Sillisalaattia ja stressiä

Olisi niin paljon kaikkea kirjoitettavaa, mutta niin vähän aikaa. Ei ole aikaa kirjoittaa kaikista asioista erikseen, vaikka haluaisi ja sitten jos kirjoittaa niistä kaikista samaan postaukseen niin se on sellaista sekamelskaa, että... No, koska jotain pitää varmaan kuitenkin kertoa tämänhetkisestä elämäntilanteesta, niin tehdään tällainen sillisalaattikirjoitus tähän sitten.

Ensinnäkin, kiire on. Koko ajan. Katselin tuossa juuri kalenteriani ja totesin, että viimeiset viisi viikkoa (eli se aika kun on ollut koulua) on ollut ihan hirveää juoksemista paikasta toiseen. Tai ei välttämättä edes juoksemista, mutta sanotaan vaikka, että ei kyllä ole joutunut yhtenäkään päivänä miettimään, että mitähän sitä tekisi. Usein se tekeminen on ollut ihan kivaa tietysti, kavereiden näkemistä ja sellaista myös. Mutta liian usein sekin tekeminen on ollut sellaista aikataulutettua ja jo useita päiviä aikaisemmin kalenteriin merkattua. Ei vain yksinkertaisesti ole aikaa mennä yhdessä kahville arkena, koska kaikilla on niin erilaiset aikataulut ja kamalasti kaikkea puuhaa koko ajan.

Olen ihan tietoisesti jo tämän lukuvuoden alusta alkaen välttänyt kaikenlaisiin vapaaehtoistöihin ja tapahtumiin ilmoittautumista ja yrittänyt valita vain ne kaikkein hauskimmat ja ehkä vähiten aikaa vievät. Enkä siis olekaan mennyt juuri mihinkään mukaan järkkäilemään - ainakaan sellaisiin, mihin olisin tänä vuonna ilmoittautunut. Fuksivuoden innokkuus kuitenkin kantautuu vielä tällekin vuodelle. Hutuhommat ja fuksitoimikunta vievät nekin aikaa, vaikka fukseille onkin kiva järjestää kaikkea. Kuitenkin se, että on vastuussa tapahtumien ja illanviettojen järjestämisestä ja organisoimisesta ja sitten vielä siitä siivoamisesta, vie kyllä ihan tuhottomasti aikaa. Kivaa olisi käydä tapahtumissa, mutta ei ehkä järjestää niitä. Varsinkaan, kun sitä vapaa-aikaa ei muutenkaan ole kamalasti.

En tiedä miten tässä nyt oikeasti on käynyt niin, että näitä meneillään olevia projekteja on yhtäkkiä niin paljon. Yksi iso syy on varmasti se, että meillä ei ole tällä hetkellä menossa vain Ravinto -jakso, jossa jo itsessään on tutoreiden ja ryhmätöiden ennakkotehtävien kanssa paljon tekemistä, vaan sen lisäksi joudumme tekemään useita tunteja työskentelyä vaativia englannin kurssin tehtäviä ja vielä viime jakson tutkimusprojektia. Kaikki sellainenkin pitäisi jotenkin mahduttaa jo muutenkin ylipursuavaan kalenteriin...

Kaiken tämän lisäksi on vielä yksi ihana projekti, josta en todellakaan haluaisi valittaa, mutta kyllä sekin aikaa vie. Minä nimittäin olen menossa ensi kesänä naimisiin! Ja olen sen vuoksi maailman onnellisin. Viimeiset viikot ovatkin menneet erilaisia juhlapaikkoja katsellessa ja toki parin tunnin reissu jonnekin vähän kauemmas on aina vienyt ihan kiitettävästi aikaa arki-iltoina ja viikonloppuina kaikilta muilta projekteilta. Hääsuunnittelu on kuitenkin niin ihanaa, että ei sitä pitäisi laskea stressaaviin asioihin mukaan. Minä kuitenkin stressaan aina ja kaikesta. Ja toisaalta se taistelu mitä hyvistä juhlapaikoista ja kirkoista käydään on ihan uskomatonta. Oli pelkästään tuuria, että me satuimme tässä loppukesän vaiheessa saamaan ensi kesälle hyvän juhlapaikan, koska joku muu oli perunut varauksensa.

Näistä hääjutuista voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta en toki ole tätä miksikään hääblogiksi muuttamassa. :) Ehkä joitain juttuja saatan kirjoittaa silloin tällöin, ja tietysti jos joku haluaa jotain vinkkejä tai muuta niin täältä kyllä löytyy. Tässä vaiheessa tosin asiat ovat vielä niin kesken, että lähinnä osaan jotain sanoa sopivista juhlapaikoista.

