Parahin Fuksi,

Juuri sinä siinä, jonka vatsanpohja on täynnä perhosia huomisen koulunaloituksen vuoksi. Joka odotat ekaa päivää lääkiksessä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla kauhusta kankeana mietit, että mitä tuleman pitääkään. Minä olin sinä vuosi sitten. Aika on tietysti kullannut muistoja, vaikkakaan mitään huonoja muistoja ei tuolta ajalta oikeasti olekaan, enkä ehkä muista ihan kaikkea mitä siihen odotukseen kuului tai millaista se koululle ensi kertaa käveleminen oikeasti olikaan. Mutta muistan, että minua jännitti. Enkä tosiaan tiennyt, mitä vastassa olisi. Tai tutustuisinko yhtään keneenkään. Hyvät neuvot ovat uudessa ja jännittävässä tilanteessa kalliit, joten tässä minulta nyt muutamia:


Älä stressaa, älä jännitä. Vaikka koulu alkaakin huomenna, ne "oikeat opinnot" saavat vielä odottaa. Luvassa on nyt aluksi ainakin Tampreella Johdanto-jakso, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti Mitään niiiiin tärkeää ei tuona ajanjaksona koulussa opiskella, eikä tenttiä ole luvassa, joten opiskeluista ei todellakaan kannata stressata. Eikä saa. Se on fuksivuoden alun hukkaamista. Keskity nyt hauskanpitoon ja kurssikavereihisi tutustumiseen.

Kaikki muutkin ovat samassa veneesssä
Koko sinun kurssisi on nyt ekaa kertaa lääkiksessä (lukuunottamatta MAHDOLLISESTI joitain harvinaisuuksia, jotka ehkä ovat vaihtaneet esimerkiksi hammaslääkiksestä yleiselle puolelle, mutta nämä ovat harvassa), kaikkia muitakin varmasti jännittää yhtä paljon kuin sinua. Suurin osa uusista kurssikavereistasi on varmasti myös juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle tai uuteen asuntoon. Tämä on uutta heillekin. Aika harvalle varmaan on osunut se oma paras kaveri samalle kurssille, joten kukaan muukaan ei tunne ketään ja varmasti monet haluavat tutustua kurssikavereihinsa, kuten sinäkin. Mene siis rohkeasti juttelemaan. Lääkiksen fuksivuoden alkuun eivät päde mitkään perussuomalaiset kohteliaisuussäännöt, jotka kieltävät kenenkään viereen istumisen tai varsinkaan tervehtimisen tai small talkin. Nyt on aika olla rohkea, avata suu ja sanoa moi.

Saatat eksyä ensimmäisenä päivänä ja ehkä toisenakin tai jopa viikon päästä koulun alkamisesta, mutta niin me kaikki. Kaikki on uutta, neuvoa saa ja pitää kysyä. Me kakkoset olemme ensimmäisinä opiskeluviikkoina olemassa lähinnä sinua varten (yritämme tietysti hoitaa kunnialla myös omat opintomme, mutta sekin on toissijaista), joten hyödynnä apu, jota tarjoamme! Me haluamme auttaa, kysy! Hukassa oleminen on ok, etenkin fukseille.

Ole aktiivinen, mene mukaan, osallistu, juttele ihmisille. Sillä lailla löydät oman paikkasi lääkiksessä ja tutustut ihmisiin. Jos et ole sosiaalinen luonne tai halua olla mukana kaikessa, sekin on aivan todella ok. Ole juuri sitä mitä olet, kaltaisiasi löytyy teidänkin kurssilta aivan varmasti. En usko, että kukaan voi jäädä lääkiksessä yksin, ellei se ole oma valinta. Mutta jos mukaan lähteminen on kiinni enemmän siitä, että jännittää kuin siitä, ettei kiinnosta, niin silloin kannattaa ehdottomasti yrittää voittaa pelkonsa ja mennä mukaan silti. Se on yleensä sen arvoista.

