Throwback thursday

Torstain kunniaksi on aika palata muistelemaan mennyttä syksyä, tällä kertaa kuvien muodossa. Kuvat ovat tosiaan jääneet tästä blogista aika lailla viime aikoina pois, mikä johtuu ainoastaan siitä, että olen kirjoittanut postaukset yleensä tabletilla, jossa ei yhden yhtä kuvaa ole. Vanhassa puhelimessa sentään oli blogger -sovellus, jonka kautta saattoi lisätä kuvia valmiisiin/keskeneräisiin teksteihin... mutta nyt tämä täytyy tehdä vaikeimman kautta. Oh well...

Syksy alkoi oikeastaan siitä, kun pääsimme pitkästä aikaa elokuussa palaamaan takaisin rakkaaseen koulurakennukseemme Kaupin kampukselle. Kesän aikana oli tapahtunut paljon. Muun muassa vanha Bio -rakennus lakkasi toimimasta opetusrakennuksena (nyt saamme seurata aitojen takaa sen purkua) ja KAIKKI toiminta muutti uuteen Arvoon. Toki vanha Arvo -rakennus (tässä etualalla) on edelleen toiminnassa. Ja kylläpä kaikki onkin nyt niin kaunista ja tyylikästä...

Fuksit saapuivat kouluun ja yhdessä jännitettiin kurssin vastuuhenkilövaalien tuloksia. Fuksikurssin nimeksi tuli Cursus Starck ja sen tuoreet isäntä ja emäntä kastettiin tehtäviinsä Kintulammella syyskuun alussa. Kuva sieltä.

Syksy jatkui kauniin aurinkoisessa säässä ja lääkiskurssit pelasivat toisiaan vastaan jalkapalloa Hunaja Cupissa. Myös cheerleedauksessa kilpailtiin. Meidän teemana oli "Sairaan nopee" ja oma show'mme alkoi kurssikaverin ja hänen tuttaviensa laskuvarjohypyllä kentälle. Harmillisesti itse en jalkakivun vuoksi päässyt osallistumaan pelaamiseen tai edes kannustustansseihin. Harmillisesti meidän kurssi ei myöskään voittanut.

Tuskallista LTT-jaksoa seurasi meillä kakkosilla Ravinto ja ravinnon hyödyntäminen -jakso, jonka puitteissa pääsimme toteuttamaan mukavia harjoitustöitä. Tässä kuva erään tiistaiaamun aamiaisestani. Kyseisessä ryhmätyössä tutkimme glykeemistä indeksiä. Oli mielenkiintoista!

Olen monesti täällä blogissakin kertonut, miten ei enää nyt kakkosvuonna jaksa juosta kaiken maailman bileissä ja tapahtumissa. Sen sijaan kavereita (sekä lääkiskavereita, että niitä vanhoja) on tietysti edelleen kiva nähdä, eli ihan erakoitunut en sentään ole.

Jo viime vuonna löysimme yhteisen ihastuksen kahvitteluun ja Tampereen loistavan kahvilatarjonnan kavereideni kanssa. Tänä syksynä kahvitteluperinne on saanut uusia vivahteita brunssien merkeissä. Tampereelta löytyy myös ilahduttavasti monipuolista brunssitarjontaa. Itse pidän eniten Pella's cafe:n brunssista, joka toki on hintava (opiskelijalle vähän vajaa 20e), mutta kuitenkin monipuolinen.

Myös sulhaseni kanssa käymme melko usein ulkona syömässä ja erityisesti sushi on lähellä meidän molempien sydäntä.
Tämän blogin voisi oikeastaan täyttää ruokakuvilla...

 Suurin osa syksystä on tietysti vierähtänyt häävalmisteluiden ja -suunnitelmien parissa. Olen käynyt Helsingissä häämessutapahtumassa "Love Me Do" kaasoni kanssa ja ostanut itselleni jo morsiuspuvun. Alkusyksystä ajelimme sulhaseni kanssa ympäri Pirkanmaata katselemassa kaikkia meille sopivia hääpaikkoja, joista viimein löysimme sen omamme.

