Häiriöitynyttä hermostoa

Viime jaksomme, kolmosen kevään toinen jakso, oli nimeltään Hermoston toimintahäiriöt. Kokonaisuudessaan se oli neurologiaa, kliinistä sellaista.

Kakkosvuoden syksyllä opiskelimme hermoston rakennetta ja toimintaa perusanatomian ja -fysiologian näkökulmasta. Silloin pänttäsimme eri aivoalueita ja hermoratoja. Opiskelimme miten liikkeet saavat alkunsa aivoissa ja miten ne kulkevat sähköisenä käskynä lihakseen esimerkiksi kämmenessä. Opiskelimme myös muun muassa unen ja muistin toimintaa sekä eri aisteja. Mielenkiintoisinta ja mielestäni hyödyllisintä silloin oli opetella aivohermot, jotka jäivätkin mieleen aika hyvin.

Tässä jaksossa tärkeää asiaa tuli koko ajan lisää. Painotus oli nyt sairauksissa, niiden diagnostiikassa ja hoidossa. Opiskelimme ja kartutimme tietojamme Parkinsonin taudista, Alzheimerin taudista, aivoverenkiertohäiriöistä, MS-taudista, kehityshäiriöistä, neuromuskulaaritaudeista (eli hermo-lihastaudeista) sekä aivokasvaimista. Sen lisäksi harjoittelimme neurologisen statuksen (eli kaikkien niiden testien, mitä lääkäri tekee potilaalle yrittäessään selvittää mikä tällä on vikana) tekoa sekä toisillemme että oikeille potilaille neurologisella osastolla.

En edelleenkään voi sanoa olevani mitenkään innoissani neurologiasta. Se on mielestäni älyttömän vaikeaa, monimutkaista ja jollakin tapaa toivotonta. Neurologinen diagnostiikka on toki aika cool hommaa, koska näillä erilaisilla (maallikon silmään varmaan omituisilla) testeillä saadaan selville todella paljon potilaan neurologisesta tilasta ihan ilman mitään laboratoriokokeita tai röntgenkuvia. Häiriö, joka ilmenee esimerkiksi kädessä, voidaan jäljittää aivoihin asti. Onhan se ihmeellistä. Samaan aikaan kuitenkin toivottomuus nousee pintaan siinä, että vaikka potilaasta voitaisiin diagnosoida jos jonkinlaista ongelmaa oireiden taustalla, ei niille useinkaan voida tehdä yhtään mitään.

Mielestäni neurologiset sairaudet ovat siinä mielessä surullisia, että ne ovat suurimmaksi osaksi parantumattomia ja johtavat ennenaikaiseen kuolemaan. Monessa tapauksessa oireita voidaan tietenkin lievittää, mutta itse taudin kulkua ei voida pysäyttää. Esimerkkejä tällaisista ovat hyvin tunnetut ALS ja Alzheimerin tauti. On myös kovin surullista, miten vamma pienellekin aivoalueelle voi saada aikaan niin kokonaisvaltaisen vaikutuksen kehoon. Esimerkiksi Brocan (puhe) alueen tuhoutuminen vaikkapa aivoinfarktin seurauksena johtaa kykenemättömyyteen kommunikoida puhuen.

Tietysti kaikki sairaudet ja sairastaminen ovat jollakin tapaa surullisia. Potilaiden kohtalot herättävät myötätuntoa ja myöskin kiitollisuutta omasta terveydestään. Usein kuitenkin tilanne on se, että lääkärinä voi puuttua asiaan ja parantaa potilaan. En itse ehkä ole valmis luomaan uraa sellaisella alalla, jolla potilaat useimmiten eivät kokonaan parane. Ehkä tämä suhtautumiseni tulee joskus muuttumaan, mutta ainakaan tällä hetkellä neurologia ei ole omalla listallani ensimmäisten erikoistumisvaihtoehtojen joukossa.

Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, etten koe opetuksen tässä jaksossa (kuten en siinä aikaisemmassakaan hermostojaksossa) olleen yhtä hyvää kuin muissa jaksoissa. En tiedä mikä siinä on, mutta aina tuntuu, ettei neurologiasta oikein saa otetta. Koko jakson ajan tuntui kuin olisi ollut ihan pihalla siitä, mistä luennoilla tai seminaareissa puhuttiin. Tuntui, että olin unohtanut kaiken aikaisemmin opitun ja oli todella vaikeaa muistella aikaisemmin opeteltuja aivojen alueita samaan aikaan kun päähän olisi pitänyt änkeä uutta tietoa sairauksista. Tenttiviikolla asiat onneksi selkiytyivät, kuten yleensäkin, mutta silti jäi tunne, että opetuksen olisi voinut organisoida jotenkin paremmin.

Toki neurologia on aina ollut se, mistä olen pitänyt vähiten. Se jäi jo sairaanhoitajaopintojen aikoina vähemmälle, enkä koskaan oikein ollut neurologialla edes harjoittelussa. Neurologisten potilaiden hoidosta minulla on kaikkein vähiten kokemusta, vaikka toki esimerkiksi aivoinfarktin saaneita vanhuksia on urallani tullut useinkin vastaan. Ehkäpä siksi, kun oma pohjatietoni on ollut niin hatarissa kantimissa, uuden tiedon rakentaminen on neurologian osalta ollut erityisen vaikeaa.

Kaiken kaikkiaan Hermoston toimintahäiriöt -jakso oli mielenkiintoinen ja erittäin tärkeä. Neurologiset sairaudet ovat yleisiä ja niitä tulee varmasti vastaan sitten tk-työssä valmistumisen jälkeen. Toivoisin vain, että jossain kohtaa olisi enemmän aikaa paneutua niihin syvällisemmin ja ehkä myös kerrata sitä neuroanatomiaa, joka tuntuu suurelta osin unohtuneen. Tuskin sitä aikaa löytyy, kuten tähänkään asti ei ole löytynyt, mutta varmaan sitten vielä klinikassa nämäkin asiat kertautuvat ja lopulta ne opitaan ihan kantapään kautta.

Odotettavissa hermoston toimintahäiriöissä

Uusi jakso ansaitsee aina etukäteispohdinnan, jossa makustelen tulevia luentoja, ryhmätöitä ja mahdollisesti opittavia kliinisiä taitoja. On sitten kiva verrata myöhemmin (ainakin omassa mielessäni), oliko jakson anti lopulta odotusten mukaista. Tällä kertaa olen kylläkin jo päässyt uuden jakson alkuun parin päivän verran, koska sunnuntaina oli mielessä muuta kirjoitettavaa. Se nyt ei kuitenkaan haittaa, koska en vielä tiedä tästä tulevasta jaksosta paljoakaan. Lukujärjestyksen ja ensimmäisen tutoristunnon oppimistavoitteiden verran lähinnä.

Nykyinen suhtautumiseni neurologiaan on paljon hyväksyvämpää, ellei jopa positiivista, toisin kuin kakkosvuoden syksyllä kun meillä oli ensimmäistä kertaa Hermostojakso. Se kuitenkin opetti minulle paljon sekä niistä kummallisista aivotoiminnoista että myöskin hyväksymään neurologian yhtenä mielenkiintoisena erikoisalana, vaikken siihen ollut koskaan aiemmin mitään lähempää tuttavuutta halunnut tehdä. En vieläkään sano, että voisin kuvitella koskaan haluavani neurologiksi, mutta onhan se todella mielenkiintoinen erikoisala!

Ymmärrän miksi niin monet kurssikaverini ovat kiinnostuneita neurologiasta. Se on meille (tai siis muille) pitkää matikkaa lukeneille, fysiikan kaavoja pyöritelleille ja laskuja tiettyjen loogisten periaatteiden mukaan ilolla ratkaisseille onnistumisen kokemuksista nauttineille medisiinareille kuin paraskin piriste. Neurologia on nimittäin loogista. Hermosolut kulkevat tiettyä rataa aivoista aina sormenpäähän ja erilaisilla testeillä potilasta tutkimalla voi lääkäri huomata vikaa sellaisissa kohdissa, joihin ei tavallisella röntgenkuvalla tai edes tietokonetomografialla näe. Itse näen sen nimenomaan mielenkiintoisena ongelmanratkaisukeskeisenä erikoisalana, jossa erilaiset vauriot ja sairaudet noudattelevat kauniisti ennaltamäärättyjä kaavoja.

