Tieni lääkikseen oli pitkä ja polku mutkainen, osa 2: Elämäni sairaanhoitajana

Olin todella allapäin kun sain tietää, etten päässyt taaskaan lääketieteelliseen toisella yrittämälläni vuonna 2009. Olin vielä enemmän masentunut kun osoitteen muutokseni takia en ollut sairaanhoitajaopintojen valinnastakaan saanut mitään tuloksia sinä päivänä kuin olisi pitänyt. Soitin hädissäni hakupalveluun ja sieltä onneksi kerrottiin, että olin sentään päässyt ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Päätin, että lääkiksen osalta tämä oli tässä. Sairaanhoitajan ammatti on ihan hyvä vaihtoehto.

Niin se olikin. Opintojen edetessä ja etenkin työharjoittelujen myötä huomasin, että hoitoala oli minua varten. Töihin pääsi, myös opiskeluaikana. Ei tarvinnut enää viettää rahattomia kesiä kun kesätöihin oikein pyydettiin. Lisäksi hoitoalalla on todella monenlaisia eri töitä; erikoisaloja riittää, samoin on poliklinikkaa, kotihoitoa, palvelutaloja, leikkaussaleja, vuodeosastoja sairaalassa, hoitajavastaanottoa, päivystystä... alaa ei tarvitse kokonaan vaihtaa, jos alkaa työpaikka kyllästyttää, voi vaihtaa esimerkiksi erikoisalaa tai toimipistettä. Jokainen työpäivä on erilainen ja vastuuta riittää myös sairaanhoitajilla (yleensä enemmän kuin mistä maksetaan). Työ on mielenkiintoista, ja vaikka palkkaus oikeasti ei varsinkaan erikoissairaanhoidossa ole työn vaativuutta vastaava, tuntui se opiskelijabudjetin jälkeen suurelta. Vähintäänkin minulle riittävältä.

En oikeastaan sairaanhoitajaopintojen aikana juurikaan enää haikaillut lääkikseen. En varsinkaan ajatellut sinne enää hakevani. En, vaikka välillä lääkäriopiskelijoita työelämässä nähdessäni sisälläni tuntui pieni kirpaisu: "tuo olisin voinut olla minä". Tai kun kuulin jonkun hakevan lääkikseen tai päässeen sinne, ei kai se tuntemani pistos vain kateutta voinut olla?

Valmistuin sairaanhoitajaksi ja pääsin heti töihin mieluisaan paikkaan, kirurgian vuodeosastolle. Vaikka työ vatsaelinkirurgian parissa oli ajoittain kirjaimellisesti paskaa, pääasiassa viihdyin työssäni hyvin. Osastomme hoitajat olivat hyvin osaavia ja aktiivisia, ja minua välillä mietitytti, että mihin niitä lääkäreitä oikeastaan tarvitaan (leikkaussalin ulkopuolella). Näin työurallani monenlaisia lääkäripersoonia, toiset todella mukavia, toiset taas eivät niinkään. Myös osaamista oli eri tasoista, osa lääkäreistä vaikutti hyvin ammattitaitoisilta, toisten kohdalla taas tuntui, että heitä piti vahtia...

kuvan lähde

Varmaankin tällaiset ajatukset hieman siivittivät uusia haaveita lääkiksestä. Ne heräsivät vähitellen, kateuden pistokset muuttuivat terävämmiksi ja kaipuu lääketiedettä opiskelemaan tuntui pakottavammalta. Ajatusten muuttuminen teoiksi vaati kuitenkin useamman suuren elämänmuutoksen, muun muassa uudelle paikkakunnalle (Tampereelle) muuton. Hyppy tuntemattomaan ja omalta mukavuusalueeltani poistuminen oli todennäköisesti tähänastisen elämäni paras päätös. Ja se kannatti.

Tampereelta en tuntenut juuri ketään, ja olin täällä vain kerran Särkänniemi -reissuja luukunottamatta käynyt. Tampere oli aina ollut vain välietappi Keski-Suomeen Etelä-Suomesta mentäessä. Iso kaupunki, mutta ei siellä koskaan mitään minulle ollut. Nytkään Tampere ei kaikkea tarvitsemaani minulle tarjonnut, kuten esimerkiksi töitä.

Sen sijaan harrastusmahdollisuuksia, tekemistä, tapahtumia ja paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää sekä elämää - sitä oli Tampere tulvillaan, ja rakastuinkin kaupunkiin heti. Asiaan varmaan vaikutti myös ihana asuntomme ja löytämäni tankotanssistudio Pole Academy.

Edessä häämöttävä työttömyys (edes keikkatöitä ei ollut tarjolla, koska säästötoimenpiteistä johtuen lyhytaikaisia sijaisia ei juuri mihinkään saanut palkata) antoi viimeisen sysäyksen hitaasti hautumassa olleille ajatuksilleni siitä, että hakisin vielä uudelleen lääkikseen. Tällä kertaa Tampereelle. (Tosin epätoivoisina aikoina harkitsin myös Kuopiota, koska olisin saanut (vanhojen tietojen mukaan) enemmän lähtöpisteitä sieltä ja pisterajat ovat yleensä olleet alhaisemmat.) Tällä kertaa en vain kertonut hakuaikeistani juuri kenellekään. Aikaisemmilla kerroilla olin puhunut asiasta paljon, ja pettymys hylättyjen tulosten jälkeen oli paljon pahempi kun sitä vielä joutui selittelemään kaikille. En halunnut joutua samaan uudelleen. Kerroin siis vain muutamille läheisilleni (ainakin aluksi, loppua kohti asiasta tietävien määrä kuitenkin kasvoi, koska olen hirveän huono salailemaan asioita).