Olet lääketieteen opiskelija!
Tässä on monta puolta, toisaalta ihan superihananmahtavaa kun unelmasi ovat vihdoin toteutuneet, toisaalta taas vastuu varmasti alkaa painaa jo alkumetreillä kun tajuat, että joskus sinustakin tulee ihan oikea lääkäri. Voi myös olla, ettet sitä edes fuksivuonna tai seuraavanakaan vielä osaa sisäistää. Opiskeltavat asiat kun ovat aika kaukana vielä siitä oikeasta työstä ja potilaitakin pääsee näkemään melko vähän. Hetkellisesti voi olla ihan sallittua antaa virtsan nousta päähän kun lääkishaaveet ovat vihdoin toteutuneet, mutta älä anna sen jäädä sinne. Sinä olet ensimmäisen vuodeen lääketieteen opiskelija, etkä oikeasti tiedä potilaiden hoidosta tai lääkärin työstä juuri mitään. Tämä on hyväkin juttu, sinulla ei ole vielä juuri mitään vastuuta kenenkään hyvinvoinnista ja voit rauhassa keskittyä opiskeluun (ja opiskelijaelämään). Tämän voit sanoa myös sukulaisillesi, jotka varmaan ovat innokkaina jonossa vastaanotollesi jo ensimmäisellä joululomalla.

Kaikkia kirjoja ei tarvitse hankkia.
Jotkut perusteokset kuten fysiologian ja anatomian kirjat (huom! Latinankieliset nimitykset) kannattaa hankkia omaksi, koska niitä tarvitsee yleensä pitkään ja anatomia esimerkiksi tuskin juuri muuttuu tulevina vuosina (vuosituhansina). Sen sijaan jotkut spesifiset kirjat, joita ehkä suositellaan kurssi-/jaksomateriaalissa, löytyvät usein a) kirjastosta tai b) internetistä e-kirjana. Jos olet rikas, niin mikään ei estä sinua tuhlaamasta omaisuuttasi lääketieteellisiin oppikirjoihin ja täyttämään niillä kirjahyllysi, mutta jos olet ihan tavallinen opiskelija (eli todennäköisesti myös aika köyhä), suosittelen ostamaan kirjoja käytettynä (vanhat painokset kelpaavat yleensä todella hyvin) tai lainaamaan niitä kirjastosta/lukemaan e-kirjana. Monet asiat löytyvät myös erinäisiltä nettisivuilta (esimerkiksi soluasiat solunetistä) tai youtube-opetusvideoista. Lääketieteellisiä artikkeleita julkaistaan päivässä 100, joten tietoa tulee koko ajan lisää, ja on sanomattakin selvää, että kaikkein ajankohtaisin asia on oikeasti siellä netissä.

Ja ennen kaikkea: pidä hauskaa!
Nyt alkaa elämäsi viimeinen fuksivuosi, ota siitä kaikki (ilo) irti. Kaikki on varmasti uutta ja jännittävää, ja parasta mitä voit tehdä on suhtautua asioihin ennakkoluulottomasti. Hauskaa tulee varmasti olemaan, nauti siitä! Vuoden päästä voit sitten olla vanhempi ja viisaampi, ottaa asiat vakavammin ja kenties kokea olevasi tarpeeksi viisas ja kokenut jakamaan neuvoja tuleville fukseille, kuten minä. Mutta usko pois, fuksivuosi voi olla elämäsi parasta aikaa, jos vain annat sille mahdollisuuden :)

Ainoa kerta varmaan blogin historiassa, kun julkaisen jostakusta kasvokuvan - tähän on lupa kyseiseltä henkilöltä.
Kuvaan sisältyy myös varoituksen sananen: se lääkiksen ulkopuolinen elämä voi mystisesti tulevien viikkojen aikana ikään kuin kadota. Lääkiselämä voi todella viedä mukanaan :D

Lääkiksen ensimmäinen syksy

Nyt se on ohi! Ensimmäinen lukukausi lääkistä takana, ja 1/12 LL:n (lääketieteen lisensiaatti) tutkinnosta siis suoritettu. Paljon on siis vielä edessä, onneksi!

Tuntuu siltä, että paljon on myös tähän mennessä takana. Paljon on saavutettu ja koettu. En osaa sanoa, olenko kuluneen syksyn aikana niinkään oppinut paljoa, vaan ehkä lähinnä saanut uusia kokemuksia. Siis tietenkin olen oppinut paljon uutta ja opiskellut ahkerasti. Siitä ei ole kyse. En vain tiedä, tulenko näitä tietoja tarvitsemaan käytännössä joskus tulevaisuudessa, tai ylipäätään muistamaan niistä kovin paljoa enää esimerkiksi kutosen keväällä kun valmistun.

Sen sijaan henkistä kasvua on (jälleen) tapahtunut, tässäkin iässä. Nyt se on ollut kasvua lääkärinä. Ennen olin sairaanhoitaja, mutta nyt olen myös tuleva lääkäri. Pakko myöntää, että on se ajatusmaailma ja erityisesti suhtautuminen lääkäreihin muuttunut aika paljon. Olen tietysti myös syventänyt jo olemassa olevia tietojani ja osaamistani. Ensi kesänä sairaanhoitajana työskennellessäni osaan varmasti paljon enemmän kuin viime kesänä.

