Sairaanhoitajakesäni

Sairaanhoitajakesäni alkaa olla kohta ohi. Minullakin alkaa maanantaina loma, mutta tavanomaisesta poikkeavasti en viettänytkään nyt perjantaina viimeistä haikeaa päivää töissä, vaan edessä on vielä viikonlopun kaksi aamuvuoroa. Jossakin välissä varmaan pitäisi ehtiä leipomaan töihin jokin kakku tai muu vastaava, mutta taitaa nyt kyllä jäädä välistä :( Huomenna nimittäin koko vapaa-aika kuluu kurssimme kesäkokoontumisessa.

Edessä on kaksi viikkoa lomaa, joiden aikana aion rentoutua toivottavasti auringon paisteessa. Todennäköisesti kuitenkin sataa, kuten muutenkin koko tähänastisen kesän aikana. Se on kuitenkin onneksi aikaa, jolloin ei tarvitse stressata mistään!

Työt ovatkin tuottaneet rutkasti stressiä. Lähes joka päivä töissä on ollut kiire ja usein sain miettiä, että onneksi en joudu hoitajan töitä enää tekemään. On surullista, että joutuu ajattelemaan niin, koska oikeasti kyllä tykkäisin hoitajankin töistä (kuten olen jo monesti todennut), mutta jatkuvan kiireen alaisena toimiminen ja kelloihin vastaaminen kesken ruokatauon on aivan hanurista. Varsinkin kun töitä joutuu tekemään sitten oman hyvinvoinnin  kustannuksella, tulee närästystä jo siitä, ettei saa ruokaansa nauttia rauhassa. Ei ehdi vessaan työpäivän aikana, eikä saa nukutuksi kunnolla etenkään iltavuoron jälkeen kun päässä vilisevät kiireisen illan tapahtumat ja jossain takaraivossa nalkuttaa ääni, jonka mukaan sitä on unohtanut tehdä tai kirjata jotain. Ajatukset eivät pysy kasassa, kun jatkuvasti työnteon keskeyttää potilas, joka soittaa kelloon tai omainen, joka soittaa osaston puhelimeen. Tai jokin muu asia. En tarkoita, että tämä olisi mitenkään omaisten tai potilaiden syy, mutta tekemistä on ihan riittävästi ilman kaikkea ylimääräistäkin. Siksi hoitajia ei saisi olla liian vähän! Harmillisesti usein näin vaan on.

Ne päivät, jolloin työnsä ehti tehdä rauhassa ja potilaiden sekä työkaverien kanssa seurustella, olivat ihania! Jos niitä koko kesä olisikin ollut täynnä niin töille olisi vielä haikeampi heittää jäähyväiset nyt. Onneksi kesätyö antoi minulle kuitenkin kaikkea muutakin sen varsinaisen palkan lisäksi. Sain taas arvokasta kokemusta työelämästä ja pääsin harjaannuttamaan kliinisiä taitojani, jotka pakostikin lukuvuoden aikana olivat hieman ruostuneet. Onneksi asiat palautuivat hyvinkin nopeasti mieleen. Sen lisäksi tunsin ehkä osaavani vähän enemmän kuin ennen, hahmottavani asioita helpommin ja olin lääkisopintojeni aikana löytänyt taas uuden kiinnostuksen uuden oppimista kohtaan. Hankalat ja monimutkaiset potilastapaukset tuntuivat ainakin kesän alussa ennemmin mielenkiintoisilta kuin raskailta hoidettavilta.

Käytin myös yleensä rauhalliset hetket hyväkseni katselemalla potilaiden röntgenkuvia. Niiden katseluhan tai tulkintahan ei yleensä hoitajalle kuulu millään lailla, vaikka toki niistäkin voi oppia yhtä sun toista ammattiin katsomatta. On todella hyvää harjoitusta katsella kuvia ja yrittää tehdä niistä omat tulkintansa ja löydöksensä ja sen jälkeen lukea röntgenlääkärin lausunto. Itse löysin jopa jo nyt joitakin asioita kuvista, mutta tietysti suurin osa meni aivan ohi. Koin kuvien katselun myös hyväksi anatomian kertaukseksi.

Onnellisia ja opettavaisia hetkiä olivat myös ne, kun jotkut mukavat lääkärit käyttivät aikaa asioiden selventämiseen ja opettamiseen. Hoitotyössä muutenkin oppii joka päivä jotain, jos vain pitää silmät ja korvat auki ja on halukas oppimaan. Potilastapaukset olivat myös mielenkiintoisia. Uskon, että omien opintojeni kannalta en olisi voinut kesää hyödyllisemmin käyttää kuin tekemällä sairaanhoitajan töitä TAYS:ssa.

