Kakkosvuoden joululoma

Otsikossa piti miettiä, että onko tullut käytettyä "Joululoma"a jo aikaisemmin. Ehkä tämä selkeyttää sitten asioita, että eritellään kakkosvuoden joululoma omaksi kokonaisuudekseen. On tämä toisen vuoden joululoma kuitenkin ihan erilainen kuin ykkösvuonna. Ainakin se on viikkoa lyhyempi.

Joululomasuunnitelmat myös eroavat jonkin verran viimevuotisista, nimittäin aiemmista puheista huolimatta sain sittenkin lomalle töitä. Menen kuitenkin tutuksi tulleeseen kesätyöpaikkaani keikkailemaan vasta joulun jälkeen, koska olen "sairastanut" yli kolme viikkoa, enkä uskaltanut luvata olevani vielä maanantaina terve. Todennäköisesti en olekaan ihan vielä silloin toipunut.

Neljään viikkoon en ole siis urheillut tai tehnyt juuri mitään muuta kuin maannut kotona ja opiskellut.  Hirvittävä koko kehoa vavisuttava yskä vaivasi ensin reilu kaksi viikkoa niin, etten voinut uloskaan mennä kun pakkasessa hengittämisestä ei tullut mitään. Sain sitten vihdoin astmalääkkeet kokeiluun ja asiat tuntuivat menemän parempaan suuntaan, kunne alkuviikosta onnistuin hankkimaan itselleni jonkin oikean taudin ja viimeiset kolme päivää olen viettänyt lihas- ja nivelkipujen kourissa (koska aikuisillehan ei varsinaisesti nouse kuume...). Uskon, että parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, yskä on vähentynyt ja nenä vuotaa, eli kehoni ilmeisesti nyt puhdistuu taudinaiheuttajista ja kohta sitä päästään varmaan vihdoin hiihtämäänkin!

Eilen meillä oli vuoden viimeinen tentti ja me kakkosetkin pääsimme vihdoin aloittamaan joululomamme. Joululoman alkua (ja jokaisen tentin ohiolemista) juhlitaan/juhlittiin perinteisesti tenttisaunassa, kuten myös eilen. Itse en sinne viitsinyt mennä rasittamaan itseäni ja toisaalta mahdollisesti tartuttamaan muita. Sen sijaan menin nukkumaan puoli kahdeksalta illalla. Ihan rauhallinen joululoman aloitus siis. Onneksi sentään sain hyvästellä kavereitani joululomalle tentin jälkeisillä kahveilla.

Hermostojakso on nyt onneksi paketissa. Kaikista hyvistä sanoistani huolimatta, jakso oli kuitenkin aika rankka ja ikävä. Tunnen, etten oppinut asioita kunnolla ja opetus ei aina ollut ihan sellaista kuin olisin odottanut. En myöskään usko, että suoriuduin tentissä kovin hyvin, joten läpipääsy ei ole ihan taattu. Siksi en oikein voinutkaan aloittaa lomaani helpottuneena ja alkaa rentoutua, kun takaraivossa kummittelee ajatus uusinnasta. (Oikeasti pelottava ajatus uusinnasta ei varmaan synny takaraivossa, vaan ehkä ennemminkin ohimolohkojen sisäosissa ja otsalohkon alueilla, jotka ovat yhteydessä muistoihin, tunteisiin ja korkeampiin ajattelutoimintoihin.)

Toisaalta uusintaan lukeminen voi olla ihan hyväkin juttu, ainakin asioita tulisi sitten kerrattua, kun joka tapauksessa tuntuu, ettei niitä kunnolla vielä tullut opituksi. Vaikkei uusintaa olisikaan edessä, olisi opiskeltuja asioita silti hyvä kertailla. Ja onneksi ne opintojen puolesta tietysti vielä kertaantuvatkin, joskin kliinisemmissä merkeissä. Joskus tulevaisuudessa meillä nimittäin on edessä jakso nimeltä Hermoston toimintahäiriöt (tai jotain sinnepäin) ja tietysti neurologisia potilaita tulee sitten vastaan itse klinikassa, jolloin asiat taas kertautuvat. Juuri nyt osaisin tehdä neurologista statusta ainakin jonkin verran, tutkia motoriikkaa ja aivohermojen toimintaa. Mutta nekin taidot varmaan häviävät, jos ei niitä harjoittele.

Olisko joululomalla aika ottaa sulhanen koekaniiniksi ja harjoitella jo tähän mennessä opittuja potilaan tutkimisen taitoja? :)

Tieto lisää mielenkiintoa

Hyvää joululomaa kaikille eilen (tai aiemmin) lomansa aloittaneille, eli ainakin meidän lääkiksen opiskelijoista 5/6:lle... Ainoat koulutöissä raatavat taitavat olla enää vain meidän kurssilaiset, epäonniset kaikkoset, joilla lukukauden viimeinen tentti on vasta ensi viikon perjantaina. Kateeksi käy niitä, jotka tänä aamuna tai eilen illalla ovat olleet lentokentällä valmiina matkustamaan joululoman seikkailuihin. Niitä ihmisiä ainakin oman snapchatini perusteella on monta!

Tämäkin lauantai on iloisesti kulunut aivojen ja hermojen opiskelun merkeissä mielenkiintoisia poikkileikkauskuvia milloin mistäkin tumakkeista piirrellen. Samalla tavalla tulevat seuraavat viisi päivää kulumaan muutamia virkistäviä keskeytyksiä lukuunottamatta. Huh, tuntuu, että tentti tulee aivan liian nopeasti, vaikka se samalla tarkoittaakin myös minun joululomani alkua.

Tenttiin lukeminen on kyllä oikeastaan ollut yllättävän mukavaa. Tällä kertaa opeteltavaa ja kerrattavaa on todella paljon, ja nyt tuntuu, etten varmasti pääsisi tentistä läpi jos se olisi vaikkapa jo huomenna. On kuitenkin sellainen aika itsevarma olo siitä, että kaikki on sisäistettävissä (ainakin suurimmaksi osaksi) ja kyllä tämäkin tentti varmaan hoidetaan ihan kunnialla pois alta.

En oikein ymmärrä, miksi en ole ensi viikon perjantaista yhtään stressaantunut tai pyöri tenttipaniikin kourissa tai ylipäätään hakkaa päätäni seinään kun neurologia on niiin kamalaa. Koska se ei ole. En ymmärrä, miksei se nyt olekaan kamalaa kun olen viettänyt viimeiset kuutisen vuotta inhoten kaikkea aivoihin liittyvää ja ajatellen, etten koskaan tahdo hoitaa neurologisia potilaita tai ymmärrä neurologiasta mitään. Ymmärrys ja osaaminen on tietysti tämän jakson aikana lisääntynyt huimasti, mikä varmaan vaikuttaa muuttuneisiin mielipiteisiini.

Hermostojakso ei ole mielestäni "helppo ja hauska", kuten eräs kurssikaverini jakson alussa kaikkien ihmetykseksi totesi. Se on kuitenkin mielenkiintoinen. Ja kuten sanottu, ehdottomasti kaikkein raskain jakso tähän asti. Opeteltavan asian osalta ainakin. Tuntuu, että tässä jaksossa todella olen ollut samalla viivalla kuin kurssikaverini, koska ei ainakaan omasta mielestäni sairaanhoitajakoulussa mihinkään hermoston rakenteisiin paneuduttu sen syvällisemmin kuin lukiossakaan. Silloin riitti kun osasi karkeasti aivojen osat; isoaivot, pikkuaivot, väliaivot, keskiaivot, aivosilta ja ydinjatke. Tällä kertaa vaaditaan myös erilaisten tyvi- ja muiden tumakkeiden osaamista sekä monia erinäisiä hermoratoja, joita en kyllä kuollaksenikaan voi vielä hallita.

Uutta tietoa on tässä jaksossa tullut aivan valtavasti lisää ja töitä on saanut todellakin tehdä yrittäessään integroida kaikkea uutta vanhan osaamisen päälle ja sekaan. Myös ryhmätyöt ja kliiniset taidot ovat tuoneet aina jotain aivan täysin uutta. Olemme päässeet tutkimaan silmänpohjia ja testaamaan tärykalvon toimintaa, mitä meille hoitajaopiskelijoille ei todellakaan silloin aikoinan opetettu. Nyt tuntuu, että osaan ja tiedän jo niin paljon enemmän kuin ennen jaksoa, vaikka samaan aikaan onkin hyvin pihallaoleva olo.

Aina aiemmin tenttiin lukiessa on tullut tunne, että mitä väliä enää lukea. On ehkä ollut vähän vaikea löytää kertailtavia asioita kun koko jakso on aina ollut ikään kuin kertausta. Hoitajana osasin ja tiesin kaikesta jo niin paljon aikaisemmin (vaikka lääkiksessä tosin mennäänkin paljon syvemmälle asioissa), että ne asiat, mitä en tenttiviikon alkaessa osannut, olivat sellaisia, mitä en edes halunnut osata. Tai kokenut tärkeäksi.

Nyt uutta asiaa on tullut vastaan niin valtavasti, että se kaikki tuntuu tärkeältä. Nyt minulla on ihan selkeät tavoitteet kertailussa ja tiedossa ne asiat, jotka vaativat vielä parantamista. Nyt myös haluan oppia uutta, koska se todella on uutta eikä vain jotain mitä minun tarvitsee kaivaa pölyisistä muistilaatikoistani. Uuden oppiminen jollakin tavalla todella innostaa, mikä on varmaan ihan hyvä kun tässä saa vielä monta vuotta viettää opiskelijan roolissa.

Ja mikä tärkeintä, en enää inhoa neurologiaa! Nyt sitä tekee mieli melkein lukea ihan huvikseenkin :D

Luennoilla käyminen

Pohdiskelin taas syitä käydä luennoilla tai olla menemättä kun jäin tänään jälleen kotiin nukkumaan sen sijaan että olisin valmistautunut menemään aamuluennoille. Minulla oli kuitenkin mielestäni ihan hyvät syyt jäädä kotiin; olen ollut jo useamman päivän jokseenkin kipeä ja jatkuva yskiminen aiheuttaa sekä väsymystä kun se häiritsee yöunta että häiritsee luennoilla kanssaopiskelijoita. Kaikkien kannalta siis on parempi jäädä kotiin yksin sairastamaan ja perehtymään luentokalvoihin itsenäisesti. Onneksi ne sentään (yleensä) ovat Moodlen kautta saatavilla.

Luennolle menemättä jättäminen kuitenkin tuo aina jonkinlaisen tunteen "lintsaamisesta" tai ainakin siitä, että on laiska ja tehnyt jotain väärin. En ymmärrä mistä tällainen huono omatunto kumpuaa, koska luennothan eivät todellakaan ole pakollisia. Lisäksi luennot ovat yleensä todella huonoja. Paljon enemmän saa aiheesta irti kun lukee itsenäisesti tai katselee vaikka hyvien luennoitsijoiden youtubeen lataamia videoita (vaikka ne tosin ovatkin yleensä englanniksi).

Olen suurimman osan lääkisurastani istunut tunnollisesti luennoilla ja skipannut niitä vain hyvin harvoin ja lähes aina hyvästä syystä. Syitä luennolta poisjäämiseen ovat olleet esimerkiksi sairastaminen, muut pakolliset menot (lääkärikäynnit tai kokoukset tai joku muu tärkeä juttu) tai sitten joskus harvoin ihan vain se, että mieluummin nukkuu vähän pidempään kuin herää aamulla luennolle. Olen siis kerännyt mielestäni tarpeeksi kokemusta luennoista sanoakseni, ettei siellä istuminen kannata.

Meidän luennoitsijamme ovat oikeasti suurimmaksi osaksi aika huonoja. Luentojen pitäminen on kaiketi vain yksi pakollinen osa professorin työkuvaa, enkä usko, että suurin osa heistä nauttii samojen luentojen pitämisestä vuodesta toiseen. Mielestäni myös pedagogisen koulutuksen puuttuminen näkyy luennoilla selvästi. Lääkäriluennoitsijat saattavat olla oman aiheensa asiantuntijoita, mutta he eivät yleensä osaa opettaa. Ainakaan sadan hengen massaluennoilla. Luentokalvot ovat yleensä liian täynnä tekstiä ja luennolla ei todellakaan pysy kärryillä, jos haluaa esimerkiksi tehdä samalla muistiinpanoja. Ja minä haluan tehdä muistiinpanoja, koska jos en tee mitään, ajatukset lähtevät hyvin nopeasti harhailemaan johonkin ihan muualle tai jotenkin kännykkä päätyy käteen ja sitten sitä rupeaa selailemaan.

On meillä toki muutamia hyväkin luennoitsijoita, jotka sekä tekevät hyviä dioja että esittävät asiat mielenkiintoisesti, mikä yleensä tarkoittaa käytännön esimerkkien sisällyttämistä puheeseen tai omien kokemusten jakamista opiskelijoiden kanssa. Niille luennoille on oikeasti mukava mennä ja jälkeenpäin tuntuu, että käteen jäi muutakin kuin turhautuminen hukkaanheitetyn ajan vuoksi. Sellaisia luennoitsijoita meidänkin lääkikseen tarvittaisiin enemmän! Joka vuosi opiskelijat antavat palautetta tietysti jokaisesta jaksosta ja myös luennoitsijoista. En kuitenkaan usko, että mitään suuria muutoksia kuitenkaan on tapahtumassa, koska edistyksellisyys ei oman kokemukseni mukaan kuulu lääkärimaailmaan.

Mielestäni luennoista voisi jopa luopua kokonaan, koska niiden hyödyllisyys todellakin on kyseenalaista. Ymmärrän kuitenkin, että luennot ovat taas yksi niistä asioista, joita "on ollut aina", ja siitä sitten pidetään kynsin ja hampain kiinni. Lisäksi luennot todennäköisesti ovat etenkin näinä maailman aikoina se kustannustehokkain vaihtoehto, koska ne lähtökohtaisesti vetävät hyvin suuren määrän opiskelijoita, jolloin melko pienellä panostuksella saadaan jokin asia "opetettua" koko vuosikurssille tunnissa. Asioiden kunnollinen opettaminen esimerksi pienryhmissä tai jopa käytännön esimerkkejä näyttäen ei varmaan tule kuuloonkaan kun nytkin jo pitäisi koulutukseen meneviä varoja pienentää.

