2018

Nyt kun ollaan päästy jo uuden vuoden puolelle, voisi ensimmäinen blogiteksti otsikon mukaisesti koskea tätä vuotta. Mitä on odotettavissa minun vuodeltani 2018?

Täytän tänä vuonna 30. Jokseenkin pelottava luku ja ala-asteikäistä itseäni lainatakseni: "vanha". Yllättävää kyllä, mikään kolmenkympin kriisi ei ole kuitenkaan vielä iskenyt. Ehkä osittain siksi, etten enää ajattele 30 -vuotiaan ihmisen olevan vanha tai edes välttämättä kovin aikuinen. Ehkä oman ikää kuvaavan numeron kasvaessa käsite esimerkiksi keski-ikäisyydestä siirtyy koko ajan kauemmas. Nyt esimerkiksi pidän viisikymppisiä keski-ikäisinä, kun joskus olen saattanut ajatella niin kolmekymppisistä.

Mihinkään kriisiin ei myöskään ole aihetta, koska koen oman elämäni olevan ihan hyvässä pisteessä. Tietysti joskus teininä varmasti ajattelin omaavani tässä kohtaa jo ammatin, aviomiehen, omakotitalon ja liudan lapsia, mutta ainakin puolet näistäkin tavoitteista on kuitenkin jo saavutettu. Elämä ei myöskään tosiaan lopu kun täyttää 30, joten aikaa on vielä vaikka mihin! Ehkä en kuvitellut enää opiskelevani tässä iässä, mutta olen tuostakin päätöksestä kuitenkin kovin onnellinen.
Kolmekymppinen opiskelija on tietysti melko "vanha" kun tämänkin vuoden fuksit olivat parhaassa tapauksessa minua 10 vuotta nuorempia. Ikä kuitenkaan ei ole enää niin iso juttu tässä iässä. Ainakaan minulle.

En tosin tiedä onko kolmenkympin kriisin tarkoitus iskeä ennen kuin täyttää 30 vai vasta sen jälkeen? Tai kenties syntymäpäivänä? No, se jää nähtäväksi sitten... Mutta onneksi tähän vuoteen tulee kuulumaan paljon muutakin kuin mahdolliset kriisit.

Vuosi jatkuu opiskelujen osalta tietysti kolmannella vuosikurssilla ja keväällä on luvassa edelleen toinen toistaan mielenkiintoisemman oloisia jaksoja ja kliinisten taitojen varastoa tulee varmasti kasvatettua opintojen edetessä. Meillä on nyt ensimmäiseksi luvassa jakso nimeltä Rintakipu ja hengenahdistus, jonka aikana vihdoin toivottavasti opin tulkitsemaan ekg:tä ja keuhkokuvia kunnolla niin, että joskus olisi toivoa diagnosoida potilaita oikein. Lisäksi mukaan tulee tietysti kaikkia sydän- ja hengityselinsairauksia sekä lääkkeitä. Jakso on varmasti vaikea, mutta ah, miten mielenkiintoinen!

Kevät jatkuu sitten Hermoston toiminnan häiriöt ja Diagnostiikka ja hoito -jaksoilla, joiden sisällöstä en oikeastaan vielä tiedä mitään. Ylipäätään olen ajatellut, että tänä vuonna voisi olla stressaamasta asioista hirveästi etukäteen. Mitä tulee, se tulee ja turha sitä on etukäteen murehtia. Ei siis ole kova hinkukaan nyt selvittää etukäteen, mitä noihin kahteen jaksoon sisältyy. Hoidetaan rintakivut ja hengenahdistukset ensin. Uusi mottoni voisi siis varmaan olla tälle vuodelle carpe diem, tai jotain muuta lennokasta ja vähästressistä.

Jonkin verran tulevaisuutta pitää kyllä etukäteen miettiä. Kesällä pääsen nimittäin ensimmäistä kertaa lääkärin hommiin. En aivan oikeisiin töihin tietenkään, mutta amanuenssiksi! Jotkut varailivat amanuenssuuripaikkoja jo viime kesän aikana, mitä itse pidin ihan täysin liian aikaisena toimintana, mutta mikä lopulta osoittautui nykypäivän malliksi. Meitä lääketieteen opiskelijoita on niin valtavan paljon, että kilpailua harjoittelu- ja kesätyöpaikoista on kovasti. Niinpä minäkin sitten sovin jo kesäkuuksi amanuenssuurin 10 kuukautta etukäteen eli viime elokuussa. Toinen paikka tulee yliopiston kautta ja ne me saamme tieteää nyt keväällä.

Tietysti voisi laittaa kaikki panoksensa vain tähän yliopiston kautta järjestettävään paikkaan, mutta meidänkin kurssilla on niin paljon opiskelijoita, että todennäköisesti koulu pystyy tarjoamaan vain yhden 3-4 viikon mittaisen harjoittelujakson. Itse kuitenkin ainakin haluan olla lähes koko kesän töissä, koska mistäs muualta opiskelija rahaa saa. (Oikeasti elämisen ja tulojen kannalta viisaampaahan minun olisi ottaa vain 3-4 viikon amanuenssuuri ja tehdä loppukesä sairaanhoitajan töitä; ei amanuensseille makseta juuri mitään.)

Mutta. Ei mennä negailun puolelle. Amanuenssiharjoittelu on varmasti todella mielenkiintoista ja jännittävää! :) Oikeastaan sillä ei ole ihan hirveästi väliä, millaisen paikan saan koulun kautta, koska kaikkialla varmasti on mielenkiintoista ja oppii paljon. Itse sopimani paikka on kirurgialle, joten pääsen sitä puolta joka tapauksessa sitten kesän aikana näkemään. Ja kenties olen vähän viisaampi sen suhteen, haluanko lopulta kirurgiksi ollenkaan...