Onneksi kaikkein pahimmat kiirekaaospäivät näyttivät sijoittuneen alkukesälle, koska nyt loppuviikkoina meno on rauhoittunut. Toivon, että viimeiset päiväni sujuvat hyvin ja töitä saa tehdä tasaiseen tahtiin. Silloin tästä kesästä jää hyvä maku suuhun ja töihin on ilo palata taas ensi vuonna (tai toivottavasti keikkailemaan jo aiemmin).

PÄÄSITKÖ?!

Näinä päivinä tulevat tai ovat jo tulleet ne kauan odotetut tulokset, jotka määrittävät kenties jopa sinun loppuelämäsi polun. Kulkeeko se lääkiksen kautta määränpäänään unelma-ammatti lääkärinä ja pääsitkö sille loistokkaalle polulle kulkemaan jo tänä vuonna? Haitko kenties Tampereelle, kuten minä aikoinani, ja olet yksi niistä huipputyypeistä, jotka saavat minut ja kasan useita ihania kollegoitani hupitutoreikseen elokuusta alkaen?

Jos vastasit KYLLÄ (eikä välttämättä edes tuohon Tampere-kohtaan, koska tämä koskee kaikkia muitakin lääkikseen päässeitä): IHAN SUPERHYPERMAHTIMEGAONNITTELUT! On vaikeaa edes keksiä sanoja, joilla onnitella. Ei niitä sanoja oikeastaan edes ole kuvaamaan sitä onnentunnetta, jonka jokainen lääkikseen kovasti halunnut ja sinne vihdoin päässyt, kokee valintatuloksen kuullessaan. Nauti nyt siitä, koska se on yksi ihanimmista tunteista, joita tulet elämässäsi kokemaan. Nauti nyt kaikesta siitä ja ota onnittelut hymysyin vastaan. Nyt saa olla itsestään ylpeä!

Nyt saa alkaa fiilistellä tulevaa, koska nyt se on vihdoin käsinkosketeltavan todellista. Muutaman päivän sisään te uudet lääkiksen fuksit saatte sen kuuluisan paksun kirjeen kotiinne, jossa sekä varmistuu se uutinen, jonka opintopolku onkin jo kertonut (mutta jota voi olla vaikea uskoa), että todella pääsit lääkikseen ja sitä ei voida sinulta enää pois ottaa. Kirjeen mukana tulee myös tietoa opiskelusta ja koulun alkamisesta sekä tervehdys meiltä kakkosilta (tai muilta tuutoreilta), jotka opastavat syksyn 2016 fuksit lääkiksen sosiaalisen elämän alkuun sekä yrittävät kaikin keinoin toteuttaa teille yhtä mahtavaa ja antoisaa ensimmäistä vuotta kuin meillä oli!

Itse olin tästä tervehdyksestä ja pienestä etukäteiskurkistuksesta tulevaan aivan innoissani ja luin tietolehtisen Initiumin kannesta kanteen ja vielä uudelleen ystävien kanssa mökillä tulevien bileiden sisältöä ja luonnetta spekuloiden ja lääkiselämästä haaveillen. Miten ihanalta ja jännittävältä kaikki vaikuttikaan ja vielä nytkin osaan eläytyä teidän uusien fuksien rooliin kun muistan millaista se omalla kohdallani oli. Nyt on tosiaan se aika kun pelonsekainen jännitys muuttuu innostuneeksi odotukseksi. Nyt ei enää odoteta pääsykoepisteitä vaan koulun alkua! Nyt ei tarvitse enää stressata vaan saa vain nauttia loppukesästä ja perhosista niin niityillä kuin omassa vatsanpohjassa.

Ja vaikka kuinka nyt toivoisitte, että kesä menee nopeasti ja koulu alkaisi jo, yrittäkää silti nauttia kesästä. Se on lyhyt ja kyllä elokuu tulee ennen kuin arvaatkaan. Syksyllä nähdään! :)

Saa kommentoida, jos pääsit Tampereelle (ja tietysti muutenkin!), kuulisin mielelläni uusista fukseista jo etukäteen!

Alkukesän kuulumisia

Eilen töistä päästessäni totesin, että 1/3 kesätyöviikoistani on jo takana päin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kesätöitä on tehty jo kolme viikkoa ja kuusi on vielä jäljellä. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että 1/3 koko kesä"lomasta" on takana päin. Niin se aika taas lentää ja ennen kuin huomaankaan, olen jo takaisin koulun penkillä.

Mielessä on monena päivänä ollut aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, ja joiden uskoisin muitakin ihmisiä kiinnostavan, mutta ei vain ole ollut sellaista hetkeä, että olisi koneen ääreen ehtinyt istua rauhassa kirjoittamaan. Tai ehkä niitä hetkiä olisi ollut, jolloin olisi ehtinyt, mutta silloin ei ehkä ole niinkään huvittanut tehdä mitään aivotyötä vaativaa. Edellisen lauseen perusteella on varmaan selvää, etten ole tämän kesälomani aikana uhrannut juuri aikaa tai energiaa opiskelulle. Vaikka kuinka itselleni lupailin kertailevani ensimmäisen vuoden juttuja kesälomalla, niin ei ole kyllä tippaakaan tehnyt mieli kaivaa koulukirjoja tai muistiinpanoja esille. Ainakaan vielä.

