Kolmosen ensimmäinen koulupäivä

Kolmosvuosi on alkanut vauhdikkaasti. Ensimmäisenä päivänä eli eilen meillä oli ihanan vapaa aamupäivä, kun kouluun täytyi raahautua vasta klo 12:ksi. Ehdin siis hyvin käydä salilla muka kuntoilemassa (kuitenkaan saamatta aikaan muuta kuin turhautumista kun ei vaan innosta) ennen koulupäivän alkua.

Oli ihanaa nähdä kaikkia kurssikavereita kesän (vaikkakin tosi lyhyeltä tuntuneen sellaisen) jälkeen, vaihtaa kuulumisia ja palata arkeen kaikella tapaa. Ensimmäiset luennot olivat sellaista peruskamaa, kuten mitä ennaltaehkäisy nyt tarkoittaa ja miksi se on tärkeää. Jokaisen jakson aluksi on jonkinlainen johdantoluento, jolla käsitellään yleisiä asioita. Taas muistui mieleen, miten luennot eivät ole minun juttuni. Keskittymiskykyni luennolla istuessa on noin 20 minuuttia, jonka jälkeen ajatus lähtee pakosti harhailemaan ja puolet asiasta menee ihan ohi.

Meille myös jaettiin aiheet ennaltaehkäisyprojekteihimme, jotka toteutetaan tutorryhmässä. Koko projektista ei kamalasti infottu etukäteen ja deadlinekin on jo alle kolmen viikon kuluttua. Tuntuu siis, että heti heitettiin altaan syvään päähän, eikä tästä jaksosta ainakaan työmäärällisesti vähällä tulla pääsemään. Projektissa siis joudumme ryhmittäin kehittelemään jonkinlaisen terveyden edistämisohjelman esimerkiksi jollekin väestöryhmälle, miettimään ohjelmaan aikataulut, rahoituksen ja toimeenpanijat sekä tietysti etsimään taustatietoa aiheeseen. Meidän ryhmällemme valikoitui TULE-vaivojen ehkäisy.

Oma tutorryhmämme on onneksi ihan huippu! Ensimmäinen tutoristunto oli jopa mukava, oli mielenkiintoista ja ihan hauskaakin keskustella rokoteasioista ensimmäisen tutorkeissin tiimoilta. Rokotteet ovat muuten yksi tämän jakson iso kokonaisuus, koska ovathan ne isossa roolissa vaarallisten tautien ehkäisyssä. Rokotevastaisuus on yksi asia, josta voisin kyllä ihan omankin postauksen kirjoittaa, koska en vaan voi sietää ihmisten typeryyttä tässä kohtaa. Millainen vanhempi haluaa altistaa oman lapsensa vaaraan? Miten itsekäs sitä voikaan olla, jos ei yhtään ajattele, että rokotuskattavuuden on oltava korkea, jotta myös esimerkiksi iäkkäämmät ja vastustuskyvyltään heikommat ihmiset ovat turvassa? Miten tyhmä täytyy oikeasti olla, jos uskoo enemmin provosoivia internetsivuja rokotteiden vaaroista kuin esimerkiksi vuosia opiskellutta ja työuraa tehnyttä terveydenhuollon ammattihenkilöä? ROKOTTAKAA LAPSENNE!

Eilinen päättyi kuitenkin ihan kepeissä ja riehakkaissakin tunnelmissa: nimittäin meidän kurssisitsit järjestettiin heti ensimmäisen koulupäivän iltana. Opiskelun ja opiskeluelämän makuun päästiinkin siis ihan kunnolla ja kolmosvuosi käynnistettiin mukavissa tunnelmissa. Sitsiemme kohokohtana oli ehkä fuksikurssille esittäytyminen. Fuksikurssi nimittäin vietti kakkosten kanssa tutustumisiltaa Amos -klubillamme kun me taas sitsasimme läheisissä kauppiksen kerhohuonetiloissa. Toivottavasti fuksipallerot eivät kamalasti pelästyneet sitsiasuisia ja -fiiliksisiä kolmosia :)

Meidän ensimmäinen koulupäivä oli myös fuksien ensimmäinen ja hupituutorryhmittäin koulun tiloja kiertelevät fuksit ja valkohaalariset kakkoset olivatkin ihmetyksen aihe koko päivän ajan. Fuksien luentoja tuli kurkittua luentosalin ikkunoista ja kävimme kaverini kanssa moikkaamassa "oman" huturyhmämme fukseja. Eli siis niitä fukseja, jotka kuuluvat siihen ryhmään, jonka hutuja minun viime vuotiset fuksini ovat. Sekavasti sanottuko? Nyt minä ja muut kurssikaverini olemme isohutuja. Vähän niin kuin isovanhempia ehkä...

