Otsikossa piti miettiä, että onko tullut käytettyä "Joululoma"a jo aikaisemmin. Ehkä tämä selkeyttää sitten asioita, että eritellään kakkosvuoden joululoma omaksi kokonaisuudekseen. On tämä toisen vuoden joululoma kuitenkin ihan erilainen kuin ykkösvuonna. Ainakin se on viikkoa lyhyempi.
Joululomasuunnitelmat myös eroavat jonkin verran viimevuotisista, nimittäin aiemmista puheista huolimatta sain sittenkin lomalle töitä. Menen kuitenkin tutuksi tulleeseen kesätyöpaikkaani keikkailemaan vasta joulun jälkeen, koska olen "sairastanut" yli kolme viikkoa, enkä uskaltanut luvata olevani vielä maanantaina terve. Todennäköisesti en olekaan ihan vielä silloin toipunut.
Neljään viikkoon en ole siis urheillut tai tehnyt juuri mitään muuta kuin maannut kotona ja opiskellut. Hirvittävä koko kehoa vavisuttava yskä vaivasi ensin reilu kaksi viikkoa niin, etten voinut uloskaan mennä kun pakkasessa hengittämisestä ei tullut mitään. Sain sitten vihdoin astmalääkkeet kokeiluun ja asiat tuntuivat menemän parempaan suuntaan, kunne alkuviikosta onnistuin hankkimaan itselleni jonkin oikean taudin ja viimeiset kolme päivää olen viettänyt lihas- ja nivelkipujen kourissa (koska aikuisillehan ei varsinaisesti nouse kuume...). Uskon, että parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, yskä on vähentynyt ja nenä vuotaa, eli kehoni ilmeisesti nyt puhdistuu taudinaiheuttajista ja kohta sitä päästään varmaan vihdoin hiihtämäänkin!
Eilen meillä oli vuoden viimeinen tentti ja me kakkosetkin pääsimme vihdoin aloittamaan joululomamme. Joululoman alkua (ja jokaisen tentin ohiolemista) juhlitaan/juhlittiin perinteisesti tenttisaunassa, kuten myös eilen. Itse en sinne viitsinyt mennä rasittamaan itseäni ja toisaalta mahdollisesti tartuttamaan muita. Sen sijaan menin nukkumaan puoli kahdeksalta illalla. Ihan rauhallinen joululoman aloitus siis. Onneksi sentään sain hyvästellä kavereitani joululomalle tentin jälkeisillä kahveilla.
Hermostojakso on nyt onneksi paketissa. Kaikista hyvistä sanoistani huolimatta, jakso oli kuitenkin aika rankka ja ikävä. Tunnen, etten oppinut asioita kunnolla ja opetus ei aina ollut ihan sellaista kuin olisin odottanut. En myöskään usko, että suoriuduin tentissä kovin hyvin, joten läpipääsy ei ole ihan taattu. Siksi en oikein voinutkaan aloittaa lomaani helpottuneena ja alkaa rentoutua, kun takaraivossa kummittelee ajatus uusinnasta. (Oikeasti pelottava ajatus uusinnasta ei varmaan synny takaraivossa, vaan ehkä ennemminkin ohimolohkojen sisäosissa ja otsalohkon alueilla, jotka ovat yhteydessä muistoihin, tunteisiin ja korkeampiin ajattelutoimintoihin.)
Toisaalta uusintaan lukeminen voi olla ihan hyväkin juttu, ainakin asioita tulisi sitten kerrattua, kun joka tapauksessa tuntuu, ettei niitä kunnolla vielä tullut opituksi. Vaikkei uusintaa olisikaan edessä, olisi opiskeltuja asioita silti hyvä kertailla. Ja onneksi ne opintojen puolesta tietysti vielä kertaantuvatkin, joskin kliinisemmissä merkeissä. Joskus tulevaisuudessa meillä nimittäin on edessä jakso nimeltä Hermoston toimintahäiriöt (tai jotain sinnepäin) ja tietysti neurologisia potilaita tulee sitten vastaan itse klinikassa, jolloin asiat taas kertautuvat. Juuri nyt osaisin tehdä neurologista statusta ainakin jonkin verran, tutkia motoriikkaa ja aivohermojen toimintaa. Mutta nekin taidot varmaan häviävät, jos ei niitä harjoittele.