Kesän jälkeen ollaankin sitten nelosella! Syksyllä on edessä viimeinen puolivuotinen prekliinistä opiskelua tutoristuntoineen ja luentoineen. Sen jälkeen pitäisi olla valmis klinikkaan eli vaeltelemaan sairaalassa isona kandilaumana opettajaa seuraten ja potilaita päästä varpaisiin tutkien. Nyt siis on edessä enää yksi vuosi perinteistä lääkisopiskelua. Perinteisellä tarkoita sitä mitä se on tähän asti ollut. Aikaisemman kokemukseni nojalla voin veikata, että tuo vuosi menee nopeasti!

Koulu ja opinnot näyttelevät niin isoa roolia elämässäni, etten osaa tähän hätään lisätä mitään erityisisä suunnitelmia siivilielämäni puolelta vuodelle 2018. Ehkä etsimme uutta asuntoa tänä vuonna, koska nämä nykyiset kaksion neliömme alkavat käydä hieman ahtaiksi. Toisaalta taas meillä on ihana asunto huippusijainnilla ja mukava vuokranantaja, joten saa nähdä haluammeko sittenkään muuttaa vielä vähään aikaan. Asunnon lisäksi hankintana voisi tänä vuonna olla auto, sillä oma rakas 18 -vuotislahjaksi saamani Citroen alkaa nyt todella vedellä viimeisiään. Toisaalta me kaupunkilaisina hyvin harvoin mitään autoa tarvitsemme, joten sekin hankinta saattaa lykkääntyä ensi vuoden puolelle...

Luvassa on kuitenkin kaiken kaikkiaan varmasti kiva vuosi. En tiedä voiko tulevaisuudessa mikään vuosi vetää vertoja 2017:lle, koska se vain oli yksinkertaisesti paras. Mutta varmasti yritys on kova. Ja uuden moton mukaisesti aion joka tapauksessa nauttia joka hetkestä!

2017

2017 vetelee nyt viimeisiään ja pian saadaan nauttia ilotulitteiden väriloistosta ja viimeisten tinojen tuomista ennustuksista (ensi vuonnahan niitä ei sitten enää valetakaan). Vaikka kuluneesta joululomasta ja etenkin Malediivien -matkastammekin olisi nyt kerrottavaa, täytyy ensin nauttia tästä nostalgisuudesta, jonka vanhan vuoden kuoppaaminen tuo tullessaan ja muistella mennyttä vuotta.

Minulle 2017 oli varmaan yksi elämäni tärkeimmistä vuosista - meninhän naimisiin! Voi siis hyvälläkin syyllä sanoa, että tämä vuosi oli yksi käännekohta elämässäni. Häät ja niiden suunnittelu veivät hyvän osan tämän vuoden ensimmäisestä puolikkaasta ja häiden jälkipuintikin vaati muutaman kuukauden kesän lopusta ja syksyn alusta. Häiden lisäksi siviilipuolella ei siis paljoa muuta mainittavaa ehtinyt tapahtuakaan. Paitsi tietysti häämatka(t).

Palataanpas kuitenkin alkuun...

Kevät, eli lääkiksen kakkosvuoden kevätlukukausi kului hurauksessa muun muassa näytelmämme tanssien harjoituksissa ja loppukeväästä näytöksissä. Rankka treenaus vaati veronsa ja päätinkin, etten enää lähde mukaan tanssijaksi. Kevät tuntui muutenkin kiireiseltä, vaikka onnistuneesti karsinkin kaikenlaisista vapaa-ajan menoista. Ainakin kaikista bileistä ja muista opiskelijatapahtumista. Sen sijaan löysin aikaa itselleni ja lähimmille ystävilleni. 

Opiskeluissa etenimme hormoneihin, elimistön puolustusjärjestelmään ja lopulta vanhenemisen fysiologiaan. Opettelimme tietysti teorian ohella potilaiden tutkimista ja erilaisia "lääkäriniksejä". Kevät oli kuitenkin näiden suhteen melko köyhänlainen ja tuntui paikoin vain raskaalta puurtamiselta kirjojen ääressä. Etenkin Hyökkäys ja puolustus oli jaksona aikamoinen sillisalaatti ja jopa heti sen jälkeen ote jaksosta oli melko hutera.

Toukokuussa lääkiksestä 1/3 suoritettuamme saimme kandin arvonimet ja vietimme kandijuhlaa. Silloin tuntui, että nyt ollaan jo jotain suurta, vaikkei oikeastaan oltu kovin paljon fukseja viisaampia. Kandipotkijaisissakin meno oli kuin Injektioissa (eli lääkiksen fuksiaisissa). Siitä sitten suuntasimmekin kukin omiin kesänviettopuuhiimme. Jotkut kurssikaverini kokeilivat jo tänä kesänä manuilua (eli lääkäriharjoittelijana olemista).

Itse vietin kesäni todennäköisesti viimeistä kertaa sairaanhoitajan hommissa ja syksyllä tunsin haikeutta siitä, että se osa elämääni on nyt ohi. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos päätänkin palata hoitotyön pariin lääkärinäkin? Olen sittemmin myös tietysti tehnyt keikkaa hoitajana (nytkin joululomalla) ja pohtinut, pitäisikö sittenkin ensi kesänä vielä tehdä hoitotyötä kun siitä maksetaan niin paljon paremmin kuin amanuenssuurista...

Kesäkin kuitenkin hurahti ohi yhtenä synkkänä ja sateisena ajanjaksona hääpäivän ihanuutta ja tuurilla sattunutta aurinkoista säätä lukuunottamatta. Kolmosen syksy koittikin siis melko pian. Ja miten innolla sen otinkaan vastaan! Kolmoselle meno tuntui jo etukäteen ilahduttavalta ja odotukset olivat korkealla. Odotin kolmosvuodelta kliinisyyttä ja sellaista itsetuntemuksen autuutta, kun koulussa voi olla jo kuin kotonaan ja omat opiskelumetoditkin ovat käyneet tutuiksi. Noh, edelleen kuitenkin tuntuu, että opiskelutavoissa olisi parantamisen varaa. 

