sunnuntai 21. elokuuta 2016

Parahin Fuksi,

Juuri sinä siinä, jonka vatsanpohja on täynnä perhosia huomisen koulunaloituksen vuoksi. Joka odotat ekaa päivää lääkiksessä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla kauhusta kankeana mietit, että mitä tuleman pitääkään. Minä olin sinä vuosi sitten. Aika on tietysti kullannut muistoja, vaikkakaan mitään huonoja muistoja ei tuolta ajalta oikeasti olekaan, enkä ehkä muista ihan kaikkea mitä siihen odotukseen kuului tai millaista se koululle ensi kertaa käveleminen oikeasti olikaan. Mutta muistan, että minua jännitti. Enkä tosiaan tiennyt, mitä vastassa olisi. Tai tutustuisinko yhtään keneenkään. Hyvät neuvot ovat uudessa ja jännittävässä tilanteessa kalliit, joten tässä minulta nyt muutamia:


Älä stressaa, älä jännitä. Vaikka koulu alkaakin huomenna, ne "oikeat opinnot" saavat vielä odottaa. Luvassa on nyt aluksi ainakin Tampreella Johdanto-jakso, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti Mitään niiiiin tärkeää ei tuona ajanjaksona koulussa opiskella, eikä tenttiä ole luvassa, joten opiskeluista ei todellakaan kannata stressata. Eikä saa. Se on fuksivuoden alun hukkaamista. Keskity nyt hauskanpitoon ja kurssikavereihisi tutustumiseen.

Kaikki muutkin ovat samassa veneesssä
Koko sinun kurssisi on nyt ekaa kertaa lääkiksessä (lukuunottamatta MAHDOLLISESTI joitain harvinaisuuksia, jotka ehkä ovat vaihtaneet esimerkiksi hammaslääkiksestä yleiselle puolelle, mutta nämä ovat harvassa), kaikkia muitakin varmasti jännittää yhtä paljon kuin sinua. Suurin osa uusista kurssikavereistasi on varmasti myös juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle tai uuteen asuntoon. Tämä on uutta heillekin. Aika harvalle varmaan on osunut se oma paras kaveri samalle kurssille, joten kukaan muukaan ei tunne ketään ja varmasti monet haluavat tutustua kurssikavereihinsa, kuten sinäkin. Mene siis rohkeasti juttelemaan. Lääkiksen fuksivuoden alkuun eivät päde mitkään perussuomalaiset kohteliaisuussäännöt, jotka kieltävät kenenkään viereen istumisen tai varsinkaan tervehtimisen tai small talkin. Nyt on aika olla rohkea, avata suu ja sanoa moi.

Saatat eksyä ensimmäisenä päivänä ja ehkä toisenakin tai jopa viikon päästä koulun alkamisesta, mutta niin me kaikki. Kaikki on uutta, neuvoa saa ja pitää kysyä. Me kakkoset olemme ensimmäisinä opiskeluviikkoina olemassa lähinnä sinua varten (yritämme tietysti hoitaa kunnialla myös omat opintomme, mutta sekin on toissijaista), joten hyödynnä apu, jota tarjoamme! Me haluamme auttaa, kysy! Hukassa oleminen on ok, etenkin fukseille.

Ole aktiivinen, mene mukaan, osallistu, juttele ihmisille. Sillä lailla löydät oman paikkasi lääkiksessä ja tutustut ihmisiin. Jos et ole sosiaalinen luonne tai halua olla mukana kaikessa, sekin on aivan todella ok. Ole juuri sitä mitä olet, kaltaisiasi löytyy teidänkin kurssilta aivan varmasti. En usko, että kukaan voi jäädä lääkiksessä yksin, ellei se ole oma valinta. Mutta jos mukaan lähteminen on kiinni enemmän siitä, että jännittää kuin siitä, ettei kiinnosta, niin silloin kannattaa ehdottomasti yrittää voittaa pelkonsa ja mennä mukaan silti. Se on yleensä sen arvoista.

Olet lääketieteen opiskelija!
Tässä on monta puolta, toisaalta ihan superihananmahtavaa kun unelmasi ovat vihdoin toteutuneet, toisaalta taas vastuu varmasti alkaa painaa jo alkumetreillä kun tajuat, että joskus sinustakin tulee ihan oikea lääkäri. Voi myös olla, ettet sitä edes fuksivuonna tai seuraavanakaan vielä osaa sisäistää. Opiskeltavat asiat kun ovat aika kaukana vielä siitä oikeasta työstä ja potilaitakin pääsee näkemään melko vähän. Hetkellisesti voi olla ihan sallittua antaa virtsan nousta päähän kun lääkishaaveet ovat vihdoin toteutuneet, mutta älä anna sen jäädä sinne. Sinä olet ensimmäisen vuodeen lääketieteen opiskelija, etkä oikeasti tiedä potilaiden hoidosta tai lääkärin työstä juuri mitään. Tämä on hyväkin juttu, sinulla ei ole vielä juuri mitään vastuuta kenenkään hyvinvoinnista ja voit rauhassa keskittyä opiskeluun (ja opiskelijaelämään). Tämän voit sanoa myös sukulaisillesi, jotka varmaan ovat innokkaina jonossa vastaanotollesi jo ensimmäisellä joululomalla.