Ajattelin kuitenkin koota tähän tekstiin nyt vähän kokemuksia kuluneelta syksyltä. Olen varmasti niitä jo erikseen useissakin teksteissä jonkin verran käynyt läpi, mutta ehkä ihan kaikkea ei ole tullut mainittua. Jokainen tekstihän on kuvannut myös juuri sen hetkistä olotilaa tai tilannetta, eikä silloin välttämättä se kokonaiskuva ole kunnolla hahmottunut.

Elokuu

Lääkistaipaleeni alkoi siis maanantaina, elokuun 24. päivänä kun ihan ensimmäistä kertaa hieman harhaillen löysin vihdoin Tampereen lääketieteen yksikön B-rakennuksen, tuttavallisemmin Bion ja astuin sen ovista sisään. Olin paikalla ajoissa, mutta niin olivat monet muutkin. Luentosalin ulkopuolinen aula oli täynnä uusia kurssikavereitani, joista en tuntenut ainuttakaan. Sohvat olivat jo lähes täynnä ihmisiä, eikä nyt kenenkään ventovieraan viereen uskaltanut tietenkään mennä istumaan. Niinpä jäin seisomaan sohvaryhmän viereen, mutta olin kuitenkin sen verran reipas, että rupesin juttelemaan vieressäni istuvalle tytölle. Paikalle valui pikkuhiljaa lisää ihmisiä, ja pian aula olikin jo täynnä puheensorinaa.

Klo 10.15 alkaneen tervetuloluennon ja tervetulo- sekä onnentoivotusten siivittämänä alkoi kolmiviikkoinen Johdanto- jaksomme, jonka aikana painopiste oli enemmänkin sosiaalisessa elämässä kuin itse opiskelussa. Johdanto- jakson sisällöstä olen kertonutkin aikaisemmin jo.

Ensimmäisellä viikolla tutustuimme toisiimme aluksi lähinnä hupitutorryhmien sisällä. Siitä pitivät huolen hupitutorimme, eli 2. vuosikurssin opiskelijat, jotka olivat järjestäneet meille tutustumisiltaa ja etkoilua ennen lukuvuoden avajaisbileitä ja toogabileitä. Ensimmäisellä viikolla tuli siis tutustuttua nyt jo hyvinkin "omalta" tuntuvaan kandiseuramme Amos-klubiin, sen saunaan ja myöskin toogabileet tuli koettua. En ollut koskaan aiemmin edes pukeutunut toogaan (lue: lakanaan), mutta hyvin se hieman improvisoimalla sujui. Ensimmäisestä viikosta ainoastaan se harmittaa, että otin "koulunkäynnin" liian vakavasti silloin. Juhlissa esimerkiksi ajattelin, että on lähdettävä ajoissa kotiin nukkumaan, että selviää aamulla luennolle. Ihan fiksusti ajateltu sinänsä, mutta kun ensimmäisillä viikoilla ei oikeasti ollut mitään tärkeää tai varsinaista opiskelua, niin olisi sen alun tosiaan voinut ottaa vähän rennomminkin!

Johdanto- jakson aikana koin edellämainittujen lisäksi Aatos -keskusteluillan, Kintulammen mökkireissun (jossa julkistettiin kurssin vastuuhenkilövaalien tulokset) ja siihen liittyvän usean kilometrin pyöräretken sateessa. Osallistuin myös kurssikavereideni kanssa Tamyn (Tampereen yliopiston ylioppilaskunta) järjestämään kaupunkisuunnistukseen, lääkiksen kurssien väliseen jalkapalloturnaukseen pelaajana ja kurssikaverini syntymäpäiväjuhlille. Lisäksi sain paljon tietoa Tampereen yliopistosta, lääketieteen opiskelusta ja harrastustoiminnasta erinäisten tietoiskujen ja luentojen muodossa.

Tutustuin ensimmäisten viikkojen aikana varmaan useampaan ihmiseen kuin koskaan aikaisemmin kokonaisen vuoden aikana. Omien kurssikavereideni lisäksi tapasin paljon uusia ihmisiä myös muilta vuosikursseilta, eivätkä kaikkien nimet todellakaan jääneet mieleen. Saati sitten mikään muu lisäinformaatio johonkuhun ihmiseen liittyen... Tuntui kuitenkin siltä, että kenelle tahansa pystyi mennä puhumaan. Luennoilla istuinkin lähes aina jonkun uuden ihmisen vieressä, ja jokainen aamu alkoi kättelyllä ja esittäytymisellä.