Onneksi me lääkisopiskelijat olemme kuitenkin suurimmaksi osaksi perfektionistejä ja tunnollisia opiskelijoita ja kansoitamme näitä turhia massaluentoja ahkerasti niin, että ne varmasti tulevat jatkossakin kuulumaan opetussuunnitelmaan. Onneksi myös olemme niin tunnollisia, että käytämme monta tuntia päivästä itsenäiseen opiskeluun kun luennolla asia ei sitten jäänytkään päähän. Toivottavasti pääsen itse jossakin vaiheessa eroon huonosta omastatunnosta jos en mene luennoille. On nimittäin aika rankkaa käyttää valtavasti energiaa suurimmaksi osaksi itsenäiseen opiskeluun ja sen lisäksi vielä tuhlata sitä jostakin täysin turhasta murehtimiseen.

Terveisiä hermostojakson loppupuolelta

En ole jaksanut kirjoitella blogia pitkään aikaan ja blogihiljaisuudesta on kärsinyt ainakin äiti - pyydän tätä kovasti anteeksi siis sekä äidiltä, että muiltakin, joita kyseinen asia on mahdollisesti häirinnyt. Ei sillä, ettei sanottavaa olisi ollut, aikaa ja innostusta kirjoitella tänne ei vain ole löytynyt.

Kiirettä on pitänyt, vaikka itsenäisellekin opiskelulle on ihan kiitettävästi löytynyt aikaa. Kuitenkin koko ajan on sellainen olo, ettei ole tehnyt tarpeeksi ja ettei varsinkaan ole oppinut mitään. Neurologia on minusta todella vaikeaa, vaikka se ehkä aluksi vaikutti lupaavan yksinkertaiselta ja tajuttavalta. Nyt on kuitenkin tullut jokin raja vastaan uuden omaksumisesssa. Kuluvassa jaksossa on todella paljon asiaa, jota pitäisi opetella ulkoa, enkä minä pidä ulkoa opettelusta.

Onneksi kohta on joulu! Ja joululoma! Laitoin viestiä edelliseen kesätyöpaikkaani jo aiemmin syksyllä, että tulisin mielelläni joululomalla töihinkin, mikäli vain tarvetta olisi. Tarvetta ei ilmeisesti ole ollut, koska mitään ei ole kuulunut. Se ei nyt oikeastaan haittaa yhtään tippaa. Tietysti töissä pitäisi varmaan raha-asioiden kannalta käydä, mutta uskon tarvitsevani lomaakin. Ja kun opiskelija (ainakaan minä) ei lomallakaan pysty ihan vain kokonaan unohtamaan opintoja ja heittämään hanskoja naulaan, niin on kolmen viikon joululoma myös oivallinen aika kertailla kaikkea jo tähän asti opittua. Tai jos ei motivaatio riitä ihan kaikkien asioiden kertailuun (kuten ei ole aiemmillakaan lomilla riittänyt), niin vähintäänkin anatomiaa aion kertailla. Ihan varmasti.

Omatomisen opiskelun lisäksi aion joululomalla tehdä syväreitä. Olen nimittäin nyt saanut ne jos nyt ei vauhtiin niin ainakin pienelle alulle, ja siitä on hyvä jatkaa. Tenttiviikon jälkeen siis. Kunhan saa kaikki hermoja raastavat hermostolliset asiat pois päiväjärjestyksestä.

Hermostojaksolla on siis edetty nyt siihen pisteeseen, että opiskeluja on jäljellä enää vajaat kaksi viikkoa ja sen jälkeinen tenttiviikko. Kaikki aivojen osat on opiskeltu ja pian anatomian tietämystä pääsee testaamaan ihan käytännössä aivodissektioiden muodossa. En kyllä usko, että oikeista aivoista mitään rakenteita voi todella erottaa kun kaikki on yhtenäistä harmahtavaa massaa, eikä missään ole kauniita havainnoillistavia väritettyjä alueita niin kuin anatomian kirjan kuvissa...

Yhtenä inhokkinani tässä jaksossa ovat esiintyneet erityisesti neurotransmitterit eli välittäjäaineet. Niiden myötä olemme myös päässeet tutustumaan kliiniseen maailmaan farmakologian muodossa. Farmakologiaa oli viimekin jaksossa vähän, mutta tässä jaksossa ollaan oikeasti opiskeltu lääkkeitä, mm. beetasalpaajia. Mielestäni kaikki farmakologiaan liittyvä on todella sekavaa. Ylipäänsä kaikki välittäjäaineisiin liittyvä on todella sekavaa. En ole vielä ainakaan löytänyt mitään reittiä omissa aivoissani mitä kautta saisin yhdistettyä aikaisemmin työelämässä omaksumaani lääketietämystä ja nyt fysiologian kirjasta lukemaani reseptoritietämystä yhtenäiseksi kokonaisuuksi, jossa minäkin ymmärtäisin aivan päivänselvästi miten joku lääke vaikuttaa ja miksi se saa aikaan juuri tietynlaisia vasteita elimistössä.

Onneksi tässä jaksossa siirryin tutormuistiinpanojen tekemiseen ipadilla, koska niihin menisi varmasti vielä paljon kauemmin aikaa, jos kirjoittaisin kaiken käsin ja piirtäisin kuvia joukkoon. Toki olen edelleen sitä mieltä, että piirtämällä asiat jäävät parhaiten mieleen ja anatomiaa olenkin opiskellut piirtelemällä. Toivottavasti tenttiviikolla on sen verran aikaa, että ehdin tehdä muistiinpanoja uusiksi käsin ja piirrellä. Kuitenkin jokseenkin kammolla odotan jo nyt pian häämöttävää tenttiä, vaikka sen jälkeen luvassa onkin tuo ihana joululoma.

Tänään kuitenkin tarkoituksena olisi viettää jälleen kerran pikkujouluja (laskin, että tänä vuonna minulla on ainakin seitsemät pikkujoulut luvassa) hutuporukalla. Itse en oikeastaan ole juhlatuulella, koska olen ollut kipeänä pari päivää ja kärsin tappavasta yskästä, joka valvottaa puoli yötä... Mutta, ehkäpä se siitä. Tässä nyt siis pikaisesti vähän tämän hetken kuulumisia ja ajatuksia hermostojaksosta. Yritän ehtiä kirjoittamaan vähän useammin vastaisuudessa :)

Ihmeelliset aivot

Olen aivan ihmeissäni, siksi pakko kirjoittaa tällainen postaus.
HERMOSTOJAKSO EI OLE IHAN HIRVEÄ!
Ainakaan toistaiseksi.

Tämä viikko on koostunut pelkistä luennoista ja tutoreista, eli varsinaisia harjoitustöitä ei vielä ole ollut. Mutta viikko on oikeastaan silti ollut aika mukava. Toki toisen päivän luento hermovälittäjäaineista oli aivan hirveä, koska asiaa vain tuli niin tolkuttomasti lyhyen ajan sisään, ettei siitä oikeastaan jäänyt yhtään mitään käteen. Ei edes minulle, vaikka uskoin jotain niistäkin esimerkiksi lääkehoitotietämykseni valossa tietävän.. Noh, luennon jälkeenkin siis osasin vain ne asiat, jotka olivat tiedossa jo ennestään. Eli lähinnä asetyylikoliinin, adrenaliinin ja noradrenaliinin vaikutukset pintapuolisesti.

On myös ollut hyvin epäilahduttavaa huomata, miten kaikessa aina palataan viime syksyn solujaksolle. G-proteiineista ei pääse eroon vaikka kuinka haluaisi. Toki tämä on ihan loogista, koska kaikki asiat mitä opiskelemme tapahtuvat oikeastaan solutasolla ja esimerkiksi hermoston välittäjäaineet saavat sieltä sitten isompia vaikutuksia aikaan juurikin reseptoriproteiinien kautta. En siis ymmärrä, miksi olen koskaan kuvitellutkaan, ettei Solujakson juttuja tarvitsi jälkikäteen osata tai kaivaa muististaan...

Mutta takaisin Hermostojaksoon. Ensimmäisellä viikolla olemme siis istuneet pitkähköillä luennoilla kuuntelemassa ei pelkästään turhauttavan nopeatempoista selostusta hermovälittäjäaineista, mutta myös neurobiologiaa, jossa käytiin oikeastaan koko aivojen anatomia kolmen päivän aikana läpi. Onneksi luennoitsija oli todella hyvä, ja antoi aina välissä mielenkiintoisia esimerkkejä tai näytti youtube-videoita esimerkiksi Huntingtonin tautipotilaasta (se ei kyllä ollut mukavaa katseltavaa ollenkaan, melkein alkoi itkettää), joten luennoilla jaksoi kuunnella ja seurata. Aivot alkoivat jopa jollakin tavalla kiinnostaa ja kirjoitin monta sivua muistiinpanoja kuunnellessani. (Tänään tosin en enää jaksanut yhden tunnin vuoksi raahautua sateessa koululle...)

Olen luentojen lisäksi ahkerasti koko eilisen illan ja tämän aamun tehnyt tutoria, jonka oppimistavoitteina ovat aivojen anatomia ja verenkierto. On ilahduttavaa, miten näinkin vaikea asia alkaa lopulta selkeytyä kun sitä vain kertaa tarpeeksi paljon. Samat asiat ovat tulleet luennolla (jossa en kyllä yhtään hahmottanut missä kohtaa aivorunkoa/basaaliganglioita tai väliaivoja mennään), luettu eilen anatomian kirjasta kuvia katsellen ja piirrellen, ja lopulta tänään katseltu youtuben opetusvideoista. Ja  nyt se kokonaiskuva alkaa vihdoin hahmottua. Paljon on vielä tietysti opiskeltavaa, enkä usko hahmottavani aivojen anatomiaa ihan noin vain ja osaavani ulkoa nimetä kaikkia alueita, mutta ainakin toivoa on!!

Olen myös päättänyt nyt testailla vähän uusia lähestymistapoja opiskeluun. Omat opiskelumetodini ovat olleet ihan toimivia, mutta työläitä. Nyt kirjoitan luennolla muistiinpanoja tabletilla, mikä on paljon nopeampaa kuin käsin kirjoittaminen, jolloin luentoa pystyy seuraamaan ihan eri tavalla. Tutormuistiinpanot teen myös koneella, myös ajansäästöllisistä syistä. Mutta aion kirjoittaa ne kuitenkin vielä käsin puhtaaksi sitten tenttiviikolla (kun on enemmän aikaa). Koen, että käsin tekeminen (kirjoittaminen ja piirtäminen) synnyttää paremmat muistijäljet kuin koneella kirjoitus. Aikaa siis säästyy rutkasti, eikä tunnu, että koko ajan hukkuu kouluhommiin.

Lisäksi jakso vaikuttaa inhimilliseltä myös koulun aikataulujen puolesta sikäli, että jakso on pitkä ja asioiden kertailuun on aikaa, koska vapaapäiviä näyttää olevan siellä täällä. Toki koulutyöhön menee aikaa viikossa se 40 tuntia, jos oikeasti haluaa tehdä kunnolla tutorit ja opiskella asioita jo ennen tenttiviikkoa (mitä todellakin suosittelen), mutta itseopiskeluun näyttäisi myös olevan nyt varattu hyvin aikaa. Se tuntuu helpottavalta. Kaiken lisäksi koko jakso vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, vaikka aiemmin olin toisessa uskossa.

Ehkä neurobiologian opiskelu on niin palkitsevaa, kun siinä on mukana koko ajan kliinisyys ja käytännönläheisyys. Aivojen eri alueita opiskelemalla pakosti miettii samalla, mitä siitä aiheutuu, jos tähän kohtaan tuleekin vika. Uskoisin, että suurin osa meistä opiskelijoista on oikeasti paljon kiinnostuneempi niistä oikeista sairauksista ja niiden parantamisesta kuin elimistön normaalista toiminnasta, vaikka tietysti se pitää ensin opiskella pohjatiedoksi.

Valoisin mielin siis jatketaan tätä uutta jaksoa ja innokaana odotellaan huomisia kandiseuramme Wuosijuhlia! TLK täyttää 44 vuotta. Onnittelut meille! :)

Makoilua ja materialismi-inhoa

Tässä on jo lähes kaksi viikkoa maattu kotona.

Kaksi viikkoa sitten kotona makoilu oli koulukirja nenän edessä tulevaan tenttiin valmistautumista, tentin jälkeen parina päivänä se oli rästitehtävien tekemistä, mutta sitten se on ollut ihan vain aivot narikassa mitäänsaamattomana ja lopulta hyvin tylsistyneenä makoilua.

On ihmeellistä, miten tässä onkin näin pitkään lomailtu, mutta lähes mitään ei ole saatu aikaiseksi. Minulla oli monta hyvää ajatusta esimerkiksi anatomian ja histologian kertailusta sekä myös varmasti lukuisia tilaisuuksia näiden toteutukseen. Jotenkin vain esimerkiksi Netflix -sarjat kiinnostivat aina enemmän kuin opiskelu. Varmasti ensi jaksossa myös kaduttaa se, etten kertaakaan uhrannut ajatuksiani esimerkiksi hermoston anatomialle. Hermostojakso nimittäin on kuulemma todella rankka. Lisäksi neurologia on ehkä psykiatrian jälkeen minua kaikkein vähiten kiinnostava osa-alue, joten siinäkin mielessä tuleva jakso tuntuu aika tuskaiselta jo nyt.

Mutta minä otin loman ihan vain lomana. En oikeastaan tehnyt mitään. Aluksi en jaksanut tehdä mitään ja sitten en voinut. Olen lähes koko tämän viikon ollut flunssassa, joten esimerkiksi urheilu on jäänyt kokonaan väliin. Kotona makoilu on siis alkanut jopa kyllästyttää, kun se ei ole enää ollut vapaaehtoista. Kirppisten rauhallinen kiertely on ollut videopalveluiden tarjoamien sarjojen  lisäksi ainoa lohtuni tässä kurkkukipukurjuudessa.