Silti en aivan täysin ole vielä lämmennyt ajatuksella neurologin ammattista... mutta ehkä pikkuhiljaa. Ainakin neurologinen potilaan tutkiminen (=neurologinen status) on kivaa. Sitä harjoittelimme innokkaasti kliinisten taitojen evaluaatioon ja rasti, jolla minun piti tutkia kurssikaveriltani refleksejä, meni mielestäni kaikkein parhaiten. Tässä jaksossa pääsemme myös tutustumaan neurologiselle osastolle ja tutkimaan ihan oikeita potilaita siellä. Itselläni on tuo harjoitus edessä jo tällä viikolla. Lisäksi tällä viikolla tulee minun vuoroni haastatella potilasta videokameran kuvatessa ja opiskella vuorovaikutustaitoja, mitä muut kurssikaverini ovat jo syksystä alkaen tehneet kukin vuorollaan. Jännää!

HTH -jakso alkoi eilen jakson esittelyluennolla ja sitten kuuntelimme luentoa neurologisesta statuksesta ja funktionaalisesta neuroanatomiasta. Jälkimmäinen käytännössä kattoi koko kakkosvuonna läpikäymämme hermostojakson, ja oli ilo huomata, että aika monet niistäkin asioista olivat kuitenkin jääneet mieleen. Ei ainakaan tullut mitään järjetöntä ahdistusta puhuttaessa C-tyypin hermosäikeistä tai fasciculus cuneatuksesta. Tutoristunnossa pääsimme heti asiaan ja oppimistavoitteeksi saimme muun muassa CP-vamman syntymekanismit, ilmenemisen ja hoidon. Ei siis mitään perusanatomian opiskelua enää kolmosella!

Tällä jaksolla opimme lisää keskus- ja ääreishermostosta, mutta käsittelemme neurologiaa sairauksien ja niiden hoidon kannalta. Emme opiskele enää aivojen alueita tai hermoratajärjestelmiä tai välittäjäaineita. Ne pitäisi jo osata. Sen sijaan keskitymme aivoinfarktiin, MS-tautiin, Parkinsonin tautiin, epilepsiaan ja keskushermostoinfektioihin sekä niiden hoitoon. Opiskelemme keskushermoston farmakologiaa, eli lääkkeitä, joilla vaikutetaan aivojen välittäjäaineisiin ja hermosolujen toimintaan. Se on varmasti vaikeaa.

Jaksossa opiskelua on luvassa neljän viikon edestä ja tenttiviikon jälkeen alkaakin kauan odotettu pääsiäisloma, jolloin minä suuntaan mieheni kanssa Lontooseen! Kyllä neljä (+ tenttiviikon) viikkoa jaksaa ihan hyvin... Varsinkin kun tenttiinlukuaikaa on nyt luvassa runsaanlaisesti. Viimeisellä opiskeluviikollamme nimittäin on Tampereella lääkäripäivät, jossa on aina kandeja töissä. Minä olen päässyt kahtena viime vuonna osallistumaan narikkatyöskentelyn kautta, mutta tänä vuonna en päässyt. Meillä ilmoittautuminen meni täyteen ensimmäisen sekunnin aikana, ja ilmeisesti nettisivu (jonka kautta ilmoittautuminen hoidettiin) kaatui. Omalla koneellani se ei ainakaan latauunut.