Kyllä sitä silti jatkuvasti pyörittelee päässä koulujuttuja, etenkin kun töissä kuluneelta vuodelta tuttuja juttuja tulee välillä vastaan. Lisäksi tuossa kirjoituspöytäni vieressä seinää koristaa Thiemen anatomian kirjapaketin mukana tulleet julisteet ihmisen lihaksistosta. Kyllä sitä passiivista opittujen asioiden kertausta siis tapahtuu lähes koko ajan. Jos nyt kertaus voi passiivista olla...

Lääkärilehtiäkään en ole vielä kaivanut esiin luettavaksi, vaikka niitä aikamoinen pino onkin hyllyyn kuluneen lukuvuoden aikana kertynyt ja tavoitteena todellakin on selata ne kaikki ainakin läpi. Ajan hermolla pysyminen on kuitenkin lääketiedeuralla melko tärkeää. Lukemista olen kyllä harrastanut aika hartaasti tämän alkukesän aikana, mutta lähinnä viihdekirjallisuutta. Lisäksi olen löytänyt uudelleen pääsykoekevään aikana niin tutuksi ja tärkeäksi käyneen liikunnan harrastamisen ja suhteellisen uutena tuttavuutena nyt joogan.

Jokainen vapaapäivä ja oikeastaan -hetkikin on tullut käytettyä tehokkaasti hyväksi joko edellämainitun urheilun parissa tai sitten sukuloimassa/ystäviä näkemässä tai mikä tärkeintä - omaa parisuhdetta hoitaen. Lääkiskavereitakin on onneksi tullut jonkin verran nähtyä, niin ettei aivan täysin ole joutunut unohtamaan kaikkea ja kaikkia viime vuoden tapahtumia ja tuttavuuksia. Tänään tapaamme pitkästä aikaa (okei, no muutamaan viikkoon) lääkiskaveriporukalla täällä Tampereella. Ja myöhemmin kesällä juhlimme ystävämme häitä. On mukava kuulla muidenkin kuulumisia kun nyt kaikki ovat tahoillaan viettäneet kesää töiden tai lomailujen merkeissä. :)

Lääkisläisten kesätyöpaikat

Tällä hetkellä minun ja varmaan monen teistä lukijoistakin elämää siivittää hyvin vahvasti kesätyö. Oma työpaikkani on tutussa sairaalaympäristössä, jossa harjoitan jo olemassaolevaa sairaanhoitajan ammattiani. Siinä mielessä olin hyvin onnekkaassa asemassa kurssikavereihini verrattuna, koska minulla oli jo ennestään ammatti, jolla saada kohtalaisen helposti töitä vieläpä omalta alalta. Aika hyvin kuitenkin melkein kaikki halukkaat kurssiltani työllistyivät, ja yllättävän moni jopa pääsi "oman alan hommiin" tai ainakin johonkin läheisesti terveydenhuoltoalaa liippaaviin töihin. Monet kuitenkin myös tekevät tänäkin kesänä niitä edelliskesiltä tuttuja töitä esimerkiksi myyjänä.

Minun laillani TAYSin käytäviä kuluttaa muutama muukin kurssilaiseni. Ihan kaikkien kesätyöpaikkoja en saanut udeltua, mutta esimerkiksi tänään yksi kavereistani ilmestyi osastollemme ottamaan EKG:ta potilaasta. Meitä lääkäriopiskelijoita on siis esimerkiksi Fimlabin (kuten ehkä nimestäkin voi päätellä, kyseessä on laboratoriopalveluja tuottava yritys) palveluksessa mm. verinäytteiden ja sydänfilmien ottajana. Ne ovatkin jo ensimmäisen vuoden harjoitustöissä tutuksi tulleita toimenpiteitä, ja varmasti kesä näytteenottajana tuo mukavaa rutiinia työskentelyyn. Potilaitakin saa kohdata, joten mikäs sen parempaa.

Kurssikavereitani toimii myös muuten sairaaloissa tai laitoksissa esimerkiksi laitoshuoltajana tai sihteerinä. Jotkut ovat myös yksityisillä firmoilla töissä vastaanotossa potilasneuvonnassa ja ajanvarauksessa. Sen lähemmäs potilaita ja käytäntöä ensimmäisen vuoden opiskeluilla tuskin pääsee, ellei sitten tee hoitajan töitä. Niitäkin jotkut kurssikaverini uskaltautuivat täksi kesäksi tekemään. Mielestäni se on ihailtavaa ja todella hyväksi tuleville lääkäreille. Perus-/lähihoitajan sijaisena (tai nimike varmaankin on hoitoapulainen kun ei nimikesuojatun ammattilaisen töitä saa ilman alalla opiskelua tehdä) toimiminen on perushoidon näennäisestä helppoudesta huolimatta aika rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Sen lähemmäs ihmistä on vaikeaa päästä. Siinä työssä saa myös nähdä ne kaikki elämän puolet, mitä ei ehkä vielä omalle kohdalle ole sattunut.

Toivon, että hoitotyössä toimiminen on kavereilleni kasvattava ja opettava kokemus. Itse ainakin ensimmäinen kesätyöpaikka pitkäaikaissairaiden osastolla kasvatti ihan eri lailla kuin mitkään muut kokemukset elämässä sitä ennen. Menin hoitotyöhön silloin ihan ummikkona, en tiennyt edes miten vessassa autetaan ihmistä ja esimerkiksi toisen suihkuttaminen tuntui todella omituiselta. Onneksi kaiken oppii aika äkkiä ja maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Hoitotyöhön kesäksi meneviä/menneitä kurssikavereitani yritin kyllä parhaani mukaan jos ei nyt neuvoa niin ainakin henkisesti valmistaa tulevaan. Tärkeintä on kuitenkin kohdata se ihminen ja kaikki paperiasiat ja muu byrokratia on oikeasti toissijaista. Varmasti hoitotyötaustalla lääkäriopiskelijasta tulee joskus parempi lääkäri kuin ilman niitä kokemuksia.

Aika moni meidän kurssilainen pääsi jo fuksivuoden aikana aloittamaan syvärit eli syventävän opinnäytetyönsä. Niiden parissa kuluukin sitten joidenkin kesä. En itse ole aloittanut syväreitä, joten en tiedä niistä vielä paljon mitään. Elän kuitenkin käsityksessä, että niiden tekemiseen voi kuulua vähän sekalaisesti vaikka ja mitä. Jotkut esimerkiksi lukevat potilaskertomuksia ja poimivat sieltä dataa johonkin isompaan aineistoon, josta sitten kirjoittavat esimerkiksi artikkelin. Jotkut taas pääsevät ihan potilaiden kanssa tekemisiin, tekevät näille esimerkiksi jotain kliinisiä tutkimuksia tai haastattelevat näitä. Syväreistä on kai joissakin tapauksissa mahdollista saada palkkaakin. Riippuu varmaan kenelle tekee ja miten osaa neuvotella oman työnsä tärkeydestä. Itse olen vieläkin ihmeissäni siitä, että lääkäriopiskelijalle maksetaan harjoittelusta palkkaa.

Palkallista harjoittelua eli amanuenssuuria meillä ei kuitenkaan ole ohjelmassa ennen kuin kolmannen vuoden jälkeen. Harjoittelu on pakollinen tutkintoon kuuluva osa ja se suoritetaan "omalla ajalla", eli loma-aikoina. Siksi kai onkin reilua, että siitä maksetaan. Sairaanhoitajaopiskelijoilla harjoittelu kuitenkin tapahtuu pääosin lukuvuoden aikana. Amanuenssuureja suoritetaan esimerkiksi yliopistosairaalassa tai terveyskeskuksissa. On kai aika sama mihin menee harjoitteluun, paitsi yksityiset lääkäriasemat eivät ilmeisesti kelpaa. Harjoitteluksi lasketaan myös lääkärin sijaisena toimiminen, mutta siihen saadaan luvat vasta neljännen vuoden jälkeen.

Itse olen jo nyt kovasti miettinyt amanuenssuuria. Toisaalta kiehtoisi toimia "lääkärinä" jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, varsinkin kun kliinistä osaamista on jo taustalla, vaikkei niitä asioita olisikaan vielä koulussa tullut vastaan. Amanuenssina kun saisi ilmeisesti toimia missä vain opintojen vaiheessa, jos vain joku sellaiseksi palkkaa. Harjoitteluksi sitä ei kuitenkaan lasketa ennen kuin vasta kolmannen vuoden jälkeen.

On jotenkin ihan minun tapaistani jo nyt suunnitella asioita, jotka tulevat tapahtumaan vasta kaukana tulevaisuudessa (tai vähintäänkin vuoden päästä). Olisi hyvä harjoitella elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Itse olen ainakin näinä kolmena päivänä kyllä nauttinut nykyisestä kesätyöstä ja etukäteen jo harmittaa kun sairaanhoitajan työt jossain vaiheessa vaihtuvat mitään osaamattoman ja täysin kaikesta pihallaolevan lääkäriharjoittelijan rooliin.

Lomallako tässä nyt ollaan?

Tässä on jo ensimmäinen lomaviikko hyvässä vauhdissa, itse asiassa lomalla ollaan oltu jo tarkalleen viikko ja pari tuntia päälle. Siitä lähtien kun viimeisen jakson tentistä kävelin ulos. Vieläkään sitä ei ole oikein tajunnut. Ei tunnu mitenkään todelliselta, että kouluun palattaisiin vasta elokuun puolella ja että tässä olisi kesä välissä ja lomailua tiedossa. Varsinkaan kun tänään kävin koululla palauttamassa viimeiset lainaamani tiiliskiven (tai useamman sellaisen) painoiset opukset kirjastoomme ja muutenkin vietin aamupäivän kokouksessa istuessa.

