemään tutorryhmämme kanssa tutkimuksen ja raportoimaan siitä kuten opinnäytetyössä konsanaan. Tämä koko LTT-jakso valmentaa meitä sekä tutkimusten tekemiseen että niiden lukemiseen. Toisaalta varmasti todella hyödyllinen jakso.

Opiskelu on sujunut tähän asti ihan hyvin. Tutorryhmäni vaikuttaa tehokkaalta ja hyvin toimivalta, mikä on ihan huojentavaa kun nyt yhdessä joudumme edellä mainintsemani projektin kimpussa työskentelemään tulevat viikot. Luennoitsijat ovat myös olleet tällä jaksolla hyviä, luennoilla on jaksanut pysyä hereilläkin. Tosin tänään skippasin jo aamun luennot, koska eilen oli sitsit, enkä vain jaksanut raahautua kouluun, vaikka ehkä olisi kannattanut. Lukuvuoden alku on tietysti kurssin sitsien lisäksi tuonut mukanaan monia muitakin tapahtumia, joihin vähintäänkin nyt aletaan valmistautua sekä fuksit. Fuksit tulevat kouluun vasta ensi viikolla, mutta nyt jo on käynnissä kovat järjestelyt ja suunnittelut, koska me kakkosvuosikurssilaiset toimimme fuksien hupitutoreina tämän vuoden ajan. Olen aika varma, että jotkut meidän kurssilaiset ovat enemmän innoissaan fuksien koulun aloituksesta kuin itse pikku fuksipallerot osaavat vielä ollakaan...

Uskon, että tästä toisesta opiskeluvuodestani tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä. En usko olevani kaikkien bileiden ja tapahtumien suhteen yhtä aktiivinen kuin viime vuonna, mutta en näe siihen ehkä enää tarvettakaan. Fuksivuosi on minun nähdäkseni aikaa viettää sitä oikeaa opiskelijaelämää, tutustua ihmisiin ja osallistua kaikkeen (koska ei vielä tiedä mitkä tapahtumat ovat parhaita ja mistä kannattaisi jäädä pois). Tänä vuonna olen viisaampi ja ehkä otan myös koulun vakavammin. En tarkoita, ettenkö viime vuonna olisi panostanut opiskeluun, mutta tänä vuonna aion tosiaan tehdä myös syväreitä (siis syventävä opinnäytetyö), joten siihenkin menee varmasti paljon aikaa. Lisäksi ajattelin viettää myös lääkiksen ulkopuolista elämää :)

Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Yritän kirjoitella siitäkin ainakin melkein yhtä aktiivisesti kuin viime vuodesta...

Mikä (lääke)tieteessä kiehtoo?

Tässä tenttiin lukiessani ja youtube-videoita mm. ovulaatiosta ja anatomiasta katsellessani havahduin siihen ajatukseen, miten paljon tietoa ja opittavaa mahtuukin yhteen pieneen aihealueeseen. Ja aina voisi mennä vielä syvemmälle, opiskella enemmän ja tietää aiheesta enemmän. Lisää tietoa tulee myös koko ajan, siitä kertovat viikottain ilmestyvät Lääkärilehdet (joista en ole ehtinyt lukea vielä ainuttakaan). Lehdissä esitellään uutta tutkimustietoa ja suosituksia, jotka päivittyvät jatkuvasti. Hyvin paljon ihmiskehon toiminnoista ja säätelyjärjestelmistä on vielä hämärän peitossa. Uusia tutkimuksia julkaistaan jatkuvasti.

Lääketiede on kamppailua jatkuvasti muuttuvan tiedon kanssa, sen kanssa, että koskaan ei voi oikeasti osata kaikkea. Koskaan ei voi varmasti sanoa tietävänsä kaikesta kaikkea. Se on vähän kuin surffausta (en koskaan ole itse surfannut, mutta voisin kuvitella sen menevän jotakuinkin näin): täytyy yrittää pysyä (uuden tiedon) aallonharjalla, tai muuten jää jälkeen ja tippuu laudalta. Haastavaa ja vaativaa, mutta ah-niin-palkitsevaa kuitenkin.

Hyvän lääkärin on opittava etsimään tietoa, ja mikä tärkeämpää, hyväksymään muutoksia. Ei saa jähmettyä paikalleen tai juurtua omiin totuttuihin tapoihin, vaan pitää olla valmis kehittymään ja uudistumaan. Pitää olla valmis kokeilemaan uutta, ja myös hyväksymään muiden ehdotukset ja ideat. Opiskelu ei pääty lääkärin valaan ja valmistumiseen, vaan se on elinikäistä. Ei voi jäädä sinne oman klinikkansa neljän seinän sisälle hoitamaan potilaita, vaan pitää olla yhteyksissä ulkomaailmaan ja seurata ajankohtaisia uutisia ja tutkimuksia. Omalla kohdallani ajankohtaisena pysyminen on varmasti haaste, koska en muutenkaan ole kovin kiinnostunut seuraamaan uutisia. Tärkeät uutiset kuulen lähinnä tutuilta (tai facebookista :D) ja sitten vasta otan asiasta enemmän selvää. Tiedän, että tässä on todella paljon parantamisen varaa.