Ne, jotka eivät tienneet hakemisestani mitään varmaan ajattelivat, että olen todella laiska kun en tee muuta kuin urheilen ja makaan kotona työttömänä. Oikeasti olin kyllä kotona, mutta aika lailla opiskelin arkipäivät poikaystäväni ollessa töissä, ja usein viikonloppuisin myös muutaman tunnin ainakin toisena päivänä. Luku-urakka oli valtava.

Pääsykoekirjallisuus oli vuosien aikana muuttunut. Galenos oli haudattu ja tilalle olivat tulleet lukion fysiikan, kemian ja biologian kurssit. Ne kaikki. Yhteensä 18 kurssia (8 fysiikkaa, 5 kemiaa ja 5 biologiaa). Nyt ei siis ollut kysymystäkään siitä, opiskelisinko fysiikan ja kemian tiedot kunnolla pohjalle ennen pääsykoetta. Biologiasta en niinkään kantanut huolta, koska olinhan sitä jo yliopistossa lukenut sen lisäksi, että olin sen vuosia sitten ylioppilaskirjoituksissa kirjoittanut. Aloitin siis luku-urakkani lokakuussa, hieman ennen Tampereelle muuttoani (töistä ei siinä vaiheessa ollut kuulunut mitään, ja päätin joka tapauksessa hakea opiskelemaan, vaikka saisinkin töitä). Aloitin lukemisen aivan alusta, fysiikan ja kemian 1. kursseista.

Opiskelin suunnilleen aina yhden kurssin kahteen viikkoon, edeten kursseja kronologisessa järjestyksessä, mikäli vain kirjat olivat saatavilla. Lainasin kaikki fysiikan ja kemian kirjat kirjastosta (varausmaksu oli vain 1e), varaten teokset hyvissä ajoin ennen kuin niitä tulin tarvitsemaan. Biologian kirjat ostin käytettyinä omaksi. Lisäksi ostin omaksi fysiikan ja kemian kertauskirjat. Luin fysiikasta Physica-sarjaa, koska sain siihen mallivastaukset. Lukiessani tein muistiinpanoja (koska tykkään kirjoittaa käsin ja koska kirjat eivät olleet omiani ja tarvitsin muistiinpanoja tulevaisuudessa kerratessani) ja laskin jokaisen laskun mitä kirjoissa oli.

Ilmoittauduin kevään ylioppilaskirjoituksiin fysiikan ja kemian osalta, ja sainkin kurssit luettua juuri ja juuri kirjoituksiin mennessä, kuten olin suunnitellutkin. Kirjoitukset menivät hyvin (fysiikka E ja kemia L). Niiden jälkeen aloin lukea biologiaa, käydä läpi vanhoja valmennuskurssimateriaalejani (kyllä, olin säästänyt ne vuodelta 2008!) ja laskea netistä löytyviä fysiikan ja kemian tehtäviä (enimmäkseen vanhoja ylioppilastehtäviä, farmasian pääsykoetehtäviä ja DI:n pääsykoetehtäviä). Keväällä löysin Khan Academyn, joka tarjoaa ilmaiseksi aivan loistavia opetusvideoita lähes kaikista aineista, ainakin niistä, joita itse tarvitsin! Ne ovat englanniksi. Harmitti, kun en ollut löytänyt palvelua aikaisemmin. Aiemmin olin katsellut myös Opetus tv:n videoita, joista myös oli paljon apua. Ja kysellyt joihinkin vaikeisiin tehtäviin apua Älyvuodosta.

Sen verran täytyy pääsykoeurakastani sanoa, että on todella rankkaa opiskella fysiikkaa ja kemiaa yksin ilman aikaisempaa pohjaa. Varsinkin kun lukiosta on jo aikaa ja perus-matemaattiset käsitteet ovat jo unohtuneet. Esimerkiksi derivaatta tuntui asialta, josta en ollut koskaan kuullutkaan; ja integroimista ei ollutkaan edes lyhyen matematiikan kursseilla lukiossa opetettu. Minulla ei ollut ketään, jolta olisin voinut kysyä neuvoja, onneksi oli Google. Silti monet käsitteet oli todella vaikea ymmärtää, etenkin fysiikasta. Vaati todella paljon aikaa, pakaralihaksia, itkettyjä kyyneliä, purettua ahdistusta, täyttä epätoivoon vaipumista ja mahtavaa kannustusta todella ihanalta ja kärsivälliseltä poikaystävältä, että edes pääsykokeeseen asti selvittiin yhtenä kappaleena ja suurin piirtein järjissään. Kuten sanottu, fysiikan ja kemian itseopiskelu nollasta yo-kirjoitusten L:n (tai lähes L:n) on aivan tajuttoman rankkaa, mutta se on mahdollista. Minä pystyin siihen, niin pystyt sinäkin! Tärkeintä kaikessa oppimisessa on motivaatio. Nimenomaan motivaatio. Jokainen pystyy oppimaan (jos nyt ei oikeasti ole jotakin neurologista sairautta ja oppimisvaikeutta), jos vaan on tarpeeksi motivoitunut siihen.

Ja kyllä kannatti!
Kaikki se kannatti. Kaikki ne vuodet. Uhratut tunnit opiskellessa. Kaikki se tuntemani ahdistus ja epätoivo ja -usko poistui järjettömänä hyperventilaatiokohtauksena ja itkuna kun vastoin kaikkia odotuksiani luin 30.6. Opintopolku -palvelusta maailman kauneimman sanan HYVÄKSYTTY.

Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuusja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.Koval duunilla asiat vaan onnistuu.Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.Hanskat ei tipahda, periks ei anneta.Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata.Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt.

Elastinen - Eteen ja ylös