Preklinikan viimeisiä

Niin se preklinikka-aika alkaa vihdoin olla ohi! Viimeinen jakso Hätätilanteet on perjantaina tentin jälkeen paketissa ja tänään kokoonnumme tutorryhmäni kanssa viimeistä kertaa tutoristunnolle. Suurimmalla osalla kurssilaisistani preklinikan viimeinen koulupäivä oli viime perjantaina, jolloin meillä oli aamulla vihoviimeinen luento ja sen jälkeen seminaari.

Itse olin tuosta viimeisestä luennosta jotenkin tohkeissani ja haikeilla mielinkin, koska se tosiaan oli lääkiksen viimeinen. Meillä ei klinikassa enää luentoja ole, vaan "tietoiskut" ja muut esitetään maanantaisin seminaareissa. Voi tietysti olla, että olen tässä asiassa väärässä tai se tulee muuttumaan, mutta ainakin tämän hetkisen käsitykseni mukaan tilanne on näin. Piti siis jättää haikeat jäähyväiset luennoille kuuntelemalla vielä viimeisen kerran asiantuntijaa erilaisista sähköön, hukkumiseen ja palovammoihin liittyvistä hätätilanteista. Preklinikan viimeinen seminaari käsitteli monivammapotilaan hoitoa ja arviointia.

Tänään aivan viimeinen tutoristuntomme käsittelee niin ikään monivammapotilasta, jonka hoito onkin tämän jakson aikana tullut aika lailla tutuksi. Monissa hätätilanteissa tosin terveyskeskuslääkärin toiminta-arsenaali on aika rajallinen - yleensä tärkeintä on lähettää potilas nopeasti (elintoimintojen varmistamisen jälkeen) eteen päin oikeaan hoitopaikkaan, joka yleensä on yliopistosairaala. On hyvä, että meidän opetuksessamme on koko ajan painotettu paljon sitä, mitä me oikeasti tulemme siellä kentällä (eli terveyskeskuksessa) sitten tekemään, eikä turhaan liikaa painoteta yliopistosairaalatasoista hoitoa, koska me kaikki kuitenkin erikoistumme lopulta eri aloille.

Olen iloinen, että preklinikka loppuu. Odotan klinikkaa todella innolla, vaikka se vähän pelottaakin. Tuntematon kun on. Emme ole vielä saaneet oikeastaan mitään infoa klinikasta vaan kaikki tieto pohjautuu huhupuheisiin vanhempikurssilaisten suunnalta. Klinikasta meitä infotaan virallisesti vasta tammikuussa kun koulu - ja se klinikka - vihdoin alkavat. Tiedän kuitenkin sen, että maanantait tulevat olemaan seminaaripäiviä koululla ja kaikkina muina päivinä olemme pääsääntöisesti 8-15 (tai 16) jossakin sairaalalla, osastolla/leikkaussalissa/poliklinikalla hääräilemässä ja oppimassa. Muutamia päivystyksiäkin meillä on, eli päivät tulevat ajoittain olemaan todella pitkiäkin.

Olen tavallaan iloinen, että tutoristunnot nyt loppuvat. Olen aina suhtautunut niihin ristiriitaisin tuntein. Uuden keissin avaaminen on ollut aina mielenkiintoista ja silloin siitä keskusteleminen tutorryhmän kanssa on ollut antoisaa. Kuitenkin keissin purkaminen, kun kaikki lukevat tietokoneiltaan samoja asioita, joita itsekin on Oppiportista lukenut, tuntuu todella puuduttavalta ajoittain. Etenkin Abdominal Complaints -jaksossa englannin puhuminen oli kaikkien mielestä ilmeisesti niin hankalaa tai kiusallista, että nuo purut etenkin olivat inhottavia - kaikki olivat suurimmaksi osaksi hiljaa ja kommentoivat vain lyhyesti mumisten. Toisaalta taas en haluaisi vaihtaa pbl -opetusta mihinkään luentopohjaiseen. Luennot ovat ihan kivoja, mutta yleensä kolmellakin luennolla peräkanaa istuminen alkaa tuntua puuduttavalta. En jaksa keskittyä sellaiseen passiiviseen oppimiseen niin kauan, että siitä olisi mitään hyötyä. Tutorkeissit pakottavat itsenäiseen opiskeluun jakson aikana, mikä on todella hyvä.

Tällä hetkellä ei siis tunnu siltä, että jään kaipaamaan preklinikka-aikaa, paitsi ehkä pitkien aamujen ja keskelle viikkoa sijoittuvien vapaapäivien suhteen. Klinikassa samanlaisesta vapaa-ajasta tuskin päästään enää nauttimaan. Aika aikansa kutakin kuitenkin. Uskon, että klinikka on omalla tavallaan paljon antoisampi ja mielenkiintoisempi kuin opintoni tähän asti. Niin, ja olemme kyllä tosiaan saaneet klinikkasijoituksemme tietää. Olemme ainakin sisätauti-kirurgisessa klinikassa joka viikko eri yksikössä, ja kaikeksi onneksi minä pääsen kokemaan pehmeän laskun menemällä ensimmäiseksi viikokseni sille osastolle, jolla olen ollut töissä sairaanhoitajanakin! Ainakin siis henkilökunta, osasto ja potilaiden vaivat ovat suurimmaksi osaksi tuttuja.