Toki säät ovat suosineet lomailijaa ja vietinkin koko viime viikonlopun lääkiskavereideni kanssa mökillämme ja alkuviikoksi jäin sinne vielä parhaan ystäväni (ei lääkiksestä) kanssa grillaamaan sekä itseämme että maittavaa ruokaa. Luulisi, että kunnon suomalainen mökkeilykulttuuri viimeistään herättäisi lomafiiliksen, mutta jotenkin tätä viikon lomaa koulun ja kesätöiden välissä ei osaa ottaa niin rennosti kuin pitäisi. Stressaan tapani mukaan taas tulevasta, tällä kertaa töistä. Enkä osaa myöskään oikein irroittautua täysin koulujutuista, vaikka en lukemista tällä hetkellä harrastakaan kuin viihdekirjallisuuden osalta. Jotenkin takaraivossa silti kummittelee ajatus, että pitäisi kerrata ja mitäköhän olen jo unohtanut ja miten tämä ja tuo asia nyt menivätkään... mökillä rupesin kaverilleni selittämään jotain aineenvaihdunnan reittejä ihan innoissani kun yritin kertoa millaista meillä on koulussa ollut. Noh, kertoohan se varmaan jotakin kuluneesta lukuvuodestani, että muistan vielä sitruunahappokierron välituotteet.

Muistaakseni viime vuonnakin oli vähän samanlaiset fiilikset - varmaan olisin halunnut laskea edelleen pääsykokeen jälkeenkin, kun kerran hyvään vauhtiin oli siinä keväällä päästy. Toisaalta taas pääsykoeasiat olivat sellaisia, mitä en missään nimessä kokenut tarvitsevani tulevaisuudessa, joten niiden kertaamisesta en kantanut samanlaista huolta kuin nyt näistä kuluneen lukuvuoden opeista. Nyt hieman harmittaa, etten pitänyt blogia jo aiemmin, koska nythän voisi kätevästi tarkistaa, että mitä oikein mietin viime vuonna näihin aikoihin. Toisaalta taas minulla ei pääsykokeen jälkeen ollut yhtään vapaata ennen kesätöitä, jotka olin aloittanut itse asiassa jo ennen pääsykoetta, joten tilanne oli senkin suhteen erilainen.

Minä en ole koskaan ollut myöskään niitä, jotka täysillä uskovat sanontaan "loma on aina lomaa", vaikka sataisikin eikä tekisi muuta kuin istuisi kotona. Minun mielestäni lomalla pitää tehdä niitä asioita, joita ei tavallisena arkena pysty syystä taikka toisesta tekemään. Lomalla pitää matkustaa ja nähdä maailmaa tai sukulaisia/ystäviä. Lomalla pitää tehdä muutakin kuin katsoa telkkaria tai lukea kirjaa, ellei sitä tee aurinkotuolissa maatessa. Lomalla pitää olla ulkona ja nauttia elämästä. Lomalla ei kuulu stressata, vaikka sitä väkisin tekeekin (ainakin minä). Oma lomailuni on yleensä myös aikataulutettua, tai ainakin aika paljolti ennalta suunniteltua, koska en tykkää tyhjistä sivuista kalenterissa. Toki se suunnitelma voi olla vaikka, että jonain päivänä käyn katsomassa jotain kaveria, mutta mitään sen tarkempaa minuuttiaikataulua en koe tarpeelliseksi laatia.

Tähän mennessä tämä lomailu ei ole tuntunut sen kummemmalta kuin parilta vapaapäivältä. Olihan meillä lukuvuoden aikanakin joskus vapaapäiviä keskellä viikkoa tai pidennettyjä viikonloppuja. Enkä edes loppujen lopuksi kokenut sitä opiskelua niin kuormittavana, että eron huomaisi selkeästi nyt. Ainoa asia mikä on oikeasti muuttunut on se, ettei koko ajan ole enää tapahtumia. Toki tapahtumattomuutta on kestänyt vasta viikon verran ja viime viikonlopun vietin lääkiskavereiden kanssa, eli ei tässä kauheasti ole vielä sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen ehtinyt olla.

Erinäisten rientojen ja muiden vastuutehtävien puute tässä kesän aikana tekee minulle varmasti ihan hyvää. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee tylsää tai iskee ikävä lääkisjuttuja kohtaan, mutta kyllä se ainainen meneminen on ollut se suurin stressinaihe tähän astisella lääkisurallani. Nyt kesällä on sitten toivottavasti paremmin aikaa huolehtia itsestään esimerkiksi urheilun muodossa. Fuksikilot eivät nimittäin oikeasti ole mikään myytti! Ei ole ollut niin paljon aikaa liikkua, kuin olisin halunnut ja kun joka paikassa on tapahtumissa ollut karkki-, sipsi- tai pizzatarjoilua kaikista muista herkuista ja alkoholista puhumattakaan, on tässä fuksivuoden aikana kertynyt kilo jos toinenkin. Onneksi siis siinäkin mielessä fuksivuosi on nyt ohi.