Olisko joululomalla aika ottaa sulhanen koekaniiniksi ja harjoitella jo tähän mennessä opittuja potilaan tutkimisen taitoja? :)
lauantai 17. joulukuuta 2016
lauantai 10. joulukuuta 2016
Tieto lisää mielenkiintoa
Hyvää joululomaa kaikille eilen (tai aiemmin) lomansa aloittaneille, eli ainakin meidän lääkiksen opiskelijoista 5/6:lle... Ainoat koulutöissä raatavat taitavat olla enää vain meidän kurssilaiset, epäonniset kaikkoset, joilla lukukauden viimeinen tentti on vasta ensi viikon perjantaina. Kateeksi käy niitä, jotka tänä aamuna tai eilen illalla ovat olleet lentokentällä valmiina matkustamaan joululoman seikkailuihin. Niitä ihmisiä ainakin oman snapchatini perusteella on monta!
Tämäkin lauantai on iloisesti kulunut aivojen ja hermojen opiskelun merkeissä mielenkiintoisia poikkileikkauskuvia milloin mistäkin tumakkeista piirrellen. Samalla tavalla tulevat seuraavat viisi päivää kulumaan muutamia virkistäviä keskeytyksiä lukuunottamatta. Huh, tuntuu, että tentti tulee aivan liian nopeasti, vaikka se samalla tarkoittaakin myös minun joululomani alkua.
Tenttiin lukeminen on kyllä oikeastaan ollut yllättävän mukavaa. Tällä kertaa opeteltavaa ja kerrattavaa on todella paljon, ja nyt tuntuu, etten varmasti pääsisi tentistä läpi jos se olisi vaikkapa jo huomenna. On kuitenkin sellainen aika itsevarma olo siitä, että kaikki on sisäistettävissä (ainakin suurimmaksi osaksi) ja kyllä tämäkin tentti varmaan hoidetaan ihan kunnialla pois alta.
En oikein ymmärrä, miksi en ole ensi viikon perjantaista yhtään stressaantunut tai pyöri tenttipaniikin kourissa tai ylipäätään hakkaa päätäni seinään kun neurologia on niiin kamalaa. Koska se ei ole. En ymmärrä, miksei se nyt olekaan kamalaa kun olen viettänyt viimeiset kuutisen vuotta inhoten kaikkea aivoihin liittyvää ja ajatellen, etten koskaan tahdo hoitaa neurologisia potilaita tai ymmärrä neurologiasta mitään. Ymmärrys ja osaaminen on tietysti tämän jakson aikana lisääntynyt huimasti, mikä varmaan vaikuttaa muuttuneisiin mielipiteisiini.
Hermostojakso ei ole mielestäni "helppo ja hauska", kuten eräs kurssikaverini jakson alussa kaikkien ihmetykseksi totesi. Se on kuitenkin mielenkiintoinen. Ja kuten sanottu, ehdottomasti kaikkein raskain jakso tähän asti. Opeteltavan asian osalta ainakin. Tuntuu, että tässä jaksossa todella olen ollut samalla viivalla kuin kurssikaverini, koska ei ainakaan omasta mielestäni sairaanhoitajakoulussa mihinkään hermoston rakenteisiin paneuduttu sen syvällisemmin kuin lukiossakaan. Silloin riitti kun osasi karkeasti aivojen osat; isoaivot, pikkuaivot, väliaivot, keskiaivot, aivosilta ja ydinjatke. Tällä kertaa vaaditaan myös erilaisten tyvi- ja muiden tumakkeiden osaamista sekä monia erinäisiä hermoratoja, joita en kyllä kuollaksenikaan voi vielä hallita.
Uutta tietoa on tässä jaksossa tullut aivan valtavasti lisää ja töitä on saanut todellakin tehdä yrittäessään integroida kaikkea uutta vanhan osaamisen päälle ja sekaan. Myös ryhmätyöt ja kliiniset taidot ovat tuoneet aina jotain aivan täysin uutta. Olemme päässeet tutkimaan silmänpohjia ja testaamaan tärykalvon toimintaa, mitä meille hoitajaopiskelijoille ei todellakaan silloin aikoinan opetettu. Nyt tuntuu, että osaan ja tiedän jo niin paljon enemmän kuin ennen jaksoa, vaikka samaan aikaan onkin hyvin pihallaoleva olo.
