Preklinikan viimeisiä

Niin se preklinikka-aika alkaa vihdoin olla ohi! Viimeinen jakso Hätätilanteet on perjantaina tentin jälkeen paketissa ja tänään kokoonnumme tutorryhmäni kanssa viimeistä kertaa tutoristunnolle. Suurimmalla osalla kurssilaisistani preklinikan viimeinen koulupäivä oli viime perjantaina, jolloin meillä oli aamulla vihoviimeinen luento ja sen jälkeen seminaari.

Itse olin tuosta viimeisestä luennosta jotenkin tohkeissani ja haikeilla mielinkin, koska se tosiaan oli lääkiksen viimeinen. Meillä ei klinikassa enää luentoja ole, vaan "tietoiskut" ja muut esitetään maanantaisin seminaareissa. Voi tietysti olla, että olen tässä asiassa väärässä tai se tulee muuttumaan, mutta ainakin tämän hetkisen käsitykseni mukaan tilanne on näin. Piti siis jättää haikeat jäähyväiset luennoille kuuntelemalla vielä viimeisen kerran asiantuntijaa erilaisista sähköön, hukkumiseen ja palovammoihin liittyvistä hätätilanteista. Preklinikan viimeinen seminaari käsitteli monivammapotilaan hoitoa ja arviointia.

Tänään aivan viimeinen tutoristuntomme käsittelee niin ikään monivammapotilasta, jonka hoito onkin tämän jakson aikana tullut aika lailla tutuksi. Monissa hätätilanteissa tosin terveyskeskuslääkärin toiminta-arsenaali on aika rajallinen - yleensä tärkeintä on lähettää potilas nopeasti (elintoimintojen varmistamisen jälkeen) eteen päin oikeaan hoitopaikkaan, joka yleensä on yliopistosairaala. On hyvä, että meidän opetuksessamme on koko ajan painotettu paljon sitä, mitä me oikeasti tulemme siellä kentällä (eli terveyskeskuksessa) sitten tekemään, eikä turhaan liikaa painoteta yliopistosairaalatasoista hoitoa, koska me kaikki kuitenkin erikoistumme lopulta eri aloille.

Olen iloinen, että preklinikka loppuu. Odotan klinikkaa todella innolla, vaikka se vähän pelottaakin. Tuntematon kun on. Emme ole vielä saaneet oikeastaan mitään infoa klinikasta vaan kaikki tieto pohjautuu huhupuheisiin vanhempikurssilaisten suunnalta. Klinikasta meitä infotaan virallisesti vasta tammikuussa kun koulu - ja se klinikka - vihdoin alkavat. Tiedän kuitenkin sen, että maanantait tulevat olemaan seminaaripäiviä koululla ja kaikkina muina päivinä olemme pääsääntöisesti 8-15 (tai 16) jossakin sairaalalla, osastolla/leikkaussalissa/poliklinikalla hääräilemässä ja oppimassa. Muutamia päivystyksiäkin meillä on, eli päivät tulevat ajoittain olemaan todella pitkiäkin.

Olen tavallaan iloinen, että tutoristunnot nyt loppuvat. Olen aina suhtautunut niihin ristiriitaisin tuntein. Uuden keissin avaaminen on ollut aina mielenkiintoista ja silloin siitä keskusteleminen tutorryhmän kanssa on ollut antoisaa. Kuitenkin keissin purkaminen, kun kaikki lukevat tietokoneiltaan samoja asioita, joita itsekin on Oppiportista lukenut, tuntuu todella puuduttavalta ajoittain. Etenkin Abdominal Complaints -jaksossa englannin puhuminen oli kaikkien mielestä ilmeisesti niin hankalaa tai kiusallista, että nuo purut etenkin olivat inhottavia - kaikki olivat suurimmaksi osaksi hiljaa ja kommentoivat vain lyhyesti mumisten. Toisaalta taas en haluaisi vaihtaa pbl -opetusta mihinkään luentopohjaiseen. Luennot ovat ihan kivoja, mutta yleensä kolmellakin luennolla peräkanaa istuminen alkaa tuntua puuduttavalta. En jaksa keskittyä sellaiseen passiiviseen oppimiseen niin kauan, että siitä olisi mitään hyötyä. Tutorkeissit pakottavat itsenäiseen opiskeluun jakson aikana, mikä on todella hyvä.