Ruuasta kun nyt puhuttiin...

1/6 lääkäri

Fuksivuosi on nyt kunnialla purkitettu ja muistotilaisuus vietettiin eilisillan tenttisaunassa. Pitäisi varmaan olla jollakin tapaa haikea fiilis, ja sitä yritinkin tentin jälkeen aulassa kavereistanikin kaivaa esille, mutta ei sitä varmaan vielä oikein tajua, että tämä oli nyt tässä. Me ei koskaan enää saada olla fukseja. Me ei koskaan enää opiskella Biolla, meidän koulun B-rakennuksella, joka puretaan nyt kesällä. Nyt fuksivuosi elää enää muistoissamme.

Uskoisin, että suoriuduin vuodesta ihan kunnialla tätä viimeistä tenttiä myöten. Vaikka uusinta kävi usein ajatuksissa kun lukumotivaatiota ei kuluneella viikolla ollut yhtään, sain kuitenkin aika paljon tietoa paperille tentissä raapustettua ja läpipääsy pitäisi olla kyllä ihan taattu. Myös muuten opiskelut sujuivat aika kiitettävästi, tein kaikki tehtävät ajallani, valmistauduin lähes kaikkiin tutoristuntoihin ja pääsin läpi jokaisesta tentistä, usein ihan hyvin pistein. En voi siis itseäni laiskaksi opiskelijaksi haukkua, vaikka välillä elämässä olikin ihan kaikkea muuta kuin se opiskelu.

Fuksivuosi oli kyllä ihan oikeasti elämäni paras. En usko, että koskaan aikaisemmin olen nauttinut elämästäni niin paljon ja täysillä kuin kuluneiden yhdeksän kuukauden aikana. Oli lähes koko ajan ihan hirveän hauskaa, paljon tekemistä ja menemistä ja ihania ihmisiä ympärillä. Toki siihenkin aikaan sisältyi paljon ylä- ja alamäkiä, kuten elämään yleensä, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä rehellisesti sanoa, että vuosi oli aivan mahtava. Toisaalta sen haluaisi kokea uudelleen, mutta toisaalta sitä vain on niin onnellinen kaikesta, että se yksikin vuosi riittää. Enkä toisaalta tiedä, jaksaisinko mennä ja osallistua enää uudelleen niin paljon kuin nyt. Kai sitä energiaa löytyi siitä ajatuksesta, että fukseja ollaan kerran vain.

Onneksi kuitenkin oma fuksivuosi oli niin ihana, se motivoi kyllä yrittämään olla mahdollisimman hyvä hupituutori ensi syksynä ja tekemään loistava fuksivuosi myös nuoremmille tuleville kollegoille. Uskon, että oma viihtymiseni oli paljon nykyisten kakkosten ansiota. Kesällä en tosiaan edes odottanut lääkikseltä mitään sosiaalista elämää tai koulun ulkopuolista ohjelmaa. En tiennyt siitä mitään, enkä uskonut saavani edes kavereita kun olin niin vanha. Onneksi todellisuus oli kuitenkin toinen. Onneksi meidän omat hutumme (ne kakkoskurssin hupitutorit) olivat niin innokkaita ja kannustavia, että sitä väkisinkin lähti mukaan kaikkeen ja totesi tykkäävänsä siitä menemisestä. Lääkis myös osoittautui hyvin kollegiaaliseksi ja rennoksi yhteisöksi.

Fuksivuodesta mieleen jäivätkin parhaiten varmaan kaikki muut tapahtumat kuin se itse opiskelu. Uskon kuitenkin, että syynä on se, että niin monet opiskeltavat asiat olivat jo ennestään tuttuja, etten koe mitään valtavaa uutta tietomäärää missään kohtaa omaksuneeni tai kuulleeni jotain ihan mullistavaa jostain sairaudesta. Voin kuvitella, että ilman aikaisempaa terveydenhuoltoalan koulutusta olisin imenyt noita tärppejä sairauksista ja niiden hoidosta ihan yhtä innoissani kuin kurssikaverini. Kuitenkin ryhmätyöt ja kaikki minulle uusi oli erittäin hauskaa ja mielenkiintoista. Myös sellainen uusivanha, mitä olin ehkä joskus vähän tehnyt sairaanhoitajaopiskeluiden aikana, mutta joka sittemmin oli työelämän myötä jäänyt (esimerkiksi ekg:n tulkinta) oli mielenkiintoista. Parhaiten mieleen ovat varmasti jääneet dissektiot, koska niissä oppi todella paljon, mutta ne olivat myös aika rankkoja päiviä. Lisäksi suturointi on yksi taito, jonka oppimisesta olen erityisen iloinen, koska sen osaamisesta olin jo pitkään haaveillut.

