Jaksaminen

Neljäs lukuvuosi lääkiksessä alkoi tänään jaksolla nimeltä Jaksaminen. Jakson nimi kuvaa ihan hyvin myös tämänhetkistä olotilaa. Nyt nimittäin jaksaminen on aika huipussaan kesän jäljiltä, vaikka varmaan opintoihin paluu pian taas uuvuttaa niin, että sitä toivoisi olevansa taas lomalla.

Tällä hetkellä sitä taas jaksaa tämän bloginkin parissa viettää aikaa, ainakin jotain lyhyitä tekstejä aion toistaiseksi kirjoitella. Mikäs siinä, kun se kirjoittaminen on kuitenkin niin vaivatonta, ja onhan omien ajatusten purkaminen kai jotenkin terapeuttistakin. Siltäkin osin tämä blogikirjoittelun jatkaminen sopii uuden jakson aiheisiin hyvin. Jaksaminen -jaksossa nimittäin keskitytään paljolti psykiatriaan. Opiskelemme mm. masennuksesta ja uupumisesta, psykooseista ja psyykelääkkeistä. Niitä asioita, joita tähänastisten opintojemme aikana olemme sivunneet vain aika vähän.

Olen ollut aina hyvin somaattisesti suuntautunut sairaanhoitaja. Psykiatrian harjoittelut tein projektin muodossa sairaanhoitajaopintojen aikana, enkä koskaan ole ollut missään psykiatrialla töissä. Psykiatrisesti ongelmaisia potilaita nyt tietysti kohtaa missä vain, esimerkiksi masennus on meillä Suomessa valitettavan yleinen sairaus. En siis täysin ole välttynyt psykiatrialta tai psyykelääkkeiden opettelulta, vaikka kirurgian parissa olenkin enimmäkseen työskennellyt. Tässä jaksossa on kuitenkin paljon uutta minulle.

Toisaalta tämä amanuenssikesä herätti myös jonkinlaisen todella syvässä horroksessa olleen kiinnostuksen psykiatriaa kohtaan! Oma psykiatrian välttelyni on aina ollut hyvin tietoista, enkä ole vahingossakaan halunnut ajautua sinne. Päivystyksessä kuitenkin tuli kohdattua niin akuutisti somaattisesti kuin myös psykiatrisesti sairaita, avuntarpeessa olevia ihmisiä ja jotenkin heidän tarinansa ja kohtalonsa koskettivat. Ihmisen psyyke on kyllä todella mielenkiintoinen käsite. Oma mielenkiintoni psykiatriaa kohtaan on siis lisääntynyt valtavasti, enkä ehkä tulevaisuudessa tule sitä samalla lailla kaihtamaan kuin tähän asti. On siis mukava nyt opiskella tämän jakson asioita.

Tämä uusi lukukausi tuo nyt mukanaan tietysti uudet fuksit, jotka aloittavat koulun ensi viikolla. Fuksien saapumisessa on aina jotain kihelmöivää jännityksen tunnetta ilmassa, onhan kaikki heille aivan uutta ja ihmeellistä, ja kai sitä on myös jollakin tavalla innoissaan unelmaopintonsa ensi kertaa aloittavien puolesta. Sitä omaa fuksisyksyä ja ensimmäistä päivää on vaikea unohtaa! Fuksit kuitenkin tulevat nyt olemaan kolme vuosikurssia itseä alempana, joten oma kiinnostus fukseihin on valitettavasti aika hentoista. Tällä hetkellä on nimittäin vaikea tunnistaa nykyisiä kakkosiakaan eli viime vuoden fukseja...

Mutta tästä se normaali kouluarki lähtee sitten käyntiin. Uskon, että nelosvuodesta tulee yhtä kiva kuin aikaisemmistakin. Ainakin tänään oli todella mukavaa nähdä kesän jälkeen vanhoja kurssikavereita ja kuulla toisten manuilukokemuksista. Meille on kaikille kertynyt niin paljon uusia ja erilaisia kokemuksia kesän aikana, että juttua riittää varmasti pitkälle talveen!

Tämä syksy onkin sitten viimeinen syksyni preklinikassa. Vuodenvaihteessa kurssimme jakautuu kahtia "isoihin" ja "pieniin" klinikoihin, ja jatkossa pyörimmekin sitten sairaalalla TAYS:ssa, Seinäjoella tai muissa lähikunnissa. Tutoristuntoja on jäljellä enää neljän jakson verran, joten otetaan nyt kaikki ilo irti näistä viimeisistä. Täytyy sanoa, että aika on vierähtänyt todella nopeasti. Muistan niin elävästi tosiaan sen oman fuksisyksyn ja ensimmäiset tutoristunnot entisellä koulurakennuksellamme Biolla, joka on nykyisin enää muisto vain. Ja vaikka muistelu saattaa joskus nostaa pintaan haikeitakin tunteita, on tässä ihan hyvä juuri näinkin. Kiva olla nelosella.