Perjantaina meillä on tosiaan edessä preklinikan viimeinen tentti ja sitä edeltää nyt viimeinen tenttiviikko (josta aion nauttia). Tentin jälkeen juhlimme preklinikan päättäjäisiä koko kurssin voimin ja siitä suuntaammekin kolmeksi viikoksi joululomalle. Omalla kohdallani joululoma ei mene lomailun merkeissä, sillä menen amanuenssiksi sille terveyskeskuksen vuodeosastolle, jonne ensi kesänä menen sitten oikeisiin töihin. Toisaalta tämän rankan nelosvuoden syksyn jälkeen lomailukin olisi tehnyt ihan hyvää. Noh... tuleehan pääsiäisloma sitten joskus huhtikuussa. Sitä odotellessa.

Työelämä vs. opiskelijaelämä

Huomenna alkaa taas koulu! Kolmosvuosikurssi jatkuu kevätlukukauden merkeissä. Seuraa taas vaihdos työelämästä (saatiinhan siitä mahtipontiset kaksi viikkoa jo nauttiakin) opiskeluarkeen. Ihanaan opiskeluarkeen.

Työnteko opiskelujen ohella on mukavaa vaihtelua, etenkin koska aina sitä arvostaa kouluunpaluuta ihan eri tavalla. Kiireisten työvuorojen jälkeen on kiitollinen siitä, että saa palata koulun penkille, missä ei kukaan vaadi sinulta yhtään mitään, eikä ole kiire minnekään. Vastuuta ei ole kuin omasta itsestään ja opinnot saa yleensä hoitaa omaan tahtiin. Aamukuuden herätyksiä ei ole, koska koulu alkaa yleensä aikaisintaan kahdeksalta. Ja siihenkin päälle akateeminen vartti.

Koulumme etupihaa koristaa tällä hetkellä työmaa

Tällä joululomalla olin siis kaksi viikkoa sairaanhoitajan töissä TAYS:ssa. Olin töihinmenosta kohtalaisen innoissani. Ymmärrettävästi työntekoon motivoi tietenkin raha, jota ei köyhällä opiskelijalla voi koskaan olla liikaa, mutta tiedonjanoista opiskelijaa motivoi myös työstä saatava käytännön kokemus, uuden oppiminen ja tietenkin se, että koulun uusia oppeja voi soveltaa välillä vanhaan tuttuun käytäntöön. Kirjoista lukemalla potilaat ja sairaudet tuntuvat jokseenkin kaukaisilta, mutta sairaalan käytävällä kaikki konkretisoituu aivan eri tavalla.

Ei sillä, että kovin paljoa koulussa opittuja asioita voisi ainakaan tällä hetkellä soveltaa omaan työhöni, koska erikoissairaanhoidon ongelmat ovat niin kovin eri tasoisia kuin mihin meitä nyt ollaan valmennettu. Meidän peruskoulutuksessa painotus on enemmänkin terveyskeskuksen vastaanottotyössä ja muutenkin opiskelu on ollut enemmänkin perusanatomiaa ja fysiologiaa ennemmin kuin erilaisia sairauksia, niiden hoitoa ja diagnostiikkaa... (viimeistä puolta vuotta lukuunottamatta).

Joka tapauksessa, menin iloisin mielin töihin ja odotin innolla näkeväni taas vanhoja työkavereitani. Työnteko on sitä paitsi nykyään melko helppoa, kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut. Joskus ajatus työpäivästä tuntui ahdistavalta ja jopa pelottavalta, kun vastassa saattoi olla ties mitä, mihin ei ole osannut varautua tai potilaita, joilla on ongelmia, jotka eivät aikaisemmin ole tulleet vastaan. Nyt tuntuu, että kaikesta kyllä selviää ja uudet jutut ovat vain mielenkiintoisia. Enää ei pelota ja olo on muutenkin melko itsevarma. Omaan ammattitaitoonkin suhtautuu luottavaisesti.

Koulumme pihaa

Viimeisen viikon aikana työvuorot ovat kuitenkin olleet aivan älyttömän kiireisiä. Niin kiireisiä, ettei taukoja ole oikein ehtinyt pitää ja monesti vain kiukuttaa jos jokin ei heti suju täydellisesti. Potilaille ei ole ollut aikaa jutella mukavia ja muutenkin hymy ei ole ollut kovin herkässä. Kotiin tulessa sitä vain rojahtaa sohvalle ja ahmii suklaata, koska työpäivän aikana ei ole ehtinyt syödä kunnolla, eikä ruokaa jaksa enää edes laittaa.

Kiirevuorot ovat saaneet aikaan myös sen, etten mene innolla töihin. Ne ovat saaneet minut kieltäytymään muutamasta ekstravuorostakin, mikä on kerrassaan typerää, koska rahaa nyt tarvitsee aina. Jotenkin sitä vain arvostaa omaa vapaa-aikaa, jaksamista ja hyvinvointia niin paljon enemmän kuin ylityökorvauksia. Jos töissä olisi ollut suhteellisen rauhallista ja mukavaa, voisi tilanne olla tietysti toinen. Mutta kuka muka nauttii jatkuvasta kiireestä?

Kiireellä on tietysti hyvätkin puolensa. Tai ainakin yksi: päivä kuluu nopeasti. Kuitenkin paljon mieluummin juttelisin potilaiden kanssa joskus pidempäänkin ja antaisin sellaista hoitoa, jota omasta mielestäni voi kutsua hyväksi. En ole tyyväinen omaan suoritukseeni, jos teen vain voitavani. Vain sen pakollisen minimin, joka täytyy. Kaikki ylimääräinen pitää kiireessä karsia. Ja sellaista ylimärääistä on esimerkiksi työkavereiden kanssa juttelu. Työkaverit ovat yksi iso syy, miksi nautin töihin menemisestä. On mukava kuulla muiden kuulumisia ja kertoa myös omista opinnoistaan, jotka näyttävät monia kiinnostavan. Sellaiseen ei kuitenkaan ole viime aikoina ollut pahemmin aikaa.

