keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Miksi valita Tampereen lääkis?



Yhteishaun alkaminen alkaa olla käsillä, joten nyt viimeistään pitäisi tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen: mihin kaupunkiin hakea opiskelemaan? Lääkikseen hakemisessa kun on se harmittava tosiasia, että vain yhteen kaupunkiin voi hakea yhdellä hakukerralla. Vaikka pisteet olisivat riittäneet toisaalle, et pääse lääkikseen ollenkaan, jos valintakokeesta ei tullut tarpeeksi pisteitä juuri sen kaupungin pisterajan saavuttamiseen mihin olit hakenut.

Vaikka lääkikseen pääseminen on periaatteessa yhtä vaikeaa, hait mihin kaupunkiin tahansa, on tilastojen mukaan silti ehkä hieman helpompi ollut päästä opiskelemaan esimerkiksi Ouluun tai Kuopioon kuin Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle. Kärkikolmikon asetelma pisterajoissa on hieman joka vuosi vaihdellut, ja esimerkiksi meidän fuksivuoden syksyllä juhlittiin sitä, että oltiin voitettu Turku! Eli meille siis oli ollut "vaikeampi" päästä kuin Turkuun. Eiväthän tulokset kuitenkaan täysin vertailukelpoisia ole, kun jokainen kaupunki saa itse päättää millä lailla antaa kokeen tehtävistä pisteitä.

En ole mikään ekspertti näissä valintakoe-, pisteraja- tai muissakaan asioissa, etenkään nyt kun ensikertalaiskiintiöt näemmä otetaan käyttöön. Minulla on tarjota vain omakohtaista kokemusta ja sitä tietoa, mitä olen itse viime keväänä pääsykoeasioista kerännyt ja tämän kuluneen fuksivuoteni aikana lääkisopiskelusta oppinut. En voi sanoa olevani mitenkään kovin kokenut pääsykokeisiin osallistujakaan, vaikka olenkin ollut kokeessa kolme kertaa. Ne kaksi aikaisempaa hakukertaa tapahtuivat niin paljon ennen tätä viimeistä ja ratkaisevaa, että en muista niistä paljoakaan. En myöskään samalla tavalla ottanut selvää asioista ennen noita pääsykokeita, koska kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, enkä varmaan tosissani osannut silloin konkreettisesti haaveilla tulevista lääkisopiskeluvuosista. Toisin kuin nyt, kun selasin opintosuunnitelmaa yliopiston sivuilta. Tosin nyt en muistakaan teinkö tätä ennen kuin olin saanut tietää lääkikseen pääsystäni...

Itse hain ensimmäisellä ja toisella kerralla lääkikseen Turkuun. Se oli toinen niistä mahdollisista kaupungeista, joissa pystyin sillä hetkellä näkemään itseni opiskelemassa. Tamperetta en tuntenut ollenkaan, enkä halunnut mihinkään kauemmas lähteä. Tällä kolmannella kerralla valinta oli oikeastaan aika helppo, koska asuin jo Tampereella. Tosin tuskaisina hetkinä kun luottoa itseen ei juuri ollut, harkitsin hakevani Kuopioon ihan vain siksi, että sinne ehkä olisi helpompi päästä. Ja kun itse arvioin pääsykokeesta saamani pisteet juuri (arvioidulle) pisterajalle osuviksi, kirosin itseäni siitä, etten ollut hakenut Kuopioon. Onneksi en kuitenkaan hakenut.

En voi oikeastaan kertoa mitään muissa lääkiskaupungeissa opiskelusta tai sanoa mikä niissä on hyvää tai huonoa. Vertailua on aika vaikeaa tehdä kun on opiskellut vain yhdessä kaupungissa. Tiedän kyllä suurin piirtein mitkä asiat meillä tehdään eri tavalla kuin muaalla, mutta se ei tarkoita, että meillä tehtäisiin asiat paremmin tai huonommin. Erilaisuus ei tarkoita huonompaa tai parempaa, se tarkoittaa vain erilaista. Ihmiset ja opiskelijat ovat kuitenkin myös erilaisia ja joskus se, että Tampereella opiskellaan pienryhmissä tutor-istuntojen merkeissä on juuri sellaista erilaisuutta, mikä omalla kohdalla ratkaisee kun opiskelupaikkakuntaa miettii.


Miksi sitten valita Tampere?


