Vähän erilainen jakso

Ehdinkin jo pohdiskella sitä, miten Diagnostiikka ja hoito vaikuttaa sillisalaatilta, josta ei oikein saa otetta, eikä jakson sisältöä ole onnistuneesti vielä minulle ylempikurssilaisten toimesta määritelty. Nyt kuitenkin kun ensimmäinen viikko lähentelee loppuaan, ollaan vähän viisaampia.

Nimittäin minä pidän tästä jaksosta. Onhan se toki hyvin erilainen kuin aikaisemmat. Mutta ehkä hyvällä tavalla. Emme tietääkseni tule tässä jaksossa varsinaisesti opiskelemaan mitään sairauksia (ainakaan kovin spesifisesti) vaan enimmäkseen erilaisten diagnostisten testien käyttöä, hyötyjä ja tarpeellisuutta. Opimme olemaan kriittisiä tutkitun tiedon suhteen ja miettimään sitä, millaisia tutkimuksia potilaalle kannattaa tehdä diagnostiikan saralla, ja mitä ei.

Tutoristunnotkin ovat aikaisemmasta poikkeavia. Nyt ne ovat vihdoin sellaista Housemaista pohdiskelua, mitä ehkä alunperin odotinkin. Nyt tutoristunnot sisältävät pelkästään sitä osaa, mistä minä olen aina pitänyt, brainstormausta. Minulle mieluisin osuus tutoristunnoissa on aina uuden potilastapauksen avaus; luemme tekstin ja sitten keskustelemme siitä. En ole koskaan liiemmin pitänyt purkutilaisuuksista, joissa jokainen enemmän tai vähemmän omiin muistiinpanoihinsa pohjautuen kertoo muille samoja asioita, joita kaikki ovat kotona lukeneet, ilman sen kummempaa aiheen pureskelua tai soveltamista.

Nyt taas tutoristunnoissa emme saa oppimistavoitteita. Kaikki tieto on tavallaan jo omassa päässämme. Viimeksi esimerkiksi pohdimme sepelvaltimotaudin todennäköisyyttä erilaisilla potilailla, arvioimme rasituskokeen tarvetta ja tulkitsimme sydänfilmejä. Sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys ja sen merkitys oikeassa potilastyössä konkretisoitui ihan eri tavalla kuin Rintakipu ja hengenahdistus -jaksossa nyt kun sitä sai pyöritellä ja sijoittaa "tosielämään".

Sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys tarkoittaa siis sitä, miten todennäköistä on, että potilaalla on oireiden ja muun anamneesin (esitietojen) perusteella sepelvaltimotauti, eikä rintakivun voi olettaa johtuvan esimerkiksi närästyksestä. Tähän vaikuttavat ikä ja sukupuoli sekä sukuanamneesi, kolesteroliarvot ja elintavat (erityisesti tupakointi). Mikäli vastaanotolle tulee 30-vuotias tupakoimaton hoikka nainen, jolla ei ole edes kohonnutta verenpainetta, on hyvin epätodennäköistä, että rintakivun taustalla olisi sepelvaltimotauti. 65 -vuotiaan ylipainoisen tupakoivan diabeetikkomiehen kohdalla tilanne taas on aivan toinen.

Diagnostisen testin (eli esimerkiksi tietyt labrakokeet, rasitus-ekg, magneettikuvaus jne.) valinta taas riippuu tästä ennakkotodennäköisyydestä sekä itse testistä. Mikäli sairauden todennäköisyys on hyvin matala jo etukäteen (kuten tällä 30 -vuotiaalla naisella), ei rasitus-ekg:n tekeminen anna oikeastaan mitään lisäinformaatiota. Kaikissa testeissä on aina vaara vääriin positiivisiin (eli että terve saakin positiivisen testituloksen, joka viittaisi sairauteen) tai vääriin negatiivisiin (testin mukaan sairas olisikin terve), joka sitten taas altistaa potilaan uusille testeille, joista voi olla haittaa. Turhia testejä ei ole myöskään taloudellisesti mitenkään kannattavaa tehdä (vaikka itse testi ei olisi kovin kallis, se on pois joltakulta toiselta, joka oikeasti olisi sitä tarvinnut ja nyt joutuukin odottamaan pidempään).

Toisaalta sitten taas tuntuu, että tämä jakso on yhtä deadlinejen juhlaa. Tieteellisten tutkimusten tulkintaa ja muita hyödyllisiä taitoja opiskellaan jakson aikana monissa ryhmätöissä, joita varten on moodlessa ennakkotehtäviä sekä artikkeleita tylsiä hetkiä piristämään. Lisäksi tietysti on se aikaisemmin mainitsemani EBM -työ sekä kotitentti parin kanssa ja seminaari, joita varten pitää valmistautua ja lukea tutkimuksia. Tekeminen ei siis lopu kesken ja pitää olla kyllä kalenteri kädessä tarkkana siitä, että tehtävät tulevat aikarajoihin mennessä tehdyiksi. Onneksi sentään ei ole tenttiä.

Uskon, että tästä jaksosta selvitään ihan kunnialla ja jonkinlainen mielenkiinto jaksaa säilyä loppuun asti. Hyvin pian koittaakin sitten kesäloma ja AMANUENSSUURIT. Jännää.. Mutta niistä sitten oma juttunsa joksus tuonempana.