Pakko on ehkä myös antaa jotain krediittiä itselleni siitä, että olen saanut tehtyä sitä paljon suunnittelemaani inventaariota täällä kotona. Yhdessä sulhaseni kanssa (pienellä painostuksella) kävimme molemmat läpi omat vaatteemme ja muut yhteiset tavaramme astioita myöten ja kärräsimme kaiken ylimääräisen kirpputorille myytäväksi pilkkahintaan. Ne, mitä emme saa myytyä, annamme Pelastusarmeijalle.

Haluaisin kannustaa tähän samaan kaikkia muitakin; meillä on varmasti kaikilla nurkissa ja kaapeissa ylimääräistä tavaraa, jonka voisi antaa eteenpäin jollekulle muulle! Minua inhottaa ajatus ylimääräisestä roinasta ja ylipäätään tämä materialistinen yltäkylläisyys tässä maailmassa. Haluaisin ostaa kaikki lahjat esimerkiksi jouluksi kirppareilta, mutten usko kaikkien lahjansaajojen arvostavan käytettyjä lahjoja. Ainakin sulhaseni sanoi ihan suoraan, ettei halua lahjaansa käytettynä. Ehkä hänellä oli mielessä jotkut sukat tai perinteiset joululahjabokserit. :D Tietysti raja menee jossain, mutta mielestäni esimerkiksi kirjoja ei ole mitään järkeä ostaa uutena.

Kirpparishoppailu on kaiken lisäksi hauskaa! Sieltä löytyy niin paljon tavaraa ja vaatteita laidasta laitaan, yhden katon alta. Vaatetarjonta on paljon monipuolisempaa kuin missään muussa kaupassa, ja joskus voi vastaan tulla oikeita aarteita. Tällä hetkellä minulla ja varmaan monella lääkiskaverillani on esimerkiksi haussa 20-luvun teemaan sopiva mekko ja asusteet, kun fuksikurssi viimein paljasti e-bileteemakseen Great Gatsbyn! Tänään illemmalla luvassa onkin kaverini luona leffailta, jossa katsastamme kyseisen elokuvan.

Onneksi huomenna alkaa taas koulu! Toivottavasti olen myös tarpeeksi tervehtynyt menemään esimerkiksi joogaan. Tämä kotona makoilu alkaa nimittäin jo kyllästyttää. Loma tuli tarpeeseen, mutta liian pitkä lomailu alkaa lopulta vain turhauttaa.

Hääbloggausta, osa 1: suunnitelmia

Koska elämääni tällä hetkellä kuuluvat niin vahvasti hääsuunnitelmat ja -jutut, ja koska kommenteista päätellen hääasioiden kirjoittelu tällaisessa ei-hääblogissa ei haittaa, niin jaetaanpa nyt sitten täälläkin joitakin häihin liittyviä juttuja - satunnaisesti vain nyt kuitenkin.

En muista, kirjoitinko jo aiemmin, että sain oikeastaan kaikki hääsuunnitelmat valmiiksi kuukaudessa. Kuukaudessa kihloihin menosta. Paljon olin tietysti jo suunnitellut kuluneen kesän aikana, muun muassa katsellut mahdollisia kivoja hääpaikkoja lähiseudulta, kysellyt tuttavilta heidän häistään ja kokemuksistaan, sekä unelmoinut mekosta, jonka haluaisin häihini. En kylläkään mitään tietenkään ollut varaillut (se olisi ehkä ollut hieman jopa hullua ja poikaystävälleni liikaa painostusta), vaikka mieli olisi tehnyt, jotta olisin saanut varmistettua unelmieni hääpaikan unelmien hääpäivämäärälle. En myöskään ollut minkään muun kuin juhlapaikkojen hinnoista ottanut selvää, vaikka jonkinlainen aavistus häiden budjetista olikin.

kuva

Mutta karmaiseva totuushan siis on: et saa järjestettyä hienoja häitä 100:lle hengelle alle 10 000e:n! Et, ellet halua tehdä ruokia itse. Pitopalvelu maksaa. Todella paljon.

Me emme mitään varsinaista budjettia etukäteen laatineet, koska toisaalta a) häät ovat kerran elämässä vain, eikä silloin ehkä halua säästää "väärässä kohdassa" (eli jättää pois jotain mistä on unelmoinut) ja b) kaikessa yritetään joka tapauksessa säästää, ei mitään ole järkeä hankkia kalliimmalla, koska "budjetissa on varaa". Aikaa ja vaivaahan säästöpolitiikka kyllä vaatii, mutta loppujen lopuksi pienistäkin säästöistä yksittäisissä paikoissa saa aikaan loppulaskennoissa aika ison summan.

Olen aina ollut tehokas ja määrätietoinen, aikaansaava ja ahkera. Itseänikin kuitenkin yllätti aika paljon kun totesin syyskuun lopussa, että oikeastaan kaikki isoimmat järjestelyt oli saatu valmiiksi kuukaudessa: juhlapaikka, kirkko, pappi, morsiuspuku (ja "oheiset"), kaasojen ja bestmanien rekrytointi, pitopalvelu (+ menu!), hääbändi, hotellihuone hääyöksi ja iso osa koristeista oli jo hankittu.

Toisaalta, kyllä meillä tavallaan olikin kiire, kun häämme ovat jo ensi kesänä. Kirkkoa tietysti ei voi varata ennen kuin vuotta ennen hääpäivää, mutta esimerkiksi suosituimmat hääjuhlapaikat olivat oikeastaan koko ensi kesälle (lukuunottamatta touko- ja syyskuuta sekä esimerkiksi juhannusta) jo lähes kokonaan varattuja. Oli vain tuuria, että saimme varattua mieluisen paikan heinäkuuksi, koska joku muu oli perunut. Kaiken lisäksi juhlapaikat ovat varattuja jo nyt kesälle 2018! Eli vaikka olisimme lykänneet häitämme vuodella, emme ehkä silti olisi saaneet meille mieluisaa paikkaa tietylle päivälle. Enkä sitten halunnut lähteä käymään sitä armotonta taistelua kirkoista. Ilmeisesti Tampere on todella, todella suosittu kaupunki vihkimiselle. Vaikka täällä on useita kirkkoja, ei niistä esimerkiksi tuolle meidän päivällemme ollut vapaana kuin pari. Vihkimisen olisi niissäkin tapauksissa pitänyt alkaa klo 11 tai klo 17.

Onneksi kaikki kuitenkin järjestyi meidän kohdallamme kuin unelma. Olen toki stressannut paljon, nähnyt hirveästi vaivaa ja kuluttanut aikaani mm. ajelemalla ympäri Helsingin keskustaa ostelemassa käytettyjä hääkoristeita (mikä ei loppujen lopuksi varmaan edes tullut yhtään halvemmaksi kun ajattelee bensakuluja). Kaikki suunnitteleminen on kuitenkin ollut hauskaa ajanvietettä ja onneksi ihan kaikkea ei ole vielä tehty! Hääjärjestelymme ovat kuitenkin todella hyvällä mallilla jo nyt, ja varmaan seuraavassa "hääblogi" -tekstissä kerronkin sitten lisää esimerkiksi juhlapaikan metsästyksestä.

Kyllä tästä aiheesta saa revittyä kirjoitettavaa vielä piiiitkäksi aikaa. Pysykää siis kuulolla :)
Seuraavaksi kuitenkin varmaan kirjoittelen ihan jostain lääkisjutuista.

Throwback thursday

Torstain kunniaksi on aika palata muistelemaan mennyttä syksyä, tällä kertaa kuvien muodossa. Kuvat ovat tosiaan jääneet tästä blogista aika lailla viime aikoina pois, mikä johtuu ainoastaan siitä, että olen kirjoittanut postaukset yleensä tabletilla, jossa ei yhden yhtä kuvaa ole. Vanhassa puhelimessa sentään oli blogger -sovellus, jonka kautta saattoi lisätä kuvia valmiisiin/keskeneräisiin teksteihin... mutta nyt tämä täytyy tehdä vaikeimman kautta. Oh well...

Syksy alkoi oikeastaan siitä, kun pääsimme pitkästä aikaa elokuussa palaamaan takaisin rakkaaseen koulurakennukseemme Kaupin kampukselle. Kesän aikana oli tapahtunut paljon. Muun muassa vanha Bio -rakennus lakkasi toimimasta opetusrakennuksena (nyt saamme seurata aitojen takaa sen purkua) ja KAIKKI toiminta muutti uuteen Arvoon. Toki vanha Arvo -rakennus (tässä etualalla) on edelleen toiminnassa. Ja kylläpä kaikki onkin nyt niin kaunista ja tyylikästä...

Fuksit saapuivat kouluun ja yhdessä jännitettiin kurssin vastuuhenkilövaalien tuloksia. Fuksikurssin nimeksi tuli Cursus Starck ja sen tuoreet isäntä ja emäntä kastettiin tehtäviinsä Kintulammella syyskuun alussa. Kuva sieltä.

Syksy jatkui kauniin aurinkoisessa säässä ja lääkiskurssit pelasivat toisiaan vastaan jalkapalloa Hunaja Cupissa. Myös cheerleedauksessa kilpailtiin. Meidän teemana oli "Sairaan nopee" ja oma show'mme alkoi kurssikaverin ja hänen tuttaviensa laskuvarjohypyllä kentälle. Harmillisesti itse en jalkakivun vuoksi päässyt osallistumaan pelaamiseen tai edes kannustustansseihin. Harmillisesti meidän kurssi ei myöskään voittanut.

Tuskallista LTT-jaksoa seurasi meillä kakkosilla Ravinto ja ravinnon hyödyntäminen -jakso, jonka puitteissa pääsimme toteuttamaan mukavia harjoitustöitä. Tässä kuva erään tiistaiaamun aamiaisestani. Kyseisessä ryhmätyössä tutkimme glykeemistä indeksiä. Oli mielenkiintoista!

Olen monesti täällä blogissakin kertonut, miten ei enää nyt kakkosvuonna jaksa juosta kaiken maailman bileissä ja tapahtumissa. Sen sijaan kavereita (sekä lääkiskavereita, että niitä vanhoja) on tietysti edelleen kiva nähdä, eli ihan erakoitunut en sentään ole.

Jo viime vuonna löysimme yhteisen ihastuksen kahvitteluun ja Tampereen loistavan kahvilatarjonnan kavereideni kanssa. Tänä syksynä kahvitteluperinne on saanut uusia vivahteita brunssien merkeissä. Tampereelta löytyy myös ilahduttavasti monipuolista brunssitarjontaa. Itse pidän eniten Pella's cafe:n brunssista, joka toki on hintava (opiskelijalle vähän vajaa 20e), mutta kuitenkin monipuolinen.

Myös sulhaseni kanssa käymme melko usein ulkona syömässä ja erityisesti sushi on lähellä meidän molempien sydäntä.
Tämän blogin voisi oikeastaan täyttää ruokakuvilla...

 Suurin osa syksystä on tietysti vierähtänyt häävalmisteluiden ja -suunnitelmien parissa. Olen käynyt Helsingissä häämessutapahtumassa "Love Me Do" kaasoni kanssa ja ostanut itselleni jo morsiuspuvun. Alkusyksystä ajelimme sulhaseni kanssa ympäri Pirkanmaata katselemassa kaikkia meille sopivia hääpaikkoja, joista viimein löysimme sen omamme.

Ystäväni ovat saaneet osansa häähöpsötyksestäni ja ovat onneksi olleet itsekin aiheesta aika innoissaan. Vietimmekin lääkiskavereideni kanssa Hääiltaa yhtenä syyskuisena lauantaina kakun ja hääsuunnitelmien parissa. Onneksi kaveripiirissäni on jo muutama rouvashenkilö, joiden vinkit hääasioissa ovat olleet kullan kalliita.

Olen kovin kiitollinen ystävilleni ja kaasoilleni kaikesta saamastani avusta ja tuesta. Onneksi pientä polttaripaniikkikohtausta lukuunottamatta tämäkin morsian on välttynyt pahimmilta Bridezilla -hetkiltä... toistaiseksi ainakin.

Ja lääkismatkani jatkuu siis nyt jo toista vuotta mitä huikeimman Cursus Kukon kanssa. Kuva kurssistamme elokuisissa toogabileissä ja kiitos kuvasta kuuluu toiselle toogabileiden virallisista valokuvaajista; Nea Välimäelle.

Syyslomalla

Edellisessä kirjoituksessani ehdinkin jo hehkuttaa sitä, miten tentin jälkeen alkaa (eli alkoi) viikon pituinen "loma". Ei meillä siis lääkiksessä varsinaisesti mitään syyslomaa ole, kuten monilla muilla akateemisilla aloilla, ja kesä- ja joululomatkin ovat paljon lyhyemmät kuin muilla yliopisto-opiskelijoilla. Mutta koska rakas usean viikon takainen LTT-jaksomme ei ole vieläkään loppunut, vaan ilahduttaa elämäämme vielä ensi viikolla seminaariviikon muodossa, tarjoaa se nyt minulle ja monelle muullekin viikon pituisen loman, koska ensimmäinen (?) seminaareista on vasta keskiviikkona. Tämä lomapätkähän on oikeastaan tarkoitettu varmaankin seminaariesityksen valmisteluille ja opponointiesitelmän läpilukemiselle ja kommentoinnille. Itse kuitenkin olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että tein kuluneiden viikkojen aikana ihan tarpeeksi työmme eteen, eikä nyt enää tarvitse siihen panostaa yhtään. Joten tämä loma on nyt oikeasti ihan loma.

Syyslomani alkoi ihanasti tänä aamuna Stockmannin hulluilla päivillä kiertelyllä, heti aamu kahdeksalta. Vannoin, etten osta mitään ja että menen vain katselemaan. Kuitenkin sain siinä sovittua itselleni vuosijuhlia varten meikkauksen ja lisäksi ajauduin ostamaan muutamia vaatekappaleita, joita en todellakaan siihen hätään oikeasti tarvinnut. Nyt sitten onkin aika tehdä inventaario kotona ja heittää pois/antaa keräykseen/raahata kirpparille myytäväksi kaikki ylimääräinen, joka on nurkkiin kertynyt. Ainakin kenkiä on sekä minulla että tulevalla aviomiehelläni ihan liikaa ja kyllä siellä kaapissa on maannut yksi jos toinenkin vaatekappale vailla käyttöä jo aikapäivät. Siinä siis yksi tämän loman tavoitteista: suursiivous ja inventaario kotona.

