Hyökkäys ja puolustus

Käynnissä oleva jakso on nimeltään Hyökkäys ja puolustus. Jakso on pitkä, kokonaisuudessaan yhdeksän viikkoa kun tenttiviikon laskee mukaan. Harjoitustöitä meillä on tässä jaksossa yhdeksän, kliinisten taitojen harjoituksia muutama ja yksi obduktio. Tutoristuntoja kokonaisuudessaan tulee olemaan 16. Aikamoinen määrä siis opiskeltavaa asiaa yhdessä jaksossa ja yhtä tenttiä varten!

Lisäksi tämän jakson asia on aika tuhtia tavaraa. Opiskelemme immuunijärjestelmän toimintaa, bakteereita, viruksia, patologiaa ja kirsikkana kakun päällä epidemiologiaa, joka siis liittyy lääketieteellisiin tutkimuksiin ja niiden tulkintaan. Ensimmäistä kertaa puhumme syövästä ja sen syntymekanismeista sekä tulehduksista. Voisi siis ajatella tämän jakson olevan kliinisin tähänastisen lääkäriurani varrella. Sitä se varmaan onkin. Harjoitustöissä otamme toisiltamme nieluviljelynäytteitä ja oletettavasti viljelemme bakteereita ja opimme tunnistamaan niitä labramaljoilta.

Tämä jakso vie minua ehkä kaikista kauimmas sairaanhoitajauraltani. Tämä on ensimmäinen jakso (hermostojakson jälkeen), jolloin en tunne osaavani juuri mitään enempää kuin kurssikaverini. En muista, että meille olisi sairaanhoitajaopinnoissa koskaan kovin tarkkaan opetettu mitään bakteereista tai immunologiasta. Kaikki oli ennen oikeasti niin paljon helpompaa. Nyt minun pitää opetella liuta sytokiineja ja solutason mekanismeja, joita en usko muistavani enää kesän jälkeen ollenkaan. Minua kuitenkin ilahduttaa ajatus bakteereiden sielunelämän opiskelusta, koska ehkä se antaa ensi kesäksi jotain lisäaseita sairaanhoitajan työhönkin. Enää ei tarvitse asiasta mitääntietämättömänä pohtia mitä veriviljelypullossa kasvava "gramnegatiivinen sauva" mahdollisesti käytännössä tarkoittaa. Mikäli siis kesällä muistaa enää mitkä bakteerit aiheuttivatkaan esimerkiksi märkäisiä tulehduksia ja mitä tavallisesti ilmeni missäkin päin kehoa...

Koska asia on niin kovin vierasta, vaikeaa ja monimutkaista, olisi mukava jos sentään olisi hyvät oppikirjat tätä jaksoa varten. Niitä ei nimittäin ole. Minulla on kirjastosta lainattuna kasa (olisiko jopa kahdeksan) kirjoja immunologiasta, mikrobiologiasta ja patologiasta, mutten oikein vieläkään tiedä mistä lukisin mitäkin. Osa kirjoista on sitä paitsi vanhoja painoksia. Tuntuu, että immunologiassa niin paljon asioita on vielä selvitettävänä, että en voi olla varma, onko vanhoista painoksista lukeminen kovin järjevää. Suomalainen lääkäriseura Duodecim onneksi tarjoaa suomenkielisiä oppikirjoja tältä alalta ihan kiitettävästi. Harmi vain, että ne ovat ehkä enemmänkin jollekin asiasta jo jotain tietävälle suunnattuja, kun minä taas kaipaisin jotain ihan perustason oppikirjaa tyyliin "immunology for dummies" tai muuta vastaavaa.

Jaksoa on takana kaksi viikkoa ja onneksi monta vielä edessä. On siis aikaa paneutua aiheeseen ja ehkä se opiskelukin helpottaa kun pääsee vähän jyvälle asioista ja ymmärtää perustermit. Itselläni tässä jakson alkua varjostaa vielä edellisen (hormonijakson) tentti, jota en tehnty silloin kun piti. Olin lomailemassa Itävällassa tuon tenttiviikon ja siksi joudun nyt ensimmäistä kertaa akateemisella urallani uusintaan. Hieman jännittää, etenkin kun tuota uusintaa edeltävä viikonloppu kuluu teatteriprojektimme mökkiviikonlopussa, eikä lukuaikaa juurikaan ole. Mutta täytyy sanoa, että olivat ne alpit kyllä sen arvoiset.

