Pikaisesti vähän kuulumisia

Kamala tauko tullut kirjoittamiseen!
En tiedä, olenko ollut edes niin kiireinen, vai eikö nyt vain ole löytynyt mitään hyvää saumaa kirjoittaa. Tai mielenkiintoista sanottavaa.

Sen voin sanoa, että ainakin olen ollut todella stressaantunut. Stressitasosta kertoo aika hyvin jo kavereillenikin jakamani tarina eräästä aamusta kun pesin hampaat kahdesti, koska en vain muistanut, että olin ne jo pessyt. Enkä kaivelemallakaan saanut tapahtumasta mitään mielikuvaa päähäni. Sinä aamuna olin aika huolissani (mielen)terveydestäni, mutta toisaalta hampaiden pesu on sellainen jokapäiväinen mekaaninen toimenpide, että ei siitä välttämättä mitään erityisiä muistijälkiä aina jääkään. Tosin se ei valitettavasti ole ainoa asia, missä muistini vähän lipsuu. Onneksi on kalenteri, ilman sitä tästä ei tulisi mitään.

Stressi on kuitenkin ehkä vähän helpottanut, vaikka viimeisiä viedäänkin tenttiviikolla (keskiviikkona siis on ravintojakson tentti). Olen nimittäin saanut tehtyä melkein kaikki englannin tehtävät ja jopa saanut todella hyvää palautetta niistä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksommekin alkaa olla pian pulkassa, ainakaan minun ei tarvitse tutkielmaamme enää hirveästi osallistua. Ja kohta on loma! Tentin jälkeen alkaa siis tavallaan syysloma, jonka keskeyttää vain seuraavalla viikolla keskiviikkona seminaari, jossa esittelemme tutkimuksemme, ja sen jälkeen on vuorossa karttuvan tiedon testi (jossa siis monivalintakysymyksillä mitataan osaamistamme eri alueilta lääketieteessä).

Lähestyvän tentin myötä olen siis osittain omaksunut jo tutuksi tulleen hälläväliä -asenteen, enkä jaksa ihan hirveästi siitä enää stressata. Koko jakso on muutenkin ollut tavallaan jo ennestään tuttua asiaa, vain hieman syvällisemmin ehkä nyt opiskeltuna, ettei se ole tuntunut kamalan vaikealta. Ruuansulatuskanavan normaalin anatomian, histologian ja fysiologian lisäksi olemme saaneet oppia ravintosuosituksista, lihavuudesta ja veren rasvoista. Suurimmaksi osaksi asia on ollut siis aika kansantajuista, loogista, itsestään selvää ja sellaista, mitä nyt muutenkin omaa aikaa seuraamalla tietäisi. Ei tämä kuluva jakso siis itsessään ole sitä stressiä minulle aiheuttanut, vaan lähinnä nuo samaan aikaan menossa olevat jaksot (LTT ja englanti). Olen monta kertaa ajatellutkin, että onneksi olen Tampereella, jossa yhtä asiaa saa opetella kerrallaan (vaikka se sisältääkin monta aspektia samasta elimistön osasta), eikä niin, että käynnissä olisi monta eri kurssia samaan aikaan.

Ravintojaksolla olemme päässeet hieman tutustumaan myös farmakologiaan, josta ehkä kirjoitan sitten vielä enemmänkin. Voin kuitenkin sen sanoa, että myös farmakologia on tuottanut harmaita hiuksia. Vaikka tiedänkin suurimman osan tälläkin jaksoilla mainituista lääkkeistä ennestää, en ollut osannut kuvitella, että lääkiksessä joutuukin sitten laskemaan vielä lääkkeiden farmakokineettisiä suureita. Ei niitä työelämässä kukaan kuitenkaan koskaan laske. Elleivät sitten lääkärit suljettujen ovien takana? Tai jollakin erikoisalalla? Varmasti jollakin tietyllä erikoisalalla, mutta en minä ainakaan sinne tähtää.

