Jaksaminen

Neljäs lukuvuosi lääkiksessä alkoi tänään jaksolla nimeltä Jaksaminen. Jakson nimi kuvaa ihan hyvin myös tämänhetkistä olotilaa. Nyt nimittäin jaksaminen on aika huipussaan kesän jäljiltä, vaikka varmaan opintoihin paluu pian taas uuvuttaa niin, että sitä toivoisi olevansa taas lomalla.

Tällä hetkellä sitä taas jaksaa tämän bloginkin parissa viettää aikaa, ainakin jotain lyhyitä tekstejä aion toistaiseksi kirjoitella. Mikäs siinä, kun se kirjoittaminen on kuitenkin niin vaivatonta, ja onhan omien ajatusten purkaminen kai jotenkin terapeuttistakin. Siltäkin osin tämä blogikirjoittelun jatkaminen sopii uuden jakson aiheisiin hyvin. Jaksaminen -jaksossa nimittäin keskitytään paljolti psykiatriaan. Opiskelemme mm. masennuksesta ja uupumisesta, psykooseista ja psyykelääkkeistä. Niitä asioita, joita tähänastisten opintojemme aikana olemme sivunneet vain aika vähän.

Olen ollut aina hyvin somaattisesti suuntautunut sairaanhoitaja. Psykiatrian harjoittelut tein projektin muodossa sairaanhoitajaopintojen aikana, enkä koskaan ole ollut missään psykiatrialla töissä. Psykiatrisesti ongelmaisia potilaita nyt tietysti kohtaa missä vain, esimerkiksi masennus on meillä Suomessa valitettavan yleinen sairaus. En siis täysin ole välttynyt psykiatrialta tai psyykelääkkeiden opettelulta, vaikka kirurgian parissa olenkin enimmäkseen työskennellyt. Tässä jaksossa on kuitenkin paljon uutta minulle.

Toisaalta tämä amanuenssikesä herätti myös jonkinlaisen todella syvässä horroksessa olleen kiinnostuksen psykiatriaa kohtaan! Oma psykiatrian välttelyni on aina ollut hyvin tietoista, enkä ole vahingossakaan halunnut ajautua sinne. Päivystyksessä kuitenkin tuli kohdattua niin akuutisti somaattisesti kuin myös psykiatrisesti sairaita, avuntarpeessa olevia ihmisiä ja jotenkin heidän tarinansa ja kohtalonsa koskettivat. Ihmisen psyyke on kyllä todella mielenkiintoinen käsite. Oma mielenkiintoni psykiatriaa kohtaan on siis lisääntynyt valtavasti, enkä ehkä tulevaisuudessa tule sitä samalla lailla kaihtamaan kuin tähän asti. On siis mukava nyt opiskella tämän jakson asioita.

Tämä uusi lukukausi tuo nyt mukanaan tietysti uudet fuksit, jotka aloittavat koulun ensi viikolla. Fuksien saapumisessa on aina jotain kihelmöivää jännityksen tunnetta ilmassa, onhan kaikki heille aivan uutta ja ihmeellistä, ja kai sitä on myös jollakin tavalla innoissaan unelmaopintonsa ensi kertaa aloittavien puolesta. Sitä omaa fuksisyksyä ja ensimmäistä päivää on vaikea unohtaa! Fuksit kuitenkin tulevat nyt olemaan kolme vuosikurssia itseä alempana, joten oma kiinnostus fukseihin on valitettavasti aika hentoista. Tällä hetkellä on nimittäin vaikea tunnistaa nykyisiä kakkosiakaan eli viime vuoden fukseja...

Mutta tästä se normaali kouluarki lähtee sitten käyntiin. Uskon, että nelosvuodesta tulee yhtä kiva kuin aikaisemmistakin. Ainakin tänään oli todella mukavaa nähdä kesän jälkeen vanhoja kurssikavereita ja kuulla toisten manuilukokemuksista. Meille on kaikille kertynyt niin paljon uusia ja erilaisia kokemuksia kesän aikana, että juttua riittää varmasti pitkälle talveen!

Tämä syksy onkin sitten viimeinen syksyni preklinikassa. Vuodenvaihteessa kurssimme jakautuu kahtia "isoihin" ja "pieniin" klinikoihin, ja jatkossa pyörimmekin sitten sairaalalla TAYS:ssa, Seinäjoella tai muissa lähikunnissa. Tutoristuntoja on jäljellä enää neljän jakson verran, joten otetaan nyt kaikki ilo irti näistä viimeisistä. Täytyy sanoa, että aika on vierähtänyt todella nopeasti. Muistan niin elävästi tosiaan sen oman fuksisyksyn ja ensimmäiset tutoristunnot entisellä koulurakennuksellamme Biolla, joka on nykyisin enää muisto vain. Ja vaikka muistelu saattaa joskus nostaa pintaan haikeitakin tunteita, on tässä ihan hyvä juuri näinkin. Kiva olla nelosella.