Kivaa syksyä kaikille fukseille, missä ikinä opiskelettekaan! :)

Ei vaan kiinnosta

Nyt on jo muutaman viikon ajan (oikeastaan melkeinpä ensimmäisestä tai toisesta kouluviikosta lähtien) ollut sellainen olo, että ei ihan kamalasti nappaa mikään. Ainakaan mikään lääkikseen liittyvä. Tai no, ehkä tässä nyt on mukana hieman liioittelua, koska kyllä se opiskelu välillä kiinnostaa ja joihinkin tapahtumiin on ihan kiva osallistua. Mutta pohjavire tässä syksyssä on kyllä ollut sellainen, että en ole oikein innostunut mistään.

Mistään lääkikseen liittyvästä. Tai ainakaan paljoa. Sitä jo melkein voisi diagnosoida itsensä masentuneeksi, mutta onneksi sentään innostun muista asioista (esimerkiksi juurikin niistä hääsuunnitelmista) ja haluan nähdä kavereita ja viettää aikaa poikaystävän (anteeksi, siis sulhasen) kanssa ja olen oikeastaan oikein onnellinen. Mutta jokin nyt siinä koulunkäynnissä mättää. Ehkä on vain liikaa kaikkea. Ehkä se, että ei ole oikeasti aikaa tehdä tutoreita kunnolla ja se, että joka viikonloppu joutuu käyttämään n. 6h päivästä opiskeluun vie ilon siitä kaikesta mmuustakin toiminnasta.

Nyt ei kiinnosta edelleenkään opiskella yhtään, mieluummin katselisin hääkirpputoreja ja kiertelisin kaupoilla. Tämä ei kuitenkaan ole niinkään epänormaalia, koska kaikenlainen sijaistoiminta silloin kun pitäisi opiskella on ihan tuttua. Enkä nyt ole koskaan pitänyt anatomian ja histologian pänttäämistä mitenkään kamalan mielenkiintoisena. Enemmän olen sen sijaan huolissani siitä, että esimerkiksi tänä aamuna skippasin yhden sitsi-ilmoittautumisen ihan vapaaehtoisesti ja aiemminkin syksyllä jätin sitsit väliin. Siis sitsit?! Sen, mitä rakastan kaikkein eniten opiskelijaelämässä...

Tiesin kyllä, että tänä vuonna otan rauhallisemmin, enkä mene kaikkeen mukaan (kuten olen jo useita kertoja täälläkin todennut), mutta en kyllä kuvitellut sellaista päivää koittavan kun sitseille meno ei kiinnosta. Vieläpä tässä vaiheessa, preklinikassa, kun ei aikaisia pakollista läsnäoloa vaativia aamuja ole kovin paljoa, eikä varsinkaan tarvitse potilaita varten olla edustavassa kunnossa. Ehkä se on kuitenkin nyt se ikä vain ottanut vihoin minutkin kiinni. En varsinaisesti koe olevani liian vanha mihinkään sinänsä, en vain ole kiinnostunut esimerkiksi viikolla juhlimisesta. Viime vuonna varmaan fuksius jaksoi kantaa aika pitkälle ja sitä unohti olevansa jo vanha :D

Toisaalta taas tämä järjetön stressi ja itseltään liikaa vaatiminen varmasti verottavat innostuneisuutta osallistua mihinkään. Usein tekisi vain mieli makoilla sängyssä ja katsella Netflix-sarjoja sen sijaan että tekisi jotain hyödyllistä tai edes jotakin muka-hauskaa. Kaikki vapaa-ajan toimintakin tuntuu tällä hetkellä lähinnä rasitteelta ja velvollisuudelta. Siltä, että koska viime vuonna olin niin aktiivinen, niin kaikki varmasti nytkin odottavat sitä samaa osallistumisinnokkuutta minulta.