Aina aiemmin tenttiin lukiessa on tullut tunne, että mitä väliä enää lukea. On ehkä ollut vähän vaikea löytää kertailtavia asioita kun koko jakso on aina ollut ikään kuin kertausta. Hoitajana osasin ja tiesin kaikesta jo niin paljon aikaisemmin (vaikka lääkiksessä tosin mennäänkin paljon syvemmälle asioissa), että ne asiat, mitä en tenttiviikon alkaessa osannut, olivat sellaisia, mitä en edes halunnut osata. Tai kokenut tärkeäksi.
Nyt uutta asiaa on tullut vastaan niin valtavasti, että se kaikki tuntuu tärkeältä. Nyt minulla on ihan selkeät tavoitteet kertailussa ja tiedossa ne asiat, jotka vaativat vielä parantamista. Nyt myös haluan oppia uutta, koska se todella on uutta eikä vain jotain mitä minun tarvitsee kaivaa pölyisistä muistilaatikoistani. Uuden oppiminen jollakin tavalla todella innostaa, mikä on varmaan ihan hyvä kun tässä saa vielä monta vuotta viettää opiskelijan roolissa.
Ja mikä tärkeintä, en enää inhoa neurologiaa! Nyt sitä tekee mieli melkein lukea ihan huvikseenkin :D
Tämäkin lauantai on iloisesti kulunut aivojen ja hermojen opiskelun merkeissä mielenkiintoisia poikkileikkauskuvia milloin mistäkin tumakkeista piirrellen. Samalla tavalla tulevat seuraavat viisi päivää kulumaan muutamia virkistäviä keskeytyksiä lukuunottamatta. Huh, tuntuu, että tentti tulee aivan liian nopeasti, vaikka se samalla tarkoittaakin myös minun joululomani alkua.
Tenttiin lukeminen on kyllä oikeastaan ollut yllättävän mukavaa. Tällä kertaa opeteltavaa ja kerrattavaa on todella paljon, ja nyt tuntuu, etten varmasti pääsisi tentistä läpi jos se olisi vaikkapa jo huomenna. On kuitenkin sellainen aika itsevarma olo siitä, että kaikki on sisäistettävissä (ainakin suurimmaksi osaksi) ja kyllä tämäkin tentti varmaan hoidetaan ihan kunnialla pois alta.
En oikein ymmärrä, miksi en ole ensi viikon perjantaista yhtään stressaantunut tai pyöri tenttipaniikin kourissa tai ylipäätään hakkaa päätäni seinään kun neurologia on niiin kamalaa. Koska se ei ole. En ymmärrä, miksei se nyt olekaan kamalaa kun olen viettänyt viimeiset kuutisen vuotta inhoten kaikkea aivoihin liittyvää ja ajatellen, etten koskaan tahdo hoitaa neurologisia potilaita tai ymmärrä neurologiasta mitään. Ymmärrys ja osaaminen on tietysti tämän jakson aikana lisääntynyt huimasti, mikä varmaan vaikuttaa muuttuneisiin mielipiteisiini.
Hermostojakso ei ole mielestäni "helppo ja hauska", kuten eräs kurssikaverini jakson alussa kaikkien ihmetykseksi totesi. Se on kuitenkin mielenkiintoinen. Ja kuten sanottu, ehdottomasti kaikkein raskain jakso tähän asti. Opeteltavan asian osalta ainakin. Tuntuu, että tässä jaksossa todella olen ollut samalla viivalla kuin kurssikaverini, koska ei ainakaan omasta mielestäni sairaanhoitajakoulussa mihinkään hermoston rakenteisiin paneuduttu sen syvällisemmin kuin lukiossakaan. Silloin riitti kun osasi karkeasti aivojen osat; isoaivot, pikkuaivot, väliaivot, keskiaivot, aivosilta ja ydinjatke. Tällä kertaa vaaditaan myös erilaisten tyvi- ja muiden tumakkeiden osaamista sekä monia erinäisiä hermoratoja, joita en kyllä kuollaksenikaan voi vielä hallita.