Tämä ja huominen menevätkin nyt tosiaan sitten tenttiinluku-loppukiihdytyksen vauhdissa ja loman alettua varmaan palaan ruotuun ja kirjoittelen vähän enemmän kuulumisista ja kaikesta muustakin, ehkä jopa niistä hääjutuista.

PS. Minä olen muuttunut "tylsäksi". En ollut edes Hämeenkadun approssa!

Sillisalaattia ja stressiä

Olisi niin paljon kaikkea kirjoitettavaa, mutta niin vähän aikaa. Ei ole aikaa kirjoittaa kaikista asioista erikseen, vaikka haluaisi ja sitten jos kirjoittaa niistä kaikista samaan postaukseen niin se on sellaista sekamelskaa, että... No, koska jotain pitää varmaan kuitenkin kertoa tämänhetkisestä elämäntilanteesta, niin tehdään tällainen sillisalaattikirjoitus tähän sitten.

Ensinnäkin, kiire on. Koko ajan. Katselin tuossa juuri kalenteriani ja totesin, että viimeiset viisi viikkoa (eli se aika kun on ollut koulua) on ollut ihan hirveää juoksemista paikasta toiseen. Tai ei välttämättä edes juoksemista, mutta sanotaan vaikka, että ei kyllä ole joutunut yhtenäkään päivänä miettimään, että mitähän sitä tekisi. Usein se tekeminen on ollut ihan kivaa tietysti, kavereiden näkemistä ja sellaista myös. Mutta liian usein sekin tekeminen on ollut sellaista aikataulutettua ja jo useita päiviä aikaisemmin kalenteriin merkattua. Ei vain yksinkertaisesti ole aikaa mennä yhdessä kahville arkena, koska kaikilla on niin erilaiset aikataulut ja kamalasti kaikkea puuhaa koko ajan.

Olen ihan tietoisesti jo tämän lukuvuoden alusta alkaen välttänyt kaikenlaisiin vapaaehtoistöihin ja tapahtumiin ilmoittautumista ja yrittänyt valita vain ne kaikkein hauskimmat ja ehkä vähiten aikaa vievät. Enkä siis olekaan mennyt juuri mihinkään mukaan järkkäilemään - ainakaan sellaisiin, mihin olisin tänä vuonna ilmoittautunut. Fuksivuoden innokkuus kuitenkin kantautuu vielä tällekin vuodelle. Hutuhommat ja fuksitoimikunta vievät nekin aikaa, vaikka fukseille onkin kiva järjestää kaikkea. Kuitenkin se, että on vastuussa tapahtumien ja illanviettojen järjestämisestä ja organisoimisesta ja sitten vielä siitä siivoamisesta, vie kyllä ihan tuhottomasti aikaa. Kivaa olisi käydä tapahtumissa, mutta ei ehkä järjestää niitä. Varsinkaan, kun sitä vapaa-aikaa ei muutenkaan ole kamalasti.

En tiedä miten tässä nyt oikeasti on käynyt niin, että näitä meneillään olevia projekteja on yhtäkkiä niin paljon. Yksi iso syy on varmasti se, että meillä ei ole tällä hetkellä menossa vain Ravinto -jakso, jossa jo itsessään on tutoreiden ja ryhmätöiden ennakkotehtävien kanssa paljon tekemistä, vaan sen lisäksi joudumme tekemään useita tunteja työskentelyä vaativia englannin kurssin tehtäviä ja vielä viime jakson tutkimusprojektia. Kaikki sellainenkin pitäisi jotenkin mahduttaa jo muutenkin ylipursuavaan kalenteriin...

