PBL eli tutorit - mitä ne ovat?

Tampereen lääkiksen erikoisuutena on PBL eli problem based learning, joka on yksi vallitsevimmista opiskelumuodoista preklinikassa (eli vuosina 1-3 ja nelosen puoliväliin saakka). Tutoristunnot koostuvat pienryhmästä opiskelijoita (käytännössä yleensä 10 henkeä) ja tutoropettajasta, joka yleensä on jonkin erikoisalan kliininen opettaja. Opettajan ei tarvitse olla kuluvan jakson aihealueen ekspertti, koska tutoropettajan rooli on enemmänkin valvoa, että ryhmä osaa ohjata itsensä oikeille urille. Ja tutorilla on käytössään tietysti opaslehtinen, missä lukee mihin loppupäätelmiin ryhmän tulisi milloinkin päästä ja mitä oppimistavoitteita meidän pitäisi itsellemme keksiä. Keuhkojakson tutorina voi siis toimia esimerkiksi lastenneurologi tai vaikkapa solubiologi.

Minä ja oikeastaan varmaan lähes kaikki muutkin tampereella käyttävät kaikesta pbl:n liittyvästä oikeastaan sanaa ”tutor”. Voisin tässä vähän valaista mitä se tarkoittaa:

Tutoristunto = pbl -istunto. Kahdesti viikossa tapahtuva kokoontuminen ryhmän kanssa, jossa puretaan viime kertaista potilascasea ja siitä saatuja oppimistavoitteita sekä avataan uusi case. Voidaan myös lyhentää ”tutor” -> ”Meillä on tänään tutor” = ”Meillä on tänään pbl-istunto/tutoristunto”

Tutor = ryhmän vetäjä, tutoropettaja

Tutorryhmä = pienryhmä, jossa istunnot toteutetaan. Ryhmät vaihtuvat puolen vuoden välein ja ne arvotaan (opetuskoordinaattorin toimesta). Yleensä opiskelijoita ryhmässä on 10. Ryhmän kanssa tehdään myös muita ryhmätöitä ja kliinisten taitojen harjoituksia kuluvan lukukauden aikana.

Tehdä tutoreita = opiskella itsenäisesti seuraavaa tutoristuntoa varten. Ryhmä on valinnut itselleen oppimistavoitteet, jotka jokainen opiskelee itsenäisesti tutoristuntojen välisenä aikana.

(Hupi)tutor = tämä on se kakkoskurssilainen, joka kaitsee fukseja. Tampereen lääkiksessä näitä ei kutsuta tutoreiksi, kuten muualla (koska saattaisi ymmärrettävästi mennä sekaisin pbl:n kanssa), vaan hupitutoreiksi tai tuttavallisemmin vain ”hutu”iksi.

Koska konseptia on vähän vaikeaa avata muuten, päätin tehdä tämän nyt tarinan muodossa. Kaikki henkilöt ja tilanteet ovat keksittyjä. Tosin tarina on saanut viitteitä tosielämästä.

Minun tutorryhmäni on ryhmä numero 8. Ryhmässä meitä on 10 lääketieteen opiskelijaa (minä, Ville, Kalle, Liisa, Taina, Janne, Mari, Leo, Annika ja Katri). Tutoropettajamme on Petteri Lentonen, lastentautien erikoislääkäri. Meillä on menossa Rintakipu ja hengenahdistus -jakso. Tässä jaksossa tutoristuntoja on yhteensä kymmenen, koska opiskeluviikkoja tenttiviikon lisäksi jaksoon kertyy 5 ja joka viikko on aina kaksi tutoristuntoa.
Tapaamme nyt kolmannen kerran, toisen opiskeluviikon maanantaina.

Viime kerralla oppimistavoitteeksi olemme saaneet astman ja allergian sekä niiden lääkehoidon. Viimeksi Ville oli puheenjohtajana, joten hän jatkaa nyt tutoristunnon ensimmäisellä puolikkaalla edelleen puheenjohtajana, kun puramme viime kerralla avattua keissiä. Ville kertoo meille, missä järjestyksessä keskustelemme asioista (ensin astman syntymekanismit - luokittelu - diagnostiikka ja lopuksi hoito, sisältäen lääkkeet; sitten käsittelemme allergian kokonaisuutena). Tähän on tyydyttävä, koska Ville on puheenjohtaja ja ehdotus onkin ihan järkevä.

Leo aloittaa kertomalla miten astma määritellään ja Annika täydentää omista muistiinpanoistaan tarkistaen, että astmassa keskeistä on limakalvoturvotus ja keuhkoputkien ahtautuminen. Katri selittää tarkemmin tulehdusreaktion mekanismeista. Kun päästään diagnoosivaiheeseen, Taina kertoo miten hän joutui tekemään kotona kahden viikon PEF-puhallusseurantaa lapsena kun epäiltiin astmaa. Tutoropettajamme kertoo myös muutaman mielenkiintoisen esimerkin lasten astmasta, lastentautien lääkäri kun on. Kaikki kuuntelevat suurella mielenkiinnolla konkreettisia esimerkkejä.

Purku sujuu jouhevasti, lähes kaikki ovat äänessä saman verran ja se on mukavaa. Joskus ryhmä sattuu olemaan hyvin epätasapainoinen ja jotkut puhuvat paljon ja toiset ovat hiljaa. Meidän ryhmällämme ei ole ollut tämän suhteen ongelmaa. Olemme myös usein kiinnostuneita erilaisista asioista. Esimerkiksi Mari lukee paljon tutkimuksia ja muistaa ulkoa erilaisia tilastoja, joita sitten valottaa meille muillekin. Liisalla on oma lapsi, jolla on ollut infektioiden yhteydessä hengityksen vinkumista, ja hän kertoo meille siitä. Itse valotan joskus esimerkeillä sairaanhoitajamaailmasta. Kukin antaa tutoristuntoihin oman panoksensa ja yleensä eri näkökulmista, mikä minun mielestäni rikastuttavat oppimistapahtumaa.

Saamme purun tehtyä tunnissa, jonka jälkeen olemme taas hieman viisaampia. On aika avata uusi keissi ja valita sitä varten uusi puheenjohtaja ja sihteeri. Viime kerralla minä olin sihteeri, joten olen nyt puheenjohtaja. Liisasta tulee sihteeri, koska hän on aakkosissa minusta seuraava.

Tutoropettajamme jakaa meille jokaiselle paperille printatun casen (nykyään nämä kyllä heijastetaan huoneen näytölle luettavaksi niin, ettei turhaa paperijätettä synny enää niin paljoa) ja luemme sen itsenäisesti hiljaa. Kyseessä on 68 -vuotias toimistosihteeri, jolla on taustalla pitkä tupakkahistoria. Limaista yskää on ollut jo pitkään ja nyt potilaan henkeä ahdistaa. Casessa on vähän lisätietoa ja lopulta kysytään, miten lähtisimme potilasta tutkimaan ja oireilua selvittämään.

