Tällä hetkellä minun ja varmaan monen teistä lukijoistakin elämää siivittää hyvin vahvasti kesätyö. Oma työpaikkani on tutussa sairaalaympäristössä, jossa harjoitan jo olemassaolevaa sairaanhoitajan ammattiani. Siinä mielessä olin hyvin onnekkaassa asemassa kurssikavereihini verrattuna, koska minulla oli jo ennestään ammatti, jolla saada kohtalaisen helposti töitä vieläpä omalta alalta. Aika hyvin kuitenkin melkein kaikki halukkaat kurssiltani työllistyivät, ja yllättävän moni jopa pääsi "oman alan hommiin" tai ainakin johonkin läheisesti terveydenhuoltoalaa liippaaviin töihin. Monet kuitenkin myös tekevät tänäkin kesänä niitä edelliskesiltä tuttuja töitä esimerkiksi myyjänä.
Minun laillani TAYSin käytäviä kuluttaa muutama muukin kurssilaiseni. Ihan kaikkien kesätyöpaikkoja en saanut udeltua, mutta esimerkiksi tänään yksi kavereistani ilmestyi osastollemme ottamaan EKG:ta potilaasta. Meitä lääkäriopiskelijoita on siis esimerkiksi Fimlabin (kuten ehkä nimestäkin voi päätellä, kyseessä on laboratoriopalveluja tuottava yritys) palveluksessa mm. verinäytteiden ja sydänfilmien ottajana. Ne ovatkin jo ensimmäisen vuoden harjoitustöissä tutuksi tulleita toimenpiteitä, ja varmasti kesä näytteenottajana tuo mukavaa rutiinia työskentelyyn. Potilaitakin saa kohdata, joten mikäs sen parempaa.
Kurssikavereitani toimii myös muuten sairaaloissa tai laitoksissa esimerkiksi laitoshuoltajana tai sihteerinä. Jotkut ovat myös yksityisillä firmoilla töissä vastaanotossa potilasneuvonnassa ja ajanvarauksessa. Sen lähemmäs potilaita ja käytäntöä ensimmäisen vuoden opiskeluilla tuskin pääsee, ellei sitten tee hoitajan töitä. Niitäkin jotkut kurssikaverini uskaltautuivat täksi kesäksi tekemään. Mielestäni se on ihailtavaa ja todella hyväksi tuleville lääkäreille. Perus-/lähihoitajan sijaisena (tai nimike varmaankin on hoitoapulainen kun ei nimikesuojatun ammattilaisen töitä saa ilman alalla opiskelua tehdä) toimiminen on perushoidon näennäisestä helppoudesta huolimatta aika rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Sen lähemmäs ihmistä on vaikeaa päästä. Siinä työssä saa myös nähdä ne kaikki elämän puolet, mitä ei ehkä vielä omalle kohdalle ole sattunut.
Toivon, että hoitotyössä toimiminen on kavereilleni kasvattava ja opettava kokemus. Itse ainakin ensimmäinen kesätyöpaikka pitkäaikaissairaiden osastolla kasvatti ihan eri lailla kuin mitkään muut kokemukset elämässä sitä ennen. Menin hoitotyöhön silloin ihan ummikkona, en tiennyt edes miten vessassa autetaan ihmistä ja esimerkiksi toisen suihkuttaminen tuntui todella omituiselta. Onneksi kaiken oppii aika äkkiä ja maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Hoitotyöhön kesäksi meneviä/menneitä kurssikavereitani yritin kyllä parhaani mukaan jos ei nyt neuvoa niin ainakin henkisesti valmistaa tulevaan. Tärkeintä on kuitenkin kohdata se ihminen ja kaikki paperiasiat ja muu byrokratia on oikeasti toissijaista. Varmasti hoitotyötaustalla lääkäriopiskelijasta tulee joskus parempi lääkäri kuin ilman niitä kokemuksia.
Aika moni meidän kurssilainen pääsi jo fuksivuoden aikana aloittamaan syvärit eli syventävän opinnäytetyönsä. Niiden parissa kuluukin sitten joidenkin kesä. En itse ole aloittanut syväreitä, joten en tiedä niistä vielä paljon mitään. Elän kuitenkin käsityksessä, että niiden tekemiseen voi kuulua vähän sekalaisesti vaikka ja mitä. Jotkut esimerkiksi lukevat potilaskertomuksia ja poimivat sieltä dataa johonkin isompaan aineistoon, josta sitten kirjoittavat esimerkiksi artikkelin. Jotkut taas pääsevät ihan potilaiden kanssa tekemisiin, tekevät näille esimerkiksi jotain kliinisiä tutkimuksia tai haastattelevat näitä. Syväreistä on kai joissakin tapauksissa mahdollista saada palkkaakin. Riippuu varmaan kenelle tekee ja miten osaa neuvotella oman työnsä tärkeydestä. Itse olen vieläkin ihmeissäni siitä, että lääkäriopiskelijalle maksetaan harjoittelusta palkkaa.
Palkallista harjoittelua eli amanuenssuuria meillä ei kuitenkaan ole ohjelmassa ennen kuin kolmannen vuoden jälkeen. Harjoittelu on pakollinen tutkintoon kuuluva osa ja se suoritetaan "omalla ajalla", eli loma-aikoina. Siksi kai onkin reilua, että siitä maksetaan. Sairaanhoitajaopiskelijoilla harjoittelu kuitenkin tapahtuu pääosin lukuvuoden aikana. Amanuenssuureja suoritetaan esimerkiksi yliopistosairaalassa tai terveyskeskuksissa. On kai aika sama mihin menee harjoitteluun, paitsi yksityiset lääkäriasemat eivät ilmeisesti kelpaa. Harjoitteluksi lasketaan myös lääkärin sijaisena toimiminen, mutta siihen saadaan luvat vasta neljännen vuoden jälkeen.
Itse olen jo nyt kovasti miettinyt amanuenssuuria. Toisaalta kiehtoisi toimia "lääkärinä" jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, varsinkin kun kliinistä osaamista on jo taustalla, vaikkei niitä asioita olisikaan vielä koulussa tullut vastaan. Amanuenssina kun saisi ilmeisesti toimia missä vain opintojen vaiheessa, jos vain joku sellaiseksi palkkaa. Harjoitteluksi sitä ei kuitenkaan lasketa ennen kuin vasta kolmannen vuoden jälkeen.
On jotenkin ihan minun tapaistani jo nyt suunnitella asioita, jotka tulevat tapahtumaan vasta kaukana tulevaisuudessa (tai vähintäänkin vuoden päästä). Olisi hyvä harjoitella elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Itse olen ainakin näinä kolmena päivänä kyllä nauttinut nykyisestä kesätyöstä ja etukäteen jo harmittaa kun sairaanhoitajan työt jossain vaiheessa vaihtuvat mitään osaamattoman ja täysin kaikesta pihallaolevan lääkäriharjoittelijan rooliin.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2016
torstai 26. toukokuuta 2016
Lomallako tässä nyt ollaan?
Tässä on jo ensimmäinen lomaviikko hyvässä vauhdissa, itse asiassa lomalla ollaan oltu jo tarkalleen viikko ja pari tuntia päälle. Siitä lähtien kun viimeisen jakson tentistä kävelin ulos. Vieläkään sitä ei ole oikein tajunnut. Ei tunnu mitenkään todelliselta, että kouluun palattaisiin vasta elokuun puolella ja että tässä olisi kesä välissä ja lomailua tiedossa. Varsinkaan kun tänään kävin koululla palauttamassa viimeiset lainaamani tiiliskiven (tai useamman sellaisen) painoiset opukset kirjastoomme ja muutenkin vietin aamupäivän kokouksessa istuessa.
Toki säät ovat suosineet lomailijaa ja vietinkin koko viime viikonlopun lääkiskavereideni kanssa mökillämme ja alkuviikoksi jäin sinne vielä parhaan ystäväni (ei lääkiksestä) kanssa grillaamaan sekä itseämme että maittavaa ruokaa. Luulisi, että kunnon suomalainen mökkeilykulttuuri viimeistään herättäisi lomafiiliksen, mutta jotenkin tätä viikon lomaa koulun ja kesätöiden välissä ei osaa ottaa niin rennosti kuin pitäisi. Stressaan tapani mukaan taas tulevasta, tällä kertaa töistä. Enkä osaa myöskään oikein irroittautua täysin koulujutuista, vaikka en lukemista tällä hetkellä harrastakaan kuin viihdekirjallisuuden osalta. Jotenkin takaraivossa silti kummittelee ajatus, että pitäisi kerrata ja mitäköhän olen jo unohtanut ja miten tämä ja tuo asia nyt menivätkään... mökillä rupesin kaverilleni selittämään jotain aineenvaihdunnan reittejä ihan innoissani kun yritin kertoa millaista meillä on koulussa ollut. Noh, kertoohan se varmaan jotakin kuluneesta lukuvuodestani, että muistan vielä sitruunahappokierron välituotteet.