Risteilyn jälkeen

Meillä alkaa huomenna kolmiviikkoisen hormonijakson viimeinen viikko (sen jälkeen on kylläkin vielä tenttiviikko). On jotenkin todella outoa, että jakso on kohta lopuillaan ja edessä on enää esimerkiksi vain yksi tutorkeissi ja sen mukanaan tuomat oppimistavoitteet. Tämänhetkin tutorkeissi (haiman hormonit, diabetes ja diabeteslääkkeet) on tosin myös edelleen työn alla näin sunnuntai-iltana, vaikka huomenna olisi jo keissin purku. Viikonloppu nimittäin vierähti railakkaasti Lääkisten superristeilyllä ruotsinlaivalla ja Tukholmassa pyörien. Unta tuli nautittua viime yönä vain neljän tunnin edestä, joten opiskelu on tänään ollut hieman takkuavaa.

Onneksi tämä jakso ei ole odotusten mukaisesti ollut kovinkaan rankka. Hormoniasioita on tullut jo ennen lääkikseen pääsyä luettua niin paljon, että kyllä nyt vähintäänkin puolet kaikesta on jo tiennyt ennestään. Varmasti enemmänkin. En myöskään stressaa vielä tentistäkään, koska lähden tenttiviikoksi lomamatkalle ja omalla kohdallani tämän jakson tentti onkin vasta maaliskuun puolella. Tosin silloin uusinta on tietysti keskellä uutta jaksoa (hyökkäys ja puolustus), jossa varmasti on omat haasteensa ja uudet opiskeltavat asiat, eikä varmasti ole kauhean kivaa lukea rästiin jääneeseen hormonitenttiin kun mielessä pyörivät jo valkosolut ja tulehdusreaktion proteiinit.

Tuntuu, että jo kuluneiden kahden opiskeluviikon aikana on tapahtunut kamalasti ja olen saanut todella paljon aikaan, vaikka lukukautta ei olekaan tosian vielä kulunut kuin se pari viikkoa. Olen aloittanut syvärit ja jopa innostunut aiheestani niin, että niitä on kiva tehdä. Odotan jo oikeastaan seuraavaa labrakeikkaa syväreiden parissa. Lisäksi harrastuspuolella on tapahtunut paljon; Pseudon (eli näytelmäkerhomme ja tulevan kevään näytelmämme) tanssitreenit ovat lähteneet mukavasti käyntiin ja ainakin toinen koreografioistani on jo valmis. Toisessa taas työstämistä riittääkin. Ainoa menoa hieman hidastava seikka on vastikään ilmenneet selkävaivat, jollaisia ei kyllä nyt tähän väliin ehtisi potemaan. Noh, kaipa nekin ajan kanssa paranevat. Kun kuitenkin tutkitusti selkävaivat paranevat itsestään noin viiden-kuuden viikon kuluttua ilman sen kummempia hoitoja.

Olen edelleen todella innoissani opiskelusta ja lääketieteestä ja kaikesta siihen liittyvästä. Erityisen kivalta tuntuu, kun opiskeluissa ollaan siinä pisteessä, että puhutaan jo lääkkeistä ja ihmisten hoitamisestakin. Ei pelkästään niistä normaaleista elimistön toiminnoista. Eli suunta on oikea ja edistystä on jo tapahtunut. Lääkäriys tuntuu jo vähän läheisemmältä (olenhan siis nyt jo oikeastaan 25%:sti lääkäri :D). Valmistuminenkaan ei enää ole "kuuden vuoden päässä" vaan oikeastaan siihen optimaalisessa tapauksessa menee enää neljä vuotta. Ja aika kuluu nopeasti, kuten ennenkin olen todennut. Ei tässä siis kovin kauaa enää saa opiskelijaelämää viettää.

Siitä opiskelijaelämästä... Viikonlopun risteily todisti taas sen, että en todellakaan ole enää kahdenkympin paremmassa päässä. Arvostan niin paljon enemmän hyviä yöunia, omaa sänkyä ja omia rutiineja kuin hauskanpitoa ja useamman vuorokauden sosialisoitumista. Laivalla oli hauskaa ja Tukholmassa shoppailu kavereiden kanssa oli ihanaa, mutta kyllä silti kotiin oli vallan mahtavaa tulla. Odotan ensi viikkoa ja takaisin arkielämään palaamista (vaikka se arkikin katkeaa jo ensi lauantaina kun lennämme kohti alppeja...). Haluan syödä terveellisesti, liikkua ja voida hyvin. En halua viettää aikaani meluisissa paikoissa, ahtaa sisääni roskaruokaa tai mikä vielä pahempaa, alkoholia. Olen kyllä nyt oikein kunnolla taas tätiytynyt ainakin fuksivuoteen verrattuna. Ja ehkä ihan hyvä niin.

