Hieroglyfeihin kirjoitettu

Pseudo on täällä taas!

Jokakeväinen Tampereen lääkiksen teatterikerhon musikaaliproduktio on näytösten osalta nyt potkaistu vihdoin käyntiin. Eilen nautimme ensi-illasta, joka harmistuttavasti ei viime vuoden tapaan ollut läheskään loppuunmyyty. Tänään onneksi ainakin lähelle loppuunmyytyä näytöstä päästään, sillä tuntuu, että jokainen opiskelukavereistamme on tänään ainakin tulossa katsomaan. Onneksi joka päivälle sentään löytyy joku tuttu, joka tulee meitä ihastelemaan. On ainakin kiva esiintyä, kun tietää yleisössä olevan itselleen tärkeitä ihmisiä.

Eilinen ensi-ilta ei mielestäni muutenkaan mennyt ihan odotusten mukaisesti, koska itse ainakin pidin sitä vielä jonkinnäköisenä harjoitusnäytelmänä. Vaikka vietimme ihan kenraaliviikonloppua ja vedimme vielä yhden kokonaisen näytelmän musiikkeineen, valoineen ja lavastusroudauksineen tiistaina, ovat olosuhteet silti erilaiset kun kyseessä on tositilanne (jossa esimerkiksi lavan takana ei saa puhua tai kuljeskella ympäriinsä turhan päiten). Siksi siis muutama asia eilen menikin pieleen tai vähintäänkin ei-niin sujuvasti... tanssijat muun muassa myöhästyivät yhden biisin alusta. Mutta varmasti kokemus katsojille oli silti ihan mukava!

Itse en voi mitenkään puolueettomasti kehua tai moittia itse näytelmää kokonaisuutena, koska olen liian syvällä siinä sopassa. Olen toista vuotta nyt tanssimassa ja vietän aikaani taustakakaan ja bändin takana ja pääsen parhaassa tapauksessa katselemaan pieniä pätkiä näytelmän kohtauksista pieneltä kuvaruudulta, joka näyttää meille lavan tapahtumia takaa päin. Onhan sekin sentään jotakin. Tanssiminen on kuitenkin kivaa ja jotenkin paljon helpompaa nyt kuin viime vuonna. Toisaalta viimeksikään en yhtään jännittänyt ensi-iltana..

En kuitenkaan pelkää mokaamista tai mitään muutakaan tansseissa (vaikka ne sisältävätkin jokseenkin vaarallisia tilanteita kun yhtä tanssijaa heitellään katonrajaan ja sieltä mahalaskuna meidän heiveröisille käsillemme). Uskon, että olemme harjoitelleet tänä keväänä niin paljon, etten oikeastaan joudu juuri suorittamaan aivotyöskentelyä lavalla. Parempi vain kun ei mieti mitä tekee, liikkeet ovat kuitenkin niin "lihasmuistissa", että aivokorteksin käyttö parhaassa tapauksessa vain sotkisi asioita.

Omasta mielestäni tanssit ovat hienoja. Niitä varten ainakin on nähty ihan suunnattomasti vaivaa ja vuodatettu niin hikeä kuin vertakin. Mustelmia ja muita vammoja on tämän kevään aikana kertynyt itse kullekin ihan kiitettävästi ja on kyllä helpotus kun näytökset ja projekti ovat vihdoin lauantaina ohi (tai no, oikeasti vasta 6.5., koska silloin meillä on Turussa vielä kiertuenäytös). Kevät on mennyt yhdessä hurauksessa ja tanssitreenit ovat kyllä vieneet hyvin vapaa-aikaa. En kuitenkaan kadu proggikseen lähtöä! En kuitenkaan ehkä ensi vuonna enää lähde tanssimaan... tai no, ehkä jos otan vähemmän biisejä.. tai vähemmän koreografioita itselleni tehtäväksi. No, tulevaisuuteni Pseudossa jää ensi vuoden osalta nähtäväksi.

Nyt nautitaan näiden töiden hedelmistä ja seuraavista kolmesta Tampereen ja yhdestä Turun näytöksestä vielä koko rahan edestä! Toivottavasti Sinäkin tulet meidän tämän kevään projektiamme ihastelemaan <3

Ai niin, eipä tullut mainittua mitään näytelmän sisällöstä tässä.. Mutta se tosiaan sijoittuu muinaiseen Egyptiin ja lisää voit lukea esimerkiksi osoitteesta: www.pseudo.fi <--- sieltä saa myös lippuja!

Iloinen vanhuus

Raskaan hyökkäys ja puolustus -jakson ja onneksi ihan hyvin menneen perjantaisen tentin jälkeen on ilo toivottaa kevyt "Vanheneminen" -jakso tervetulleeksi elämään.
Eilen se alkoi ja viisi viikkoa se kestää, minkä jälkeen toinen vuosi lääkiksessä onkin taputeltu kasaan ja kandin arvonimi ansaittu (tai saatu, en tiedä millä perusteella se oikeastaan ansaitaan kun kakksovuoden jälkeen sen saa lääkiksessä automaattisesti ilman sen suurempia tutkintoja tai kirjoitelmia). Kesä on siis jo todella lähellä!!

Itse asiassa, perjantaina tentin jälkeen kurssikaverini toivottelivat toisilleen jo hyvää kesälomaa. Huhujen mukaan nimittäin vanhenemisjakso on erittäin helppo ja rento. Eilisen jakson aloituspäivän ja tutorin jälkeen voin kyllä itsekin tähän väitteeseen yhtyä. Luennot olivat ihan mielenkiintoisia, mutta enemmänkin sellaisia, mitä voisi mennä ihan huvikseen vain kuuntelemaan (ja joita varmaan ikäihmiset menevätkin kun puhujana oli kuuluisa professorimme Jaakko Valvanne, joka oikeasti onkin todella hauska ja miellyttävä persoona). En kuitenkaan kokenut oppineeni juuri mitään uutta ja sellainen uskon tämän tulevan jaksonkin olevan; ihan mukava ja mielenkiintoinen, mutta ei juuri mitään uutta opettava.

Ehkä ennakkoasenteisiini jakson tarjoamasta tiedollisesta sisällöstä vaikuttaa suuresti se, että opiskelemme yhdessä TAMK:n ensihoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoiden kanssa. Meillä on tässä jaksossa yhteisiä luentoja ja tutorryhmäämme täydentää nyt neljä TAMK:n opiskelijaa. Mielestäni moniammatillinen yhteistyö on mielenkiintoista ja on hauskaa tutustua uusiin ihmisiin. Ihmettelen kuitenkin suuresti sitä, että jakso kuuluu esimerkiksi ensihoitajien perusopintoihin, mutta minä sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneena ja jopa vanhustyötä tehneenä, en saanut jaksosta mitään hyväksiluettua. Yhtenä jakson tavoitteena on oppia kohtaamaan vanha ihminen ja me menemme tutustumaan mm. Palvelukoteihin. Voisin väittää, että hoitamistani potilaista yli 90% on ollut vähintäänkin iäkkäiksi luettavia, joten uskon osaavani kyllä kohdata vanhan ihmisen. Jälleen on vähän vaikeaa suhtautua sellaisiin asioihin, joita minun pitäisi "opiskella" ja jotka kuitenkin samalla ovat ihan itsestäänselvyyksiä jo.

Noh, niille, jotka kritisoivat lääkärikoulutuksen teoreettisuutta ja "kovaa tiedettä" tai sitä ettei lääkäreille opeteta mitään inhimillisyyttä tai humanistisia asioita, tämä jakso varmaan todistaa nyt toista. Uskon, että tämä jakso on juuri kaikkea sitä, mitä ihmiset uskovat lääkiksestä uupuvan. Vaikka itse olenkin siinä uskossa, ettei minun tarvitsisi tätä jaksoa aiemman koulutuspohjani vuoksi edes suorittaa, istun silti mieluummin näillä rennoilla luennoilla kuin opiskelen bakteereiden virulenssitekijöitä tai opettelen ulkoa jotain muuta, minkä tiedän pian unohtavani. Kai siis lääkiskin joskus voi olla vähän rennompaa ja kevyempää. Yritetään nyt nauttia vain tästä.