Kolmosen syksy ylitti kyllä odotukset. Opiskelu oli ainakin näin retrospektiivisesti syksyllä todella mukavaa, mielenkiintoista ja sopivalla tavalla haastavaa. Ennaltaehkäisy -jaksoa lukuunottamatta opiskelusisältö oli juuri sitä mitä olin odottanutkin. Lääkis tuntui viimeistään nyt lääkikseltä ja ammatinvalinta oikealta. Löysin vihdoin kahvilassa lukemisen innostuksen ja itse opinnoissakin alkoi tuntua, että palaset loksahtelevat nyt kohdalleen kun osa asioista alkaa kertaantua.

On vaikeaa nostaa esiin mitään yksittäisiä tapahtumia tai asioita vuoden ajalta näin äkkiseltään ajateltuna, koska paljon on tietysti taas tapahtunut. Tänä vuonna löysin innostuksen historiallisesta fiktiosta ja ehdinkin vuoden aikana ahmia kymmenittäin brittien kuningattarista kertovia romaaneja ja katsoa myös muun muassa Tudors- ja White queen -sarjat läpi. Vapaa-aikapuolella innostuin myös jälleen valokuvauksesta ja päätin elvyttää vanhan tankotanssiharrastukseni.

Vuosi huipentui sitten joululoman alkuun ja häämatkaamme Malediiveille, josta varmaan teen oman postauksen myöhemmin. Matkalta palasimme jouluksi koti-Suomeen. Joulu oli tänäkin vuonna ihana ja rentouttava, muttei silti yhtään haitannut, vaikka se jäikin vähän lyhyeksi. Joulupäivänä kun aloitin sitten taas työt sairaanhoitajana tutulla osastolla.

Tämä vuosi oli siis kaiken kaikkiaan ihana ja hyvin positiivissävytteinen. En osaa ainakaan tällä hetkellä mainita mitään kovin huonoja tapahtumia tai ajanjaksoja vuodelta 2017. Opiskelut maistuivat ja toivon, että sama meno jatkuu tulevina vuosina! Tästä on oikein hyvä jatkaa.

Hyvää uutta vuotta 2018!

Kuten kuvista näkyy, innostuin häämatkalla jälleen valokuvauksesta; etenkin kukkakuvat täyttivät kameran muistikortin. Mikäs sen parempi paikka niille kuin tämä blogi :)

Vähän toisenlaista näkökulmaa välillä

Vielä ennen matkalle karkaamista päätin piipahtaa täällä blogin puolella ja selata vanhoja tekstejä. Tässä on yksi, jonka kirjoitin viime elokuussa (tai syyskuussa) Ennaltaehkäisy -jakson aikana. Silloin en sitä saanut valmiiksi tai julkaistua, mutta ajattelin nyt julkaista sen kuitenkin epävalmiinakin. Se on nimittäin ihan hyvä vastakohta kaikelle sille lääketiede ja opiskelu-on-niin-kivaa -hehkutukselle, mitä olen viime aikoina harrastanut. Nyt on ollut todella hyvät fiilikset, mutta näköjään aina ei ole:
_________________________________________________________________________________

Olen jostain syystä ruvennut viime aikoina miettimään (ja myös pelkäämään omia ajatuksiani) että olenko edes kiinnostunut lääketieteestä. En varsinaisesti suhtaudu intohimoisesti koulutehtäviini vaan yritän vain lähinnä suoriutua niistä. En ahmi innolla koulukirjojani tai lue vapaa-ajalla lääketieteeseen liittyvää asiaa. En ole mikään guru psykiatrisissa häiriöissä kuten eräs ystäväni, joka on lukenut lähes kaikki alan kirjallisuuden tai istu luennoilla korvat höröllä imemässä itseeni tietoa kuten toinen ystäväni. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ehkä pitäisi. Jos tämä todella on unelma-ammattini ja jos olen kiinnostunut lääketieteestä, niin miksen sitten suhtaudu siihen intohimoisesti?

Nyt kun olen vihdoin saavuttanut yhden mahdottomalta tuntuneen unelmani opiskelupaikasta lääkiksessä, eikö minun pitäisi riemuita siitä päivittäin? Miksi valitan opiskelusta kun joku toinen olisi valmis maksamaan mahdollisuudesta osallistua samoille jaksoille tekemään opintoja, joita minä hampaat irvessä vain suoritan suorittamisen pakosta? Miten voi olla, että haluan lääkäriksi, mutten silti juuri seuraa yhteiskunnallista keskustelua lääkäreiden työllisyydestä, sote-uudistuksesta tai lue alan uusimpia tutkimuksia ihan vapaaehtoisesti?

Kyllä minä haluan lääkäriksi. Kyllä minä pidän opiskelusta. Kyllä tämä on unelma-ammattini. Pohdiskeluissani olen tullut siihen tulokseen, että opintojen kova tahti ja suuret suorituspaineet vievät mehut ja innostuksen uuden oppimisesta. Joskus ei-niin-laadukkaasti tehdyt luennot ja ajoittain yksitoikkoinen powerpoint -esitys luennon muodossa latistavat mielenkiintoisenkin aiheen. Uskon, että opetuksen laadulla on todella suuri osuus opiskelijoiden motivaatiossa. Olin aivan innoissani kun meille muutama päivä sitten pidettiin ryhmäopetusta gynekologisen potilaan haastattelusta ja tutkimisesta. Opettaja oli nimittäin loistava! Todella innostava, asiantunteva ja ammattitaitoinen. Opetettavat asiat tuntuivat todella tärkeiltä ja kuuntelin varmasti jokaisen sanan, jonka opettaja sen puolitoistatuntisen aikana päästi suustaan.

Opettajan innostus tarttuu. Parhaassa tapauksessa oman erikoisalansa voi joku valita sillä perusteella, että sen alan kliininen opettaja tai professori on osannut motivoida opiskelijaa oikealla tavalla. Ei ole aivan samantekevää kuka luennon pitää. Asiantuntijan olisi tärkeää olla itsekin kiinnostunut omasta aiheestaan. Tietysti varjopuolena tällaisessa asiantuntijassa luennoimassa voi olla se, että kun on liian syvällä omassa jutussaan, ei osaa opettaa sitä enää sellaisille, jotka eivät tiedä asiasta mitään. Kovan luokan asiantuntija saattaa sortua käyttämään sellaista kieltä, joka ei lähes maallikko-opiskelijoille sano mitään.