Muistaakseni viime vuonnakin oli vähän samanlaiset fiilikset - varmaan olisin halunnut laskea edelleen pääsykokeen jälkeenkin, kun kerran hyvään vauhtiin oli siinä keväällä päästy. Toisaalta taas pääsykoeasiat olivat sellaisia, mitä en missään nimessä kokenut tarvitsevani tulevaisuudessa, joten niiden kertaamisesta en kantanut samanlaista huolta kuin nyt näistä kuluneen lukuvuoden opeista. Nyt hieman harmittaa, etten pitänyt blogia jo aiemmin, koska nythän voisi kätevästi tarkistaa, että mitä oikein mietin viime vuonna näihin aikoihin. Toisaalta taas minulla ei pääsykokeen jälkeen ollut yhtään vapaata ennen kesätöitä, jotka olin aloittanut itse asiassa jo ennen pääsykoetta, joten tilanne oli senkin suhteen erilainen.
Minä en ole koskaan ollut myöskään niitä, jotka täysillä uskovat sanontaan "loma on aina lomaa", vaikka sataisikin eikä tekisi muuta kuin istuisi kotona. Minun mielestäni lomalla pitää tehdä niitä asioita, joita ei tavallisena arkena pysty syystä taikka toisesta tekemään. Lomalla pitää matkustaa ja nähdä maailmaa tai sukulaisia/ystäviä. Lomalla pitää tehdä muutakin kuin katsoa telkkaria tai lukea kirjaa, ellei sitä tee aurinkotuolissa maatessa. Lomalla pitää olla ulkona ja nauttia elämästä. Lomalla ei kuulu stressata, vaikka sitä väkisin tekeekin (ainakin minä). Oma lomailuni on yleensä myös aikataulutettua, tai ainakin aika paljolti ennalta suunniteltua, koska en tykkää tyhjistä sivuista kalenterissa. Toki se suunnitelma voi olla vaikka, että jonain päivänä käyn katsomassa jotain kaveria, mutta mitään sen tarkempaa minuuttiaikataulua en koe tarpeelliseksi laatia.
Tähän mennessä tämä lomailu ei ole tuntunut sen kummemmalta kuin parilta vapaapäivältä. Olihan meillä lukuvuoden aikanakin joskus vapaapäiviä keskellä viikkoa tai pidennettyjä viikonloppuja. Enkä edes loppujen lopuksi kokenut sitä opiskelua niin kuormittavana, että eron huomaisi selkeästi nyt. Ainoa asia mikä on oikeasti muuttunut on se, ettei koko ajan ole enää tapahtumia. Toki tapahtumattomuutta on kestänyt vasta viikon verran ja viime viikonlopun vietin lääkiskavereiden kanssa, eli ei tässä kauheasti ole vielä sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen ehtinyt olla.
Erinäisten rientojen ja muiden vastuutehtävien puute tässä kesän aikana tekee minulle varmasti ihan hyvää. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee tylsää tai iskee ikävä lääkisjuttuja kohtaan, mutta kyllä se ainainen meneminen on ollut se suurin stressinaihe tähän astisella lääkisurallani. Nyt kesällä on sitten toivottavasti paremmin aikaa huolehtia itsestään esimerkiksi urheilun muodossa. Fuksikilot eivät nimittäin oikeasti ole mikään myytti! Ei ole ollut niin paljon aikaa liikkua, kuin olisin halunnut ja kun joka paikassa on tapahtumissa ollut karkki-, sipsi- tai pizzatarjoilua kaikista muista herkuista ja alkoholista puhumattakaan, on tässä fuksivuoden aikana kertynyt kilo jos toinenkin. Onneksi siis siinäkin mielessä fuksivuosi on nyt ohi.
Toki säät ovat suosineet lomailijaa ja vietinkin koko viime viikonlopun lääkiskavereideni kanssa mökillämme ja alkuviikoksi jäin sinne vielä parhaan ystäväni (ei lääkiksestä) kanssa grillaamaan sekä itseämme että maittavaa ruokaa. Luulisi, että kunnon suomalainen mökkeilykulttuuri viimeistään herättäisi lomafiiliksen, mutta jotenkin tätä viikon lomaa koulun ja kesätöiden välissä ei osaa ottaa niin rennosti kuin pitäisi. Stressaan tapani mukaan taas tulevasta, tällä kertaa töistä. Enkä osaa myöskään oikein irroittautua täysin koulujutuista, vaikka en lukemista tällä hetkellä harrastakaan kuin viihdekirjallisuuden osalta. Jotenkin takaraivossa silti kummittelee ajatus, että pitäisi kerrata ja mitäköhän olen jo unohtanut ja miten tämä ja tuo asia nyt menivätkään... mökillä rupesin kaverilleni selittämään jotain aineenvaihdunnan reittejä ihan innoissani kun yritin kertoa millaista meillä on koulussa ollut. Noh, kertoohan se varmaan jotakin kuluneesta lukuvuodestani, että muistan vielä sitruunahappokierron välituotteet.
Muistaakseni viime vuonnakin oli vähän samanlaiset fiilikset - varmaan olisin halunnut laskea edelleen pääsykokeen jälkeenkin, kun kerran hyvään vauhtiin oli siinä keväällä päästy. Toisaalta taas pääsykoeasiat olivat sellaisia, mitä en missään nimessä kokenut tarvitsevani tulevaisuudessa, joten niiden kertaamisesta en kantanut samanlaista huolta kuin nyt näistä kuluneen lukuvuoden opeista. Nyt hieman harmittaa, etten pitänyt blogia jo aiemmin, koska nythän voisi kätevästi tarkistaa, että mitä oikein mietin viime vuonna näihin aikoihin. Toisaalta taas minulla ei pääsykokeen jälkeen ollut yhtään vapaata ennen kesätöitä, jotka olin aloittanut itse asiassa jo ennen pääsykoetta, joten tilanne oli senkin suhteen erilainen.
Minä en ole koskaan ollut myöskään niitä, jotka täysillä uskovat sanontaan "loma on aina lomaa", vaikka sataisikin eikä tekisi muuta kuin istuisi kotona. Minun mielestäni lomalla pitää tehdä niitä asioita, joita ei tavallisena arkena pysty syystä taikka toisesta tekemään. Lomalla pitää matkustaa ja nähdä maailmaa tai sukulaisia/ystäviä. Lomalla pitää tehdä muutakin kuin katsoa telkkaria tai lukea kirjaa, ellei sitä tee aurinkotuolissa maatessa. Lomalla pitää olla ulkona ja nauttia elämästä. Lomalla ei kuulu stressata, vaikka sitä väkisin tekeekin (ainakin minä). Oma lomailuni on yleensä myös aikataulutettua, tai ainakin aika paljolti ennalta suunniteltua, koska en tykkää tyhjistä sivuista kalenterissa. Toki se suunnitelma voi olla vaikka, että jonain päivänä käyn katsomassa jotain kaveria, mutta mitään sen tarkempaa minuuttiaikataulua en koe tarpeelliseksi laatia.
Tähän mennessä tämä lomailu ei ole tuntunut sen kummemmalta kuin parilta vapaapäivältä. Olihan meillä lukuvuoden aikanakin joskus vapaapäiviä keskellä viikkoa tai pidennettyjä viikonloppuja. Enkä edes loppujen lopuksi kokenut sitä opiskelua niin kuormittavana, että eron huomaisi selkeästi nyt. Ainoa asia mikä on oikeasti muuttunut on se, ettei koko ajan ole enää tapahtumia. Toki tapahtumattomuutta on kestänyt vasta viikon verran ja viime viikonlopun vietin lääkiskavereiden kanssa, eli ei tässä kauheasti ole vielä sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen ehtinyt olla.