Täytyy yrittää aina välillä muistaa ja jaksaa kirjoitella tännekin, jotta pysyy blogi hengissä. Nyt varmaan useammankin lääkikseen pyrkijän pääsykoeluvut ovat jo hyvässä vauhdissa, ja kai tällaisia kokemusblogejakin kaivataan. Eli jos nyt satuit tänne eksymään ja olet hakemassa lääkikseen, niin tervetuloa! :) Jos on jotain juttutoiveita tai kysymyksiä, niin aina saa jättää kommenttia. Kivaa tammikuuta kaikille!

Väsynyt vuodenvaihde ja kiireinen kevät

Hyvää tätä vuotta rakkaat lukijat,
Ja anteeksi kun kirjoittaminen on taas jäänyt. Joululoma ei varsinaisesti ollut niin kiireinen, etten olisi ehtinyt blogin parissa hetken istua ajatuksia vuodattamassa, mutta oikeastaan olin vain niin väsynyt, ettei edes omia ajatuksia saanut mitenkään järkevästi kokoon.

Loppuvuoden sairastelu verotti kyllä voimavaroja ihan huimasti. En jaksa vieläkään täysillä elää normaalia arkea, johon kuuluu isona osana liikunta. Paras suoriutumiseni kuntosalilla viimeisen puolentoista kuukauden aikana on yksi tunnin treeni, jonka jälkeen jalat olivatkin useita päiviä niin kipeänä, ettei elämästä meinannut tulla mitään. Toiseksi paras suoritus taas oli puoli tuntia salilla vietettyä aikaa, joka päättyi siihen kun meinasin nukahtaa penkille rintalihasten treenaamisen jälkeen.

Olen kärsinyt siis pari viikkoa todella uuvuttavasta tappoväsymyksestä, jonka vuoksi muun muassa aamulla sängystä ylös nouseminen on täyttä tuskaa ja päikkärit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Väsymystä varmaan pahensi töissä vietetyt päivät. Viimeisen kahden lomaviikon aikana (eli 2/3 lomastani) olin töissä sairaanhoitajana osastolla, jossa olen viimeiset kaksi kesääkin viettänyt. Tai tavallaan osasto oli sama. Työ oli tuttua ja vanhoja työkavereita oli ihana nähdä. Silti töihin "paluu" itsessäänkin stressasi kovasti ja kiireiset päivät olivat rankkoja.

Eivät hiljaisetkaan päivät helppoja olleet, kun välillä tuntui, ettei silmiä jaksa pitää auki, jos pysähtyy pidemmäksi ajaksi paikalleen. Joka tapauksessa, työt olisi varmaan voinut jättää väliin sen hetkisessä kunnossa (siis kipeä en enää ollut, mutta fyysinen kunto ei ehkä ollut paras mahdollinen). Tosin siitäkin selvisin ja kyllä palkkapäivänä varmasti muinainen väsymys on muisto vain. Oikeita potilaita oli myös kiva hoitaa pitkästä aikaa paperisten keksittyjen tutorkeissipotilaiden sijaan. Koin myös taas oppivani joka päivä jotakin uutta tai vähintäänkin treenaavani vanhoja taitoja ja muistelevani jotain aiemmin oppimaani. Huomasin taas tykkääväni työstäni ja olevani onnellinen, että jatkan opintoja terveydenhuoltoalalla. En usko haluavani koskaan tehdä mitään muuta. Koen sekä nykyisen että tulevan ammattini niin tärkeiksi.

Töiden lisäksi joululomalla siis enimmäkseen nukuin. Kouluasioiden kertaamisesta ei tullut yhtään mitään. Varsinkaan kun kertailukaverini ei ollutkaan samaan aikaan Tampereella kuin minä. Siispä anatomiaa täytynee kerrata joskus toiste kun on aikaa. (Milloin?). Sain sentään yhden ison etapin vihdoin ohitettua: syväreiden virallinen aloitus. Vietin kaksi vapaapäivääni selailemalla yliopiston Andor -hakupalvelua ja etsimällä aiempia tutkimuksia syväreideni aiheesta ja lukemalla yhden väitöskirjan läpi. Opettelin käyttämään lähdeviiteohjelmaa Refworksia ja tuskailin taas Wordin asetusten kanssa. Samalla mieleeni muistui, miksi joskus aikoinani uhosin, että silloinen opinnäytetyöni sai jäädä viimeiseksi. Itse tutkimuksen tekeminen ja jopa tutkimusten lukeminen on ihan mukiinmenevää, mutta inhoan tietokoneohjelmien kanssa tappelemista. Miksi ne on tehty niin vaikeiksi käyttää?