Ystäväni ovat saaneet osansa häähöpsötyksestäni ja ovat onneksi olleet itsekin aiheesta aika innoissaan. Vietimmekin lääkiskavereideni kanssa Hääiltaa yhtenä syyskuisena lauantaina kakun ja hääsuunnitelmien parissa. Onneksi kaveripiirissäni on jo muutama rouvashenkilö, joiden vinkit hääasioissa ovat olleet kullan kalliita.

Olen kovin kiitollinen ystävilleni ja kaasoilleni kaikesta saamastani avusta ja tuesta. Onneksi pientä polttaripaniikkikohtausta lukuunottamatta tämäkin morsian on välttynyt pahimmilta Bridezilla -hetkiltä... toistaiseksi ainakin.

Ja lääkismatkani jatkuu siis nyt jo toista vuotta mitä huikeimman Cursus Kukon kanssa. Kuva kurssistamme elokuisissa toogabileissä ja kiitos kuvasta kuuluu toiselle toogabileiden virallisista valokuvaajista; Nea Välimäelle.

Kakkosluokkalainen

Tokaluokkalaisenakin on ihana olla! Fuksivuosi oli parasta mitä olin siihen asti kokenut, mutta olen iloinen, että se on ohi, eikä toista ole tulossa. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei enää jaksaisi samaa menoa kuin viime vuonna.

Nyt olen vanhempi ja viisaampi. Ainakin vanhempi. Sekä oikeasti olen tietysti nyt vuoden vanhempi kuin fuksivuoteni alkaessa, että myös se oma oikea ikä tuntuu konkreettisemmalta nyt. Fuksit ovat aina pieniä ja viattomia. Fuksit ovat tavallaan aina muita opiskelijoita "nuorempia" fyysisestä iästään huolimatta. Enää en ole fuksi, joten olen taas ehkä vähän lähempänä omaa fysiologista ikääni. En kuitenkaan mikään täysi vanhus vieläkään (mielestäni kenekään alle 75-vuotiaan ei edes pitäisi käyttä sanaa "vanhus" itsestään - se on vain tyhmää).

Hutuilu (hupituutorointi) on ollut kivaa. Uusiin fukseihin, jotka maanantaina tulivat kouluun, on ollut ihana tutustua tämän viikon aikana. On ollut myös hauska nähdä, miten aktiivisia ja innoissaan kaikki ovat. Meidän fuksit ovat mahtavia! Oman ryhmäni fuksit ovat ainakin tajunneet jo hyvin pienellä kannustuksella mm. Fuksipisteiden keräämisen tärkeyden ja lähtevät innokkaina mukaan kaikkeen. Ja ovat niin ihania. On kiva päästä taas elämään fuksivuotta tavallaan muiden kautta. Olisi hirveän rankkaa joutua itse elämään se uudelleen, koska esimerkiksi tällä viikolla fuksiparat ovat jääneet kovin vähille yöunille. Ei sillä, että itsekään olisi saanut ihan kamalasti nukuttua.

On helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa kurssikavereihin tutustumiseen ja mahdollisten ystävyyssuhteiden solmimiseen sen lisäksi, että niin koulussa kuin kaupungissakin kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt uusia tutustumisen kohteita ovat tietenkin fuksit, mutta tällä hetkellä mielestäni on ensisijaista tutustua oman hupitutorryhmän fukseihin ja antaa fuksien tutustua toisiinsa. Kyllä sitä lukuvuoden aikana ehtii tustua, ainakin niihin, jotka ovat aktiivisia ja osallistuvat tapahtumiin.

Koen, että tämä vuosi on enemmän sellainen "minun vuoteni", aikaa itselle ja omille jutuille, omalle elämälle. Toinen vuosi tuntuu jotenkin helpommalta kuin fuksivuosi. Ei varmastikaan opintojen suhteen, ainakaan tässä jaksossa (LTT), jossa tunnen olevani suurimman osan ajasta ihan hukassa ja hyvin vieraiden käsitteiden äärellä. Se on kuitenkin helpompi siksi, että kaikki on paljon tutumpaa. Myös suurin osa tulevista tapahtumista on sellaisia, mitä järjestettiin viime vuonnakin, joten tietää mitä on odotettavissa. Nyt tietää, mihin kannattaa mennä ja minkä voi jättää väliin ilman tunnetta, että on jäänyt paitsi jostakin tärkeästä.

