Helpotuksen huokaus

Ah, uusi jakso ja uudet tuulet! Kuten ennustelinkin, kiire on nyt helpottanut ja voi taas hengittää vapaasti ja kiireettömästi. Matkat voi kulkea kävellen juoksentelemisen sijaan ja kalenterissakin on taas tyhjää tilaa täytettäväksi itselle mieluisilla vapaa-ajanviettomahdollisuuksilla. Flunssakin on sivuutettu inhaa jälkiyskää lukuunottamatta ja liikunnallekin on jälleen aikaa.

En tiedä onko tämänhetkinen olotila vain joku tyyntä myrskyn edellä -hetki ennen vuoden lopun kiirettä ja kaaosta, mutta ainakin tällä hetkellä tämä tuntuu hyvältä. Kelpaa varsin hyvin. Pienen rentoutumishetken jälkeen sitten jaksaakin taas painaa paremmalla energialla.

Jäinen sorsalampi on yhtä tyyni kuin oma olotilani nyt.

Jos voisin jotain muuttaa lääkiksen opetuksessa niin jakaisin eri jaksojen pituudet vähän tasaisemmiksi. Syksyn ensimmäinen jakso (Ennaltaehkäisy) kun oli aika liibalaaba -juttua lopulta ja tutoreidenkin tekemiseen meni maksimissaan pari tuntia, niin sitten taas Nestehoito tuntui aivan kamalalta. Siinä taas asiaa oli satakertaisesti enemmän, paljon vaikeampaa ja vaativampaa. Opintoviikkojen lukumäärä kuitenkin oli molemmissa jaksoissa samat viisi. Yhden viikon olisi Ennaltaehkäisy -jaksosta voinut ihan hyvin siirtää Nestejaksolle, eikä kukaan olisi huomannut mitään. Tässä nykyisessä jaksossa taas opintoviikkoja on yhteensä kuusi.

Asiaa tähän jaksoon varmaan sisältyy myös hyvinkin runsaasti, mutta uskon osan olevan vanhan kertausta, viime kevään Hyökkäys ja puolustus -jaksolta, ja joka tapauksessa viikkoja on yksi enemmän. Lukujärjestys näyttää tällä hetkellä ainakin melko tyhjältä. Tänään esimerkiksi minulla oli vain yksi 45 minuutin luento. Koululla vietin aikaa sen lisäksi pari tuntia tutoria tekien, mutta nyt kaikki tämän viikon hommat ovatkin jo tehtyinä. Ja nyt on vasta tiistai.

Nyt kun elämä on taas hetkellisesti asettunut rauhallisiin ja mukaviin uomiinsa, voi hyvin mielin suunnitella tulevaa ja kaikkia mahdollisia uusia menoja ja vastuita, joita voi itselleen haalia. Tällä hetkellä tuntuu, että aika riittää taas vaikka mihin ja jottei tulisi tylsää, pitää vähintäänkin sopia kaikenlaisia kahvitteluja ja ystävien tapaamisia vapaailloille. Mikäs sen mukavampaa!

Wuosijuhlilla nautittiin astetta hienompaa kahvikakkua. Suklaasiluetissa Tampere.

Tätä Infektiojaksoa olen muuten odottanut oikeastaan lääkiksen alusta saakka. Olin viime keväänä hieman pettynyt kun Hyökkäys ja puolustus keskittyikin vain elimistön normaaleihin puolustusmekanismeihin ja ehkä joidenkin bakteereiden ominaisuuksiin (vaikka toisaalta onkin todella hyvä, ettei siihen jaksoon ollut enempää asiaa tungettu, koska opeteltavaa oli ihan tarpeeksi!), koska olin odottanut oppivani vihdoin jotain antibiooteista. No, nyt niitä antibiootteja sitten on luvassa varmaan ihan sydämen kyllyydestä!

Olen koko sairaanhoitajaurani pohtinut antibioottien sielunelämää. En kovin syvällisesti tietenkään, koska jos olisin ollut asiasta sen enempää kiinnostunut, olisin tietysti voinut opiskella niiden farmakologiaa itsenäisestikin. Kuitenkin koska lääkkeenmäärääminen on ollut aina minua kiinnostava asia, olen miettinyt sitä, miksi mikäkin antibiootti määrätään mihinkäkin tautiin. Tai miksi saman infektiotaudin sairastanut kaveri sai eri antibiootin kuin minä.