Uuden tiedon oppiminen ja hakeminen ei tietenkään ole minulle mitään uutta. Olenhan elämästäni jo noin 18 vuotta kuluttanut koulun penkillä. Ammattikorkeakoulussa opiskelu on jatkuvaa tutkimustiedon etsimistä ja esitelmien pitämistä kurssikavereille. Olen tehnyt opinnäytetyön, johon piti etsiä mahdollisimman tuoretta tietoa. Olen myös työelämässä tottunut etsimään tietoa esimerkiksi Duodecimin sairaanhoitajan tai lääkärin tietokannoista.

Vaikka olen tottunut siihen, että kaikkea ei voi osata, ja että uutta tietoa on ensinnäkin etsittävä ja toiseksi hyväksyttävä osaksi omaa työtään, on kuitenkin paljon mukavampi olla silloin kun asiat ovat itselle tuttuja ja ne osaa hyvin. Olen kokenut monta uutta työyhteisöä ja -paikkaa, joissa en tietenkään aluksi tai edes jonkin ajan kuluttua ole ollut ihan kotonani tai voinut sanoa hallitsevani työni ja työpaikan tavat edes kovin hyvin. Potilaiden hoitaminen on tietenkin samanlaista periaatteessa joka paikassa, ihmiset ovat aina ihmisiä ja perustarpeet ovat samanlaisia. Kuitenkin jokaisessa sairaalassa, joka yksikössä, jokaisella osastolla käytännöt hieman vaihtelevat. Paljon mukavammalta työ tuntuu silloin kun voi olla varma siitä, että osaa kaiken, kun on jo pitkään ollut samassa paikassa töissä.

Kokemus samalta erikoisalalta tai osastolta ei kuitenkaan lääketieteessä (tähän lukeutuu myös hoitotiede) anna oikeutta tuudittautua siihen itsevarmuuden tunteeseen, että osaan jo kaiken, minun ei tarvitse enää opiskella lisää. Juuri uuden, muuttuvan tieteellisen tiedon vuoksi koskaan ei tule olemaan täysin valmis.

Ja sepäs siinä juuri kiehtookin! On niin mielenkiintoista, miten monimutkainen ja upea ihmiselimistö kaikilta toiminnoiltaan on. On mielenkiintoista, miten lääketiede on esimerkiksi viimeisen sadan, viidenkymmenen, kymmenen tai edes vuoden aikana kehittynyt! Moni asia on muuttunut jo sinä aikana kun minä olen opiskellut ensin biologiaa ja sitten sairaanhoitajaksi. Jo pääsykokeeseen  lukiessani huomasin kuinka biologian kirjoissa oli jotain sellaista tietoa, mikä oli minun lukioaikanani vasta selvityksen alla. Tulevaisuudessa esimerkiksi genetiikka tulee varmasti paljon suurempaan rooliin kuin ennen. Ihmisillä tulee olemaan mahdollisuus tutkia omat geeninsä ja sairauksia diagnosoidaan ja hoidetaan tai ennaltaehkäistään geenikarttojen perusteella.

Jatkuva kehittyminen on tottakai haaste, mutta se takaa myös sen, ettei koskaan tule olemaan tylsää. Olen joskus vitsaillut sillä, että minulla on jokin keskittymishäiriö. Se tietenkään ei ole totta, tietenkin jaksan keskittyä, jos tarvitsee. Tylsistyn kuitenkin helposti. Kiinnostunut uusista asioista nopeasti, olen innokas kokeilemaan uutta. Varmasti tällaisten luonteenpiirteiden takia koen uuden tiedon hyväksymisen helpommaksi kuin ehkä joku toinen.

Lukiossa joku joskus sanoi pelkäävänsä, että hänestä tulee "ikuinen opiskelija". Minä puolestani vastasin, että ikuisena opiskelijana olohan olisi ihanaa! Olen edelleen samaa mieltä. En ehkä ajattele ikuista opiskelijuutta ihan samalla tavalla kuin silloin, koska haluan tehdä myös oikeita töitä. Onneksi tulevassa ammatissani saan ja joudun olemaan myös opiskelija, oppimaan ja kehittymään jatkuvasti, haastamaan itseäni. Olemaan joustava, näkemään ja kokemaan jatkuvasti uutta. Opettamaan myös muita, oppimaan muilta. Löytämään uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Innostumaan uusista asioista. Tiedätkö sen "ahaa" -elämyksen aiheuttaman ilon ja tyydytyksen tunteen, kun vihdoin tajuat jotakin, mitä olet pitkään miettinyt, kun vihdoin löydät ratkaisun vaikeaan kysymykseen? Siltä minusta tuntuu lähes joka päivä.

Se siinä tieteessä, erityisesti lääketieteessä, kiehtoo.