Olen siis ihan todella iloinen kouluun paluusta, vaikka haikein mielin nyt taas ripustankin hoitajan vaatteet naulaan. Tuntuu kuitenkin mukavalta ajatella, että hoitotyö on aina yksi vaihtoehto minulle, ja todennäköisesti tulen vielä sairaanhoitajana keikkailemaankin kun ei lääkärin sijaisuuslupia vielä vähään aikaan ole tiedossakaan... Ei sillä, että lääkärin vastuu vielä kovasti houkuttelisikaan. Kai siihenkin sitten kasvaa opintojen edetessä ja jossain kohtaa lääkärin roolissakin toimiminen tuntuu yhtä itsevarmalta ja stressittömältä kuin sairaanhoitajana olo.

Kuvassa pyöräkatosta ja sisäänkäynti, jota yleisimmin käytämme

Aina välillä lukuvuoden kuluessa ehtii unohtaa sen, miten ihanaa opiskeluaika oikeasti onkaan. Nyt kuitenkin mieleeni palasivat elävästi taas ne ajatukset, jotka silloin kolmisen vuotta sitten saivat minut kaivamaan kemian ja fysiikan kirjat esiin ja pänttäämään pääsykokeisiin. Sen tunteen, miten paljon mieluummin opiskelisinkaan jotain mielenkiintoista kuin raataisin kiireessä hoitotyössä. Vaikka työelämässä on omat hyvät puolensa, ja töitä ihmisen kuuluu tehdä, olen minä kuitenkin varmaan pohjimmiltani opiskelija. Nautin opiskelemisesta, uuden oppimisesta ja ihan vain lukemisesta. Etenkin nautin siitä vapaudesta, joka opiskelijalla on. Työtunteja ei määrää pomo vaan ennalta annetun lukujärjestyksen lisäksi opiskelutunnit saa määrätä aivan itse.

Koulussa näkee ihania ystäviä joka päivä ja muutenkin on paljon rennompaa kuin työssä. Lounastauko on yleensä tunnin mittainen, eikä tarvitse ahtaa kylmää ruokaa suuhunsa 20 minuutissa välillä johonkin potilaskelloon vastaten. Saa pukeutua miten haluaa, käyttää kynsilakkaa ja koruja sydämensä kyllyydestä. Äkillisessä sairastapauksessa voi hyvin mielin jäädä kotiin sairastamaan ilman huonoa omaatuntoa ja huolta siitä, että työkaverit jäävät pulaan jos sijaista ei tilallesi löydykään lyhyellä varoitusajalla.

Työnteko loma-ajalla siis kannattaa monestakin syystä. Se on mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen, lisätienestiä opiskelijakukkaroon ja ennen kaikkea se opettaa arvostamaan sitä, mitä nyt on. Nyt ehkä hetken muistan osata nauttia tästä kiireettömästä, rennosta ja melko vastuuvapaasta ihanasta opiskelijaelämästä.

2017

2017 vetelee nyt viimeisiään ja pian saadaan nauttia ilotulitteiden väriloistosta ja viimeisten tinojen tuomista ennustuksista (ensi vuonnahan niitä ei sitten enää valetakaan). Vaikka kuluneesta joululomasta ja etenkin Malediivien -matkastammekin olisi nyt kerrottavaa, täytyy ensin nauttia tästä nostalgisuudesta, jonka vanhan vuoden kuoppaaminen tuo tullessaan ja muistella mennyttä vuotta.

Minulle 2017 oli varmaan yksi elämäni tärkeimmistä vuosista - meninhän naimisiin! Voi siis hyvälläkin syyllä sanoa, että tämä vuosi oli yksi käännekohta elämässäni. Häät ja niiden suunnittelu veivät hyvän osan tämän vuoden ensimmäisestä puolikkaasta ja häiden jälkipuintikin vaati muutaman kuukauden kesän lopusta ja syksyn alusta. Häiden lisäksi siviilipuolella ei siis paljoa muuta mainittavaa ehtinyt tapahtuakaan. Paitsi tietysti häämatka(t).

Palataanpas kuitenkin alkuun...

Kevät, eli lääkiksen kakkosvuoden kevätlukukausi kului hurauksessa muun muassa näytelmämme tanssien harjoituksissa ja loppukeväästä näytöksissä. Rankka treenaus vaati veronsa ja päätinkin, etten enää lähde mukaan tanssijaksi. Kevät tuntui muutenkin kiireiseltä, vaikka onnistuneesti karsinkin kaikenlaisista vapaa-ajan menoista. Ainakin kaikista bileistä ja muista opiskelijatapahtumista. Sen sijaan löysin aikaa itselleni ja lähimmille ystävilleni. 

Opiskeluissa etenimme hormoneihin, elimistön puolustusjärjestelmään ja lopulta vanhenemisen fysiologiaan. Opettelimme tietysti teorian ohella potilaiden tutkimista ja erilaisia "lääkäriniksejä". Kevät oli kuitenkin näiden suhteen melko köyhänlainen ja tuntui paikoin vain raskaalta puurtamiselta kirjojen ääressä. Etenkin Hyökkäys ja puolustus oli jaksona aikamoinen sillisalaatti ja jopa heti sen jälkeen ote jaksosta oli melko hutera.

Toukokuussa lääkiksestä 1/3 suoritettuamme saimme kandin arvonimet ja vietimme kandijuhlaa. Silloin tuntui, että nyt ollaan jo jotain suurta, vaikkei oikeastaan oltu kovin paljon fukseja viisaampia. Kandipotkijaisissakin meno oli kuin Injektioissa (eli lääkiksen fuksiaisissa). Siitä sitten suuntasimmekin kukin omiin kesänviettopuuhiimme. Jotkut kurssikaverini kokeilivat jo tänä kesänä manuilua (eli lääkäriharjoittelijana olemista).