Uusi jakso tulee siis otettua taas riemulla vastaan. Opiskelu on kivaa ja etenkin stressittömyys on ihanaa! Nyt kuljetaan taas hetki täällä aallonharjalla, mutta varmasti saatte piakkoin taas kuulla jonkinlaisesta stressipurkauksesta kun vastaan tuleekin notkahdus. Sellaista se elämä on. Ja lääkis.

Jatkukoon tyyneys vielä hetken.
Kuvassa Tampellan pato.

Juhlatunnelmissa

Tänään on syytä juhlaan! Kandiseuramme täyttää tänä syksynä 45 vuotta ja Wuosijuhlia juhlitaan tänään. Juhlahumusta on saanut nauttia jo useamman viikon ajan, kun wuosijuhlien liitännäistapahtumia on järjestetty pitkin syksyä. Itse olin järjestämässä wuosijuhlaluentoa, joka meillä oli viime viikon tiistaina. Lisäksi on voinut osallistua Tuntemattoman sotilaan ennakkonäytökseen, excursiomatkalle Pietariin, teatteri-iltaan Luulosairas -näytelmää katsomaan tai tanssikurssille, jolla opeteltiin vanhojen tansseistakin tuttuja tansseja.

Syksy on joka vuosi täynnä tapahtumia wujuihin liittyen ja ahkera wuosijuhlatoimikunta yhdessä kandiseuramme isäntien ja emäntien kanssa näkee paljon vaivaa, jotta kaikilla olisi kivaa ja jotta kandiseuraamme olisi mukava kuulua. Tänä vuonna olin itse mukana, eikä todella käy kateeksi niitä, jotka joutuvat tekemään vielä enemmän töitä kuin minä (usein läpi vuoden). Wujutoimikuntaan kuuluminen kuitenkin kannatti; sain mieheni kanssa liput wuosijuhlille jonon ohi. Tänä vuonna nimittäin moni jäi nuolemaan näppejään kun innokkaita osallistujia oli runsaasti enemmän kuin mitä Tampere-taloon juhlijoita mahtuu. 

Joka viides vuosi juhlat ovat (kuulemma) vähän suuremmat ja hienommat. Tänä vuonna siis juhlistamme Linnan juhliinkin kelvanneissa puitteissa Tampere -talossa. Ilta jatkuu Pakkahuoneella jatkojen merkeissä ja huomenna sillistä saamme viettää jossain huippusalaisessa paikassa, jonne bussikuljetus lähtee heti aamusta. Luvassa on siis paljon varmasti kaikkea hienoa ja jännittävää!

Kuva TLK 43v Wuosijuhlilta

Itse en ole ehtinyt millään lailla orientoitua tuleviin juhliin; hyvä kun mekon olen hankkinut ja vähän kampausta miettinyt. Eilinen nestejakson tentti nimittäin vei ihan kaikki mehut. En ole kahteen viikkoon miettinyt oikeastaan muuta kuin tenttiä ja juoksennellut paikasta toiseen yrittäen edes jotenkin vasemmalla kädellä saada tehtyä kaiken pakollisen. Nyt kun kiire on vähän helpottanut, on vaikea huokaista helpotuksesta, kun on niin tottunut kiireeseen. Ei jotenkin edes osaa rentoutua. Nytkin mielessä pyörivät muun muassa tekemättömät syvärit ja jo tuleva jakso (infektio) mietityttää. Aina löytyy jotain stressattavaa. Irtipäästäminen on oikeasti ihan taitolaji. Ehkä sitä pitäisi opetella enemmän.

On varmaan taas sanomattakin selvää, että eilinen tentti meni ihan hyvin. Tämähän on jo totuttu kaava; aina sitä lukee paniikissa tenttiin ja tuntee, ettei osaa mitään. Oikeasti tiedän kyllä osaavani paljonkin ja hallitsevani kokonaisuuksia ihan hyvin. Perfektionistina sitä kuitenkaan ei tyydy yhtään vähempään kuin täydelliseen suoritukseen ja fakta on, ettei kaikkea vaan millään voi osata.

