Aivan uudenlainen ahdistuksen taso

Liikkumisjakson ensimmäinen viikko lähentelee loppuaan. Tänään meillä olisi ollut kolme luentoa aamulla, joille päätin olla menemättä. En saa luennoista kovin paljoa irti, koska en vain ilmeisesti opi juurikaan kuuntelemalla. Varsinkaan jos aiheena on anatomia, jota nyt ei juuri muulla tavalla voi opettaa kuin luettelemalla eri ruumiinosien nimiä. Toki luennolla käydessä opettajan ollessa hyvä, voi mieleen jäädä käytännön esimerkkejä, jotka toimivat muistin tukena. Todennäköisesti siis jäin tänään paitsi sellaisista, mielenkiintoisistakin esimerkeistä, joita en luentokalvoista itseopiskelemalla saa irti. Ei kuitenkaan haittaa, koska tämä aamu on ollut opiskelujen kannalta ihan tuottoisa. On niin sanotusti hyvä flow ja olo aika pirteä.

Toista se on ollut tällä viikolla useana muuna päivänä. Näytelmäkerhon tanssitreenit alkavat ottaa veronsa ja alkaneen jakson työmäärä tuntuu uuvuttavalta. Tanssitreenejä minulla on viikossa keskimäärin nyt kuusi tuntia, eilenkin kolme tuntia putkeen. Itsepähän olen valinnut olla mukana niin monessa tanssissa, mutta pakko sanoa, että on se fyysisesti todella rankkaa. Eilenkin kotiin tullessa olisi tehnyt mieli vain rojahtaa sänkyyn hikisenä, talvivaatteet päällä. En olisi jaksanut edes syödä. Lisäksi meillä on nyt niin paljon "kotitehtäviä" kun opiskeltavana on koko liikuntaelimistön anatomia, että tuntuu ettei aika vain riitä kaikkeen. Tietysti kyse on omista valinnoista jälleen kerran. Voisin jättää menemättä ei-pakollisiin rientoihin ja jättää tapaamasta kavereitani koulun ulkopuolella. Mutta olen sitä mieltä, että elämässä pitää olla muutakin kuin velvoitteita.

Anatomia ei ahdista ollenkaan samalla tavalla kuin viime syksynä lisääntymisjakson yhteydessä, vaikka silloin sitä oli paljon vähemmän. Silloin stressasin lonkkaluiden opiskelusta, vaikka se oli vain pintaraapaisu verrattuna siihen, mitä meillä tässä jaksossa on jo ensimmäisen viikon aikana ollut. Ehkä se nyt on helpompaa, kun on jo löytänyt jotakin logiikkaa latinasta ja perus-anatomian käsitteet kuten fossa, spina, tuber, linea ja facies ovat jo tuttuja. Lisäksi kaikki isoimmat luut ja lihakset olivat tietysti jo ennestään ainakin nimellisesti tuttuja. Vaikkakin nyt lisänä on opiskeltavana myös lihasten origot (lähtökohdat) ja insertiot (kiinnittymiskohdat) sekä niiden toiminta, uskon senkin olevan aika loogista. Ainakin toiminnan osalta. Ei se ole rakettitiedettä, kuten harjoitustyömme ohjaaja sanoi.

(kuva)

Kyllä se anatomian opiskelu ja etenkin työmäärä stressaavat edelleenkin. Nyt opiskelu ei kuitenkaan ensimmäistä kertaa tunnu miltään pakkopullalta vaan hyvinkin mielenkiintoiselta. Kyllä minä haluan oppia anatomiaa hyvin ja oikeasti muistaakin nämä asiat ja osata soveltaa tietojani. Haluan hallita anatomiset rakenteet niin hyvin, että pystyn erottamaan niitä oikeasta ihmisestäkin eikä vain kirjan taiteellisista, eri väreillä laadituista kuvista (koska todellisuushan on yhtä mössöä verrattuna niihin silokuviin). Koen anatomian osaamisen erittäin tärkeänä lääkin työssä ja siksi kuluva jakso varmaan onkin niin mielekäs. Opiskeluahdistus/-stressi siis johtuu siitä, että pidän aihetta niin tärkeänä ja haluaisin osata sen hyvin. Haluaisin myös lukea enemmän vähän kaikesta, haluaisin lukea urheiluvammoista niin, että ymmärtäisen nivelten toiminnan paremmin, haluaisin lukea liikkumisesta enemmän niin, että ymmärtäisin lihasten dynaamisen yhteistyön ja toiminnan paremmin. Haluisin käyttää enemmän aikaa näiden aiheiden parissa kuin mitä minulle on annettu. En kuitenkaan voi istua koko päivää nenää kiinni kirjassa, koska elämässä on muutakin.

Se on siis nyt tämä uusi ahdistus. Kun haluaisi tehdä enemmän, mutta ei vain ehdi. Haluaisi opetella asiat paremmin, mutta ei vain ehdi. Kyllä kai kaikki (etenkin sairauksien ja vammojen osalta) kertautuu vielä myöhemminkin, mutta se ei tällä hetkellä juuri lohduta.
On kuitenkin todella mukavaa kun ei täydy ahdistua siitä, että pitää opetella asioita, joita ei koe tärkeäksi tai usko muistavansa enää viikko tentin jälkeen. Liikkumisjakso tuntuu niin paljon mielekkäämmältä aineenvaihduntajakson jälkeen!

Muun muassa jalan luita, ligamenttejä ja lihaksia opiskelemme tässä jaksossa
(kuva)

Kuitenkin nyt retrospektiivisesti ajateltuna aineenvaihduntajakso ei enää tunnu niin pahalta kuin jakson aikana. Nyt se tuntuu ihan kivalta jaksolta. Ehkä sen takia ylempikurssilaisetkin kehuivat jaksoa. Jotenkin aika kultaa varmaan muistot... Tai ehkä kun asiat tavallaan nyt osaa, eivät ne enää tunnu yhtä vaikeilta kuin silloin kun niitä opetteli. Tai en nyt voi sanoa osaavani tai muistavani enää kaikkia jakson asioita (vaikka tentti oli vasta viikko sitten), mutta uskon hallitsevani ne isot kokonaisuudet kuitenkin. Sehän on tärkeintä.

P.S. En vielä tiedä, menikö aineenvaihdunnan tentti läpi, mutta ainakin kovin luottavaisin mielin olen.