Tällä hetkellä ei siis tunnu siltä, että jään kaipaamaan preklinikka-aikaa, paitsi ehkä pitkien aamujen ja keskelle viikkoa sijoittuvien vapaapäivien suhteen. Klinikassa samanlaisesta vapaa-ajasta tuskin päästään enää nauttimaan. Aika aikansa kutakin kuitenkin. Uskon, että klinikka on omalla tavallaan paljon antoisampi ja mielenkiintoisempi kuin opintoni tähän asti. Niin, ja olemme kyllä tosiaan saaneet klinikkasijoituksemme tietää. Olemme ainakin sisätauti-kirurgisessa klinikassa joka viikko eri yksikössä, ja kaikeksi onneksi minä pääsen kokemaan pehmeän laskun menemällä ensimmäiseksi viikokseni sille osastolle, jolla olen ollut töissä sairaanhoitajanakin! Ainakin siis henkilökunta, osasto ja potilaiden vaivat ovat suurimmaksi osaksi tuttuja.

Perjantaina meillä on tosiaan edessä preklinikan viimeinen tentti ja sitä edeltää nyt viimeinen tenttiviikko (josta aion nauttia). Tentin jälkeen juhlimme preklinikan päättäjäisiä koko kurssin voimin ja siitä suuntaammekin kolmeksi viikoksi joululomalle. Omalla kohdallani joululoma ei mene lomailun merkeissä, sillä menen amanuenssiksi sille terveyskeskuksen vuodeosastolle, jonne ensi kesänä menen sitten oikeisiin töihin. Toisaalta tämän rankan nelosvuoden syksyn jälkeen lomailukin olisi tehnyt ihan hyvää. Noh... tuleehan pääsiäisloma sitten joskus huhtikuussa. Sitä odotellessa.

Puoliksi lääkäri

Joka vuosi on ollut edessä jokin uusi merkkipaalu tällä tiellä lääkäriyteen. Fuksivuoden lopuksi hehkutin sitä, miten olen "jo" 1/6 lääkäri, ja viime vuoden keväällä kandin tittelin lisäksi saavutettiin 1/3 lääkäri -välietappi. Nyt kolmannen vuoden lopulla voin kutsua itseäni jo puolikkaaksi lääkäriksi. Tästä eteenpäin olenkin enemmän lääkäri kuin ei-lääkäri, ja ensi kesänä onkin edessä sitten jo lääkärin sijaisuus ensimmäistä kertaa elämässäni.

Nyt ollaan virallisesti kesälomalla, kun viimeisetkin koulutyöt on hoidettu pois alta! Tätä lomailua kestää vielä tämän viikon loppuun ja sitten ensi maanantaina aloitankin ensimmäisen amanuenssuurin. Lomailu kuluukin siis varmaan itse asiassa opiskelun merkeissä tämän viikon lopulla, koska en kehtaa mennä harjoitteluun ihan tietämättömänä. Ainakin anatomiaa täytyy kerrata, sillä olen menossa kirurgialle harjoitteluun.

Puolikkaana lääkärinä sitä tietää jo aika paljon kaikesta. Kolmas vuosi oli lääkiksessä erityisen mukava ja opettavainen, sillä kaikki opetus oli hyvin kliinistä. Meille puhuttiin sairauksista, niiden diagnostiikasta ja hoidosta. Paksujen englanninkielisten opusten sijaan luimme tänä vuonna Käypä Hoito -suosituksia ja opiskelimme sitä, miten potilaita täällä Suomessa kuuluu hoitaa. Tutorkeissit olivat mielekkäitä, ja seminaareissa käsiteltiin potilastapauksia.

Me pääsimme tapaamaan potilaita aikaisempaan verrattuna melko usein, ja haastattelun lisäksi nyt sai koskeakin (eli tutkia). Kartutimme kliinisiä taitoja erilaisissa harjoitustöissä ja niitä myös testattiin helmikuussa kliinisten taitojen evaluaatioissa, joissa meidän kurssimme pärjäsi paremmin kuin yksikään kurssi kuuteentoista vuoteen! Itse pärjäsin mielestäni kohtalaisesti. Sen sijaan kirjallisissa, kuusi kertaa vuodessa järjestettävissä, karttuvan tiedon testeissä olen pärjännyt tänä vuonna todella hyvin. Oppia on siis kertynyt ja taitoja opittu.

Kevään viimeinen jakso, Diagnostiikka ja hoito, päättyi omalta osaltani tänään, kun sain viimeisetkin tehtävät palautettua. Meillä ei ollut tässä jaksossa tenttiä, kuten muissa jaksoissa, vaan oppimista arvioidaan EBM-työllä ja epidemiologian kotitentillä. Evidence based medicine -työ tarkoitti meidän kohdallamme systemaattista kirjallisuuskatsausta viiden tieteellisen artikkelin pohjalta. Jokaisella oli jokin kiistanalainen lääketieteellinen aihe (kuten tenniskyynärpään leikkaushoito), josta piti löytää tutkimuksia, ja niiden perusteella tehdä johtopäätöksiä hoidosta. Ymmärtääkseni kaikista aiheista johtopäätös tutkimusten perusteella oli se, ettei mitään voida varmaksi sanoa.

Epidemiologian kotitentti tehtiin pareittain, ja siinä piti arvioida kysymysten pohjalta erästä artikkelia sydäninfarktin diagnostiikasta. Artikkeli oli todella vaikeaselkoinen, ja tentin tekemiseen meni kauan aikaa (meillä varmaan yhteensä lähemmäs kymmenen tuntia kun itseopiskeluaikakin lasketaan). Olen kuitenkin kaikesta huolimatta sitä mieltä, että tämä jakso on opettanut minulle paljon. Kaikkia tutkimuksia ei voi pitää yhtä luotettavina, eikä niiden tuloksia voi niin vain hyväksyä faktoina, mihin hyvin usein törmää erilaisissa iltapäivälehtien otsikoissa.

Lääkärin on tärkeää ymmärtää, millaista tietoa tutkimukset oikeasti tarjoavat, ja osata soveltaa sitä omaan työhönsä potilaiden hoidossa. Lääkärin on oltava objektiivinen, eikä lääkäri voi olla vietävissä raflaavilla klikkiotsikoilla. Tämä jakso opetti eniten oman harkinnan ja aivojen käyttöä, mikä ehkä onkin kaikkein tärkein oppi, mitä tämä koulutus voi meille tarjota.

Tämä puolikas lääkäri siis kokee olevansa taas vähän valmiimpi kohtaamaan työelämän haasteet ja osaavansa omaksua uutta tietoa kuitenkin sitä koko ajan arvioiden ja soveltaen. Puolet lääkiksestä on nyt takana, mutta puolet vielä onneksi edessä. Vaikka paljon on opittukin, paljon on vielä sellaista, mitä en todellakaan osaa tai muista. Odotan kovasti ensi vuoden puolessa välissä alkavaa klinikkaa, mutta sitä ennen tietenkin ensimmäistä kesää amanuenssina.

Hyvää kesälomaa!

Amanuenssuurit

Olen täällä blogin puolella maininnut jo muutamaan otteeseen tänä kesänä kohdallani koittavan amanuenssuuriharjoittelun. Mutta mitä se tarkoittaa?

Lääkiksessä meillä työelämäharjoittelut tehdään loma-aikana ja siitä saa palkkaa. Hyvin pientä tosin, luokkaa 1500e/kk, joten rikastumaan ei amanuenssin töillä pääse. Eikä amanuenssina työskennellessä oikeasti ollakaan vastuussa potilaista, vaan koko aika toimitaan valvonnan alaisena ja ohjaaja on vastuussa kaikesta hoidosta ja diagnostiikasta. Amanuenssilla ei esimerkiksi ole mitään reseptinkirjoitusoikeuksia, koska vielä ei saa toimia lääkärin sijaisena. Sijaisena saa toimia kun tutkinnosta on suoritettu 2/3 eli neljännen vuoden jälkeen. Silloin onkin edessä sitten ensimmäinen kandikesä, yleensä jonkin terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Amanuenssuureja tai lääkärin sijaisena toimimisia pitää kuitenkin lääkiksen aikana suorittaa tietty määrä, muistaakseni yhteensä neljän kuukauden verran, jotta tutkinto saadaan kasaan. Harjoitteluksi lasketaan siis amanuenssuurin lisäksi myös työssä oleminen, mutta kaikki tämä pitää tehdä omalla ajalla, eli lomalla. Siksi on siis ihan oikein, että siitä jotain palkkaa maksetaankin, koska kolmannen vuoden kesällä hyvin harva menee muihin töihin kuin amanuenssiksi.

Amanuenssina voi toimia periaatteessa milloin vain lääkiksen aikana (tai jälkeenkin?), jos työpaikan saa itselleen hankittua. Opintopisteitä harjoittelusta saa kuitenkin vasta kolmannen vuoden jälkeen ja vasta kolmosvuosikurssilaisille jaetaan koulun kautta harjoittelupaikkoja. Esimerkiksi viime vuoden kesällä meistä moni oli jo amanuenssina kaupunginsairaalassa tai keskussairaaloissa, mutta he eivät tästä kerryttäneet itselleen vielä harjoittelupisteitä. Kokemusta sen sijaan varmasti runsaastikin.

Amanuenssuuriharjoittelu ja amanuenssina eli "manuna" toimiminen on siis nimenomaan harjoittelua. Tarkoitus on saada ensimmäisiä kosketuksia työelämään, kerätä potilaskohtaamisia ja oppia kliinisiä taitoja. Riippuu työpaikasta, ohjaajasta ja amanuenssista itsestään, miten paljon pääsee käytännössä tekemään ja miten paljon harjoittelusta saa irti. Sama pätee kyllä varmasti kaikkien alojen harjoitteluun, joten lääkis ei ole tässä kohtaa poikkeus.

Harjoitteluja suoritetaan erilaisissa toimipisteissä. Käytännössä voi olla töissä missä vain terveydenhuollon pisteessä, jossa työskentelee lääkäreitä. Yliopiston kautta haetaan paikkoja yliopistosairaalasta ja lähimmistä sairaaloista (joiden kanssa yliopistolla on sopimus amanuenssipaikoista), esimerkiksi meidän kohdallamme amanuenssipaikkoja on tarjolla TAYS:n eri osastoilta ja poliklinikoilta, Valkeakosken aluesairaalasta, Vammalan aluesairaalasta ja myös Seinäjoelta ja Hämeenlinnasta. Tampereella ja Pirkanmaalla on tietysti myös paljon muitakin mahdollisia harjoittelupaikkoja, esimerkiksi kaikki terveyskeskukset, mutta niitä pitää hakea itsenäisesti.

Yliopisto pyrkii järjestämään jokaiselle ainakin yhden kolmen tai neljän viikon pituisen harjoittelujakson (ainakin näin on Tampereella), mutta koska kesälomaa ja mahdollista harjoitteluaikaa on yhteensä 2,5 kk, opiskelijat yleensä pyrkivät hankkimaan ainakin yhden harjoittelujakson itsenäisesti. Koulun kautta jaettavien amanuenssipaikkojen määrä vaihtelee vuosittain riippuen eri klinikoiden kyvystä tarjota harjoittelupaikkaa opiskelijoille, eikä voi olla varma, saako paikkoja enemmän kuin yhden. Meidän kohdallamme paikkojen jakojärjestys arvottiin (eli se järjestys, jossa sai toivomansa paikan todennäköisimmin). Meidän vuosikurssimme, kuten aikaisempienkin kohdalla halukkaille on jaettu toinenkin harjoittelupaikka, jos niitä on ensimmäisen kierroksen jälkeen jäänyt yli. Tänä vuonna meidän kurssimme oli ollut niin omatoiminen, että toisen kierroksen jälkeen jäi yli vielä kolmaskin paikka halukkaille, joten amanuensseja pääsi koulun kautta suorittamaan vaikka koko kesäksi jos halusi.

Itse kuuluin myös tähän joukkoon, joka oli hankkinut yhden amanuenssipaikan itsenäisesti, koska en voinut luottaa siihen, että koulun kautta järjestyisi kaksi paikkaa tai edes että pääsisin toivomaani paikkaan, jos arpaonni ei suosisikaan. Lopulta kävi ihan hyvin, koska oma paikkani jakojärjestyksessä sijoittui kolmenkymmenen ensimmäisen joukkoon ja minulle riitti koulun kautta se paikka, jota toivoinkin. Itse hankkimani paikka oli vanhasta kotikaupungistani siltä osastolta, jolla olen ollut sairaanhoitajanakin!!

Hankin paikan itsenäisesti myös siksi, että halusin päästä kirurgialle harjoitteluun. Omana toiveenani on päästä mukaan leikkauksiin, koska ne ovat jääneet oikeastaan kokonaan omalta uraltani sairaanhoitajana väliin. En nimittäin koskaan ole työskennellyt leikkaussalin puolella vaan lähinnä hoitanut potilaita ennen ja jälkeen leikkausten. Tulee siis olemaan mielenkiintoista nähdä myös se toinen puoli potilaan hoidosta.

Tulee tietysti myös hyvin jännittävää mennä töihin lääkäriksi tai lääkäriharjoittelijaksi sellaiseen paikkaan, jossa olen jo aikaisemmin ollut sairaanhoitajana. Roolin vaihdos konkretisoituu varmasti tänä kesänä oikein kunnolla. Kaikesta huolimatta odotan innolla vanhojen työkavereiden tapaamista ja kuulumisten vaihtoa sekä toivon, että ilmapiiri on edelleen yhtä mukava kuin silloin 3,5 vuotta sitten kun sieltä lähdin. Ylipäätään odotan amanuenssuurilta melko paljon; vähintäänkin mielenkiintoisia kokemuksia ja paljon uutta tietoa ja varmuutta potilaiden tutkimisessa ja diagnostiikassa. Kuulemma amanuenssina ainakin oppii sanelemaan...

Tällaisia tunnelmia ja ajatuksia siis tässä vaiheessa amanuenssuureista. Kysymyksiä saa esittää ja vastaan niihin mielelläni, jos tässä ei tullut kaikkea amanuenssuureista vielä katettua ja jotain jäi epäselväksi :)

Ja hyvää äitienpäivää erityisesti omalle äidilleni, joka ehkä joskus näitäkin kerkeää kiireiltänsä lukemaan! <3