Olin perjantaisen tentin jälkeen niin helpottunut ja hyvillä fiiliksillä siitä, että yksi raskaimmista tähänastisista jaksoista oli vihdoin takana päin. Uuden jakson alku tuntui taas mukavalta ja tervetulleelta vaihtelulta. Ja jakson toinen päivä olikin heti vapaa. Vapaapäiviä tähän jaksoon sisältyy muutenkin paljon ja meno tuntuu monellakin tapaa rennommalta. Esimerkiksi torstain jälkeen meillä on kymmenen päivää pääsiäislomaa, minkä aikana ehtisi lähteä vaikka reissuun. Ehtisi siis, mikäli ei olisi kaikkia muita velvoitteita. Itselläni (ja noin sadalla muulla medisiinarilla) viikon päästä perjantaina ja lauantaina ovat nimittäin näytelmämme kenraalit, jotka sitten haukkaavatkin ison siivun viikonlopusta. Tänään minulla ovat viimeiset tanssitreenit ennen kenraaleja ja sekin tuntuu todella ihanalta. Vaikken sitä ehkä ole kovin auliisti myöntänyt, niin kyllä monta tuntia viikosta vievät tanssitkin ovat jokseenkin stressanneet. Esitykset ovat vielä edessä, mutta sitten sekin projekti on taas tämän vuoden osalta ohi.

Kesä on selkeästi siis tulossa! Sen huomaan myös henkilökohtaisesti vuotavista silmistä ja jatkuvasta aivastelusta, jonka joko katupöly tai siitepölyt saavat aikaan. Allergisen on välillä kyllä vaikeaa nauttia kauniistakin keväästä...

Iloisin mielin kevättä kohti

Eilen oli hyökkäys- ja puolustusjakson viimeinen koulupäivä, jonka aikana käsittelimme vielä viimeisimmän tutorkeissimme (joka käsitteli syöpää; metastasointia ja syöpäluokituksia). Jakso alkaa siis olla tenttiä vaille valmis. Helpottuneena ja ehkä kuitenkin hieman jännityksellä toivotan tulevan tenttiviikon tervetulleeksi.

Jakso oli todella pitkä, kuten olen aiemminkin kirjoittanut (tenttiviikko on yhdeksäs viikko jaksoa) ja sen kyllä huomaa. Asiaa tuli valtavasti ja omasta mielestäni patogeenit (bakteerit, virukset, loiset) olisi voinut käsitellä omassa jaksossaan ja syöpäjutut ja patologian omassaan. Nyt kun viimeiset viikot ollaan vain katseltu erilaisia syöpäkudosten histologisia näytteitä niin kaiken maailman streptokokit ja gramnegatiiviset sauvat tuntuvat kyllä todella kaukaiselta menneisyydeltä. Ne kuitenkin tulevat kaikki tähän samaan tenttiin. Ja siis tietenkin, oikeassa elämässähän kaikki kulkee rinnakkain ja potilaalla tietysti voi olla olemassa syöpä ja bakteeri-infektio samanaikaisesti. Ja usein onkin. En minä sillä... tietysti tässä opiskeluvaiheessa vain olisi helpompaa käsitellä eri asioita erikseen.

Odotan kuitenkin kovasti, että tämän jakson saa jättää taakse ja siirtyä vähän virkeämpänä uuteen (Vanheneminen) jaksoon, joka kuulemma on melko helppo ja rento. Sitä tähän kevääseen todella kaivataankin, helppoa ja rentoa koulunkäyntiä. On ollut niin paljon hommaa ja kiirettä tämä koko alkuvuosi, että melkein kaduttaa, että lähdin taas tänä vuonna Pseudoon tanssimaan. Ainakin kahden koreografian tekemään lupautuminen on kaduttanut. Vaikkei koreointi ole viime viikkoina kovin paljoa aikaa vienyt, on stressi tanssien onnistumisesta ollut sitäkin suurempi. Olen perfektionisti ja erittäin vastuuntuntoinen. Jos saan jonkun homman hoitaakseni, haluan tehdä sen kunnolla ja otan todellakin paineita sen onnistumisesta. Pahinta on sellainen, mihin ei itse voi vaikuttaa, mutta mikä kuitenkin vaikuttaa sen oman projektin lopputulokseen.

Hääasiat taas eivät ole juuri nyt stressanneet. Tietysti elämääni on kuulunut pari painajaista mm. Kuvaajan puuttumisesta ja jonkinlaisesta hääaamun paniikista, mutta pääosin häät tuntuvat olevan jossain kaukana tulevaisuudessa ja niiden ajattelu on ihan mukavaa. Kutsukortitkin olemme saaneet melkein valmiiksi ja pian ne lähtevät vieraille postissa. Olin syksyllä niin ahkera, ettei kovin paljoa hommia jäänyt tälle keväälle, ainakaan viime tinkaan hoidettavaksi. Ja uskon, että jos ensi jakso on rennompi, on minulla enemmän aikaa myös hääjutuille. Ja onhan tietysti vähän kesääkin vielä lukukauden päättymisen ja häiden välissäkin.. Kyllä tässä on aikaa!

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin oppinut taas todella paljon näiden parin kuukauden aikana ja opiskelu tuntuu edelleen todella mielekkäältä. Olen saanut vastauksia asioihin, jotka minua ovat ennenkin mietityttäneet (esimerkiksi ne syöpäluokitukset) ja uskon olevani taas hieman parempi tuleva lääkäri ja jopa sairaanhoitaja ensi kesänä. Oma tulevaisuus tuntuu kaikista pelottavista sote-uudistuksista ja epävarmuudesta huolimalta valoisalta ja uskon edelleen olevani ihan oikealla alalla. Viime viikolla täällä oli Tampereen lääkäripäivät, joihin sain osallistua vastineeksi työpanoksestani narikassa yhtenä päivänä. Siellä vähintäänkin taas tuntui siltä, että kyllä minustakin vielä lääkäri tulee.

Mikrobeja ja epidemiologiaa

Hyökkäys ja puolustus -jakso on kulunut vauhdikkaasti. Onneksi sitä on vielä jokunen viikko jäljellä, koska tuntuu, että opitun ja omaksutun tiedon määrä on hävettävän alhainen tällä hetkellä. Alkujakso meni kokonaan hormonijakson uusintatentistä stressatessa (nyt se on ohi, tai oli jo viikko sitten, tuloksista en tosin vielä tiedä mitään... mutta uskoisin, että kyllä nyt läpi päästiin!) ja sen jälkeen olen ollut jotenkin niin kiireinen kaiken muun elämän (lähinnä tanssitreenien, syväreiden ja tulevien häiden suunnittelujen) kanssa, etten ole ehtinyt valmistautua esimerkiksi tutoreihin niin hyvin kuin olisin halunnut.

Aina sitä lupaa itselleen opiskelevansa paremmin ja huolellisemmin... mutta todellisuudessa vuorokaudessa vain ei ole niin montaa tuntia, että kaikkeen olisi aikaa. Olen kuitenkin ottanut ihan kunnolla aikaa myös itselleni, lukenut muitakin kuin koulukirjoja ja nauttinut myös mieheni seurasta. Ja kavereiden. Onneksi en ole enää kovin kiinnostunut käymään muissa kandiseuran tai opiskelujen tarjoamissa sosiaalisissa riennoissa, koska sitten opiskeluille olisi vielä vähemmän aikaa. Enkä kyllä nykyään enää jaksaisikaan juosta missään, kun nukkumaanmenoaikani on aikaistunut puoli kymmeneen. Joinain hyvinä päivinä olen saattanut mennä nukkumaan jo yhdeksältä.

Hyökkäys ja puolustus on jaksona mielestäni todella rankka. Se on käytännössä mikrobia toisen perään: ensin opetellaan yhden bakteerin rakenne ja virulenssimekanismit (eli miten ja miksi se aiheuttaa oireita) sitten toisen. Bakteerien lisäksi opettelemme mukavan kirjon viruksia ja erilaisia sairauksia. Mielenkiintoisinta on tietysti sairauksien diagnostiikka. Siksi jakso varmaan onkin niin rankka, kun ymmärtää, että näitä asioita oikeasti tarvitsee. Nämä pitää osata. Tuntuu myös vihdoin siltä, että opiskelee lääketiedettä, ja että tähtäimenä on lääkärin ammatti. Jokaisella luennolla meille puhutaan siitä, miten missäkin tilanteessa pitää toimia sitten kun olemme oikeasti töissä; "sitten siellä terveyskeskuksessa huomaatte tämän ja otatte näitä näytteitä...". Kuten etukäteen arvelinkin, tämä jakso on kaikkein kliinisin tähän asti.

On myös pelottavaa huomata miten paljon kaikkea kummallista onkaan olemassa. Miten sitä pitää osata reagoida erikoisiin ihomuutoksiin, vaikka niiden aiheuttajabakteeri olisi sellainen, joka tulee omalla uralla vastaan esimerkiksi vain kerran tai kaksi. Tuntuu siltä, ettei kaikkea voi mitenkään muistaa ja mitäs jos tekeekin jonkin perustavanlaatuisen virheen ja jättää huomaamatta jotain. Voin vain kuvitella miten nämäkin tunteet moninkertaistuvat kun oikeasti on vähän pidemmällä opinnoissa. Tämänpäiväisellä epidemia-luennolla alkoi oikeasti miettiä miten isossa vastuussa sitä lääkärinä onkaan. Sitä ei hoida pelkästään sitä vastaanotolla sillä hetkellä olevaa potilasta vaan on myös vastuussa yleisesti yhteiskunnan terveydestä.