Ajan puute on varmastikin yksi tekijä, joka estää olemasta lääketieteestä innostunut "vapaa-ajalla". Kun tekemistä on niin paljon, niin helposti sitä vain tyytyy tekemään pakolliset hommat ja muuten luistamaan sieltä, missä aita on matalin. Aivojen nollaamiseksi sitä sitten tekee mieluummin jotain ihan muuta kuin on lääketieteen kanssa tekemisissä. Varmaan jos olisin ollut kesäni töissä esimerkiksi marjanmyyjänä tai kaupan kassalla sairaanhoitajan vastuiden sijaan, olisin saanut luettua ne kymmenet Lääkärilehdet, jotka kirjahyllyyni ovat opiskeluiden aikana kertyneet. Lehdet, jotka ovat odottaneet sopivaa hetkeä tulla luetuiksi ja joiden lukemisen olen joka lomalla ottanut tavoitteeksi.

Ehkä kiinnostukseni lääketieteeseen onkin enemmän käytännönläheistä. Ehkä siinä missä joku on kiinnostunut lukemaan alan kirjallisuutta tai kuuntelemaan asiantuntijoiden pitämiä luentoja, minua kiinnostavat kliiniset taidot ja "lääkärin niksit". Kaikki se, mikä erottaa tavallisen ihmisen lääkäristä. Kaikki se, mitä minä en vielä osaa.

Kun tarkemmin ajattelen omaa lääketieteellistä vapaa-aikaani, huomaankin monia juttuja, joita teen ihan vapaaehtoisesti. Olen katsonut anatomisia opetusvideoita youtubesta tai videoita leikkauksista. Olen ...
_________________________________________________________________________________


En tiedä mitä muuta lääketieteellistä vapaa-ajallani lopulta ajattelin tehneeni, mutta näin ne ajatukset vain muuttuu! Ei ihme, että opiskelu on tuntunut tuolloin puulta, koska jälkikäteen ajateltuna, Ennaltaehkäisy -jakso ei ollut ollenkaan sitä, mitä odotin lääketieteen opiskelun olevan. Syksyn alussa oli myös paljon muita kiireitä, jonka vuosi opiskelut jäivät vähäisemmälle huomiolle. Mutta onneksi sittemmin on ollut mielenkiintoisempaa! Ja onneksi kirjoitin tämän silloin, aika näemmä nimittäin kultaa muistot. Ei se opiskelu ihan aina olekaan siis ruusuilla tanssimista.

Joululoma vol III

Eli kolmosvuoden joululoma. Ja se alkoi tänään!

Eilen ei tosiaan Suomi 100 -juhlia tullut kovin railakkaasti vietettyä kun tänä aamuna piti pakkasen siivittämänä raahautua Infektiojakson tenttiin jo aamu kasiksi. Se kuitenkin kannatti, koska nyt voi hyvällä omalla tunnolla aloittaa joululoman ja alkaa jo haaveilla ylihuomenna koittavasta Malediivien -matkasta (lähdemme sinne siis nyt vihdoin häämatkalle; luksushotelliin ja nauttimaan all inclusive -paketistamme.. mutta lisää matkasta ehkä tuonempana).

Kuten koko kuluneeseen jaksoon, olin tenttiinkin erityisen tyytyväinen. Mielestäni tentissä oli hyviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä. Niihin oli ihan mukava vastatakin. Koko tentti tuntui vähän siltä kuin tekisit vapaaehtoisesti jotain aivonystyröitä kutittelevia tehtäviä. Ehkä samalta tuntuu lapsista kun he tekevät puuhakirjojen tehtäviä. Nyt ei tietenkään kyse ollut mistään puuhatehtävistä, mutta minä kyllä nautin lääketieteeellisistä ongelmista ja etenkin siitä kun niihin kokee tietävänsä vastauksen tai tosiaan osaavansakin jotain. Kun oppi ei ole ollut turhaa.

En kuitenkaan vältä, että olisin kaikkeen ihan täysin oikein vastannut, mutta kyllä koin ainakin muistaneeni suurimman osan asioista ja ainakin infektiosairauksien osalta varmaan pärjäisinkin ihan lääkärin työssä terveyskeskuksessa. Ainakin vähän. Ainakin jonkun valvomana. Ja Terveysportin avulla. Mutta kuitenkin. Ammatillista kasvua on siis taas tullut otettua joitakin (huomattavia) askelia eteenpäin ja taas lääkäriksi valmistuminen alkaa tuntua konkreettisemmalta.

Kokonaisuudessaan tämä kolmosvuoden puolikas on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen ja ihanan kliininen; oikeita asioita ja sairauksia ja kaikkea mielenkiintoista! Todennäköisesti ja toivottavasti toinenkin puolikas on yhtä kiva. Rankka keväästä varmaan tulee, mutta toisaalta opiskelu on mukavaa ja hyvään tahtiinhan tässä on jo päästy.

Itse asiassa, tuossa pari viikkoa sitten tuntuikin siltä, että loman ei tarvitsisi tulla ihan vielä. Jaksaisihan tässä vielä opiskella vaikka monta kuukauttakin. Aivan turhaa lomailla välissä. Toisaalta, nyt kun vihdoin koitti oikea talvi, on todella kiva lähteä tropiikin lämpöön ja myöskin tällaisen tenttiinluku -rupeaman jälkeen aivotkin kaipaavat lepoa. Syväreitä tietysti voisi lomalla tehdä, mutta katsoo nyt onko edes aikaa. Olen nimittäin häämatkan jälkeen menossa pariksi viikoksi taas töihin. Sairaanhoitajaksi. Josko nyt sitten vihdoin viimeistä kertaa...

