sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Hääbloggausta, osa 1: suunnitelmia

Koska elämääni tällä hetkellä kuuluvat niin vahvasti hääsuunnitelmat ja -jutut, ja koska kommenteista päätellen hääasioiden kirjoittelu tällaisessa ei-hääblogissa ei haittaa, niin jaetaanpa nyt sitten täälläkin joitakin häihin liittyviä juttuja - satunnaisesti vain nyt kuitenkin.

En muista, kirjoitinko jo aiemmin, että sain oikeastaan kaikki hääsuunnitelmat valmiiksi kuukaudessa. Kuukaudessa kihloihin menosta. Paljon olin tietysti jo suunnitellut kuluneen kesän aikana, muun muassa katsellut mahdollisia kivoja hääpaikkoja lähiseudulta, kysellyt tuttavilta heidän häistään ja kokemuksistaan, sekä unelmoinut mekosta, jonka haluaisin häihini. En kylläkään mitään tietenkään ollut varaillut (se olisi ehkä ollut hieman jopa hullua ja poikaystävälleni liikaa painostusta), vaikka mieli olisi tehnyt, jotta olisin saanut varmistettua unelmieni hääpaikan unelmien hääpäivämäärälle. En myöskään ollut minkään muun kuin juhlapaikkojen hinnoista ottanut selvää, vaikka jonkinlainen aavistus häiden budjetista olikin.

kuva
Mutta karmaiseva totuushan siis on: et saa järjestettyä hienoja häitä 100:lle hengelle alle 10 000e:n! Et, ellet halua tehdä ruokia itse. Pitopalvelu maksaa. Todella paljon.

Me emme mitään varsinaista budjettia etukäteen laatineet, koska toisaalta a) häät ovat kerran elämässä vain, eikä silloin ehkä halua säästää "väärässä kohdassa" (eli jättää pois jotain mistä on unelmoinut) ja b) kaikessa yritetään joka tapauksessa säästää, ei mitään ole järkeä hankkia kalliimmalla, koska "budjetissa on varaa". Aikaa ja vaivaahan säästöpolitiikka kyllä vaatii, mutta loppujen lopuksi pienistäkin säästöistä yksittäisissä paikoissa saa aikaan loppulaskennoissa aika ison summan.

Olen aina ollut tehokas ja määrätietoinen, aikaansaava ja ahkera. Itseänikin kuitenkin yllätti aika paljon kun totesin syyskuun lopussa, että oikeastaan kaikki isoimmat järjestelyt oli saatu valmiiksi kuukaudessa: juhlapaikka, kirkko, pappi, morsiuspuku (ja "oheiset"), kaasojen ja bestmanien rekrytointi, pitopalvelu (+ menu!), hääbändi, hotellihuone hääyöksi ja iso osa koristeista oli jo hankittu.

Toisaalta, kyllä meillä tavallaan olikin kiire, kun häämme ovat jo ensi kesänä. Kirkkoa tietysti ei voi varata ennen kuin vuotta ennen hääpäivää, mutta esimerkiksi suosituimmat hääjuhlapaikat olivat oikeastaan koko ensi kesälle (lukuunottamatta touko- ja syyskuuta sekä esimerkiksi juhannusta) jo lähes kokonaan varattuja. Oli vain tuuria, että saimme varattua mieluisen paikan heinäkuuksi, koska joku muu oli perunut. Kaiken lisäksi juhlapaikat ovat varattuja jo nyt kesälle 2018! Eli vaikka olisimme lykänneet häitämme vuodella, emme ehkä silti olisi saaneet meille mieluisaa paikkaa tietylle päivälle. Enkä sitten halunnut lähteä käymään sitä armotonta taistelua kirkoista. Ilmeisesti Tampere on todella, todella suosittu kaupunki vihkimiselle. Vaikka täällä on useita kirkkoja, ei niistä esimerkiksi tuolle meidän päivällemme ollut vapaana kuin pari. Vihkimisen olisi niissäkin tapauksissa pitänyt alkaa klo 11 tai klo 17.

Onneksi kaikki kuitenkin järjestyi meidän kohdallamme kuin unelma. Olen toki stressannut paljon, nähnyt hirveästi vaivaa ja kuluttanut aikaani mm. ajelemalla ympäri Helsingin keskustaa ostelemassa käytettyjä hääkoristeita (mikä ei loppujen lopuksi varmaan edes tullut yhtään halvemmaksi kun ajattelee bensakuluja). Kaikki suunnitteleminen on kuitenkin ollut hauskaa ajanvietettä ja onneksi ihan kaikkea ei ole vielä tehty! Hääjärjestelymme ovat kuitenkin todella hyvällä mallilla jo nyt, ja varmaan seuraavassa "hääblogi" -tekstissä kerronkin sitten lisää esimerkiksi juhlapaikan metsästyksestä.

Kyllä tästä aiheesta saa revittyä kirjoitettavaa vielä piiiitkäksi aikaa. Pysykää siis kuulolla :)
Seuraavaksi kuitenkin varmaan kirjoittelen ihan jostain lääkisjutuista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti