Kakkosluokkalainen

Tokaluokkalaisenakin on ihana olla! Fuksivuosi oli parasta mitä olin siihen asti kokenut, mutta olen iloinen, että se on ohi, eikä toista ole tulossa. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei enää jaksaisi samaa menoa kuin viime vuonna.

Nyt olen vanhempi ja viisaampi. Ainakin vanhempi. Sekä oikeasti olen tietysti nyt vuoden vanhempi kuin fuksivuoteni alkaessa, että myös se oma oikea ikä tuntuu konkreettisemmalta nyt. Fuksit ovat aina pieniä ja viattomia. Fuksit ovat tavallaan aina muita opiskelijoita "nuorempia" fyysisestä iästään huolimatta. Enää en ole fuksi, joten olen taas ehkä vähän lähempänä omaa fysiologista ikääni. En kuitenkaan mikään täysi vanhus vieläkään (mielestäni kenekään alle 75-vuotiaan ei edes pitäisi käyttä sanaa "vanhus" itsestään - se on vain tyhmää).

Hutuilu (hupituutorointi) on ollut kivaa. Uusiin fukseihin, jotka maanantaina tulivat kouluun, on ollut ihana tutustua tämän viikon aikana. On ollut myös hauska nähdä, miten aktiivisia ja innoissaan kaikki ovat. Meidän fuksit ovat mahtavia! Oman ryhmäni fuksit ovat ainakin tajunneet jo hyvin pienellä kannustuksella mm. Fuksipisteiden keräämisen tärkeyden ja lähtevät innokkaina mukaan kaikkeen. Ja ovat niin ihania. On kiva päästä taas elämään fuksivuotta tavallaan muiden kautta. Olisi hirveän rankkaa joutua itse elämään se uudelleen, koska esimerkiksi tällä viikolla fuksiparat ovat jääneet kovin vähille yöunille. Ei sillä, että itsekään olisi saanut ihan kamalasti nukuttua.

On helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa kurssikavereihin tutustumiseen ja mahdollisten ystävyyssuhteiden solmimiseen sen lisäksi, että niin koulussa kuin kaupungissakin kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt uusia tutustumisen kohteita ovat tietenkin fuksit, mutta tällä hetkellä mielestäni on ensisijaista tutustua oman hupitutorryhmän fukseihin ja antaa fuksien tutustua toisiinsa. Kyllä sitä lukuvuoden aikana ehtii tustua, ainakin niihin, jotka ovat aktiivisia ja osallistuvat tapahtumiin.

Koen, että tämä vuosi on enemmän sellainen "minun vuoteni", aikaa itselle ja omille jutuille, omalle elämälle. Toinen vuosi tuntuu jotenkin helpommalta kuin fuksivuosi. Ei varmastikaan opintojen suhteen, ainakaan tässä jaksossa (LTT), jossa tunnen olevani suurimman osan ajasta ihan hukassa ja hyvin vieraiden käsitteiden äärellä. Se on kuitenkin helpompi siksi, että kaikki on paljon tutumpaa. Myös suurin osa tulevista tapahtumista on sellaisia, mitä järjestettiin viime vuonnakin, joten tietää mitä on odotettavissa. Nyt tietää, mihin kannattaa mennä ja minkä voi jättää väliin ilman tunnetta, että on jäänyt paitsi jostakin tärkeästä.

Tänä vuonna asiat voi ottaa vakavammin, keskittyä virallisempiin juttuihin ja miettiä mahdollisesti myös sitä tulevaisuutta, vaikka lääkäriura onkin vielä aika kaukana. Tämän vuoden loputtua minä olen jo kandi. Se tuntuu isolta askeleelta. On paljon hienompaa kutsua itseään kandiksi kuin tönkösti lääketieteen opiskelijaksi. Ylipäätään sanalla opiskelija ei ihan hirveästi painoarvoa ole tosi tilanteissa. Kandi sen sijaan on jo jotakin, vaikkakin sitten yleensä ehkä sellainen ei-juuri-mitään-osaava lääkärinalku. Mutta kuitenkin jotakin.