Toisaalta rupesin jo miettimään, että mitä jos jätän amanuenssuurit välistä ja teenkin töitä hoitajana ensi kesänä vielä. Mietin, että tulenko todella "manuna" oppimaan sen enempää kuin hoitotyössä oppisin? Opinko seuraamalla lääkäriä ja kurkkimalla olan yli enemmän kuin jos olisin ihan vastuussa potilaista itsenäisesti hoitajana? Pääsisinkö tekemään enemmän? En tiedä, koska kuitenkin sairaanhoitajanakin voin tutkia potilaita. Mikään ei estä minua ottamasta mukaan uusia hienoja stetoskooppejani ja refleksivasaraani töihin ja käyttämällä niitä tarpeen vaatiessa. Hoitajana en tietenkään pääse sanelemaan, mutta kyllä hoitajatkin laativat hoitotyön epikriisejä.

No, olisi se kuitenkin erilaista. Lisäksi toivon päsäeväni ensi kesänä mukaan leikkauksiin ja sinne ei kyllä osastotyöstä lähdetä. Kyllä minä varmaan pysyn alkuperäisessä suunnitelmassani ja leikin lääkäriä ensi kesänä kuten muutkin. Hoitotyöstä pääsee onneksi aina välillä keikkamuodossa nauttimaan!

Mutta nyt: Hyvää joulua ja ihanaa uutta vuotta!
Palailen ruorin ääreen taas varmaan joulun jälkeen, ellei Malediiveilla iske jokin kirjoituskärpäinen. Veikkaanpa kuitenkin, että ei...

Antibiootit ennen ja nyt

Tämä kirjoitus ei käsittele antibioottihoidon historiaa, vaikka siitäkin voisi tietysti olla jotakin kirjoitettavaa. Onhan se aika mielenkiintoinen kapitteli itsessään. Ajattelin kuitenkin nyt vauhtiin päästyäni (katso edellinen teksti) käsitellä vielä Infektiojaksoa ja erityisesti sen tarjoamia uusia oppeja. Mikä on muuttunut omalla kohdallani - mitä sellaista tiedän nyt, mitä en sairaanhoitajana tiennyt?

Antibioottien maailma on mielestäni yksi iso juttu, joka on hyvin erilainen sairaanhoitajalle ja lääkärille. Ylipäätään lääkehoito eroaa paljon hoito- ja lääkärintyössä. Lääkärin pitää tuntea lääkkeen farmakologiaa ja -dynamiikkaa, eli miten se vaikuttaa ja kulkee elimistössä. Lisäksi lääkärillä on vastuu oikean lääkkeen valinnasta suhteessa potilaan oireisiin, muihin sairauksiin ja lääkityksiin. Hoitaja toteuttaa lääkemääräykset, mutta tietää toki yleensä jotain myös lääkkeen vaikutuksista. Ei ehkä niin yksityiskohtaisesti kuin lääkäri, mutta tarpeeksi osatakseen seurata mahdollisia haittavaikutuksia ja myöskin lääkkeen aikaansaamia oireiden lieventymisiä.

kuva

Keskusteluissa muutamien vanhempien (medisiinari)kollegoiden kanssa on tullut ilmi, että vaikka lääkäreillä on tiedossaan paljon erilaisia lääkeaineita ja lääkkeiden kauppanimiäkin (tietysti, hehän niitä määräävät), ei lääkäri välttämättä useinkaan pääse näkemään itse tabletteja tai muita lääkemuotoja käytännössä. Hoitajalla taas on hyvinkin selvä kuva siitä, miltä mikäkin pilleri näyttää ja potilaan lääkekiposta on kokemuksen myötä helppo erottaa kymmenenkin erilaista vaaleaa tablettia toisistaan. Sairaanhoitaja osaa myös saattaa lääkkeet käyttökuntoon. Sairaalassa annetaan esimerkiksi antibiootit yleensä suonensisäisesti. Hyvin harva antibiootti on paketissa valmiina käyttökelpoisena liuksena ja yleensä antibioottijauhe pitää ensin liuottaa ja sitten laimentaa esimerkiksi keittosuolaliuokseen. Myös eri antibioottien infuusioajat (eli tiputusajat) vaihtelevat. Näissä kaikissa hoitotyön ammattilainen on se ekspertti lääkäriin verrattuna.

Jo ennestään siis omasin melko paljon käytännön kokemusta ja päässäni oli tiedossa useita eri antibioottien kauppanimiä ja käyttötarkoituksiakin sen mukaan, mitä olin itse päässyt urallani laimentelemaan. Tietysti pitää taas muistaa, että olen viettänyt suurimman osan sairaanhoitajapäivistäni sairaalassa, joten perusterveydenhuollon antibiooteista (ne, mitä määrätään esimerkiksi korvatulehdukseen tai poskiontelotulehdukseen) en kovinkaan paljon kokemusta tai tietoa omannut. Koskaan en myöskään ollut systemaattisesti opetellut, mihin taudinaiheuttajaan mitäkin antibioottia annetaan. En muista, oliko tällaisilla asioilla hoitajakoulutuksessa niin väliäkään. Ei ainakaan mitään suurta painotusta.

Nyt sen sijaan opiskelussa on lähdetty liikkeelle erilaisten mikrobilääkkeiden vaikutusmekanismeista bakteerisoluihin. Lääkkeiden kauppanimistä ei puhuta edes sivulauseessa, mutta sitäkin suuremmin painotetaan beetalaktaamien vaikutusta bakteerin soluseinämän peptidoglykaanin ristisidosten muodostumiseen tai makrolidien sitoutumiskohtaa ribosomin alayksikössä. Mikrobilääkkeet opiskellaan ryhmittäin, mikä on tietysti ihan hyvä lähtökohta. Eri infektiosairauksiin voidaan käyttää hyvin erilaisiakin antibiootteja riippuen esimerkiksi siitä, onko potilas allerginen penisilliineille. 