Itse vietin kesäni todennäköisesti viimeistä kertaa sairaanhoitajan hommissa ja syksyllä tunsin haikeutta siitä, että se osa elämääni on nyt ohi. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos päätänkin palata hoitotyön pariin lääkärinäkin? Olen sittemmin myös tietysti tehnyt keikkaa hoitajana (nytkin joululomalla) ja pohtinut, pitäisikö sittenkin ensi kesänä vielä tehdä hoitotyötä kun siitä maksetaan niin paljon paremmin kuin amanuenssuurista...

Kesäkin kuitenkin hurahti ohi yhtenä synkkänä ja sateisena ajanjaksona hääpäivän ihanuutta ja tuurilla sattunutta aurinkoista säätä lukuunottamatta. Kolmosen syksy koittikin siis melko pian. Ja miten innolla sen otinkaan vastaan! Kolmoselle meno tuntui jo etukäteen ilahduttavalta ja odotukset olivat korkealla. Odotin kolmosvuodelta kliinisyyttä ja sellaista itsetuntemuksen autuutta, kun koulussa voi olla jo kuin kotonaan ja omat opiskelumetoditkin ovat käyneet tutuiksi. Noh, edelleen kuitenkin tuntuu, että opiskelutavoissa olisi parantamisen varaa. 

Kolmosen syksy ylitti kyllä odotukset. Opiskelu oli ainakin näin retrospektiivisesti syksyllä todella mukavaa, mielenkiintoista ja sopivalla tavalla haastavaa. Ennaltaehkäisy -jaksoa lukuunottamatta opiskelusisältö oli juuri sitä mitä olin odottanutkin. Lääkis tuntui viimeistään nyt lääkikseltä ja ammatinvalinta oikealta. Löysin vihdoin kahvilassa lukemisen innostuksen ja itse opinnoissakin alkoi tuntua, että palaset loksahtelevat nyt kohdalleen kun osa asioista alkaa kertaantua.

On vaikeaa nostaa esiin mitään yksittäisiä tapahtumia tai asioita vuoden ajalta näin äkkiseltään ajateltuna, koska paljon on tietysti taas tapahtunut. Tänä vuonna löysin innostuksen historiallisesta fiktiosta ja ehdinkin vuoden aikana ahmia kymmenittäin brittien kuningattarista kertovia romaaneja ja katsoa myös muun muassa Tudors- ja White queen -sarjat läpi. Vapaa-aikapuolella innostuin myös jälleen valokuvauksesta ja päätin elvyttää vanhan tankotanssiharrastukseni.

Vuosi huipentui sitten joululoman alkuun ja häämatkaamme Malediiveille, josta varmaan teen oman postauksen myöhemmin. Matkalta palasimme jouluksi koti-Suomeen. Joulu oli tänäkin vuonna ihana ja rentouttava, muttei silti yhtään haitannut, vaikka se jäikin vähän lyhyeksi. Joulupäivänä kun aloitin sitten taas työt sairaanhoitajana tutulla osastolla.

Tämä vuosi oli siis kaiken kaikkiaan ihana ja hyvin positiivissävytteinen. En osaa ainakaan tällä hetkellä mainita mitään kovin huonoja tapahtumia tai ajanjaksoja vuodelta 2017. Opiskelut maistuivat ja toivon, että sama meno jatkuu tulevina vuosina! Tästä on oikein hyvä jatkaa.

Hyvää uutta vuotta 2018!

Kuten kuvista näkyy, innostuin häämatkalla jälleen valokuvauksesta; etenkin kukkakuvat täyttivät kameran muistikortin. Mikäs sen parempi paikka niille kuin tämä blogi :)

Kakkosvuoden joululoma

Otsikossa piti miettiä, että onko tullut käytettyä "Joululoma"a jo aikaisemmin. Ehkä tämä selkeyttää sitten asioita, että eritellään kakkosvuoden joululoma omaksi kokonaisuudekseen. On tämä toisen vuoden joululoma kuitenkin ihan erilainen kuin ykkösvuonna. Ainakin se on viikkoa lyhyempi.

Joululomasuunnitelmat myös eroavat jonkin verran viimevuotisista, nimittäin aiemmista puheista huolimatta sain sittenkin lomalle töitä. Menen kuitenkin tutuksi tulleeseen kesätyöpaikkaani keikkailemaan vasta joulun jälkeen, koska olen "sairastanut" yli kolme viikkoa, enkä uskaltanut luvata olevani vielä maanantaina terve. Todennäköisesti en olekaan ihan vielä silloin toipunut.

Neljään viikkoon en ole siis urheillut tai tehnyt juuri mitään muuta kuin maannut kotona ja opiskellut.  Hirvittävä koko kehoa vavisuttava yskä vaivasi ensin reilu kaksi viikkoa niin, etten voinut uloskaan mennä kun pakkasessa hengittämisestä ei tullut mitään. Sain sitten vihdoin astmalääkkeet kokeiluun ja asiat tuntuivat menemän parempaan suuntaan, kunne alkuviikosta onnistuin hankkimaan itselleni jonkin oikean taudin ja viimeiset kolme päivää olen viettänyt lihas- ja nivelkipujen kourissa (koska aikuisillehan ei varsinaisesti nouse kuume...). Uskon, että parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, yskä on vähentynyt ja nenä vuotaa, eli kehoni ilmeisesti nyt puhdistuu taudinaiheuttajista ja kohta sitä päästään varmaan vihdoin hiihtämäänkin!