Kaiken tämän lisäksi on vielä yksi ihana projekti, josta en todellakaan haluaisi valittaa, mutta kyllä sekin aikaa vie. Minä nimittäin olen menossa ensi kesänä naimisiin! Ja olen sen vuoksi maailman onnellisin. Viimeiset viikot ovatkin menneet erilaisia juhlapaikkoja katsellessa ja toki parin tunnin reissu jonnekin vähän kauemmas on aina vienyt ihan kiitettävästi aikaa arki-iltoina ja viikonloppuina kaikilta muilta projekteilta. Hääsuunnittelu on kuitenkin niin ihanaa, että ei sitä pitäisi laskea stressaaviin asioihin mukaan. Minä kuitenkin stressaan aina ja kaikesta. Ja toisaalta se taistelu mitä hyvistä juhlapaikoista ja kirkoista käydään on ihan uskomatonta. Oli pelkästään tuuria, että me satuimme tässä loppukesän vaiheessa saamaan ensi kesälle hyvän juhlapaikan, koska joku muu oli perunut varauksensa.

Näistä hääjutuista voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta en toki ole tätä miksikään hääblogiksi muuttamassa. :) Ehkä joitain juttuja saatan kirjoittaa silloin tällöin, ja tietysti jos joku haluaa jotain vinkkejä tai muuta niin täältä kyllä löytyy. Tässä vaiheessa tosin asiat ovat vielä niin kesken, että lähinnä osaan jotain sanoa sopivista juhlapaikoista.

Mutta sellaista siis tähän syksyyn ja tähän hetkeen. Näillä jatketaan ja toivottavasti tämä kiire alkaa jossain vaiheessa helpottaa. Voin kuitenkin sanoa, että joululomaa odotan jo innolla!

P.S. LTT-tentti meni läpi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

LTT DONE! Tavallaan.

Nyt on LTT -jakso osittain toivottavasti takanapäin!
"Osittain" sen takia, että osa ryhmätöistä jatkuu vielä seuraavan (Ravinto) jakson aikana ja myös tutkimustyömme on tekemättä ja sen esittämisseminaari vasta lokakuussa edessä.
"Toivottavasti" siksi, että jälleen kerran olen epävarma tentistä läpipääsyn suhteen. En muista, että kertaakaan tenttiin mennessä olisi ollut sellainen itsevarma ja luottavainen olo, eikä tämä päivä tehnyt mitään poikkeusta asiaan. Tentti oli jotenkin todella hankala, vaikka suurin osa kurssikavereistani ilmeisesti on sitä mieltä, että se oli helppo.

Lääketieteellinen tieto ja tutkimus -jakson tentissä meille annettiin luettavaksi englanninkielinen artikkeli, jota kaikki tenttikysymykset koskivat. Se fakta, että kaikki neljä tenttiin mahdollisesti tulevaa artikkelia (joista yksi oli sitten se oikea) olivat jakson ajan luettavissa Moodlessa, ei oikeastaan kamalan paljoa helpottanut asiaa. Toki olin lukenut tämänpäiväisenkin artikkelin kertaalleen, ja eilen vielä selaillut sen läpi. Kysymykset kuitenkin olivat jotenkin niin vaikeita, että ei niihin kyllä ihan vain artikkelia lukemalla osannut vastata. Jotenkin kysymykset oli myös muotoiltu niin soveltavasti, että vaikka koin hallitsevani jakson aiheet aika hyvin, ei vastausta tullut ainakaan mistään apteekin hyllyltä paperille.

Olen myös aika epävarma siitäkin, että mitä tämän jakson aikana olisi oikeasti pitänyt oppia. Millä syvyydellä? Tilastotiede ei todellakaan ole mikään mieluinen aihe, enkä sen parissa kovasti aikaa tulevaisuudessa enää halua viettää. Mutta koin silti oppineeni aika hyvin aihealueeseen liittyvät käsitteet ja niiden merkityksen. Kuitenkin on vähän epävarma olo sellaisten asioiden suhteen kuin tilastollinen testaus ja testisuureet. Kuinka hyvin ne oli tarkoitus osata? Oliko tarkoitus ymmärtää täysin mitä se SPSS-ohjelma tekee kun laskee riippuvuuksia tai p-arvoja? Ehkä ei. Tai ehkä sitten omien syväreiden/mahdollisen tulevan väitöskirjan kohdalla joku ohjaa ja neuvoo näissä asioissa tarkemmin, mitä se juuri siinä kohdassa tarkoittaa.