Mielenkiintoista on ollut myös huomata miten epidemiologia on alkanut kiinnostaa. Meillä oli harjoitustyö, jossa piti laskea nelikenttien avulla herkkyyksiä ja tarkkuuksia sekä positiivisia ja negatiivisia ennustearvoja. Ja se oli oikeasti aika kivaa. Varmaan sitä alkaa arvostaa lääketieteellistä tutkimusta ja niitä syksyllä menneen LTT-jakson asioita kun itse törmää niihin omissa syväreissään. Sairaanhoitajaopintojeni aikana pidin ihan turhana kaikenlaista hoitotieteeseen liittyvää. Jouduimme jatkuvasti tekemään ryhmätöitä tai esseitä (muistaakseni), joissa käytimme lähteenä tutkimuksia ja silloisen opinnäytetyön tekeminen oli täyttä kuraa. Kuvittelin, etten koskaan voisi olla kiinnostunut tutkimuksista. En niiden lukemisesta tai niiden tekemisestä, vaikka tietysti tiedostin tutkittuun tietoon pohjaavan hoitotyön tärkeyden. Biologian opintonikin tyssäsivät aikoinaan siihen, etten halunnut tutkijaksi. Uskon kuitenkin, että silloin asiaa ei markkinoitu minulle oikein. Tai ehkä en vain ollut tarpeeksi kypsä tutkijaksi.

En edellenkään haluaisi tehdä työkseni pelkkää tutkimusta, mutta lääketieteellisen tutkimuksen tärkeys ja mielenkiintoisuus on kyllä omassa mielessäni kasvanut tänä vuonna huimasti. Olen oikeasti aika innoissani omista syväreistäni ja epidemiologian kaltaisista ryhmätöistä. Olen alkanut olla myös aika utelias. Eräänlainen lapsille ominainen tutkimushalu on herännyt minussakin. Näen lääketieteen maailmassa valtavasti asioita, joita voisi vielä tutkia. Ja tietysti motiivina on se, että tutkimuksella voi oikeasti saada jotain muutosta aikaan tai parhaassa tapauksessa löytää parannuskeinon johonkin sairauteen.

Hyökkäys ja puolustus

Käynnissä oleva jakso on nimeltään Hyökkäys ja puolustus. Jakso on pitkä, kokonaisuudessaan yhdeksän viikkoa kun tenttiviikon laskee mukaan. Harjoitustöitä meillä on tässä jaksossa yhdeksän, kliinisten taitojen harjoituksia muutama ja yksi obduktio. Tutoristuntoja kokonaisuudessaan tulee olemaan 16. Aikamoinen määrä siis opiskeltavaa asiaa yhdessä jaksossa ja yhtä tenttiä varten!

Lisäksi tämän jakson asia on aika tuhtia tavaraa. Opiskelemme immuunijärjestelmän toimintaa, bakteereita, viruksia, patologiaa ja kirsikkana kakun päällä epidemiologiaa, joka siis liittyy lääketieteellisiin tutkimuksiin ja niiden tulkintaan. Ensimmäistä kertaa puhumme syövästä ja sen syntymekanismeista sekä tulehduksista. Voisi siis ajatella tämän jakson olevan kliinisin tähänastisen lääkäriurani varrella. Sitä se varmaan onkin. Harjoitustöissä otamme toisiltamme nieluviljelynäytteitä ja oletettavasti viljelemme bakteereita ja opimme tunnistamaan niitä labramaljoilta.