Tänä vuonna asiat voi ottaa vakavammin, keskittyä virallisempiin juttuihin ja miettiä mahdollisesti myös sitä tulevaisuutta, vaikka lääkäriura onkin vielä aika kaukana. Tämän vuoden loputtua minä olen jo kandi. Se tuntuu isolta askeleelta. On paljon hienompaa kutsua itseään kandiksi kuin tönkösti lääketieteen opiskelijaksi. Ylipäätään sanalla opiskelija ei ihan hirveästi painoarvoa ole tosi tilanteissa. Kandi sen sijaan on jo jotakin, vaikkakin sitten yleensä ehkä sellainen ei-juuri-mitään-osaava lääkärinalku. Mutta kuitenkin jotakin.

Toinen vuosi on ollut konkreettisesti parempi jo sillä, että en joutunut jonottamaan lippuja eilisiin toogabileisiin, kuten viime vuonna. Fuksiparat laitoimme kuitenkin avajaisbileiden jälkeisenä aamu(yö)nä jonottamaan, vaikka lippuja olisi ollut joka tapauksessa kaikille tarpeeksi, koska se vain on perinne. Mitä olisikaan fuksivuosi ilman toogalippujen jonotusta? Tällä kertaa toogabileet eivät myöskään stressaneet yhtään samalla tavalla kuin viime vuonna, kun en yhtään tiennyt mitä oli odotettavissa tai osaisinko edes sitoa päälleni lakanan toogaksi.

Samaa stressittömyyttä odotan myös loppuvuodelta. En aio tänä vuonna ottaa itselleni sellaista työtehtävätaakkaa kuin viimeksi, enkä aio rampata kaiken maailman kissanristiäisissä. Aion panostaa jo luotuihin kaverisuhteisiin ja tutustua fukseihin. Toivon myös uusien tutorryhmien antavan tilaisuuden tutustua paremmin niihin omiin kurssikavereihin, joihin ei vielä viime vuoden aikana tullut kovin hyvin tutustuttua. Tämä vuosi tulee varmaan olemaan tasaisempi, rauhallisempi, vakavampi, mutta kuitenkin omalla tavallaan ihan yhtä kiva kuin viimekin vuosi. Kyllä sitä pitää osata nauttia rauhasta ja pitkistä yöunistakin.

Saa nähdä, miten käy. Yleensä on ollut aivan sama mitä lupailen tai sanon, samalla lailla koen tarvetta työntää lusikkani joka soppaan ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi sinne ja tänne. Toivottavastikuitenkin nyt kakkosella osaan hillitä itseäni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainakaan nyt ei enää motivaattorina toimi se, että lääkiksen fuksivuosi koetaan vain kerran!

Ensiaskelia lääkiksessä

Maanantaina meillä alkoi koulu klo 10:15 yleisellä esittelyluennolla. Paikalle saavuttiin jo hyvissä ajoin. Itse olin yliopistolla muistaakseni puoli tuntia ennen luennon alkamista, mutta villien huhujen mukaan jotkut innokkaat olivat saapuneet jo puoli kahdeksalta aamulla. Itse olisin melkeinpä voinut olla tässä samassa joukossa, koska heräsin jo aamulla kuudelta. Varmaan jännitti niin kovasti, vaikka en sitä tiedostanutkaan.
Hupituutorit olivat tehneet hienot opasteet, kyltit, joissa luki "fuksit" ja nuolella osoitettiin mihin suuntaan piti kulkea. Matkan varrella oli myös valkohaalarisia opastajia. Ne tulivat kyllä oikeasti tarpeeseen, koska Tampereen lääkiksen kampus on nyt aika myllätyn näköinen rakennustyömaa. Arvolle, eli päärakennukselle olisin osannutkin löytää, mutta meidän opetus tapahtuu tänä vuonna suurimmaksi osaksi Biolla, joka on siellä jossain kaikkien kaivantojen ja uudisrakennusten takana metsässä.