Minä puheenjohtajana avaan keskustelun kysymällä oliko keississä mitään epäselviä termejä, jotka pitäisi avata niin, että kaikki ovat kartalla siitä, mistä on kyse. Annika kysyy mitä karkeat rahinat keuhkoauskultaatiossa tarkoittavat ja muut, jotka ovat olleet hereillä keuhkoauskultaatioluennolla selventävät, että ne syntyvät esimerkiksi liman liikkeistä keuhkoputkissa. Keskustelemme laajasti potilaan oireista ja tupakoinnista ja Janne tuo esiin epäilyn keuhkoahtaumataudista. Liisa sihteerinä kirjaa ylös avainsanoja keskustelustamme, esimerkiksi: "COPD", "askivuosi", "rahinat", "hengenahdistus", "spirometria"...

Päätämme, että teetämme kuvitteelliselle potilaallemme spirometrian joidenkin peruslabrojen lisäksi ja tutoropettaja antaa meille potilaan spirometriavastauksen tulkittavaksi. Tästä aiheesta ei ole vielä ollut luentoa ja heittelemme ilmaan jotain hajafaktoja, jotka fuksivuoden spirometrian tulkinta -työstä ovat mieleen jääneet. Lopulta keskustelu tyrehtyy ja pyydän Liisaa laittamaan avainsanoja sisältävät lappuset seinälle. Liisa jäsentää ne sinne mieleiseensä järjestykseen oman loogisen ajattelutapansa mukaan ja tekee samalla yhteenvetoa keskustelustamme.

Lopulta on aika valita oppimistavoitteet keissin perusteella. On melko ilmiselvää, että kyseessä on nyt copd eli keuhkoahtaumatauti, sen diagnostiikka, hoito, oireet jne. Otamme siis minun ehdotuksestani ja ryhmän kannatuksesta sekä tutoropettajan varmistuksella tavoitteeksi opiskella kaiken keuhkoahtaumataudista ja sen lisäksi vielä spirometriasta. Tutoristuntomme päättyy 1,5 tunnin jälkeen ja lähdemme opiskelemaan uusia oppimistavoitteitamme.

Toivottavasti tämä teksti selvensi edes jotenkin. Lisäkysymyksiäkin saa esittää, koska en ehkä osaa enää ajatella tätä koko tutorhommaa "ulkopuolisen" näkökulmasta. Ja tavoitteeksi voi siis erilaisten sairauksien lisäksi tulla opiskella esimerkiksi anatomiaa (sepelvaltimoiden anatomia, kurkunpään anatomia) tai perufysiologiaa (sydämen pumppaustoiminta, kaasujen vaihtuminen keuhkoissa). Nyt kolmosella kaikki perusasiat on jo käyty, joten meidän oppimistavoitteemme ovat yleensä jonkun sairauden ja siihen liittyvien tutkimusmenetelmien opiskelua.

RHKA:sta MöVi:n kautta HTH:hon

Aurinkoista sunnuntaita!

Takana on ainakin teoriassa rentouttava viikonloppu (kun edellinen jakso on ohi ja uusi vasta alkamassa, eikä varsinaisesti mitään kouluhommia rästissä) ja huomenna alkaa uusi jakso HTH eli hermoston toimintahäiriöt. Odotettavissa on todennäköisesti jotain samaa kuin kakkosvuoden Hermostojaksossa, mutta varmasti paljon uutta! Kuten sairauksia ja lääkkeitä ja muuta vaikeaa ja stressaavaa asiaa...

Perjantainen tentti meni oikein hyvin. Ei täydellisesti tietenkään, koska koskaan ei voi olla omasta mielestään tarpeeksi hyvä tai täydellinen, mutta tämä suoritus kelvannee. Muutaman asian unohdin mainita ja yksi kysymys tentissä oli kohtalaisen outo (tai itse olisin sen tilalle saanut valittua sata muuta tärkeämpää asiaa jakson aiheista), mutta suurimmaksi osaksi sain vuodatettua kaiken sydämeltäni noille kuuden esseekysymyksen tenttipapereille ja olen suoritukseeni ihan tyytyväinen. Eipä tarvitse pelätä ainakaan uusintaa.

Viikonloppuna ei tosiaan ollut kouluhommia rästissä ja perjantai olikin rentouttava ja nautin todella vapaasta, iloisesta olotilastani. Shoppailimme ystäväni kanssa kirpputoreilta ja kangaskaupasta materiaalia tanssijoiden asuihin. Olen tänä vuonna mukana näytelmässämme tällä kertaa puvustajan roolissa. Etenkin tanssijoiden asut ovat näin ex-tanssijana sydäntäni lähellä ja vaikken ompelukoneeseen ole koskenutkaan viiteentoista vuoteen tai uskaltaisi ommella yhtäkään saumaa, koen pystyväni jotain kuitenkin puvustuksessakin antamaan. Ja vaikka se joskus tuntui viimeiseltä tiimiltä, johon olisin voinut ajatella liittyväni, on puvustus ollut yllättävän nautinnollista ja mukavaa!

Lauantaipäivän vietimmekin usean kymmenen (ellei jopa lähes sadan) medisiinarin kesken Orivedellä Pseudon (eli näytelmäkerhomme) mökkiviikonlopussa (eli MöVi:ssä). Mökkiviikonloppu nimensä mukaisesti olisi toki kestänyt koko viikonlopun, mutta itse olin paikalla vain lauantain askartelemassa tanssijoiden asuja ja myös vetämässä oman koreografiani treenejä. Näytelmästä tulee tänä(kin) vuonna upea! Kannattaa pysyä kuulolla ja tulla katsomaan aikaansaannoksemme kun näytökset keväämmällä koittavat :)

Tänään olenkin rentouttavasti siivonnut monta tuntia ja ehtinyt jo mietiskellä vähän tulevaa jaksoakin sekä ehkä hitusen stressata keväästä kun puvustuksen puolellakin päätin ruveta jopa ompelemaan asuja! Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Tällä hetkellä kuitenkin olotila ja päivän sää korreloivat hyvin eli aurinko paistaa ja mieli on virkeä! Kyllä ne synkät stressipilvet varmaan saavuttavat kohta taas tämänkin rouvan, mutta ainakin hetken nyt jaksaa vielä olla jopa innoissaan tulevasta.

Ihana, kamala tenttiviikko

Rintakipu & hengenahdistus -jakso alkaa jo lähennellä maaliviivaa, sillä tästä viikonlopusta alkoi tenttiviikko ja ensi perjantaina horisontissa häämöttää jakson pelätty tentti. Tai ainakin itse olen siitä jo monta viikkoa ehtinyt stressata kun jakson massiivinen asiamäärä on alkanut valottua. Olen käyttänyt opiskeluun jo jakson kuluessa niin paljon aikaa, ettei sitä heti edes uskoisi, mutta silti tuntuu, etten tiedä vielä yhtään mitään ja lukemisen suhteen ollaan vielä alkutekijöissä.

Meillä tenttiviikot toimivat siis siten, että jokaisen jakson päättyessä on luvassa tenttiviikko, jolloin siis on yksi tentti (kyseisen jakson päätöstentti) torstaina tai perjantaina ja muut päivät sillä viikolla ovat vapaita, itseopiskeluun ja tenttiin kertaamiseen tarkoitettua aikaa. Tenttiviikot siis tavallaan tuntuvat vähän niin kuin lomalta, mutta ovat kuitenkin älyttömän stressaavia.

Minä pidän tenttiviikoista. Kaikesta huolimatta. Niistä tulee mieleen pääsykokeisiin lukukevät, vaikkakin sekin oli toisaalta ihan karmivaa aikaa pelkoineen ja toiveineen ja masennushetkineen. Kuitenkin lukeminen on mukavaa ja asia kiinnostavaa. Saa nukkua niin pitkään kuin haluaa ja luoda omat aikataulunsa oman mielensä mukaan. Joka päivä ehtii liikkumaan silloin kun itse haluaa, ja sitä tuleekin tehtyä, koska on aivan mahdotonta viettää koko päivä nenä kiinni kirjassa tai luentomuistiinpanoissa. Aivot tarvitsevat joskus lepoa ja happihyppelyjä. Tenttiviikolle myös harvoin tulee sovittua kamalasti muuta menoa, koska jo etukäteen ymmärtää ja osaa ottaa huomioon sen, että lukemiseen täytyy todella varata aikaa. Kalenteri näyttää siis mukavan tyhjältä aina tenttiviikon alkaessa.

Jos oikein laskin, nyt on menossa jo neljästoista tenttiviikko lääkiksen aikana ja jäljellä on tämän jälkeen enää neljä!! Ikinä. Vajaa vuoden päästä meillä alkaa klinikka ja vaikka sielläkin on tenttejä, ei tenttiviikkoja ole enää luvassa. Pitää siis nyt nauttia tästä ihanasta tenttiviikkoajasta (ja kuvitteellisesta lomailusta) täysillä! Ja toisaalta voi ajatella, että takana on neljätoista tenttiä, joista kaikista olen stressannut yhtä lailla ja silti niistä kaikista olen päässyt läpi. Tilastojen mukaan ei siis pitäisi olla syytä huoleen tälläkään kertaa.

Suunnittelen joka jaksossa tenttiviikolle paljon asioita, joita haluaisin tehdä (opiskelumielessä). Olen suunnitellut esimerkiksi nyt käyväni läpi Duodecimin Oppiportin (Suomalaisen lääkäriseuran nettisivuilla opiskelijoille ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille tarjolla olevia) verkkokursseja mm. EKG:sta ja sen tulkinnasta, mutta en usko ehtiväni välttämättä taaskaan toteuttaa kaikkia suunnitelmiani. Haluan kuitenkin aina käydä kaikki luentokalvot ja tutorit läpi ennen tenttiä, vaikka niissä onkin paljon päällekäisyyksiä. Ja siihen menee kyllä runsaasti aikaa, koska tässäkin jaksossa meillä taisi olla luentoja päälle 20 tuntia.

Lisäksi ajattelin jakson aikana esimerkiksi lukevani nyt tenttiviikolla kirjoista asioita, joita en vain mitenkään ehtinyt jakson aikan tutoreihin lukea. Tuskinpa kuitenkaan tämäkään haave tulee toteutumaan, koska aikaa ei vain vieläkään ole riittävästi. Myös esimerkiksi Lääkärilehdissä (joita on jälleen kasaantunut kirjahyllyyn järkyttävä rästipino) olisi hyviä jakson aiheisiin liittyviä artikkeleita luettavaksi, mutta varmaan nekin jäävät taas odottelemaan parempia aikoja.

Vaikka tilanne kaiken lukemisen suhteen näyttää aika toivottomalta, uskon kuitenkin saavani tulevan viikon aikana sisäistettyä tarpeeksi tietoa tentistä läpipääsyyn ja tulevaisuuden varalle. Onneksi luvassa on vielä monta vuotta opiskeluja ennen valmistumista ja varmasti sydän- ja verisuoniasiat sekä hengityselimistön ongelmat konkretisoituvat sitten klinikassa paremmin.

Täytyy myös tähän velä sanoa, että Rintakipu & hengenahdistus oli tähän mennessä ehdottomasti paras jakso! Kaikki asia oli mielenkiintoista, luennot huippuhyviä ja asia kliinistä ja tärkeää. Jokainen uusi jakso on aina siihen mennessä paras, mutta se varmasti johtuu tästä kliinisyyden lisääntymisestä. Jokainen jakso vie kohti klinikkaa ja valmmistumista ja oikeaa lääkärin ammattia ja onkin ihan positiivista, että se tuntuu mielekkäältä. Oikeilla urilla siis edelleen ollaan!

Minun viikkoni

Olen miettinyt tällaisen postauksen tekemistä jo pitkään, ja sattumalta nyt Nora julkaisi omassa blogissaan tällaisen samanlaisen kertomuksen ja hassusti meillä sattuu olemaan aivan sama jakso (tai Helsingissä kaiketi ne ovat kursseja) meneillään!

Mutta kun kerran ainaisesta kiireestä ja liian täysistä päivistä jatkuvasti jaksan valittaa, niin mitä siinä taustalla oikeasti on?

Maanantai

7.00
Herään yleensä arkisin seitsemältä, samaan aikaan kuin mieheni, riippumatta siitä, millainen päivä on edessä. Aamulla ehtii tehdä hyvin koulujuttuja, jos luennot (tai tutorit) alkavatkin vasta myöhemmin.

9.15
Olen saapunut talvisäästä huolimatta kouluun pyörällä. Nappaan mukaan aamukahvin (kahdellakymmenellä sentillä omaan muumimukiin!) ja menen ensimmäiselle luennollemme (Perifeeriset laskimosairaudet).

10.15-12
Seuraavaksi on vuorossa ryhmäopetus, joka oikeasti toteutetaankin luentomuotoisena koko kurssille. Aika jännä ryhmäkoko tuo 120 opiskelijaa, mutta tällä kertaa se oikeasti toimiikin. Aiheena on EKG ja nopeat rytmihäiriöt. Opettaja puhuu meille ensin rytmihäiriöistä ja sitten katsomme kolmea eri ekg:ta ensin itseksemme viivaimemme kanssa ja sitten yhdessä löydöksistä keskustellen.

Lounastauko

13.15-14
Luento läppävioista.

14.15-16
Potilasseminaari, jossa kurssikaverini esittelevät potilastapauksia meille muille. Itselläni oli tämä ”nakkivuoro” viime syksynä ja teimme silloin parini kanssa infektiotapauksesta potilaskertomuksen tekstien perusteella muulle kurssille power point -esityksen, jossa kuvattiin potilaan oireita ja sairauden hoitoa. Tällaiset seminaarit ovat oikeasti aika mielenkiintoisia!

16-17 Teatterikerhomme tanssitreenit
17-18 Kokous ensiapukoulutuksesta

Illalla nopeasti pyöräillen kotiin ja sitten klo 19 alkavaan jumppaan. Loppuilta meneekin kotona rentoutuessa ja opiskelusta stressatessa. Tämä päivä oli melko pitkä, koska yleensä koulussa ei tarvitse viettää koko päivää aamusta iltaan.

Tiistai

Aamuherätys ja toimet normaaliin tapaan

9.15-11
Potilasseminaari. Samalla kaavalla kuin eilen, paitsi tällä kertaa vetäjäopettaja on nopeampi ja pääsemmekin jo klo 10! Ylimääräisen tunnin aikana teen vähän tutoria.

11.15-12
Luento rytmihäiriöistä.
Tämän jälkeen ”virallinen” koulupäivä päättyy ja menen lounaalle.
Opiskelut kuitenkin jatkuvat kirjastossa huomispäivän tutoria tehden, koska se on vielä todella pahasti vaiheessa.

15 Lähden kotiin
16-18 Kotona teen ruokaa ja siivoilen sekä jatkan tutorin tekemistä.

Illalla käyn vielä jumpassa ja katson Frendejä Netflixistä.
Nukkumaan menen klo 22-23 -aikaan, kuten yleensä.

Keskiviikko

Herään aamulla taas ajoissa, mutta koska opetus alkaa tänään vasta kymmeneltä, on aamulla runsaasti aikaa tehdä lisää tutoria, ja saankin sen onneksi valmiiksi koska:

10.00 -11.30
Tutor-istunto. Tällä viikolla viikon ensimmäinen istunto sijoittuu poikkeuksellisesti keskiviikolle, kun yleensä sen aika on maantaina tai tiistaina. Käymme läpi viime kerralla oppimistavoitteeksi tullutta eteisvärinää ja verenohennuslääkkeitä eli antikoagulantteja. Avaamme lopuksi uuden potilaskeissin, josta kotona luettaviksi oppimistavoitteiksi saamme keuhkoembolian ja happivajauksen (hypoksian). Nyt näemmä ollaan siirrytty rintakivusta sinne hengenahdistuspuolelle.

Lounastauko ja itsenäistä opiskelua. Aloitan jo tutorin tekoa, koska seuraava istunto on jo ylihuomenna ja aikaa on jälleen niukasti.

13-14.30
Vuorossa on rythmätyö. Histopatologiaa (eli erilaisten kudosten mikroskooppista tarkastelua (tietokoneelta)). Minun on todella vaikeaa pysyä ensinnäkin hereillä ja toisekseen oppia mitään, koska jostain syystä normaali sydämen ja keuhkojen histologia on päässyt taas kerran unohtumaan, ja patologiset (eli epänormaalit) muutokset vain näyttävät yhdeltä isolta kasalta marjapuuroa, jossa joukossa on ehkä muutamia tummempia mustikkakokkareita. Onneksi sentään suurin osa sanoista kuulostaa tutulta... neutrofiili ja eosinofiili, maksan liuskat.. kyllä, näitäkin on varmaan jokus opiskeltu.

Koulun jälkeen on vuorossa erinäisten juoksevien asioiden hoitoa (kirjaimellisesti juosten) ja lopulta päivällinen kotona ja illalla taas jumppaan.
Illasta teen taas tutoria ja mietin, miten ihmeessä tulen selviämään parin viikon päästä koittavasta tenttiviikosta, kun jo nyt on rästissä lukemattomia kirjoja ja muita asioita, joita haluaisin kerrata.
PS. Salillakin yleensä katson youtubesta erinäisiä lääketieteellisiä opiskeluvideoita, eli koulu seuraa kyllä mukana koko ajan.

Torstai

Herään taas seitsemältä. Tällä kertaa kävelen kouluun, koska taivaalta tuiskuttaa lunta lähes vaakasuoraan. Lähdemme kavereideni kanssa liikkeelle vähän liian myöhään, noin puoli tuntia ennen ensimmäisen luennon alkamista, ja ehdimme paikalle juuri kun luento on alkamassa.

9-10
Luento (tai oikeastaan luennon muodossa toteutettava kliinisten taitojen työ) Kliinisen fysiologian tutkimuksista ja rekisteröinneistä. Meille esitellään 24 tunnin EKG-rekisteröintiä ja verenpaineen seurantaa sekä tulosten tulkintaa.

10-13
Tutorin tekemistä koulun kirjastossa. Lounastauko välissä.

13-14
Päivän toinen luennon muodossa toteutettava kliinisten taitojen työ. Tällä kertaa keuhkojen auskultaatiosta. Koulutusrahojen supistamisen ja resurssien puutteen näkee hyvin tässä kohtaa, että sellaiset taidot, jotka ovat todella oleellisia lääkärin kannalta (kuten keuhkojen kuuntelu) toteutetaankin tällä lailla luentona. Ei ole tosiaankaan sama juttu kuunnella omilla stetoskoopeilla oikean potilaan keuhkoja kuin katsoa powerpoint -slidestä oikeat kuuntelualueet kuvasta sekä kuunnella internetistä erilaisia ääninäytteitä. Tietysti samantyylinen työ meillä oli jo fuksivuonna, ja silloin kuuntelimme toistemme nuoria ja terveitä keuhkoja. Useimmiten potilaat eivät kuitenkaan ole kaksikymppisiä, hyväkuntoisia, hoikkia ja yhteistyökykyisiä. Puhumattakaan terveistä keuhkoista. Noh, kai sitä klinikassa pääsee sitten kuuntelemaan potilaiden keuhkoja.

14.15-15
Luento rintakivun ja hengenahdistuksen psyykkisistä osatekijöistä. Eli psykiatrian puolta.

Päivän päättyessä lunta on tullut niin runsaasti, että kävely kotiin vaikuttaa hankalalta. Otan bussin keskustaan, jossa opiskelut jatkuvat kaverini kanssa kahvilassa.

Opiskelemme klo 16-18 ja sitten käväisen salilla hetken cross trainerissa, jotta saan vähän liikuntaakin tälle päivälle. Samalla katselen youtubesta opetusvideoita, eli opiskelu jatkuu.