Tämä jakso vie minua ehkä kaikista kauimmas sairaanhoitajauraltani. Tämä on ensimmäinen jakso (hermostojakson jälkeen), jolloin en tunne osaavani juuri mitään enempää kuin kurssikaverini. En muista, että meille olisi sairaanhoitajaopinnoissa koskaan kovin tarkkaan opetettu mitään bakteereista tai immunologiasta. Kaikki oli ennen oikeasti niin paljon helpompaa. Nyt minun pitää opetella liuta sytokiineja ja solutason mekanismeja, joita en usko muistavani enää kesän jälkeen ollenkaan. Minua kuitenkin ilahduttaa ajatus bakteereiden sielunelämän opiskelusta, koska ehkä se antaa ensi kesäksi jotain lisäaseita sairaanhoitajan työhönkin. Enää ei tarvitse asiasta mitääntietämättömänä pohtia mitä veriviljelypullossa kasvava "gramnegatiivinen sauva" mahdollisesti käytännössä tarkoittaa. Mikäli siis kesällä muistaa enää mitkä bakteerit aiheuttivatkaan esimerkiksi märkäisiä tulehduksia ja mitä tavallisesti ilmeni missäkin päin kehoa...

Koska asia on niin kovin vierasta, vaikeaa ja monimutkaista, olisi mukava jos sentään olisi hyvät oppikirjat tätä jaksoa varten. Niitä ei nimittäin ole. Minulla on kirjastosta lainattuna kasa (olisiko jopa kahdeksan) kirjoja immunologiasta, mikrobiologiasta ja patologiasta, mutten oikein vieläkään tiedä mistä lukisin mitäkin. Osa kirjoista on sitä paitsi vanhoja painoksia. Tuntuu, että immunologiassa niin paljon asioita on vielä selvitettävänä, että en voi olla varma, onko vanhoista painoksista lukeminen kovin järjevää. Suomalainen lääkäriseura Duodecim onneksi tarjoaa suomenkielisiä oppikirjoja tältä alalta ihan kiitettävästi. Harmi vain, että ne ovat ehkä enemmänkin jollekin asiasta jo jotain tietävälle suunnattuja, kun minä taas kaipaisin jotain ihan perustason oppikirjaa tyyliin "immunology for dummies" tai muuta vastaavaa.

Jaksoa on takana kaksi viikkoa ja onneksi monta vielä edessä. On siis aikaa paneutua aiheeseen ja ehkä se opiskelukin helpottaa kun pääsee vähän jyvälle asioista ja ymmärtää perustermit. Itselläni tässä jakson alkua varjostaa vielä edellisen (hormonijakson) tentti, jota en tehnty silloin kun piti. Olin lomailemassa Itävällassa tuon tenttiviikon ja siksi joudun nyt ensimmäistä kertaa akateemisella urallani uusintaan. Hieman jännittää, etenkin kun tuota uusintaa edeltävä viikonloppu kuluu teatteriprojektimme mökkiviikonlopussa, eikä lukuaikaa juurikaan ole. Mutta täytyy sanoa, että olivat ne alpit kyllä sen arvoiset.

Risteilyn jälkeen

Meillä alkaa huomenna kolmiviikkoisen hormonijakson viimeinen viikko (sen jälkeen on kylläkin vielä tenttiviikko). On jotenkin todella outoa, että jakso on kohta lopuillaan ja edessä on enää esimerkiksi vain yksi tutorkeissi ja sen mukanaan tuomat oppimistavoitteet. Tämänhetkin tutorkeissi (haiman hormonit, diabetes ja diabeteslääkkeet) on tosin myös edelleen työn alla näin sunnuntai-iltana, vaikka huomenna olisi jo keissin purku. Viikonloppu nimittäin vierähti railakkaasti Lääkisten superristeilyllä ruotsinlaivalla ja Tukholmassa pyörien. Unta tuli nautittua viime yönä vain neljän tunnin edestä, joten opiskelu on tänään ollut hieman takkuavaa.

Onneksi tämä jakso ei ole odotusten mukaisesti ollut kovinkaan rankka. Hormoniasioita on tullut jo ennen lääkikseen pääsyä luettua niin paljon, että kyllä nyt vähintäänkin puolet kaikesta on jo tiennyt ennestään. Varmasti enemmänkin. En myöskään stressaa vielä tentistäkään, koska lähden tenttiviikoksi lomamatkalle ja omalla kohdallani tämän jakson tentti onkin vasta maaliskuun puolella. Tosin silloin uusinta on tietysti keskellä uutta jaksoa (hyökkäys ja puolustus), jossa varmasti on omat haasteensa ja uudet opiskeltavat asiat, eikä varmasti ole kauhean kivaa lukea rästiin jääneeseen hormonitenttiin kun mielessä pyörivät jo valkosolut ja tulehdusreaktion proteiinit.