Stockmann -tuhlailun jälkeen vietimme kavereideni kanssa ihanan aamun läheisessä kahvilassa aamupalalla alkanutta lomaa juhlistaen. Ymmärtääkseni meidän lääkiksessä monilla on perinteenä käydä tentin jälkeen tenttikaljalla, mutta oma kaveripiirini on kehittänyt oman perinteen: tenttikahvit. Eilen se ei oikein onnistunut, kun kaikilla oli mm. rästiin jääneitä ryhmätöitä tai koulutehtäviä tentin jälkeen tehtävänä, joten sovimme menevämme tänään sitten tenttiaamupalalle. Ja miten ihanaa vaihtelua se olikaan! Olen aivan rakastunut kaikkeen kahvitteluun, brunssilla istumiseen ja ylipäätään ulkona syömiseen. Eli kaikkeen siihen, mihin oikeasti opiskelijana ei olisi varaa. Onneksi monissa paikoissa muistetaan opiskelijoita ainakin pienellä alennuksella.

Ajattelin viettää tänään ihan rauhallista koti-iltaa kynttilöiden valossa istuen ja jotain hyvää KAUNOkirjallisuutta lukien. Toisin kuitenkin nyt kävi: päädyin lupautumaan menemään sitseille. Huomennakin on luvassa näytelmäkerhomme sitsit, joille ilmoittauduin jo hyvissä ajoin. Siksi ajattelinkin jättää tämänpäiväiset riennot välistä. Tuli kuitenkin peruutuspaikka ja ystäväni houkutteli minut mukaan, joten pakkohan se oli luvata mennä... ja sitsien teemana on Harry Potter, joka ehkä myös vaikutti päätökseen hieman.

Ei siis varmasti tule tylsä loma! Kuulumisiin! :D

Pikaisesti vähän kuulumisia

Kamala tauko tullut kirjoittamiseen!
En tiedä, olenko ollut edes niin kiireinen, vai eikö nyt vain ole löytynyt mitään hyvää saumaa kirjoittaa. Tai mielenkiintoista sanottavaa.

Sen voin sanoa, että ainakin olen ollut todella stressaantunut. Stressitasosta kertoo aika hyvin jo kavereillenikin jakamani tarina eräästä aamusta kun pesin hampaat kahdesti, koska en vain muistanut, että olin ne jo pessyt. Enkä kaivelemallakaan saanut tapahtumasta mitään mielikuvaa päähäni. Sinä aamuna olin aika huolissani (mielen)terveydestäni, mutta toisaalta hampaiden pesu on sellainen jokapäiväinen mekaaninen toimenpide, että ei siitä välttämättä mitään erityisiä muistijälkiä aina jääkään. Tosin se ei valitettavasti ole ainoa asia, missä muistini vähän lipsuu. Onneksi on kalenteri, ilman sitä tästä ei tulisi mitään.

Stressi on kuitenkin ehkä vähän helpottanut, vaikka viimeisiä viedäänkin tenttiviikolla (keskiviikkona siis on ravintojakson tentti). Olen nimittäin saanut tehtyä melkein kaikki englannin tehtävät ja jopa saanut todella hyvää palautetta niistä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksommekin alkaa olla pian pulkassa, ainakaan minun ei tarvitse tutkielmaamme enää hirveästi osallistua. Ja kohta on loma! Tentin jälkeen alkaa siis tavallaan syysloma, jonka keskeyttää vain seuraavalla viikolla keskiviikkona seminaari, jossa esittelemme tutkimuksemme, ja sen jälkeen on vuorossa karttuvan tiedon testi (jossa siis monivalintakysymyksillä mitataan osaamistamme eri alueilta lääketieteessä).

Lähestyvän tentin myötä olen siis osittain omaksunut jo tutuksi tulleen hälläväliä -asenteen, enkä jaksa ihan hirveästi siitä enää stressata. Koko jakso on muutenkin ollut tavallaan jo ennestään tuttua asiaa, vain hieman syvällisemmin ehkä nyt opiskeltuna, ettei se ole tuntunut kamalan vaikealta. Ruuansulatuskanavan normaalin anatomian, histologian ja fysiologian lisäksi olemme saaneet oppia ravintosuosituksista, lihavuudesta ja veren rasvoista. Suurimmaksi osaksi asia on ollut siis aika kansantajuista, loogista, itsestään selvää ja sellaista, mitä nyt muutenkin omaa aikaa seuraamalla tietäisi. Ei tämä kuluva jakso siis itsessään ole sitä stressiä minulle aiheuttanut, vaan lähinnä nuo samaan aikaan menossa olevat jaksot (LTT ja englanti). Olen monta kertaa ajatellutkin, että onneksi olen Tampereella, jossa yhtä asiaa saa opetella kerrallaan (vaikka se sisältääkin monta aspektia samasta elimistön osasta), eikä niin, että käynnissä olisi monta eri kurssia samaan aikaan.

Ravintojaksolla olemme päässeet hieman tutustumaan myös farmakologiaan, josta ehkä kirjoitan sitten vielä enemmänkin. Voin kuitenkin sen sanoa, että myös farmakologia on tuottanut harmaita hiuksia. Vaikka tiedänkin suurimman osan tälläkin jaksoilla mainituista lääkkeistä ennestää, en ollut osannut kuvitella, että lääkiksessä joutuukin sitten laskemaan vielä lääkkeiden farmakokineettisiä suureita. Ei niitä työelämässä kukaan kuitenkaan koskaan laske. Elleivät sitten lääkärit suljettujen ovien takana? Tai jollakin erikoisalalla? Varmasti jollakin tietyllä erikoisalalla, mutta en minä ainakaan sinne tähtää.

Tämä ja huominen menevätkin nyt tosiaan sitten tenttiinluku-loppukiihdytyksen vauhdissa ja loman alettua varmaan palaan ruotuun ja kirjoittelen vähän enemmän kuulumisista ja kaikesta muustakin, ehkä jopa niistä hääjutuista.

PS. Minä olen muuttunut "tylsäksi". En ollut edes Hämeenkadun approssa!

Ihana syksy

Viime tekstin synkistelylle on nyt saatava jokin vastakohta, ja tässä se tulee!
Syksy on todella kaunista aikaa. Me mietimme ihan vakavasti jokin aika sitten, että viettäisimmekin häitämme ensi vuonna 9.9., mikä päivämääränä oli aika houkutteleva. Valitettavasti totesimme jonkin aikaa mietittyämme, että sulhaseni ystävät eivät syksyllä pääsisi varmasti häihimme kun viikonloput ovat talvikaudella kiinni töissä. Siksipä siis kesähäät.

Mutta varmasti tuon 9.9. -hääpäivämietinnän jäljiltä aloin katsella syksyä ihan uusin silmin. Aina ennen syksy ehkä vuodenaikana oli se kaikkein rumin ja epämieluisin, pelkkää sadetta ja koleutta kun ei talvitakkiakaan ihan vielä päälle voi vetää. Nyt se vain on todella kaunis ja ihanan värinen vuodenaika ja tällä hetkellä ehkä lempparini. Eipä nyt oikeastaan sään perusteella syksy kovin paljoa eroakaan siitä varsinaisesta kesästä, kun lämpötila keikkuu joka tapauksessa siinä 10 asteen paikkeilla... Ja onhan tämän vuoden syksy ollut todella kaunis ja aurinkoinen.

Tänään tuntuu myös muuten mukavalta, ei stressaa niin paljoa. Se on varmasti nyt lepopäivä -mentaliteetin ansiota. Päätin nimittäin, että nyt on pakko pyhittää ainakin yksi päivä viikossa kokonaan levolle. Yhtenä päivänä en edes katso koulukirjoihin päin tai mieti mitään edessä häämöttäviä tehtäviä tai deadlineja. Yhtenä päivänä vain rentoudun, olen kavereiden kanssa tai teen jotain muuta mukavaa. Ja se toimii. Ainakin säilyy mielenterveys parempana.

Ei siitä nimittäin tule yhtään mitään, jos jatkaisi koko lukuvuoden samalla tahdilla kuin viimeiset viikot ovat menneet. Minulla ei ollut yhtäkään lepopäivää ja viikonloppuina meni monta tuntia päivästä tuutoreita tehdessä, kuten viime postauksessa kirjoitinkin. Nyt saavat jäädä tehtävät vaikka sitten tekemättä, mutta levätä ja rentoutua täytyy! Joka tapauksessa meno alkaa nyt helpottaa, kun edessä on tulevilla viikoilla jopa vapaapäiviä, tai ainakaan päivät eivät ole täynnä menoa aamusta iltaan. Onneksi fuksien Injektiot (eli lääkiksen fuksiaiset) ovat myös nyt ohi, joten ei ole senkään suhteen enää stressattavaa ja järjestettävää.

Tämä viikonloppu on jo nyt ollut todella ihana, olen viettänyt aikaa ystävien kanssa kahvitellen monta tuntia ja brunssilla hyvistä salaateista nauttien. Täällä Tampereella oli tänä lauantaina maahantuojien outlet -juhlamekkomyynti ja kauniiden pukujen ihastelu ja sovittelu oli myös aika mahtavaa. Illalla vietämme Hääiltaa ystävieni kanssa, jossa teemana ovat nimestäkin päätellen häät. Suunnittelemme sekä minun että muiden hypoteettisia häitä ja ihastelemme kurssikaverini viime kesän hääkuvia ja kenties nautiskelemme jopa heidän lahjaksi saamiaan kuohuvia... :)

Eli ei hätää! Välillä stressaa ja koulu on hyvin epäkiinnostavaa, mutta onneksi elämästä löytyy kaikenlaista vastapainoa niille synkille hetkillekin.

Ei vaan kiinnosta

Nyt on jo muutaman viikon ajan (oikeastaan melkeinpä ensimmäisestä tai toisesta kouluviikosta lähtien) ollut sellainen olo, että ei ihan kamalasti nappaa mikään. Ainakaan mikään lääkikseen liittyvä. Tai no, ehkä tässä nyt on mukana hieman liioittelua, koska kyllä se opiskelu välillä kiinnostaa ja joihinkin tapahtumiin on ihan kiva osallistua. Mutta pohjavire tässä syksyssä on kyllä ollut sellainen, että en ole oikein innostunut mistään.

Mistään lääkikseen liittyvästä. Tai ainakaan paljoa. Sitä jo melkein voisi diagnosoida itsensä masentuneeksi, mutta onneksi sentään innostun muista asioista (esimerkiksi juurikin niistä hääsuunnitelmista) ja haluan nähdä kavereita ja viettää aikaa poikaystävän (anteeksi, siis sulhasen) kanssa ja olen oikeastaan oikein onnellinen. Mutta jokin nyt siinä koulunkäynnissä mättää. Ehkä on vain liikaa kaikkea. Ehkä se, että ei ole oikeasti aikaa tehdä tutoreita kunnolla ja se, että joka viikonloppu joutuu käyttämään n. 6h päivästä opiskeluun vie ilon siitä kaikesta mmuustakin toiminnasta.

Nyt ei kiinnosta edelleenkään opiskella yhtään, mieluummin katselisin hääkirpputoreja ja kiertelisin kaupoilla. Tämä ei kuitenkaan ole niinkään epänormaalia, koska kaikenlainen sijaistoiminta silloin kun pitäisi opiskella on ihan tuttua. Enkä nyt ole koskaan pitänyt anatomian ja histologian pänttäämistä mitenkään kamalan mielenkiintoisena. Enemmän olen sen sijaan huolissani siitä, että esimerkiksi tänä aamuna skippasin yhden sitsi-ilmoittautumisen ihan vapaaehtoisesti ja aiemminkin syksyllä jätin sitsit väliin. Siis sitsit?! Sen, mitä rakastan kaikkein eniten opiskelijaelämässä...

Tiesin kyllä, että tänä vuonna otan rauhallisemmin, enkä mene kaikkeen mukaan (kuten olen jo useita kertoja täälläkin todennut), mutta en kyllä kuvitellut sellaista päivää koittavan kun sitseille meno ei kiinnosta. Vieläpä tässä vaiheessa, preklinikassa, kun ei aikaisia pakollista läsnäoloa vaativia aamuja ole kovin paljoa, eikä varsinkaan tarvitse potilaita varten olla edustavassa kunnossa. Ehkä se on kuitenkin nyt se ikä vain ottanut vihoin minutkin kiinni. En varsinaisesti koe olevani liian vanha mihinkään sinänsä, en vain ole kiinnostunut esimerkiksi viikolla juhlimisesta. Viime vuonna varmaan fuksius jaksoi kantaa aika pitkälle ja sitä unohti olevansa jo vanha :D

Toisaalta taas tämä järjetön stressi ja itseltään liikaa vaatiminen varmasti verottavat innostuneisuutta osallistua mihinkään. Usein tekisi vain mieli makoilla sängyssä ja katsella Netflix-sarjoja sen sijaan että tekisi jotain hyödyllistä tai edes jotakin muka-hauskaa. Kaikki vapaa-ajan toimintakin tuntuu tällä hetkellä lähinnä rasitteelta ja velvollisuudelta. Siltä, että koska viime vuonna olin niin aktiivinen, niin kaikki varmasti nytkin odottavat sitä samaa osallistumisinnokkuutta minulta.

En tiedä ihan miten tästä nyt lähtisi etenemään. Varmaan ensimmäisenä voisi antaa itselleen luvan olla vain rauhassa ja olla vaatimatta liikoja. Uskon, että lääkiksessä on paljon ylisuorittajia ja minä olen ehdottomasti sellainen. Yritän nyt vain ottaa rennosti ja tehdä vain sen mitä jaksan. Harmi vaan, kun on kerännyt itselleen niin paljon vastuuta kannettavaksi, että ihan kaikesta ei kuitenkaan voi luistaa. Harmittaa myös, että en tänään varmaan jaksa mennä näytelmäkerhomme Pseudon tutustumisiltaan, vaikka ihan kamalasti kyllä haluaisin. Etenkin kun siellä näytetään viime kevään näytelmämme Making of -video. Mutta toivottavasti pääsen näkemään sen joskus toistekin. Jos tässä ei nyt tapahdu jotain ihmettä ja saan jostain energiaa lähteäkin paikan päälle...