Nestejaksosta jäi kuitenkin kaikesta stressistä ja omaan osaamattomuuteen turhautumisesta huolimatta ihan hyvä fiilis. Jakso oli todella mielenkiintoinen. Nyt tuntuu, että sitä on oikeasti valmistumassa lääkäriksi. Koko ajan suunta on kauemmas sairaanhoitajuudesta ja kohti niitä tietoja ja taitoja, jotka ovat aiemmin olleet hämärän peitossa, vain lääkäreiden osaamisalueeseen kuuluvia juttuja. Koko ajan sitä myös kasvaa tietämys siitä, miten vähän aikaisemmin on oikeasti tiennytkään. Olen toki osannut hoitaa potilaita ja tiennyt mitä lääkettä annetaan milloinkin, mutta jotenkin se kaikki on vain ollut ikäänkuin jäävuoren huippu. Todennäköisesti joka tapauksessa päädytään samaan lopputulokseen sekä lääkärin että hoitajan tiedoilla, mutta oikeasti siellä pinnan alla on vielä vaikka kuinka paljon tavaraa, joka saattaisikin vaikuttaa päätöksiin ja lopputulokseen.

En oikein osaa edes kuvailla sitä eroa, mikä hoitajien ja lääkärien koulutuksessa ja osaamisessa on. Molempien kohdalla on puutoksia toiseen verrattuna ja tietysti paljon hyvää (mitä toisessa ei ehkä ole). Täytyy varmaan yrittää jossakin kohtaa kaivella tätä vähän syvemmältä ja ehkä sitä kautta osata selittää asioita paremmin. En nimittäin halua kuulostaa mihinkään suuntaan vähättelevältä! Joka tapauksessa olen erittäin kiitollinen omasta hoitajataustastani ja sitä mieltä, etten olisi voinut mitään parempaa ammattiyhdistelmää itselleni hankkia kuin sairaanhoitaja ja lääkäri. Parhaassa tapauksessa osaan jatkossakin yhdistää molempien professioiden parhaat puolet.

Tänään kuitenkin vaihdetaan vapaalle ja juhlitaan!
Onnea Tampereen lääketieteen kandidaattiseura 45v. <3

Kuva: Simo Salminen / Actun osk

Huh, kiirettä pitää!

Viime viikolla ajattelin kirjoittaa postauksen tyypillisestä kiireviikosta, jollainen oli sillä(kin) hetkellä käsillä. Sen tarkoituksena olisi ollut konkretisoida minun kokemaani (ja usein valittelemaani) kiirettä ja vapaa-ajan puutetta sekä ehkä toimia jonkinlaisena perusteena omille läheisilleni, jotka ihmettelevät kun minulla ei ole koskaan aikaa nähdä. Vaikka näennäisesti kalenteri näyttäisikin tyhjältä, on varsinaista vapaa-aikaa oikeasti nykyään todella vähän. Kiireviikko -postauksen kanssa kävi kuitenkin niin, etten kiireiltäni edes kerennyt kirjoittaa tuota postausta, vaan se odottaa edelleen hyvin keskeneräisenä luonnoksissa, eikä varmaan näe päivänvaloa koskaan.

Kun asiaa vain on ihan liikaa...

Kiireviikkoja on kuitenkin tähän nyt osunut putkeen useita. Kiireviikko minulle tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi kerkeä missään kohtaa löhöämään sohvalla katsomassa tv:tä tai ehdi lukemaan mitään muita kuin koulukirjoja. Eli siis varsinaisesti rentoutumaan. Eikä niitä koulukirjojakaan kerkeä lukea sillä lailla, että kokisi olevansa hyvin perehtynyt aiheeseen. Vaikka hehkutinkin nestejakson ihanaa kliinisyyttä, täytyy myöntää, että tämä jakso on myös sisällöllisesti aivan todella syvällinen ja syvältä. Siis todella mielenkiintoinen, mutta asiaa on kertakaikkiaan liikaa. Aivan liikaa niin, että sen voisi täysin muutamassa hassussa viikossa sisältää.

Eilen meillä oli jakson viimeinen varsinainen koulupäivä ja pohdintaseminaari. Pohdintaseminaaripäivät ovat yleensä jaksojen huipentumia, viimeisiä hetkiä imeä itseensä oppia ja kysellä asiantuntijoilta apua itseään mietityttäviin kysymyksiin. Seminaareja varten saamme jakson alussa kysymyksiä (nyt niitä oli 34), joihin pitää jakson aiheiden tiimoilta osata jotakin vastata ja sitten joku onnekas (tai jotkut onnekaat) pääsee seminaarissa vuorollaan vastaamaan kysymyksiin. Opiskelijakollegat sitten tarvittaessa täydentävät vastauksia ja myös opettajat sanovat omat mielipiteensä tai korjaavat virheellisiä väittämiä.

Asioita pitäisi siis nyt osata jo melko hyvinkin, mutta silti tuntuu, etten ole saanut otetta vielä oikein mistään. Munuaisten ja virtsateiden toiminta ei ollutkaan niin paljoa sitä kivaa urologiaa, minkä koen hallitsevani vaan sitäkin enemmän sisätautista nefrologiaa, erilaisten elektrolyyttihäiriöiden ja happo-emästasapainon pyörittelyä. Tähän jaksoon on sisältynyt varmaan eniten kaikenmaailman kaavioita, jos ei aineenvaihduntaa ja hormonijaksoa lasketa mukaan. Kaavioista minä en pidä. Enkä ihan niin kovasti varnaan sisätaudeistakaan.

Pahinta on varmasti se, että opiskelussa joutuu turvautumaan yhä enemmän ulkoa oppimisen surkeuteen, kun ei ehdi oikeasti pohtia mistä mikäkin johtuu, ja viikon päästä koittava tentti kolkuttelee jo ovella. Vaikka haluankin oppia asiat kunnolla, haluan myös päästä tentistä läpi. Ja tentistä läpipääsyä varten täytyy tällä kertaa varmaan valita se helpompi reitti. Eli ulkoaopettelu. Kai sitä sitten taas jossakin kohtaa ehtii tätäkin tietoa syventämään itsenäisesti...

Wuosijuhlaluennon tarjoiluja

Tällä viikolla tosiaan ilmeisesti monilla oli syysloma (vaan ei tietenkään lääkiksellä), koska meidänkin lukujärjestyksemme näytti aika tyhjältä. Tällä viikolla olisikin ollut oikein hyvin aikaa itsenäiselle opiskelulle, jollen olisi ollut järjestämässä kandiseuramme vuosijuhlaluentoa (ja sen lisäksi järjestänyt itselleni muutakin ohjelmaa illoiksi). Vuosijuhlaluento oli viime tiistaina ja järjestelyihin meni aikaa oikeastaan koko päivä aamusta iltaan (tietysti järkkäilyjä olimme tehneet aika paljon jo aiemminkin). Kaiken kukkuraksi onnistuin vielä sairastumaan maanantai-iltana, joten tiistai menikin sitten lähinnä särkylääkkeiden voimalla. Kaikesta onneksi selviää ja luento onnistui mielestäni oikein hyvin.

Kaikenlainen ylimääräinen touhuaminen ja järkkäily on tosiaankin kuitenkin aika kuormittavaa ja vie aikaa opiskelulta, joka kyllä vaatisi oman aikansa. Varmaan kroppakin on käynyt viime viikkoina niin ylikierroksilla, että vastustuskyky on sen verran matalalla, että sitä sairastuu helpommin. Toisaalta flunssa estää käymästä esimerkiksi jumpissa, mikä vapauttaa aikaa opiskelulle. Tai vapauttaisi, jos jaksaisi lukea yhtään mitään kun päätä särkee ja vain väsyttää. Sairaana ei kyllä ole mitenkään kovin vastaanottavaisessa tai opiskeluoptimaalisessa tilassa.

Olenkin nyt päättänyt (taas kerran), etten ota ensi keväälle mitään ylimärääistä ohjelmaa. Näytelmäkerhomme tietysti hakee kohta taas tanssijoita ja näyttelijöitä ja ties mihin muuhun ryhmään tarvitaan tekijöitä, mutta yritän pysyä tällä kertaa poissa produktiosta. Olen siis nyt käsikirjoittamassa, joten se saanee riittää. Vapaat arki-illat ensi keväänä olisivat ihania! Kun sitä vain osaisi pysyä lujana eikä aina rynnätä joka paikkaan vapaaehtoisena riemusta kiljuen: "joo, minä minä!". Viime vuonna sitä jollakin tapaa osasikin ottaa aikaa itselleen. Toisaalta, kakkosella ei myöskään ollut niin paljoa kaikkea muuta "pakollista". Esimerkiksi ruotsia ja syväreitä. Tai kliinisen anatomian kurssia, jolle ihan vapaavalintaisesti vastikää ilmoittauduin, vaikken yhtäkään opintopistettä enää tarvitse kun vapaavalintaisetkin sain aiempien opintojen vuoksi hyväksiluettua. Toisaalta kaikki mihin on itse vapaaehtoisesti mennyt on yleensä ihan mielekästä.