Muutamana päivänä lomalla innostuin myös koreoimaan minulle nakitettua biisiä kevään näytelmäämme. Sain itselleni sellaisen biisin, jota kukaan ei oikein halunnut (kuten viime vuonnakin), mutta nyt useita kertoja sitä kuunneltuani olenkin ihan tyytyväinen siihen. En koe olevani mikään taitava koreografi tai osaavani edes tanssia kamalan hyvin, mutta ainakin minulla on jonkinlaista näkemystä siitä, miltä jokin koreografia voisi lavalla näyttää. Olenkin aika innostunut tulevasta keväästä tanssitreenien ja huhtikuun lopulla esitettävän valmiin näytelmän osalta. Toivottavasti tänä vuonna on yhtä hauskaa kuin viime vuonna!

Keväästä tulee siis varmaankin taas aika kiireinen. Tanssitreenejä tulee olemaan parina päivänä viikossa, minkä lisäksi syvärit todennäköisesti verottavat aika paljon vapaa-ajastani. Edessä häämöttävät myös tulevat häämme, joita varten on vielä paljon tehtävää. Onneksi minulla on ihania kavereita, jotka jo innoissaan odottavat, että pääsevät askartelemaan häihimme koristeita ja kutsukortteja. :)

Kakkosvuoden joululoma

Otsikossa piti miettiä, että onko tullut käytettyä "Joululoma"a jo aikaisemmin. Ehkä tämä selkeyttää sitten asioita, että eritellään kakkosvuoden joululoma omaksi kokonaisuudekseen. On tämä toisen vuoden joululoma kuitenkin ihan erilainen kuin ykkösvuonna. Ainakin se on viikkoa lyhyempi.

Joululomasuunnitelmat myös eroavat jonkin verran viimevuotisista, nimittäin aiemmista puheista huolimatta sain sittenkin lomalle töitä. Menen kuitenkin tutuksi tulleeseen kesätyöpaikkaani keikkailemaan vasta joulun jälkeen, koska olen "sairastanut" yli kolme viikkoa, enkä uskaltanut luvata olevani vielä maanantaina terve. Todennäköisesti en olekaan ihan vielä silloin toipunut.

Neljään viikkoon en ole siis urheillut tai tehnyt juuri mitään muuta kuin maannut kotona ja opiskellut.  Hirvittävä koko kehoa vavisuttava yskä vaivasi ensin reilu kaksi viikkoa niin, etten voinut uloskaan mennä kun pakkasessa hengittämisestä ei tullut mitään. Sain sitten vihdoin astmalääkkeet kokeiluun ja asiat tuntuivat menemän parempaan suuntaan, kunne alkuviikosta onnistuin hankkimaan itselleni jonkin oikean taudin ja viimeiset kolme päivää olen viettänyt lihas- ja nivelkipujen kourissa (koska aikuisillehan ei varsinaisesti nouse kuume...). Uskon, että parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, yskä on vähentynyt ja nenä vuotaa, eli kehoni ilmeisesti nyt puhdistuu taudinaiheuttajista ja kohta sitä päästään varmaan vihdoin hiihtämäänkin!

Eilen meillä oli vuoden viimeinen tentti ja me kakkosetkin pääsimme vihdoin aloittamaan joululomamme. Joululoman alkua (ja jokaisen tentin ohiolemista) juhlitaan/juhlittiin perinteisesti tenttisaunassa, kuten myös eilen. Itse en sinne viitsinyt mennä rasittamaan itseäni ja toisaalta mahdollisesti tartuttamaan muita. Sen sijaan menin nukkumaan puoli kahdeksalta illalla. Ihan rauhallinen joululoman aloitus siis. Onneksi sentään sain hyvästellä kavereitani joululomalle tentin jälkeisillä kahveilla.

Hermostojakso on nyt onneksi paketissa. Kaikista hyvistä sanoistani huolimatta, jakso oli kuitenkin aika rankka ja ikävä. Tunnen, etten oppinut asioita kunnolla ja opetus ei aina ollut ihan sellaista kuin olisin odottanut. En myöskään usko, että suoriuduin tentissä kovin hyvin, joten läpipääsy ei ole ihan taattu. Siksi en oikein voinutkaan aloittaa lomaani helpottuneena ja alkaa rentoutua, kun takaraivossa kummittelee ajatus uusinnasta. (Oikeasti pelottava ajatus uusinnasta ei varmaan synny takaraivossa, vaan ehkä ennemminkin ohimolohkojen sisäosissa ja otsalohkon alueilla, jotka ovat yhteydessä muistoihin, tunteisiin ja korkeampiin ajattelutoimintoihin.)