Liitutaulukuva on Amokselta ensimmäisenä iltana. Ylhäällä kuva Mediverkko- jalkapalloturnauksesta. Alhaalla kuvat kun kävimme fuksipisteiden toivossa kurssikaverini kanssa Pyynikin näköalatornissa munkeilla. Voileipäkakun leivoin kun vietimme hutu (hupitutor) -ryhmämme kanssa teekkareiden Namiapprojen varjo-approja (eli itse järjestimme Karkkibaturin keskenämme). Kuvia löytyisi paljon enemmänkin, mutta tykkään ottaa yleensä kuvia muista ihmisistä, enkä viitsi niitä täällä julkaista ilman lupaa.


Syyskuu-Lokakuu

Johdanto -jaksomme jatkui siis syyskuulle asti, mutta kirjoitin siitä jo tuohon elokuun kohdalle.
14.9. meillä alkoi kuitenkin se varsinainen opiskelu "Solujakson" merkeissä. Oikea opiskelu tiputtikin itse kunkin meistä Johdanto -jaksomme pilvilinnoista kylmään todellisuuteen. Opiskelu ei nimittäin ollutkaan mitään helppoa, eivätkä vapaapäivät tai -tunnit lukujärjestyksessä oikeasti ollut tarkoitettu juhlimiseen tai omiin harrastustoimintoihin. Jokainen vapaatunti tuli oikeasti tarpeeseen tutoreihin valmistautumisessa. Ainakin aluksi ajankäytön hallinta oli todella vaikeaa, kun ei ollut päässyt vielä opiskelurytmiin tai tiennyt kuinka paljon pitäisi lukea mistäkin. (En tosin voi vieläkään väittää olevani tässä kovin etevä...)

Monet olivat myös innostuneet opiskelusta nyt kun oikeasti oli jotain konkreettista tekemistä tai opiskeltavaa liian helpoilta tuntuvien luentojen sijaan. Mikroskopointi ja laboratoriotyöt olivat myös ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisia. Totesin, että minulle sopii todella hyvin se, että viikossa ei ole kovin montaa luentoa, vaan "ohjattua" itsenäistä opiskelua sitäkin enemmän. Ohjattua itsenäistä siksi, että tutoristunnoissa asetettiin aina yhteiset oppimistavoitteet, joiden raameissa oli tarkoitus kotona sitten itse etsiä tietoa ja seuraavassa istunnossa jakaa sitä muillekin. Totesin jakson kuluessa kuitenkin myös sen, että vaikka oma tutorryhmäni ihan hyvin toimikin, emme me juuri pakollisten ryhmätöiden ulkopuolella viettäneet aikaa keskenämme. Tämä tuntui harmilliselta, kun kuunteli muiden kavereideni puheita heidän omista ryhmistään ja kertomuksia yhdessä järjestetyistä tapahtumista. Olisin toivonut tutorryhmien vaihtumista jo syksyn aikana, jotta olisin saanut tutustua paremmin myös muihin kurssikavereihini muutenkin kuin ennen luentoja tai mahdollisesti yhteisissä bileissä vaihdettujen tervehdysten myötä.

Kokonaisuudessaan vuosikurssimme alkoi kuitenkin saada muotoaan ja puhaltaa kunnolla yhteen hiileen kun e-bileidemme (eli nämähän olivat ne fuksikurssin järjestämät esittäytymisbileet) järjestelyt polkaistiin kunnolla käyntiin. Kurssikavereita alkoi tuntea paremmin ja myös oma kaveriporukkamme alkoi pikkuhiljaa muotoutua. Huomasin tulevani toimeen oikeastana kaikkien kurssilaistemme kanssa, tunsin myös kuuluvani joukkoon.

E-bileiden suunnittelu ja järjestäminen oli hauskaa. Työlästä, mutta hauskaa. Perustimme tanssitiimin, jonka kanssa treenasimme loppuvaiheessa jopa useita kertoja viikossa erinäisiä tanssinumeroita e-bileitämme varten. Tanssiryhmästämme muodostui tiivis ja hyvänhenkinen porukka, ja päätimme pitää tiimin kasassa tulevaisuuttakin varten. Vaikka e-bileet lopulta olivatkin aivan mahtavat ja oikea menestys, parasta oli mielestäni kuitenkin niihin valmistautuminen. Se, miten yhteistyö eri tiimien kesken ja erityisesti tiimien sisällä sujui. Miten leffatiimimme sai aikaan niin huikean trailerin ja elokuvan. Millaisia lahjakkuuksia ja ideoita kurssiltamme löytyikään. Miten ihmiset, jotka eivät aluksi tunteneet toisiaan, saivat aikaan niin paljon yhdessä. Parasta oli kurssikavereihini ja erityisesti toisiin tanssitiimiläisiin tutustuminen ja yhdessävietetty aika!