Kaikkia kirjoja ei tarvitse hankkia.
Jotkut perusteokset kuten fysiologian ja anatomian kirjat (huom! Latinankieliset nimitykset) kannattaa hankkia omaksi, koska niitä tarvitsee yleensä pitkään ja anatomia esimerkiksi tuskin juuri muuttuu tulevina vuosina (vuosituhansina). Sen sijaan jotkut spesifiset kirjat, joita ehkä suositellaan kurssi-/jaksomateriaalissa, löytyvät usein a) kirjastosta tai b) internetistä e-kirjana. Jos olet rikas, niin mikään ei estä sinua tuhlaamasta omaisuuttasi lääketieteellisiin oppikirjoihin ja täyttämään niillä kirjahyllysi, mutta jos olet ihan tavallinen opiskelija (eli todennäköisesti myös aika köyhä), suosittelen ostamaan kirjoja käytettynä (vanhat painokset kelpaavat yleensä todella hyvin) tai lainaamaan niitä kirjastosta/lukemaan e-kirjana. Monet asiat löytyvät myös erinäisiltä nettisivuilta (esimerkiksi soluasiat solunetistä) tai youtube-opetusvideoista. Lääketieteellisiä artikkeleita julkaistaan päivässä 100, joten tietoa tulee koko ajan lisää, ja on sanomattakin selvää, että kaikkein ajankohtaisin asia on oikeasti siellä netissä.

Ja ennen kaikkea: pidä hauskaa!
Nyt alkaa elämäsi viimeinen fuksivuosi, ota siitä kaikki (ilo) irti. Kaikki on varmasti uutta ja jännittävää, ja parasta mitä voit tehdä on suhtautua asioihin ennakkoluulottomasti. Hauskaa tulee varmasti olemaan, nauti siitä! Vuoden päästä voit sitten olla vanhempi ja viisaampi, ottaa asiat vakavammin ja kenties kokea olevasi tarpeeksi viisas ja kokenut jakamaan neuvoja tuleville fukseille, kuten minä. Mutta usko pois, fuksivuosi voi olla elämäsi parasta aikaa, jos vain annat sille mahdollisuuden :)


Ainoa kerta varmaan blogin historiassa, kun julkaisen jostakusta kasvokuvan - tähän on lupa kyseiseltä henkilöltä.
Kuvaan sisältyy myös varoituksen sananen: se lääkiksen ulkopuolinen elämä voi mystisesti tulevien viikkojen aikana ikään kuin kadota. Lääkiselämä voi todella viedä mukanaan :D

perjantai 19. elokuuta 2016

Tiedettä tekemässä - TGIF

Viime postauksessa kirjoitinkin jo kuluvasta jaksosta vähän fiiliksiä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksomme onkin herättänyt kovasti ajatuksia minussa jo nyt ensimmäisellä viikolla. Varmasti osa näistä ajatuksista ja pohdinnoista on herännyt ihan vain kouluunpaluun ja "tavallisen" arjen alkamisen vuoksikin. Opiskelu tuntuu nyt kesän jälkeen tosiaan taas ihan mukavalta, toki tänään kotiinpäästyäni olin kyllä sitä mieltä, että TGIF (thank god it's friday), kuten meille tänään englannin johdantoluennollakin todettiin/opetettiin. Ensimmäinen viikko on nimittäin tuntunut aika raskaalta, vaikkei työtä varsinaisesti vielä kovasti olekaan.

Tutorkeissit ovat aika yksinkertaisia ja oikeastaan mielestäni istunnoissa puhutaan nyt pelkästään itsestäänselvyyksiä tai ainakin asiaa, joka on jo ensimmäisen viikon aikana tullut hyvinkin selväksi. Fiilikset ovat tavallaan samanlaiset kuin vuosi sitten johdantojaksolla, kun aiheet olivat lähinnä lääketieteen etiikkaa ja potilaan kohtaamiseen liittyviä asioita. En koe tarvitsevani näistä mitään lisäinformaatiota tai -opetusta, koska omaan suhteellisen hyvät käytöstavat ja moraalin. Esimerkiksi maailman lääkäriliiton Helsingin julistusta (=tutkimusetiikkaa koskevat säännöt, joita pitää noudattaa) lukiessa tuntui aika turhauttavalta lukea itsestäänselvyyksiä. Varmasti on hyvä, että jossakin lukee, että tutkittavien henkilöiden pitää suostua tutkimuksiin ja että tutkimuksilla pitää saada aikaan enemmän hyötyä kuin haittaa jne., mutta tuntuu, että kyse on taas itsestäänselvyyksistä. Ehkä joissain tilanteissa tutkijankin moraalin ja etiikantajun voi sumentaa rahapalkkiot, mutta omalla kohdallani motiivit kaikkeen ovat vielä niin puhtoiset, etten voisi kuvitellakaan tekeväni kenenkään kustannuksella mitään turhaa tai haitallista tutkimusta.