Toisaalta uusintaan lukeminen voi olla ihan hyväkin juttu, ainakin asioita tulisi sitten kerrattua, kun joka tapauksessa tuntuu, ettei niitä kunnolla vielä tullut opituksi. Vaikkei uusintaa olisikaan edessä, olisi opiskeltuja asioita silti hyvä kertailla. Ja onneksi ne opintojen puolesta tietysti vielä kertaantuvatkin, joskin kliinisemmissä merkeissä. Joskus tulevaisuudessa meillä nimittäin on edessä jakso nimeltä Hermoston toimintahäiriöt (tai jotain sinnepäin) ja tietysti neurologisia potilaita tulee sitten vastaan itse klinikassa, jolloin asiat taas kertautuvat. Juuri nyt osaisin tehdä neurologista statusta ainakin jonkin verran, tutkia motoriikkaa ja aivohermojen toimintaa. Mutta nekin taidot varmaan häviävät, jos ei niitä harjoittele.

Olisko joululomalla aika ottaa sulhanen koekaniiniksi ja harjoitella jo tähän mennessä opittuja potilaan tutkimisen taitoja? :)

Tieto lisää mielenkiintoa

Hyvää joululomaa kaikille eilen (tai aiemmin) lomansa aloittaneille, eli ainakin meidän lääkiksen opiskelijoista 5/6:lle... Ainoat koulutöissä raatavat taitavat olla enää vain meidän kurssilaiset, epäonniset kaikkoset, joilla lukukauden viimeinen tentti on vasta ensi viikon perjantaina. Kateeksi käy niitä, jotka tänä aamuna tai eilen illalla ovat olleet lentokentällä valmiina matkustamaan joululoman seikkailuihin. Niitä ihmisiä ainakin oman snapchatini perusteella on monta!

Tämäkin lauantai on iloisesti kulunut aivojen ja hermojen opiskelun merkeissä mielenkiintoisia poikkileikkauskuvia milloin mistäkin tumakkeista piirrellen. Samalla tavalla tulevat seuraavat viisi päivää kulumaan muutamia virkistäviä keskeytyksiä lukuunottamatta. Huh, tuntuu, että tentti tulee aivan liian nopeasti, vaikka se samalla tarkoittaakin myös minun joululomani alkua.

Tenttiin lukeminen on kyllä oikeastaan ollut yllättävän mukavaa. Tällä kertaa opeteltavaa ja kerrattavaa on todella paljon, ja nyt tuntuu, etten varmasti pääsisi tentistä läpi jos se olisi vaikkapa jo huomenna. On kuitenkin sellainen aika itsevarma olo siitä, että kaikki on sisäistettävissä (ainakin suurimmaksi osaksi) ja kyllä tämäkin tentti varmaan hoidetaan ihan kunnialla pois alta.

En oikein ymmärrä, miksi en ole ensi viikon perjantaista yhtään stressaantunut tai pyöri tenttipaniikin kourissa tai ylipäätään hakkaa päätäni seinään kun neurologia on niiin kamalaa. Koska se ei ole. En ymmärrä, miksei se nyt olekaan kamalaa kun olen viettänyt viimeiset kuutisen vuotta inhoten kaikkea aivoihin liittyvää ja ajatellen, etten koskaan tahdo hoitaa neurologisia potilaita tai ymmärrä neurologiasta mitään. Ymmärrys ja osaaminen on tietysti tämän jakson aikana lisääntynyt huimasti, mikä varmaan vaikuttaa muuttuneisiin mielipiteisiini.

Hermostojakso ei ole mielestäni "helppo ja hauska", kuten eräs kurssikaverini jakson alussa kaikkien ihmetykseksi totesi. Se on kuitenkin mielenkiintoinen. Ja kuten sanottu, ehdottomasti kaikkein raskain jakso tähän asti. Opeteltavan asian osalta ainakin. Tuntuu, että tässä jaksossa todella olen ollut samalla viivalla kuin kurssikaverini, koska ei ainakaan omasta mielestäni sairaanhoitajakoulussa mihinkään hermoston rakenteisiin paneuduttu sen syvällisemmin kuin lukiossakaan. Silloin riitti kun osasi karkeasti aivojen osat; isoaivot, pikkuaivot, väliaivot, keskiaivot, aivosilta ja ydinjatke. Tällä kertaa vaaditaan myös erilaisten tyvi- ja muiden tumakkeiden osaamista sekä monia erinäisiä hermoratoja, joita en kyllä kuollaksenikaan voi vielä hallita.