Koulun ulkopuolella oli tapahtumia taas runsaasti. Tärkein niistä ehkä solujakson aivan alussa olleet Injektiot (tai fuksiaiset), joissa meidät "kastettiin" virallisesti medisiinareiksi. Ilta oli kyllä aivan mahtava, mutta ei siitä sen enempää, jottei pilata ensi vuoden fuksien jännitystä... ;)
Saimme myös vihdoin ihanat valkoiset Burana-haalarimme, joita olikin jo odotettu kesästä asti. (Oikeastaan koko elämä...) Niitä osa lähti ulkoiluttamaan Jyväskylään Kauppakadun approille. Itse en mennyt, koska seuraavana päivänä olin lupautunut olemaan neloskurssilaisten sitseillä töissä. Sen sijaan osallistuin Haalaribileisiin (poikkitieteelliset bileet) sekä seuraavalla viikolla Hämeenkadun approille. Meillä oli solujakson päättyessä myös ensimmäinen tenttisaunamme.

Juhlinnan lisäksi syys-lokakuun aikana urheilimme myös OP-pelien merkeissä. Itse osallistuin menemällä "suunnistamaan", eli eksymään sateiseen metsään kaverini kanssa. Hauskaa oli kuitenkin!
Kilpailimme kurssien kesken myös sählyturnauksessa, jossa en itse voinut pelata, koska olin kipeä. Alkusyksyä muutenkin varjosti useita viikkoja kestänyt flunssa ja öisin nukkumista häiritsevä yskä. Kaikki muutkin vaikuttivat olevan ainakin jossakin vaiheessa kipeitä. Meille siis kävi kuten yleensä pikkulapsille päiväkodissa; tartutimme toinen toisiimme tiiviisti yhdessä ollessamme jos jonkinlaisia flunssaviruksia eri puolilta Suomea ;)

Sain flunssasta toivuttuani myös itse kiinni jonkinlaisesta treenirutiinista. Osasin vihdoin jotenkuten hallita ajankäyttöäni ja löysin aikaa käydä tankotanssimassa. Pääsin myös viimeinkin hyödyntämään yliopistoliikunnan tarjoamia ryhmäliikuntatunteja. Tankotanssia oli toisaalta pakkokin treenata, kun tosiaan esiinnyin e-bileissämme. Myös muut olivat innostuneita lajista, ja järjestin hupitutorryhmällemme tankotanssikokeilunkin. Myös kandiseuramme järjesti samanlaisen kokeilun e-bileistämme inspiroituneena. Toivottavasti järjestävät jatkossakin.

Saimme Orionilta stetarit! <3

Marraskuu-Joulukuu

Solujakson jälkeen alkoikin juuri päättynyt "lisääntymisjakso" eli Lisääntyminen kasvu ja kehitys -jakso, kavereiden kesken LKK. Kyseinen jakso oli tähän mennessä monipuolisin ja käytännönläheisin, mutta myöskin raskain. Raskaus (heh, kurssilla käsiteltiin raskautta, joten mielestäni tämä on hauska sanavalinta... (ainakin itse nauran omille vitseilleni)) johtui suurimmaksi osaksi siitä, että kurssi sisälsi niin paljon asiaa ja oli niin pitkä. Ja kaikki se asianpaljous tentittiin yhdellä kertaa kurssin lopussa. Miten stressaavaa!

Marraskuussa oikeasti ne e-bileet vasta olivat, mutta koska niihin valmistautuminen oli jo puoli ruokaa, niin kerroinkin niistä jo tuossa aiemmin. Loppuvuodesta oli kuitenkin myös kaikkia muita hauskoja tapahtumia, muun muassa pikkujouluja. Niitä vietettiinkin niin koulukaveriporukalla, tanssitiimiporukalla, hupitutorryhmämme, kandiseuramme sekä myös kurssimme kesken. Lisäksi meillä oli itsenäisyyspäivän viikonlopulle sijoittuneella Tartto-exculla pikkujoulusitsit TasLolaisten kanssa. (Tarton excusta on tekeillään postaus. Tartto siis on kaupunki Virossa, jossa monet suomalaiset opiskelevat lääketiedettä.)