Toinen vuosi on ollut konkreettisesti parempi jo sillä, että en joutunut jonottamaan lippuja eilisiin toogabileisiin, kuten viime vuonna. Fuksiparat laitoimme kuitenkin avajaisbileiden jälkeisenä aamu(yö)nä jonottamaan, vaikka lippuja olisi ollut joka tapauksessa kaikille tarpeeksi, koska se vain on perinne. Mitä olisikaan fuksivuosi ilman toogalippujen jonotusta? Tällä kertaa toogabileet eivät myöskään stressaneet yhtään samalla tavalla kuin viime vuonna, kun en yhtään tiennyt mitä oli odotettavissa tai osaisinko edes sitoa päälleni lakanan toogaksi.

Samaa stressittömyyttä odotan myös loppuvuodelta. En aio tänä vuonna ottaa itselleni sellaista työtehtävätaakkaa kuin viimeksi, enkä aio rampata kaiken maailman kissanristiäisissä. Aion panostaa jo luotuihin kaverisuhteisiin ja tutustua fukseihin. Toivon myös uusien tutorryhmien antavan tilaisuuden tutustua paremmin niihin omiin kurssikavereihin, joihin ei vielä viime vuoden aikana tullut kovin hyvin tutustuttua. Tämä vuosi tulee varmaan olemaan tasaisempi, rauhallisempi, vakavampi, mutta kuitenkin omalla tavallaan ihan yhtä kiva kuin viimekin vuosi. Kyllä sitä pitää osata nauttia rauhasta ja pitkistä yöunistakin.

Saa nähdä, miten käy. Yleensä on ollut aivan sama mitä lupailen tai sanon, samalla lailla koen tarvetta työntää lusikkani joka soppaan ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi sinne ja tänne. Toivottavastikuitenkin nyt kakkosella osaan hillitä itseäni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainakaan nyt ei enää motivaattorina toimi se, että lääkiksen fuksivuosi koetaan vain kerran!

Parahin Fuksi,

Juuri sinä siinä, jonka vatsanpohja on täynnä perhosia huomisen koulunaloituksen vuoksi. Joka odotat ekaa päivää lääkiksessä kuin kuuta nousevaa, mutta samalla kauhusta kankeana mietit, että mitä tuleman pitääkään. Minä olin sinä vuosi sitten. Aika on tietysti kullannut muistoja, vaikkakaan mitään huonoja muistoja ei tuolta ajalta oikeasti olekaan, enkä ehkä muista ihan kaikkea mitä siihen odotukseen kuului tai millaista se koululle ensi kertaa käveleminen oikeasti olikaan. Mutta muistan, että minua jännitti. Enkä tosiaan tiennyt, mitä vastassa olisi. Tai tutustuisinko yhtään keneenkään. Hyvät neuvot ovat uudessa ja jännittävässä tilanteessa kalliit, joten tässä minulta nyt muutamia:


Älä stressaa, älä jännitä. Vaikka koulu alkaakin huomenna, ne "oikeat opinnot" saavat vielä odottaa. Luvassa on nyt aluksi ainakin Tampreella Johdanto-jakso, jota ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti Mitään niiiiin tärkeää ei tuona ajanjaksona koulussa opiskella, eikä tenttiä ole luvassa, joten opiskeluista ei todellakaan kannata stressata. Eikä saa. Se on fuksivuoden alun hukkaamista. Keskity nyt hauskanpitoon ja kurssikavereihisi tutustumiseen.

Kaikki muutkin ovat samassa veneesssä
Koko sinun kurssisi on nyt ekaa kertaa lääkiksessä (lukuunottamatta MAHDOLLISESTI joitain harvinaisuuksia, jotka ehkä ovat vaihtaneet esimerkiksi hammaslääkiksestä yleiselle puolelle, mutta nämä ovat harvassa), kaikkia muitakin varmasti jännittää yhtä paljon kuin sinua. Suurin osa uusista kurssikavereistasi on varmasti myös juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle tai uuteen asuntoon. Tämä on uutta heillekin. Aika harvalle varmaan on osunut se oma paras kaveri samalle kurssille, joten kukaan muukaan ei tunne ketään ja varmasti monet haluavat tutustua kurssikavereihinsa, kuten sinäkin. Mene siis rohkeasti juttelemaan. Lääkiksen fuksivuoden alkuun eivät päde mitkään perussuomalaiset kohteliaisuussäännöt, jotka kieltävät kenenkään viereen istumisen tai varsinkaan tervehtimisen tai small talkin. Nyt on aika olla rohkea, avata suu ja sanoa moi.

