"Vain" sairaanhoitaja

Sanotaan, että sairaanhoitaja on kutsumusammatti. Niin kai lääkärikin. Lääkäriys kuitenkin varmaan houkuttaa monia myös palkkauksen vuoksi. Sairaanhoitajaksi kai kukaan ei pelkän palkan vuoksi lähde lukemaan, koska kuten yleisesti tiedetään, palkka ei ole päätä huimaava. Lisäksi työ on usein paljon "likaisempaa" kuin esimerkiksi nyt se lääkärin työ. Siksi siis jonkinlaista auttamisen halua ja kutsumusta ainakin omasta mielestäni vaaditaan kun valitsee sairaanhoitajan ammatikseen. Näin ei pitäisi olla. Sairaanhoitajan työtä ei saisi ajatella kutsumuksena tai sairaanhoitajien tarpeena pyyteettömästi auttaa hädässä olevia ja laittaa muut itsensä edelle. Tällaiset ajatukset ovat kompastuskivenä paljon kaivatulle palkkakehitykselle hoitotyössä.

Sairaanhoitaja ei ollut koskaan unelma-ammattini, enkä koe tunteneeni varsinaisesti kutsumusta siihen. Jos kutsumuksesta puhutaan, se oli se lääkiksen ääni kun pääni sisällä kuiski. Varmaan ajattelin sairaanhoitajan työn olevan "jotain sinne päin", kun hoitoalalle lähdin. Ja olihan minulla toki halu auttaa, empaattinen luonne ja halu tehdä ihmisläheistä työtä. Mutta silti. Kuten kaverini kanssa lääkikseen pääsyäni juhliessamme totesimme: nyt vihdoin pääsin opiskelemaan sitä, mitä koko ajan oli tarkoitettukin. Kuljin vain hieman kiertoteitä pitkin. Mutta jos uskotaan kohtaloon, niin tällä kaikella varmasti on ollut tarkoituksensa. 

En siis koe varsinaisesti olevani alanvaihtaja, koska lääkis on ollut alkuperäinen suunnitelmani aina. (Tai siis niin kauan kuin olen tiennyt mitä haluan "isona" tehdä.)

Minä kuitenkin olen alanvaihtaja. Lääkäriksi opiskeleminen ei ole sairaanhoitajan mahdollisuus "jatkokouluttautua", kuten tässä artikkelissa (Yle) napakasti todetaan. Omat karvanikin hieman nousivat pystyyn kun Syke -sarjan jossakin jaksossa Johanna huomaa ilmoituksen, joka meni suunnilleen näin: "Sairaanhoitaja, haluatko jatkokouluttautua lääkäriksi...?". Väärin väärin väärin. Ja järjetöntä. Vaikka itse olenkin huono esimerkki kun teen juuri näin, ei sairaanhoitajilla pitäisi olla mitään tarvetta "jatkokouluttautua" lääkäreiksi. Sairaanhoitajista on pulaa. Sairaanhoitajat ovat hoitotyön asiantuntijoita, mitä esimerkiksi lääkärit eivät ole. Sairaanhoitaja ja lääkäri ovat kaksi eri ammattia, eivät mikään alempi ja ylempi osa jotain kokonaisuutta.

kuvan lähde
Syke -sairaalasarjan Johanna (oikealla) haluaa opiskella lääkäriksi.

Ymmärrän, että olen jo käyttänyt hyväksi Suomen ilmaista koulutusjärjestelmää ja valtion rahoja kun olen suorittanut kalliin sairaanhoitajan tutkinnon. Ja nyt aion tuhlata niitä vielä lisää suorittamalla vielä kalliimman lääketieteen lisensiaatin tutkinnon. Uskon kuitenkin tulevani korvaamaan tämän vielä moninkertaisesti, ainakin sellaisessa muodossa, jonka arvoa ei voida rahassa mitata. En vain voi sille mitään. Jos haaveilee jostakin, ja vuosia miettii, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä jotain toisin, olisiko sittenkin pitänyt hakea lääkikseen vielä uudelleen (tai mitä ikinä se omalla kohdallasi onkaan), on vastaus yleensä kyllä. Kyllä olisi pitänyt. Yleensä sitä enemmän katuu niitä asioita, joita ei ole tehnyt kuin niitä, joita on tehnyt.

Se on siis syy sille, miksi vaihdan alaa. En varmaan voisi elää elämääni onnellisena, jos joutuisin ikuisesti miettimään ja jossittelemaan, olisinko sittenkin voinut olla lääkäri. Jos olisin loppuelämäni ollut vain sairaanhoitaja.