Erinäisten rientojen ja muiden vastuutehtävien puute tässä kesän aikana tekee minulle varmasti ihan hyvää. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee tylsää tai iskee ikävä lääkisjuttuja kohtaan, mutta kyllä se ainainen meneminen on ollut se suurin stressinaihe tähän astisella lääkisurallani. Nyt kesällä on sitten toivottavasti paremmin aikaa huolehtia itsestään esimerkiksi urheilun muodossa. Fuksikilot eivät nimittäin oikeasti ole mikään myytti! Ei ole ollut niin paljon aikaa liikkua, kuin olisin halunnut ja kun joka paikassa on tapahtumissa ollut karkki-, sipsi- tai pizzatarjoilua kaikista muista herkuista ja alkoholista puhumattakaan, on tässä fuksivuoden aikana kertynyt kilo jos toinenkin. Onneksi siis siinäkin mielessä fuksivuosi on nyt ohi.
 |
| Ruuasta kun nyt puhuttiin... |
perjantai 20. toukokuuta 2016
1/6 lääkäri
Fuksivuosi on nyt kunnialla purkitettu ja muistotilaisuus vietettiin eilisillan tenttisaunassa. Pitäisi varmaan olla jollakin tapaa haikea fiilis, ja sitä yritinkin tentin jälkeen aulassa kavereistanikin kaivaa esille, mutta ei sitä varmaan vielä oikein tajua, että tämä oli nyt tässä. Me ei koskaan enää saada olla fukseja. Me ei koskaan enää opiskella Biolla, meidän koulun B-rakennuksella, joka puretaan nyt kesällä. Nyt fuksivuosi elää enää muistoissamme.
Uskoisin, että suoriuduin vuodesta ihan kunnialla tätä viimeistä tenttiä myöten. Vaikka uusinta kävi usein ajatuksissa kun lukumotivaatiota ei kuluneella viikolla ollut yhtään, sain kuitenkin aika paljon tietoa paperille tentissä raapustettua ja läpipääsy pitäisi olla kyllä ihan taattu. Myös muuten opiskelut sujuivat aika kiitettävästi, tein kaikki tehtävät ajallani, valmistauduin lähes kaikkiin tutoristuntoihin ja pääsin läpi jokaisesta tentistä, usein ihan hyvin pistein. En voi siis itseäni laiskaksi opiskelijaksi haukkua, vaikka välillä elämässä olikin ihan kaikkea muuta kuin se opiskelu.
Fuksivuosi oli kyllä ihan oikeasti elämäni paras. En usko, että koskaan aikaisemmin olen nauttinut elämästäni niin paljon ja täysillä kuin kuluneiden yhdeksän kuukauden aikana. Oli lähes koko ajan ihan hirveän hauskaa, paljon tekemistä ja menemistä ja ihania ihmisiä ympärillä. Toki siihenkin aikaan sisältyi paljon ylä- ja alamäkiä, kuten elämään yleensä, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä rehellisesti sanoa, että vuosi oli aivan mahtava. Toisaalta sen haluaisi kokea uudelleen, mutta toisaalta sitä vain on niin onnellinen kaikesta, että se yksikin vuosi riittää. Enkä toisaalta tiedä, jaksaisinko mennä ja osallistua enää uudelleen niin paljon kuin nyt. Kai sitä energiaa löytyi siitä ajatuksesta, että fukseja ollaan kerran vain.
Onneksi kuitenkin oma fuksivuosi oli niin ihana, se motivoi kyllä yrittämään olla mahdollisimman hyvä hupituutori ensi syksynä ja tekemään loistava fuksivuosi myös nuoremmille tuleville kollegoille. Uskon, että oma viihtymiseni oli paljon nykyisten kakkosten ansiota. Kesällä en tosiaan edes odottanut lääkikseltä mitään sosiaalista elämää tai koulun ulkopuolista ohjelmaa. En tiennyt siitä mitään, enkä uskonut saavani edes kavereita kun olin niin vanha. Onneksi todellisuus oli kuitenkin toinen. Onneksi meidän omat hutumme (ne kakkoskurssin hupitutorit) olivat niin innokkaita ja kannustavia, että sitä väkisinkin lähti mukaan kaikkeen ja totesi tykkäävänsä siitä menemisestä. Lääkis myös osoittautui hyvin kollegiaaliseksi ja rennoksi yhteisöksi.
Fuksivuodesta mieleen jäivätkin parhaiten varmaan kaikki muut tapahtumat kuin se itse opiskelu. Uskon kuitenkin, että syynä on se, että niin monet opiskeltavat asiat olivat jo ennestään tuttuja, etten koe mitään valtavaa uutta tietomäärää missään kohtaa omaksuneeni tai kuulleeni jotain ihan mullistavaa jostain sairaudesta. Voin kuvitella, että ilman aikaisempaa terveydenhuoltoalan koulutusta olisin imenyt noita tärppejä sairauksista ja niiden hoidosta ihan yhtä innoissani kuin kurssikaverini. Kuitenkin ryhmätyöt ja kaikki minulle uusi oli erittäin hauskaa ja mielenkiintoista. Myös sellainen uusivanha, mitä olin ehkä joskus vähän tehnyt sairaanhoitajaopiskeluiden aikana, mutta joka sittemmin oli työelämän myötä jäänyt (esimerkiksi ekg:n tulkinta) oli mielenkiintoista. Parhaiten mieleen ovat varmasti jääneet dissektiot, koska niissä oppi todella paljon, mutta ne olivat myös aika rankkoja päiviä. Lisäksi suturointi on yksi taito, jonka oppimisesta olen erityisen iloinen, koska sen osaamisesta olin jo pitkään haaveillut.
Haaveilin ennen myös lääkärin ammatista, erityisesti viime keväänä pääsykokeisiin lukiessa se haave oli hyvin realistisena mielessä. Tämän vuoden aikana, vaikka olemmekin oikeaa polkua kohti tuota unelma-ammattiamme kulkeneet, me olemme olleet vasta untuvikkoja medisiinarimaailmassa, eikä lääkäriys ole tuntunut kovin konkreettiselta vielä. Syksyllä toki saimme muutaman kerran vetää valkotakit päällemme ja kulkea laumassa pitkin TAYS:n käytäviä, mutta kovin vähän potilaiden kohtaamista loppupeleissä tämän ensimmäisen vuoden aikana saimme harjoitella. Oli siis joskus aika helppo unohtaa opiskelevansa lääkiksessä tai valmistuvansa lääkäriksi. Etenkin kun opiskelumme painottui niin paljon normaaliin kehon anatomiaan ja fysiologiaan, eikä sairauksista meille vielä juurikaan puhuttu.
On siis mukavaa päästä kesällä töihin oikeiden potilaiden pariin. Todellisuus on nimittäin aika erilaista kuin millaisen kuvan luentosalin seinälle heijastettavat power point -diat antavat potilaista ja heidän hoidostaan. Sairaalan arkeen kuuluu myös kaikkea muuta kuin vain potilaan sairauskertomus. Itse se potilas on kaikkea muutakin. Ja hyvä niin. En haluaisi koskaan olla lääkäri, joka hoitaa vain potilaan papereita. Toivottavasti tulevaisuuden maailmassa lääkäreillä ei ole niin kiire, että aikaa potilaan oikeaan kohtaamiseen ja konkreettiseen hoitamiseen ei ole. Toivottavasti tulevaisuudessa myös lääkärinä saan keskustella potilaan kanssa muistakin asioista kuin ihan vain juuri siitä oleellisesta. Toivottavasti saan myötäelää potilaan kanssa niitä ilon ja onnen tunteita, mitä tähänkin asti sairaanhoitajana, kun asiat ovatkin järjestyneet.
En osaa ehkä omien lähtökohtieni vuoksi sanoa, miten paljon tämän ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin lääkisopiskelijoilla on tapahtunut kasvua lääkäriksi. Itse koen ainakin tuon lääkäristymisen olleen omalla kohdallani hyvin vähäistä. Kyllä minä olen edelleen paljon enemmän sairaanhoitaja kuin lääkäri tai edes lääkärinalku. Ehkä ensi vuonna asiat ovat toisin kun saavutamme kandin arvonimen. Nyt olen vasta lääketieteen opiskelija ja hyvin lapsenkengissä sillä alalla. Tämä vuosi olikin ehkä kuitenkin enemmän kanssaopiskelijoihin, meidän kurssiin, lääkiksen tapoihin ja ylempikurssilaisiin tutustumista. Tämä fuksivuosi oli ehkä enemmän siitä opiskelijaelämästä nauttimista ja itsensä toteuttamista erinäisissä projekteissa kuin varsinaisesti sitä vakavaa opiskelua. Kyllä me jotain opimmekin, siitä ei tarvitse olla huolissaan, mutta kun fukseja oltiin nyt ihan viimeistä kertaa niin ehkä kaikki fuksijutut kuitenkin otettiin vakavammin kuin itse se koulunkäynti.
Ensi vuosi onkin varmaan jo aivan erilainen. Ainakin opiskelutilamme ovat erilaiset. Vanha Bio on haudattu ja opiskelu jatkuu uudessa Arvo B-rakennuksessa, jonka nousua olemme ensimmäisen opiskeluvuotemme aikana saaneet ihan vierestä seurata. Ensi vuonna fuksivuodesta pääsee kuitenkin nauttimaan tulevien lääkisopiskelijoiden kautta ja ehkä sitä kokee sitten itsensä jo viisaammaksi ja vanhemmaksi (ainakin lääkiksen suhteen, oikeasti vanhemmaksi en halua itseäni kokea, vaikka sitä olenkin!).