Uutta tietoa on tässä jaksossa tullut aivan valtavasti lisää ja töitä on saanut todellakin tehdä yrittäessään integroida kaikkea uutta vanhan osaamisen päälle ja sekaan. Myös ryhmätyöt ja kliiniset taidot ovat tuoneet aina jotain aivan täysin uutta. Olemme päässeet tutkimaan silmänpohjia ja testaamaan tärykalvon toimintaa, mitä meille hoitajaopiskelijoille ei todellakaan silloin aikoinan opetettu. Nyt tuntuu, että osaan ja tiedän jo niin paljon enemmän kuin ennen jaksoa, vaikka samaan aikaan onkin hyvin pihallaoleva olo.

Aina aiemmin tenttiin lukiessa on tullut tunne, että mitä väliä enää lukea. On ehkä ollut vähän vaikea löytää kertailtavia asioita kun koko jakso on aina ollut ikään kuin kertausta. Hoitajana osasin ja tiesin kaikesta jo niin paljon aikaisemmin (vaikka lääkiksessä tosin mennäänkin paljon syvemmälle asioissa), että ne asiat, mitä en tenttiviikon alkaessa osannut, olivat sellaisia, mitä en edes halunnut osata. Tai kokenut tärkeäksi.

Nyt uutta asiaa on tullut vastaan niin valtavasti, että se kaikki tuntuu tärkeältä. Nyt minulla on ihan selkeät tavoitteet kertailussa ja tiedossa ne asiat, jotka vaativat vielä parantamista. Nyt myös haluan oppia uutta, koska se todella on uutta eikä vain jotain mitä minun tarvitsee kaivaa pölyisistä muistilaatikoistani. Uuden oppiminen jollakin tavalla todella innostaa, mikä on varmaan ihan hyvä kun tässä saa vielä monta vuotta viettää opiskelijan roolissa.

Ja mikä tärkeintä, en enää inhoa neurologiaa! Nyt sitä tekee mieli melkein lukea ihan huvikseenkin :D

Luennoilla käyminen

Pohdiskelin taas syitä käydä luennoilla tai olla menemättä kun jäin tänään jälleen kotiin nukkumaan sen sijaan että olisin valmistautunut menemään aamuluennoille. Minulla oli kuitenkin mielestäni ihan hyvät syyt jäädä kotiin; olen ollut jo useamman päivän jokseenkin kipeä ja jatkuva yskiminen aiheuttaa sekä väsymystä kun se häiritsee yöunta että häiritsee luennoilla kanssaopiskelijoita. Kaikkien kannalta siis on parempi jäädä kotiin yksin sairastamaan ja perehtymään luentokalvoihin itsenäisesti. Onneksi ne sentään (yleensä) ovat Moodlen kautta saatavilla.

Luennolle menemättä jättäminen kuitenkin tuo aina jonkinlaisen tunteen "lintsaamisesta" tai ainakin siitä, että on laiska ja tehnyt jotain väärin. En ymmärrä mistä tällainen huono omatunto kumpuaa, koska luennothan eivät todellakaan ole pakollisia. Lisäksi luennot ovat yleensä todella huonoja. Paljon enemmän saa aiheesta irti kun lukee itsenäisesti tai katselee vaikka hyvien luennoitsijoiden youtubeen lataamia videoita (vaikka ne tosin ovatkin yleensä englanniksi).

Olen suurimman osan lääkisurastani istunut tunnollisesti luennoilla ja skipannut niitä vain hyvin harvoin ja lähes aina hyvästä syystä. Syitä luennolta poisjäämiseen ovat olleet esimerkiksi sairastaminen, muut pakolliset menot (lääkärikäynnit tai kokoukset tai joku muu tärkeä juttu) tai sitten joskus harvoin ihan vain se, että mieluummin nukkuu vähän pidempään kuin herää aamulla luennolle. Olen siis kerännyt mielestäni tarpeeksi kokemusta luennoista sanoakseni, ettei siellä istuminen kannata.