PBL

Problem Based Learning on yksi tärkeimmistä asioista mikä erottaa Tampereen muista lääkiskaupungeista. Helsingissäkin on pbl, muttei se ymmärtääkseni ole kuitenkaan samanlainen kuin meillä. Meillä pbl tapahtuu opettajatutorin johdolla pienryhmissä, jotka eivät oikeastaan ole kovin pieniä. Meitä on 10 henkeä tällä hetkellä yhdessä ryhmässä, joita kutsumme tutorryhmiksi. Istuntoja kutsumme tutoristunnoiksi ja kun opiskelemme kotona, teemme "tutoreita". Meillä tutor tarkoittaa montaa eri asiaa. (Tutor ei kuitenkaan tarkoita ylempikurssilaista, jotka fuksisyksynä järjestivät meille tapahtumia; he ovat hupitutoreita.)

Tutoristuntoja on kahdesti viikossa joka viikko. Aina puolet ajasta käsittelemme edelliskerran keissiä ja sen oppimistavoitteita. Toisen puoliskon (10-45min) taas käytämme uuden keissin (yleensä jokin potilaaseen liittyvä kertomus) lukemiseen ja siitä brainstormaamiseen. Heittelemme siis ryhmässä ajatuksia, joita teksti meissä herättää, pohdimme jo aikaisemmin hankkimamme tiedon varassa, miten jotkin asiat toimivat tai selittyvät. Kirjoitamme nämä asiat ylös (tai ryhmän sihteeri kirjoittaa), ja jäsentelemme ajatuksemme joiksikin selkeiksi oppimistavoitteiksi. Niitä olivat viime jaksossa esimerkiksi aminohappojen aineenvaihdunta, glykolyysi ja sitruunahappokierto.

Yhdessä määriteltyjen oppimistavoitteiden puitteissa teemme töitä seuraavaa tutoristuntoa varten omalla ajallamme. Etsimme tietoa aiheista ja opiskelemme niitä ja seuraavalla kerralla on aiheen "purku", jolloin jokainen kertoo mitä tietoa löysi ja yleensä myös mistä sitä löysi. Lähteiden käyttö on aika vapaata, opiskella saa mistä itse haluaa. Myös opiskelutyyli on vapaa, jotkut lukevat yksin, jotkut kaverin tai ryhmän kanssa. Meillä siis toteutetaan siinä määrin kyllä akateemista vapautta, vaikka kaikki muu onkin aika tarkkaan raamitettua. 

Itse koen PBL:n erittäin hyödyllisenä. En varsinaisesti nauti keissin puruista kamalasti, koska kaikki ovat yleensä löytäneet samat asiat ja se on vain kertausta siitä, mitä on itse juuri lukenut. Toisaalta kertaus on kuitenkin opintojen äiti, ja purkutilanteissa saa mahdollisuuden keskustella itselle epäselvistä asioista muiden kanssa. Sen sijaan tärkeimmäksi koen sen, että pbl pakottaa opiskelemaan asioita jo kuluvan jakson aikana, eikä kaikki opiskelu jää tenttiviikolle. Lisäksi asiat yleensä kertautuvat luennoilla, tutorkeisseissä ja harjoitustöissä, eli parhaassa tilanteessa samaa asiaa käsitellään jakson aikana neljäkin kertaa.


Jaksot

Tampereella opiskellaan jaksomuotoisesti, ei kurssimuotoisesti. Meillä on lääketieteen yksikkö, ei lääketieteellinen tiedekunta. Tykkäämme tehdä asioita vähän eri tavalla. Mielestäni tämä erilaisuus on myös toiminut aika hyvin.

Yleensäkin ottaen lääkisopiskelu on aika koulumaista. Yliopisto-opiskelu on todella vapaata noin muuten, kursseja voi käydä (lähestulkoon) miten haluaa, eikä tarvitse noudattaa välttämättä samaa järjestystä kuin muut oman vuosikurssin edustajat. Näin siis muissa tiedekunnissa. Lääketiede on kuitenkin jotain muuta, ja niin se on meidän lisäksemme myös muualla. Me kuljemme ennalta määrättyä polkua pitkin kohti lääketieteen lisensiaatin tutkintoamme, emmekä juuri saa poiketa siltä polulta. 

Tietyt kurssit on siis suoritettava tiettynä vuonna, ennen joitakin muita kursseja. Meidän kohdallamme Tampereella kurssien sijaan opiskelemme asioita jaksoissa, mutta periaate on sama. Ensimmäisenä vuonna on luvassa Solujakso, Lisääntymisjakso, Aineenvaihduntajakso, Liikkumisjakso ja Hapensaanti (lyhennettyinä niminä), eikä niitä ole aikaa käydä enää toisena vuonna. Tenttejä saa käydä uusimassa vielä seuraavanakin vuonna, mutta esimerkiksi kolmoselle ei pääse, jos on ykkösvuoden jaksotenttejä rästissä. 

Jaksomuotoinen opiskelu eroaa kurssimuotoisesta siinä, että esimerkiksi Lisääntymisjaksolla (Lisääntyminen, kasvu ja kehitys) opiskelimme kaikki normaaliin lapsen kasvuun liittyvät asiat, raskauteen liittyvät asiat, hedelmöityksen, synnytyksen, kuukautiskierron jne.. Emme siis keskittyneet esimerkiksi pelkkään naisen hormonitoimintaan tai pelkästään lantion anatomiaan. Opiskelimme samassa jaksossa sekä endokrinologiaa, anatomiaa, fysiologiaa että histologiaa. Kokonaisuuden hahmottaminen on jaksomuotoisessa opiskelussa mielestäni parempaa kuin jos olisimme opiskelleet esimerkiksi kohtuun liittyviä asioita hajanaisesti eri kursseissa.


Preklinikka/klinikka

Tämä voi olla yksi syy olla valitsematta Tampereen lääkistä, mutta kerron siitä tässä silti, koska se todella voi vaikuttaa kaupungin valintaan. Meillä klinikkavaiheen opinnot alkavat myöhemmin kuin muilla. Olen ymmärtänyt, että muissa kaupungeissa klinikka (eli se "oikea" sairaalaharjoittelu, tai ainakin potilaiden tapaaminen (älä sekoita amanuenssuuriin)) alkaa kolmantena vuonna. Meillä preklinikkaa on vuosi pidempään, eli pääsemme kosketuksiin potilaiden kanssa periaatteessa vasta neljännen vuoden puolivälissä. 

On kuitenkin ehkä väärin sanoa, ettei potilaiden kanssa pääsisi kosketuksiin, koska ainakin meillä on jo ollut muutamia käyntejä sairaalassa ja olemme jopa haastatelleet potilaita. Eli vaikka meillä klinikka alkaakin myöhemmin, on potilastapaamisia integroitu jo preklinikkavaiheeseen. Ehkä siirtyminen "rajan yli" preklinikasta klinikkaan on helpompi kun on saanut jo kosketusta siihen prekliinisessä vaiheessa. Ehkä siksi Tampere kannattaakin valita opiskelukaupungiksi.

(Huom. Olen todellakin vasta hyvin varhaisen prekliinisen vaiheen opiskelija, joten en voi ihan kauheasti tästä mitään omia mielipiteitäni tai edes faktoja esittää.)


Tilat

Rakennus, jossa me alempikurssilaiset nykyisin pääosin opiskelemme, on hyvin pieni ja peräisin sisustuksen perusteella 70 -luvulta. Koulumatkaa viihdyttävät alati muuttuvat liikennejärjestelyt ja viereinen rakennustyömaa. On kuitenkin ollut mielenkiintoista seurata uuden Arvo 2-rakennuksen nousemista kampuksellemme. Ja se on yksi syy, miksi kannattaa valita Tampereen lääkis. Ensi syksyn fuksit eivät enää opiskele 70-luvun rakennuksessa tai joudu väistelemään (ainakaan toivottavasti) rekkoja koulumatkallaan. Ensi syksyn fuksit pääsevät aloittamaan upouusissa ja hienoissa tiloissa, joita on meille hehkutettu jo viime kesästä lähtien.

Tampereelle pitäisi avautua uudisrakennuksen myötä myös yksi hienoimmista koulutuskeskuksista, joissa tulevat lääkärit yhdessä tulevien ensi- ja sairaanhoitajien kanssa saavat opiskella käden- ja yhteistyötaitoja autenttisen oloisissa ympäristöissä hyvin toimivin, modernein välinein. Tällaista ainakin on lupailtu.

Tilat -otsikon alle voinee laskea myös koko kampuksen. Lääketieteen yksikkö sijaitsee Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYSin) vieressä Kaupin metsien siimeksessä (lähestulkoon). Luonto on siis lähellä, samoin potilaat ja kaikki se "oikea" lääkärintyö, jota innolla odotamme pääsevämme harjoittamaan. Toisaalta taas olemme erillämme muista opiskelijoista. Kaupin kampuksella opiskelevat myös terveystieteilijät, ja sairaala-alueen toisella puolella on TAMK. Emme kuitenkaan juurikaan ole tekemisissä muiden yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Toisaalta se luo ihanaa yhteishenkeä ja tuttuuden tunnetta, kun saamme oleilla vain omassa pienessä kuplassamme... toisaalta taas voisi olla virkistävää keskustella ruokalassa esimerkiksi humanististen alojen opiskelijoiden kanssa. (Jos sellaista koskaan tapahtuu, että ventovieraat keskustelevat ruokalassa keskenään tai edes istuvat samaan pöytään!)