Ennen ensi syksyä on edessä kuitenkin toivottavasti lämmin ja ihana kesä, josta aion nauttia täysillä. Viime kesän toivoin kuluvan nopeasti, ensin pääsykoetuloksia ja sitten koulunalkua jännittäen. Nyt minulla ei ole mihinkään kiire. Toisaalta tuntuu haikealta, että joitakuita kavereistani näen vasta elokuussa seuraavan kerran, mutta kyllä se kesä oikeasti menee äkkiä.
Uskoisin, että suoriuduin vuodesta ihan kunnialla tätä viimeistä tenttiä myöten. Vaikka uusinta kävi usein ajatuksissa kun lukumotivaatiota ei kuluneella viikolla ollut yhtään, sain kuitenkin aika paljon tietoa paperille tentissä raapustettua ja läpipääsy pitäisi olla kyllä ihan taattu. Myös muuten opiskelut sujuivat aika kiitettävästi, tein kaikki tehtävät ajallani, valmistauduin lähes kaikkiin tutoristuntoihin ja pääsin läpi jokaisesta tentistä, usein ihan hyvin pistein. En voi siis itseäni laiskaksi opiskelijaksi haukkua, vaikka välillä elämässä olikin ihan kaikkea muuta kuin se opiskelu.
Fuksivuosi oli kyllä ihan oikeasti elämäni paras. En usko, että koskaan aikaisemmin olen nauttinut elämästäni niin paljon ja täysillä kuin kuluneiden yhdeksän kuukauden aikana. Oli lähes koko ajan ihan hirveän hauskaa, paljon tekemistä ja menemistä ja ihania ihmisiä ympärillä. Toki siihenkin aikaan sisältyi paljon ylä- ja alamäkiä, kuten elämään yleensä, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä rehellisesti sanoa, että vuosi oli aivan mahtava. Toisaalta sen haluaisi kokea uudelleen, mutta toisaalta sitä vain on niin onnellinen kaikesta, että se yksikin vuosi riittää. Enkä toisaalta tiedä, jaksaisinko mennä ja osallistua enää uudelleen niin paljon kuin nyt. Kai sitä energiaa löytyi siitä ajatuksesta, että fukseja ollaan kerran vain.
Onneksi kuitenkin oma fuksivuosi oli niin ihana, se motivoi kyllä yrittämään olla mahdollisimman hyvä hupituutori ensi syksynä ja tekemään loistava fuksivuosi myös nuoremmille tuleville kollegoille. Uskon, että oma viihtymiseni oli paljon nykyisten kakkosten ansiota. Kesällä en tosiaan edes odottanut lääkikseltä mitään sosiaalista elämää tai koulun ulkopuolista ohjelmaa. En tiennyt siitä mitään, enkä uskonut saavani edes kavereita kun olin niin vanha. Onneksi todellisuus oli kuitenkin toinen. Onneksi meidän omat hutumme (ne kakkoskurssin hupitutorit) olivat niin innokkaita ja kannustavia, että sitä väkisinkin lähti mukaan kaikkeen ja totesi tykkäävänsä siitä menemisestä. Lääkis myös osoittautui hyvin kollegiaaliseksi ja rennoksi yhteisöksi.
Fuksivuodesta mieleen jäivätkin parhaiten varmaan kaikki muut tapahtumat kuin se itse opiskelu. Uskon kuitenkin, että syynä on se, että niin monet opiskeltavat asiat olivat jo ennestään tuttuja, etten koe mitään valtavaa uutta tietomäärää missään kohtaa omaksuneeni tai kuulleeni jotain ihan mullistavaa jostain sairaudesta. Voin kuvitella, että ilman aikaisempaa terveydenhuoltoalan koulutusta olisin imenyt noita tärppejä sairauksista ja niiden hoidosta ihan yhtä innoissani kuin kurssikaverini. Kuitenkin ryhmätyöt ja kaikki minulle uusi oli erittäin hauskaa ja mielenkiintoista. Myös sellainen uusivanha, mitä olin ehkä joskus vähän tehnyt sairaanhoitajaopiskeluiden aikana, mutta joka sittemmin oli työelämän myötä jäänyt (esimerkiksi ekg:n tulkinta) oli mielenkiintoista. Parhaiten mieleen ovat varmasti jääneet dissektiot, koska niissä oppi todella paljon, mutta ne olivat myös aika rankkoja päiviä. Lisäksi suturointi on yksi taito, jonka oppimisesta olen erityisen iloinen, koska sen osaamisesta olin jo pitkään haaveillut.
Haaveilin ennen myös lääkärin ammatista, erityisesti viime keväänä pääsykokeisiin lukiessa se haave oli hyvin realistisena mielessä. Tämän vuoden aikana, vaikka olemmekin oikeaa polkua kohti tuota unelma-ammattiamme kulkeneet, me olemme olleet vasta untuvikkoja medisiinarimaailmassa, eikä lääkäriys ole tuntunut kovin konkreettiselta vielä. Syksyllä toki saimme muutaman kerran vetää valkotakit päällemme ja kulkea laumassa pitkin TAYS:n käytäviä, mutta kovin vähän potilaiden kohtaamista loppupeleissä tämän ensimmäisen vuoden aikana saimme harjoitella. Oli siis joskus aika helppo unohtaa opiskelevansa lääkiksessä tai valmistuvansa lääkäriksi. Etenkin kun opiskelumme painottui niin paljon normaaliin kehon anatomiaan ja fysiologiaan, eikä sairauksista meille vielä juurikaan puhuttu.
On siis mukavaa päästä kesällä töihin oikeiden potilaiden pariin. Todellisuus on nimittäin aika erilaista kuin millaisen kuvan luentosalin seinälle heijastettavat power point -diat antavat potilaista ja heidän hoidostaan. Sairaalan arkeen kuuluu myös kaikkea muuta kuin vain potilaan sairauskertomus. Itse se potilas on kaikkea muutakin. Ja hyvä niin. En haluaisi koskaan olla lääkäri, joka hoitaa vain potilaan papereita. Toivottavasti tulevaisuuden maailmassa lääkäreillä ei ole niin kiire, että aikaa potilaan oikeaan kohtaamiseen ja konkreettiseen hoitamiseen ei ole. Toivottavasti tulevaisuudessa myös lääkärinä saan keskustella potilaan kanssa muistakin asioista kuin ihan vain juuri siitä oleellisesta. Toivottavasti saan myötäelää potilaan kanssa niitä ilon ja onnen tunteita, mitä tähänkin asti sairaanhoitajana, kun asiat ovatkin järjestyneet.
En osaa ehkä omien lähtökohtieni vuoksi sanoa, miten paljon tämän ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin lääkisopiskelijoilla on tapahtunut kasvua lääkäriksi. Itse koen ainakin tuon lääkäristymisen olleen omalla kohdallani hyvin vähäistä. Kyllä minä olen edelleen paljon enemmän sairaanhoitaja kuin lääkäri tai edes lääkärinalku. Ehkä ensi vuonna asiat ovat toisin kun saavutamme kandin arvonimen. Nyt olen vasta lääketieteen opiskelija ja hyvin lapsenkengissä sillä alalla. Tämä vuosi olikin ehkä kuitenkin enemmän kanssaopiskelijoihin, meidän kurssiin, lääkiksen tapoihin ja ylempikurssilaisiin tutustumista. Tämä fuksivuosi oli ehkä enemmän siitä opiskelijaelämästä nauttimista ja itsensä toteuttamista erinäisissä projekteissa kuin varsinaisesti sitä vakavaa opiskelua. Kyllä me jotain opimmekin, siitä ei tarvitse olla huolissaan, mutta kun fukseja oltiin nyt ihan viimeistä kertaa niin ehkä kaikki fuksijutut kuitenkin otettiin vakavammin kuin itse se koulunkäynti.
Ensi vuosi onkin varmaan jo aivan erilainen. Ainakin opiskelutilamme ovat erilaiset. Vanha Bio on haudattu ja opiskelu jatkuu uudessa Arvo B-rakennuksessa, jonka nousua olemme ensimmäisen opiskeluvuotemme aikana saaneet ihan vierestä seurata. Ensi vuonna fuksivuodesta pääsee kuitenkin nauttimaan tulevien lääkisopiskelijoiden kautta ja ehkä sitä kokee sitten itsensä jo viisaammaksi ja vanhemmaksi (ainakin lääkiksen suhteen, oikeasti vanhemmaksi en halua itseäni kokea, vaikka sitä olenkin!).