Meidän luennoitsijamme ovat oikeasti suurimmaksi osaksi aika huonoja. Luentojen pitäminen on kaiketi vain yksi pakollinen osa professorin työkuvaa, enkä usko, että suurin osa heistä nauttii samojen luentojen pitämisestä vuodesta toiseen. Mielestäni myös pedagogisen koulutuksen puuttuminen näkyy luennoilla selvästi. Lääkäriluennoitsijat saattavat olla oman aiheensa asiantuntijoita, mutta he eivät yleensä osaa opettaa. Ainakaan sadan hengen massaluennoilla. Luentokalvot ovat yleensä liian täynnä tekstiä ja luennolla ei todellakaan pysy kärryillä, jos haluaa esimerkiksi tehdä samalla muistiinpanoja. Ja minä haluan tehdä muistiinpanoja, koska jos en tee mitään, ajatukset lähtevät hyvin nopeasti harhailemaan johonkin ihan muualle tai jotenkin kännykkä päätyy käteen ja sitten sitä rupeaa selailemaan.

On meillä toki muutamia hyväkin luennoitsijoita, jotka sekä tekevät hyviä dioja että esittävät asiat mielenkiintoisesti, mikä yleensä tarkoittaa käytännön esimerkkien sisällyttämistä puheeseen tai omien kokemusten jakamista opiskelijoiden kanssa. Niille luennoille on oikeasti mukava mennä ja jälkeenpäin tuntuu, että käteen jäi muutakin kuin turhautuminen hukkaanheitetyn ajan vuoksi. Sellaisia luennoitsijoita meidänkin lääkikseen tarvittaisiin enemmän! Joka vuosi opiskelijat antavat palautetta tietysti jokaisesta jaksosta ja myös luennoitsijoista. En kuitenkaan usko, että mitään suuria muutoksia kuitenkaan on tapahtumassa, koska edistyksellisyys ei oman kokemukseni mukaan kuulu lääkärimaailmaan.

Mielestäni luennoista voisi jopa luopua kokonaan, koska niiden hyödyllisyys todellakin on kyseenalaista. Ymmärrän kuitenkin, että luennot ovat taas yksi niistä asioista, joita "on ollut aina", ja siitä sitten pidetään kynsin ja hampain kiinni. Lisäksi luennot todennäköisesti ovat etenkin näinä maailman aikoina se kustannustehokkain vaihtoehto, koska ne lähtökohtaisesti vetävät hyvin suuren määrän opiskelijoita, jolloin melko pienellä panostuksella saadaan jokin asia "opetettua" koko vuosikurssille tunnissa. Asioiden kunnollinen opettaminen esimerksi pienryhmissä tai jopa käytännön esimerkkejä näyttäen ei varmaan tule kuuloonkaan kun nytkin jo pitäisi koulutukseen meneviä varoja pienentää.

Onneksi me lääkisopiskelijat olemme kuitenkin suurimmaksi osaksi perfektionistejä ja tunnollisia opiskelijoita ja kansoitamme näitä turhia massaluentoja ahkerasti niin, että ne varmasti tulevat jatkossakin kuulumaan opetussuunnitelmaan. Onneksi myös olemme niin tunnollisia, että käytämme monta tuntia päivästä itsenäiseen opiskeluun kun luennolla asia ei sitten jäänytkään päähän. Toivottavasti pääsen itse jossakin vaiheessa eroon huonosta omastatunnosta jos en mene luennoille. On nimittäin aika rankkaa käyttää valtavasti energiaa suurimmaksi osaksi itsenäiseen opiskeluun ja sen lisäksi vielä tuhlata sitä jostakin täysin turhasta murehtimiseen.

Terveisiä hermostojakson loppupuolelta

En ole jaksanut kirjoitella blogia pitkään aikaan ja blogihiljaisuudesta on kärsinyt ainakin äiti - pyydän tätä kovasti anteeksi siis sekä äidiltä, että muiltakin, joita kyseinen asia on mahdollisesti häirinnyt. Ei sillä, ettei sanottavaa olisi ollut, aikaa ja innostusta kirjoitella tänne ei vain ole löytynyt.

Kiirettä on pitänyt, vaikka itsenäisellekin opiskelulle on ihan kiitettävästi löytynyt aikaa. Kuitenkin koko ajan on sellainen olo, ettei ole tehnyt tarpeeksi ja ettei varsinkaan ole oppinut mitään. Neurologia on minusta todella vaikeaa, vaikka se ehkä aluksi vaikutti lupaavan yksinkertaiselta ja tajuttavalta. Nyt on kuitenkin tullut jokin raja vastaan uuden omaksumisesssa. Kuluvassa jaksossa on todella paljon asiaa, jota pitäisi opetella ulkoa, enkä minä pidä ulkoa opettelusta.