Ehkäpä tämä kaikki helpottaa sitten ensi jaksossa kun päivät näyttävät vähän lyhyemmiltä ja LTT-jaksosta on viimein päästy lopullisesti eroon. Tai ehkä se koko loppuopiskeluaikakin tulee olemaan tällaista. Huh, toivottavasti ei!
Mutta pääpointtina nyt varmaan, että se elämä siis lääkiksessä(kään) ole aina mitään ruusuilla tanssimista.

Sillisalaattia ja stressiä

Olisi niin paljon kaikkea kirjoitettavaa, mutta niin vähän aikaa. Ei ole aikaa kirjoittaa kaikista asioista erikseen, vaikka haluaisi ja sitten jos kirjoittaa niistä kaikista samaan postaukseen niin se on sellaista sekamelskaa, että... No, koska jotain pitää varmaan kuitenkin kertoa tämänhetkisestä elämäntilanteesta, niin tehdään tällainen sillisalaattikirjoitus tähän sitten.

Ensinnäkin, kiire on. Koko ajan. Katselin tuossa juuri kalenteriani ja totesin, että viimeiset viisi viikkoa (eli se aika kun on ollut koulua) on ollut ihan hirveää juoksemista paikasta toiseen. Tai ei välttämättä edes juoksemista, mutta sanotaan vaikka, että ei kyllä ole joutunut yhtenäkään päivänä miettimään, että mitähän sitä tekisi. Usein se tekeminen on ollut ihan kivaa tietysti, kavereiden näkemistä ja sellaista myös. Mutta liian usein sekin tekeminen on ollut sellaista aikataulutettua ja jo useita päiviä aikaisemmin kalenteriin merkattua. Ei vain yksinkertaisesti ole aikaa mennä yhdessä kahville arkena, koska kaikilla on niin erilaiset aikataulut ja kamalasti kaikkea puuhaa koko ajan.

Olen ihan tietoisesti jo tämän lukuvuoden alusta alkaen välttänyt kaikenlaisiin vapaaehtoistöihin ja tapahtumiin ilmoittautumista ja yrittänyt valita vain ne kaikkein hauskimmat ja ehkä vähiten aikaa vievät. Enkä siis olekaan mennyt juuri mihinkään mukaan järkkäilemään - ainakaan sellaisiin, mihin olisin tänä vuonna ilmoittautunut. Fuksivuoden innokkuus kuitenkin kantautuu vielä tällekin vuodelle. Hutuhommat ja fuksitoimikunta vievät nekin aikaa, vaikka fukseille onkin kiva järjestää kaikkea. Kuitenkin se, että on vastuussa tapahtumien ja illanviettojen järjestämisestä ja organisoimisesta ja sitten vielä siitä siivoamisesta, vie kyllä ihan tuhottomasti aikaa. Kivaa olisi käydä tapahtumissa, mutta ei ehkä järjestää niitä. Varsinkaan, kun sitä vapaa-aikaa ei muutenkaan ole kamalasti.

En tiedä miten tässä nyt oikeasti on käynyt niin, että näitä meneillään olevia projekteja on yhtäkkiä niin paljon. Yksi iso syy on varmasti se, että meillä ei ole tällä hetkellä menossa vain Ravinto -jakso, jossa jo itsessään on tutoreiden ja ryhmätöiden ennakkotehtävien kanssa paljon tekemistä, vaan sen lisäksi joudumme tekemään useita tunteja työskentelyä vaativia englannin kurssin tehtäviä ja vielä viime jakson tutkimusprojektia. Kaikki sellainenkin pitäisi jotenkin mahduttaa jo muutenkin ylipursuavaan kalenteriin...

Kaiken tämän lisäksi on vielä yksi ihana projekti, josta en todellakaan haluaisi valittaa, mutta kyllä sekin aikaa vie. Minä nimittäin olen menossa ensi kesänä naimisiin! Ja olen sen vuoksi maailman onnellisin. Viimeiset viikot ovatkin menneet erilaisia juhlapaikkoja katsellessa ja toki parin tunnin reissu jonnekin vähän kauemmas on aina vienyt ihan kiitettävästi aikaa arki-iltoina ja viikonloppuina kaikilta muilta projekteilta. Hääsuunnittelu on kuitenkin niin ihanaa, että ei sitä pitäisi laskea stressaaviin asioihin mukaan. Minä kuitenkin stressaan aina ja kaikesta. Ja toisaalta se taistelu mitä hyvistä juhlapaikoista ja kirkoista käydään on ihan uskomatonta. Oli pelkästään tuuria, että me satuimme tässä loppukesän vaiheessa saamaan ensi kesälle hyvän juhlapaikan, koska joku muu oli perunut varauksensa.

Näistä hääjutuista voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta en toki ole tätä miksikään hääblogiksi muuttamassa. :) Ehkä joitain juttuja saatan kirjoittaa silloin tällöin, ja tietysti jos joku haluaa jotain vinkkejä tai muuta niin täältä kyllä löytyy. Tässä vaiheessa tosin asiat ovat vielä niin kesken, että lähinnä osaan jotain sanoa sopivista juhlapaikoista.

Mutta sellaista siis tähän syksyyn ja tähän hetkeen. Näillä jatketaan ja toivottavasti tämä kiire alkaa jossain vaiheessa helpottaa. Voin kuitenkin sanoa, että joululomaa odotan jo innolla!

P.S. LTT-tentti meni läpi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Dear Food Diary,

Olen ottanut ravintojakson jokseenkin kirjaimellisesti ja tällä hetkellä elämäni pyörii aika lailla ravinnon ympärillä.

Heh, no ei nyt sentään. Ainakaan kokonaan. Jonkin verran kylläkin. Olen nimittäin alkanut pitää ruokapäiväkirjaa. Ajauduin tähän ihan vahingossa kun ensimmäinen tutorkeissi johdatti fineli- sivulle, jossa ruokapäiväkirjan pito on aika helppoa. Sivustolta nimittäin löytyy todella kattavasti lähes kaikki suomalaisista ruokakaupoista löytyvät tuotteet ja erilaiset ateriat. Tiedot näistä ruuista sisältävät informaatiota mm. niiden kalorimäärästä, proteiini-, hiilihydraatti- ja rasvapitoisuuksista sekä vitamiinimääristä. Näin oman ravinnonsaannin seuraaminen on helppoa ja voi päivittäin katsoa, ovatko ravitsemussuositukset täyttyneet. Kirjautumalla tiedot myös tallentuvat ja näitä asioita voi seurata esimerkiksi viikkokohtaisesti.

Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt pitää ruokapäiväkirjaa esimerkiksi johonkin vihkoon. Se on kuitenkin ollut haastavaa, eikä niin palkitsevaa, koska ei ole tiennyt ruokien tarkkoja ravintosisältöjä (jos ei ole jaksanut niitä selvittää pakkausselosteesta). Nyt kuitenkin saan tietää päivittäiset ravintoaineiden saantini vitamiineja myöten, koska joku muu on syöttänyt nämä tiedot sivustolle joskus kunkin eineksen, hedelmän ja lihapalasen kohdalla. Ravintopäiväkirjan pitäminen on siis helppoa ja aika antoisaa. 

Tämä postaus kuulostaa nyt aikamoiselta mainospuheelta finelin ruokapäiväkirjan puolesta, mutta olen vain nyt niin innostunut asiasta. Alunperin meidät sivustolle johdatti tosiaan tutorkeissi, jossa tehtävänä oli katsoa ainakin keissin 14 -vuotiaan tytön päivittäinen ravintoaineiden saanti ja niiden perusteella yrittää etsiä syytä tytön väsymykselle. Keissin tyttö söi todella epäterveellisesti, eikä todellakaan saanut tarvittavia määriä mm. C- ja D-vitamiinia. Itse diagnosoin tytölle ainakin lievän keripukin (C-vitamiinin puutoksesta johtuva tauti).

En itse koe syöväni mitenkään kauhean epäterveellisesti, mutta siitä huolimatta fuksivuonna saavutetut painokilot eivät ole lähteneet. Eikä se mikään ihmekään ole, kun tarkemmin ajattelee. Vaikka liikun aika paljon, syön myös sen mukaisesti. En juuri katso mitä suuhuni pistän ja ainakin annoskoot ovat välillä turhan isoja. Ruokapäiväkirjan pitäminen saa miettimään ruokavalintoja, jolloin ehkä jättää ottamatta jotain epäterveellistä, kun se muuten puolihuolimattomasti saattaisi sujahtaa lautaselle ja siitä suuhun. Jo tämän ensimmäisen vuorokauden aikana olen huomannut miettiväni ruuan määriä, ehkä jättänyt sen ylimääräisen kauhallisen ruokaa ottamatta tai syömättä tarjottuja herkkuja. Itse asiassa, tässä ei ole mitään "ehkää", koska juuri näin olen tehnyt.

Meillä oli tänään uuden Arvo-B:n (eli Brvon) avajaiset, joissa tarjoiltiin skumppaa/pommacia. Itse otin vain huikan Pommacistani, koska mietin miten paljon sokeria siinäkin on ja miten pahalta se näyttää fineliin syötettynä. Lisäksi peli-illassa äskettäin jätin kaikki tarjolla olevat naposteltavat täysin huomiotta. Ei kehtaa syödä epäterveellisesti kun tietää, että kaikki pitää kuitenkin merkata ylös.

Nyt tämä varmaan kuulostaa jotenkin pakkomielteiseltä tai syömishäiriöiseltä kun mietin niin tarkkaan mitä syön, mutta on oikeasti ihan hyvä joskus tarkkailla omaa ruokavaliotaan ja pohtia syömisvalintojaan. Itse ainakin olin aika yllättynyt siitä, etten saa tarpeeksi D-vitamiinia, vaikka olen aina kuvitellut, etten minä mitään lisiä tarvitse (vaikka niitä etenkin talviaikaan suositellaan myös suomalaiselle aikuisväestölle). Uskon myös, että tämä ruokapäiväkirjavillitys on nyt vain väliaikainen. Ehkä se toimii hyvänä konkreettisena lisänä tällä ravintojaksolla ja auttaa jakson opiskeltavien asioiden sisäistämisessä. Toivottavasti se myös auttaa minua löytämään vähän terveellisemmät elämäntavat ja ehkä jopa pääsemään niistä parista fuksikilosta eroon. Eihän tässä enää fukseja kuitenkaan olla :D

Onneksi kouluruoka ei aina tarkoita hampurilaista ja ranskalaisia.

Uusi jakso, kiitos!

Olen yleensä kirjoitellut odotuksiani ja mietintöjäni ennen alkavaa jaksoa, niin aion tehdä nytkin.
Näiden lukeminen on ainakin jälkikäteen, kunkin jakson loputtua, ollut melko hauskaa ja mielenkiintoista. Miten sitä onkin aina niin toiveikkaana ja innokkaana uuden jakson alkamisesta, mutta jossakin keskivaiheilla vähintäänkin iskee ahdistus ja koko jakso tuntuu olevan ihan syvältä.
Saa nähdä miten tällä kertaa käy...

Huomenna nimittäin lähtee käyntiin uusi jakso: Ravinto ja ravinnon hyödyntäminen, eli tuttavallisemmin Ravintojakso. Luvassa on ainakin ruuansulatuselimistön anatomiaa ja histologiaa (ah, miten onkaan ollut kesän aikana ikävä histologiaa!) sekä nyt myös lähes ensimmäistä kertaa lääkisuramme aikana farmakologiaa. Uskoisin kuitenkin, että tämäkin farmakologia (tai -kinetiikka) on vain kurkistus enterohepaattiseen kiertokulkuun (lääkkeet imeytyy suolistosta vereen - päätyy maksaan - muokataan - päätyvät sappinesteeseen - eritetään takaisin suolistoon - bakteerit muokkaavat - imeytyvät jälleen suolesta vereen jne) ja ehkä yleisesti siihen, miten ja mitkä lääkkeet imeytyvät suolistosta. Mutta varmasti kuitenkin mielenkiintoisempaa opiskeltavaa kuin jotkut kauempana oikeasta kliinisestä työstä olevat asiat.

Harjoitustöinä meille on luvassa ainakin vatsan alueen tutkimusta, mikä tietysti kiinnostaa kun se taas on sellaista "oikeaa" lääkärintyötä, ja aika tärkeä osakin potilaan tutkimusta. Lisäksi määrittelemme ainakin harjoitustyövihon mukaan ravintoaineiden glykeemista indeksiä. Tässä tulevassa jaksossa on luvassa myös obduktio, mikä itseäni ainakin kiinnostaa hirveästi. Edelleen hieman harmittaa kun Hapensaantijakson obduktiossa meillä oli tutkittavana pelkät aivot, jolloin ei oikeasti päässyt opiskelemaan tai edes näkemään niitä asioita, mistä silloin oli kyse (sydän ja keuhkot sekä verisuonet). No, nyt toivottavasti menee paremmin.

Toivon, että tässäkin jaksossa perusanatomian ja -fysiologian lisäksi pääsemme opiskelemaan edes jonkin verran käytännön juttuja ja sairauksia, kuten Hapensaannissa. Maha- ja suolistokanavan oireetkin ovat nykyään niin yleisiä, että toivon meidän käyvän läpi edes yleisimpiä niihin liittyviä oireita ja tauteja, eikä vain ravintosuosituksia. Gastrokirurgisella osastolla pitkään töitä tehneenä koen tämän aihepiirin myös olevan jotenkin todella lähellä sydäntä ja ehkä osaavanikin jotakin :) Tietysti elinten histologinen rakenne ainakin on sellainen, mitä ei ehkä sairaanhoitajana hirveästi ole tullut opiskeltua. Anatomia tosin on ainakin hallussa.