Mutta kyllä sitä lepoa ja rauhaa joskus kaipaisi. Ehkä ensi joululomalla sitten.

Rauhalliset kynttiläillat kunniaan!

Mahtavan kliininen nestejakso!

Nestejakso on ollut todella kiva tähän asti. Vaikka se onkin etukäteistiedon mukaisesti osoittautunut raskaaksi ja painavaa (KLIINISTÄ!) asiaa sisältäväksi, on se myös todella mielekäs ja mielenkiintoinen. Jakson kliinisyys tuntuu ihanalta ja vihdoinkin on sellainen olo, että opiskelee ihan oikeaa alaa ja lääketiedettä!

Johdantoluennolla meille sanottiinkin, että jos tässä jaksossa viimeistään ei herää opiskeluinnostus, tulisi miettiä, onko oikealla alalla. Minä ainakin todella olen oikealla alalla. Olen tykännyt melkein kaikesta tähän jaksoon liittyvästä. Esimerkiksi eilisellä nestehoito -luennolla yritin imeä itseeni ihan jokaisen anestesialääkärin suusta tulevasta sanasta ja kirjoitin sormet sauhuten seitsemän sivua luentomuistiinpanoja wordilla. Samana päivänä harjoittelimme kanylointia ja tänään tutkimme urologisia potilaita TAYS:ssa.

Nestejaksolla käsitellään elimistön nesteitä ja niiden sisältämiä ioneja, nesteiden vaihduntaa (eli munuaisten toimintaa) ja virtsa-asioita. Harjoitustöitä ja kliinisiä taitoja kertyy mukavasti ja tutorkeissit ovat ainakin tähän asti olleet todella mielenkiintoisia ja hyvin kliinisiä. Tällä hetkellä oppimistavoitteina ovat esimerkiksi virtsaumpi, hydronefroosi (eli suomeksi vesimunuainen), eturauhasen liikakasvu ja virtsaamisrefleksi. Joukossa on siis kolme "diagnoosia", paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Fuksivuoden keväällä ja kakkosella muistaakseni oppimistavoitteisiin saattoi kuulua joku yksittäinen sairaus tai elintoimintojen häiriö, mutta pääosin keissit olivat hyvin paljon perusanatomiaan ja -fysiologiaan painottuvia.

Nyt meille opetetaan nestehoitoa (eli mitä infuusionesteitä tulee antaa milloinkin), virtsateiden katetrointia ja laskimoiden kanylointia. Koin suuria valaistumisen tunteita nestehoito -luennolla kun luennoitsija selitti mitä elimistön nesteitä korvataan milläkin liuoksilla ja mitä tulee antaa kenellekin. Tietysti tiesin suuren osan asioista jo ennestään sairaanhoitajuuteni vuoksi (ja ehkä siksi luentoa olikin helppo seurata), mutta silti monet sh-opintojen opeista olivat unohtuneet ja jäljellä oli lähinnä sellainen käytännön kokemustieto, että Ringeriä annetaan virtsantuloa vauhdittamaan ja vuotavalle potilaalle, mutta jos minun olisi pitänyt selittää eri liuosten elektrolyyttikoostumusta tarkemmin tai natriumin vaikutuksia elimistön nestetasapainossa (tai ylipäätään sitä, mihin eri iv-nesteet kehossa jakautuvat), en olisi päässyt puusta pitkälle.

Katetrointiharjoitustyössä suurin osa oli tietysti tuttua asiaa, mutta kivana lisänä oli myös suprapubisen katetrin laittoharjoitus, jossa siis katetri asetettiin vatsanpeitteiden läpi rakkoon. Kyseinen toimenpide nimittäin on sellainen pienkirurginen toimenpide, johon sairaanhoitaja osallistuu lähinnä avustajana. Siitä minulla itselläni ei siis ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta ja uusien juttujen harjoittelu on aina ihanaa! Vaikka harjoittelut tietysti tehtiin taas "fantomilla" eli nukella, sai siitä silti jonkinlaista kokemusta puuduttamisesta ja vatsanpeitteiden kerrosten lävistämisestä trokaarilla (eli pitkällä neulamaisella pistimellä, jonka kautta katetrin saa ujutettua rakkoon). Oikean ihmisen kohdalla kaikki toimenpiteet tietysti tuntuvat monin verroin jännittävämmiltä.