Kotiin päästyäni opiskelen samaisen kaverin kanssa vielä noin tunnin ja sen jälkeen saankin lapsuudenystäväni yökyläilemään! Ilta venyy tämän vuoksi hieman normaalia pidemmäksi, mutta nukkumaan pääsen kyllä ennen puolta yötä.

Perjantai

7-9
Aamun vietän yökyläilevän ystäväni kanssa jutellen, tänään ei siis opiskella heti aamusta alkaen!
Eikä sille ole tarvettakaan, koska sain eilen tehtyä hyvin opiskeltua tämänpäiväisen tutoristunnon opiskelutavoitteet.

10-11.30
Tutor-istunto. Viikon toinen. Puramme viimekertaisen keissin, eli keskustelemme syvästä laskimotukoksesta ja keuhkoemboliasta sekä yleisesti keuhkojen tuulettumisesta (eli miten kaasut vaihtuvat siellä). Sen jälkeen saamme uuden potilastapauksen eteemme ja sen myötä seuraaviksi opiskelutavoitteiksi astman ja allergian.

12-15
Lounaan jälkeen opiskelut jatkuvat koululla. Koska teen syventävää opinnäytetyötäni muun koulun ohella, ja sillekin on pakko varata joskus aikaa, käytän loppupäivän (eli kolme tuntia, jotka jaksan aiheeseen keskittyä) siihen.

Aamulla sain puhelun töistä, eli osastolta, jolle olen tehnyt keikkaa sairaanhoitajana. Sinne tarvittiin sijaista yövuoroon ja lupasin mennä, vaikka olenkin raskaan viikon jäljiltä aika poikki ja hyvät yöunet tulisivat tarpeeseen. Rahaa kuitenkin tarvitsee aina.

Kotiin päästyäni siis yritän rentoutua tv:tä katselemalla ja pyörin muutaman tunnin sängyssä yrittäen saada unta. En mene jumppaan, koska ajattelen sen väsyttävän tulevaa yötä ajatellen liikaa. Olen kuitenkin liian stressaantunut, joten en saa yrityksistä huolimatta unta ja näinpä lähden yövuoroon nukkumattomana taistelemaan unta vastaan.

21-8 Yö sujuu melko kivuttomasti, osastolla on rauhallista. Tosin silmien auki pitäminen alkaa vuoron loppupuolella olla vaikeaa ja kotiin päästyäni kaadunkin sänkyyn ja nukahdan heti.

Viikonloppu menikin sitten lopulta suurimmaksi osaksi opiskelun merkeissä, vaikkakin lauantai tietysti yövuoron jälkeen kului nukkuessa ja väsymyksen kourissa. Univelkaisuus jatkui vielä sunnuntainkin puolelle, joten mitenkään tuottoisaa ei tästä viikonlopusta saatukaan. Onneksi töitä on niin harvoin, että siellä jaksaa kaikesta huolimatta käydä silloin kun siihen tilaisuus tarjoutuu.
Tämä viikko oli koulun suhteen aika samanlainen kuin muutkin tämän jakson viikot. Vapaa-ajan suhteen tämä viikko oli paljon helpompi, koska arki-illoille ei ollut juurikaan sovittuja menoja, joten opiskelulle ja urheilullekin jäi hyvin aikaa. Silti jäi tunne, että tutorit teki aika huonosti ja paljon asioita olisi pitänyt vielä ehtiä kerrata paremmin.


- Kuvat ovat viime "talviloman" alppimatkalta Itävallasta, ei suinkaan Tampereen talvesta. Luminen maisema on kuitenkin vuoria ja laskettelurinteitä lukuun ottamatta melko samanlainen kuin tällä nyt.

Kuumottelua

Kulunut viikko oli rehellisesti sanottuna ehkä jopa kiireisempi kuin edellinen. Kiireen huomaa muun muassa siitä, ettei ehdi kunnolla liikkumaan, koska iltaisin ei vain muilta velvollisuuksilta ole aikaa mennä jumppaan. Ja se harmittaa.

Voisivathan asiat tietysti olla huonomminkin. Niin kuin yksi ystäväni sanoi (ja minkä olen tietenkin itsekin todennut), suurin osa näistä "velvollisuuksista" on ihan mukavaa tekemistä ja vapaaehtoisestihan olen lusikkani joka soppaan työntänyt. Kaikki kuitenkin alkaa lopulta stressata jos menoja on liikaa. Mukavatkin asiat tuntuvat silloin velvoitteilta, eikä mistään oikein nauti.

Mutta tätä kiire/stressivalitusta on täälläkin varmaan kuultu jo ihan riittämiin. Opiskelut teettävät paljon töitä ja vapaa-ajalla on kamalasti kaikkea. Aivan. Tämä on tullut jo selväksi.

Mutta mitä tähän kohtaan elämää ja lääkistä sitten oikeasti kuuluu? Millaista se opiskelu kaiken kiireen takana oikein on?

Nyt ollaan edetty EKG:n perusteista jo vähän pidemmälle, nimittäin sepelvaltimotautiin ja sydäninfarktiin. Verenpainelääkkeet teettivät paljon työtä, mutta oli todella mukavaa huomata, että asioista tiesi jo todella paljon etukäteen. -Priilit, -sartaanit ja -ololit olivat jo tuttuja lääkkeiden nimien päätteitä lukuisien potilaiden lääkelistoista ja osaston lääkehuoneen hyllyiltä poimittuina.

Sydän- ja verisuonisairaudetkin ovat tulleet työelämän aikana niin tutuiksi, että erilaiset oireet ja hoidot olivat imeytyneet mieleen ihan salakavalasti. Asian systemaattinen opiskelu vaatii tietenkin paljon lukemista, mutta kyllä se kaikki on helpompaa kun pohjalla on niin paljon tietoa, jonka varaan omaa osaamistaan voi rakentaa.

Tänä keväänä on kirjapänttäämisen lisäksi luvassa paljon kaikkea jännittävää, josta tällainen stressaaja voi tietenkin etukäteen hermoilla. Kolmosvuonna ylipäätään kaikki pääsevät viettämään yhden illan terveyskeskuspäivystyksessä sekä aamupäivän terveyskeskuksen vastaanotolla, jossa otetaan ihan itse vastaan potilas! Minulla terveyskeskuspäivystys on vastassa muutaman viikon päästä ja tuo vastaanottotilanne jossain kohtaa kevään aikana.

Oikean potilaan lisäksi meillä on tänä vuonna (osalla kurssikavereistani oli jo syksyllä) myös harjoitus, jossa vastaanotetaan ja haastatellaan "potilas" ja koko tilanne videoidaan ja sitten yhdessä muutaman muun kurssikaverin sekä opettajan kanssa katsotaan ja arvostellaan. Kovin kuumottavan kuuloisia harjoituksia kaikkineen siis tiedossa. Onneksi se kaikki on tosiaan vain harjoitusta, vaikkakin terveyskeskuksessa potilastapaamiset ovatkin ihan oikeita. Mukana on kuitenkin aina opettaja katsomassa, että asiat hoituvat ja me opimme jotain.