Noh, onpahan siis aikaa lukea tenttiin! Nimittäin noina kolmena päivänä ei ole lukujärjestykseen juuri merkitty mitään opetusta, koska niin monet opiskelijat osallistuvat Lääkäripäiville, mikä oikeuttaa poissaolon opetuksesta. Elättelen nyt kuitenkin vielä toiveita, josko varasijalta pääsisin vaikkapa viime hetkellä mukaan. Lääkäripäivät ovat kuitenkin olleet aina mielenkiintoiset ja etenkin tänä vuonna tuntuu, että niistä olisi saanut paljon enemmän irti kun vuoden päästä tulee jo ajankohtaiseksi lääkärin sijaisena työskentely. Lääkäripäivillä pidettävistä luennoistakin ymmärtäisi jo paljon, kun meidän opiskelu on muuttunut niin paljon kliinisemmäksi tänä vuonna.

RHKA:sta MöVi:n kautta HTH:hon

Aurinkoista sunnuntaita!

Takana on ainakin teoriassa rentouttava viikonloppu (kun edellinen jakso on ohi ja uusi vasta alkamassa, eikä varsinaisesti mitään kouluhommia rästissä) ja huomenna alkaa uusi jakso HTH eli hermoston toimintahäiriöt. Odotettavissa on todennäköisesti jotain samaa kuin kakkosvuoden Hermostojaksossa, mutta varmasti paljon uutta! Kuten sairauksia ja lääkkeitä ja muuta vaikeaa ja stressaavaa asiaa...

Perjantainen tentti meni oikein hyvin. Ei täydellisesti tietenkään, koska koskaan ei voi olla omasta mielestään tarpeeksi hyvä tai täydellinen, mutta tämä suoritus kelvannee. Muutaman asian unohdin mainita ja yksi kysymys tentissä oli kohtalaisen outo (tai itse olisin sen tilalle saanut valittua sata muuta tärkeämpää asiaa jakson aiheista), mutta suurimmaksi osaksi sain vuodatettua kaiken sydämeltäni noille kuuden esseekysymyksen tenttipapereille ja olen suoritukseeni ihan tyytyväinen. Eipä tarvitse pelätä ainakaan uusintaa.

Viikonloppuna ei tosiaan ollut kouluhommia rästissä ja perjantai olikin rentouttava ja nautin todella vapaasta, iloisesta olotilastani. Shoppailimme ystäväni kanssa kirpputoreilta ja kangaskaupasta materiaalia tanssijoiden asuihin. Olen tänä vuonna mukana näytelmässämme tällä kertaa puvustajan roolissa. Etenkin tanssijoiden asut ovat näin ex-tanssijana sydäntäni lähellä ja vaikken ompelukoneeseen ole koskenutkaan viiteentoista vuoteen tai uskaltaisi ommella yhtäkään saumaa, koen pystyväni jotain kuitenkin puvustuksessakin antamaan. Ja vaikka se joskus tuntui viimeiseltä tiimiltä, johon olisin voinut ajatella liittyväni, on puvustus ollut yllättävän nautinnollista ja mukavaa!

Lauantaipäivän vietimmekin usean kymmenen (ellei jopa lähes sadan) medisiinarin kesken Orivedellä Pseudon (eli näytelmäkerhomme) mökkiviikonlopussa (eli MöVi:ssä). Mökkiviikonloppu nimensä mukaisesti olisi toki kestänyt koko viikonlopun, mutta itse olin paikalla vain lauantain askartelemassa tanssijoiden asuja ja myös vetämässä oman koreografiani treenejä. Näytelmästä tulee tänä(kin) vuonna upea! Kannattaa pysyä kuulolla ja tulla katsomaan aikaansaannoksemme kun näytökset keväämmällä koittavat :)

Tänään olenkin rentouttavasti siivonnut monta tuntia ja ehtinyt jo mietiskellä vähän tulevaa jaksoakin sekä ehkä hitusen stressata keväästä kun puvustuksen puolellakin päätin ruveta jopa ompelemaan asuja! Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Tällä hetkellä kuitenkin olotila ja päivän sää korreloivat hyvin eli aurinko paistaa ja mieli on virkeä! Kyllä ne synkät stressipilvet varmaan saavuttavat kohta taas tämänkin rouvan, mutta ainakin hetken nyt jaksaa vielä olla jopa innoissaan tulevasta.