Noh, nyt voi hetkeksi heittää huolet tilastoista ja tutkimuksista, ainakin tenttitulosten julkaisuun asti. Tänä viikonloppuna voi keskittyä täysillä muihin asioihin kuin kouluun, koska uusi jakso alkaa vasta maanantaina ja juuri nyt ei ole mitään deadlineja painostamassa (paitsi oikeasti on englannin kurssin toisen sarjan tehtävien deadline tulossa ja oikeasti pitäisi sitä tutkimustakin tehdä ja oikeasti vielä syväreidenkin eteen jotain tehdä). Mutta nyt lähden jo perinteeksi muodostuneelle tenttikahville ansaitusti hieman rentoutumaan :)

P.S. Uuden fuksikurssin nimeksi tuli isännän mukaan Cursus Starck. Winter is coming....

Kakkosluokkalainen

Tokaluokkalaisenakin on ihana olla! Fuksivuosi oli parasta mitä olin siihen asti kokenut, mutta olen iloinen, että se on ohi, eikä toista ole tulossa. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei enää jaksaisi samaa menoa kuin viime vuonna.

Nyt olen vanhempi ja viisaampi. Ainakin vanhempi. Sekä oikeasti olen tietysti nyt vuoden vanhempi kuin fuksivuoteni alkaessa, että myös se oma oikea ikä tuntuu konkreettisemmalta nyt. Fuksit ovat aina pieniä ja viattomia. Fuksit ovat tavallaan aina muita opiskelijoita "nuorempia" fyysisestä iästään huolimatta. Enää en ole fuksi, joten olen taas ehkä vähän lähempänä omaa fysiologista ikääni. En kuitenkaan mikään täysi vanhus vieläkään (mielestäni kenekään alle 75-vuotiaan ei edes pitäisi käyttä sanaa "vanhus" itsestään - se on vain tyhmää).

Hutuilu (hupituutorointi) on ollut kivaa. Uusiin fukseihin, jotka maanantaina tulivat kouluun, on ollut ihana tutustua tämän viikon aikana. On ollut myös hauska nähdä, miten aktiivisia ja innoissaan kaikki ovat. Meidän fuksit ovat mahtavia! Oman ryhmäni fuksit ovat ainakin tajunneet jo hyvin pienellä kannustuksella mm. Fuksipisteiden keräämisen tärkeyden ja lähtevät innokkaina mukaan kaikkeen. Ja ovat niin ihania. On kiva päästä taas elämään fuksivuotta tavallaan muiden kautta. Olisi hirveän rankkaa joutua itse elämään se uudelleen, koska esimerkiksi tällä viikolla fuksiparat ovat jääneet kovin vähille yöunille. Ei sillä, että itsekään olisi saanut ihan kamalasti nukuttua.

On helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa kurssikavereihin tutustumiseen ja mahdollisten ystävyyssuhteiden solmimiseen sen lisäksi, että niin koulussa kuin kaupungissakin kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt uusia tutustumisen kohteita ovat tietenkin fuksit, mutta tällä hetkellä mielestäni on ensisijaista tutustua oman hupitutorryhmän fukseihin ja antaa fuksien tutustua toisiinsa. Kyllä sitä lukuvuoden aikana ehtii tustua, ainakin niihin, jotka ovat aktiivisia ja osallistuvat tapahtumiin.