Opiskelijaelämä

En voi tietenkään tässäkään kohtaa vertailla meitä muihin lääkiksiin, koska en ole opiskellut niissä. Voin kuitenkin mainostaa Tampereen lääkiksen tarjontaa myös opiskeluajan ulkopuolisessa elämässä. Elämästä ei nimittäin varmasti tule tylsää, vaikket tuntisi kaupungista ennestään ketään tai harrastaisi mitään ennen lääkistä. 

Kandiseuramme (Tampereen lääketieteen kandidaattiseura ry) järjestää jos jonkinmoista tekemistä. On bileitä, sitsejä, kerhoja (muun muassa lautapelikerho, drinkkkikerho, laskettelukerho...), erilaisia lajikokeiluja, teema-iltoja (kuten Disney-leffat) ja myös vaikuttamaan pääsee, jos haluaa. Tapahtumia pääsee järjestämään tai jopa vaikuttamaan esimerkiksi koulutuspoliittisiin asioihin. Kavereita saa varmasti, jos vain haluaa. Lisäksi yliopistoliikunnalla on aika hyvä liikuntatarjonta (kuntosali on mielestäni aivan liian pieni kävijämäärään nähden, joten sitä en lähde kehumaan), mutta ryhmäliikuntatunnit ovat ihan hyvin järjestettyjä ja erilaisia lajikerhoja on myös. Itse olen käynyt pelaamassa sählyä. Myös lääkiksellä on sählyvuoro.

Tampere on myös opiskelijakaupunki, joten useammankin kerran kuussa järjestetään poikkitieteellisiä opiskelijabileitä; haalaribileet ja kolmiot sekä pistot. Itse en ole näissä kauheasti jaksanut käydä, mutta jos yökerhoissa viihtyy, niin kyseiset tapahtumat ovat ainakin olleet hyvin suosittuja. 


Tampere

Olen vain aivan totaalisen rakastunut Tampereeseen kaupunkina edelleenkin. Tampere on valehtelematta Suomen sydän, paras kaupunki ikinä. Tykkäsin asua täällä jo vuosi sitten, vaikkei minulla ollut juurikaan tuttuja täällä, eikä opiskelupaikkaa tai töitä. 

Harrastusmahdollisuuksia ja ylipäätään elämää on aivan valtavasti. Paljon kivoja ravintoloita ja kahviloita ja ylipäätään tekemistä löytyy. Lisäksi kaupunki on todella kaunis. Jokainen kaupunki on kaunis ja viihtyisä kesällä, mutta Tampere on sitä myös talvella. Kaupunkin poikki virtaava koski tuo ihanaa tunnelmaa ja etenkin Finlaysonin/Tampellan alue on vanhanaikaisuudellaan jotenkin romanttinen ja tunnelmallinen. Ei tarvitse mennä keskustaa kauemmas kun löytää paljon mielenkiintoisia ja kuvauksellisia alueita. 

En voi sanoa, että Tampereella ihmiset välttämättä olisivat sen ystävällisempiä kuin muuallakaan Suomessa, mutta ainakin verrattuna Helsinkiin, täältä puuttuu suurkaupungin koleus ja ihmisten epäystävällisyys sekä kiire. Tampereella on myös monikulttuurisuutta, mutta ei samalla tavalla kuin pääkaupungissamme. Sen sijaan täällä on paljon ihmisiä eri puolilta Suomea. Oli kivaa koulun alkaessa huomata, ettei ollut ainut, joka ei tuntenut ennestään ketään. Kohtalotovereita sen suhteen löytyi paljon.

Tampereelta on myös sopiva matka kaikkialle. No, ei ehkä ihan kaikkialle, mutta mielestäni Tampereen sijainti Suomen kartalla on kuitenkin mainio. Joka paikkaan pääsee, ja kulkuyhteydet ovat hyvät.


Kaiken tämän lisäksi Tampereen lääkiksessä on ensi syksynä mitä mahtavimmat hupitutorit, jotka ottavat kaikki ihanat fuksit ilolla ja innolla vastaan ja toivottavat heidät lämpimästi tervetulleiksi!
(Nämä hupitutorit siis ovat meidän kurssilaiset, jos ei käynyt ilmi ;))


Lisäyksenä:
Meillä ei saada arvosanoja. Mielestäni se on ihan kiva asia, niin ei tarvitse kilpailla toisten kanssa koulumenestyksestä. On sitä stressiä ihan tarpeeksi muutenkin.