Uutta tietoa on tässä jaksossa tullut aivan valtavasti lisää ja töitä on saanut todellakin tehdä yrittäessään integroida kaikkea uutta vanhan osaamisen päälle ja sekaan. Myös ryhmätyöt ja kliiniset taidot ovat tuoneet aina jotain aivan täysin uutta. Olemme päässeet tutkimaan silmänpohjia ja testaamaan tärykalvon toimintaa, mitä meille hoitajaopiskelijoille ei todellakaan silloin aikoinan opetettu. Nyt tuntuu, että osaan ja tiedän jo niin paljon enemmän kuin ennen jaksoa, vaikka samaan aikaan onkin hyvin pihallaoleva olo.
Aina aiemmin tenttiin lukiessa on tullut tunne, että mitä väliä enää lukea. On ehkä ollut vähän vaikea löytää kertailtavia asioita kun koko jakso on aina ollut ikään kuin kertausta. Hoitajana osasin ja tiesin kaikesta jo niin paljon aikaisemmin (vaikka lääkiksessä tosin mennäänkin paljon syvemmälle asioissa), että ne asiat, mitä en tenttiviikon alkaessa osannut, olivat sellaisia, mitä en edes halunnut osata. Tai kokenut tärkeäksi.
Nyt uutta asiaa on tullut vastaan niin valtavasti, että se kaikki tuntuu tärkeältä. Nyt minulla on ihan selkeät tavoitteet kertailussa ja tiedossa ne asiat, jotka vaativat vielä parantamista. Nyt myös haluan oppia uutta, koska se todella on uutta eikä vain jotain mitä minun tarvitsee kaivaa pölyisistä muistilaatikoistani. Uuden oppiminen jollakin tavalla todella innostaa, mikä on varmaan ihan hyvä kun tässä saa vielä monta vuotta viettää opiskelijan roolissa.
Ja mikä tärkeintä, en enää inhoa neurologiaa! Nyt sitä tekee mieli melkein lukea ihan huvikseenkin :D
torstai 1. joulukuuta 2016
Luennoilla käyminen
Pohdiskelin taas syitä käydä luennoilla tai olla menemättä kun jäin tänään jälleen kotiin nukkumaan sen sijaan että olisin valmistautunut menemään aamuluennoille. Minulla oli kuitenkin mielestäni ihan hyvät syyt jäädä kotiin; olen ollut jo useamman päivän jokseenkin kipeä ja jatkuva yskiminen aiheuttaa sekä väsymystä kun se häiritsee yöunta että häiritsee luennoilla kanssaopiskelijoita. Kaikkien kannalta siis on parempi jäädä kotiin yksin sairastamaan ja perehtymään luentokalvoihin itsenäisesti. Onneksi ne sentään (yleensä) ovat Moodlen kautta saatavilla.
Luennolle menemättä jättäminen kuitenkin tuo aina jonkinlaisen tunteen "lintsaamisesta" tai ainakin siitä, että on laiska ja tehnyt jotain väärin. En ymmärrä mistä tällainen huono omatunto kumpuaa, koska luennothan eivät todellakaan ole pakollisia. Lisäksi luennot ovat yleensä todella huonoja. Paljon enemmän saa aiheesta irti kun lukee itsenäisesti tai katselee vaikka hyvien luennoitsijoiden youtubeen lataamia videoita (vaikka ne tosin ovatkin yleensä englanniksi).
Olen suurimman osan lääkisurastani istunut tunnollisesti luennoilla ja skipannut niitä vain hyvin harvoin ja lähes aina hyvästä syystä. Syitä luennolta poisjäämiseen ovat olleet esimerkiksi sairastaminen, muut pakolliset menot (lääkärikäynnit tai kokoukset tai joku muu tärkeä juttu) tai sitten joskus harvoin ihan vain se, että mieluummin nukkuu vähän pidempään kuin herää aamulla luennolle. Olen siis kerännyt mielestäni tarpeeksi kokemusta luennoista sanoakseni, ettei siellä istuminen kannata.