Ennen ensi syksyä on edessä kuitenkin toivottavasti lämmin ja ihana kesä, josta aion nauttia täysillä. Viime kesän toivoin kuluvan nopeasti, ensin pääsykoetuloksia ja sitten koulunalkua jännittäen. Nyt minulla ei ole mihinkään kiire. Toisaalta tuntuu haikealta, että joitakuita kavereistani näen vasta elokuussa seuraavan kerran, mutta kyllä se kesä oikeasti menee äkkiä.
 |
| Kiitos C. Kukko tästä mahtavasta fuksivuodesta - syksyllä jatketaan! |
keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Hummani hei! - pari sanaa pääsykokeesta
Hei, nyt se on vihdoin ohi!! Luvut saavat teidän lääkishakijoiden osalta jäädä nyt ainakin muutamaksi kuukaudeksi joka tapauksessa. Jos tulos on positiivinen niin opinnot jatkuvat vasta syyskuun puolella (koska ekoina viikkoina ei oikeasti ole juuri mitään opiskeltavaa) ja jos koe menikin penkin alle, niin kyllä edessä pitäisi kuitenkin olla ihan ansaittu lukuvapaa loma. Itsekin pääsen pian lomalle, tarkemmin sanottuna huomenna. Mutta tämä ilta on teidän!
Kyllä aamulla jännitti. Jännitti pääsykokeeseen menijöiden puolesta, etenkin kun kurssimme whatsapissa laskettiin minuutteja kokeen alkamiseen. Puolen päivän jälkeen kyllä oikeastaan jännitti enemmän, koska olimme koesalien ulkopuolella odottamassa viattomia ehkä tulevia fukseja haastateltavaksi. Oli jännittävä nähdä millaista porukkaa siellä koetta tekemässä oli ja ketkä heistä (teistä) mahdollisesti saisimme syksyllä opettaa medisiinaritavoille. Jännitti myös se, miten ihmiset suhtautuvat meihin.
Itse ainakaan viime vuonna en halunnut puhua kenellekään kokeen jälkeen. Ei puhettakaan, että olisin osallistunut mihinkään Ohi On -bileisiinkään. Tosin silloin koin ehkä olevani liian vanha sellaisille. Mutta kiersin kyllä joka tapauksessa kaukaa valkohaalariset ihmiset yliopiston päärakennuksen käytävällä. Onneksi poistuinkin sivuovesta, koska tänä vuonna me ainakin olimme "vaanimassa" pääaulassa. En siis yhtään ihmettele, miksi jotkut eivät halunneet jutella meille, vaan ymmärrän sen täysin ja tiedän miltä kokeen jälkeen saattaa tuntua.
Aika monet kuitenkin olivat kokeen jälkeen ihan positiivisilla mielin ja useat väittivät koetta helpoksi. Ainakin pisteitä oli jaossa ihan hirveästi, joku taisi sanoa 250p. Raakapisterajat siis ovat varmaan aika korkealla. Yleensähän sisäänpääsyyn on vaadittu noin puolet pisteistä. Uskon, että kokeesta huolimatta tilanne on aika sama. Vaikka monet sanoivat kokeen olleen helppo, niin niin sanottiin myös viime vuonna, eikä koe mielestäni viime vuonna ollut mitenkään erityisen helppo. Ei kyllä vaikeakaan. Vuoden 2013 kaltaista hirviökoetta ei siis tänä vuonna ollut edessä.
Tänä vuonna kokeesta puuttui aineisto, mikä mielestäni on hyvä juttu. Myöskään pitkiä tehtävänantoja ei näyttänyt olevan, joten siinä mielessä kyllä koe varmaan oli helpompi kuin viime vuonna. Pikaisesti katsottuna tuntui olevan paljon laskuja ja todella inhottavan paljon ekologia -kysymyksiä, jotka taas olivat oikein mieluisia jollekin haastateltavallemme. Itse en usko, että olisin enää osannut laskea mitään. Etenkin käämimomentti -lasku näytti aivan hirveältä. Toisaalta en sen pahemmin kyllä kokeen tehtäviin syventynytkään, vilkaisin vain läpi. Ajattelin, että jossain kohtaa kesällä jos on tylsää, voisi kokeilla tehdä tuon kokeen ajatuksella että olisiko päässyt enää sisään :D Uskonpa, että en olisi.
Pääsykokeen teemana näytti tänä vuonna olleen hevoset ja ratsastus. Milloin selvitettiin varsan isää ja milloin rakennettiin hevostallia. Kysyimmekin lähes kaikilta haastateltavilta heidän mielipidettään hevosista. Soitimme myös hevosaiheista musiikkia yliopiston aulassa ihan vain kokelaita ilahduttaaksemme. Varmasti tästä saadaan revittyä huumoria myös jatkossa. Toisaalta taas joku ei ollut edes huomannut, että kokeessa olisi ollut mitenkään paljon hevosia...
Jännityksellä jään kyllä seuraamaan millaiseksi pisterajat muodostuvat ja ketä meille sisään oikein otetaan. Toivottavasti tänään tapaamistani ihmisistä mahdollisimman moni on meidän ensi syksyn fuksi ja toivottavasti teille kaikille jäi kuitenkin hyvä mieli kokeesta. Ensi vuonna sitten uudelleen, jos nyt ei tärppää. Mutta ensi vuoteen on vielä pitkä aika, joten nyt saa ihan oikeasti vain heittää hanskat naulaan ja korkkarit kattoon ja nauttia kesästä. Nyt ei enää tarvitse lukea ja stressata! Palkitkaa itsenne tästä valtavasta urakasta ja olkaa itsestänne ylpeitä.
Kyllä aamulla jännitti. Jännitti pääsykokeeseen menijöiden puolesta, etenkin kun kurssimme whatsapissa laskettiin minuutteja kokeen alkamiseen. Puolen päivän jälkeen kyllä oikeastaan jännitti enemmän, koska olimme koesalien ulkopuolella odottamassa viattomia ehkä tulevia fukseja haastateltavaksi. Oli jännittävä nähdä millaista porukkaa siellä koetta tekemässä oli ja ketkä heistä (teistä) mahdollisesti saisimme syksyllä opettaa medisiinaritavoille. Jännitti myös se, miten ihmiset suhtautuvat meihin.
Itse ainakaan viime vuonna en halunnut puhua kenellekään kokeen jälkeen. Ei puhettakaan, että olisin osallistunut mihinkään Ohi On -bileisiinkään. Tosin silloin koin ehkä olevani liian vanha sellaisille. Mutta kiersin kyllä joka tapauksessa kaukaa valkohaalariset ihmiset yliopiston päärakennuksen käytävällä. Onneksi poistuinkin sivuovesta, koska tänä vuonna me ainakin olimme "vaanimassa" pääaulassa. En siis yhtään ihmettele, miksi jotkut eivät halunneet jutella meille, vaan ymmärrän sen täysin ja tiedän miltä kokeen jälkeen saattaa tuntua.
Aika monet kuitenkin olivat kokeen jälkeen ihan positiivisilla mielin ja useat väittivät koetta helpoksi. Ainakin pisteitä oli jaossa ihan hirveästi, joku taisi sanoa 250p. Raakapisterajat siis ovat varmaan aika korkealla. Yleensähän sisäänpääsyyn on vaadittu noin puolet pisteistä. Uskon, että kokeesta huolimatta tilanne on aika sama. Vaikka monet sanoivat kokeen olleen helppo, niin niin sanottiin myös viime vuonna, eikä koe mielestäni viime vuonna ollut mitenkään erityisen helppo. Ei kyllä vaikeakaan. Vuoden 2013 kaltaista hirviökoetta ei siis tänä vuonna ollut edessä.
Tänä vuonna kokeesta puuttui aineisto, mikä mielestäni on hyvä juttu. Myöskään pitkiä tehtävänantoja ei näyttänyt olevan, joten siinä mielessä kyllä koe varmaan oli helpompi kuin viime vuonna. Pikaisesti katsottuna tuntui olevan paljon laskuja ja todella inhottavan paljon ekologia -kysymyksiä, jotka taas olivat oikein mieluisia jollekin haastateltavallemme. Itse en usko, että olisin enää osannut laskea mitään. Etenkin käämimomentti -lasku näytti aivan hirveältä. Toisaalta en sen pahemmin kyllä kokeen tehtäviin syventynytkään, vilkaisin vain läpi. Ajattelin, että jossain kohtaa kesällä jos on tylsää, voisi kokeilla tehdä tuon kokeen ajatuksella että olisiko päässyt enää sisään :D Uskonpa, että en olisi.