Lääketieteen ytimessä

Toissa viikolla hikoiltiin hermoston toimintahäiriöiden tentin kimpussa, viime viikko huilailtiin pääsiäisloman merkeissä Lontoossa ja uusi jakso Diagnostiikka ja hoito alkoi tänään.
Olisi todella paljon kirjoitettavaa kaikesta, viime jaksostakin, koska blogin päivitys on ensin koulukiireiden ja sitten totaalisen lomautumisen vuoksi jäänyt taaskin vähän liian vähälle.. Ja toisaalta sitä aina miettii, että lukeeko tätä edes kukaan. (Vaikka tilastojen mukaan sivun katselijamäärä on pysynyt melko vakiona nämä vuodet.) Mutta koska uusi jakso on nyt ajankohtaisimpana mielessä, kirjoitellaan siitä nyt ensin.

Siispä asiaan.
Diagnostiikka ja hoito on jaksona jonkinlainen lääkiksen sillisalaatti. En oikein ole koskaan kuullut keneltäkään mitään hyvää tästä jaksosta, eikä kukaan ole oikein osannut myöskään pahemmin summata, että mitä tällä jaksolla edes opiskellaan tai opitaan. Mitä tästä siis odotettavasti jääkään käteen?

Kaikki muu opiskelu on lääkiksessä tähän asti ollut suhteellisen selkeää Vaikka toki kakkossyksyn LTT (Lääketieteellinen tieto ja tutkimus) sekä kolmosen aloittanut Ennaltaehkäisy olivat niin ikään aikamoisia ei-välttämättä-ihan-niin-oleelliselta-tuntuvia jaksoja, jäi niistäkin lopulta jotain käteen. Silloin sentään tiesi, mitä jaksossa tullaan opiskelemaan.

Diagnostiikka ja hoito taas on aiheena sellainen, että sehän sisältää kaiken. Siis ihan kaiken, mitä lääkärin työhön kuuluu ja mihin koko lääketiede perustuu. Onko tarkoitus nyt siis opiskella yhden 7 viikon jakson aikana koko lääkiksen opetussuunnitelman mukaiset asiat ja omaksua lääkärintyön keskeinen sisältö? Varmasti tämä viimeisin onkin ihan hyödyksi, kun ensi kesänä kuitenkin leikimme amanuenssien rooleissa lääkäreitä ja jotain varmaan pitäisi osatakin.

Tämä teksti vaikuttaa varmaan aika päämäärättömältä ja kaoottiselta, mutta sellainen on olotilakin just nyt. Tiedän, ettei tässä jaksossa meillä ole tenttiä. Sen sijaan luvassa on joku ainakin vanhempien vuosikurssien mukaan harmaita hiuksia ja unettomia öitä aiheuttava suhteellisen raskas EBM (evidence baced medicine) -työ, joka siis kaiketi on kuin ”minisyvärit”. Eli tehdään kirjallisuuskatsaus jostakin aiheesta. Tähän tietysti sisältyy paljon tieteellistä tiedonhakua ja vieraskielisten artikkeleiden lukemista sekä kirjoittamista. Lähdeviittauksia ja kieliopin hiomista. Wordin kanssa tappelua. Kaikkea sellaista ihanaa, josta luulin todellakin päässeeni eroon silloin kun sairaanhoitajaopintojeni opinnäytetyön palautin.

Kirjallisuusviitteiden ja lähdeluettelon kanssa onkin tässä tapeltu jo omien syväreiden kanssa melkein vuoden verran, enkä todellakaan odota EBM-työn tekoa innolla. Onhan se kuitenkin varmaan helpompaa nyt kun kirjoittamisesta on jo jonkin verran kokemusta. Ja tykkäänhän minä kirjoittaa. Mieluiten kuitenkin kirjoittaisin tällaista blogitekstin kaltaista hömppää, jonka ei tarvitse perustua mihinkään muuhun kuin omiin ajatuksiini. Lääketieteessä (ja tieteessä yleensä) ei kuitenkaan voi esittää faktatietona mitään, mikä ei perustu luotettaviin tutkimuksiin, eikä kyllä oiekastaan silloinkaan. Faktoja ei ole, paitsi ehkä matematiikassa ja fysiikassa. Tieteellisellä tutkimuksella voidaan kuitenkin päästä jonnekin sen faktatiedon lähimaastoon ja perustaa oma toiminta sitten sille tiedolle.

Edellinen lause onkin varmaan se, mitä tässä jaksossa on tarkoitus oppia. Miten meidän toimintamme lääkärinä pitää pohjautua tieteelliseen tutkittuun tietoon. Miten meidän pitää osata soveltaa todennäköisyyksiä ja tilastoja kun vastaanotolla on potilas, jolle aiomme määrätä jotain tutkimuksia. Millä perusteella määräämme toiselle röntgenkuvauksen ja toiselle magneettitutkimuksen (tämä varmaan on se ikuinen muutakin kansaa mietityttävä ongelma; mikseivät kaikki voi saada sitä polven magneettia silloin kun polveen sattuu). Nyt ollaan siis lääkäriyden ytimessä.

Se ydin ei ehkä ole ihan kaikkein mielenkiintoisin, ei ainakaan verrattuna ekg:n tulkintaan ja nestehoitoon, joita ollaan tänä vuonna saatu muissa jaksoissa opiskella. Verrattuna sellaiseen konkreettiseen potilaan hoitoon ja sairauksien diagnostiikkaan liittyvään asiaan. Tämän jakson tarjoama tieto on kuitenkin se oleellinen ja tärkeä ydin, jonka varaan sitten muuta tietoa rakennetaan.

Tällaista siis uskoisin ainakin tämän jakson meille tuovan.

Piti alunperin kirjoittaa kyllä jostan ihan muusta (esimerkiksi siitä, mitä tässä jaksossa käytännössä tehdään), mutta koska harhauduinkin näille pohdintaraiteille, täytynee tehdä myöhemmin toinen postaus, jossa sitten mennään vähän konkreettisempiin sfääreihin.