Mutta sellaista siis tähän syksyyn ja tähän hetkeen. Näillä jatketaan ja toivottavasti tämä kiire alkaa jossain vaiheessa helpottaa. Voin kuitenkin sanoa, että joululomaa odotan jo innolla!

P.S. LTT-tentti meni läpi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Elämme jännittäviä aikoja

Onneksi tutor-keissit näyttävät nyt olevan muuttumassa helpommiksi (tällä hetkellä pitäisi selvittää lastenneuvolajärjestelmää ja lapsen kehitystä 4. ikävuoteen saakka, mikä on huomattavasti kevyempää ja helpompaa kuin englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen esimerkiksi spermiogeneesistä) ja jopa kokonaisia vapaapäiviä (koulun osalta) on tulevina viikkoina luvassa. Jää nimittäin aikaa sitten siihen kaikkeen muuhun elämään. Tuntuu, että tässä jaksossa pahimman yli on nyt päästy. Ei sillä, että lapsen kasvusta tai murrosiästä tai muustakaan minulla kamalasti olisi kokemusta, kun ei omia lapsia ole. Onneksi lähipiiristä löytyy kuitenkin niitäkin, niin jonkinlaista kosketuspintaa asioihin kyllä on.

Olemme siis kahlanneet aika lailla sikiön kehityksen ja raskauden läpi tässä viime viikkoina, ja homma ei ole ollut ollenkaan helppo! En voi sanoa osaavani mitään todella hyvin, tai hallitsevani kokonaisuuksia ilman luntti-muistiinpanoja. Toivottavasti kertaus auttaa tässäkin asiassa, koska tentti häämöttää nurkan takana (tosin lähes kuukauden päässä, mutta aika kuluu todella nopeasti!). Eikä tietenkään sitä tenttiä varten ainoastaan opiskella...

Viime viikko oli todella rankka, koska meillä oli kahdet sitsit ja yliopiston vuosijuhlat. Myös muille illoille olin onnistunut hankkimaan itselleni ohjelmaa. Nämä toiset sitsit olivat sellaiset, joita olin itse mukana järjestämässä, ja ensikertalaisena homma ei ollut mikään helppo. Olinkin kyllä mukana todella monessa osa-alueessa järjestämisen osalta, ja (taas kerran) hankin itselleni varmaan enemmän hommaa kuin olisi ollut tarpeen. Mutta edelleen innostus asioiden järjestelyyn ja hoitamiseen ja kaikessa mukanaolemiseen on säilynyt. Mielelläni teen vapaaehtoistöitäkin, jos niistä vaan tulee hyvä mieli ja työ on hauskaa.

Välillä tosin tuntuu, että tahtia pitäisi hidastaa ja innokkuutta vapaaehtoisuuteen hieman karsia, ettei koulu kärsisi. Tosin siitä opiskelujen kärsimisestä en ole vielä ainakaan saanut konkreettisia todisteita, koska olen onnistunut hoitamaan kaikki koulujutut ajallaan, enkä vielä ole osallistunut yhteenkään oikeaan tenttiin. Lisäksi olen sitä mieltä, että opiskelu ei ole tehokasta, jos siihen käyttää liikaa aikaa :)

Nyt olen kuitenkin hankkimassa itselleni vielä enemmän menoja koulutöitä häiritsemään. Meillä on meneillään näyttelijä- ja tanssijahaut ensi kevään näytelmäprojektiin. Näytelmä tunnetaan ehkä muissa lääkiskaupungeissa nimellä lääkiksen speksi. Meillä se on hieman erilainen, mutta musiikkia ja tanssia sekä näytelmä on kyllä luvassa. Itse haluan ehdottomasti olla mukana. Näyttelemistä rakastan ehkä eniten kaikista mahdollisista harrastuksista, vaikkakaan en siitä mitään virallista kokemusta kovin paljoa omaa. Aion siis hakea tuohon projektiin ensisijaisesti ainakin näyttelijäksi. Viime viikolla oli tuohon näyttelijähakuun kuuluva impro-ilta, joka sujui varmaan ihan hyvin. Paljon on hyviä hakijoita, enkä tiedä onko ensikertalaisena kovin suuret mahdollisuudet saada projektista mitään (hyvää) roolia. Tosin minulle kelpaisi vaikkapa se puun rooli!

Tällä viikolla on myös tanssijahaku, johon aion myös osallistua. Tanssiminen on ollut lähes aina harrastukseni, vaikka se nykyisin onkin vaihtunut jazzista tankotanssiin. Jos en näyttelemään pääse, toivon pääseväni ainakin tanssijaksi, ja jos en siihenkään, niin osallistun kyllä näytelmäprojektiin ainakin lavastuksen osalta, ja pidän peukkuja pystyssä ja sormia ristissä tulevien vuosien näyttelijä- ja tanssijahakujen osalta. Kyllä sen on joskus tärpättävä!

Lisäksi olen päättänyt hakea myös kandiseuramme hallitukseen kurssimme edustajaksi. Tai ainakin lähes päättänyt. Meiltä valitaan kaksi edustajaa hallitukseen, ja olen varma, että hakijoita on taas runsaasti (kuten alkusyksystä vastuuvirkoihin), olemme niin pirun aktiivisia kaikki :D En tiedä uskallanko lähteä hakemaan, jos minua ei valitakaan, ja sitten tulee paha mieli. Heh, no ei pidä ottaa niin vakavasti, eikä siinä hakemisessa mitään menetäkään! Ehkä haenkin... Todennäköisesti haen. Olen kiinnostunut asioiden hoitamisesta, tapahtumien järjestämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Uskon olevani oikeudenmukainen ja tasapuolinen ja ajavani hyvin meidän opiskelijoiden asioita. Ehkä säästän kuitenkin nämä perustelut sitten siihen vaalipuheeseen...

Tällaista siis tällä viikolla luvassa, hieman on perhosia vatsanpohjassa ainakin tuon näyttelijähaun osalta. Pieni jännityshän on kuitenkin vain hyväksi, eikö niin?

Cursus X

Vuosikurssimme sai vastikää nimen! Itse ainakin odotin nimen antoa innoissani ja mielenkiinnolla. Nimi kun ei varsinaisesti ollut oma valintamme tai tiedossa etukäteen. Ymmärtääkseni muissa lääkiksissä kurssin nimi valitaan yhdessä, ja se on jokin latinankielinen sana tai useampi sana. Meillä Tampereella kurssi nimetään isännän mukaan - nimi on isännän sukunimi. Eli periaatteessa olemme kaikki sitten yhtä suurta perhettä! Nyt perinne nimetä kurssi isännän mukaan taitaa meidän myötämme olla 44 -vuotinen. Toki tasa-arvon nimissä kurssin nimi voitaisiin ottaa myös emännän sukunimestä. Mutta me äänestimme isäntää nimenantajaksi. Tavallaan ostimme sian säkissä (tai tässä tapauksessa ehkä kukon), koska emme tienneet kuka neljästä isäntäehdokkaasta meille olisi nimeä antamassa.

Äänestyksen ja valinnan tulosten välillä oli kolme pitkää päivää, joiden aikana melko vähän kuului spekulointia nimestä tai vastuuhenkilövalinnoista. Ehkä muille asia ei ollut yhtä iso tai tärkeä. Itse ainakin podin pientä identiteettikriisiä kun en tiennyt keitä me oikein olemme! Nyt olo on helpottunut. Olin itse myös hakenut vastuuhenkilövirkaan (en emännäksi kuitenkaan), mutta tätä valintaa en jännittänyt. Meillä oli paljon hyviä hakijoita, ja tiesin, että virkaan valittaisiin hyvät ehdokkaat joka tapauksessa. Olin myöskin hakiessani vielä vaalipäivän aamuna kahden vaiheilla, joten ei haitannut, vaikkei minua valittukaan. Pelkästä ehdollaolemisesta sai sentään fuksipisteen!

Meille siis valittiin isännän ja emännän lisäksi kurssia edustamaan ja tapahtumia järjestämään kaksi pr-vastaavaa (jotka siis enimmäkseen hoitavat raha-asioita ja yhteyksiä "ulkomaailmaan") ja neljä hyvinvointivastaavaa silmua, sekä kaksi kirjavastaavaa (jotka hoitavat kirjojen ryhmätilauksia) ja yksi tiedotusvastaava (joka kertoo meille muille missä pitäisi olla ja milloin) kuuden vuoden pesteihin. Vastuuta riittää ja varmasti myös stressiä, mutta onneksi kurssimme vaikuttaa melko aktiiviselta ja ahkeralta, eli tuskin kukaan jää vastuutaan yksin kantamaan! Lisäksi uskon, että virassaoleminen antaa enemmän kuin ottaa.

Olisi kiinnostavaa tietää muiden lääkisten vastuuviroista, mitä ne ovat, millaisia ja miten pitkiä? Jos joku toisen kaupungin lääkisopiskelija sattuu tätä lukemaan, niin olisi mukavaa, jos jaksaisit kertoa miten asiat teillä tehdään :)