Pääsykokeen teemana näytti tänä vuonna olleen hevoset ja ratsastus. Milloin selvitettiin varsan isää ja milloin rakennettiin hevostallia. Kysyimmekin lähes kaikilta haastateltavilta heidän mielipidettään hevosista. Soitimme myös hevosaiheista musiikkia yliopiston aulassa ihan vain kokelaita ilahduttaaksemme. Varmasti tästä saadaan revittyä huumoria myös jatkossa. Toisaalta taas joku ei ollut edes huomannut, että kokeessa olisi ollut mitenkään paljon hevosia...
Jännityksellä jään kyllä seuraamaan millaiseksi pisterajat muodostuvat ja ketä meille sisään oikein otetaan. Toivottavasti tänään tapaamistani ihmisistä mahdollisimman moni on meidän ensi syksyn fuksi ja toivottavasti teille kaikille jäi kuitenkin hyvä mieli kokeesta. Ensi vuonna sitten uudelleen, jos nyt ei tärppää. Mutta ensi vuoteen on vielä pitkä aika, joten nyt saa ihan oikeasti vain heittää hanskat naulaan ja korkkarit kattoon ja nauttia kesästä. Nyt ei enää tarvitse lukea ja stressata! Palkitkaa itsenne tästä valtavasta urakasta ja olkaa itsestänne ylpeitä.
tiistai 17. toukokuuta 2016
Tenttiinlukumotivaatiopula
Se on huomenna! Pääsykoe! Minuakin jännittää. Voin vain kuvitella miltä lääkikseen hakijoista tällä hetkellä tuntuu ja miten vaikeaa on varmaan olla juuri nyt ajattelematta sitä huomista ja elämän yhtä suurimmista koitoksista. Mutta sitten se on ohi!
Toivoisin, että oma tenttinikin olisi jo huomenna. Tämä jakso tuntui aluksi liian helpolta ja kivalta, eikä ahdistanut yhtään. Nyt tenttiviikolla ja jo sitä ennen viime viikolla ahdistus on vain kasvanut ja lukumotivaatiota on ollut ihan älyttömän vaikea löytää. En jaksaisi lukea yhtään, olen saanut siitä ihan tarpeekseni tämän vuoden aikana. Lisäksi tuntuu, etten ole oppinut jakson aikana yhtään mitään, ja ne vähäiset oppimani asiat olen jo unohtanut.
Ei auta muu kuin marssia sinne tenttitilaisuuteen ylihuomenna ja toivoa läpipääsyä, koska en jaksaisi uusintaankaan varmaan lukea, vaan olisi kiva päästä vain kesälomalle rentoutumaan. Kesälomalla voisi sitten ajan kanssa kertailla näitä mukaopittuja asioita ilman stressiä tentistä. Tenttiinluvut olisi pitänyt aloittaa paljon aiemmin, mutta jotenkin noiden tanssinäytösten jälkeen tuntui, että se kouluvuosi oli nyt tässä, eikä enää ollut minkäänlaista opiskeluinnokkuutta. Tuntui, että oli jo antanut kaikkensa tälle vuodelle ja että se voisi olla jo pulkassa. Mutta ei, vielä tuo helkutin tentti tuossa kummittelemassa.
Lisäksi nyt tuntuu siltä, että meillä on ollut aika huonoa opetusta tässä jaksossa. Tai ei nyt varsinaisesti se opetus varmaan ole huonoa ollut, mutta aika monet luentodiat ovat sekavia ja niistä asioiden kertaaminen on vaikeaa. Asiaa on niin paljon ja se on niin monimutkaista, että olisin kaivannut tarkempaa syventymistä tai enemmän käsittelyaikaa esimerkiksi sydämen ja verenkierron säätelyyn tai veren hyytymisjärjestelmään. Kaikki ryhmätyöt olivat hyviä ja opettavaisia, mutta niitä olisi voinut olla tässä jaksossa vielä enemmän, koska nyt pitkän jakson loppupuolella ei oikeastaan enää muista mitä siellä ihan aluksi opetettiinkaan.
En myöskään pidä siitä, että fysiologian kirjaa lukiessa niin monet asiat on selitetty fysiikan kaavojen tai teorian avulla. Pääsykokeen jälkeen sitä heitti totaalisesti kaikki fysiikan ja kemian asiat mielestään, eikä niihin mielellään palaa. Tietysti ihmiselimistön toiminta on hyvin paljolti fysiikan lakien alainen ja verenkierron dynamiikkaa ja sydämen pumppaustoimintaa tietenkin selitetään fysiikan kaavojen avulla, mutta silti ne tuntuvat vain sekoittavan enemmän. Lisäksi hyvin monia asioita hemoglobiinin happiaffiniteetista sydämen johtoratajärjestelmän toimintaan selitetään erilaisilla kuvaajilla, joista en myöskään välitä yhtään. On ärsyttävää lukea tekstiä, jossa viitataan jatkuvasti käyrän pisteeseen a, b, c... Ja katse hyppii samalla tekstistä seuraavan sivun kuvaan, johon jatkuvasti viitataan.
Kai sitä pitää vain luottaa siihen, että tutoreita tehdessä ja luennoilla istuessa jotain on jäänyt mieleen ja loput osaakin sitten päätellä. Myös aikaisemmasta koulutuksestani tietysti on ollut hyötyä, kun osasin paljon jo ennestään. En kuitenkaan nyt ihan täysin luota niihin aiempiin tietoihini sydän- ja hengitysasioista kun en kuitenkaan niiden parissa juuri ole töitä tehnyt. Äh, joka tapauksessa se on kohta ohi. Ja sitten luvassa onkin toivottavasti pitkä ja ihana kesä ilman huolta opinnoista. Kunpa lääkisopetuskin loppuisi jo vapun jälkeen, niin kuin niin monilla muilla yliopistoaloilla!
Toivoisin, että oma tenttinikin olisi jo huomenna. Tämä jakso tuntui aluksi liian helpolta ja kivalta, eikä ahdistanut yhtään. Nyt tenttiviikolla ja jo sitä ennen viime viikolla ahdistus on vain kasvanut ja lukumotivaatiota on ollut ihan älyttömän vaikea löytää. En jaksaisi lukea yhtään, olen saanut siitä ihan tarpeekseni tämän vuoden aikana. Lisäksi tuntuu, etten ole oppinut jakson aikana yhtään mitään, ja ne vähäiset oppimani asiat olen jo unohtanut.
Ei auta muu kuin marssia sinne tenttitilaisuuteen ylihuomenna ja toivoa läpipääsyä, koska en jaksaisi uusintaankaan varmaan lukea, vaan olisi kiva päästä vain kesälomalle rentoutumaan. Kesälomalla voisi sitten ajan kanssa kertailla näitä mukaopittuja asioita ilman stressiä tentistä. Tenttiinluvut olisi pitänyt aloittaa paljon aiemmin, mutta jotenkin noiden tanssinäytösten jälkeen tuntui, että se kouluvuosi oli nyt tässä, eikä enää ollut minkäänlaista opiskeluinnokkuutta. Tuntui, että oli jo antanut kaikkensa tälle vuodelle ja että se voisi olla jo pulkassa. Mutta ei, vielä tuo helkutin tentti tuossa kummittelemassa.
Lisäksi nyt tuntuu siltä, että meillä on ollut aika huonoa opetusta tässä jaksossa. Tai ei nyt varsinaisesti se opetus varmaan ole huonoa ollut, mutta aika monet luentodiat ovat sekavia ja niistä asioiden kertaaminen on vaikeaa. Asiaa on niin paljon ja se on niin monimutkaista, että olisin kaivannut tarkempaa syventymistä tai enemmän käsittelyaikaa esimerkiksi sydämen ja verenkierron säätelyyn tai veren hyytymisjärjestelmään. Kaikki ryhmätyöt olivat hyviä ja opettavaisia, mutta niitä olisi voinut olla tässä jaksossa vielä enemmän, koska nyt pitkän jakson loppupuolella ei oikeastaan enää muista mitä siellä ihan aluksi opetettiinkaan.
En myöskään pidä siitä, että fysiologian kirjaa lukiessa niin monet asiat on selitetty fysiikan kaavojen tai teorian avulla. Pääsykokeen jälkeen sitä heitti totaalisesti kaikki fysiikan ja kemian asiat mielestään, eikä niihin mielellään palaa. Tietysti ihmiselimistön toiminta on hyvin paljolti fysiikan lakien alainen ja verenkierron dynamiikkaa ja sydämen pumppaustoimintaa tietenkin selitetään fysiikan kaavojen avulla, mutta silti ne tuntuvat vain sekoittavan enemmän. Lisäksi hyvin monia asioita hemoglobiinin happiaffiniteetista sydämen johtoratajärjestelmän toimintaan selitetään erilaisilla kuvaajilla, joista en myöskään välitä yhtään. On ärsyttävää lukea tekstiä, jossa viitataan jatkuvasti käyrän pisteeseen a, b, c... Ja katse hyppii samalla tekstistä seuraavan sivun kuvaan, johon jatkuvasti viitataan.