En tiedä, onko sairaanhoitajaopintojen aikaisesta opinnäytetyöstä tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta varmaan yhden "tieteellisen" tutkielman kirjoittamiskokemuksen vuoksi tuntuu, että usean tunnin käyttäminen esimerkiksi tutkimussuunnitelman rakenteesta keskusteluun on aika turhauttavaa. Mielestäni on aika selkeää, mitä tutkimuksen tavoitteet ja tarkoitus ovat, enkä näkisi niitä minään opeteltavana oppimistavoitteena. Nyt siis on aika hämärää, mitä meidän tutorkeisseissä oikeasti haetaan. Mielestäni on todella hyvä, että tässä jaksossa tehdään yhdessä tutorryhmän kanssa tutkimus ja siitä raportti, koska käytännössä tekemällähän oppii parhaiten. Myös SPSS-tilasto-ohjelman käyttö on jokseenkin mielenkiintoista, koska onhan se nyt hauskaa kun muuttujia yhdistelemällä saa esimerkiksi hienoja pylväsdiagrammeja. Mielestäni kuitenkin nämä harjoitustyöt ja itse se tutkielma olisivat riittäviä tähän jaksoon. Tykkään yleisesti ottaen PBL:stä, mutta tässä jaksossa(kaan) se ei oikein toimi.

Jotain on kuitenkin jo mennyt perille, koska olen esimerkiksi Lääkärilehden artikkeleitakin jo silmäillyt hieman kriittisemmin kuin aikaisemmin, ja alkanut kiinnittää huomiota esimerkiksi kirjoittajien sidonnaisuuksiin. Lisäksi joissakin lääkefirmojen mainoksissa olen huomannut viitattavan esimerkiksi johonkin hyvin vanhaan tutkimukseen, joka on antanut ko. Firmalle sopivat tulokset. Onneksi siis meillä tulevillä lääkäreillä on tällainen jakso opetussuunnitelmassamme, jotta osaamme suhtautua meille syötettävään informaatioon ainakin jonkin verran lähdekriittisesti. Kyllähän vastuu potilaiden hoidosta edellyttääkin, että lääkäri osaa tulkita lääketieteellistä tietoa oikein ja myös tarvittaessa kyseenalaistaen.

Jakso on myös vahvistanu jo aikaisemmin herännyttä oivallustani siitä, miten paljon asiaa oikeasti on vielä tutkimatta. Niin paljon on sairauksia, joista ei vielä tiedetä paljon mitään, niin paljon hoitoja, joita ei vielä ole tutkittu tarpeeksi. Lääketiede on edelleen aivan älyttömän mielenkiintoista juuri lähes rajattomien tutkimusmahdollisuuksien vuoksi. Olen aina ajatellut, etten ainakaan missään tapauksessa halua tutkijaksi, mutta nyt mielenkiinto siihen itse tutkimustyöhön on herännyt. En usko, että siitä uraa itselleni milloinkaan loisin, mutta kyllä varmasti jossakin vaiheessa väittelen tohtoriksi ja ehkä jatkan muutenkin tutkimustyötä kliinisen työn ohella. Kuka tietää? Ilmeisesti tutkimusjulkaisut tuovat lääkärille myös jonkin verran ammatillista uskottavuutta ja voivat vaikuttaa työn saantiin ja palkkaukseen.

Kesällä vähän kauhulla odottamani jakso ei siis olekaan ollut niin paha, ei ollenkaan paha. Tehtävää kuitenkin on, vaikkei ehkä tutorkeissien muodossa ainakaan vielä, mutta esimerkiksi nyt alkanut englanti (tai oikeastaan scientific writing) -kurssi pakottaa lukemaan ainakin muutamia artikkeleita. Lisäksi tässä LTT- jaksossa meidän on tutorryhmämme kanssa toteutettava tutkimus (kuten aiemmin mainitsinkin), ja sitä varten täytyisi perehtyä aiheesta aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin. Ajattelin myös aloittaa syväreitä tässä lähiaikoina ja olen niidenkin osalta jo hieman tehnyt taustatutkimusta aikaisemmista julkaisuista, joten paljon tieteellistä tekstiä on rästissä luettavana. Onneksi siis on perjantai ja viikonloppu aikaa luku-urakalle!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Back to school!

Jotenkin kun kirjoittaa harvemmin niin sitä kirjoitettavaa on lopulta niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa tai miten ylipäätään jäsennellä siitä kaikesta joku siedettävä ja luettava kokonaisuus, että lopulta kirjoittaminen jääkin sitten kokonaan. Täytyy siis nyt ehkä aloittaa ihan tällä lailla lyhyesti ja kertoa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Koulu on taas alkanut! Olen nykyään kakkosluokkalainen lääkiksessä.