Koen, että tämä vuosi on enemmän sellainen "minun vuoteni", aikaa itselle ja omille jutuille, omalle elämälle. Toinen vuosi tuntuu jotenkin helpommalta kuin fuksivuosi. Ei varmastikaan opintojen suhteen, ainakaan tässä jaksossa (LTT), jossa tunnen olevani suurimman osan ajasta ihan hukassa ja hyvin vieraiden käsitteiden äärellä. Se on kuitenkin helpompi siksi, että kaikki on paljon tutumpaa. Myös suurin osa tulevista tapahtumista on sellaisia, mitä järjestettiin viime vuonnakin, joten tietää mitä on odotettavissa. Nyt tietää, mihin kannattaa mennä ja minkä voi jättää väliin ilman tunnetta, että on jäänyt paitsi jostakin tärkeästä.

Tänä vuonna asiat voi ottaa vakavammin, keskittyä virallisempiin juttuihin ja miettiä mahdollisesti myös sitä tulevaisuutta, vaikka lääkäriura onkin vielä aika kaukana. Tämän vuoden loputtua minä olen jo kandi. Se tuntuu isolta askeleelta. On paljon hienompaa kutsua itseään kandiksi kuin tönkösti lääketieteen opiskelijaksi. Ylipäätään sanalla opiskelija ei ihan hirveästi painoarvoa ole tosi tilanteissa. Kandi sen sijaan on jo jotakin, vaikkakin sitten yleensä ehkä sellainen ei-juuri-mitään-osaava lääkärinalku. Mutta kuitenkin jotakin.

Toinen vuosi on ollut konkreettisesti parempi jo sillä, että en joutunut jonottamaan lippuja eilisiin toogabileisiin, kuten viime vuonna. Fuksiparat laitoimme kuitenkin avajaisbileiden jälkeisenä aamu(yö)nä jonottamaan, vaikka lippuja olisi ollut joka tapauksessa kaikille tarpeeksi, koska se vain on perinne. Mitä olisikaan fuksivuosi ilman toogalippujen jonotusta? Tällä kertaa toogabileet eivät myöskään stressaneet yhtään samalla tavalla kuin viime vuonna, kun en yhtään tiennyt mitä oli odotettavissa tai osaisinko edes sitoa päälleni lakanan toogaksi.

Samaa stressittömyyttä odotan myös loppuvuodelta. En aio tänä vuonna ottaa itselleni sellaista työtehtävätaakkaa kuin viimeksi, enkä aio rampata kaiken maailman kissanristiäisissä. Aion panostaa jo luotuihin kaverisuhteisiin ja tutustua fukseihin. Toivon myös uusien tutorryhmien antavan tilaisuuden tutustua paremmin niihin omiin kurssikavereihin, joihin ei vielä viime vuoden aikana tullut kovin hyvin tutustuttua. Tämä vuosi tulee varmaan olemaan tasaisempi, rauhallisempi, vakavampi, mutta kuitenkin omalla tavallaan ihan yhtä kiva kuin viimekin vuosi. Kyllä sitä pitää osata nauttia rauhasta ja pitkistä yöunistakin.

Saa nähdä, miten käy. Yleensä on ollut aivan sama mitä lupailen tai sanon, samalla lailla koen tarvetta työntää lusikkani joka soppaan ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi sinne ja tänne. Toivottavastikuitenkin nyt kakkosella osaan hillitä itseäni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainakaan nyt ei enää motivaattorina toimi se, että lääkiksen fuksivuosi koetaan vain kerran!

Tiedettä tekemässä - TGIF

Viime postauksessa kirjoitinkin jo kuluvasta jaksosta vähän fiiliksiä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksomme onkin herättänyt kovasti ajatuksia minussa jo nyt ensimmäisellä viikolla. Varmasti osa näistä ajatuksista ja pohdinnoista on herännyt ihan vain kouluunpaluun ja "tavallisen" arjen alkamisen vuoksikin. Opiskelu tuntuu nyt kesän jälkeen tosiaan taas ihan mukavalta, toki tänään kotiinpäästyäni olin kyllä sitä mieltä, että TGIF (thank god it's friday), kuten meille tänään englannin johdantoluennollakin todettiin/opetettiin. Ensimmäinen viikko on nimittäin tuntunut aika raskaalta, vaikkei työtä varsinaisesti vielä kovasti olekaan.