Tuleva jakso on 5 viikkoa pitkä ja sen lopulla on tuttuun tapaan tenttiviikko. Tentiviikon jälkeen meillä ei kuitenkaan alakaan vielä seuraava jakso vaan meillä on seminaariviikko. Seminaariviikon aikana on tarkoitus esittää muutaman tutorryhmän kesken aina tämä LTT-jaksossa aloitettu tutkimustyö, joka silloin tietenkin pitäisi olla valmis. Ensi jakso ei siis olekaan pelkkää vatsaa ja ruoka-asioita, vaan meidän pitäisi myös perehtyä tutkimustyöhömme. Myös jotain SPSS-tilasto-ohjelman käyttöharjoituksia on ensi jakson aikana luvassa. Ne harjoitukset siis liittyvät viimejaksoon (LTT), josta ei nyt täysin pääsekään eroon, vaikka tentti läpi menisikin.

Lukujärjestys näyttää tällä hetkellä aika rennolta, mutta kyllä ne kalenterin sivut äkkiä täyttyvät kun sovimme ryhmämme kanssa päiviä, jolloin työskentelemme tutkimusprojektimme kimpussa. Myöskään tutoristuntojen aikoja ei meille ole vielä annettu, vaan ne tullaan sopimaan ryhmän ja tutorin kesken huomenna. On siis hämäävää katsella puolityhjiä kalenteriviikkoja, kun sieltä tällä hetkellä puuttuu vielä aika monta tuntia, jotka vaativat pakollista läsnäoloa ja kouluhommiin keskittymistä.

Onneksi en olekaan ihan hirveästi mitään ylimääräisiä menoja itselleni vielä kasannut, se varmaan kostautuisi aika pian. Uskon, että tästä(kin) sykystä tulee lopulta todella kiireinen. Onneksi usein se on sellaista hyvänlaatuista kiirettä, että ei ainakaan tule tylsää vaan tekeminen on mielekästä!

LTT DONE! Tavallaan.

Nyt on LTT -jakso osittain toivottavasti takanapäin!
"Osittain" sen takia, että osa ryhmätöistä jatkuu vielä seuraavan (Ravinto) jakson aikana ja myös tutkimustyömme on tekemättä ja sen esittämisseminaari vasta lokakuussa edessä.
"Toivottavasti" siksi, että jälleen kerran olen epävarma tentistä läpipääsyn suhteen. En muista, että kertaakaan tenttiin mennessä olisi ollut sellainen itsevarma ja luottavainen olo, eikä tämä päivä tehnyt mitään poikkeusta asiaan. Tentti oli jotenkin todella hankala, vaikka suurin osa kurssikavereistani ilmeisesti on sitä mieltä, että se oli helppo.

Lääketieteellinen tieto ja tutkimus -jakson tentissä meille annettiin luettavaksi englanninkielinen artikkeli, jota kaikki tenttikysymykset koskivat. Se fakta, että kaikki neljä tenttiin mahdollisesti tulevaa artikkelia (joista yksi oli sitten se oikea) olivat jakson ajan luettavissa Moodlessa, ei oikeastaan kamalan paljoa helpottanut asiaa. Toki olin lukenut tämänpäiväisenkin artikkelin kertaalleen, ja eilen vielä selaillut sen läpi. Kysymykset kuitenkin olivat jotenkin niin vaikeita, että ei niihin kyllä ihan vain artikkelia lukemalla osannut vastata. Jotenkin kysymykset oli myös muotoiltu niin soveltavasti, että vaikka koin hallitsevani jakson aiheet aika hyvin, ei vastausta tullut ainakaan mistään apteekin hyllyltä paperille.

Olen myös aika epävarma siitäkin, että mitä tämän jakson aikana olisi oikeasti pitänyt oppia. Millä syvyydellä? Tilastotiede ei todellakaan ole mikään mieluinen aihe, enkä sen parissa kovasti aikaa tulevaisuudessa enää halua viettää. Mutta koin silti oppineeni aika hyvin aihealueeseen liittyvät käsitteet ja niiden merkityksen. Kuitenkin on vähän epävarma olo sellaisten asioiden suhteen kuin tilastollinen testaus ja testisuureet. Kuinka hyvin ne oli tarkoitus osata? Oliko tarkoitus ymmärtää täysin mitä se SPSS-ohjelma tekee kun laskee riippuvuuksia tai p-arvoja? Ehkä ei. Tai ehkä sitten omien syväreiden/mahdollisen tulevan väitöskirjan kohdalla joku ohjaa ja neuvoo näissä asioissa tarkemmin, mitä se juuri siinä kohdassa tarkoittaa.

Noh, nyt voi hetkeksi heittää huolet tilastoista ja tutkimuksista, ainakin tenttitulosten julkaisuun asti. Tänä viikonloppuna voi keskittyä täysillä muihin asioihin kuin kouluun, koska uusi jakso alkaa vasta maanantaina ja juuri nyt ei ole mitään deadlineja painostamassa (paitsi oikeasti on englannin kurssin toisen sarjan tehtävien deadline tulossa ja oikeasti pitäisi sitä tutkimustakin tehdä ja oikeasti vielä syväreidenkin eteen jotain tehdä). Mutta nyt lähden jo perinteeksi muodostuneelle tenttikahville ansaitusti hieman rentoutumaan :)

P.S. Uuden fuksikurssin nimeksi tuli isännän mukaan Cursus Starck. Winter is coming....

Kakkosluokkalainen

Tokaluokkalaisenakin on ihana olla! Fuksivuosi oli parasta mitä olin siihen asti kokenut, mutta olen iloinen, että se on ohi, eikä toista ole tulossa. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei enää jaksaisi samaa menoa kuin viime vuonna.

Nyt olen vanhempi ja viisaampi. Ainakin vanhempi. Sekä oikeasti olen tietysti nyt vuoden vanhempi kuin fuksivuoteni alkaessa, että myös se oma oikea ikä tuntuu konkreettisemmalta nyt. Fuksit ovat aina pieniä ja viattomia. Fuksit ovat tavallaan aina muita opiskelijoita "nuorempia" fyysisestä iästään huolimatta. Enää en ole fuksi, joten olen taas ehkä vähän lähempänä omaa fysiologista ikääni. En kuitenkaan mikään täysi vanhus vieläkään (mielestäni kenekään alle 75-vuotiaan ei edes pitäisi käyttä sanaa "vanhus" itsestään - se on vain tyhmää).

Hutuilu (hupituutorointi) on ollut kivaa. Uusiin fukseihin, jotka maanantaina tulivat kouluun, on ollut ihana tutustua tämän viikon aikana. On ollut myös hauska nähdä, miten aktiivisia ja innoissaan kaikki ovat. Meidän fuksit ovat mahtavia! Oman ryhmäni fuksit ovat ainakin tajunneet jo hyvin pienellä kannustuksella mm. Fuksipisteiden keräämisen tärkeyden ja lähtevät innokkaina mukaan kaikkeen. Ja ovat niin ihania. On kiva päästä taas elämään fuksivuotta tavallaan muiden kautta. Olisi hirveän rankkaa joutua itse elämään se uudelleen, koska esimerkiksi tällä viikolla fuksiparat ovat jääneet kovin vähille yöunille. Ei sillä, että itsekään olisi saanut ihan kamalasti nukuttua.

On helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa kurssikavereihin tutustumiseen ja mahdollisten ystävyyssuhteiden solmimiseen sen lisäksi, että niin koulussa kuin kaupungissakin kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt uusia tutustumisen kohteita ovat tietenkin fuksit, mutta tällä hetkellä mielestäni on ensisijaista tutustua oman hupitutorryhmän fukseihin ja antaa fuksien tutustua toisiinsa. Kyllä sitä lukuvuoden aikana ehtii tustua, ainakin niihin, jotka ovat aktiivisia ja osallistuvat tapahtumiin.

Koen, että tämä vuosi on enemmän sellainen "minun vuoteni", aikaa itselle ja omille jutuille, omalle elämälle. Toinen vuosi tuntuu jotenkin helpommalta kuin fuksivuosi. Ei varmastikaan opintojen suhteen, ainakaan tässä jaksossa (LTT), jossa tunnen olevani suurimman osan ajasta ihan hukassa ja hyvin vieraiden käsitteiden äärellä. Se on kuitenkin helpompi siksi, että kaikki on paljon tutumpaa. Myös suurin osa tulevista tapahtumista on sellaisia, mitä järjestettiin viime vuonnakin, joten tietää mitä on odotettavissa. Nyt tietää, mihin kannattaa mennä ja minkä voi jättää väliin ilman tunnetta, että on jäänyt paitsi jostakin tärkeästä.

Tänä vuonna asiat voi ottaa vakavammin, keskittyä virallisempiin juttuihin ja miettiä mahdollisesti myös sitä tulevaisuutta, vaikka lääkäriura onkin vielä aika kaukana. Tämän vuoden loputtua minä olen jo kandi. Se tuntuu isolta askeleelta. On paljon hienompaa kutsua itseään kandiksi kuin tönkösti lääketieteen opiskelijaksi. Ylipäätään sanalla opiskelija ei ihan hirveästi painoarvoa ole tosi tilanteissa. Kandi sen sijaan on jo jotakin, vaikkakin sitten yleensä ehkä sellainen ei-juuri-mitään-osaava lääkärinalku. Mutta kuitenkin jotakin.

Toinen vuosi on ollut konkreettisesti parempi jo sillä, että en joutunut jonottamaan lippuja eilisiin toogabileisiin, kuten viime vuonna. Fuksiparat laitoimme kuitenkin avajaisbileiden jälkeisenä aamu(yö)nä jonottamaan, vaikka lippuja olisi ollut joka tapauksessa kaikille tarpeeksi, koska se vain on perinne. Mitä olisikaan fuksivuosi ilman toogalippujen jonotusta? Tällä kertaa toogabileet eivät myöskään stressaneet yhtään samalla tavalla kuin viime vuonna, kun en yhtään tiennyt mitä oli odotettavissa tai osaisinko edes sitoa päälleni lakanan toogaksi.

Samaa stressittömyyttä odotan myös loppuvuodelta. En aio tänä vuonna ottaa itselleni sellaista työtehtävätaakkaa kuin viimeksi, enkä aio rampata kaiken maailman kissanristiäisissä. Aion panostaa jo luotuihin kaverisuhteisiin ja tutustua fukseihin. Toivon myös uusien tutorryhmien antavan tilaisuuden tutustua paremmin niihin omiin kurssikavereihin, joihin ei vielä viime vuoden aikana tullut kovin hyvin tutustuttua. Tämä vuosi tulee varmaan olemaan tasaisempi, rauhallisempi, vakavampi, mutta kuitenkin omalla tavallaan ihan yhtä kiva kuin viimekin vuosi. Kyllä sitä pitää osata nauttia rauhasta ja pitkistä yöunistakin.

Saa nähdä, miten käy. Yleensä on ollut aivan sama mitä lupailen tai sanon, samalla lailla koen tarvetta työntää lusikkani joka soppaan ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi sinne ja tänne. Toivottavastikuitenkin nyt kakkosella osaan hillitä itseäni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainakaan nyt ei enää motivaattorina toimi se, että lääkiksen fuksivuosi koetaan vain kerran!

Parahin Fuksi,

Juuri sinä siinä, jonka vatsanpohja on täynnä perhosia huomisen koulunaloituksen vuoksi. Joka odotat ekaa päivää lääkiksessä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla kauhusta kankeana mietit, että mitä tuleman pitääkään. Minä olin sinä vuosi sitten. Aika on tietysti kullannut muistoja, vaikkakaan mitään huonoja muistoja ei tuolta ajalta oikeasti olekaan, enkä ehkä muista ihan kaikkea mitä siihen odotukseen kuului tai millaista se koululle ensi kertaa käveleminen oikeasti olikaan. Mutta muistan, että minua jännitti. Enkä tosiaan tiennyt, mitä vastassa olisi. Tai tutustuisinko yhtään keneenkään. Hyvät neuvot ovat uudessa ja jännittävässä tilanteessa kalliit, joten tässä minulta nyt muutamia:


Älä stressaa, älä jännitä. Vaikka koulu alkaakin huomenna, ne "oikeat opinnot" saavat vielä odottaa. Luvassa on nyt aluksi ainakin Tampreella Johdanto-jakso, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti Mitään niiiiin tärkeää ei tuona ajanjaksona koulussa opiskella, eikä tenttiä ole luvassa, joten opiskeluista ei todellakaan kannata stressata. Eikä saa. Se on fuksivuoden alun hukkaamista. Keskity nyt hauskanpitoon ja kurssikavereihisi tutustumiseen.

Kaikki muutkin ovat samassa veneesssä
Koko sinun kurssisi on nyt ekaa kertaa lääkiksessä (lukuunottamatta MAHDOLLISESTI joitain harvinaisuuksia, jotka ehkä ovat vaihtaneet esimerkiksi hammaslääkiksestä yleiselle puolelle, mutta nämä ovat harvassa), kaikkia muitakin varmasti jännittää yhtä paljon kuin sinua. Suurin osa uusista kurssikavereistasi on varmasti myös juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle tai uuteen asuntoon. Tämä on uutta heillekin. Aika harvalle varmaan on osunut se oma paras kaveri samalle kurssille, joten kukaan muukaan ei tunne ketään ja varmasti monet haluavat tutustua kurssikavereihinsa, kuten sinäkin. Mene siis rohkeasti juttelemaan. Lääkiksen fuksivuoden alkuun eivät päde mitkään perussuomalaiset kohteliaisuussäännöt, jotka kieltävät kenenkään viereen istumisen tai varsinkaan tervehtimisen tai small talkin. Nyt on aika olla rohkea, avata suu ja sanoa moi.

Saatat eksyä ensimmäisenä päivänä ja ehkä toisenakin tai jopa viikon päästä koulun alkamisesta, mutta niin me kaikki. Kaikki on uutta, neuvoa saa ja pitää kysyä. Me kakkoset olemme ensimmäisinä opiskeluviikkoina olemassa lähinnä sinua varten (yritämme tietysti hoitaa kunnialla myös omat opintomme, mutta sekin on toissijaista), joten hyödynnä apu, jota tarjoamme! Me haluamme auttaa, kysy! Hukassa oleminen on ok, etenkin fukseille.