En tiedä ihan miten tästä nyt lähtisi etenemään. Varmaan ensimmäisenä voisi antaa itselleen luvan olla vain rauhassa ja olla vaatimatta liikoja. Uskon, että lääkiksessä on paljon ylisuorittajia ja minä olen ehdottomasti sellainen. Yritän nyt vain ottaa rennosti ja tehdä vain sen mitä jaksan. Harmi vaan, kun on kerännyt itselleen niin paljon vastuuta kannettavaksi, että ihan kaikesta ei kuitenkaan voi luistaa. Harmittaa myös, että en tänään varmaan jaksa mennä näytelmäkerhomme Pseudon tutustumisiltaan, vaikka ihan kamalasti kyllä haluaisin. Etenkin kun siellä näytetään viime kevään näytelmämme Making of -video. Mutta toivottavasti pääsen näkemään sen joskus toistekin. Jos tässä ei nyt tapahdu jotain ihmettä ja saan jostain energiaa lähteäkin paikan päälle...

Ehkäpä tämä kaikki helpottaa sitten ensi jaksossa kun päivät näyttävät vähän lyhyemmiltä ja LTT-jaksosta on viimein päästy lopullisesti eroon. Tai ehkä se koko loppuopiskeluaikakin tulee olemaan tällaista. Huh, toivottavasti ei!
Mutta pääpointtina nyt varmaan, että se elämä siis lääkiksessä(kään) ole aina mitään ruusuilla tanssimista.

Opiskelumotivaatio kadoksissa

Liikkumisjakson tentti häämöttää nurkan takana, tarkalleen ensi torstaiaamuna klo 9.00. Lukupäiviä ei siis ole enää kauhean monta, enkä minä ole opiskellut tenttiä varten juuri yhtään. 

Viime viikko oli tavallaan todella ihana, monipuolinen ja kiva, mutta toisaalta myös aivan älyttömän raskas. Dissektio-opetus vaati oman veronsa, sekä henkisesti että fyysisesti, vaikkei sitä henkistä puolta varmaan siinä työskennellessä ainakaan hirveästi miettinyt tai tajunnut. Lisäksi tietenkin oli tanssitreenejä ja lääkäripäivillä kiertelyä sekä perjantaina narikkavuoro, joten jalat ja koko kroppa olivat kovilla. Kotona kävin viikolla lähinnä nukkumassa, ja illalla sitä kaatuikin sänkyyn ihan rättiväsyneenä... ja seuraavana aamuna sitten taas ennen kahdeksaa pirteänä ylös. Viikko huipentui Turun sitsi-excuun, josta kotiuduttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä vasta kolmelta.

On siis ollut hirveän hauskaa ja kivaa, mutta se kaikki hauskanpito on kyllä vaatinut veronsa. Olen todella väsynyt edelleen, vaikka eilinen oli suhteellisen rauhallinen päivä, ja olen saanut nukkua nyt kunnolla. Väsymys kuitenkin vaikuttaa opiskelumotivaatioon, joka tällä hetkellä on nolla. En ehtinyt tällä viikolla tehdä juuri mitään kouluhommia, enkä opiskella tenttiä varten ollenkaan. Oikeastaan kun suulliseen anatomian tenttiin panosti ja stressasi sitä edeltävästi niin paljon, niin nyt tuntuu, ettei tähän tulevaan jaksotenttiin jaksa panostaa ollenkaan. Melkein tekisi mieli ottaa vähän etumatkaa lomaan ja mennä suoraan vain uusintaan. 

Voi siis sanoa, että tentin jälkeen alkava pääsiäisloma ja lomaviikolle varaamamme Pariisinmatka tulee todella tarpeeseen. Vielä kun selviäisi siitä tentistä...