Näiden lisäksi meillä on noin kuukauden kuluttua kliinisten taitojen evaluaatio, jossa saamme jokainen vuorollamme näyttää opettajille osaamistamme erilaisissa potilaan tutkimis- ja hoitamistaidoissa kuten kanyloinnissa, nestehoidon suunnittelussa, sydämen ja keuhkojen kuuntelussa, ekg:n tulkinnassa, katetroinnissa, suturoinnissa jne. Viime syksyn nestejakson kanylointiharjoituksessa totesin, etten tosiaan ole parhaimmillani kun joku katsoo vierestä, vaikka muuten kyseinen toimenpide minulta sujuisikin. Evaluaatiokin siis jännittää melkoisesti!

 No, pieni kuumottelu sopineekin tähän vuodenaikaan kun ulkona nautitaan paukkuvista pakkasista (ainakin ensi viikolla kun kuulemma mittarit lähentelevät kahtakymmentä miinusastetta) sekä narskuvista hangista. Kuten sanottua, luminen talvi suo kuitenkin upeat puitteet kuvailuun ja tilannetta edesauttaa mukavasti aviomieheltä lahjaksi saatu järkkärikamera. <3

Opiskelua ja velvollisuuksia 24h?

Opiskelu on edelleen todella kivaa ja mielenkiintoista, mutta nyt alkaa jo kaduttaa se, ettei viime viikolla tullut pidettyä yhtäkään vapaapäivää lukemisesta. Olo on aika stressaantunut nyt ja alan olla jo ihan puhki ja täynnä ekg:tä, sepelvaltimotauteja ja verisuonen seinämän muutoksia...

Liika on liikaa, vaikka kuinka asia kiinnostaisi. On kummallista, miten sitä ei näinkään vanhana ole vielä oppinut huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, vaikka aina luulenkin osaavani ottaa omaa aikaa ja pitää taukoja. Kuitenkin lopulta päätyy kasaamaan itselleen liikaa hommia ja yrittämään ihan liikaa kerralla.

Melkein jo kaduttaa se aikaisempi tekstini, jossa hehkutin opiskeluarjen ihanuutta verrattuna työelämään. On totta, että koulussa ei ehkä tarvitsisi olla niin paljon stressiä kaikesta suoriutumisesta, koska lopulta kenenkään henki ei ole kysymyksessä ja sitä opiskellaan kuitenkin vain itseä varten. Kuitenkin tunnollisen opiskelijan taakkana on aina se, että pyrkii täydellisyyteen ja haluaa suoriutua kaikesta niin hyvin kuin mahdollista, vaikkei resursseja siihen oikeasti edes olisi. Työelämässä sentään työasiat jäävät (optimaalisessa tapauksessa ainakin) työpaikalle, eikä kotona odota suunnaton vuori kaikkia tekemättömiä kouluhommia. Näin ainakin silloin kun on jo valmistunut.

Opinnot vievät todella paljon "vapaa-ajasta", koska sen lisäksi, että tässä jaksossa on paljon luentoja ja harjoitustöitä, jotka vaativat etukäteisvalmistautumista, puhumattakaan kattavista tutorkeisseistä (viimeisimpäänkin keissiin sain tehtyä lähes 20 sivua muistiinpanoja), olisi itseopiskeltavaa tietoa vaikka kuinka paljon ekstraa. Minusta tuntuu tärkeältä myös kerrata nyt kaikkea vanhaa, koska valitettavasti monet asiat ovat jo päässeet unohtumaan. Kuitenkaan uuden asian opiskelulle ja vanhan kertaamiselle ei tunnu löytyvän tarpeeksi aikaa millään.

Ajanpuute onkin varmaan ikuisuusasia lääkiksessä. Kaikesta löytyisi niin paljon lisää ja syvällisempää tietoa ja koskaan ei oikeastaan tunnu, että raja tulisi vastaan. Ei kai koskaan voi olla haitaksikaan, jos lääkäri tietää jostakin asiasta enemmän kuin vaaditun minimin? Tässä kohtaa ero on mielestäni suurin hoitajanuraani verrattuna. Niinä aikoina pystyin monet asiat sivuuttamaan vain sillä, että tätä tarvitsekaan tietää, koska lääkärillä on kuitenkin lopulta vastuu hoitopäätöksien teosta ja diagnostiikasta. Lääketieteen opiskelijana on taas nyt kova stressi yrittää tietää kaikesta kaikki, koska koskaan ei voi tietää, jos juuri jonkun potilaan kohdalla se harvinainen oire olisikin tärkein kulmakivi diagnoosin tekemiseen ja ilman sen huomaamista teetkin virheen...

Opiskella voisi siis hyvinkin vaikka kellon ympäri, kuten olen aikaisemminkin todennut. Vapaa-aikaa kuitenkin täytyy viettää muutenkin kuin koulukirjojen parissa tai Oppiportin syövereissä. Ja onneksi tai valitettavasti olenkin nyt saanut kalenteria taas täyttymään kaikenlaisilla muilla menoilla, vaikka olenkin niitä kovasti yrittänyt vältellä. Siinä taas toinen juttu, mikä ihmetyttää. Että tämän ikäisenä oman vapaa-ajan hallinta on näin retuperällä. Miten voi olla mahdollista, että kaikenlaisista ekstramenoista ja -vastuista karsimisesta huolimatta ylimääräistä tehtävää nyt onkin vaikka joka viikonpäivälle?

Opiskelujen lisäksi arkielämää kiireistämässä on muutamia tanssitreenejä, koska jotenkin taas päädyin lupautumaan tekemään koreografiaa tulevaan kevään näytelmäämme, vaikken tänä vuonna olekaan tanssimassa. Lisäksi meillä on muitakin tanssiprojekteja menossa. Näytelmäkerhosta löysin itselleni tietysti myös muuta työtä tanssimisesta eläköityessäni; tänä vuonna vaikutan nimittäin sitten puvustuksessa ja sanoituksessa. Nämäkin kaikki ovat tietysti kivoja puuhia, mutta kiireisinä päivinä kaikki ylimääräinen vain tuntuu liialta. On se kurjaa kun vapaa-aikakin muuttuu työlääksi...