Meidän luennoitsijamme ovat oikeasti suurimmaksi osaksi aika huonoja. Luentojen pitäminen on kaiketi vain yksi pakollinen osa professorin työkuvaa, enkä usko, että suurin osa heistä nauttii samojen luentojen pitämisestä vuodesta toiseen. Mielestäni myös pedagogisen koulutuksen puuttuminen näkyy luennoilla selvästi. Lääkäriluennoitsijat saattavat olla oman aiheensa asiantuntijoita, mutta he eivät yleensä osaa opettaa. Ainakaan sadan hengen massaluennoilla. Luentokalvot ovat yleensä liian täynnä tekstiä ja luennolla ei todellakaan pysy kärryillä, jos haluaa esimerkiksi tehdä samalla muistiinpanoja. Ja minä haluan tehdä muistiinpanoja, koska jos en tee mitään, ajatukset lähtevät hyvin nopeasti harhailemaan johonkin ihan muualle tai jotenkin kännykkä päätyy käteen ja sitten sitä rupeaa selailemaan.
On meillä toki muutamia hyväkin luennoitsijoita, jotka sekä tekevät hyviä dioja että esittävät asiat mielenkiintoisesti, mikä yleensä tarkoittaa käytännön esimerkkien sisällyttämistä puheeseen tai omien kokemusten jakamista opiskelijoiden kanssa. Niille luennoille on oikeasti mukava mennä ja jälkeenpäin tuntuu, että käteen jäi muutakin kuin turhautuminen hukkaanheitetyn ajan vuoksi. Sellaisia luennoitsijoita meidänkin lääkikseen tarvittaisiin enemmän! Joka vuosi opiskelijat antavat palautetta tietysti jokaisesta jaksosta ja myös luennoitsijoista. En kuitenkaan usko, että mitään suuria muutoksia kuitenkaan on tapahtumassa, koska edistyksellisyys ei oman kokemukseni mukaan kuulu lääkärimaailmaan.
Mielestäni luennoista voisi jopa luopua kokonaan, koska niiden hyödyllisyys todellakin on kyseenalaista. Ymmärrän kuitenkin, että luennot ovat taas yksi niistä asioista, joita "on ollut aina", ja siitä sitten pidetään kynsin ja hampain kiinni. Lisäksi luennot todennäköisesti ovat etenkin näinä maailman aikoina se kustannustehokkain vaihtoehto, koska ne lähtökohtaisesti vetävät hyvin suuren määrän opiskelijoita, jolloin melko pienellä panostuksella saadaan jokin asia "opetettua" koko vuosikurssille tunnissa. Asioiden kunnollinen opettaminen esimerksi pienryhmissä tai jopa käytännön esimerkkejä näyttäen ei varmaan tule kuuloonkaan kun nytkin jo pitäisi koulutukseen meneviä varoja pienentää.
Onneksi me lääkisopiskelijat olemme kuitenkin suurimmaksi osaksi perfektionistejä ja tunnollisia opiskelijoita ja kansoitamme näitä turhia massaluentoja ahkerasti niin, että ne varmasti tulevat jatkossakin kuulumaan opetussuunnitelmaan. Onneksi myös olemme niin tunnollisia, että käytämme monta tuntia päivästä itsenäiseen opiskeluun kun luennolla asia ei sitten jäänytkään päähän. Toivottavasti pääsen itse jossakin vaiheessa eroon huonosta omastatunnosta jos en mene luennoille. On nimittäin aika rankkaa käyttää valtavasti energiaa suurimmaksi osaksi itsenäiseen opiskeluun ja sen lisäksi vielä tuhlata sitä jostakin täysin turhasta murehtimiseen.
Luennolle menemättä jättäminen kuitenkin tuo aina jonkinlaisen tunteen "lintsaamisesta" tai ainakin siitä, että on laiska ja tehnyt jotain väärin. En ymmärrä mistä tällainen huono omatunto kumpuaa, koska luennothan eivät todellakaan ole pakollisia. Lisäksi luennot ovat yleensä todella huonoja. Paljon enemmän saa aiheesta irti kun lukee itsenäisesti tai katselee vaikka hyvien luennoitsijoiden youtubeen lataamia videoita (vaikka ne tosin ovatkin yleensä englanniksi).