Eilen meillä oli vuoden viimeinen tentti ja me kakkosetkin pääsimme vihdoin aloittamaan joululomamme. Joululoman alkua (ja jokaisen tentin ohiolemista) juhlitaan/juhlittiin perinteisesti tenttisaunassa, kuten myös eilen. Itse en sinne viitsinyt mennä rasittamaan itseäni ja toisaalta mahdollisesti tartuttamaan muita. Sen sijaan menin nukkumaan puoli kahdeksalta illalla. Ihan rauhallinen joululoman aloitus siis. Onneksi sentään sain hyvästellä kavereitani joululomalle tentin jälkeisillä kahveilla.

Hermostojakso on nyt onneksi paketissa. Kaikista hyvistä sanoistani huolimatta, jakso oli kuitenkin aika rankka ja ikävä. Tunnen, etten oppinut asioita kunnolla ja opetus ei aina ollut ihan sellaista kuin olisin odottanut. En myöskään usko, että suoriuduin tentissä kovin hyvin, joten läpipääsy ei ole ihan taattu. Siksi en oikein voinutkaan aloittaa lomaani helpottuneena ja alkaa rentoutua, kun takaraivossa kummittelee ajatus uusinnasta. (Oikeasti pelottava ajatus uusinnasta ei varmaan synny takaraivossa, vaan ehkä ennemminkin ohimolohkojen sisäosissa ja otsalohkon alueilla, jotka ovat yhteydessä muistoihin, tunteisiin ja korkeampiin ajattelutoimintoihin.)

Toisaalta uusintaan lukeminen voi olla ihan hyväkin juttu, ainakin asioita tulisi sitten kerrattua, kun joka tapauksessa tuntuu, ettei niitä kunnolla vielä tullut opituksi. Vaikkei uusintaa olisikaan edessä, olisi opiskeltuja asioita silti hyvä kertailla. Ja onneksi ne opintojen puolesta tietysti vielä kertaantuvatkin, joskin kliinisemmissä merkeissä. Joskus tulevaisuudessa meillä nimittäin on edessä jakso nimeltä Hermoston toimintahäiriöt (tai jotain sinnepäin) ja tietysti neurologisia potilaita tulee sitten vastaan itse klinikassa, jolloin asiat taas kertautuvat. Juuri nyt osaisin tehdä neurologista statusta ainakin jonkin verran, tutkia motoriikkaa ja aivohermojen toimintaa. Mutta nekin taidot varmaan häviävät, jos ei niitä harjoittele.

Olisko joululomalla aika ottaa sulhanen koekaniiniksi ja harjoitella jo tähän mennessä opittuja potilaan tutkimisen taitoja? :)

Tieto lisää mielenkiintoa

Hyvää joululomaa kaikille eilen (tai aiemmin) lomansa aloittaneille, eli ainakin meidän lääkiksen opiskelijoista 5/6:lle... Ainoat koulutöissä raatavat taitavat olla enää vain meidän kurssilaiset, epäonniset kaikkoset, joilla lukukauden viimeinen tentti on vasta ensi viikon perjantaina. Kateeksi käy niitä, jotka tänä aamuna tai eilen illalla ovat olleet lentokentällä valmiina matkustamaan joululoman seikkailuihin. Niitä ihmisiä ainakin oman snapchatini perusteella on monta!

Tämäkin lauantai on iloisesti kulunut aivojen ja hermojen opiskelun merkeissä mielenkiintoisia poikkileikkauskuvia milloin mistäkin tumakkeista piirrellen. Samalla tavalla tulevat seuraavat viisi päivää kulumaan muutamia virkistäviä keskeytyksiä lukuunottamatta. Huh, tuntuu, että tentti tulee aivan liian nopeasti, vaikka se samalla tarkoittaakin myös minun joululomani alkua.

Tenttiin lukeminen on kyllä oikeastaan ollut yllättävän mukavaa. Tällä kertaa opeteltavaa ja kerrattavaa on todella paljon, ja nyt tuntuu, etten varmasti pääsisi tentistä läpi jos se olisi vaikkapa jo huomenna. On kuitenkin sellainen aika itsevarma olo siitä, että kaikki on sisäistettävissä (ainakin suurimmaksi osaksi) ja kyllä tämäkin tentti varmaan hoidetaan ihan kunnialla pois alta.

En oikein ymmärrä, miksi en ole ensi viikon perjantaista yhtään stressaantunut tai pyöri tenttipaniikin kourissa tai ylipäätään hakkaa päätäni seinään kun neurologia on niiin kamalaa. Koska se ei ole. En ymmärrä, miksei se nyt olekaan kamalaa kun olen viettänyt viimeiset kuutisen vuotta inhoten kaikkea aivoihin liittyvää ja ajatellen, etten koskaan tahdo hoitaa neurologisia potilaita tai ymmärrä neurologiasta mitään. Ymmärrys ja osaaminen on tietysti tämän jakson aikana lisääntynyt huimasti, mikä varmaan vaikuttaa muuttuneisiin mielipiteisiini.

Hermostojakso ei ole mielestäni "helppo ja hauska", kuten eräs kurssikaverini jakson alussa kaikkien ihmetykseksi totesi. Se on kuitenkin mielenkiintoinen. Ja kuten sanottu, ehdottomasti kaikkein raskain jakso tähän asti. Opeteltavan asian osalta ainakin. Tuntuu, että tässä jaksossa todella olen ollut samalla viivalla kuin kurssikaverini, koska ei ainakaan omasta mielestäni sairaanhoitajakoulussa mihinkään hermoston rakenteisiin paneuduttu sen syvällisemmin kuin lukiossakaan. Silloin riitti kun osasi karkeasti aivojen osat; isoaivot, pikkuaivot, väliaivot, keskiaivot, aivosilta ja ydinjatke. Tällä kertaa vaaditaan myös erilaisten tyvi- ja muiden tumakkeiden osaamista sekä monia erinäisiä hermoratoja, joita en kyllä kuollaksenikaan voi vielä hallita.