Jakson alussa kaikki tuntui todella sekavalta ja pelkäsin, etten saa minkäänlaista otetta tästä kaikesta. Nyt asiat ovat jo selkeytyneet, kuten edellisessä teksissäni mainostinkin. Edelleen tuntuu työläältä opetella ulkoa mitkä kaikki mikrobit ovat todennäköisimpiä taudinaiheuttajia esimerkiksi ylähengitystieinfektioissa (ja ne vielä vaihtelevat vuodenajan mukaan ja vuodesta toiseen sekä paikallisen epidemiatilanteen mukaankin), ja millä lääkkeillä niihin vaikutetaan. Lisäksi pitää huomioida yhä lisääntyvä bakteeriresistenssi, jonka vuoksi monet hyvät antibiootit ovat poistuneet suurelta osin käytöstä.

Ja sitten pari esimerkkiä antibioottiosaamisesta sairaanhoitajan ja lääketieteen opiskelijan näkökulmasta:

Potilas on menossa virtsateiden toimenpiteeseen, jota varten pitää antaa antibioottiprofylaksia. Vien potilaalle valkoisen jakouurteisen 500mg:n Ciprofloxasin -tabletin, joka on yksi niistä helposti tunnistettavista valkoisista pillereistä tyypillisen muotonsa vuoksi. Siprofloksasiinia käytetään myös muun muassa pyelonefriitin hoidossa ja ylipäätään yhdistän sen mielessäni urologian alalla käytettäväksi antibiootiksi. En kuitenkaan tiedä sen enempää mitään sen vaikutuskohteesta bakteerisolussa tai mikrobivaikutuskirjosta.

Nyttemmin olen oppinut, että siprofloksasiini kuuluu fluorokinoloni -mikrobilääkeryhmään ja niiden vaikutus kohdistuu bakteerisolun DNA-synteesiin. Ne estävät toposiomeraasi II ja IV -entsyymeitä ja siten DNA:n kaksoiskierteen aukeamista ja kahdentuneiden DNA-molekyylien irtoamista toisiinsa. Bakteerisolun jakautuminen ei siis onnistu. Fluorokinolonit ovat laajakirjoisia mikrobilääkkeitä, koska ne vaikuttavat sekä gramnegatiivisiin että -positiivisiin bakteereihin. Ne myös konsentroituvat hyvin virtsaan, minkä vuoksi niitä urologian puolella käytetäänkin. Ne ovat käyttökelpoisia myös monissa muissa infektioissa (mm. hengitystieinfektiossa). Valitettavasti bakteerien resistenssi näitä lääkkeitä kohtaan on lisääntynyt, mikä rajoittaa niiden käyttöä. Lapsille fluorokinoloneja ei pitäisi määrätä, koska ne voivat aiheuttaa kasvuiässä rustovaurioita.

Olen yövuorossa valmistautumassa puolenyön kiertoon. Luvassa on potilaiden nestevuorokauden vaihtumista varten sisäänmenneiden nesteiden laskeminen ja ulostulleiden vähentäminen. Pitää siis tyhjentää mahdolliset virtsapussit ja kirjata määrät ylös sekä arvioida paljonko tippumassa olevasta infuusionesteestä on mennyt vuorokauden vaihtuessa potilaan elimistöön ja paljonko on vielä tippumatta. Lisäksi pitää valmistella iv-antibiootit käyttökuntoon. Tällä kertaa kaikille potilailleni menee Cefuroxime -niminen antibiootti kolmesti vuorokaudessa, kahdeksan tunnin välein. Yksi antoajoista on klo 24. Lääke annostellaan suonensisäisesti ja se on lääkehuoneessa varastoituna lasisiin pulloihin jauheena. Lääke liuotetaan ja laimennetaan 100ml:n fysiologiseen keittosuolaliuokseen. Cefuroxime liukenee helposti ja se on ylipäätään käyttämukavuudeltaan helppo antibiootti. Kokemukseni mukaan hyvä, paljon käytetty perusantibiootti. Sitä annetaan potilaille niin munuaisaltaan tulehdukseen, haavainfektioihin kuin keuhkokuumeeseenkin.

Ja niinhän se on. Kefuroksiimi on toisen polven kefalosporiini. Se on sairaaloissa paljon käytetty antibiootti, joka kelpaa monenlaisen infektion hoitoon. Kefalosporiinit ovat penisilliinin sukuisia antibiootteja ja ne kuuluvat beetalaktaamiryhmään. Beetalaktaamit estävät bakteerin soluseinämän rakentumista ja aiheuttavat myös autolyysiä (eli bakteerin itsemurhan). Jotkut bakteerit (erityisesti stafylokokit) kykenevät hajottamaan beetalaktaamia beetalaktamaasi -nimisellä entsyymillään, mutta kefalosporiinit kestävät beetalaktamaasia myös. Niiden käytössä ei vielä ainakaan ole suurta resistenssiongelmaa syntynyt. Kefalosporiineja voi myös antaa penisilliiniallergisille, jos allergia on lievä, sillä vain 5-10% penisilliiniallergisista saa niistäkin reaktion.

Edellä mainittujen mikrobilääkkeiden lisäksi olen oppinut myös paljon uutta sellaisistakin lääkkeistä, jotka eivät itselleni olleet aiemmasta elämästä tutuiksi tulleetkaan. Vaikka urologian puolella töitä olenkin sairaanhoitajana tehnyt, ovat monet avohoidossa käytettävät virtsatieinfektiolääkkeet jääneet vieraiksi. Sulfa-allergiasta puhutaan paljon ja monella potilaalla se onkin kirjattuna riskitietoihin. Sulfonamidit lääkeaineryhmänä eivät kuitenkaan minulle aiemmin sanoneet paljon mitään. Nyt niidenkin vaikutuksesta foolihapposynteesiin on kertynyt lisää tietoa. On todella antoisaa huomata miten uuden tiedon oppiminen saa aikaan ihania "ahaa" -elämyksiä kun joihinkin ehkä tiedostamattani esittämiini kysymyksiin tuleekin yhtäkkiä vastauksia.

Noh, tässä nyt oli vähän tätä höpinää antibiooteista... Pahoittelen, jos meni vähän liian yksityiskohtaiseksi tai sekavaksi. Tällainen kuitenkin toiminee myös omana tenttiinkertauksenani. :)
Mutta nyt takaisin opiskelun pariin!

Ihania infektioita!