Uuden vuoden lupauksiini voisi tulevina vuosina kuulua vaikka se, etten oikeasti, siis OIKEASTI, ota mitään vastuuhommia kontolleni tai lupaudu ylimääräisiin menoihin mukaan. Niitä voi sitten katsoa päivä-, tai viikkokohtaisesti tilanteen tullen. Mutta mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi vai miten se meni? Tuskinpa tulee tällaista ihmettä koskaan tapahtumaan, etten ole saanut kalenteriani täytettyä jo viikkoja etukäteen. Ja ketä yritän huijata? Kyllähän minä nautin tästä aktiivisesta arjesta, oikeasti. ;)


P.S. Ulkona on ollut viime päivinä niiiiin kaunista, vaikka ihan hyytävän kylmää ainakin täällä Tampereella. Mutta kaikessa on hyvät puolensa, talvessakin.

Ihanaa rintakipua ja hengenahdistusta

Ensimmäinen viikko Rintakipu & Hengenahdistus -jaksoa takana ja vielä neljä edessä! (Vai montako niitä on, nyt en jaksakaan tarkistaa). Viikon aikana on palauteltu mieleen fuksikeväänä opiskeltuja perusasioita EKG:stä sekä opiskeltu kohonneen verenpaineen diagnosointia ja hoitoa.

Päivät olivat jo ensimmäisellä viikolla todella pitkiä ja opiskelu alkoi tuntua heti alkuun rankalta, koska työmäärä on jälleen kerran valtava. Nämä asiat ovat tärkeitä ja haluan opiskella ne kunnolla. Opiskeluun vaan voisi käyttää aikaa paljon yli vuorokaudessa olevien tuntien, eikä valmista tule oikeasti koskaan. Aina löytyy lisää tietoa, mitä selventää itselleen. Totuus on kuitenkin se, että kaikessa uuden oppimisessa tarvitsee myös lepoa. Oppiminen on oikeastaan tehokkainta silloin kun ei aktiivisesti edes yritä oppia mitään. Uutta tietoa täytyy hetken aikaa sulatella ja antaa ajatusten muhia itsekseen ennen kuin ne voi tallentaa pitkäkestoiseen muistivarastoon.

Tutoreiden tekemiseen kuitenkin menee varsinkin jakson alussa useita tunteja, joten muhimislepohetkiin ei nyt juuri pysty resursoimaan tarpeeksi aikaa. Ainakaan tällä hetkellä. Opiskelu on kuitenkin edelleen (tai jälleen) todella kivaa ja mielenkiintoista, joten ei haittaa, vaikkei tälle viikolle nyt varmaan osukaan yhtään opiskeluvapaata päivää. Tulevilla viikoilla sitten, ehkä!

Tällä kertaa tutorista saimme opiskelutavoitteeksi "verenpainelääkkeet" ja "vasemman kammion hypertrofian". Ensimmäinen siis kattaa kaikki kohonneen verenpaineen hoitoon tarkoitetut lääkkeet eli nesteenpoistolääkkeet, beetasalpaajat (ja alfareseptoreihin vaikuttavat lääkkeet), kalsiumkanavan salpaajat ja RAA -järjestelmään vaikuttavat lääkkeet. Erilaisia verenpainelääkkeitä on useita ja opiskelutavoiteena on siis kaikki näihin liittyvä, eli vaikutusmekanismit, annostukset, indikaatiot (eli milloin kuuluu käyttää ja kenelle) sekä haittavaikutukset. Melkoinen paketti siis muutaman päivän aikana sisäistettäväksi!

EKG:n tulkinta on onneksi ollut ainakin nyt aluksi yllättävän helppoa. Joululomalla kävin läpi yhden verkkokurssin EKG:n perusteista ja siitä tuntuu jääneen aika paljon käteen. Nyt vielä ei ole joutunut käyttämään kamalasti aikaa perusteiden selventämiseen, eikä tulkinta ole vielä ainakaan aiheuttanut yhtään verenpaineen nousua tai harmaita hiuksia. Ehkä sitten myöhemmin kun päästään rytmihäiriöihin ja infarktimuutoksiin... Joka tapauksessa koko EKG tuntuu niin tärkeältä työkalulta hallita, että mielelläni paneudun siihen nyt kunnolla.

Toinen tärkeä asia tuntuu olevan keuhkojen röntgenkuva (tai on siinä toki sydänkin). Tätäkin harjoittelimme vähän silloin fuksivuoden keväällä Hapensaanti -jaksossa. Nyt kuitenkin mennään vielä vähän syvemmälle aiheeseen, koska nämä diagnosointityökalut pitäisi jo pian hallita. Meillä oli thoraxkuvan tulkinnasta yksi todella hyvä luento, jolla vanhat tiedot palautuivat mieleen ja uutta tuli taas opittua. Lisäksi on onneksi luvassa jonkinlainen ryhmätyökin aiheesta. EKG:stakin on tässä jaksossa useampia ryhmätöitä, joten jakson loppupuolella on varmasti hyvinkin syvällinen ote koko diagnostiikkaan.

Jakso on ihanan kliininen, kuten ennakkoon osasin odottaakin. Ensimmäisen viikon luennot olivat nekin jo mielenkiinnoltaan huippuluokkaa, ja niiden lisäksi meillä on luvassa myös monipuolisesti tärkeitä taitoja opettavia ryhmätöitä ja tilaisuuksia harjoitella potilaiden tutkimista. Tällä viikolla pääsimmekin jo TAYS:iin kuuntelemaan potilaiden sydänääniä ja eilen saimme harjoitella nilkka-olkavarsipaineiden mittaamista toisiltamme sekä alaraajojen verenkierron arviointia. Molemmat harjoitustyöt olivat todella hyviä ja opettavaisia.

Viime syksyltä jäänyt positiivinen ja innostunut ote opiskeluihin on siis edelleen tallella ja kaikki tuntuu niin mielenkiintoiselta ja tärkeältä! Kolmosvuosi on kyllä ollut aivan ehdottomasti tähän asti paras ja lääkisopiskelu on todellakin mahtavaa. <3

Sydänäänten kuuntelu on muuten niin paljon mukavampaa kun on vihdoin kunnollinen stetoskooppi hankittuna! Voin todellakin suositella Littmannin stetareita, vaikka kalliit ovatkin. (Kuvassa on nukke :))

2018

Nyt kun ollaan päästy jo uuden vuoden puolelle, voisi ensimmäinen blogiteksti otsikon mukaisesti koskea tätä vuotta. Mitä on odotettavissa minun vuodeltani 2018?

Täytän tänä vuonna 30. Jokseenkin pelottava luku ja ala-asteikäistä itseäni lainatakseni: "vanha". Yllättävää kyllä, mikään kolmenkympin kriisi ei ole kuitenkaan vielä iskenyt. Ehkä osittain siksi, etten enää ajattele 30 -vuotiaan ihmisen olevan vanha tai edes välttämättä kovin aikuinen. Ehkä oman ikää kuvaavan numeron kasvaessa käsite esimerkiksi keski-ikäisyydestä siirtyy koko ajan kauemmas. Nyt esimerkiksi pidän viisikymppisiä keski-ikäisinä, kun joskus olen saattanut ajatella niin kolmekymppisistä.