Saatat eksyä ensimmäisenä päivänä ja ehkä toisenakin tai jopa viikon päästä koulun alkamisesta, mutta niin me kaikki. Kaikki on uutta, neuvoa saa ja pitää kysyä. Me kakkoset olemme ensimmäisinä opiskeluviikkoina olemassa lähinnä sinua varten (yritämme tietysti hoitaa kunnialla myös omat opintomme, mutta sekin on toissijaista), joten hyödynnä apu, jota tarjoamme! Me haluamme auttaa, kysy! Hukassa oleminen on ok, etenkin fukseille.

Ole aktiivinen, mene mukaan, osallistu, juttele ihmisille. Sillä lailla löydät oman paikkasi lääkiksessä ja tutustut ihmisiin. Jos et ole sosiaalinen luonne tai halua olla mukana kaikessa, sekin on aivan todella ok. Ole juuri sitä mitä olet, kaltaisiasi löytyy teidänkin kurssilta aivan varmasti. En usko, että kukaan voi jäädä lääkiksessä yksin, ellei se ole oma valinta. Mutta jos mukaan lähteminen on kiinni enemmän siitä, että jännittää kuin siitä, ettei kiinnosta, niin silloin kannattaa ehdottomasti yrittää voittaa pelkonsa ja mennä mukaan silti. Se on yleensä sen arvoista.

Olet lääketieteen opiskelija!
Tässä on monta puolta, toisaalta ihan superihananmahtavaa kun unelmasi ovat vihdoin toteutuneet, toisaalta taas vastuu varmasti alkaa painaa jo alkumetreillä kun tajuat, että joskus sinustakin tulee ihan oikea lääkäri. Voi myös olla, ettet sitä edes fuksivuonna tai seuraavanakaan vielä osaa sisäistää. Opiskeltavat asiat kun ovat aika kaukana vielä siitä oikeasta työstä ja potilaitakin pääsee näkemään melko vähän. Hetkellisesti voi olla ihan sallittua antaa virtsan nousta päähän kun lääkishaaveet ovat vihdoin toteutuneet, mutta älä anna sen jäädä sinne. Sinä olet ensimmäisen vuodeen lääketieteen opiskelija, etkä oikeasti tiedä potilaiden hoidosta tai lääkärin työstä juuri mitään. Tämä on hyväkin juttu, sinulla ei ole vielä juuri mitään vastuuta kenenkään hyvinvoinnista ja voit rauhassa keskittyä opiskeluun (ja opiskelijaelämään). Tämän voit sanoa myös sukulaisillesi, jotka varmaan ovat innokkaina jonossa vastaanotollesi jo ensimmäisellä joululomalla.

Kaikkia kirjoja ei tarvitse hankkia.
Jotkut perusteokset kuten fysiologian ja anatomian kirjat (huom! Latinankieliset nimitykset) kannattaa hankkia omaksi, koska niitä tarvitsee yleensä pitkään ja anatomia esimerkiksi tuskin juuri muuttuu tulevina vuosina (vuosituhansina). Sen sijaan jotkut spesifiset kirjat, joita ehkä suositellaan kurssi-/jaksomateriaalissa, löytyvät usein a) kirjastosta tai b) internetistä e-kirjana. Jos olet rikas, niin mikään ei estä sinua tuhlaamasta omaisuuttasi lääketieteellisiin oppikirjoihin ja täyttämään niillä kirjahyllysi, mutta jos olet ihan tavallinen opiskelija (eli todennäköisesti myös aika köyhä), suosittelen ostamaan kirjoja käytettynä (vanhat painokset kelpaavat yleensä todella hyvin) tai lainaamaan niitä kirjastosta/lukemaan e-kirjana. Monet asiat löytyvät myös erinäisiltä nettisivuilta (esimerkiksi soluasiat solunetistä) tai youtube-opetusvideoista. Lääketieteellisiä artikkeleita julkaistaan päivässä 100, joten tietoa tulee koko ajan lisää, ja on sanomattakin selvää, että kaikkein ajankohtaisin asia on oikeasti siellä netissä.

Ja ennen kaikkea: pidä hauskaa!
Nyt alkaa elämäsi viimeinen fuksivuosi, ota siitä kaikki (ilo) irti. Kaikki on varmasti uutta ja jännittävää, ja parasta mitä voit tehdä on suhtautua asioihin ennakkoluulottomasti. Hauskaa tulee varmasti olemaan, nauti siitä! Vuoden päästä voit sitten olla vanhempi ja viisaampi, ottaa asiat vakavammin ja kenties kokea olevasi tarpeeksi viisas ja kokenut jakamaan neuvoja tuleville fukseille, kuten minä. Mutta usko pois, fuksivuosi voi olla elämäsi parasta aikaa, jos vain annat sille mahdollisuuden :)

Ainoa kerta varmaan blogin historiassa, kun julkaisen jostakusta kasvokuvan - tähän on lupa kyseiseltä henkilöltä.
Kuvaan sisältyy myös varoituksen sananen: se lääkiksen ulkopuolinen elämä voi mystisesti tulevien viikkojen aikana ikään kuin kadota. Lääkiselämä voi todella viedä mukanaan :D

Tiedettä tekemässä - TGIF

Viime postauksessa kirjoitinkin jo kuluvasta jaksosta vähän fiiliksiä. Lääketieteellinen tieto ja tutkimus - jaksomme onkin herättänyt kovasti ajatuksia minussa jo nyt ensimmäisellä viikolla. Varmasti osa näistä ajatuksista ja pohdinnoista on herännyt ihan vain kouluunpaluun ja "tavallisen" arjen alkamisen vuoksikin. Opiskelu tuntuu nyt kesän jälkeen tosiaan taas ihan mukavalta, toki tänään kotiinpäästyäni olin kyllä sitä mieltä, että TGIF (thank god it's friday), kuten meille tänään englannin johdantoluennollakin todettiin/opetettiin. Ensimmäinen viikko on nimittäin tuntunut aika raskaalta, vaikkei työtä varsinaisesti vielä kovasti olekaan.

Tutorkeissit ovat aika yksinkertaisia ja oikeastaan mielestäni istunnoissa puhutaan nyt pelkästään itsestäänselvyyksiä tai ainakin asiaa, joka on jo ensimmäisen viikon aikana tullut hyvinkin selväksi. Fiilikset ovat tavallaan samanlaiset kuin vuosi sitten johdantojaksolla, kun aiheet olivat lähinnä lääketieteen etiikkaa ja potilaan kohtaamiseen liittyviä asioita. En koe tarvitsevani näistä mitään lisäinformaatiota tai -opetusta, koska omaan suhteellisen hyvät käytöstavat ja moraalin. Esimerkiksi maailman lääkäriliiton Helsingin julistusta (=tutkimusetiikkaa koskevat säännöt, joita pitää noudattaa) lukiessa tuntui aika turhauttavalta lukea itsestäänselvyyksiä. Varmasti on hyvä, että jossakin lukee, että tutkittavien henkilöiden pitää suostua tutkimuksiin ja että tutkimuksilla pitää saada aikaan enemmän hyötyä kuin haittaa jne., mutta tuntuu, että kyse on taas itsestäänselvyyksistä. Ehkä joissain tilanteissa tutkijankin moraalin ja etiikantajun voi sumentaa rahapalkkiot, mutta omalla kohdallani motiivit kaikkeen ovat vielä niin puhtoiset, etten voisi kuvitellakaan tekeväni kenenkään kustannuksella mitään turhaa tai haitallista tutkimusta.

En tiedä, onko sairaanhoitajaopintojen aikaisesta opinnäytetyöstä tällä hetkellä mitään hyötyä, mutta varmaan yhden "tieteellisen" tutkielman kirjoittamiskokemuksen vuoksi tuntuu, että usean tunnin käyttäminen esimerkiksi tutkimussuunnitelman rakenteesta keskusteluun on aika turhauttavaa. Mielestäni on aika selkeää, mitä tutkimuksen tavoitteet ja tarkoitus ovat, enkä näkisi niitä minään opeteltavana oppimistavoitteena. Nyt siis on aika hämärää, mitä meidän tutorkeisseissä oikeasti haetaan. Mielestäni on todella hyvä, että tässä jaksossa tehdään yhdessä tutorryhmän kanssa tutkimus ja siitä raportti, koska käytännössä tekemällähän oppii parhaiten. Myös SPSS-tilasto-ohjelman käyttö on jokseenkin mielenkiintoista, koska onhan se nyt hauskaa kun muuttujia yhdistelemällä saa esimerkiksi hienoja pylväsdiagrammeja. Mielestäni kuitenkin nämä harjoitustyöt ja itse se tutkielma olisivat riittäviä tähän jaksoon. Tykkään yleisesti ottaen PBL:stä, mutta tässä jaksossa(kaan) se ei oikein toimi.

Jotain on kuitenkin jo mennyt perille, koska olen esimerkiksi Lääkärilehden artikkeleitakin jo silmäillyt hieman kriittisemmin kuin aikaisemmin, ja alkanut kiinnittää huomiota esimerkiksi kirjoittajien sidonnaisuuksiin. Lisäksi joissakin lääkefirmojen mainoksissa olen huomannut viitattavan esimerkiksi johonkin hyvin vanhaan tutkimukseen, joka on antanut ko. Firmalle sopivat tulokset. Onneksi siis meillä tulevillä lääkäreillä on tällainen jakso opetussuunnitelmassamme, jotta osaamme suhtautua meille syötettävään informaatioon ainakin jonkin verran lähdekriittisesti. Kyllähän vastuu potilaiden hoidosta edellyttääkin, että lääkäri osaa tulkita lääketieteellistä tietoa oikein ja myös tarvittaessa kyseenalaistaen.

Jakso on myös vahvistanu jo aikaisemmin herännyttä oivallustani siitä, miten paljon asiaa oikeasti on vielä tutkimatta. Niin paljon on sairauksia, joista ei vielä tiedetä paljon mitään, niin paljon hoitoja, joita ei vielä ole tutkittu tarpeeksi. Lääketiede on edelleen aivan älyttömän mielenkiintoista juuri lähes rajattomien tutkimusmahdollisuuksien vuoksi. Olen aina ajatellut, etten ainakaan missään tapauksessa halua tutkijaksi, mutta nyt mielenkiinto siihen itse tutkimustyöhön on herännyt. En usko, että siitä uraa itselleni milloinkaan loisin, mutta kyllä varmasti jossakin vaiheessa väittelen tohtoriksi ja ehkä jatkan muutenkin tutkimustyötä kliinisen työn ohella. Kuka tietää? Ilmeisesti tutkimusjulkaisut tuovat lääkärille myös jonkin verran ammatillista uskottavuutta ja voivat vaikuttaa työn saantiin ja palkkaukseen.

Kesällä vähän kauhulla odottamani jakso ei siis olekaan ollut niin paha, ei ollenkaan paha. Tehtävää kuitenkin on, vaikkei ehkä tutorkeissien muodossa ainakaan vielä, mutta esimerkiksi nyt alkanut englanti (tai oikeastaan scientific writing) -kurssi pakottaa lukemaan ainakin muutamia artikkeleita. Lisäksi tässä LTT- jaksossa meidän on tutorryhmämme kanssa toteutettava tutkimus (kuten aiemmin mainitsinkin), ja sitä varten täytyisi perehtyä aiheesta aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin. Ajattelin myös aloittaa syväreitä tässä lähiaikoina ja olen niidenkin osalta jo hieman tehnyt taustatutkimusta aikaisemmista julkaisuista, joten paljon tieteellistä tekstiä on rästissä luettavana. Onneksi siis on perjantai ja viikonloppu aikaa luku-urakalle!

Back to school!

Jotenkin kun kirjoittaa harvemmin niin sitä kirjoitettavaa on lopulta niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa tai miten ylipäätään jäsennellä siitä kaikesta joku siedettävä ja luettava kokonaisuus, että lopulta kirjoittaminen jääkin sitten kokonaan. Täytyy siis nyt ehkä aloittaa ihan tällä lailla lyhyesti ja kertoa vain yhdestä asiasta kerrallaan. Koulu on taas alkanut! Olen nykyään kakkosluokkalainen lääkiksessä.

Nykyistä lukuvuotta on eletty jo kolme päivää, ja nyt melkein on jo unohtanut, että tässä välissä mitään kesälomaa koskaan olikaan. Kouluun paluu sujui melko kivuttomasti ja mutkattomasti, varsinkin kun ensimmäisen päivän luennot pidetiin vanhassa osassa kouluamme, eikä viime vuoden aikana rakennetussa Arvo B/Brvo -rakennuksessa. Toki siellä kävimme tietysti heti innokkaina kiertelemässä muuttolaatikoiden ja keskeneräisten opetustilojen seassa. Hissienkin sisustus oli uudella puolella tyylikkään erikoista - rakennusvanerilevyä.