Muuten tykkään kyllä siitä, että meillä Tampereella opetus on jaksomuotoista, eikä kursseittain, mutta tenttiviikolla oikeastaan aina tulee sellainen olo, että asiaa on yhteen jaksoon ihan liikaa ja liian laajasti. Olisi kiva opiskella kerralla vain esimerkiksi anatomiaa, eikä sitten liittää siihen kaikkea muutakin "sälää", kuten nivelten tutkimista ja luun yms. histologiaa. Olisi mukavaa vielä jos neurovaskulaarinen anatomia olisi ihan oma kokonaisuutensa, eikä lihasten, luiden ja muiden kudosten rinnalla opiskeltava asia. Ylipäänsä olisi kiva, jos opiskeltavaa asiaa olisi vähemmän ja aikaa enemmän. Olisi kiva, jos koko ajan ei tuntuisi siltä, että tietoa on liikaa, eikä se kaikki voi mitenkään mahtua samaan aikaan päähäni.

Kaikkein parasta ehkä olisi, jos sitä ylimääräistä energiaa ei kuluisi niin valtavasti tähän stressaamiseen ja ajatuksiin, että ei osaa, ei pysty. Pitäisi osata kanavoida se siihen opiskeluun. Varmaan jonkinnäköiset mindfullness-harjoitukset olisivat omalla kohdallani ihan paikallaan. Tai joku stressinhallintakurssi. Pitäisi lopettaa tuskastelu.

Toisilla iskee syysväsymys ja kaamosmasennus, itse kärsin varmaankin kevätväsymyksestä. Tunne on tuttu kyllä aiemmiltakin vuosilta. Pitkän talven jälkeen aurinkoiset kevätpäivät ovat ihania, mutta silloin sitä myös huomaa miten väsynyt itse on. Tehtävää on kamalasti ja ennen kesää olisi saatava ykkösvuosi vedettyä vielä kunnialla kasaan. Pitää varmaan lohduttautua vain sillä, että omalla kohdallani sentään tentti on uusittavissa, eikä koko tulevaisuuteni riipu siitä.. toisin kuin ehkä teillä pääsykokeisiin lukijoilla. Ihan hirveästi jaksamista vaan teille! Toivottavasti teidän opiskelumotivaatio ei ole yhtä hukassa kuin minun :)

Tartto, opintomatka

Tarton excusta on tosiaan ollut tarkoitus kirjoittaa jo siitä asti kun se joulukuun alussa tapahtui. Haluaisin tarjota tämän blogin kautta teille mahdollisesti lääkikseen aikoville nimittäin sekä omia kokemuksiani lääkisopiskelusta Tampereella että tietoa muista lääkiksistä ja niissä opiskelusta.               Kandiseuramme järjesti excun (eli excursion eli opintomatkan) itsenäisyyspäivän viikonloppuna Viroon, Tartoon, jossa on paljon suomalaisia lääketieteen opiskelijoita. Tartto siis on Viron toiseksi suurin kaupunki. Yliopistokaupunki, jossa on lääkis ja hammaslääkis. Kaupunki, jonne jotkut suomalaiset suuntaavat opiskelemaan lääketiedettä.

Ymmärtääkseni Tarton lääkikseen on jossakin määrin helpompi päästä kuin Suomen lääkiksiin, koska sinne päästäkseen ei tarvitse opiskella fysiikkaa ja kemiaa. Käsittääkseni ainoastaan biologian hallinta on pääsyvaatimuksena. Opiskelu kuitenkin maksaa aika paljon, koska Tarton yliopistossa on useiden ulkomaisten yliopistojen tapaan käytössä lukukausimaksut. Virossa eläminen on kuitenkin halvempaa kuin Suomessa, joten varmaan se vähän kompensoi lukukausimaksuja.

Exculle lähtiessäni vakaana aikomuksenani oli ottaa paremmin selvää Tartossa opiskelusta ja sikäläisten suomalaisten lääkisläisten koulunvalintamotiiveista. Halusin selvittää millaista opetus oikeastaan on ja tietenkin miltä tuntuu opiskella ulkomailla... tai englanniksi. Tai kuulemma jotkut aikaisemmin opiskelunsa aloittaneet opiskelevat jopa viron kielellä. Ja tietenkin ulkomailla asuessa varmaan paikallista kieltä tulee opittua ihan muutenkin, ja käytettyäkin.