Kaiken kaikkiaan vastaanotto lääkiksessä on ollut kaikilta osin mahtava, jo aivan alusta asti. Hyväksymiskirjeen mukana tulleista tervetulotoivotuksista ensimmäisille luennoilla ja pbl-istuntoihin sekä ensimmäisiin ylempikurssilaisten kohtaamisiin asti on olo tuntunut tervetulleelta ja vastaanotto ollut lämmin. Jos jokaisessa uudessa opiskelu-/työ-/harjoittelu-/missävain paikassa vastaanotto olisi aina samanlainen, olisi maailma paljon parempi paikka! Uuden ihmisen hyväksyminen, tälle esittäytyminen ja tervetulleeksi toivottaminen sekä hymyily eivät ole mitään maailman vaikeimpia asioita tai vaadi hirveästi panostamista, mutta silti olen (kuten varmasti muutkin) kokenut monia melko tylyjäkin vastaanottoja. Mutta ei nyt muistella niitä!

Vaikkakin todella hyödyllistä asiaa sisältäviä, olivat ensimmäisen päivän luennot jokseenkin puuduttavia. Ja luentosalin penkit kovia. (Valitettavasti) me olemme näillä näkymin viimeinen vuosikurssi, joka (joutuu) niillä penkeillä istumaan. Uusi rakennus valmistunee ensi vuoteen mennessä, ja muutamme sinne. Luennoilta jäi käteen muutamia monisteita, päänsärky ja tietoa, jota olin kyllä jo aikaisemmin netistä opintoja odotellessa kaivanut. Mukavaa oli kuitenkin luennoitsijoidenkin tervetulotoivotukset ja ne hetket, kun välillä taas mieleen tuli ajatus siitä, että tässä sitä ollaan ja vihdoinkin opiskelen lääketiedettä ja että minusta tulee nyt vihdoin lääkäri! Siis ei tietenkään nyt, eikä vielä pitkään aikaan. Mutta ainakin oikealla tiellä ollaan. Uskon, että ne teistä, jotka ovat opiskelleet/opiskelevat jotain "varavaihtoehto"-alaa ennen lääkistä, huomaavat kyllä myös eron.

Ensimmäiseltä päivältä jäi kuitenkin muistoksi myös monta uutta tuttavuutta. Etenkin tutustumisillalta. Ilta oli alkoholiton, mikä on mielestäni vain hyvä asia, koska en ole niin innokas juhlija muutenkaan. Sen sijaan tykkään kyllä kaikenlaisista tapahtumista hirveästi. En nyt yksityiskohtia tästä illasta (tai välttämättä tulevistakaan) paljasta, koska varmaan aika samalla kaavalla mennään tulevienkin vuosien fuksien kanssa, ja onhan se kivempaa, kun on jotain jännityksellä odotettavaa. Tutustumisleikkejä leikittiin ja loppuillasta jokainen oli enemmän tai vähemmän hiestä märkä.

Toinen päivä jatkui melko samalla kaavalla, menin taas kouluun ajoissa, koska ennen luentoja ehtii myös tutustua uusiin ihmisiin. Alkuvaiheessa onkin hienoa, että voi mennä esittäytymään ja juttelemaan vieraille ihmisille, koska kaikki ovat samassa tilanteessa, eikä kukaan kummoksu jos tuppaat seuraan. Se kuitenkin vaatii varmaan vähän oma-aloitteisuutta ja rohkeutta sekä ulospäinsuuntautunutta luonnetta. Mielestäni ihmisiin on mahdollista tutustua myös luentojen välillä, eikä vain sitä varten järjestetyissä bileissä/tapahtumissa. Uskon kuitenkin, että kriittiset hetket ovat tässä alussa, koska myöhemmin on varmasti jo muodostunut porukoita ja ryhmäytymistä, eikä sitten taas se vieraille esittäytyminen ehkä ole enää niin luonnollista.