Mihinkään kriisiin ei myöskään ole aihetta, koska koen oman elämäni olevan ihan hyvässä pisteessä. Tietysti joskus teininä varmasti ajattelin omaavani tässä kohtaa jo ammatin, aviomiehen, omakotitalon ja liudan lapsia, mutta ainakin puolet näistäkin tavoitteista on kuitenkin jo saavutettu. Elämä ei myöskään tosiaan lopu kun täyttää 30, joten aikaa on vielä vaikka mihin! Ehkä en kuvitellut enää opiskelevani tässä iässä, mutta olen tuostakin päätöksestä kuitenkin kovin onnellinen.
Kolmekymppinen opiskelija on tietysti melko "vanha" kun tämänkin vuoden fuksit olivat parhaassa tapauksessa minua 10 vuotta nuorempia. Ikä kuitenkaan ei ole enää niin iso juttu tässä iässä. Ainakaan minulle.

En tosin tiedä onko kolmenkympin kriisin tarkoitus iskeä ennen kuin täyttää 30 vai vasta sen jälkeen? Tai kenties syntymäpäivänä? No, se jää nähtäväksi sitten... Mutta onneksi tähän vuoteen tulee kuulumaan paljon muutakin kuin mahdolliset kriisit.

Vuosi jatkuu opiskelujen osalta tietysti kolmannella vuosikurssilla ja keväällä on luvassa edelleen toinen toistaan mielenkiintoisemman oloisia jaksoja ja kliinisten taitojen varastoa tulee varmasti kasvatettua opintojen edetessä. Meillä on nyt ensimmäiseksi luvassa jakso nimeltä Rintakipu ja hengenahdistus, jonka aikana vihdoin toivottavasti opin tulkitsemaan ekg:tä ja keuhkokuvia kunnolla niin, että joskus olisi toivoa diagnosoida potilaita oikein. Lisäksi mukaan tulee tietysti kaikkia sydän- ja hengityselinsairauksia sekä lääkkeitä. Jakso on varmasti vaikea, mutta ah, miten mielenkiintoinen!

Kevät jatkuu sitten Hermoston toiminnan häiriöt ja Diagnostiikka ja hoito -jaksoilla, joiden sisällöstä en oikeastaan vielä tiedä mitään. Ylipäätään olen ajatellut, että tänä vuonna voisi olla stressaamasta asioista hirveästi etukäteen. Mitä tulee, se tulee ja turha sitä on etukäteen murehtia. Ei siis ole kova hinkukaan nyt selvittää etukäteen, mitä noihin kahteen jaksoon sisältyy. Hoidetaan rintakivut ja hengenahdistukset ensin. Uusi mottoni voisi siis varmaan olla tälle vuodelle carpe diem, tai jotain muuta lennokasta ja vähästressistä.

Jonkin verran tulevaisuutta pitää kyllä etukäteen miettiä. Kesällä pääsen nimittäin ensimmäistä kertaa lääkärin hommiin. En aivan oikeisiin töihin tietenkään, mutta amanuenssiksi! Jotkut varailivat amanuenssuuripaikkoja jo viime kesän aikana, mitä itse pidin ihan täysin liian aikaisena toimintana, mutta mikä lopulta osoittautui nykypäivän malliksi. Meitä lääketieteen opiskelijoita on niin valtavan paljon, että kilpailua harjoittelu- ja kesätyöpaikoista on kovasti. Niinpä minäkin sitten sovin jo kesäkuuksi amanuenssuurin 10 kuukautta etukäteen eli viime elokuussa. Toinen paikka tulee yliopiston kautta ja ne me saamme tieteää nyt keväällä.

Tietysti voisi laittaa kaikki panoksensa vain tähän yliopiston kautta järjestettävään paikkaan, mutta meidänkin kurssilla on niin paljon opiskelijoita, että todennäköisesti koulu pystyy tarjoamaan vain yhden 3-4 viikon mittaisen harjoittelujakson. Itse kuitenkin ainakin haluan olla lähes koko kesän töissä, koska mistäs muualta opiskelija rahaa saa. (Oikeasti elämisen ja tulojen kannalta viisaampaahan minun olisi ottaa vain 3-4 viikon amanuenssuuri ja tehdä loppukesä sairaanhoitajan töitä; ei amanuensseille makseta juuri mitään.)

Mutta. Ei mennä negailun puolelle. Amanuenssiharjoittelu on varmasti todella mielenkiintoista ja jännittävää! :) Oikeastaan sillä ei ole ihan hirveästi väliä, millaisen paikan saan koulun kautta, koska kaikkialla varmasti on mielenkiintoista ja oppii paljon. Itse sopimani paikka on kirurgialle, joten pääsen sitä puolta joka tapauksessa sitten kesän aikana näkemään. Ja kenties olen vähän viisaampi sen suhteen, haluanko lopulta kirurgiksi ollenkaan...

Kesän jälkeen ollaankin sitten nelosella! Syksyllä on edessä viimeinen puolivuotinen prekliinistä opiskelua tutoristuntoineen ja luentoineen. Sen jälkeen pitäisi olla valmis klinikkaan eli vaeltelemaan sairaalassa isona kandilaumana opettajaa seuraten ja potilaita päästä varpaisiin tutkien. Nyt siis on edessä enää yksi vuosi perinteistä lääkisopiskelua. Perinteisellä tarkoita sitä mitä se on tähän asti ollut. Aikaisemman kokemukseni nojalla voin veikata, että tuo vuosi menee nopeasti!

Koulu ja opinnot näyttelevät niin isoa roolia elämässäni, etten osaa tähän hätään lisätä mitään erityisisä suunnitelmia siivilielämäni puolelta vuodelle 2018. Ehkä etsimme uutta asuntoa tänä vuonna, koska nämä nykyiset kaksion neliömme alkavat käydä hieman ahtaiksi. Toisaalta taas meillä on ihana asunto huippusijainnilla ja mukava vuokranantaja, joten saa nähdä haluammeko sittenkään muuttaa vielä vähään aikaan. Asunnon lisäksi hankintana voisi tänä vuonna olla auto, sillä oma rakas 18 -vuotislahjaksi saamani Citroen alkaa nyt todella vedellä viimeisiään. Toisaalta me kaupunkilaisina hyvin harvoin mitään autoa tarvitsemme, joten sekin hankinta saattaa lykkääntyä ensi vuoden puolelle...

Luvassa on kuitenkin kaiken kaikkiaan varmasti kiva vuosi. En tiedä voiko tulevaisuudessa mikään vuosi vetää vertoja 2017:lle, koska se vain oli yksinkertaisesti paras. Mutta varmasti yritys on kova. Ja uuden moton mukaisesti aion joka tapauksessa nauttia joka hetkestä!