Rakastamiani sitsejä oli marraskuun aikana melkein kyllästymiseen asti (paitsi etten itse voisi koskaan kyllästyä sitseihin! :D), parhaassa tapauksessa samalla viikolla kahdet. Meitä fukseja opetettiin sitsaamaan fuksisitseillä, ja olin samalla viikolla ensimmäistä kertaa "toastaamassa" (eli vähän niinkuin ehkä muissa kaupungeissa laulunjohtaja/ ohjelmanvetäjä/järjestäjä) eläinlääkisläisille järjestämillämme sitseillä. Toastaaminen fuksina oli melko spesiaalia, koska pitää tietää aika paljon sitsien kulusta ja sitsisäännöistä, joita ainakin meillä pyritään noudattamaan, jotta voi olla se, joka mahdollisesti sääntöjen rikkojia jollakin hauskalla tavalla rankaisee. Tykkään kuitenkin haasteista ja apunani oli onneksi kokeneempia ylempikurssilaisia, niin kaikki sujui tällaiselta untuvikoltakin ihan mallikkaasti. Toki sitsikokemusta aikaisempien opintojen tiimoilta minulla jo olikin. Molemmat sitsit olivat huikeat ja huomasin tykkääväni tapahtumien järjestämisestä. Tämän innostuksen siivittämänä hain myös kandiseuramme hallitukseen, jossa olisin saanut olla enemmänkin tapahtumien järjestäjän roolissa, mutta tällä kertaa en valitettavasti tullut valituksi.

Osallistuin marraskuun puolivälissä näytelmäkerhomme ensi kevään näytelmää varten järjestettyihin koe-esiintymisiin. Hain sekä näyttelemään että tanssimaan, ja suureksi ilokseni minut valittiin tanssijaksi. Näyttelijähaun myötä pääsin myös pitkästä aikaa improilemaan toisena hakuiltana, ja odotan innolla keväällä mahdollisesti alkavia kurssikaverini järjestämiä improiltoja. Improteatteria pääsimme marraskuun aikana todistamaan myös O'Connels -pubiin, jossa samainen kaverini esiintyi yhdessä ImprovAcademyn muiden jäsenten kanssa joka sunnuntai.

Fuksisyksyn lopulla oli tosiaan vielä paljon muitakin tapahtumia; keilausturnausta, Megazone -lasersotaa kurssimme kesken, kaveriporukalla järjestettyjä leffa- ja Hottikset -sarjan katsomisiltoja, Tamyn vuosijuhlat sekä Nääspeksi, jonka kävin katsomassa kahdesti! Kaikki tapahtumat itsessään olivat hauskoja ja mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen, mutta kyllä niistä loistavat teki yleensä se seura. Kaikkein parasta koko syksyssä olivat ehdottomasti ihmiset! Ei ole niin väliä, ovatko puitteet mahtipontiset e-bileet koristeluineen ja ammattivalaistuksineen vai leffailta popcorn-kulhon ja pehmeän viltin kera Kino Kotikolossa kaverini luona, kunhan paikalla ovat ne itselle tärkeät ihmiset, on hyvä fiilis taattu!

Oltiin yksillä pikkujouluilla sushilla, toisilla leivottiin pipareita (piparikuva ei ole itse ottamani). Osallistuin myös Pihlajalinnan järjestämään keilaturnaukseen (vähän vino kuva).



Toivon, että ensi keväästä tulee vähintäänkin yhtä huikea kuin tästä syksystä. Odotan jo kevättä, koska tästä lomasta ilman mahtavia uusia koulukavereitani tulee varmasti piiitkä. Toisaalta taas nyt on sitten aikaa nähdä niitä muita elämääni kuuluvia rakkaita ihmisiä. Toisaalta myös kevätlukukauden alkaminen tuo mukanaan taas opiskelustressin ja haikeuden siitä, että fuksivuotta on vähemmän edessä kuin takana, ja että kohta se loppuu.

Jos kuluneen syksyn voisi elää uudelleen, en edes miettisi kahdesti.

Jos sinä, rakas lukija, vielä mietit lääkikseen hakemista, niin en voi muuta kuin suositella! Tottakai opiskelu maailman parhaaseen ammattiin (omasta mielestäni ainakin, koska onhan se unelma-ammattini) on itsessäänkin sekä ihanan haastavaa että palkitsevaa ja mielekästä, mutta myös se kaikki sen ohessa tuleva lisuke on vähintäänkin sen hermoja raastavan pääsykoelukemisen arvoista!