Ole aktiivinen, mene mukaan, osallistu, juttele ihmisille. Sillä lailla löydät oman paikkasi lääkiksessä ja tutustut ihmisiin. Jos et ole sosiaalinen luonne tai halua olla mukana kaikessa, sekin on aivan todella ok. Ole juuri sitä mitä olet, kaltaisiasi löytyy teidänkin kurssilta aivan varmasti. En usko, että kukaan voi jäädä lääkiksessä yksin, ellei se ole oma valinta. Mutta jos mukaan lähteminen on kiinni enemmän siitä, että jännittää kuin siitä, ettei kiinnosta, niin silloin kannattaa ehdottomasti yrittää voittaa pelkonsa ja mennä mukaan silti. Se on yleensä sen arvoista.

Olet lääketieteen opiskelija!
Tässä on monta puolta, toisaalta ihan superihananmahtavaa kun unelmasi ovat vihdoin toteutuneet, toisaalta taas vastuu varmasti alkaa painaa jo alkumetreillä kun tajuat, että joskus sinustakin tulee ihan oikea lääkäri. Voi myös olla, ettet sitä edes fuksivuonna tai seuraavanakaan vielä osaa sisäistää. Opiskeltavat asiat kun ovat aika kaukana vielä siitä oikeasta työstä ja potilaitakin pääsee näkemään melko vähän. Hetkellisesti voi olla ihan sallittua antaa virtsan nousta päähän kun lääkishaaveet ovat vihdoin toteutuneet, mutta älä anna sen jäädä sinne. Sinä olet ensimmäisen vuodeen lääketieteen opiskelija, etkä oikeasti tiedä potilaiden hoidosta tai lääkärin työstä juuri mitään. Tämä on hyväkin juttu, sinulla ei ole vielä juuri mitään vastuuta kenenkään hyvinvoinnista ja voit rauhassa keskittyä opiskeluun (ja opiskelijaelämään). Tämän voit sanoa myös sukulaisillesi, jotka varmaan ovat innokkaina jonossa vastaanotollesi jo ensimmäisellä joululomalla.

Kaikkia kirjoja ei tarvitse hankkia.
Jotkut perusteokset kuten fysiologian ja anatomian kirjat (huom! Latinankieliset nimitykset) kannattaa hankkia omaksi, koska niitä tarvitsee yleensä pitkään ja anatomia esimerkiksi tuskin juuri muuttuu tulevina vuosina (vuosituhansina). Sen sijaan jotkut spesifiset kirjat, joita ehkä suositellaan kurssi-/jaksomateriaalissa, löytyvät usein a) kirjastosta tai b) internetistä e-kirjana. Jos olet rikas, niin mikään ei estä sinua tuhlaamasta omaisuuttasi lääketieteellisiin oppikirjoihin ja täyttämään niillä kirjahyllysi, mutta jos olet ihan tavallinen opiskelija (eli todennäköisesti myös aika köyhä), suosittelen ostamaan kirjoja käytettynä (vanhat painokset kelpaavat yleensä todella hyvin) tai lainaamaan niitä kirjastosta/lukemaan e-kirjana. Monet asiat löytyvät myös erinäisiltä nettisivuilta (esimerkiksi soluasiat solunetistä) tai youtube-opetusvideoista. Lääketieteellisiä artikkeleita julkaistaan päivässä 100, joten tietoa tulee koko ajan lisää, ja on sanomattakin selvää, että kaikkein ajankohtaisin asia on oikeasti siellä netissä.

Ja ennen kaikkea: pidä hauskaa!
Nyt alkaa elämäsi viimeinen fuksivuosi, ota siitä kaikki (ilo) irti. Kaikki on varmasti uutta ja jännittävää, ja parasta mitä voit tehdä on suhtautua asioihin ennakkoluulottomasti. Hauskaa tulee varmasti olemaan, nauti siitä! Vuoden päästä voit sitten olla vanhempi ja viisaampi, ottaa asiat vakavammin ja kenties kokea olevasi tarpeeksi viisas ja kokenut jakamaan neuvoja tuleville fukseille, kuten minä. Mutta usko pois, fuksivuosi voi olla elämäsi parasta aikaa, jos vain annat sille mahdollisuuden :)

Ainoa kerta varmaan blogin historiassa, kun julkaisen jostakusta kasvokuvan - tähän on lupa kyseiseltä henkilöltä.
Kuvaan sisältyy myös varoituksen sananen: se lääkiksen ulkopuolinen elämä voi mystisesti tulevien viikkojen aikana ikään kuin kadota. Lääkiselämä voi todella viedä mukanaan :D

Tiedettä tekemässä - TGIF

Viime postauksessa kirjoitinkin jo kuluvasta jaksosta vähän fiiliksiä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksomme onkin herättänyt kovasti ajatuksia minussa jo nyt ensimmäisellä viikolla. Varmasti osa näistä ajatuksista ja pohdinnoista on herännyt ihan vain kouluunpaluun ja "tavallisen" arjen alkamisen vuoksikin. Opiskelu tuntuu nyt kesän jälkeen tosiaan taas ihan mukavalta, toki tänään kotiinpäästyäni olin kyllä sitä mieltä, että TGIF (thank god it's friday), kuten meille tänään englannin johdantoluennollakin todettiin/opetettiin. Ensimmäinen viikko on nimittäin tuntunut aika raskaalta, vaikkei työtä varsinaisesti vielä kovasti olekaan.

Tutorkeissit ovat aika yksinkertaisia ja oikeastaan mielestäni istunnoissa puhutaan nyt pelkästään itsestäänselvyyksiä tai ainakin asiaa, joka on jo ensimmäisen viikon aikana tullut hyvinkin selväksi. Fiilikset ovat tavallaan samanlaiset kuin vuosi sitten johdantojaksolla, kun aiheet olivat lähinnä lääketieteen etiikkaa ja potilaan kohtaamiseen liittyviä asioita. En koe tarvitsevani näistä mitään lisäinformaatiota tai -opetusta, koska omaan suhteellisen hyvät käytöstavat ja moraalin. Esimerkiksi maailman lääkäriliiton Helsingin julistusta (=tutkimusetiikkaa koskevat säännöt, joita pitää noudattaa) lukiessa tuntui aika turhauttavalta lukea itsestäänselvyyksiä. Varmasti on hyvä, että jossakin lukee, että tutkittavien henkilöiden pitää suostua tutkimuksiin ja että tutkimuksilla pitää saada aikaan enemmän hyötyä kuin haittaa jne., mutta tuntuu, että kyse on taas itsestäänselvyyksistä. Ehkä joissain tilanteissa tutkijankin moraalin ja etiikantajun voi sumentaa rahapalkkiot, mutta omalla kohdallani motiivit kaikkeen ovat vielä niin puhtoiset, etten voisi kuvitellakaan tekeväni kenenkään kustannuksella mitään turhaa tai haitallista tutkimusta.

En tiedä, onko sairaanhoitajaopintojen aikaisesta opinnäytetyöstä tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta varmaan yhden "tieteellisen" tutkielman kirjoittamiskokemuksen vuoksi tuntuu, että usean tunnin käyttäminen esimerkiksi tutkimussuunnitelman rakenteesta keskusteluun on aika turhauttavaa. Mielestäni on aika selkeää, mitä tutkimuksen tavoitteet ja tarkoitus ovat, enkä näkisi niitä minään opeteltavana oppimistavoitteena. Nyt siis on aika hämärää, mitä meidän tutorkeisseissä oikeasti haetaan. Mielestäni on todella hyvä, että tässä jaksossa tehdään yhdessä tutorryhmän kanssa tutkimus ja siitä raportti, koska käytännössä tekemällähän oppii parhaiten. Myös SPSS-tilasto-ohjelman käyttö on jokseenkin mielenkiintoista, koska onhan se nyt hauskaa kun muuttujia yhdistelemällä saa esimerkiksi hienoja pylväsdiagrammeja. Mielestäni kuitenkin nämä harjoitustyöt ja itse se tutkielma olisivat riittäviä tähän jaksoon. Tykkään yleisesti ottaen PBL:stä, mutta tässä jaksossa(kaan) se ei oikein toimi.

Jotain on kuitenkin jo mennyt perille, koska olen esimerkiksi Lääkärilehden artikkeleitakin jo silmäillyt hieman kriittisemmin kuin aikaisemmin, ja alkanut kiinnittää huomiota esimerkiksi kirjoittajien sidonnaisuuksiin. Lisäksi joissakin lääkefirmojen mainoksissa olen huomannut viitattavan esimerkiksi johonkin hyvin vanhaan tutkimukseen, joka on antanut ko. Firmalle sopivat tulokset. Onneksi siis meillä tulevillä lääkäreillä on tällainen jakso opetussuunnitelmassamme, jotta osaamme suhtautua meille syötettävään informaatioon ainakin jonkin verran lähdekriittisesti. Kyllähän vastuu potilaiden hoidosta edellyttääkin, että lääkäri osaa tulkita lääketieteellistä tietoa oikein ja myös tarvittaessa kyseenalaistaen.

Jakso on myös vahvistanu jo aikaisemmin herännyttä oivallustani siitä, miten paljon asiaa oikeasti on vielä tutkimatta. Niin paljon on sairauksia, joista ei vielä tiedetä paljon mitään, niin paljon hoitoja, joita ei vielä ole tutkittu tarpeeksi. Lääketiede on edelleen aivan älyttömän mielenkiintoista juuri lähes rajattomien tutkimusmahdollisuuksien vuoksi. Olen aina ajatellut, etten ainakaan missään tapauksessa halua tutkijaksi, mutta nyt mielenkiinto siihen itse tutkimustyöhön on herännyt. En usko, että siitä uraa itselleni milloinkaan loisin, mutta kyllä varmasti jossakin vaiheessa väittelen tohtoriksi ja ehkä jatkan muutenkin tutkimustyötä kliinisen työn ohella. Kuka tietää? Ilmeisesti tutkimusjulkaisut tuovat lääkärille myös jonkin verran ammatillista uskottavuutta ja voivat vaikuttaa työn saantiin ja palkkaukseen.

Kesällä vähän kauhulla odottamani jakso ei siis olekaan ollut niin paha, ei ollenkaan paha. Tehtävää kuitenkin on, vaikkei ehkä tutorkeissien muodossa ainakaan vielä, mutta esimerkiksi nyt alkanut englanti (tai oikeastaan scientific writing) -kurssi pakottaa lukemaan ainakin muutamia artikkeleita. Lisäksi tässä LTT- jaksossa meidän on tutorryhmämme kanssa toteutettava tutkimus (kuten aiemmin mainitsinkin), ja sitä varten täytyisi perehtyä aiheesta aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin. Ajattelin myös aloittaa syväreitä tässä lähiaikoina ja olen niidenkin osalta jo hieman tehnyt taustatutkimusta aikaisemmista julkaisuista, joten paljon tieteellistä tekstiä on rästissä luettavana. Onneksi siis on perjantai ja viikonloppu aikaa luku-urakalle!

Back to school!

Jotenkin kun kirjoittaa harvemmin niin sitä kirjoitettavaa on lopulta niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa tai miten ylipäätään jäsennellä siitä kaikesta joku siedettävä ja luettava kokonaisuus, että lopulta kirjoittaminen jääkin sitten kokonaan. Täytyy siis nyt ehkä aloittaa ihan tällä lailla lyhyesti ja kertoa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Koulu on taas alkanut! Olen nykyään kakkosluokkalainen lääkiksessä.

Nykyistä lukuvuotta on eletty jo kolme päivää, ja nyt melkein on jo unohtanut, että tässä välissä mitään kesälomaa koskaan olikaan. Kouluun paluu sujui melko kivuttomasti ja mutkattomasti, varsinkin kun ensimmäisen päivän luennot pidetiin vanhassa osassa kouluamme, eikä viime vuoden aikana rakennetussa Arvo B/Brvo -rakennuksessa. Toki siellä kävimme tietysti heti innokkaina kiertelemässä muuttolaatikoiden ja keskeneräisten opetustilojen seassa. Hissienkin sisustus oli uudella puolella tyylikkään erikoista - rakennusvanerilevyä.

Vaikka kesän aikana tapahtui niinkin paljon kuin että koko lääkisopetus siirtyi vanhalta Biolta kokonaan Arvo-rakennuksiin ja aivan uuteen osaan sitä, tuntui, etteivät asiat lopulta olleet kovasti muuttuneet. Koulussa toki näkyi nyt aivan uusiakin naamoja, kun TAMK:n opiskelijatkin käyttävät nykyisin meidän kanssamme yhteisiä simulaatiotiloja ja samassa rakennuksessa kanssamme tallustavat myös bioteknologian opiskelijat, mutta loppujen lopuksi palasin kuitenkin takaisin oman kurssini ja kaikkien viime vuoden aikana löytyneiden rakkaiden ystävieni pariin. Kouluun paluu oli siis aika mukavaa ja opetuskin jatkui jo tutuksi tulleen kaavan mukaan tutoristuntojen ja luentojen muodossa.

Nyt meillä on meneillään jakso "Lääketieteellinen tieto ja tutkimus" (LTT), jota jo kesällä odotin ei-niin-innokkaana. Kuivalta kuulostava aihe tuntuu myös todella vaikealta, koska esimerkiksi tilastotieteet eivät koskaan ole millään lailla olleet lähellä sydäntäni. Myös omasta opinnäytetyöstäni sairaanhoitajaopintojen ajalta on jänyt jonkinlaisia traumoja. Silloin vannoin, etten enää koskaan tekisi opinnäytetyötä. Mutta kas, miten asiat joskus menevätkin ihan toisin kuin itse on kuvitellut. Sen lisäksi, että olen tässä toisen opintovuoden ohella aloittelemassa myös syväreitäni, joudumme kuluvan jakson aikana (tai itse asiassa sen jälkeen) tekemään tutorryhmämme kanssa tutkimuksen ja raportoimaan siitä kuten opinnäytetyössä konsanaan. Tämä koko LTT-jakso valmentaa meitä sekä tutkimusten tekemiseen että niiden lukemiseen. Toisaalta varmasti todella hyödyllinen jakso.