Nykyistä lukuvuotta on eletty jo kolme päivää, ja nyt melkein on jo unohtanut, että tässä välissä mitään kesälomaa koskaan olikaan. Kouluun paluu sujui melko kivuttomasti ja mutkattomasti, varsinkin kun ensimmäisen päivän luennot pidetiin vanhassa osassa kouluamme, eikä viime vuoden aikana rakennetussa Arvo B/Brvo -rakennuksessa. Toki siellä kävimme tietysti heti innokkaina kiertelemässä muuttolaatikoiden ja keskeneräisten opetustilojen seassa. Hissienkin sisustus oli uudella puolella tyylikkään erikoista - rakennusvanerilevyä.

Vaikka kesän aikana tapahtui niinkin paljon kuin että koko lääkisopetus siirtyi vanhalta Biolta kokonaan Arvo-rakennuksiin ja aivan uuteen osaan sitä, tuntui, etteivät asiat lopulta olleet kovasti muuttuneet. Koulussa toki näkyi nyt aivan uusiakin naamoja, kun TAMK:n opiskelijatkin käyttävät nykyisin meidän kanssamme yhteisiä simulaatiotiloja ja samassa rakennuksessa kanssamme tallustavat myös bioteknologian opiskelijat, mutta loppujen lopuksi palasin kuitenkin takaisin oman kurssini ja kaikkien viime vuoden aikana löytyneiden rakkaiden ystävieni pariin. Kouluun paluu oli siis aika mukavaa ja opetuskin jatkui jo tutuksi tulleen kaavan mukaan tutoristuntojen ja luentojen muodossa.

Nyt meillä on meneillään jakso "Lääketieteellinen tieto ja tutkimus" (LTT), jota jo kesällä odotin ei-niin-innokkaana. Kuivalta kuulostava aihe tuntuu myös todella vaikealta, koska esimerkiksi tilastotieteet eivät koskaan ole millään lailla olleet lähellä sydäntäni. Myös omasta opinnäytetyöstäni sairaanhoitajaopintojen ajalta on jänyt jonkinlaisia traumoja. Silloin vannoin, etten enää koskaan tekisi opinnäytetyötä. Mutta kas, miten asiat joskus menevätkin ihan toisin kuin itse on kuvitellut. Sen lisäksi, että olen tässä toisen opintovuoden ohella aloittelemassa myös syväreitäni, joudumme kuluvan jakson aikana (tai itse asiassa sen jälkeen) tekemään tutorryhmämme kanssa tutkimuksen ja raportoimaan siitä kuten opinnäytetyössä konsanaan. Tämä koko LTT-jakso valmentaa meitä sekä tutkimusten tekemiseen että niiden lukemiseen. Toisaalta varmasti todella hyödyllinen jakso.

Opiskelu on sujunut tähän asti ihan hyvin. Tutorryhmäni vaikuttaa tehokkaalta ja hyvin toimivalta, mikä on ihan huojentavaa kun nyt yhdessä joudumme edellä mainintsemani projektin kimpussa työskentelemään tulevat viikot. Luennoitsijat ovat myös olleet tällä jaksolla hyviä, luennoilla on jaksanut pysyä hereilläkin. Tosin tänään skippasin jo aamun luennot, koska eilen oli sitsit, enkä vain jaksanut raahautua kouluun, vaikka ehkä olisi kannattanut. Lukuvuoden alku on tietysti kurssin sitsien lisäksi tuonut mukanaan monia muitakin tapahtumia, joihin vähintäänkin nyt aletaan valmistautua sekä fuksit. Fuksit tulevat kouluun vasta ensi viikolla, mutta nyt jo on käynnissä kovat järjestelyt ja suunnittelut, koska me kakkosvuosikurssilaiset toimimme fuksien hupitutoreina tämän vuoden ajan. Olen aika varma, että jotkut meidän kurssilaiset ovat enemmän innoissaan fuksien koulun aloituksesta kuin itse pikku fuksipallerot osaavat vielä ollakaan...

Uskon, että tästä toisesta opiskeluvuodestani tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä. En usko olevani kaikkien bileiden ja tapahtumien suhteen yhtä aktiivinen kuin viime vuonna, mutta en näe siihen ehkä enää tarvettakaan. Fuksivuosi on minun nähdäkseni aikaa viettää sitä oikeaa opiskelijaelämää, tutustua ihmisiin ja osallistua kaikkeen (koska ei vielä tiedä mitkä tapahtumat ovat parhaita ja mistä kannattaisi jäädä pois). Tänä vuonna olen viisaampi ja ehkä otan myös koulun vakavammin. En tarkoita, ettenkö viime vuonna olisi panostanut opiskeluun, mutta tänä vuonna aion tosiaan tehdä myös syväreitä (siis syventävä opinnäytetyö), joten siihenkin menee varmasti paljon aikaa. Lisäksi ajattelin viettää myös lääkiksen ulkopuolista elämää :)

Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Yritän kirjoitella siitäkin ainakin melkein yhtä aktiivisesti kuin viime vuodesta...

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Sairaanhoitajakesäni

Sairaanhoitajakesäni alkaa olla kohta ohi. Minullakin alkaa maanantaina loma, mutta tavanomaisesta poikkeavasti en viettänytkään nyt perjantaina viimeistä haikeaa päivää töissä, vaan edessä on vielä viikonlopun kaksi aamuvuoroa. Jossakin välissä varmaan pitäisi ehtiä leipomaan töihin jokin kakku tai muu vastaava, mutta taitaa nyt kyllä jäädä välistä :( Huomenna nimittäin koko vapaa-aika kuluu kurssimme kesäkokoontumisessa.

Edessä on kaksi viikkoa lomaa, joiden aikana aion rentoutua toivottavasti auringon paisteessa. Todennäköisesti kuitenkin sataa, kuten muutenkin koko tähänastisen kesän aikana. Se on kuitenkin onneksi aikaa, jolloin ei tarvitse stressata mistään!

Työt ovatkin tuottaneet rutkasti stressiä. Lähes joka päivä töissä on ollut kiire ja usein sain miettiä, että onneksi en joudu hoitajan töitä enää tekemään. On surullista, että joutuu ajattelemaan niin, koska oikeasti kyllä tykkäisin hoitajankin töistä (kuten olen jo monesti todennut), mutta jatkuvan kiireen alaisena toimiminen ja kelloihin vastaaminen kesken ruokatauon on aivan hanurista. Varsinkin kun töitä joutuu tekemään sitten oman hyvinvoinnin  kustannuksella, tulee närästystä jo siitä, ettei saa ruokaansa nauttia rauhassa. Ei ehdi vessaan työpäivän aikana, eikä saa nukutuksi kunnolla etenkään iltavuoron jälkeen kun päässä vilisevät kiireisen illan tapahtumat ja jossain takaraivossa nalkuttaa ääni, jonka mukaan sitä on unohtanut tehdä tai kirjata jotain. Ajatukset eivät pysy kasassa, kun jatkuvasti työnteon keskeyttää potilas, joka soittaa kelloon tai omainen, joka soittaa osaston puhelimeen. Tai jokin muu asia. En tarkoita, että tämä olisi mitenkään omaisten tai potilaiden syy, mutta tekemistä on ihan riittävästi ilman kaikkea ylimääräistäkin. Siksi hoitajia ei saisi olla liian vähän! Harmillisesti usein näin vaan on.

Ne päivät, jolloin työnsä ehti tehdä rauhassa ja potilaiden sekä työkaverien kanssa seurustella, olivat ihania! Jos niitä koko kesä olisikin ollut täynnä niin töille olisi vielä haikeampi heittää jäähyväiset nyt. Onneksi kesätyö antoi minulle kuitenkin kaikkea muutakin sen varsinaisen palkan lisäksi. Sain taas arvokasta kokemusta työelämästä ja pääsin harjaannuttamaan kliinisiä taitojani, jotka pakostikin lukuvuoden aikana olivat hieman ruostuneet. Onneksi asiat palautuivat hyvinkin nopeasti mieleen. Sen lisäksi tunsin ehkä osaavani vähän enemmän kuin ennen, hahmottavani asioita helpommin ja olin lääkisopintojeni aikana löytänyt taas uuden kiinnostuksen uuden oppimista kohtaan. Hankalat ja monimutkaiset potilastapaukset tuntuivat ainakin kesän alussa ennemmin mielenkiintoisilta kuin raskailta hoidettavilta.

Käytin myös yleensä rauhalliset hetket hyväkseni katselemalla potilaiden röntgenkuvia. Niiden katseluhan tai tulkintahan ei yleensä hoitajalle kuulu millään lailla, vaikka toki niistäkin voi oppia yhtä sun toista ammattiin katsomatta. On todella hyvää harjoitusta katsella kuvia ja yrittää tehdä niistä omat tulkintansa ja löydöksensä ja sen jälkeen lukea röntgenlääkärin lausunto. Itse löysin jopa jo nyt joitakin asioita kuvista, mutta tietysti suurin osa meni aivan ohi. Koin kuvien katselun myös hyväksi anatomian kertaukseksi.

Onnellisia ja opettavaisia hetkiä olivat myös ne, kun jotkut mukavat lääkärit käyttivät aikaa asioiden selventämiseen ja opettamiseen. Hoitotyössä muutenkin oppii joka päivä jotain, jos vain pitää silmät ja korvat auki ja on halukas oppimaan. Potilastapaukset olivat myös mielenkiintoisia. Uskon, että omien opintojeni kannalta en olisi voinut kesää hyödyllisemmin käyttää kuin tekemällä sairaanhoitajan töitä TAYS:ssa.

Onneksi kaikkein pahimmat kiirekaaospäivät näyttivät sijoittuneen alkukesälle, koska nyt loppuviikkoina meno on rauhoittunut. Toivon, että viimeiset päiväni sujuvat hyvin ja töitä saa tehdä tasaiseen tahtiin. Silloin tästä kesästä jää hyvä maku suuhun ja töihin on ilo palata taas ensi vuonna (tai toivottavasti keikkailemaan jo aiemmin).

maanantai 27. kesäkuuta 2016

PÄÄSITKÖ?!

Näinä päivinä tulevat tai ovat jo tulleet ne kauan odotetut tulokset, jotka määrittävät kenties jopa sinun loppuelämäsi polun. Kulkeeko se lääkiksen kautta määränpäänään unelma-ammatti lääkärinä ja pääsitkö sille loistokkaalle polulle kulkemaan jo tänä vuonna? Haitko kenties Tampereelle, kuten minä aikoinani, ja olet yksi niistä huipputyypeistä, jotka saavat minut ja kasan useita ihania kollegoitani hupitutoreikseen elokuusta alkaen?

Jos vastasit KYLLÄ (eikä välttämättä edes tuohon Tampere-kohtaan, koska tämä koskee kaikkia muitakin lääkikseen päässeitä): IHAN SUPERHYPERMAHTIMEGAONNITTELUT! On vaikeaa edes keksiä sanoja, joilla onnitella. Ei niitä sanoja oikeastaan edes ole kuvaamaan sitä onnentunnetta, jonka jokainen lääkikseen kovasti halunnut ja sinne vihdoin päässyt, kokee valintatuloksen kuullessaan. Nauti nyt siitä, koska se on yksi ihanimmista tunteista, joita tulet elämässäsi kokemaan. Nauti nyt kaikesta siitä ja ota onnittelut hymysyin vastaan. Nyt saa olla itsestään ylpeä!

Nyt saa alkaa fiilistellä tulevaa, koska nyt se on vihdoin käsinkosketeltavan todellista. Muutaman päivän sisään te uudet lääkiksen fuksit saatte sen kuuluisan paksun kirjeen kotiinne, jossa sekä varmistuu se uutinen, jonka opintopolku onkin jo kertonut (mutta jota voi olla vaikea uskoa), että todella pääsit lääkikseen ja sitä ei voida sinulta enää pois ottaa. Kirjeen mukana tulee myös tietoa opiskelusta ja koulun alkamisesta sekä tervehdys meiltä kakkosilta (tai muilta tuutoreilta), jotka opastavat syksyn 2016 fuksit lääkiksen sosiaalisen elämän alkuun sekä yrittävät kaikin keinoin toteuttaa teille yhtä mahtavaa ja antoisaa ensimmäistä vuotta kuin meillä oli!

Itse olin tästä tervehdyksestä ja pienestä etukäteiskurkistuksesta tulevaan aivan innoissani ja luin tietolehtisen Initiumin kannesta kanteen ja vielä uudelleen ystävien kanssa mökillä tulevien bileiden sisältöä ja luonnetta spekuloiden ja lääkiselämästä haaveillen. Miten ihanalta ja jännittävältä kaikki vaikuttikaan ja vielä nytkin osaan eläytyä teidän uusien fuksien rooliin kun muistan millaista se omalla kohdallani oli. Nyt on tosiaan se aika kun pelonsekainen jännitys muuttuu innostuneeksi odotukseksi. Nyt ei enää odoteta pääsykoepisteitä vaan koulun alkua! Nyt ei tarvitse enää stressata vaan saa vain nauttia loppukesästä ja perhosista niin niityillä kuin omassa vatsanpohjassa.

Ja vaikka kuinka nyt toivoisitte, että kesä menee nopeasti ja koulu alkaisi jo, yrittäkää silti nauttia kesästä. Se on lyhyt ja kyllä elokuu tulee ennen kuin arvaatkaan. Syksyllä nähdään! :)

Saa kommentoida, jos pääsit Tampereelle (ja tietysti muutenkin!), kuulisin mielelläni uusista fukseista jo etukäteen!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Alkukesän kuulumisia

Eilen töistä päästessäni totesin, että 1/3 kesätyöviikoistani on jo takana päin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kesätöitä on tehty jo kolme viikkoa ja kuusi on vielä jäljellä. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että 1/3 koko kesä"lomasta" on takana päin. Niin se aika taas lentää ja ennen kuin huomaankaan, olen jo takaisin koulun penkillä.

Mielessä on monena päivänä ollut aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, ja joiden uskoisin muitakin ihmisiä kiinnostavan, mutta ei vain ole ollut sellaista hetkeä, että olisi koneen ääreen ehtinyt istua rauhassa kirjoittamaan. Tai ehkä niitä hetkiä olisi ollut, jolloin olisi ehtinyt, mutta silloin ei ehkä ole niinkään huvittanut tehdä mitään aivotyötä vaativaa. Edellisen lauseen perusteella on varmaan selvää, etten ole tämän kesälomani aikana uhrannut juuri aikaa tai energiaa opiskelulle. Vaikka kuinka itselleni lupailin kertailevani ensimmäisen vuoden juttuja kesälomalla, niin ei ole kyllä tippaakaan tehnyt mieli kaivaa koulukirjoja tai muistiinpanoja esille. Ainakaan vielä.

Kyllä sitä silti jatkuvasti pyörittelee päässä koulujuttuja, etenkin kun töissä kuluneelta vuodelta tuttuja juttuja tulee välillä vastaan. Lisäksi tuossa kirjoituspöytäni vieressä seinää koristaa Thiemen anatomian kirjapaketin mukana tulleet julisteet ihmisen lihaksistosta. Kyllä sitä passiivista opittujen asioiden kertausta siis tapahtuu lähes koko ajan. Jos nyt kertaus voi passiivista olla...

Lääkärilehtiäkään en ole vielä kaivanut esiin luettavaksi, vaikka niitä aikamoinen pino onkin hyllyyn kuluneen lukuvuoden aikana kertynyt ja tavoitteena todellakin on selata ne kaikki ainakin läpi. Ajan hermolla pysyminen on kuitenkin lääketiedeuralla melko tärkeää. Lukemista olen kyllä harrastanut aika hartaasti tämän alkukesän aikana, mutta lähinnä viihdekirjallisuutta. Lisäksi olen löytänyt uudelleen pääsykoekevään aikana niin tutuksi ja tärkeäksi käyneen liikunnan harrastamisen ja suhteellisen uutena tuttavuutena nyt joogan.

Jokainen vapaapäivä ja oikeastaan -hetkikin on tullut käytettyä tehokkaasti hyväksi joko edellämainitun urheilun parissa tai sitten sukuloimassa/ystäviä näkemässä tai mikä tärkeintä - omaa parisuhdetta hoitaen. Lääkiskavereitakin on onneksi tullut jonkin verran nähtyä, niin ettei aivan täysin ole joutunut unohtamaan kaikkea ja kaikkia viime vuoden tapahtumia ja tuttavuuksia. Tänään tapaamme pitkästä aikaa (okei, no muutamaan viikkoon) lääkiskaveriporukalla täällä Tampereella. Ja myöhemmin kesällä juhlimme ystävämme häitä. On mukava kuulla muidenkin kuulumisia kun nyt kaikki ovat tahoillaan viettäneet kesää töiden tai lomailujen merkeissä. :)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Lääkisläisten kesätyöpaikat

Tällä hetkellä minun ja varmaan monen teistä lukijoistakin elämää siivittää hyvin vahvasti kesätyö. Oma työpaikkani on tutussa sairaalaympäristössä, jossa harjoitan jo olemassaolevaa sairaanhoitajan ammattiani. Siinä mielessä olin hyvin onnekkaassa asemassa kurssikavereihini verrattuna, koska minulla oli jo ennestään ammatti, jolla saada kohtalaisen helposti töitä vieläpä omalta alalta. Aika hyvin kuitenkin melkein kaikki halukkaat kurssiltani työllistyivät, ja yllättävän moni jopa pääsi "oman alan hommiin" tai ainakin johonkin läheisesti terveydenhuoltoalaa liippaaviin töihin. Monet kuitenkin myös tekevät tänäkin kesänä niitä edelliskesiltä tuttuja töitä esimerkiksi myyjänä.

Minun laillani TAYSin käytäviä kuluttaa muutama muukin kurssilaiseni. Ihan kaikkien kesätyöpaikkoja en saanut udeltua, mutta esimerkiksi tänään yksi kavereistani ilmestyi osastollemme ottamaan EKG:ta potilaasta. Meitä lääkäriopiskelijoita on siis esimerkiksi Fimlabin (kuten ehkä nimestäkin voi päätellä, kyseessä on laboratoriopalveluja tuottava yritys) palveluksessa mm. verinäytteiden ja sydänfilmien ottajana. Ne ovatkin jo ensimmäisen vuoden harjoitustöissä tutuksi tulleita toimenpiteitä, ja varmasti kesä näytteenottajana tuo mukavaa rutiinia työskentelyyn. Potilaitakin saa kohdata, joten mikäs sen parempaa.

Kurssikavereitani toimii myös muuten sairaaloissa tai laitoksissa esimerkiksi laitoshuoltajana tai sihteerinä. Jotkut ovat myös yksityisillä firmoilla töissä vastaanotossa potilasneuvonnassa ja ajanvarauksessa. Sen lähemmäs potilaita ja käytäntöä ensimmäisen vuoden opiskeluilla tuskin pääsee, ellei sitten tee hoitajan töitä. Niitäkin jotkut kurssikaverini uskaltautuivat täksi kesäksi tekemään. Mielestäni se on ihailtavaa ja todella hyväksi tuleville lääkäreille. Perus-/lähihoitajan sijaisena (tai nimike varmaankin on hoitoapulainen kun ei nimikesuojatun ammattilaisen töitä saa ilman alalla opiskelua tehdä) toimiminen on perushoidon näennäisestä helppoudesta huolimatta aika rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Sen lähemmäs ihmistä on vaikeaa päästä. Siinä työssä saa myös nähdä ne kaikki elämän puolet, mitä ei ehkä vielä omalle kohdalle ole sattunut.

Toivon, että hoitotyössä toimiminen on kavereilleni kasvattava ja opettava kokemus. Itse ainakin ensimmäinen kesätyöpaikka pitkäaikaissairaiden osastolla kasvatti ihan eri lailla kuin mitkään muut kokemukset elämässä sitä ennen. Menin hoitotyöhön silloin ihan ummikkona, en tiennyt edes miten vessassa autetaan ihmistä ja esimerkiksi toisen suihkuttaminen tuntui todella omituiselta. Onneksi kaiken oppii aika äkkiä ja maalaisjärjellä pärjää pitkälle. Hoitotyöhön kesäksi meneviä/menneitä kurssikavereitani yritin kyllä parhaani mukaan jos ei nyt neuvoa niin ainakin henkisesti valmistaa tulevaan. Tärkeintä on kuitenkin kohdata se ihminen ja kaikki paperiasiat ja muu byrokratia on oikeasti toissijaista. Varmasti hoitotyötaustalla lääkäriopiskelijasta tulee joskus parempi lääkäri kuin ilman niitä kokemuksia.

Aika moni meidän kurssilainen pääsi jo fuksivuoden aikana aloittamaan syvärit eli syventävän opinnäytetyönsä. Niiden parissa kuluukin sitten joidenkin kesä. En itse ole aloittanut syväreitä, joten en tiedä niistä vielä paljon mitään. Elän kuitenkin käsityksessä, että niiden tekemiseen voi kuulua vähän sekalaisesti vaikka ja mitä. Jotkut esimerkiksi lukevat potilaskertomuksia ja poimivat sieltä dataa johonkin isompaan aineistoon, josta sitten kirjoittavat esimerkiksi artikkelin. Jotkut taas pääsevät ihan potilaiden kanssa tekemisiin, tekevät näille esimerkiksi jotain kliinisiä tutkimuksia tai haastattelevat näitä. Syväreistä on kai joissakin tapauksissa mahdollista saada palkkaakin. Riippuu varmaan kenelle tekee ja miten osaa neuvotella oman työnsä tärkeydestä. Itse olen vieläkin ihmeissäni siitä, että lääkäriopiskelijalle maksetaan harjoittelusta palkkaa.

Palkallista harjoittelua eli amanuenssuuria meillä ei kuitenkaan ole ohjelmassa ennen kuin kolmannen vuoden jälkeen. Harjoittelu on pakollinen tutkintoon kuuluva osa ja se suoritetaan "omalla ajalla", eli loma-aikoina. Siksi kai onkin reilua, että siitä maksetaan. Sairaanhoitajaopiskelijoilla harjoittelu kuitenkin tapahtuu pääosin lukuvuoden aikana. Amanuenssuureja suoritetaan esimerkiksi yliopistosairaalassa tai terveyskeskuksissa. On kai aika sama mihin menee harjoitteluun, paitsi yksityiset lääkäriasemat eivät ilmeisesti kelpaa. Harjoitteluksi lasketaan myös lääkärin sijaisena toimiminen, mutta siihen saadaan luvat vasta neljännen vuoden jälkeen.

Itse olen jo nyt kovasti miettinyt amanuenssuuria. Toisaalta kiehtoisi toimia "lääkärinä" jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, varsinkin kun kliinistä osaamista on jo taustalla, vaikkei niitä asioita olisikaan vielä koulussa tullut vastaan. Amanuenssina kun saisi ilmeisesti toimia missä vain opintojen vaiheessa, jos vain joku sellaiseksi palkkaa. Harjoitteluksi sitä ei kuitenkaan lasketa ennen kuin vasta kolmannen vuoden jälkeen.

On jotenkin ihan minun tapaistani jo nyt suunnitella asioita, jotka tulevat tapahtumaan vasta kaukana tulevaisuudessa (tai vähintäänkin vuoden päästä). Olisi hyvä harjoitella elämään hetkessä ja nauttimaan siitä. Itse olen ainakin näinä kolmena päivänä kyllä nauttinut nykyisestä kesätyöstä ja etukäteen jo harmittaa kun sairaanhoitajan työt jossain vaiheessa vaihtuvat mitään osaamattoman ja täysin kaikesta pihallaolevan lääkäriharjoittelijan rooliin.