Kai sitä pitää vain luottaa siihen, että tutoreita tehdessä ja luennoilla istuessa jotain on jäänyt mieleen ja loput osaakin sitten päätellä. Myös aikaisemmasta koulutuksestani tietysti on ollut hyötyä, kun osasin paljon jo ennestään. En kuitenkaan nyt ihan täysin luota niihin aiempiin tietoihini sydän- ja hengitysasioista kun en kuitenkaan niiden parissa juuri ole töitä tehnyt. Äh, joka tapauksessa se on kohta ohi. Ja sitten luvassa onkin toivottavasti pitkä ja ihana kesä ilman huolta opinnoista. Kunpa lääkisopetuskin loppuisi jo vapun jälkeen, niin kuin niin monilla muilla yliopistoaloilla!
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Superlääkärit
Meidän kurssi on tehnyt sen taas! Ihan laatuluokan musiikkivideon opiskelijatyövoimalla ja ihan alusta asti itse. Noh, auto taisi olla vuokrafirmalta lainassa tosin..
Mutta pakko taas hehkuttaa täällä, kuten viime syksynä kun e-bileidemme yhteydessä tekemäämme Peto on irti -biisin parodiavideota. Tällä kertaa video tehtiin kakkosvuosikurssilaisten kandipotkaisia varten, mutta tällä kertaa aiheena ei ollut kurssimme eikä myöskään parodia, vaan biisi oli ihan meidän kurssilaistemme (ja parin ulkopuolisen apulaisen) tekemä ja esittämä ja vaikka musiikkivideo ehkä jonkinaisteinen pilke silmäkulmassa hienoine laina-autoineen tehtiinkin, niin on sekin ihan laatukamaa, eikä mikään vitsi.
Olen vain kovin ylpeä kurssilaisistamme, ideoista, kuvaus- ja kaikista siihen liittyvistä taidoista ja iloinen, että pääsin myös itse muutama sunnuntai sitten mukaan videon kuvauksiin Tays:n Silmäsairaalaan. Itse tosiaan vilahdan videolla vain hyvin nopeasti still-kuvassa. Miten joku osaa edes tehdä tuollaisia?
Tässä parin tunnin julkisuudessa oloaikanaan video on ehtinyt sekä ihastuttaa että vihastuttaa ihmisiä. Sen ei tosiaan ole tarkoitus olla mitenkään ylimielinen tai mitään, mutta hyvin paljon liioittelua on sitä kuvattaessa käytetty. Minullakin "lääkärinä" oli paksu meikkikerros, roikkuvat korvakorut ja kynsilakkaa. Että ihan tosissaan ei kannata kaikkea ottaa ;)
Tässä meidän Superlääkärit -videomme, olkaa hyvät:
Mutta pakko taas hehkuttaa täällä, kuten viime syksynä kun e-bileidemme yhteydessä tekemäämme Peto on irti -biisin parodiavideota. Tällä kertaa video tehtiin kakkosvuosikurssilaisten kandipotkaisia varten, mutta tällä kertaa aiheena ei ollut kurssimme eikä myöskään parodia, vaan biisi oli ihan meidän kurssilaistemme (ja parin ulkopuolisen apulaisen) tekemä ja esittämä ja vaikka musiikkivideo ehkä jonkinaisteinen pilke silmäkulmassa hienoine laina-autoineen tehtiinkin, niin on sekin ihan laatukamaa, eikä mikään vitsi.
Olen vain kovin ylpeä kurssilaisistamme, ideoista, kuvaus- ja kaikista siihen liittyvistä taidoista ja iloinen, että pääsin myös itse muutama sunnuntai sitten mukaan videon kuvauksiin Tays:n Silmäsairaalaan. Itse tosiaan vilahdan videolla vain hyvin nopeasti still-kuvassa. Miten joku osaa edes tehdä tuollaisia?
Tässä parin tunnin julkisuudessa oloaikanaan video on ehtinyt sekä ihastuttaa että vihastuttaa ihmisiä. Sen ei tosiaan ole tarkoitus olla mitenkään ylimielinen tai mitään, mutta hyvin paljon liioittelua on sitä kuvattaessa käytetty. Minullakin "lääkärinä" oli paksu meikkikerros, roikkuvat korvakorut ja kynsilakkaa. Että ihan tosissaan ei kannata kaikkea ottaa ;)
Tässä meidän Superlääkärit -videomme, olkaa hyvät:
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Enää viikko pääsykokeisiin!
Kyllä huomaa, että pääsykoepäivä lähestyy, kun tämänkin blogin päivittäiset kävijämäärät ovat kaksinkertaistuneet. En tiedä mitä sanoa teille kaikille hakijoille, joita tuo ensi viikon keskiviikko jo kuumottelee varmasti ihan hirveästi! Edellisessä postauksessani muistelin omia fiiliksiäni vuosi sitten, mutta nyt saa vain kiitollisena ajatella, että onneksi ei koskaan enää. Huh, miten hirveää on varmasti olla kirjastossa/kotona/jossain muualla sisätiloissa lukemassa pääsykokeisiin kun ulkona on mitä ihanin sää! Mutta menkää ihmeessä ulos lukemaan. Ainakin omat kaverini harrastavat jonkin verran Sorsapuistossa lukemista ja meidän huominen vuoden viimeinen tutoristunto pidetään myös siellä! :) Kuulemma kandiseuramme järjestämällä valmennuskurssilla oltiin myös harjoiteltu PBL:ää puistossa auringonpaisteessa.
Olisi niin ihanaa, jos kaikki lääkikseen oikeasti haluavat ja lukemisen eteen töitä nähneet voisivat päästä sisään, mutta faktahan on se, ettei lääkäreitä ole mitään järkeä kouluttaa yli tarpeensa. Sisäänottomääriä on tänä vuonna kuitenkin nostettu, joten useammalla on nyt mahdollisuus saada se unelmiensa opiskelupaikka. Tosin uskon, että tämä nosto on vain hetkellinen, sillä pian (esimerkiksi silloin kun minä valmistun) lääkäreitä alkaa olla jo yli tarpeen. Siksi toivottavastikin sisäänottomääriä lasketaan. Ikävä ajatus tuo, kun samalla tosiaan toivoisi kaikille sitä onnea ja menestystä pääsykokeissa.
Tässä kohtaa olisi varmaan hyvä jakaa niitä pääsykoevinkkejä, jos sellaisia olisi takataskussa. En kuitenkaan osaa varmaan sanoa mitään maailmaa mullistavia vinkkejä tai ohjeita, kun kuitenkin jokainen ihminen on erilainen. En kuitenkaan kehottaisi ketään olemaan esimerkiksi juomatta ennen koetta, jotta ei tarvitsisi mennä vessaan. Ei sitä vessassa käyntiä kannata oikeasti stressata, tai varsinkaan alkaa sitten kokeessa pidätellä. Hetkellinen jaloittelu on oikeasti aika virkistävää, eikä se vie aikaakaan kamalasti. Eväät kannattaa sen juomapullon lisäksi ottaa mukaan, ja nyt saa kyllä ihan luvan kanssa syödä vaikka karkkia, jotta jostain saa energiaa ja ajatus kulkee.
Ylipäänsä se oma olo kannattaa tehdä mahdollisimman mukavaksi, jotta ei joudu stressaamaan mistään muusta kuin itse siitä kokeesta. Liikkeellä kannattaa olla ajoissa, jottei tule viime hetken paniikkia koesaliin löytämisen tai tavaroiden unohtumisen vuoksi. Itse koetilanteessa suosittelen blokkaamaan kaiken ympärillä tapahtuvan täysin, vaikka käyttämään korvatulppia, jos ne saa saliin ottaa ja jos ne itselle sopivat. Jos et ole koskaan aiemmin lukiessasi tms käyttänyt korvatulppia, ei niitä siinä tapauksessa kannata ottaa nytkään käyttöön.
Ja se itse koe, aloita nimen kirjoittamisesta. Itse kirosin viime vuonna omaa pitkää nimeäni (kolme etunimeä, voi huoh..) kun kaikkiin papereihin niiden omien tietojen täyttämiseen meni yli 10min koeajasta. On kuitenkin aivan täysin per*eestä, jos palautat paperin, jossa ei nimeäsi ole, etkä silloin saa siitä niitä kaipaamiasi pisteitä. Tehtävät kannattaa myös ensin katsoa läpi, ennen kuin alat tehdä mitään. Ei välttämättä kannata lukea pitkiä tehtävänantoja siinä vaiheessa, vaan lähinnä selata, että mitä tehtäviä kokeessa on ja mihin ehkä tarvitsee aineistoa. Aloita helpoimmista tehtävistä, ja niistä, joista saa eniten pisteitä. Aineistoa vaativissa tehtävissä kannattaa ensin katsoa tehtävät läpi ja sitten lukea aineisto, jotta tietää mitä sieltä pitää hakea. Monivalintatehtävien liittyessä aineistoon, ei niitä monivalintoja kannata kuitenkaan etukäteen alkaa lukea, koska siihen menee vain kamalasti aikaa.
