Sairaanhoitajakesäni alkaa olla kohta ohi. Minullakin alkaa maanantaina loma, mutta tavanomaisesta poikkeavasti en viettänytkään nyt perjantaina viimeistä haikeaa päivää töissä, vaan edessä on vielä viikonlopun kaksi aamuvuoroa. Jossakin välissä varmaan pitäisi ehtiä leipomaan töihin jokin kakku tai muu vastaava, mutta taitaa nyt kyllä jäädä välistä :( Huomenna nimittäin koko vapaa-aika kuluu kurssimme kesäkokoontumisessa.
Edessä on kaksi viikkoa lomaa, joiden aikana aion rentoutua toivottavasti auringon paisteessa. Todennäköisesti kuitenkin sataa, kuten muutenkin koko tähänastisen kesän aikana. Se on kuitenkin onneksi aikaa, jolloin ei tarvitse stressata mistään!
Työt ovatkin tuottaneet rutkasti stressiä. Lähes joka päivä töissä on ollut kiire ja usein sain miettiä, että onneksi en joudu hoitajan töitä enää tekemään. On surullista, että joutuu ajattelemaan niin, koska oikeasti kyllä tykkäisin hoitajankin töistä (kuten olen jo monesti todennut), mutta jatkuvan kiireen alaisena toimiminen ja kelloihin vastaaminen kesken ruokatauon on aivan hanurista. Varsinkin kun töitä joutuu tekemään sitten oman hyvinvoinnin kustannuksella, tulee närästystä jo siitä, ettei saa ruokaansa nauttia rauhassa. Ei ehdi vessaan työpäivän aikana, eikä saa nukutuksi kunnolla etenkään iltavuoron jälkeen kun päässä vilisevät kiireisen illan tapahtumat ja jossain takaraivossa nalkuttaa ääni, jonka mukaan sitä on unohtanut tehdä tai kirjata jotain. Ajatukset eivät pysy kasassa, kun jatkuvasti työnteon keskeyttää potilas, joka soittaa kelloon tai omainen, joka soittaa osaston puhelimeen. Tai jokin muu asia. En tarkoita, että tämä olisi mitenkään omaisten tai potilaiden syy, mutta tekemistä on ihan riittävästi ilman kaikkea ylimääräistäkin. Siksi hoitajia ei saisi olla liian vähän! Harmillisesti usein näin vaan on.
Ne päivät, jolloin työnsä ehti tehdä rauhassa ja potilaiden sekä työkaverien kanssa seurustella, olivat ihania! Jos niitä koko kesä olisikin ollut täynnä niin töille olisi vielä haikeampi heittää jäähyväiset nyt. Onneksi kesätyö antoi minulle kuitenkin kaikkea muutakin sen varsinaisen palkan lisäksi. Sain taas arvokasta kokemusta työelämästä ja pääsin harjaannuttamaan kliinisiä taitojani, jotka pakostikin lukuvuoden aikana olivat hieman ruostuneet. Onneksi asiat palautuivat hyvinkin nopeasti mieleen. Sen lisäksi tunsin ehkä osaavani vähän enemmän kuin ennen, hahmottavani asioita helpommin ja olin lääkisopintojeni aikana löytänyt taas uuden kiinnostuksen uuden oppimista kohtaan. Hankalat ja monimutkaiset potilastapaukset tuntuivat ainakin kesän alussa ennemmin mielenkiintoisilta kuin raskailta hoidettavilta.
Käytin myös yleensä rauhalliset hetket hyväkseni katselemalla potilaiden röntgenkuvia. Niiden katseluhan tai tulkintahan ei yleensä hoitajalle kuulu millään lailla, vaikka toki niistäkin voi oppia yhtä sun toista ammattiin katsomatta. On todella hyvää harjoitusta katsella kuvia ja yrittää tehdä niistä omat tulkintansa ja löydöksensä ja sen jälkeen lukea röntgenlääkärin lausunto. Itse löysin jopa jo nyt joitakin asioita kuvista, mutta tietysti suurin osa meni aivan ohi. Koin kuvien katselun myös hyväksi anatomian kertaukseksi.
Onnellisia ja opettavaisia hetkiä olivat myös ne, kun jotkut mukavat lääkärit käyttivät aikaa asioiden selventämiseen ja opettamiseen. Hoitotyössä muutenkin oppii joka päivä jotain, jos vain pitää silmät ja korvat auki ja on halukas oppimaan. Potilastapaukset olivat myös mielenkiintoisia. Uskon, että omien opintojeni kannalta en olisi voinut kesää hyödyllisemmin käyttää kuin tekemällä sairaanhoitajan töitä TAYS:ssa.
Onneksi kaikkein pahimmat kiirekaaospäivät näyttivät sijoittuneen alkukesälle, koska nyt loppuviikkoina meno on rauhoittunut. Toivon, että viimeiset päiväni sujuvat hyvin ja töitä saa tehdä tasaiseen tahtiin. Silloin tästä kesästä jää hyvä maku suuhun ja töihin on ilo palata taas ensi vuonna (tai toivottavasti keikkailemaan jo aiemmin).