Harmillisesti kuitenkin sain hankittua hyvin vähän vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, enkä kovin paljoa pysty tässä postauksessa kertomaan itse siitä opiskelusta tai miksi kannattaisi valita maaksi Viro ja kaupungiksi Tartto niiden ilmiselvien syiden (eläminen halvempaa ja helpompi päästä kouluun) lisäksi. Tuo "helpompi päästä kouluun" on myös aika subjektiivinen näkemys, koska voihan olla, että juuri se biologia on sinulle paljon vaikeampi aine hahmottaa kuin esimerkiksi fysiikka ja kemia. Omalla kohdallani kuitenkin tilanne oli vielä vuosi sitten aivan toinen.

En kuitenkaan olisi koskaan hakenut ulkomaille lääkikseen, koska uskon opiskelun olevan jo itsessään niin haastavaa, etten kaipaisi vieraskielistä lisähaastetta. Lisäksi kaverit ja sukulaiset ovat täällä Suomessa, enkä haikaile ulkomaille mitenkään pidempiaikaisesti asumaankaan. Eläminen ja oleminen on vain paljon helpompaa täällä Suomessa, ainakin minulle.

Uskon kuitenkin, että jos ei koe lukukausimaksuja, vierasta kieltä ja ulkomailla asumista minään esteinä, on Tartossa opiskelu varmaan ihan mahtavaa! Itse ainakin nautin excusta...

Yksi yliopistorakennuksista, olisiko ollut hammaslääkis?

Saavuimme majoituspaikkaamme myöhään perjantai-iltana, ja minua ainakin väsytti matkustamisen jäljiltä niin paljon, että menin melkeinpä suoraan sänkyyn. Osa meistä excuilijoista lähti jo ensimmäisenä iltana tutustumaan paikallisiin baari-illan merkeissä. 

Seuraavana päivänä kadutti, etten ollut valinnut kengiksi saappaiden sijaan lenkkareita. Kävelimme varmaan monta kymmentä (siltä se tuntui!) kilometria ympäri Tarttoa, oppaanamme Tarttossa opiskeleva TaSLOlainen (Tarton Suomalaiset Lääketieteen Opiskelijat), joka näytti meille paikallisia nähtävyyksiä ja kertoi opiskelusta Tarttossa. Näimme yliopiston, kirjaston, lääkiksen ja paljon kaikkea muutakin. Kävimme myös joulumarkkinoilla ja panimovierailulla. Kaupoissa ihmeteltiin jälleen kerran Viron halpoja hintoja. Somersby -siideripullo maksoi alle euron, kun Suomessa vastaava saattaa kustantaa reilu kolme euroa... Opiskelijaelämä tosiaan varmasti tulee Virossa paljon halvemmaksi kuin täällä meillä!

Puistokuva kaupunkiin tutustumiskävelyreissultamme.

Illalla vietettiin pikkujouluja viimein TaSLOlaisten kanssa sitsien merkeissä. Olin tietysti odottanut sitsejä paljon (oikeastaan niiden takia osallistuinkin koko exculle), koska kuten olen aiemmin varmasti mainostanut, rakastan sitsejä! :) Odotin myös pääseväni viimein tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin, ja kuulemaan Tarttossa opiskelusta enemmän.

Meitä excuilijoita taisi kuitenkin olla paljon enemmän kuin paikallisia, enkä päässyt kovin monen kanssa juttusille. Vieruskavereiltani kuulin toki joitain asioita opiskelusta, muun muassa laskelmat siitä, että Tarttossa opiskelu tosiaan tulisi lukukausimaksuista huolimatta halvemmaksi kuin Suomessa kuuden vuoden ajalta. Työllistymisenkään kannalta ei pitäisi olla kovasti väliä missä on opiskellut. Tarttossa myös opetus on ainakin paikallisten mukaan hyvin laadukasta. En ihmettele kyllä yhtään, jos siellä kurssikoot ovat alle 30:n opiskelijan luokkaa. Varmasti pienryhmäopetus saa ihan uuden merkityksen kun koko kurssi on itsessään pieni ryhmä.

En kannata isoja ryhmäkokoja, etenkään harjoitustilanteissa, mutta olen loppujen lopuksi ihan iloinen, että meitä on ainakin kurssilla niin monta. Löytyy monenlaista persoonaa, ja minun mielestäni erilaisuus on rikkaus. Yhdessä saadaan paljon enemmän aikaiseksi kun tekijöitä on monta. Kaikille löytyy isosta ryhmästä myös aika varmasti edes joku kaveri.