Olen suurimman osan lääkisurastani istunut tunnollisesti luennoilla ja skipannut niitä vain hyvin harvoin ja lähes aina hyvästä syystä. Syitä luennolta poisjäämiseen ovat olleet esimerkiksi sairastaminen, muut pakolliset menot (lääkärikäynnit tai kokoukset tai joku muu tärkeä juttu) tai sitten joskus harvoin ihan vain se, että mieluummin nukkuu vähän pidempään kuin herää aamulla luennolle. Olen siis kerännyt mielestäni tarpeeksi kokemusta luennoista sanoakseni, ettei siellä istuminen kannata.
Meidän luennoitsijamme ovat oikeasti suurimmaksi osaksi aika huonoja. Luentojen pitäminen on kaiketi vain yksi pakollinen osa professorin työkuvaa, enkä usko, että suurin osa heistä nauttii samojen luentojen pitämisestä vuodesta toiseen. Mielestäni myös pedagogisen koulutuksen puuttuminen näkyy luennoilla selvästi. Lääkäriluennoitsijat saattavat olla oman aiheensa asiantuntijoita, mutta he eivät yleensä osaa opettaa. Ainakaan sadan hengen massaluennoilla. Luentokalvot ovat yleensä liian täynnä tekstiä ja luennolla ei todellakaan pysy kärryillä, jos haluaa esimerkiksi tehdä samalla muistiinpanoja. Ja minä haluan tehdä muistiinpanoja, koska jos en tee mitään, ajatukset lähtevät hyvin nopeasti harhailemaan johonkin ihan muualle tai jotenkin kännykkä päätyy käteen ja sitten sitä rupeaa selailemaan.
On meillä toki muutamia hyväkin luennoitsijoita, jotka sekä tekevät hyviä dioja että esittävät asiat mielenkiintoisesti, mikä yleensä tarkoittaa käytännön esimerkkien sisällyttämistä puheeseen tai omien kokemusten jakamista opiskelijoiden kanssa. Niille luennoille on oikeasti mukava mennä ja jälkeenpäin tuntuu, että käteen jäi muutakin kuin turhautuminen hukkaanheitetyn ajan vuoksi. Sellaisia luennoitsijoita meidänkin lääkikseen tarvittaisiin enemmän! Joka vuosi opiskelijat antavat palautetta tietysti jokaisesta jaksosta ja myös luennoitsijoista. En kuitenkaan usko, että mitään suuria muutoksia kuitenkaan on tapahtumassa, koska edistyksellisyys ei oman kokemukseni mukaan kuulu lääkärimaailmaan.
Mielestäni luennoista voisi jopa luopua kokonaan, koska niiden hyödyllisyys todellakin on kyseenalaista. Ymmärrän kuitenkin, että luennot ovat taas yksi niistä asioista, joita "on ollut aina", ja siitä sitten pidetään kynsin ja hampain kiinni. Lisäksi luennot todennäköisesti ovat etenkin näinä maailman aikoina se kustannustehokkain vaihtoehto, koska ne lähtökohtaisesti vetävät hyvin suuren määrän opiskelijoita, jolloin melko pienellä panostuksella saadaan jokin asia "opetettua" koko vuosikurssille tunnissa. Asioiden kunnollinen opettaminen esimerksi pienryhmissä tai jopa käytännön esimerkkejä näyttäen ei varmaan tule kuuloonkaan kun nytkin jo pitäisi koulutukseen meneviä varoja pienentää.
Onneksi me lääkisopiskelijat olemme kuitenkin suurimmaksi osaksi perfektionistejä ja tunnollisia opiskelijoita ja kansoitamme näitä turhia massaluentoja ahkerasti niin, että ne varmasti tulevat jatkossakin kuulumaan opetussuunnitelmaan. Onneksi myös olemme niin tunnollisia, että käytämme monta tuntia päivästä itsenäiseen opiskeluun kun luennolla asia ei sitten jäänytkään päähän. Toivottavasti pääsen itse jossakin vaiheessa eroon huonosta omastatunnosta jos en mene luennoille. On nimittäin aika rankkaa käyttää valtavasti energiaa suurimmaksi osaksi itsenäiseen opiskeluun ja sen lisäksi vielä tuhlata sitä jostakin täysin turhasta murehtimiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)