Kanylointityö jännitti taas ennalta todella paljon. Olen tosiaan kanyloinut paljon urani aikana ja jopa tykkään siitä. En kuitenkaan tykkää työskennellä "valvovan silmän" alla ja myös se, että muilla mahdollisesti on jotain ennakko-odotuksia minun osaamistasostani luo aivan erilaisia paineita suoritukseen. Niinpä sitten puhkaisinkin kaverini ensimmäisen suonen ja sain kanyylin laitettua vasta toisella yrityksellä. Kaverini teki saman minulle, joten piikittelyt onneksi menivät tasan :) Täytyy kuitenkin varmaan totutella olemaan toisten arvioitavana ja suoriutumaan erilaisista toimenpiteistä niin, että kriittiset silmät tarkkailevat vierestä. Sekin kai kuuluu niihin haasteisiin, mitä minulla on tässä lääkäriurallani edessä.

Tänään kävimme haastattelemassa potilaita urologian osastolla TAYS:ssa. Sairaalaan on aina mukava mennä ja kyllä se valkoisen takin päälle pukeminen on edelleen jotenkin kutkuttavan jännittävää. Ihan hassua, mutta toisaalta kivaa saada pienistä asioista iloa. Potilaat ovat aina myös todella mukavia ja suhtautuvat ihanan vastaanottavaisesti opiskelijoihin. Kliiniset opettajat ja professorit osaavat yleensä myös oikeasti opettaa ja tuntui, että tänäänkin päähän jäi todella paljon tietoa ja käteen paljon enemmän kuin vain kuittaus ryhmätyökorttiin.

Fiilikset ovat siis todella positiiviset tällä hetkellä ja olen iloinen tästä jaksosta sekä kolmosvuodesta ja lääkisopinnoista. Opiskelu on rankkaa, mutta mukavaa.
Niin, ja ennaltaehkäisyn tentti meni läpi!

Lääkärinä rikastuu?

Yle julkaisi juuri listan eri alojen työntekijöiden keskimääräisistä palkoista. Lääkärit (yllätys-yllätys) loistivat listan kärkisijoilla keskimääräisellä lähes 7000e/kk palkalla. Mediaani kuitenkin oli vähän alhaisempi, noin 6500e. Onneksi sentään listan loppuun oli lisätty disclaimer siitä, että kyseessä on tosiaan palkka, johon on laskettu mukaan kaikki lisät. Lääkärin kohdalla se tarkoittaa tietysti päivystämisestä kertyviä haittalisiä ja sairaanhoitajankin keskimääräinen 3000e:n kuukausipalkka koostuu pitkälti yö- ja sunnuntailisistä.

Mielestäni todellinen palkkojen vertailu tulisi tehdä peruspalkoilla, eikä sellaisilla, joiden tienaamiseen ihmisiltä edellytetään epämukavia työaikoja. Sairaanhoitajan peruspalkka ei nimittäin todellakaan ole 3000e kuussa, eivätkä kaikki tee vuorotyötä. Lääkäriliiton julkaisemien tilastojen mukaan esimerkiksi erikoistuvan lääkärin peruspalkka (ilman päivystyslisiä siis) oli 3845 euroa kuussa vuonna 2015. Tai mikäli työkokemusta oli ehtinyt kerätä yli kolmen vuoden ajalta, tienasi sitten 4112e/kk. Ei siis todellakaan kuutta tuhatta euroa kuussa. Siis normityönä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että epämukavuudesta kuuluukin maksaa. Kuinka moni oikeasti haluaa tehdä töitä esimerkiksi jouluna kun muu perhe viettää juhlapäivää tai juhannuksena kun muu Suomi rentoutuu mökillä tai riehuu festareilla (jonka jälkeen olet sitten paikkailemassa humalaisia itseään kolhineita tai sairaskohtauksen saaneita)? Itse ainakin rakastan rauhallisia viikonloppuja kun miehenikin on vapaalla, pitkiä aamiaisia ja vapaapäivän tuomia mahdollisuuksia. Jos olisin nyt sairaanhoitajan kolmivuorotyössä, noita vapaita rentoutusviikonloppuja osuisi kolmeen viikkoon yksi ja sekin todennäköisesti menisi jossain reissussa sukulaisia tai ystäviä tapaamassa. Kaikki yhteinen suunnittelu vaikeutuu huomattavasti kun yksi osapuolista on vuorotyössä. Ei sellaiseen kukaan suostuisi, jos siitä ei saisi sopivaa korvausta.