Viimeisiä viedään. Tänään meillä oli vuoden viimeinen koulupäivä. Ennen joululomaa luvassa on enää ensi viikolla torstaina Infektiojakson tentti (miksi ihmeessä se on laitettu itsenäisyyspäivän jälkeiselle aamulle kahdeksaksi?!).

Paljon on ehtinyt tämänkin hiljaisen kauteni aikana tapahtua. Ruotsin tentit olivat ja menivät ja sain sekä suullisesta että kirjallisesta hyvät taidot -arvosanan, joten kaikki ruotsistressaus oli tänä syksynä aivan turhaa! Tai kenties ehkä sen stressauksen takia suoriuduinkin kurssista niin hyvin. Sen lisäksi infektiojaksoonkin on alkanut löytyä otetta ja järkeä.

Putki yliopiston päärakennusten välissä. Pääkampuksesta saimme nauttia aina ruotsintuntien aikaan.

Antibioottien maailma ei enää olekaan yhtään niin sekava kuin jakson alkupuolella. Tämä jakso oli itse asiassa todella kiva, ehkä jopa yksi lemppareistani! Opiskelimme paljon infektiotaudeista, bakteereista, viruksista ja mikrobilääkkeistä. Kun niitä tarpeeksi monta kertaa tuli eri yhteyksissä toistettua, alkoi kokonaiskuva vihdoin hahmottua. Nyt samoja asioita saa vielä kerrata rauhassa ennen tenttiä. Oikeastaanhan lukuaikatauluni on aika kiireinen nyt tulevina päivinä, koska lukemista on vain niin paljon. Jakson aikana muutama tutor tuli tehtyä aika vasemmalla kädellä, kun oli samanaikaisesti muita kiireitä elämässä, joten joihinkin asioihin pitäisi nyt paneutua vähän paremmin...

Odotan kuitenkin ihan innolla tulevaa luku-urakkaa. Olen siinä mielessä ehkä jotenkin erikoinen tyyppi, että tykkään todella paljon tenttiviikoista. Lukeminen on mukavaa. Opiskelu on kivaa. Tenttiviikoista tulee aina jollakin tapaa mieleen pääsykokeeseen valmistautuminen. Silloinkin päivät täyttyivät opiskeluun käytetyistä tunneista ja kirjojen parissa saattoi helposti vierähtää useampi tuntikin ilman, että ajankulkua edes huomasi. Nyt olen opetellut opiskelemaan Tampereen kahviloissa, mikä itsessään vain on jotenkin todella idyllistä. Kahvilan melu ja muiden asiakkaiden puhe ei vastoin ennakko-odotuksiani lopulta edes häiritse kun sitä on niin keskittynyt siihen omaan opiskeluunsa.

Kahvilaopiskelun lisäksi olen kuluneen jakson aikana tehnyt yhtä sun toista. Tampereeseen sain esimerkiksi tutustua ihan uusin silmin kun veljeni oli meillä käymässä pari viikkoa sitten ja tietysti turistille piti esitellä kaikkia kaupungin parhaita puolia. Siinä pääsi itsekin sitten kokemaan kaikenlaista kivaa, josta ehkä lisää myöhemmin. Turistitouhun lisäksi kulutin paljon aikaani tulevan näytelmämme käsikirjoituksen parissa ja hain sitten lopulta siihen näyttelemäänkin. Tänä vuonna ei valitettavasti tärpännyt, mutta pääsenpähän kerrankin näkemään proggiksen katsomosta käsin!

Infektiojaksoon palatakseni. Tämä on ollut siis todella kliininen ja mielekiintoinen jakso. Jokainen tutorkeissi oli ihan oikea potilastapaus (tai ainakin oikean kuuloiseksi tehty) ja oppimistavoitteet koostuivat tietyistä sairauksista ja niiden hoidosta. Hoidosta! Vihdoin saimme miettiä "oikeita lääkärijuttuja" eikä vain molekyylitason mekaniikkaa ja sairauksien fysiologista perustaa. Opiskelu tuntui todella mielekkäältä etenkin hengitystieinfektioiden kohdalla, koska sitä todella tiedostaa miten tärkeitä nämä asiat ovat jokapäiväisessä tulevassa työssämme.

Lisäksi pääsimme harjoittelemaan suojainten oikeanlaista pukemista ja käsien desinfektiota. Nämä nyt tietysti vanhalle sairaanhoitajalle olivat ihan itsestäänselviä asioita, mutta joskus on hyvä myös palata perusteisiin. Olen myös todella tyytyväinen siihen, että meille sentään opetetaan näitä asioita. Tutkimusten mukaan nimittäin lääkäreillä toteutuu käsihygienia yleensä kaikkein huonoiten. Joku opetushenkilö muistaakseni sanoikin, ettei tällaisista asioista hänen aikanaan edes ollut minkäänlaista opetusta.

Todistusaineistoa käsidesinfektioharjoituksesta

Jakson paras juttu oli kuitenkin varmaan taas eräs harjoitustyö, jossa pääsimme jälleen leikkimään lääkäriä valkotakeissamme. Meidän tehtävänämme oli haastatella sairaalassa infektiopotilasta ja tällä kertaa perinteisen anamneesin oton lisäksi saimme tehdä myös statusta - eli tutkia potilasta. Aiemmin olimme siis keskittyneet lähinnä esitietoihin eli anamneesiin ja vain jutelleet potilaiden kanssa. Nyt teimme perinpohjaiset tutkimukset (ainakin oireiden perusteella tarvittavat) ja niiden pohjalta laadimme potilaalle sairaskertomustekstin. Harjoitus oli todella kiva ja parasta oli kun tajusi todella osaavansa potilaan tutkimisen! Statustaminen on oikeastaan yksi asia, joka sairaanhoitajana minulle on ollut vähän hämärän peitossa. Siis tietysti hoitajatkin tutkivat potilasta ja oireita, mutta se on erilaista. Pitää osata erilaisia kliinisiä testejä ja tutkimusmetodeja, jotta pystyy kattavasti tutkimaan potilaan terveydentilan. Niitä taitoja tässä ollaan jo kahden ja puolen vuoden ajan harjoiteltu ja on ilahduttavaa huomata miten opit ovat menneet perille!