Tuntuu, että jo kuluneiden kahden opiskeluviikon aikana on tapahtunut kamalasti ja olen saanut todella paljon aikaan, vaikka lukukautta ei olekaan tosian vielä kulunut kuin se pari viikkoa. Olen aloittanut syvärit ja jopa innostunut aiheestani niin, että niitä on kiva tehdä. Odotan jo oikeastaan seuraavaa labrakeikkaa syväreiden parissa. Lisäksi harrastuspuolella on tapahtunut paljon; Pseudon (eli näytelmäkerhomme ja tulevan kevään näytelmämme) tanssitreenit ovat lähteneet mukavasti käyntiin ja ainakin toinen koreografioistani on jo valmis. Toisessa taas työstämistä riittääkin. Ainoa menoa hieman hidastava seikka on vastikään ilmenneet selkävaivat, jollaisia ei kyllä nyt tähän väliin ehtisi potemaan. Noh, kaipa nekin ajan kanssa paranevat. Kun kuitenkin tutkitusti selkävaivat paranevat itsestään noin viiden-kuuden viikon kuluttua ilman sen kummempia hoitoja.

Olen edelleen todella innoissani opiskelusta ja lääketieteestä ja kaikesta siihen liittyvästä. Erityisen kivalta tuntuu, kun opiskeluissa ollaan siinä pisteessä, että puhutaan jo lääkkeistä ja ihmisten hoitamisestakin. Ei pelkästään niistä normaaleista elimistön toiminnoista. Eli suunta on oikea ja edistystä on jo tapahtunut. Lääkäriys tuntuu jo vähän läheisemmältä (olenhan siis nyt jo oikeastaan 25%:sti lääkäri :D). Valmistuminenkaan ei enää ole "kuuden vuoden päässä" vaan oikeastaan siihen optimaalisessa tapauksessa menee enää neljä vuotta. Ja aika kuluu nopeasti, kuten ennenkin olen todennut. Ei tässä siis kovin kauaa enää saa opiskelijaelämää viettää.

Siitä opiskelijaelämästä... Viikonlopun risteily todisti taas sen, että en todellakaan ole enää kahdenkympin paremmassa päässä. Arvostan niin paljon enemmän hyviä yöunia, omaa sänkyä ja omia rutiineja kuin hauskanpitoa ja useamman vuorokauden sosialisoitumista. Laivalla oli hauskaa ja Tukholmassa shoppailu kavereiden kanssa oli ihanaa, mutta kyllä silti kotiin oli vallan mahtavaa tulla. Odotan ensi viikkoa ja takaisin arkielämään palaamista (vaikka se arkikin katkeaa jo ensi lauantaina kun lennämme kohti alppeja...). Haluan syödä terveellisesti, liikkua ja voida hyvin. En halua viettää aikaani meluisissa paikoissa, ahtaa sisääni roskaruokaa tai mikä vielä pahempaa, alkoholia. Olen kyllä nyt oikein kunnolla taas tätiytynyt ainakin fuksivuoteen verrattuna. Ja ehkä ihan hyvä niin.

Täytyy yrittää aina välillä muistaa ja jaksaa kirjoitella tännekin, jotta pysyy blogi hengissä. Nyt varmaan useammankin lääkikseen pyrkijän pääsykoeluvut ovat jo hyvässä vauhdissa, ja kai tällaisia kokemusblogejakin kaivataan. Eli jos nyt satuit tänne eksymään ja olet hakemassa lääkikseen, niin tervetuloa! :) Jos on jotain juttutoiveita tai kysymyksiä, niin aina saa jättää kommenttia. Kivaa tammikuuta kaikille!

Väsynyt vuodenvaihde ja kiireinen kevät

Hyvää tätä vuotta rakkaat lukijat,
Ja anteeksi kun kirjoittaminen on taas jäänyt. Joululoma ei varsinaisesti ollut niin kiireinen, etten olisi ehtinyt blogin parissa hetken istua ajatuksia vuodattamassa, mutta oikeastaan olin vain niin väsynyt, ettei edes omia ajatuksia saanut mitenkään järkevästi kokoon.

Loppuvuoden sairastelu verotti kyllä voimavaroja ihan huimasti. En jaksa vieläkään täysillä elää normaalia arkea, johon kuuluu isona osana liikunta. Paras suoriutumiseni kuntosalilla viimeisen puolentoista kuukauden aikana on yksi tunnin treeni, jonka jälkeen jalat olivatkin useita päiviä niin kipeänä, ettei elämästä meinannut tulla mitään. Toiseksi paras suoritus taas oli puoli tuntia salilla vietettyä aikaa, joka päättyi siihen kun meinasin nukahtaa penkille rintalihasten treenaamisen jälkeen.