Tutorkeissit ovat aika yksinkertaisia ja oikeastaan mielestäni istunnoissa puhutaan nyt pelkästään itsestäänselvyyksiä tai ainakin asiaa, joka on jo ensimmäisen viikon aikana tullut hyvinkin selväksi. Fiilikset ovat tavallaan samanlaiset kuin vuosi sitten johdantojaksolla, kun aiheet olivat lähinnä lääketieteen etiikkaa ja potilaan kohtaamiseen liittyviä asioita. En koe tarvitsevani näistä mitään lisäinformaatiota tai -opetusta, koska omaan suhteellisen hyvät käytöstavat ja moraalin. Esimerkiksi maailman lääkäriliiton Helsingin julistusta (=tutkimusetiikkaa koskevat säännöt, joita pitää noudattaa) lukiessa tuntui aika turhauttavalta lukea itsestäänselvyyksiä. Varmasti on hyvä, että jossakin lukee, että tutkittavien henkilöiden pitää suostua tutkimuksiin ja että tutkimuksilla pitää saada aikaan enemmän hyötyä kuin haittaa jne., mutta tuntuu, että kyse on taas itsestäänselvyyksistä. Ehkä joissain tilanteissa tutkijankin moraalin ja etiikantajun voi sumentaa rahapalkkiot, mutta omalla kohdallani motiivit kaikkeen ovat vielä niin puhtoiset, etten voisi kuvitellakaan tekeväni kenenkään kustannuksella mitään turhaa tai haitallista tutkimusta.

En tiedä, onko sairaanhoitajaopintojen aikaisesta opinnäytetyöstä tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta varmaan yhden "tieteellisen" tutkielman kirjoittamiskokemuksen vuoksi tuntuu, että usean tunnin käyttäminen esimerkiksi tutkimussuunnitelman rakenteesta keskusteluun on aika turhauttavaa. Mielestäni on aika selkeää, mitä tutkimuksen tavoitteet ja tarkoitus ovat, enkä näkisi niitä minään opeteltavana oppimistavoitteena. Nyt siis on aika hämärää, mitä meidän tutorkeisseissä oikeasti haetaan. Mielestäni on todella hyvä, että tässä jaksossa tehdään yhdessä tutorryhmän kanssa tutkimus ja siitä raportti, koska käytännössä tekemällähän oppii parhaiten. Myös SPSS-tilasto-ohjelman käyttö on jokseenkin mielenkiintoista, koska onhan se nyt hauskaa kun muuttujia yhdistelemällä saa esimerkiksi hienoja pylväsdiagrammeja. Mielestäni kuitenkin nämä harjoitustyöt ja itse se tutkielma olisivat riittäviä tähän jaksoon. Tykkään yleisesti ottaen PBL:stä, mutta tässä jaksossa(kaan) se ei oikein toimi.

Jotain on kuitenkin jo mennyt perille, koska olen esimerkiksi Lääkärilehden artikkeleitakin jo silmäillyt hieman kriittisemmin kuin aikaisemmin, ja alkanut kiinnittää huomiota esimerkiksi kirjoittajien sidonnaisuuksiin. Lisäksi joissakin lääkefirmojen mainoksissa olen huomannut viitattavan esimerkiksi johonkin hyvin vanhaan tutkimukseen, joka on antanut ko. Firmalle sopivat tulokset. Onneksi siis meillä tulevillä lääkäreillä on tällainen jakso opetussuunnitelmassamme, jotta osaamme suhtautua meille syötettävään informaatioon ainakin jonkin verran lähdekriittisesti. Kyllähän vastuu potilaiden hoidosta edellyttääkin, että lääkäri osaa tulkita lääketieteellistä tietoa oikein ja myös tarvittaessa kyseenalaistaen.

Jakso on myös vahvistanu jo aikaisemmin herännyttä oivallustani siitä, miten paljon asiaa oikeasti on vielä tutkimatta. Niin paljon on sairauksia, joista ei vielä tiedetä paljon mitään, niin paljon hoitoja, joita ei vielä ole tutkittu tarpeeksi. Lääketiede on edelleen aivan älyttömän mielenkiintoista juuri lähes rajattomien tutkimusmahdollisuuksien vuoksi. Olen aina ajatellut, etten ainakaan missään tapauksessa halua tutkijaksi, mutta nyt mielenkiinto siihen itse tutkimustyöhön on herännyt. En usko, että siitä uraa itselleni milloinkaan loisin, mutta kyllä varmasti jossakin vaiheessa väittelen tohtoriksi ja ehkä jatkan muutenkin tutkimustyötä kliinisen työn ohella. Kuka tietää? Ilmeisesti tutkimusjulkaisut tuovat lääkärille myös jonkin verran ammatillista uskottavuutta ja voivat vaikuttaa työn saantiin ja palkkaukseen.

Kesällä vähän kauhulla odottamani jakso ei siis olekaan ollut niin paha, ei ollenkaan paha. Tehtävää kuitenkin on, vaikkei ehkä tutorkeissien muodossa ainakaan vielä, mutta esimerkiksi nyt alkanut englanti (tai oikeastaan scientific writing) -kurssi pakottaa lukemaan ainakin muutamia artikkeleita. Lisäksi tässä LTT- jaksossa meidän on tutorryhmämme kanssa toteutettava tutkimus (kuten aiemmin mainitsinkin), ja sitä varten täytyisi perehtyä aiheesta aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin. Ajattelin myös aloittaa syväreitä tässä lähiaikoina ja olen niidenkin osalta jo hieman tehnyt taustatutkimusta aikaisemmista julkaisuista, joten paljon tieteellistä tekstiä on rästissä luettavana. Onneksi siis on perjantai ja viikonloppu aikaa luku-urakalle!

Back to school!

Jotenkin kun kirjoittaa harvemmin niin sitä kirjoitettavaa on lopulta niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa tai miten ylipäätään jäsennellä siitä kaikesta joku siedettävä ja luettava kokonaisuus, että lopulta kirjoittaminen jääkin sitten kokonaan. Täytyy siis nyt ehkä aloittaa ihan tällä lailla lyhyesti ja kertoa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Koulu on taas alkanut! Olen nykyään kakkosluokkalainen lääkiksessä.

Nykyistä lukuvuotta on eletty jo kolme päivää, ja nyt melkein on jo unohtanut, että tässä välissä mitään kesälomaa koskaan olikaan. Kouluun paluu sujui melko kivuttomasti ja mutkattomasti, varsinkin kun ensimmäisen päivän luennot pidetiin vanhassa osassa kouluamme, eikä viime vuoden aikana rakennetussa Arvo B/Brvo -rakennuksessa. Toki siellä kävimme tietysti heti innokkaina kiertelemässä muuttolaatikoiden ja keskeneräisten opetustilojen seassa. Hissienkin sisustus oli uudella puolella tyylikkään erikoista - rakennusvanerilevyä.

Vaikka kesän aikana tapahtui niinkin paljon kuin että koko lääkisopetus siirtyi vanhalta Biolta kokonaan Arvo-rakennuksiin ja aivan uuteen osaan sitä, tuntui, etteivät asiat lopulta olleet kovasti muuttuneet. Koulussa toki näkyi nyt aivan uusiakin naamoja, kun TAMK:n opiskelijatkin käyttävät nykyisin meidän kanssamme yhteisiä simulaatiotiloja ja samassa rakennuksessa kanssamme tallustavat myös bioteknologian opiskelijat, mutta loppujen lopuksi palasin kuitenkin takaisin oman kurssini ja kaikkien viime vuoden aikana löytyneiden rakkaiden ystävieni pariin. Kouluun paluu oli siis aika mukavaa ja opetuskin jatkui jo tutuksi tulleen kaavan mukaan tutoristuntojen ja luentojen muodossa.