Johdannosta yhteenvetoa

Johdantojakso on nyt vihdoin purkissa ja viikonlopun jälkeen alkaa vihdoin se oikea opiskelu! Tätä on toisaalta kovasti odotettu, toisaalta hieman paniikissa pelätty. En tiedä yhtään, miten rankkaa opiskelu todellisuudessa tulee olemaan, miten syvällisesti asiat pitää osata ja miten paljon pbl tuottaa "vapaa-ajalla" työtä. Eli kuinka monta tuntia sitä täytyy koulun jälkeen kotona oikein lukea.

Tällä hetkellä tulevan jakson (solut ja kudokset) aikataulu näyttää aika löysältä. Päivät loppuvat lähes aina melko aikaisin. Päiviä, jolloin opetusta on klo 8-16 taisi olla vain pari. Luennothan eivät ole pakollisia, toisaalta taas kaikki ryhmätyöt, mikroskopoinnit ja tutor-istunnot ovat. Eli poissa ei voi olla, vaikka olisi kipeä. Tai varmaan nämä jonkin verran ovat neuvoteltavissa olevia asioita, mutta pahimmassa tapauksessa johonkin seminaariin/harjoitustyöhön joutuu menemään sitten ensi vuonna, jos nyt tulee jokin ylitsepääsemätön este. Aikataulun väljyys on kuitenkin varmaan vain näennäistä, itsenäistä opiskelua on varmasti niin paljon, että viikkotuntimäärä tulee täyttymään ja ylittymäänkin.

Johdanto-jaksolla olin aika usein läsnäoloa vaativissa seminaareissa ja paneeleissa tylsistynyt. Muutaman luennon skippasin, ja joukossa oli myös jotain, joissa kyllä olin, mutta jälkikäteen toivoin, että olisin skipannut nekin. En tarkoita moittia mitään näistä paneeleista tai seminaareista tai infoluennoista sinänsä. Uskon, että ne olivat monelle hyödyllisiä ja mielenkiintoisia. Oma taustani on kuitenkin niin erilainen kuin monen muun opiskelukaverini. Olen ollut työelämässä, olen nähnyt potilaita, olen hoitanut heitä. Olen opiskellut terveydenhuollon etiikkaa, olen myös pohtinut sitä ja siihen liittyviä erityistapauksia ihan oikeissa tilanteissakin. Olen myös nähnyt lääkärintyötä ihan läheltä, sen hyviä ja huonoja puolia, ja omat mielikuvani tulevasta ovat aika realistisia. Tiedän paljon yhteiskunnasta terveydenhuollon näkökulmasta, osaan ainakin jonkin verran terveydenhuollon lainsäädäntöä ja byrokratiaa. Olen myös pohtinut kaikkia näitä asioita usein, ja monipuolisesti. Tuntui siis välillä jokseenkin turhauttavalta istua kaksi tuntia paneelissa kuulemassa muiden mielipiteinä tai mietintöinä asioita, jotka itse olisin pohtinut läpi viidessä minuutissa.

Johdantojakso sisälsi kaikkia näitä asioita, joita edellä luettelin. Lisäksi monet luennot olivat opiskeluun liittyviä käytäntöjä tai oheistoimintaa käsitteleviä. Nekin todella hyödyllisiä uuden opiskelijan kannalta, mutta enimmäkseen vain kertausta, koska ainakin tämä uusi opiskelija oli innostuksissaan jo "kesäloman" aikana ottanut selvää lähestulkoon kaikesta mahdollisesta.

Kuten sanottu, en halua mitenkään moittia johdantojaksoa. Etiikka, potilas-lääkärisuhde, lainsäädäntö ja etenkin potilaan näkökulma ovat erittäin tärkeitä aiheita lääkärintyössä. Mielestäni meidän taipaleemme lääketieteeseen alkoi ihan oikealla tavalla. On hienoa, että vuorovaikutusasioihin panostetaan opetuksessa. On hienoa, että heti alkuunsa meistä aletaan muovata eettisesti oikein toimivia, korkealla moraalilla varusteltuja ihmisläheisiä lääkäreitä. Omalla sairaanhoitajataustallani kaikki nämä asiat olivat vain jo vanhan, sata kertaa kerratun opin kertaamista. Koska uskokaa minua, sairaanhoitajaopinnoissa etiikka ja potilaan kohtaaminen ovat kaiken a ja o.