Kesäkuulumisia

Niin se on kesä vierähtänyt ja ”kesälomaa” on minulla jäljellä enää viikko! Koulun alkua odotan kylläkin jo innolla, neljäs vuosi kuulostaa jännittävältä, etenkin kun vuodenvaihteessa alkaa vihdoin meilläkin klinikka. Neljäs vuosi tuntuu myös erittäin tärkeältä, koska ensi kesänä sitä ollaankin jo lääkärin sijaisia, ja paljon olisi vielä opittavaa ennen sitä.

En lomaile tuota viimeistä kesälomaviikkoa, vaan vietän sen manuillessa. Oma kesälomani sijoittui kolmen viikon pätkälle harjoittelujen välille ja se meni mökkeillessä ja Kroatiassa lomaillessa. Viimeiset kolme helleviikkoa olen viettänyt (onneksi) viileissä sisätiloissa päivystyksessä.

Kaiken kaikkiaan tämä kesä on ollut mahtava! Tähän varmasti pystyy moni muukin ainakin säiden puolesta yhtymään, sillä onhan tämä kesä ollut vihdoin oikea kesä! Kuitenkin omalla kohdallani ihanat aurinkoiset ilmat (ja jopa tuskaisa helle) eivät ole olleet ainoa mahtava asia tässä kesässä, vaan manuilu on ollut oikeasti ihanaa. Alkukesästä sain viettää kuukauden mökillä asuen ja vanhalla kotipaikkakunnallani kirralla manuillen. Pääsin näkemään mielenkiintoisia leikkauksia ja avustamaan niissä, sain viettää mukavia hetkiä vanhojen työkavereiden kanssa ja nauttimaan kesästä luonnon ääressä työpäivien jälkeen.

Nykyinen harjoitteluni päivystyksessä on ollut parempaa kuin olisin voinut kuvitella. Jokainen päivä on ollut erilainen, todella mielenkiintoinen ja täynnä onnistumisen kokemuksia. Tuntuu, että sitä jopa osaa jotain. Tähän ovat vaikuttaneet suurelta osin kannustavat ohjaajat, joista kaikki ovat suhtautuneet opiskelijoihin positiivisesti ja antaneet tehdä todella paljon itse, kuitenkin ollen koko ajan lähellä ja jaksaen vastata kysymyksiin. Olen muun muassa oppinut ompelemaan haavoja ja ottamaan valtimoverinäytteitä, mikä on itselleni ollut ihan uutta.

Tämä kesä on opettanut kuitenkin ehkä eniten minusta itsestäni, minusta lääkärinä. Siitä, millaisia asioita haluan tulevaisuudessa tehdä ja mille erikoisalalle ehkä soveltuisin tai mikä minua kiinnostaisi. Se on opettanut paljon enemmän lääkäriydestä kuin mitä sairaanhoitajana lääkärien työskentelyä seuratessani olen oppinut. Lääkärin työ ei olekaan pelkkää lääketiedettä, vaan paljon pitää tietää myös lainsäädännöstä, yhteiskunnan rakenteesta ja alueen sosiaali- ja terveyspalveluista ja niiden saatavuudesta. Lääkärin työhön kuuluu muutakin kuin potilaiden tutkimista, diagnosoimista ja määräysten antamista. Paljon sellaista ei-näkyvää myös. Ja paljon vastuuta.

Ennen kaikkea olen saanut varmuuden siitä, että todellakin olen oikealla alalla. Tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Ja uskon, että minusta tulee hyvä lääkäri.

Olen kesällä miettinyt välillä myös tätä blogia ja sen kohtaloa. Toisaalta, on mukava lukea omia vanhoja tekstejään jälkeen päin ja muistaa miten esimerkiksi fuksina ajatteli asioista. Toisaalta taas muistiinpanojen tekemistä voisi harrastaa esimerkiksi henkilökohtaisessa päiväkirjamuodossa, jolloin ei tarvitsisi niin paljon miettiä, millaisia asioita voi julkisesti itsestään tai muista paljastaa tai mitä voi sanoa. On kuitenkin aina mukava kuulla, jos tämä blogi on jotakuta auttanut esimerkiksi päätösten teossa (hakeako lääkikseen) tai toiminut jollekulle kannusteena, tai ihan vain ollut mielenkiintoista luettavaa. Ihmisten auttaminen on kuitenkin omaa sydäntäni lähellä, ja mahdollisena (vertais)tukena toimiminen on tietysti vaivan arvoista.

Saa nyt kuitenkin nähdä, kirjoittelenko tätä blogia kovin paljoa jatkossa vai pidänkö sitten vain jotain omaa päiväkirjaa tai muutanko sen yksityiseksi. Joka tapauksessa, ihanaa loppukesää kaikille!