Onneksi kohta on joulu! Ja joululoma! Laitoin viestiä edelliseen kesätyöpaikkaani jo aiemmin syksyllä, että tulisin mielelläni joululomalla töihinkin, mikäli vain tarvetta olisi. Tarvetta ei ilmeisesti ole ollut, koska mitään ei ole kuulunut. Se ei nyt oikeastaan haittaa yhtään tippaa. Tietysti töissä pitäisi varmaan raha-asioiden kannalta käydä, mutta uskon tarvitsevani lomaakin. Ja kun opiskelija (ainakaan minä) ei lomallakaan pysty ihan vain kokonaan unohtamaan opintoja ja heittämään hanskoja naulaan, niin on kolmen viikon joululoma myös oivallinen aika kertailla kaikkea jo tähän asti opittua. Tai jos ei motivaatio riitä ihan kaikkien asioiden kertailuun (kuten ei ole aiemmillakaan lomilla riittänyt), niin vähintäänkin anatomiaa aion kertailla. Ihan varmasti.

Omatomisen opiskelun lisäksi aion joululomalla tehdä syväreitä. Olen nimittäin nyt saanut ne jos nyt ei vauhtiin niin ainakin pienelle alulle, ja siitä on hyvä jatkaa. Tenttiviikon jälkeen siis. Kunhan saa kaikki hermoja raastavat hermostolliset asiat pois päiväjärjestyksestä.

Hermostojaksolla on siis edetty nyt siihen pisteeseen, että opiskeluja on jäljellä enää vajaat kaksi viikkoa ja sen jälkeinen tenttiviikko. Kaikki aivojen osat on opiskeltu ja pian anatomian tietämystä pääsee testaamaan ihan käytännössä aivodissektioiden muodossa. En kyllä usko, että oikeista aivoista mitään rakenteita voi todella erottaa kun kaikki on yhtenäistä harmahtavaa massaa, eikä missään ole kauniita havainnoillistavia väritettyjä alueita niin kuin anatomian kirjan kuvissa...

Yhtenä inhokkinani tässä jaksossa ovat esiintyneet erityisesti neurotransmitterit eli välittäjäaineet. Niiden myötä olemme myös päässeet tutustumaan kliiniseen maailmaan farmakologian muodossa. Farmakologiaa oli viimekin jaksossa vähän, mutta tässä jaksossa ollaan oikeasti opiskeltu lääkkeitä, mm. beetasalpaajia. Mielestäni kaikki farmakologiaan liittyvä on todella sekavaa. Ylipäänsä kaikki välittäjäaineisiin liittyvä on todella sekavaa. En ole vielä ainakaan löytänyt mitään reittiä omissa aivoissani mitä kautta saisin yhdistettyä aikaisemmin työelämässä omaksumaani lääketietämystä ja nyt fysiologian kirjasta lukemaani reseptoritietämystä yhtenäiseksi kokonaisuuksi, jossa minäkin ymmärtäisin aivan päivänselvästi miten joku lääke vaikuttaa ja miksi se saa aikaan juuri tietynlaisia vasteita elimistössä.

Onneksi tässä jaksossa siirryin tutormuistiinpanojen tekemiseen ipadilla, koska niihin menisi varmasti vielä paljon kauemmin aikaa, jos kirjoittaisin kaiken käsin ja piirtäisin kuvia joukkoon. Toki olen edelleen sitä mieltä, että piirtämällä asiat jäävät parhaiten mieleen ja anatomiaa olenkin opiskellut piirtelemällä. Toivottavasti tenttiviikolla on sen verran aikaa, että ehdin tehdä muistiinpanoja uusiksi käsin ja piirrellä. Kuitenkin jokseenkin kammolla odotan jo nyt pian häämöttävää tenttiä, vaikka sen jälkeen luvassa onkin tuo ihana joululoma.

Tänään kuitenkin tarkoituksena olisi viettää jälleen kerran pikkujouluja (laskin, että tänä vuonna minulla on ainakin seitsemät pikkujoulut luvassa) hutuporukalla. Itse en oikeastaan ole juhlatuulella, koska olen ollut kipeänä pari päivää ja kärsin tappavasta yskästä, joka valvottaa puoli yötä... Mutta, ehkäpä se siitä. Tässä nyt siis pikaisesti vähän tämän hetken kuulumisia ja ajatuksia hermostojaksosta. Yritän ehtiä kirjoittamaan vähän useammin vastaisuudessa :)