Toisen päivän luennot olivat hieman mielenkiintoisempia, koska niissä käsiteltiin oikeaa asiaa (potilas-lääkärisuhdetta). Vaikka itse olenkin kliinistä työtä tehnyt sairaanhoitaja, ja potilas-lääkärisuhde on aika samanlainen kuin potilas-sairaanhoitajasuhde ainakin pääosilta, ei mielestäni ole pahitteeksi kenellekään kerrata sitä vuorovaikutusta ja välillä miettiä asioita myös potilaan näkökulmasta. Helpompaahan asiaa onkin pohtia silloin, kun itsellä on muistissa tilanteita, joissa on ollut potilaan kanssa, ja "teoriatietoa" asiasta voi yhdistää näihin kokemuksiin.
Lisäksi saimme luennon muodossa tietoa myös Tampereelle ominaisesta oppimismenetelmästä, pbl:sta. Joka tarkoittaa siis suomennettuna ongelmalähtöistä oppimista. Pienryhmissä käsitellään esimerkiksi jotain lyhyttä potilastapausta, jonka avulla laaditaan kyseistä jaksoa vastaavia oppimistavoitteita, ja nämä asiat pyritään opiskelemaan ensin kotona itsenäisesti ja sitten vielä ryhmässä keskustelemalla. En osaa nyt vielä tarkemmin antaa esimerkkejä, koska meillä on ollut vasta tuon toisen päivän iltapäivän pbl-istunto, jossa lähinnä tutustuimme toisiimme ja ryhmäydyimme. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään House MD-mäinen potilaskeissin ratkonta, vaan enemmänkin jonkin tekstin pohjalta opiskeltavien pääasioiden poiminta, niiden opiskelu ja niistä keskustelu/opettaminen toisille/oman tiedon vertailu muiden hakemiin tietoihin.

Illalla olivat vuorossa etkojen kautta lukuvuoden avajaisbileet. Etkot siis tarkoittavat aloittelua ennen varsinaisia juhlia pienemmällä porukalla. Etkoja järjestävät näin alussa yleensä hupituutorit omassa kodissaan. Niin oli meidänkin kohdalla. Bileet järjestettiin yökerhossa, ja ne olivat ihan kivat, vaikka itse en ole kyllä nykyään enää juuri jaksa baarissa käydä, tai ainakaan kovin pitkään siellä roikkua. Bileistä lähdimmekin kurssikaverini kanssa melko ajoissa nukkumaan pariksi tunniksi, koska aamuyöstä oli vuorossa koulun pihalla (ja kuuden jälkeen sisätiloissa) toogabilelippujen jonotus...

... ja jonotus onneksi palkittiin, meille riitti lippuja! Tänään on sitten vuorossa paljon puhutut, kuulemma legendaariset toogabileet, joissa pukukoodi on lakana. Kuulostaa hienolta! Aikaisemmin mainitsemallani Rodoksen matkalla yritinkin jo metsästää teemaan sopivaa pää-/kaula-/ranne- tms koristetta. Päädyin hankkimaan rannekorun ja korvakorut. Kai niissä jotain antiikin kreikkalaista henkeä on. Pääkoristeet ovat minulle muutenkin aika arkipäivää, koska tykkään erilaisista hiuskoruista ja pannoista muutenkin. Laakerinlehtiä (aikanaa itselleni mieluisia) en löytänyt, mutta jotain vastaavaa kuitenkin.
Odotan kyllä innolla illan bileitä ja taas uusien ihmisten tapaamista ja nimien oppimista!

Vakaa aikomukseni on ensimmäisellä viikolla opetella kaikkien uusien kurssikavereiden nimet. :) Taitaa olla aika mahdoton tehtävä, kun meitä tosiaan on tänä vuonna aloittanut 128. Hyvässä vauhdissa jo ollaan, ja omaan aika hyvän nimimuistin, jos oikeasti keskityn (potilaiden nimiähän en kyllä koskaan muista, mutta ehkä se johtuu siitä, että yritän tietoisesti pitää etäisyyttä heihin).

Kolmas opiskelupäivänä oli muuten juurikin aamuöisestä jonotuksesta johtuen tähän mennessä kaikkein rankin. Jonotusta edeltävä nukkuminen oli ollut pätkittäistä, ja koulupäivä jatkui klo 15 asti. Kävin välissä kotona, ja jätin väliin yhden ei-pakollisen luennon. Kumma kyllä, en tuntenut edes syyllisyyttä asiasta. Iltapäivän etiikan seminaarissa nukahtamisesta sitten kylläkin. Tosin nukahdin tietääkseni vain sekunniksi, joten ehkä sitä ei lasketa. Ajatukset kuitenkin olivat aika lailla muualla, koska iltapäivä oli vain niiiiin piiiiiitkä. Onneksi ilta oli vapaa, ja sen sai viettää rauhassa kotona koomaillen.


Tällaisia kuulumisia tähän alkuun. Laittakaa toki toiveita, jos on jotain tiettyjä asioita, joista haluatte kuulla enemmän/tarkemmin, tai aiheita, joita en ole vielä käsitellyt. :)