Uutta tietoa on tässä jaksossa tullut aivan valtavasti lisää ja töitä on saanut todellakin tehdä yrittäessään integroida kaikkea uutta vanhan osaamisen päälle ja sekaan. Myös ryhmätyöt ja kliiniset taidot ovat tuoneet aina jotain aivan täysin uutta. Olemme päässeet tutkimaan silmänpohjia ja testaamaan tärykalvon toimintaa, mitä meille hoitajaopiskelijoille ei todellakaan silloin aikoinan opetettu. Nyt tuntuu, että osaan ja tiedän jo niin paljon enemmän kuin ennen jaksoa, vaikka samaan aikaan onkin hyvin pihallaoleva olo.

Aina aiemmin tenttiin lukiessa on tullut tunne, että mitä väliä enää lukea. On ehkä ollut vähän vaikea löytää kertailtavia asioita kun koko jakso on aina ollut ikään kuin kertausta. Hoitajana osasin ja tiesin kaikesta jo niin paljon aikaisemmin (vaikka lääkiksessä tosin mennäänkin paljon syvemmälle asioissa), että ne asiat, mitä en tenttiviikon alkaessa osannut, olivat sellaisia, mitä en edes halunnut osata. Tai kokenut tärkeäksi.

Nyt uutta asiaa on tullut vastaan niin valtavasti, että se kaikki tuntuu tärkeältä. Nyt minulla on ihan selkeät tavoitteet kertailussa ja tiedossa ne asiat, jotka vaativat vielä parantamista. Nyt myös haluan oppia uutta, koska se todella on uutta eikä vain jotain mitä minun tarvitsee kaivaa pölyisistä muistilaatikoistani. Uuden oppiminen jollakin tavalla todella innostaa, mikä on varmaan ihan hyvä kun tässä saa vielä monta vuotta viettää opiskelijan roolissa.

Ja mikä tärkeintä, en enää inhoa neurologiaa! Nyt sitä tekee mieli melkein lukea ihan huvikseenkin :D

Back to business

Tänään on joululoman viimeinen päivä!

Huomenna siis koittaa paluu arkeen, mikä tuntuu yhtä aikaa ihanalta ja vähän ehkä stressaavalta. Enimmäkseen kylläkin ihanalta. Loppuu tämä toimettomuus, pääsee eroon tunteesta, ettei tee mitään hyödyllistä. En ole oikein hyvä vain olemaan. Lomailu on mielestäni stressaavaa, jos kalenteri ei ole täynnä tekemistä. Tyhjät sivut ahdistavat. En siis oikein osaa olla, jos en ole töissä tai koulussa tai sitten käytä lomaani matkusteluun. Ei ihme, jos tässä parin vuoden sisään saankin mahahaavan...

Kuukauden pituinen  loma kuitenkin kului todella nopeasti. Äskenhän se vasta alkoi tenttidiskollamme ja nyt se jo muka päättyy? En tehnyt mitään kovin ihmeellistä, en matkustanut mihinkään ulkomaille tai ollut esimerkiksi sitä yhtä aamuvuoroa enempää töissä. En käyttänyt vapaa-aikaa mitenkään kovin hyödyllisesti hyväkseni esimerkiksi sen suuremmin opiskelemalla. (Pakko omaksi hyväkseni kuitenkin sanoa, että kertailin vähän anatomiaa ja laskin kemiaa, oikeasti!).

Loma oli kuitenkin aika ihana. Tuli vihdoin talvi (vaikkakin ne lähes 30-asteen paukkupakkaset olisi voinut jättää kokematta), näin sukulaisia ja vanhoja ystäviäni. Sain viettää aikaa kummilapseni kanssa, hoitaa tuttujen lasta, pääsin ristiäisiin... Sain luettua melkein puolet niistä lääketiedettä sivuavistä lehdistä, joita kotiini kannetaan joka viikko. Sain viettää runsaasti aikaa poikaystäväni kanssa, mikä tuli tarpeeseen, koska syksy oli koulujuttujen osalta niin kiireinen, ettei kotona tullut kovin paljoa oltua. 

Paluu arkeen on kuitenkin hyvin tervetullut, koska kun minä olin lomalla, niin olivat lomalla myös lähes kaikki ne liikuntapaikat, joissa tapaan käydä. Ei ollut tankotanssitunteja eikä ryhmäliikuntatunteja yliopistoliikunnan puolesta. Enkä opiskelijana halua maksaa kalliita käyntimaksuja jonnekin hienoille kuntosaleille (siis kyllähän yliopistoliikunnan kuntosali olisi ollut auki, mutta en tykkää käydä salilla). Oli liian vähän lunta ja liian kylmä, jotta olisi voinut mennä hiintämään tai luistelemaan. Liikunta siis tosiaan jäi aivan liian vähälle.

Vähälle jäivät myös uudet koulukaverit. Monet viettivät osan tai koko lomansa kotipaikkakunnillaan, ja myös minä olin pitkiä aikoja poissa Tampereelta. Uutena vuotena toki näin monia kakkoskurssilaisten järkkäämissä uudenvuoden bileissä, ja olemme me satunnaisesti viettäneet peli- tai leffailtoja tai kahvitteluhetkiä täällä Tampereella olleiden kurssikavereideni kanssa. On kuitenkin kiva palata huomenna takaisin opintojen pariin ja nähdä kaikkia muitakin!