Sitsit olivat tietenkin todella hauskat, ja ruokakin ihan eri luokkaa kuin meillä. Virossa kun vähemmällä saa enemmän. Erityisesti mieleen jäivät voileipäkakku ja Caesar-salaatti - sitsiruokana! Kuulimme myös ihan uudenlaisia lauluja TaSLO:n laulukirjasta illan aikana...

Sitsitarjoiluja <3

Itsenäisyyspäivänä palasimme takaisin kotiin, jälleen kerran ihanassa merisäässä. Ulkona vallitsi hirveä myrsky ja laivan lattiapintoja täyttivät huonovointiset matkustajat. Pystyssä ei kerta kaikkiaan voinut olla, kun merenkäynnin vuoksi alkoi oksettaa. Tietysti voisi sanoa edellisillan sitseillä olleen osuutta pahoinvointiin, mutta olotila oli samanlainen lähes kaikilla myös menomatkalla. Silloinkin myrskysi ja laivan buffetissa kävellessä sai varoa, ettei juoma lentänyt lasin reunan yli kun vuorotellen laiva nousi ja laski niin, että olo oli kuin Linnanmäen laitteen vapaapudotuksessa. 

Vaikken välttämättä kovin paljoa informaatiota saanut reissusta irti, oli se silti hauska ja mielenkiintoinen. Ennen lähtöä kävimme tutustumassa paikalliseen tiedekeskukseen, jossa saimme katsella lasipurkkeihin säilöttyjä elimiä. Niistä olisi varmaan jonain toisena päivänä saanut enemmänkin irti... Väsymyksen vuoksi oppiminen tällä opintoreissulla jäi kuitenkin vähän vähemmälle. Sen sijaan olen nyt monia uusia kokemuksia rikkaampi. 

Matkailu avartaa ja excuilu kannattaa! :)

 

Elämme jännittäviä aikoja

Onneksi tutor-keissit näyttävät nyt olevan muuttumassa helpommiksi (tällä hetkellä pitäisi selvittää lastenneuvolajärjestelmää ja lapsen kehitystä 4. ikävuoteen saakka, mikä on huomattavasti kevyempää ja helpompaa kuin englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen esimerkiksi spermiogeneesistä) ja jopa kokonaisia vapaapäiviä (koulun osalta) on tulevina viikkoina luvassa. Jää nimittäin aikaa sitten siihen kaikkeen muuhun elämään. Tuntuu, että tässä jaksossa pahimman yli on nyt päästy. Ei sillä, että lapsen kasvusta tai murrosiästä tai muustakaan minulla kamalasti olisi kokemusta, kun ei omia lapsia ole. Onneksi lähipiiristä löytyy kuitenkin niitäkin, niin jonkinlaista kosketuspintaa asioihin kyllä on.

Olemme siis kahlanneet aika lailla sikiön kehityksen ja raskauden läpi tässä viime viikkoina, ja homma ei ole ollut ollenkaan helppo! En voi sanoa osaavani mitään todella hyvin, tai hallitsevani kokonaisuuksia ilman luntti-muistiinpanoja. Toivottavasti kertaus auttaa tässäkin asiassa, koska tentti häämöttää nurkan takana (tosin lähes kuukauden päässä, mutta aika kuluu todella nopeasti!). Eikä tietenkään sitä tenttiä varten ainoastaan opiskella...

Viime viikko oli todella rankka, koska meillä oli kahdet sitsit ja yliopiston vuosijuhlat. Myös muille illoille olin onnistunut hankkimaan itselleni ohjelmaa. Nämä toiset sitsit olivat sellaiset, joita olin itse mukana järjestämässä, ja ensikertalaisena homma ei ollut mikään helppo. Olinkin kyllä mukana todella monessa osa-alueessa järjestämisen osalta, ja (taas kerran) hankin itselleni varmaan enemmän hommaa kuin olisi ollut tarpeen. Mutta edelleen innostus asioiden järjestelyyn ja hoitamiseen ja kaikessa mukanaolemiseen on säilynyt. Mielelläni teen vapaaehtoistöitäkin, jos niistä vaan tulee hyvä mieli ja työ on hauskaa.