4 kommenttia:

  1. Tampereella plussaa myös maksuton kahvi ja tee, onkohan muissa kaupungeissa omia Kandiksia? :D Villit huhut myös kertovat, ettei ensi vuonna tarvitsisi edes tiskata omaa mukiaan vaan sen homman hoitaa tiskikone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti: meillä on kandis ja kahvia!... vau, astianpesukone <3
      Ja saa lisäillä tänne muitakin mainospuheita Tampereen lääkiksestä :)

      Poista
  2. Terveisiä Tampereen klinikasta! Minuakin askarrutti hakuvaiheessa "myöhäinen" klinikkavaiheen alku, mutta haluaisin nyt pari pointtia kertoa siihen liittyen: esimerkiksi että se ei ole pelkästään huono asia!

    Muiden kaupunkien klinikkavaihe eroaa Tampereesta siis siten, että meillä se alkaa 4 vsk keväällä ja muualla jo kolmosella. Tampereen mallissa isompi osa teoreettisesta oppiaineksesta käsitellään kokonaan prekliinisessä osiossa, jonka aikana käydään tasaiseen tahtiin myös sairaalalla tutkimassa potilaita ja totuttautumassa siihen kuuluisaan lääkärintakkiin. Opitaan jo aikaisin, että anamneesi ja status ratkaisevat ja niitä pitää harjoitella jo alusta asti.

    Nelosen syksyn jälkeen päivät kuluvat kokonaan sairaalalla kierroilla, meetingeissä, poleilla, osastoilla ja leikkurissa. Muualla on, parhaan tietämykseni mukaan, luentoviikkoja klinikkapalvelusten välissä. Meillä ei sellaisia pääsääntöisesti ole, koska suuri osa asioista "on jo opetettu" (pl. "spesiaali" klinikat kuten lastenpsykiatria ja ane). Ei se sitä tarkoita että kaikki olisi jo opittu, eli toki meillä on pienryhmäopetusta säännöllisesti myös klinikassa.

    Edellämainitun olen henkilökohtaisesti mieltänyt eduksi, koska klinikan alkaessa useammat asiat ovat sitten syventämistä ja kertaamista ja pystyy keskittymään oikeasti niihin kliinisiin asioihin, kuten potilaan omatoimiseen tutkimiseen ja hoitamiseen. Toki muiden kaupunkien opiskelijat tykkäävät omasta systeemistään myös enkä sano mitään tai ketään huonommaksi, kunhan korjaisin käsityksiä, että ei tämä "myöhäinen klinikka" ihan mikään huono juttu ole! :) Kaikista yliopistoista valmistuu kuitenkin hyviä lääkäreitä.

    Kaupungin valintaa ei siis välttämättä tarvitse tehdä sen pohjalta, milloin pääsee "oikeaan klinikkaan". Ennemmin se kannattaa tehdä sen pohjalta, missä haluaa seuraavat 6 vuotta elämästään viettää. Jatkossa kannattaa myös ottaa suurenevat kurssikoot ja resurssit huomioon... Meillä kontaktiopetuksen määrä ja laatu on pysynyt ainakin vielä erinomaisena. Saamme tutkia paljon potilaita itsenäisesti ja tehdä toimenpiteitä opastettuna. Ja ainakin vielä meillä on suullisia potilastenttejä yleensä professorin pitämänä - ne ovat ihan mahtavia oppimistilanteita! Samoin kliiniset evaluaatiot ja ylipäätään kaikki pienryhmä (tai jopa henkilökohtainen) opetus, johon Tampere on perinteisesti panostanut erittäin paljon.

    Prekliinisestä vaiheesta kannattaa ottaa kaikki irti oppimisen ja erityisesti vapaa-ajan kannalta - ainakin Tampereen kliininen vaihe muuttaa elämisen aikataulut kokonaan. Päivät ovat pitkiä ja viikot rankkoja sairaalapalvelun ja lukemisen kanssa. Lienee näin myös muissa kaupungeissa. Kuitenkin pidempi prekliininen vaihe tarkoittaa pidempää leppoisaa aikaa elämässä, tai näin ainakin ajattelisin... Pahoittelut pitkästä tekstistä! Ja kiitoksia blogin kirjoittamisesta, hauskaa lueskella fuksien elämästä ja opiskelusta vielä sairaanhoitajan näkökulmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti tosi paljon tästä kommentista! :) Varmasti valaisee myös muiden käsityksiä asiasta, ainakin mua itseäni kiinnostaa jo nyt toi kliininen vaihe, vaikka se on vielä kaukana.. enkä tosiaan siitä juuri mitään osaa täällä itse kertoa.
      Eikä tarvitse pahoitella pitkää tekstiä, oli oikein hyödyllinen ja hyvä! :)

      Poista