Huomenna tosiaan starttaa käyntiin Aineenvaihdunta -jakso, jonka aikana tutustumme mm. rasvojen aineenvaihduntaan ja soluhengityksen saloihin. Jotkut vanhempikurssilaiset ovat kutsuneet tulevaa jaksoa paratiisiksi. En vielä tiedä, onko paratiisi sanottu sarkastisesti vai onko sitä todella tarkoitettu. En itse ainakaan voi kuvitella biokemiaa sisältävää jaksoa minään miellyttävänä kokonaisuutena, mutta onhan toki vain kolme viikkoa kestävä jakso ihan mukavaa vaihtelua viime syksyn LKK:lle, joka tosiaan kesti sen kahdeksan viikkoa. Tentti nyt ainakin tulee olemaan suppeammalta alueelta, mikä tietysti vähentää tenttiinlukustressiä.

Tulevan jaksomme jaksokirjat, eli ne, missä näkyy "lukujärjestys" ja ylipäätään kaikki kurssin tulevat aiheet, luennoitsijat ja ryhmätyöt, saimme jo viime syksyn aikana. Meillä tulee olemaan ainakin kaksi paastoa vaativaa laboratoriotyötä. Toisessa teemme itsellemme sokerirasitustestin. Ihan mielenkiintoista, vaikka en usko minulla mitään sokeriaineenvaihdunnan häiriötä (eli diabetestä) olevankaan. Niin monta kertaa kuitenkin tullut töissä omaa verensokeria välillä mittailtua ;)

Ensi keväänä tulen varmaan taas kerran hajoilemaan aika pahasti anatomian kanssa. Meidän tulee kevään toisella jaksolla opetella sitten ne loputkin luut ja lihakset ja kaikkea muuta mukavaa. Liikkumisjakso on yhtä massiivinen kuin lisääntymisjakso. Mutta nautitaan sitä ennen nyt siitä paratiisista!

Kouluunpaluu tuo mukanaan opiskelun lisäksi tietysti kaikki ihanat extracurriculaariset aktiviteetit, eli bileet ja muut tapahtumat. Kevät on myös tunnetusti varsinainen sitsikausi. Odotan siis jo innolla! Myös pari isompaa reissua on tiedossa lääkisporukalla tässä kevään mittaa, joista ensimmäinen jo ihan pian. Tammikuun lopussa on luvassa nimittäin kaksipäiväinen lääkisten superristeily. Myöhemmin keväällä taas lähdemme kandiseuramme Tahkon laskettelureissulle. Minäkin, vaikka en todellakaan laskettele! Pulkkamäkeen siis...

Hieman biletystahtia ja osallistumisaktiviteettia tulee (onneksi?) hillitsemään jokaviikkoiset tanssitreenit kevään näytelmäämme varten. Viime marraskuun postauksessani kerroinkin pääsystäni tanssimaan proggikseemme. Edelleenkin olen siitä innoissani! Ja koska lupauduin tekemään myös yhden koreografian, myös osa joululomasta meni tähän valmistautuessa.

Parasta koulun alkamisessa on kuitenkin ehdottomasti ihmiset! Ihanat kurssikaverini, joista kuukauden pituinen erossaolo on ollut kamalaa.

Lomailua

Joululoma on jo puolivälissä! Itse asiassa yli puolivälin. Ei ole edes kahta viikkoa siihen, kun jälleen on palattava koulunpenkkiä kuluttamaan Aineenvaihdunta -jakson muodossa... apua!

Ketään ei varmaan yllätä kun kerron, etten tosiaan ole tähän mennessä lomani aikana kertaillut viime jaksojen asioita saati sitten perehtynyt tuleviin aineenvaihduntajuttuihin. Enkä siis myöskään ole stressannut mistään koulujutuista! Ja se on ollut ihanaa :)

Olen kuitenkin ehtinyt selailla läpi yhden Lääkärilehden ja yhden Duodecimin aikakauskirjan numeron. Luin jopa muutaman hyvinkin mielenkiintoisen artikkelin mm. ruskeasta rasvasta ja vauvan dna:n tutkimisesta äidin verestä. Vielä olisi siis paljon luettavaa edessä, kun kerran menin lupaamaan itselleni noiden lehtien lukemisen tässä joululoman aikana. Noh, vielä on onneksi hetki aikaa.

En ole myöskään ehtinyt lukea viihdekirjallisuutta tai katsomaan Greyn anatomian tuotantokausia, kuten aikaisemmin uhosin tekeväni. Sen sijaan olen viettänyt laatuaikaa milloin kenenkin sukulaisten tai ystävien luona. Lähes kaksi viikkoa olen ollut reissussa eri puolilla Suomea sukuloimassa ja aikaisemman elämän kavereita tapaamassa. Myös joitakin lääkiskavereita olen onnistunut näkemään. Nyt sitten pieni (parin päivän) hengähdystauko ennen seuraavaa sukulais-/kaveritapaamisreissua. 

Tällainen välipäivä-päivitys tähän väliin siis. Pidetään blogi hengissä ;)

Kyllä muutama postaus on työn alla, ja yritän ehtiä tässä kotona ollessa kirjoittelemaankin. Kaiken muun ohella. 

Ai niin joo. Lisääntymisjakson tentti meni läpi! Opintopisteitä on nyt kasassa siis yhteensä peräti 40, wohoo!