Haaveilin ennen myös lääkärin ammatista, erityisesti viime keväänä pääsykokeisiin lukiessa se haave oli hyvin realistisena mielessä. Tämän vuoden aikana, vaikka olemmekin oikeaa polkua kohti tuota unelma-ammattiamme kulkeneet, me olemme olleet vasta untuvikkoja medisiinarimaailmassa, eikä lääkäriys ole tuntunut kovin konkreettiselta vielä. Syksyllä toki saimme muutaman kerran vetää valkotakit päällemme ja kulkea laumassa pitkin TAYS:n käytäviä, mutta kovin vähän potilaiden kohtaamista loppupeleissä tämän ensimmäisen vuoden aikana saimme harjoitella. Oli siis joskus aika helppo unohtaa opiskelevansa lääkiksessä tai valmistuvansa lääkäriksi. Etenkin kun opiskelumme painottui niin paljon normaaliin kehon anatomiaan ja fysiologiaan, eikä sairauksista meille vielä juurikaan puhuttu.

On siis mukavaa päästä kesällä töihin oikeiden potilaiden pariin. Todellisuus on nimittäin aika erilaista kuin millaisen kuvan luentosalin seinälle heijastettavat power point -diat antavat potilaista ja heidän hoidostaan. Sairaalan arkeen kuuluu myös kaikkea muuta kuin vain potilaan sairauskertomus. Itse se potilas on kaikkea muutakin. Ja hyvä niin. En haluaisi koskaan olla lääkäri, joka hoitaa vain potilaan papereita. Toivottavasti tulevaisuuden maailmassa lääkäreillä ei ole niin kiire, että aikaa potilaan oikeaan kohtaamiseen ja konkreettiseen hoitamiseen ei ole. Toivottavasti tulevaisuudessa myös lääkärinä saan keskustella potilaan kanssa muistakin asioista kuin ihan vain juuri siitä oleellisesta. Toivottavasti saan myötäelää potilaan kanssa niitä ilon ja onnen tunteita, mitä tähänkin asti sairaanhoitajana, kun asiat ovatkin järjestyneet.

En osaa ehkä omien lähtökohtieni vuoksi sanoa, miten paljon tämän ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin lääkisopiskelijoilla on tapahtunut kasvua lääkäriksi. Itse koen ainakin tuon lääkäristymisen olleen omalla kohdallani hyvin vähäistä. Kyllä minä olen edelleen paljon enemmän sairaanhoitaja kuin lääkäri tai edes lääkärinalku. Ehkä ensi vuonna asiat ovat toisin kun saavutamme kandin arvonimen. Nyt olen vasta lääketieteen opiskelija ja hyvin lapsenkengissä sillä alalla. Tämä vuosi olikin ehkä kuitenkin enemmän kanssaopiskelijoihin, meidän kurssiin, lääkiksen tapoihin ja ylempikurssilaisiin tutustumista. Tämä fuksivuosi oli ehkä enemmän siitä opiskelijaelämästä nauttimista ja itsensä toteuttamista erinäisissä projekteissa kuin varsinaisesti sitä vakavaa opiskelua. Kyllä me jotain opimmekin, siitä ei tarvitse olla huolissaan, mutta kun fukseja oltiin nyt ihan viimeistä kertaa niin ehkä kaikki fuksijutut kuitenkin otettiin vakavammin kuin itse se koulunkäynti.

Ensi vuosi onkin varmaan jo aivan erilainen. Ainakin opiskelutilamme ovat erilaiset. Vanha Bio on haudattu ja opiskelu jatkuu uudessa Arvo B-rakennuksessa, jonka nousua olemme ensimmäisen opiskeluvuotemme aikana saaneet ihan vierestä seurata. Ensi vuonna fuksivuodesta pääsee kuitenkin nauttimaan tulevien lääkisopiskelijoiden kautta ja ehkä sitä kokee sitten itsensä jo viisaammaksi ja vanhemmaksi (ainakin lääkiksen suhteen, oikeasti vanhemmaksi en halua itseäni kokea, vaikka sitä olenkin!).

Ennen ensi syksyä on edessä kuitenkin toivottavasti lämmin ja ihana kesä, josta aion nauttia täysillä. Viime kesän toivoin kuluvan nopeasti, ensin pääsykoetuloksia ja sitten koulunalkua jännittäen. Nyt minulla ei ole mihinkään kiire. Toisaalta tuntuu haikealta, että joitakuita kavereistani näen vasta elokuussa seuraavan kerran, mutta kyllä se kesä oikeasti menee äkkiä.

Kiitos C. Kukko tästä mahtavasta fuksivuodesta - syksyllä jatketaan!

Hummani hei! - pari sanaa pääsykokeesta

Hei, nyt se on vihdoin ohi!! Luvut saavat teidän lääkishakijoiden osalta jäädä nyt ainakin muutamaksi kuukaudeksi joka tapauksessa. Jos tulos on positiivinen niin opinnot jatkuvat vasta syyskuun puolella (koska ekoina viikkoina ei oikeasti ole juuri mitään opiskeltavaa) ja jos koe menikin penkin alle, niin kyllä edessä pitäisi kuitenkin olla ihan ansaittu lukuvapaa loma. Itsekin pääsen pian lomalle, tarkemmin sanottuna huomenna. Mutta tämä ilta on teidän!

Kyllä aamulla jännitti. Jännitti pääsykokeeseen menijöiden puolesta, etenkin kun kurssimme whatsapissa laskettiin minuutteja kokeen alkamiseen. Puolen päivän jälkeen kyllä oikeastaan jännitti enemmän, koska olimme koesalien ulkopuolella odottamassa viattomia ehkä tulevia fukseja haastateltavaksi. Oli jännittävä nähdä millaista porukkaa siellä koetta tekemässä oli ja ketkä heistä (teistä) mahdollisesti saisimme syksyllä opettaa medisiinaritavoille. Jännitti myös se, miten ihmiset suhtautuvat meihin.

Itse ainakaan viime vuonna en halunnut puhua kenellekään kokeen jälkeen. Ei puhettakaan, että olisin osallistunut mihinkään Ohi On -bileisiinkään. Tosin silloin koin ehkä olevani liian vanha sellaisille. Mutta kiersin kyllä joka tapauksessa kaukaa valkohaalariset ihmiset yliopiston päärakennuksen käytävällä. Onneksi poistuinkin sivuovesta, koska tänä vuonna me ainakin olimme "vaanimassa" pääaulassa. En siis yhtään ihmettele, miksi jotkut eivät halunneet jutella meille, vaan ymmärrän sen täysin ja tiedän miltä kokeen jälkeen saattaa tuntua.

Aika monet kuitenkin olivat kokeen jälkeen ihan positiivisilla mielin ja useat väittivät koetta helpoksi. Ainakin pisteitä oli jaossa ihan hirveästi, joku taisi sanoa 250p. Raakapisterajat siis ovat varmaan aika korkealla. Yleensähän sisäänpääsyyn on vaadittu noin puolet pisteistä. Uskon, että kokeesta huolimatta tilanne on aika sama. Vaikka monet sanoivat kokeen olleen helppo, niin niin sanottiin myös viime vuonna, eikä koe mielestäni viime vuonna ollut mitenkään erityisen helppo. Ei kyllä vaikeakaan. Vuoden 2013 kaltaista hirviökoetta ei siis tänä vuonna ollut edessä.

Tänä vuonna kokeesta puuttui aineisto, mikä mielestäni on hyvä juttu. Myöskään pitkiä tehtävänantoja ei näyttänyt olevan, joten siinä mielessä kyllä koe varmaan oli helpompi kuin viime vuonna. Pikaisesti katsottuna tuntui olevan paljon laskuja ja todella inhottavan paljon ekologia -kysymyksiä, jotka taas olivat oikein mieluisia jollekin haastateltavallemme. Itse en usko, että olisin enää osannut laskea mitään. Etenkin käämimomentti -lasku näytti aivan hirveältä. Toisaalta en sen pahemmin kyllä kokeen tehtäviin syventynytkään, vilkaisin vain läpi. Ajattelin, että jossain kohtaa kesällä jos on tylsää, voisi kokeilla tehdä tuon kokeen ajatuksella että olisiko päässyt enää sisään :D Uskonpa, että en olisi.

Pääsykokeen teemana näytti tänä vuonna olleen hevoset ja ratsastus. Milloin selvitettiin varsan isää ja milloin rakennettiin hevostallia. Kysyimmekin lähes kaikilta haastateltavilta heidän mielipidettään hevosista. Soitimme myös hevosaiheista musiikkia yliopiston aulassa ihan vain kokelaita ilahduttaaksemme. Varmasti tästä saadaan revittyä huumoria myös jatkossa. Toisaalta taas joku ei ollut edes huomannut, että kokeessa olisi ollut mitenkään paljon hevosia...

Jännityksellä jään kyllä seuraamaan millaiseksi pisterajat muodostuvat ja ketä meille sisään oikein otetaan. Toivottavasti tänään tapaamistani ihmisistä mahdollisimman moni on meidän ensi syksyn fuksi ja toivottavasti teille kaikille jäi kuitenkin hyvä mieli kokeesta. Ensi vuonna sitten uudelleen, jos nyt ei tärppää. Mutta ensi vuoteen on vielä pitkä aika, joten nyt saa ihan oikeasti vain heittää hanskat naulaan ja korkkarit kattoon ja nauttia kesästä. Nyt ei enää tarvitse lukea ja stressata! Palkitkaa itsenne tästä valtavasta urakasta ja olkaa itsestänne ylpeitä.