Välillä tosin tuntuu, että tahtia pitäisi hidastaa ja innokkuutta vapaaehtoisuuteen hieman karsia, ettei koulu kärsisi. Tosin siitä opiskelujen kärsimisestä en ole vielä ainakaan saanut konkreettisia todisteita, koska olen onnistunut hoitamaan kaikki koulujutut ajallaan, enkä vielä ole osallistunut yhteenkään oikeaan tenttiin. Lisäksi olen sitä mieltä, että opiskelu ei ole tehokasta, jos siihen käyttää liikaa aikaa :)

Nyt olen kuitenkin hankkimassa itselleni vielä enemmän menoja koulutöitä häiritsemään. Meillä on meneillään näyttelijä- ja tanssijahaut ensi kevään näytelmäprojektiin. Näytelmä tunnetaan ehkä muissa lääkiskaupungeissa nimellä lääkiksen speksi. Meillä se on hieman erilainen, mutta musiikkia ja tanssia sekä näytelmä on kyllä luvassa. Itse haluan ehdottomasti olla mukana. Näyttelemistä rakastan ehkä eniten kaikista mahdollisista harrastuksista, vaikkakaan en siitä mitään virallista kokemusta kovin paljoa omaa. Aion siis hakea tuohon projektiin ensisijaisesti ainakin näyttelijäksi. Viime viikolla oli tuohon näyttelijähakuun kuuluva impro-ilta, joka sujui varmaan ihan hyvin. Paljon on hyviä hakijoita, enkä tiedä onko ensikertalaisena kovin suuret mahdollisuudet saada projektista mitään (hyvää) roolia. Tosin minulle kelpaisi vaikkapa se puun rooli!

Tällä viikolla on myös tanssijahaku, johon aion myös osallistua. Tanssiminen on ollut lähes aina harrastukseni, vaikka se nykyisin onkin vaihtunut jazzista tankotanssiin. Jos en näyttelemään pääse, toivon pääseväni ainakin tanssijaksi, ja jos en siihenkään, niin osallistun kyllä näytelmäprojektiin ainakin lavastuksen osalta, ja pidän peukkuja pystyssä ja sormia ristissä tulevien vuosien näyttelijä- ja tanssijahakujen osalta. Kyllä sen on joskus tärpättävä!

Lisäksi olen päättänyt hakea myös kandiseuramme hallitukseen kurssimme edustajaksi. Tai ainakin lähes päättänyt. Meiltä valitaan kaksi edustajaa hallitukseen, ja olen varma, että hakijoita on taas runsaasti (kuten alkusyksystä vastuuvirkoihin), olemme niin pirun aktiivisia kaikki :D En tiedä uskallanko lähteä hakemaan, jos minua ei valitakaan, ja sitten tulee paha mieli. Heh, no ei pidä ottaa niin vakavasti, eikä siinä hakemisessa mitään menetäkään! Ehkä haenkin... Todennäköisesti haen. Olen kiinnostunut asioiden hoitamisesta, tapahtumien järjestämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Uskon olevani oikeudenmukainen ja tasapuolinen ja ajavani hyvin meidän opiskelijoiden asioita. Ehkä säästän kuitenkin nämä perustelut sitten siihen vaalipuheeseen...

Tällaista siis tällä viikolla luvassa, hieman on perhosia vatsanpohjassa ainakin tuon näyttelijähaun osalta. Pieni jännityshän on kuitenkin vain hyväksi, eikö niin?

Synkkä ja syksyinen marraskuu on täällä!

Marraskuu on inhokkikuukauteni. On niin pimeää ja kurjaa. Vanhan kansan uskomusten mukaan marraskuu tarkoittaa kuolemaa. Siltä se tuntuukin, ainakin sään ja pimeyden puolesta.
Kellojakin on siirretty taaksepäin niin, että pimeys yllättää vieläkin aikaisemmin (mitä ihmeen järkeä tällaisessa talviajassa oikeasti edes on?).