Vaikka kesän aikana tapahtui niinkin paljon kuin että koko lääkisopetus siirtyi vanhalta Biolta kokonaan Arvo-rakennuksiin ja aivan uuteen osaan sitä, tuntui, etteivät asiat lopulta olleet kovasti muuttuneet. Koulussa toki näkyi nyt aivan uusiakin naamoja, kun TAMK:n opiskelijatkin käyttävät nykyisin meidän kanssamme yhteisiä simulaatiotiloja ja samassa rakennuksessa kanssamme tallustavat myös bioteknologian opiskelijat, mutta loppujen lopuksi palasin kuitenkin takaisin oman kurssini ja kaikkien viime vuoden aikana löytyneiden rakkaiden ystävieni pariin. Kouluun paluu oli siis aika mukavaa ja opetuskin jatkui jo tutuksi tulleen kaavan mukaan tutoristuntojen ja luentojen muodossa.

Nyt meillä on meneillään jakso "Lääketieteellinen tieto ja tutkimus" (LTT), jota jo kesällä odotin ei-niin-innokkaana. Kuivalta kuulostava aihe tuntuu myös todella vaikealta, koska esimerkiksi tilastotieteet eivät koskaan ole millään lailla olleet lähellä sydäntäni. Myös omasta opinnäytetyöstäni sairaanhoitajaopintojen ajalta on jänyt jonkinlaisia traumoja. Silloin vannoin, etten enää koskaan tekisi opinnäytetyötä. Mutta kas, miten asiat joskus menevätkin ihan toisin kuin itse on kuvitellut. Sen lisäksi, että olen tässä toisen opintovuoden ohella aloittelemassa myös syväreitäni, joudumme kuluvan jakson aikana (tai itse asiassa sen jälkeen) tekemään tutorryhmämme kanssa tutkimuksen ja raportoimaan siitä kuten opinnäytetyössä konsanaan. Tämä koko LTT-jakso valmentaa meitä sekä tutkimusten tekemiseen että niiden lukemiseen. Toisaalta varmasti todella hyödyllinen jakso.

Opiskelu on sujunut tähän asti ihan hyvin. Tutorryhmäni vaikuttaa tehokkaalta ja hyvin toimivalta, mikä on ihan huojentavaa kun nyt yhdessä joudumme edellä mainintsemani projektin kimpussa työskentelemään tulevat viikot. Luennoitsijat ovat myös olleet tällä jaksolla hyviä, luennoilla on jaksanut pysyä hereilläkin. Tosin tänään skippasin jo aamun luennot, koska eilen oli sitsit, enkä vain jaksanut raahautua kouluun, vaikka ehkä olisi kannattanut. Lukuvuoden alku on tietysti kurssin sitsien lisäksi tuonut mukanaan monia muitakin tapahtumia, joihin vähintäänkin nyt aletaan valmistautua sekä fuksit. Fuksit tulevat kouluun vasta ensi viikolla, mutta nyt jo on käynnissä kovat järjestelyt ja suunnittelut, koska me kakkosvuosikurssilaiset toimimme fuksien hupitutoreina tämän vuoden ajan. Olen aika varma, että jotkut meidän kurssilaiset ovat enemmän innoissaan fuksien koulun aloituksesta kuin itse pikku fuksipallerot osaavat vielä ollakaan...

Uskon, että tästä toisesta opiskeluvuodestani tulee vähintäänkin yhtä hyvä kuin edellisestä. En usko olevani kaikkien bileiden ja tapahtumien suhteen yhtä aktiivinen kuin viime vuonna, mutta en näe siihen ehkä enää tarvettakaan. Fuksivuosi on minun nähdäkseni aikaa viettää sitä oikeaa opiskelijaelämää, tutustua ihmisiin ja osallistua kaikkeen (koska ei vielä tiedä mitkä tapahtumat ovat parhaita ja mistä kannattaisi jäädä pois). Tänä vuonna olen viisaampi ja ehkä otan myös koulun vakavammin. En tarkoita, ettenkö viime vuonna olisi panostanut opiskeluun, mutta tänä vuonna aion tosiaan tehdä myös syväreitä (siis syventävä opinnäytetyö), joten siihenkin menee varmasti paljon aikaa. Lisäksi ajattelin viettää myös lääkiksen ulkopuolista elämää :)

Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Yritän kirjoitella siitäkin ainakin melkein yhtä aktiivisesti kuin viime vuodesta...