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu ja nauttikaahan nyt talvesta kun se vihdoin saapui!

kuva

Joululoma

Tämän syksyn ensimmäinen ja viimeinen tentti ohi! Läpipääsystä olen melko varma, hyvistä pisteistä en niinkään... mutta onneksi meillä ei saada arvosanoja! :)

Tunnen kuitenkin osanneeni jakson asiat ihan tarpeeksi hyvin, niin, että hallitsin kokonaisuudet. Kaikkia pikkujuttuja en tentissä (enkä nytkään) muistanut tai edes yrittänyt opetella ulkoa. Yritin tenttiin lukiessa pitää mielessä sen, että tässä opiskellaan elämää ja tulevaa uraa varten, eikä sitä tenttiä. Eli ei pitäisi ajatella läpipääsyä tavoitteena. Pitäisi ajatella, että opettelen asiat niin, että osaan soveltaa niitä jatkossa ja rakentaa niiden varaan uutta tietoa. Uskon onnistuneeni tässä tavoitteessa. Toki vuoden päästä näitä LKK-jakson asioita miettiessa voi olla, että suurin osa (ainakin embryologia) on painunut jonnekin syvälle muistin syövereihin, joista sitä on lähes mahdoton kaivaa pinnalle...

Mutta ainakin tenttitulosten julkaisuun asti voi nyt hengähtää helpotuksesta ja ajatella; ohi on! Ei enää lääkistä siis tälle vuodelle. Ei enää opiskelua ennen kuin ensi vuonna. Kuulostaapa kovin kaukaiselta, vaikkakin se ensi vuosi ja uusi lukukausi häämöttää ihan nurkan takana. Sitä ennen on kuitenkin hyvin aikaa rentoutua ja palautua kuukauden joululomalla.. aah. Mitä luksusta.

Rahatilanteen kannalta optimaalisinta olisi tietenkin ollut viettää joululoma ainakin osittain töissä. Niin minun oli alun perin aikomus tehdäkin, mutta yllättäen (sarkastisesti yllättäen, koska eihän se mikään yllätys oikeasti ole) ollaan taas säästölinjalla, eikä ainakaan sille osastolle, jossa olin kesätöissä, saa palkata lyhytaikaisia sijaisia nyt joulunaikaan. Olisin varmaan jostain saanut töitä, jos olisin oikeasti niitä vähän reippaammin hakenut. En kuitenkaan nyt välttämättä koe hirmuista tarvetta rehkiä joululomalla töissä, koska takana on kuitenkin aika rankka syksy. On varmaan ihan hyvä ladata vähän akkuja ihan rauhassa, ilman mitään lääketieteeseen liittyvää (kuten sairaalassa työskentelelyä). 

Toisaalta pakko varmaan sivuta lääketiede-asioita lomallakin, koska olen luvannut itselleni, että luen kaikki kotiin tähän mennessä tulleet Lääkärilehdet ainakin selaillen läpi. Lisäksi ajattelin ahkerana vähän jo katsella ensi vuoden ensimmäisen jakson (aineenvaihdunta) asioita, tai ainakin kertailla kemiaa. (Koska kuulemma jotain kemiallisia reaktioita käydään ensi jaksossa läpi.) Yhtenä aikomuksenani oli myös kertailla kuluneen syksyn opintoja hieman, jotta kaikki "opittu" ei ehkä ihan heti unohtuisi. Tässä taka-ajatuksena taas se elämää ja uraa varten opiskelu...

Todennäköisesti vaihdan kuitenkin ihan totaalisesti vapaalle ja unohdan kaikki suuret ja kunnianhimoiset suunnitelmat opiskelusta ja istun sohvannurkassa katsomassa Greyn anatomiaa. Eilinenkin meni hyvin pitkälti näin. En jaksanut eilen enää päntätä, ajatuksena jos en jotain osaa tähän mennessä, niin en sitä enää tänään kyllä tule oppimaankaan. Katsoin varmaan viisi jaksoa Greyn anatomian 1. tuotantokautta, kävin katsomassa Nääspeksin jo toisen kerran (koska kaverini oli kipeä, eikä itse päässyt) ja ylipäätään muuten vain välttelin lukemista. 

Tuleva/nyt alkanut joululoma on toki ihana, mutta hieman haikealta tuntuu ajatella, että ihania kurssikavereita näkee vasta ensi vuonna. Pahimmassa tapauksessa vasta kuukauden päästä. Onneksi olemme jo muutamien kanssa sopineet näkevämme joululomalla, esimerkiksi vanhempiemme luona vieraillessamme. Lisäksi meillä on nyt loman alkuun suunnitteilla Taru sormusten herrasta- ja Harry Potter -leffamaratonit. Ja tänään juhlimme kurssin kesken päättynytttä lukukautta tenttisaunan merkeissä. Oikeastaan luvassa on tenttidisko! :)

Lomalla aion epätodennäköisesti toteutuvien opiskelusuunnitelmieni lisäksi vierailla sukulaisilla ja liian vähälle huomiolle jääneillä ei-lääkis-kavereillani ja EHKÄ matkustaa joko kotimaassa tai ulkomailla. Kovasti olemme poikaystäväni kanssa katselleet äkkilähtöjä, mutta mitään kovin hyvää matkaa ei ole vielä tullut vastaan. Noh, ehkä parempi säästää nekin rahat johonkin tarpeellisempaan.

En varmaan tänne kovin paljoa joululomatekemisistäni kirjoittele, koska ne tuskin ketään kiinnostavat. :D Sen sijaan varmaan teen jonkun yhteenvetotekstin kuluneesta lukukaudesta tai jotain muuta lääkikseen liittyvää. 

Railakasta viikonloppua!

Kuluneen jakson kirjoja.