Nyt meillä on meneillään jakso "Lääketieteellinen tieto ja tutkimus" (LTT), jota jo kesällä odotin ei-niin-innokkaana. Kuivalta kuulostava aihe tuntuu myös todella vaikealta, koska esimerkiksi tilastotieteet eivät koskaan ole millään lailla olleet lähellä sydäntäni. Myös omasta opinnäytetyöstäni sairaanhoitajaopintojen ajalta on jänyt jonkinlaisia traumoja. Silloin vannoin, etten enää koskaan tekisi opinnäytetyötä. Mutta kas, miten asiat joskus menevätkin ihan toisin kuin itse on kuvitellut. Sen lisäksi, että olen tässä toisen opintovuoden ohella aloittelemassa myös syväreitäni, joudumme kuluvan jakson aikana (tai itse asiassa sen jälkeen) tekemään tutorryhmämme kanssa tutkimuksen ja raportoimaan siitä kuten opinnäytetyössä konsanaan. Tämä koko LTT-jakso valmentaa meitä sekä tutkimusten tekemiseen että niiden lukemiseen. Toisaalta varmasti todella hyödyllinen jakso.

Opiskelu on sujunut tähän asti ihan hyvin. Tutorryhmäni vaikuttaa tehokkaalta ja hyvin toimivalta, mikä on ihan huojentavaa kun nyt yhdessä joudumme edellä mainintsemani projektin kimpussa työskentelemään tulevat viikot. Luennoitsijat ovat myös olleet tällä jaksolla hyviä, luennoilla on jaksanut pysyä hereilläkin. Tosin tänään skippasin jo aamun luennot, koska eilen oli sitsit, enkä vain jaksanut raahautua kouluun, vaikka ehkä olisi kannattanut. Lukuvuoden alku on tietysti kurssin sitsien lisäksi tuonut mukanaan monia muitakin tapahtumia, joihin vähintäänkin nyt aletaan valmistautua sekä fuksit. Fuksit tulevat kouluun vasta ensi viikolla, mutta nyt jo on käynnissä kovat järjestelyt ja suunnittelut, koska me kakkosvuosikurssilaiset toimimme fuksien hupitutoreina tämän vuoden ajan. Olen aika varma, että jotkut meidän kurssilaiset ovat enemmän innoissaan fuksien koulun aloituksesta kuin itse pikku fuksipallerot osaavat vielä ollakaan...

Uskon, että tästä toisesta opiskeluvuodestani tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä. En usko olevani kaikkien bileiden ja tapahtumien suhteen yhtä aktiivinen kuin viime vuonna, mutta en näe siihen ehkä enää tarvettakaan. Fuksivuosi on minun nähdäkseni aikaa viettää sitä oikeaa opiskelijaelämää, tutustua ihmisiin ja osallistua kaikkeen (koska ei vielä tiedä mitkä tapahtumat ovat parhaita ja mistä kannattaisi jäädä pois). Tänä vuonna olen viisaampi ja ehkä otan myös koulun vakavammin. En tarkoita, ettenkö viime vuonna olisi panostanut opiskeluun, mutta tänä vuonna aion tosiaan tehdä myös syväreitä (siis syventävä opinnäytetyö), joten siihenkin menee varmasti paljon aikaa. Lisäksi ajattelin viettää myös lääkiksen ulkopuolista elämää :)

Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Yritän kirjoitella siitäkin ainakin melkein yhtä aktiivisesti kuin viime vuodesta...