Kirjoitan tietysti sairaanhoitajan näkökulmasta, koska siitä jotain tiedän. Opintojeni aikana ja asiaan enemmän perehdyttyäni tiedän kuitenkin myös jotain nykyään lääkäriydestä ja lääkärin palkasta. Ja olen alkanut todella ärsyyntyä puolituttujen (tai myös niiden tutumpien ihmisten) heittelemistä kommenteista siitä, miten minusta varmasti tulee rikas lääkäri. No, eipä varmasti tule.

Progressiivisen verotuksen ansiosta kukaan ei täällä työnteolla rikastu. Ei edes raskasta työtä tekemällä ja kellon ympäri päivystämällä. Tai ehkä sillä. Jos uhraa vapaa-aikansa ja terveytensä työnteolle. Laskin huvikseni veronmaksajien keskusliiton sivuilla olevasta tilastosta kuinka paljon sitä todella jää käteen esimerkiksi tuolla 6500e/kk lääkäripalkalla. Pelkän veroprosentin mukaisen vähennyksen jälkeen 3900e/kk. Siitä sitten vielä työeläkemaksut ja muut. Erikoistuvan lääkärin peruspalkasta (eli jos tienaisi vaikkapa 4000e/kk), käteen jäisi n.2600e/kk. Jälleen ilman tellejä ja vellejä. Sairaanhoitajan "keskimääräisellä" peruspalkalla (edellyttäen ainakin sunnuntaivuorojen tekemistä, mahdollisesti myös yövuoroja) käteen jää 2130e/kk.

Verotuksen ansiosta näennäinen 2500e:n palkkaero onkin todellisuudessa vain vähän reilu tonni, ja erikoistuvan lääkärin ja sairaanhoitajankin taskuun jäävä viiden sadan euron seteli ei todellisuudessa olekaan ihan niin paljon kuin saattoi kuvitella. Uralla edetessä ja päivystystä tekemällä siis näyttäisi siltä, että palkkapussi kasvaisi ja voisi päästä rikastumaan, mutta jos verottaja haukkaa tästäkin suurimman siivun niin what's the point? Miksi tehdä raskasta päivystystä, jos sillä ei edes tienaa? Miksi tehdä vaativaa ja raskasta työtä kun sillä ei edes rikastu? Pakko olla kyse jonkinlaisesta kutsumuksesta alaa kohtaan, koska helpommallakin voisi päästä. Ja vieläpä samalla palkalla.

Älkää ymmärtäkö väärin, arvostan kaikkien työtä. Mielestäni mikään ammatti ei ole huono, koska jokaista tarvitaan. Jokainen ihminen on arvokas ja yhdessä me pyöritämme tätä yhteiskuntaa. Työ itsessään on arvokasta myös yksilön terveydelle ja sitä kautta vähintään me kaikki edistämme terveyttä ja tienaamme myös verorahoja turvaamaan sairaaloiden ja terveyskeskusten toimintaa. Siksi en myöskään halua moittia verotusta, koska ymmärrän miksi se on olemassa. Ja olen siitä kiitollinen. Vaikka itse antaisinkin suuremmalla palkallani isomman panostuksen oman arkityöni lisäksi kansamme terveydelle, annan sen ilomielin. Kyllä tämä on minulle kutsumus ja koen ihmisten auttamisen tärkeäksi.

Koen kuitenkin myös oman vapaa-aikani ja perheeni minulle tärkeäksi. En haluaisi uhrata omaa elämääni muiden vuoksi kun eivät sitä muutkaan kansalaiset tee. Vaikka näen progressiivisen verotuksen ihan hyvänä ja ymmärrän, miksi täällä veroja maksetaan, pitäisi sitä kuitenkin mielestäni vähän edes keventää, jotta haittakorvauksista oikeasti jäisi jotain käteen ja jotta työ tuntuisi mielekkäältä. Vähintäänkin toivoisin, että lääkärien huippupalkoista puhuttaessa ja uutisoitaessa ihmiset osaisivat ottaa huomioon, millä hinnalla kyseinen palkka ansaitaan ja mitä siitä oikeasti käytännössä jää käteen. Toivoisin, että lääkäreitä (ja kaikkia ammattilaisia) osattaisiin arvostelun sijaan oikeasti arvostaa.