Vaikka siinä koetilanteessa tuntuisi, että et osaa jotain tehtävää tai jälkikäteen itkettäisi, kun tiedät jonkin tehtävän menneen nollille, niin muista, että sisäänpääsyyn ei todellakaan vaadita kaikkia pisteitä! Minulla meni ainakin kaksi isoa tehtävää aivan täysin nollille, koska toista en osannut ja toisen luulin tehneeni oikein, mutten tehnyt. Silti pääsin sisään. Omia pisteitä voi kokeen jälkeen koettaa laskea, jos se tuntuu hyvältä, mutta olisi hyvä jos sen kokeen pystyisi unohtamaan ensi keskiviikon jälkeen ja alkaa vain nauttia kesästä ja vapaudesta kun ei enää tarvitse lukea! Kyllä ne hyvät (tai huonot) uutiset tulevat sitten aikanaan, etkä niihin voi enää mitenkään sen pääsykokeen jälkeen vaikuttaa. Toivottavasti syksyllä kuitenkin tavataan!
Ensi vuoden fukseja me tulevat kakkosvuosikurssilaiset (eli nykyiset fuksit) odotammekin jo innolla. Itse olen mukana fuksitoimikunnassa ja hupitutorina, ja olemme nyt jo alkaneet suunnitella ensi syksyn ohjelmaa fukseja varten. Mitään en nyt vielä paljasta, mutta mahtavaa tulee varmasti olemaan! Koettakaa nyt siis jaksaa vielä se viimeinen rutistus, koska kyllä se sisäänpääsy on sitten sen arvoista, lupaan! Ja Tampereelle hakevillehan on tosiaan sitten luvassa ne kurssimme järjestämät Ohi on -bileet, joissa voi jakaa kokemuksiaan pääsykokeesta muiden hakijoiden kanssa tai tutustua kenties tuleviin medisiinarikollegoihinsa. Bileitä ennen on etkot meidän omalla Amos-klubilla, joka ainakin valmennuskurssilla olleille on jo tuttu paikka, mutta josta jo fuksivuoden alusta alkaen muodostuu kuin toinen koti Tampereen lääkiksen opiskelijoille.
ISOSTI TSEMPPIÄ JA JAKSAMISTA JA ONNEA PÄÄSYKOKEESEEN!
Olisi niin ihanaa, jos kaikki lääkikseen oikeasti haluavat ja lukemisen eteen töitä nähneet voisivat päästä sisään, mutta faktahan on se, ettei lääkäreitä ole mitään järkeä kouluttaa yli tarpeensa. Sisäänottomääriä on tänä vuonna kuitenkin nostettu, joten useammalla on nyt mahdollisuus saada se unelmiensa opiskelupaikka. Tosin uskon, että tämä nosto on vain hetkellinen, sillä pian (esimerkiksi silloin kun minä valmistun) lääkäreitä alkaa olla jo yli tarpeen. Siksi toivottavastikin sisäänottomääriä lasketaan. Ikävä ajatus tuo, kun samalla tosiaan toivoisi kaikille sitä onnea ja menestystä pääsykokeissa.
Tässä kohtaa olisi varmaan hyvä jakaa niitä pääsykoevinkkejä, jos sellaisia olisi takataskussa. En kuitenkaan osaa varmaan sanoa mitään maailmaa mullistavia vinkkejä tai ohjeita, kun kuitenkin jokainen ihminen on erilainen. En kuitenkaan kehottaisi ketään olemaan esimerkiksi juomatta ennen koetta, jotta ei tarvitsisi mennä vessaan. Ei sitä vessassa käyntiä kannata oikeasti stressata, tai varsinkaan alkaa sitten kokeessa pidätellä. Hetkellinen jaloittelu on oikeasti aika virkistävää, eikä se vie aikaakaan kamalasti. Eväät kannattaa sen juomapullon lisäksi ottaa mukaan, ja nyt saa kyllä ihan luvan kanssa syödä vaikka karkkia, jotta jostain saa energiaa ja ajatus kulkee.
Ylipäänsä se oma olo kannattaa tehdä mahdollisimman mukavaksi, jotta ei joudu stressaamaan mistään muusta kuin itse siitä kokeesta. Liikkeellä kannattaa olla ajoissa, jottei tule viime hetken paniikkia koesaliin löytämisen tai tavaroiden unohtumisen vuoksi. Itse koetilanteessa suosittelen blokkaamaan kaiken ympärillä tapahtuvan täysin, vaikka käyttämään korvatulppia, jos ne saa saliin ottaa ja jos ne itselle sopivat. Jos et ole koskaan aiemmin lukiessasi tms käyttänyt korvatulppia, ei niitä siinä tapauksessa kannata ottaa nytkään käyttöön.
Ja se itse koe, aloita nimen kirjoittamisesta. Itse kirosin viime vuonna omaa pitkää nimeäni (kolme etunimeä, voi huoh..) kun kaikkiin papereihin niiden omien tietojen täyttämiseen meni yli 10min koeajasta. On kuitenkin aivan täysin per*eestä, jos palautat paperin, jossa ei nimeäsi ole, etkä silloin saa siitä niitä kaipaamiasi pisteitä. Tehtävät kannattaa myös ensin katsoa läpi, ennen kuin alat tehdä mitään. Ei välttämättä kannata lukea pitkiä tehtävänantoja siinä vaiheessa, vaan lähinnä selata, että mitä tehtäviä kokeessa on ja mihin ehkä tarvitsee aineistoa. Aloita helpoimmista tehtävistä, ja niistä, joista saa eniten pisteitä. Aineistoa vaativissa tehtävissä kannattaa ensin katsoa tehtävät läpi ja sitten lukea aineisto, jotta tietää mitä sieltä pitää hakea. Monivalintatehtävien liittyessä aineistoon, ei niitä monivalintoja kannata kuitenkaan etukäteen alkaa lukea, koska siihen menee vain kamalasti aikaa.
Vaikka siinä koetilanteessa tuntuisi, että et osaa jotain tehtävää tai jälkikäteen itkettäisi, kun tiedät jonkin tehtävän menneen nollille, niin muista, että sisäänpääsyyn ei todellakaan vaadita kaikkia pisteitä! Minulla meni ainakin kaksi isoa tehtävää aivan täysin nollille, koska toista en osannut ja toisen luulin tehneeni oikein, mutten tehnyt. Silti pääsin sisään. Omia pisteitä voi kokeen jälkeen koettaa laskea, jos se tuntuu hyvältä, mutta olisi hyvä jos sen kokeen pystyisi unohtamaan ensi keskiviikon jälkeen ja alkaa vain nauttia kesästä ja vapaudesta kun ei enää tarvitse lukea! Kyllä ne hyvät (tai huonot) uutiset tulevat sitten aikanaan, etkä niihin voi enää mitenkään sen pääsykokeen jälkeen vaikuttaa. Toivottavasti syksyllä kuitenkin tavataan!
Ensi vuoden fukseja me tulevat kakkosvuosikurssilaiset (eli nykyiset fuksit) odotammekin jo innolla. Itse olen mukana fuksitoimikunnassa ja hupitutorina, ja olemme nyt jo alkaneet suunnitella ensi syksyn ohjelmaa fukseja varten. Mitään en nyt vielä paljasta, mutta mahtavaa tulee varmasti olemaan! Koettakaa nyt siis jaksaa vielä se viimeinen rutistus, koska kyllä se sisäänpääsy on sitten sen arvoista, lupaan! Ja Tampereelle hakevillehan on tosiaan sitten luvassa ne kurssimme järjestämät Ohi on -bileet, joissa voi jakaa kokemuksiaan pääsykokeesta muiden hakijoiden kanssa tai tutustua kenties tuleviin medisiinarikollegoihinsa. Bileitä ennen on etkot meidän omalla Amos-klubilla, joka ainakin valmennuskurssilla olleille on jo tuttu paikka, mutta josta jo fuksivuoden alusta alkaen muodostuu kuin toinen koti Tampereen lääkiksen opiskelijoille.
ISOSTI TSEMPPIÄ JA JAKSAMISTA JA ONNEA PÄÄSYKOKEESEEN!
 |
| Ihanaa kesänodotusta! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)