Kaiken kaikkiaan opinnot maistuvat ja elämä hymyilee. Lääketiede on mielenkiintoista ja infektiojakso tarjosi paljon hyödyllisiä eväitä tulevaa varten. Olisihan tässä vielä kirjoitettavaa vaikka mistä muustakin, mutta tämä riittänee tältä erää!

Ja joulukuu on vihdoin täällä! Joulukin siis jo aivan pian!

Miltä nyt tuntuu?

Nyt juuri en kerkeä kirjoittamaan mitään niistä pitkistä pohdinnoista, joista olin suunnitellut kirjoittavani, joten täytyy lykätä niitä tuonemmaksi. Kuitenkin jotain pitäisi tänne bloginkin puolelle aina aika ajoin päivittää, jos sitten vain äitiä varten ainakin :)

Infektiojaksoa on menossa toinen viikko. Jakso on löysähkö, kuten ehdin jo aikaisemmin kirjoittamaan... se ei kuitenkaan tarkoita, että jakso olisi varsinaisesti helppo. En oikein osaa kuvailla sitä fiilistä, mikä on nyt on, mutta jotenkin ei ihan saa opiskeluista otetta. On jotenkin samanlainen olo kuin ehkä viime kevään Hyökkäys ja puolustus -jaksolla. Asia on monimutkaista ja hyvin tärkeää, mutta sitä ei koe oppivansa mitenkään kunnolla.

Mikrobiologia on varmaankin vain sellaista. Bakteereita ja niiden ominaisuuksia, eikä siinä auta oikeastaan mitkään loogiset päättelyt vaan on vain ihan karskisti opeteltava asioita ulkoa. Niin monet bakteerit aiheuttavat niin monenlaisia infektioita ja niiden hoitoon on erilaisia antibiootteja. Sitä logiikkaa en tosin ole ollenkaan oppinut, enkä varmaan koskaan opikaan, että miksi jotain antibioottia käytetään milloinkin. Tosin ehkä tässä vaiheessa ei pidä vielä luovuttaa, koska jaksoa on vielä pari viikkoa edessä, eikä luentoja antibiooteista ole oikeastaan edes ollut.

Tuntuu vain siltä, että edessä on hirveä lista erilaisia mikrobeja, joilla on jokaisella jotain omia spesiaaleja rakenteita, joilla ne sitten infektoivat elimistöä, tarttuvat soluihin tai tunkeutuvat niiden sisään. On myös olemassa myrkkyjä, joita bakteerit erittävät ympäristöönsä tai jotka ovat osa niiden ulkoista solukalvoa, jotka sitten taas toimivat merkkinä elimistön omille valkosoluille tai veren komplementtiproteiineille, että jotain pitäisi tehdä... Tai sitten aiheuttavat ihan vain oireita muiden reaktioiden kautta. Nämä asiat ovat tietysti vanhaa tietoa HyPu -jaksolta, mutta silloinkaan niitä ei kyllä oppinut ihan kunnolla ja nyt ei enää muista mitään...

Viime keväänä sitä ajatteli, että tämä asiahan kertautuu sitten kolmosella (eli juurikin nyt) ja keskityin ehkä enemmän miettimään mitä ne valkosolut oikein ovat, miten tulehdusreaktio menee... ja mitä syöpä on. Siinä jaksossa oli kyllä taas niin paljon tavaraa, ettei oikein pystynyt alkaa kaiken lisäksi opiskelemaan ulkoa erilaisten bakteereiden ominaisuuksia ja niistä jäikin sitten aika hatara kuva. Nyt sitä kuvaa kuitenkin tarvittaisiin, ja vieläpä ihan selkeässä muodossakin mielellään, jotta sitten ymmärtäisi vähän enemmän niiden antibioottien vaikutusmekanismeista.

Monimutkaista ja vaikeaa siis. Ja ehkä vähän jopa ahdistaa tällä hetkellä. Kaipaisin jotain selkeää kaaviota näistä asioista tai varsinkin konkreettisia esimerkkejä. Olisipa nyt töissä ja näkisi oikeita potilaita, oikeita bakteeriviljelyvastauksia ja pelaisi oikeiden antibioottien kanssa. Aikaisemmin kun näitä asioita ei ole osannut miettiä lääkärin työn tai diagnosoimisen kannalta, ei ole myöskään luonut itselleen mitään sellaisia selkeitä loogisia kokonaisuuksia erilaisista infektioista ja antibiotteista, vaikka toki olenkin niiden kanssa paljon tehnyt töitä. Omassa päässäni on olemassa ennestään sellaisia skeemoja, että mitä antibioottia on annettu millekin potilaalle, toki, mutta kokemukseni on siis lähinnä vain sairaalatasolta. Minulla ei ole hajuakaan, mitä avohoidossa määrätään mihinkin.

Toivottavasti tämän jakson jälkeen olisi. Toivottavasti tässä jaksossa tulen oppimaan jotain ja ne opit myös jäävät talteen. Tuntuu, että paljon asiaa pitäisi nyt myös kerrata. Vaikka aikaa näyttää olevan, ei sitä jotenkin osaa käyttää oikealla tavallaan hyväkseen. Tuntuu myös, että jotenkin vain lusmuilen ja välttelen töitä, mutten silti tiedä mitä pitäisi tehdä. On hirveän vaikeaa saada otetta opiskelusta. Onneksi olen sentään lääkiksessä, jossa meille suhteellisen kädestäpitäen neuvotaan mitä tehtäviä on milloinkin ja eteen annetaan valmis lukujärjestys. Auta armias, jos jotain pitäisi osata tehdä itse!

(Sarkasmilla ja täydellä rakkaudella lääkisopiskelua kohtaan tietty.)


P.S. Kuten viime tekstissäni näemmä uumoilinkin, stressiä oli edessä. Nyt liikutaan ilmeisesti taas siellä aallonpohjalla, mutta kyllä täältä vielä noustaan!