Opiskelu on sujunut tähän asti ihan hyvin. Tutorryhmäni vaikuttaa tehokkaalta ja hyvin toimivalta, mikä on ihan huojentavaa kun nyt yhdessä joudumme edellä mainintsemani projektin kimpussa työskentelemään tulevat viikot. Luennoitsijat ovat myös olleet tällä jaksolla hyviä, luennoilla on jaksanut pysyä hereilläkin. Tosin tänään skippasin jo aamun luennot, koska eilen oli sitsit, enkä vain jaksanut raahautua kouluun, vaikka ehkä olisi kannattanut. Lukuvuoden alku on tietysti kurssin sitsien lisäksi tuonut mukanaan monia muitakin tapahtumia, joihin vähintäänkin nyt aletaan valmistautua sekä fuksit. Fuksit tulevat kouluun vasta ensi viikolla, mutta nyt jo on käynnissä kovat järjestelyt ja suunnittelut, koska me kakkosvuosikurssilaiset toimimme fuksien hupitutoreina tämän vuoden ajan. Olen aika varma, että jotkut meidän kurssilaiset ovat enemmän innoissaan fuksien koulun aloituksesta kuin itse pikku fuksipallerot osaavat vielä ollakaan...

Uskon, että tästä toisesta opiskeluvuodestani tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä. En usko olevani kaikkien bileiden ja tapahtumien suhteen yhtä aktiivinen kuin viime vuonna, mutta en näe siihen ehkä enää tarvettakaan. Fuksivuosi on minun nähdäkseni aikaa viettää sitä oikeaa opiskelijaelämää, tutustua ihmisiin ja osallistua kaikkeen (koska ei vielä tiedä mitkä tapahtumat ovat parhaita ja mistä kannattaisi jäädä pois). Tänä vuonna olen viisaampi ja ehkä otan myös koulun vakavammin. En tarkoita, ettenkö viime vuonna olisi panostanut opiskeluun, mutta tänä vuonna aion tosiaan tehdä myös syväreitä (siis syventävä opinnäytetyö), joten siihenkin menee varmasti paljon aikaa. Lisäksi ajattelin viettää myös lääkiksen ulkopuolista elämää :)

Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Yritän kirjoitella siitäkin ainakin melkein yhtä aktiivisesti kuin viime vuodesta...

Sairaanhoitajakesäni

Sairaanhoitajakesäni alkaa olla kohta ohi. Minullakin alkaa maanantaina loma, mutta tavanomaisesta poikkeavasti en viettänytkään nyt perjantaina viimeistä haikeaa päivää töissä, vaan edessä on vielä viikonlopun kaksi aamuvuoroa. Jossakin välissä varmaan pitäisi ehtiä leipomaan töihin jokin kakku tai muu vastaava, mutta taitaa nyt kyllä jäädä välistä :( Huomenna nimittäin koko vapaa-aika kuluu kurssimme kesäkokoontumisessa.

Edessä on kaksi viikkoa lomaa, joiden aikana aion rentoutua toivottavasti auringon paisteessa. Todennäköisesti kuitenkin sataa, kuten muutenkin koko tähänastisen kesän aikana. Se on kuitenkin onneksi aikaa, jolloin ei tarvitse stressata mistään!

Työt ovatkin tuottaneet rutkasti stressiä. Lähes joka päivä töissä on ollut kiire ja usein sain miettiä, että onneksi en joudu hoitajan töitä enää tekemään. On surullista, että joutuu ajattelemaan niin, koska oikeasti kyllä tykkäisin hoitajankin töistä (kuten olen jo monesti todennut), mutta jatkuvan kiireen alaisena toimiminen ja kelloihin vastaaminen kesken ruokatauon on aivan hanurista. Varsinkin kun töitä joutuu tekemään sitten oman hyvinvoinnin  kustannuksella, tulee närästystä jo siitä, ettei saa ruokaansa nauttia rauhassa. Ei ehdi vessaan työpäivän aikana, eikä saa nukutuksi kunnolla etenkään iltavuoron jälkeen kun päässä vilisevät kiireisen illan tapahtumat ja jossain takaraivossa nalkuttaa ääni, jonka mukaan sitä on unohtanut tehdä tai kirjata jotain. Ajatukset eivät pysy kasassa, kun jatkuvasti työnteon keskeyttää potilas, joka soittaa kelloon tai omainen, joka soittaa osaston puhelimeen. Tai jokin muu asia. En tarkoita, että tämä olisi mitenkään omaisten tai potilaiden syy, mutta tekemistä on ihan riittävästi ilman kaikkea ylimääräistäkin. Siksi hoitajia ei saisi olla liian vähän! Harmillisesti usein näin vaan on.

Ne päivät, jolloin työnsä ehti tehdä rauhassa ja potilaiden sekä työkaverien kanssa seurustella, olivat ihania! Jos niitä koko kesä olisikin ollut täynnä niin töille olisi vielä haikeampi heittää jäähyväiset nyt. Onneksi kesätyö antoi minulle kuitenkin kaikkea muutakin sen varsinaisen palkan lisäksi. Sain taas arvokasta kokemusta työelämästä ja pääsin harjaannuttamaan kliinisiä taitojani, jotka pakostikin lukuvuoden aikana olivat hieman ruostuneet. Onneksi asiat palautuivat hyvinkin nopeasti mieleen. Sen lisäksi tunsin ehkä osaavani vähän enemmän kuin ennen, hahmottavani asioita helpommin ja olin lääkisopintojeni aikana löytänyt taas uuden kiinnostuksen uuden oppimista kohtaan. Hankalat ja monimutkaiset potilastapaukset tuntuivat ainakin kesän alussa ennemmin mielenkiintoisilta kuin raskailta hoidettavilta.

Käytin myös yleensä rauhalliset hetket hyväkseni katselemalla potilaiden röntgenkuvia. Niiden katseluhan tai tulkintahan ei yleensä hoitajalle kuulu millään lailla, vaikka toki niistäkin voi oppia yhtä sun toista ammattiin katsomatta. On todella hyvää harjoitusta katsella kuvia ja yrittää tehdä niistä omat tulkintansa ja löydöksensä ja sen jälkeen lukea röntgenlääkärin lausunto. Itse löysin jopa jo nyt joitakin asioita kuvista, mutta tietysti suurin osa meni aivan ohi. Koin kuvien katselun myös hyväksi anatomian kertaukseksi.

Onnellisia ja opettavaisia hetkiä olivat myös ne, kun jotkut mukavat lääkärit käyttivät aikaa asioiden selventämiseen ja opettamiseen. Hoitotyössä muutenkin oppii joka päivä jotain, jos vain pitää silmät ja korvat auki ja on halukas oppimaan. Potilastapaukset olivat myös mielenkiintoisia. Uskon, että omien opintojeni kannalta en olisi voinut kesää hyödyllisemmin käyttää kuin tekemällä sairaanhoitajan töitä TAYS:ssa.

Onneksi kaikkein pahimmat kiirekaaospäivät näyttivät sijoittuneen alkukesälle, koska nyt loppuviikkoina meno on rauhoittunut. Toivon, että viimeiset päiväni sujuvat hyvin ja töitä saa tehdä tasaiseen tahtiin. Silloin tästä kesästä jää hyvä maku suuhun ja töihin on ilo palata taas ensi vuonna (tai toivottavasti keikkailemaan jo aiemmin).

PÄÄSITKÖ?!

Näinä päivinä tulevat tai ovat jo tulleet ne kauan odotetut tulokset, jotka määrittävät kenties jopa sinun loppuelämäsi polun. Kulkeeko se lääkiksen kautta määränpäänään unelma-ammatti lääkärinä ja pääsitkö sille loistokkaalle polulle kulkemaan jo tänä vuonna? Haitko kenties Tampereelle, kuten minä aikoinani, ja olet yksi niistä huipputyypeistä, jotka saavat minut ja kasan useita ihania kollegoitani hupitutoreikseen elokuusta alkaen?

Jos vastasit KYLLÄ (eikä välttämättä edes tuohon Tampere-kohtaan, koska tämä koskee kaikkia muitakin lääkikseen päässeitä): IHAN SUPERHYPERMAHTIMEGAONNITTELUT! On vaikeaa edes keksiä sanoja, joilla onnitella. Ei niitä sanoja oikeastaan edes ole kuvaamaan sitä onnentunnetta, jonka jokainen lääkikseen kovasti halunnut ja sinne vihdoin päässyt, kokee valintatuloksen kuullessaan. Nauti nyt siitä, koska se on yksi ihanimmista tunteista, joita tulet elämässäsi kokemaan. Nauti nyt kaikesta siitä ja ota onnittelut hymysyin vastaan. Nyt saa olla itsestään ylpeä!

Nyt saa alkaa fiilistellä tulevaa, koska nyt se on vihdoin käsinkosketeltavan todellista. Muutaman päivän sisään te uudet lääkiksen fuksit saatte sen kuuluisan paksun kirjeen kotiinne, jossa sekä varmistuu se uutinen, jonka opintopolku onkin jo kertonut (mutta jota voi olla vaikea uskoa), että todella pääsit lääkikseen ja sitä ei voida sinulta enää pois ottaa. Kirjeen mukana tulee myös tietoa opiskelusta ja koulun alkamisesta sekä tervehdys meiltä kakkosilta (tai muilta tuutoreilta), jotka opastavat syksyn 2016 fuksit lääkiksen sosiaalisen elämän alkuun sekä yrittävät kaikin keinoin toteuttaa teille yhtä mahtavaa ja antoisaa ensimmäistä vuotta kuin meillä oli!

Itse olin tästä tervehdyksestä ja pienestä etukäteiskurkistuksesta tulevaan aivan innoissani ja luin tietolehtisen Initiumin kannesta kanteen ja vielä uudelleen ystävien kanssa mökillä tulevien bileiden sisältöä ja luonnetta spekuloiden ja lääkiselämästä haaveillen. Miten ihanalta ja jännittävältä kaikki vaikuttikaan ja vielä nytkin osaan eläytyä teidän uusien fuksien rooliin kun muistan millaista se omalla kohdallani oli. Nyt on tosiaan se aika kun pelonsekainen jännitys muuttuu innostuneeksi odotukseksi. Nyt ei enää odoteta pääsykoepisteitä vaan koulun alkua! Nyt ei tarvitse enää stressata vaan saa vain nauttia loppukesästä ja perhosista niin niityillä kuin omassa vatsanpohjassa.

Ja vaikka kuinka nyt toivoisitte, että kesä menee nopeasti ja koulu alkaisi jo, yrittäkää silti nauttia kesästä. Se on lyhyt ja kyllä elokuu tulee ennen kuin arvaatkaan. Syksyllä nähdään! :)

Saa kommentoida, jos pääsit Tampereelle (ja tietysti muutenkin!), kuulisin mielelläni uusista fukseista jo etukäteen!

Alkukesän kuulumisia

Eilen töistä päästessäni totesin, että 1/3 kesätyöviikoistani on jo takana päin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kesätöitä on tehty jo kolme viikkoa ja kuusi on vielä jäljellä. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että 1/3 koko kesä"lomasta" on takana päin. Niin se aika taas lentää ja ennen kuin huomaankaan, olen jo takaisin koulun penkillä.

Mielessä on monena päivänä ollut aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, ja joiden uskoisin muitakin ihmisiä kiinnostavan, mutta ei vain ole ollut sellaista hetkeä, että olisi koneen ääreen ehtinyt istua rauhassa kirjoittamaan. Tai ehkä niitä hetkiä olisi ollut, jolloin olisi ehtinyt, mutta silloin ei ehkä ole niinkään huvittanut tehdä mitään aivotyötä vaativaa. Edellisen lauseen perusteella on varmaan selvää, etten ole tämän kesälomani aikana uhrannut juuri aikaa tai energiaa opiskelulle. Vaikka kuinka itselleni lupailin kertailevani ensimmäisen vuoden juttuja kesälomalla, niin ei ole kyllä tippaakaan tehnyt mieli kaivaa koulukirjoja tai muistiinpanoja esille. Ainakaan vielä.

Kyllä sitä silti jatkuvasti pyörittelee päässä koulujuttuja, etenkin kun töissä kuluneelta vuodelta tuttuja juttuja tulee välillä vastaan. Lisäksi tuossa kirjoituspöytäni vieressä seinää koristaa Thiemen anatomian kirjapaketin mukana tulleet julisteet ihmisen lihaksistosta. Kyllä sitä passiivista opittujen asioiden kertausta siis tapahtuu lähes koko ajan. Jos nyt kertaus voi passiivista olla...

Lääkärilehtiäkään en ole vielä kaivanut esiin luettavaksi, vaikka niitä aikamoinen pino onkin hyllyyn kuluneen lukuvuoden aikana kertynyt ja tavoitteena todellakin on selata ne kaikki ainakin läpi. Ajan hermolla pysyminen on kuitenkin lääketiedeuralla melko tärkeää. Lukemista olen kyllä harrastanut aika hartaasti tämän alkukesän aikana, mutta lähinnä viihdekirjallisuutta. Lisäksi olen löytänyt uudelleen pääsykoekevään aikana niin tutuksi ja tärkeäksi käyneen liikunnan harrastamisen ja suhteellisen uutena tuttavuutena nyt joogan.

Jokainen vapaapäivä ja oikeastaan -hetkikin on tullut käytettyä tehokkaasti hyväksi joko edellämainitun urheilun parissa tai sitten sukuloimassa/ystäviä näkemässä tai mikä tärkeintä - omaa parisuhdetta hoitaen. Lääkiskavereitakin on onneksi tullut jonkin verran nähtyä, niin ettei aivan täysin ole joutunut unohtamaan kaikkea ja kaikkia viime vuoden tapahtumia ja tuttavuuksia. Tänään tapaamme pitkästä aikaa (okei, no muutamaan viikkoon) lääkiskaveriporukalla täällä Tampereella. Ja myöhemmin kesällä juhlimme ystävämme häitä. On mukava kuulla muidenkin kuulumisia kun nyt kaikki ovat tahoillaan viettäneet kesää töiden tai lomailujen merkeissä. :)