Onneksi lääkis on tässäkin kohtaa tuomassa elämään iloa ja valoa. Marraskuu näyttää nimittäin olevan ehkä kivoin kuukausi ainakin juhlien osalta. Ensi viikon torstaina juhlitaan viimeinkin meidän kurssin järjestämissä e-bileissä, ja niistä tulee varmasti aivan mahtavat! Innolla odotan jo, että kaikki muutkin pääsevät näkemään mitä kaikkea hienoa olemme saaneet aikaan ja suunnitelleet :) Kerron ehkä niistä sitten enemmän myöhemmin, koska nyt vielä kaikki juhlien sisältö on aikalailla salaisuus. Teema toki on tiedossa, ja sehän on seitsemän kuolemansyntiä. Pitäähän vieraiden tietää, millä lailla saavat juhliin pukeutua.

Lisäksi tässä kuussa tulee vihdoin olemaan sitsejä! <3 Olen toki päässyt jo muutamille mukaan, sekä nakkiin että itse sitsaamaan, mutta harmillisesti fukseja syrjitään kovasti kaikissa sitsi- ja muissakin juhla-asioissa siten, että olemme tervetulleita kyllä töihin, mutta emme pääse osallistumaan juuri mihinkään oikeasti hauskaan. Lähinnä tällä hetkellä harmittaa, ettemme saaneet osallistua kaverisitseille tai sitten sinne vuosijuhlille. Mutta ei harmita kauaa! Meillä nimitäin on piakkoin ihan omat fuksisitsit, joiden tarkoituksena ilmeisesti on se, että hutumme (eli hupitutorit, 2. vuosikurssilaiset) opettavat meitä sitsaamaan. Itse en koe tarvitsevani opetusta tässä asiassa, mutta sitsit ovat sitsit. Eli parasta. Ja niitä on tulossa muutama muukin lähiviikkoina, tosin olen niillä töissä, mutta tällä kertaa saan osallistua myös työnteon ohessa.

Lisäksi joulun alla on aina paljon pikkujouluja. Nyt on tiedossa jo kolmet. Nyt odotan innolla, että pääsen juomaan glögiä ja syömään pipareita, vaikka varmaan siihenkin ehtii jo jouluun mennessä kyllästymään. Nyt kun on taas sosiaalisesti aktiivinen, ja mukana monessa koulun osalta, niin noita eri porukoilla järjestettyjä pikkujouluja tulee kyllä ihan tarpeeksi. Viime vuonna taisin olla yksissä pikkujouluissa, jotka olivat minun ja avopuolisoni itse järjestämät tupari-pikkujoulut. Silloin harmitti kun en ollut enää edes töissä, että olisi päässyt työpaikan pikkujouluihin tai vastaaviin. Heh, erikoiset asiat sitä harmittavatkin. Mutta toisaalta, vapun jälkeen joulu ja kaikki siihen liittyvä juhlinta on ehkä kivointa.

Tässä kuussa tuloillaan ovat myös Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamyn) vuosijuhlat. Sitsien lisäksi vuosijuhlat ovat sellainen asia, mitä olen odottanut ja kaivannut, ja ehkä yksi syy, miksi halusin taas yliopisto-opiskelijaksi. Tietysti olisin halunnut oikeasti osallistua lääkiksen vuosijuhlille mieluummin, mutta koska sinne en fuksina vielä tänä vuonna päässyt, ja Tamyn vuosijuhlat sattuivat nyt tälle vuodelle (Tamy juhlii vain joka 5. vuosi vuosijuhlilla, muulloin epävirallisemmilla synttäreillä) niin en miettinyt sen pidempään, vaan ilmoittauduin poikaystäväni kera juhlille heti. Juhlat olivat todella kalliit, enkä todennäköisesti tunne sieltä ketään muuta kuin kavaljeerini, mutta sillä ei ole oikeastaan edes väliä. Saanpahan päivän olla prinsessa ja nauttia toivottavasti hyvästä ruuasta ja juomasta ja vuosijuhlahumun hienoudesta.

Ei siis anneta synkän marraskuun masentaa, vaan nautitaan kaikesta mukavasta, mitä se(kin) tuo mukanaan! Tänään illalla esimerkiksi luvassa kurssikaverini improvisaatioteatteria irkkubaarissa. Kivaa :)