Olen kärsinyt siis pari viikkoa todella uuvuttavasta tappoväsymyksestä, jonka vuoksi muun muassa aamulla sängystä ylös nouseminen on täyttä tuskaa ja päikkärit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Väsymystä varmaan pahensi töissä vietetyt päivät. Viimeisen kahden lomaviikon aikana (eli 2/3 lomastani) olin töissä sairaanhoitajana osastolla, jossa olen viimeiset kaksi kesääkin viettänyt. Tai tavallaan osasto oli sama. Työ oli tuttua ja vanhoja työkavereita oli ihana nähdä. Silti töihin "paluu" itsessäänkin stressasi kovasti ja kiireiset päivät olivat rankkoja.

Eivät hiljaisetkaan päivät helppoja olleet, kun välillä tuntui, ettei silmiä jaksa pitää auki, jos pysähtyy pidemmäksi ajaksi paikalleen. Joka tapauksessa, työt olisi varmaan voinut jättää väliin sen hetkisessä kunnossa (siis kipeä en enää ollut, mutta fyysinen kunto ei ehkä ollut paras mahdollinen). Tosin siitäkin selvisin ja kyllä palkkapäivänä varmasti muinainen väsymys on muisto vain. Oikeita potilaita oli myös kiva hoitaa pitkästä aikaa paperisten keksittyjen tutorkeissipotilaiden sijaan. Koin myös taas oppivani joka päivä jotakin uutta tai vähintäänkin treenaavani vanhoja taitoja ja muistelevani jotain aiemmin oppimaani. Huomasin taas tykkääväni työstäni ja olevani onnellinen, että jatkan opintoja terveydenhuoltoalalla. En usko haluavani koskaan tehdä mitään muuta. Koen sekä nykyisen että tulevan ammattini niin tärkeiksi.

Töiden lisäksi joululomalla siis enimmäkseen nukuin. Kouluasioiden kertaamisesta ei tullut yhtään mitään. Varsinkaan kun kertailukaverini ei ollutkaan samaan aikaan Tampereella kuin minä. Siispä anatomiaa täytynee kerrata joskus toiste kun on aikaa. (Milloin?). Sain sentään yhden ison etapin vihdoin ohitettua: syväreiden virallinen aloitus. Vietin kaksi vapaapäivääni selailemalla yliopiston Andor -hakupalvelua ja etsimällä aiempia tutkimuksia syväreideni aiheesta ja lukemalla yhden väitöskirjan läpi. Opettelin käyttämään lähdeviiteohjelmaa Refworksia ja tuskailin taas Wordin asetusten kanssa. Samalla mieleeni muistui, miksi joskus aikoinani uhosin, että silloinen opinnäytetyöni sai jäädä viimeiseksi. Itse tutkimuksen tekeminen ja jopa tutkimusten lukeminen on ihan mukiinmenevää, mutta inhoan tietokoneohjelmien kanssa tappelemista. Miksi ne on tehty niin vaikeiksi käyttää?

Muutamana päivänä lomalla innostuin myös koreoimaan minulle nakitettua biisiä kevään näytelmäämme. Sain itselleni sellaisen biisin, jota kukaan ei oikein halunnut (kuten viime vuonnakin), mutta nyt useita kertoja sitä kuunneltuani olenkin ihan tyytyväinen siihen. En koe olevani mikään taitava koreografi tai osaavani edes tanssia kamalan hyvin, mutta ainakin minulla on jonkinlaista näkemystä siitä, miltä jokin koreografia voisi lavalla näyttää. Olenkin aika innostunut tulevasta keväästä tanssitreenien ja huhtikuun lopulla esitettävän valmiin näytelmän osalta. Toivottavasti tänä vuonna on yhtä hauskaa kuin viime vuonna!

Keväästä tulee siis varmaankin taas aika kiireinen. Tanssitreenejä tulee olemaan parina päivänä viikossa, minkä lisäksi syvärit todennäköisesti verottavat aika paljon vapaa-ajastani. Edessä häämöttävät myös tulevat häämme, joita varten on vielä paljon tehtävää. Onneksi minulla on ihania kavereita, jotka jo innoissaan odottavat, että pääsevät askartelemaan häihimme koristeita ja kutsukortteja. :)