Edellinen lauseeni on tarkoituksella provosoiva. Valitsin tämän postauksen otsikoksi myös muodon "vain" sairaanhoitaja, koska se kuvaa omaa ajatusmaailmaani noin 7 vuotta sitten. Ja tiedän, että näin ajattelevia ihmisiä on muitakin. Itse en todellakaan enää kuulu tähän joukkoon, onneksi. Syytän edelleenkin kypsymättömyyttäni ja tietämättömyyttäni siitä, että olen koskaan voinut olla arvostamatta sairaanhoitajia. Yleensä se todellakin on tietämättömyyttä. Uskon, että ainakin lähes 90% ihmisistä, joita olen hoitanut, ovat arvostaneet meitä hoitajia. Monet ovat myös suoraan sanoneet, että teemme heidän mielestään arvokasta työtä. Itse en ollut nuorempana koskaan joutunut olemaan sairaalassa, ja tietoni sairaanhoitajan työstä olivat lähinnä peräisin amerikkalaisista tv-sarjoista, kuten Housesta (siinähän hoitajat eivät tee juuri mitään). 

kuvan lähde
House -sairaalasarjassa lääkäri tekevät myös mm. sairaanhoitajien, röntgenhoitajien ja potilaskuljettajien työt.

Totta kai alaa opiskellessa ja työtä tehdessäni arvostus omaa itseäni ja kollegoitani kohtaan on kasvanut hurjan suureksi. Me sairaanhoitajat emme ole mitään lääkärin pikku apulaisia. Olemme oman alamme asiantuntijoita, ja siinä ohessa myös, halusimme tai emme, kaikkea muutakin mitä potilas tarvitsee. Kaikki se ei varsinaisesti vastaa sairaanhoitajan koulutusta, mutta potilaan hoitaminen on paljon kokonaisvaltaisempaa kuin ainoastaan yksittäiseen haavaan tuijottamista. (Jos se haava nyt oli se tulosyy.) Olemmekin töissä monesti vitsailleet, että pitäisi olla tarjoilijan, siivoojan, mekaanikon ja psykoterapeutin koulutuksetkin sen varsinaisen hoitotyön koulutuksen päälle... Sairaanhoitaja venyy ja taipuu moneen, ja työ on sekä fyysisesti että henkisesti joskus todella rankkaa.

Kokenella hoitajalla on paljon arvokasta tietoa, jota fiksu lääkäri ymmärtää hyödyntää ja samalla myös arvostaa työyhteisönsä hoitajia. Hoitajat ovat niitä, jotka viettävät potilaan kanssa suurimman osan ajasta ja heille potilas yleensä uskoutuu. Myös hoitavaa lääkäriä koskevista asioista, kuten siitä millaisen vaikutelman he tästä saivat. 

Arvostan omaa työtäni ja sairaanhoitajuuttani. Olen saanut osakseni aikoinaan ihmettelyä, että miksi ihmeessä minusta tuli "vain sairaanhoitaja" kun olisin voinut ryhtyä vaikka mihin, olinhan aina niin hyvä koulussakin... Ja uskon, että samat ihmettelijät arvostavat minua nyt paljon enemmän kun olen sentään päässyt lääkikseen. Älkää suotta. Olen ihan sama ihminen kuin ennenkin. Jos et ole arvostanut minua sairaanhoitajana, ei sinulla ole mitään syytä arvostaa minua lääkärinäkään. Erilainen koulutus (nimenomaan erilainen, ei välttämättä millään lailla korkeampi tai parempi) ei tee minua paremmaksi ihmiseksi. Ihmisarvoa ei mitata ammatin perusteella. 

On mielenkiintoista, miten jotkut kohtaamiset muodostuvat elämässä todella merkittäviksi, vaikka ne olisivat olleet vain muutaman minuutin mittaisia. En enää edes muista sen ulkomaalaisen naisen nimeä, jonka tapasin ensimmäistä sairaalaharjoittelua tehdessäni sairaanhoitajaopiskelijana. Nainen oli jostain syystä tutustumassa osastoomme/tapaamassa jotakuta osastomme hoitajista. Esittelin itseni liitesanoin: "... but I'm just a student". Tähän nainen minulle vastasi mieleeni painuneet sanat, jotka ovat hyvä ohjenuora meille kaikille: "Never say you are "just" anything."

Olkaa ylpeinä juuri sitä mitä olette! :)