Varmasti kaikkien muiden mielestä yksi hienoimpia juttuja johdantojaksolla oli opintokäynnit. Oli se siis minustakin sinänsä hieno kokemus, ja hyödyllinenkin, ja mukavaa vaihtelua. Mutta edelleen, olen kohdannut satamäärin potilaita jo aikaisemmassa elämässäni, joten ymmärrettävästi en ollut yhtä innostunut kuin muut. Me siis kävimme pareittain eri poliklinikoilla/terveyskeskuksissa seuraamassa potilaan ja lääkärin vuorovaikutusta. Haastattelimme potilaitamme mm. heidän kokemuksistaan lääkärin vastaanotolla ja siitä, millainen on hyvä lääkäri. Sitten seurasimme ja havainnoimme itse vastaanottotilannetta "kärpäsenä katossa". Oma käyntini sujui hyvin ja sain paljon hyvää aineistoa potilasta haastattelemalla ja seuraamalla. Onnistuin myös siinä, etten tullut paljastaneeksi potilaalle (tai muullekaan henkilökunnalle) olevani jo ennestään sairaanhoitaja. Vähän etukäteen jännitti, jos potilas sattuisi kysymään jotain omasta taustastani tai ihmettelemään kun olen näin "vanha" vasta-aloittanut opiskelija... onneksi ei kysynyt. Halusin olla ihan täysin vain lääkäriopiskelijan roolissa siinä tilanteessa, kuten jatkossakin.

Roolissa pysyminen tulee varmasti olemaan haastavaa jatkossakin, ja tietenkin minun pitää hyödyntää sitä osaamista, jota minulla jo on. On jännä nähdä, millaisiin tilanteisiin tulevaisuudessa joudun ja miten niistä selviän (sovellanko sairaanhoitajuuttani). Esimerkiksi ensiaputilanteet. (Toivottavasti en joudu niihin muutenkaan!) Meille opetettiin siis peruselvytystä heti toisella viikolla, siis maallikkoelvytystä. Painelu-puhalluselvytystä. Hoitoelvytys tulee sitten joskus myöhemmin. Mutta samalla kerrottiin, että jos siviilissä joudumme ensiaputilanteisiin, me olemme siellä maallikkoja, vaikka kuinka olisimme lääköriopiskelijoita (tietenkin on velvollisuus toimia omien kykyjensä mukaan). Mutta minä en kuitenkaan ole maallikko. Olen jo ammattilainen. Hämmentävää.

Tuntuu kuitenkin jo nyt, että pikkuhiljaa se sairaanhoitajuus alkaa rapista pois ja tilalle tulee lääkäriys ja siihen kasvaminen sekä ennen kaikkea kollegiaalisuus. Uusinta Flatusta (kandiseuramme lehteä) lainatakseni, me todella elämme Kaupin kampuksellamme eräänlaisessa kuplassa. Olemme erossa muista opiskelijoista, ja tapahtumamme ovat lähinnä lääkisläisille. Itse en ollut vielä edes kiinnostunut käymään poikkitieteellisissä haalaribileissä tai Kolmioissa. En ole vielä kiinnostunut tutustumaan muiden tiedekuntien opiskelijoihin, kun en vielä tunne edes omia vuosikurssilaisiani. Toivon, että tämä tunne johtuu vain siitä, että haluan ensin tutustua "omiini" eikä se ole mikään päällejäävä tarve seurustella vain lääketiedettä opiskelevien ihmisten kanssa. Toivon myös, ettei sairaanhoitajuus kokonaan katoa ajatusmaailmastani. Ainakin hallituksen esittämä leikkauslista sai minussa pienen hoitaja-aktivistin heräämään ja nousemaan barrikadeille. SUNNUNTAILISIÄ EI KUULU LEIKATA! Argh.

Sen enempää leikkauslista-asiasta täällä avautumatta voisin jatkaa vielä johdanto-jakson käsittelyä hieman. Nimittäin sen tarjoamalta sosiaaliselta osalta. Voin sanoa, että meidän kurssi on kyllä aivan ehdottomasti maailman kaikkien aikojen paras lääkiksen vuosikurssi! Meillä on uskomaton ryhmähenki, ja esimerkiksi eiliseen jalkapalloturnaukseen panostimme ihan täysillä ja vain reilu kahden viikon tuntemisen jälkeen meillä oli oikea joukkuehenki, me olimme ME.
Olen todella iloinen tästä elämänvalinnastani, niiiiiin iloinen, että pääsin kouluun ja kaiken kaikkiaan vain hyvin onnellinen.