Tokaluokkalaisenakin on ihana olla! Fuksivuosi oli parasta mitä olin siihen asti kokenut, mutta olen iloinen, että se on ohi, eikä toista ole tulossa. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu, ettei enää jaksaisi samaa menoa kuin viime vuonna.
Nyt olen vanhempi ja viisaampi. Ainakin vanhempi. Sekä oikeasti olen tietysti nyt vuoden vanhempi kuin fuksivuoteni alkaessa, että myös se oma oikea ikä tuntuu konkreettisemmalta nyt. Fuksit ovat aina pieniä ja viattomia. Fuksit ovat tavallaan aina muita opiskelijoita "nuorempia" fyysisestä iästään huolimatta. Enää en ole fuksi, joten olen taas ehkä vähän lähempänä omaa fysiologista ikääni. En kuitenkaan mikään täysi vanhus vieläkään (mielestäni kenekään alle 75-vuotiaan ei edes pitäisi käyttä sanaa "vanhus" itsestään - se on vain tyhmää).
Hutuilu (hupituutorointi) on ollut kivaa. Uusiin fukseihin, jotka maanantaina tulivat kouluun, on ollut ihana tutustua tämän viikon aikana. On ollut myös hauska nähdä, miten aktiivisia ja innoissaan kaikki ovat. Meidän fuksit ovat mahtavia! Oman ryhmäni fuksit ovat ainakin tajunneet jo hyvin pienellä kannustuksella mm. Fuksipisteiden keräämisen tärkeyden ja lähtevät innokkaina mukaan kaikkeen. Ja ovat niin ihania. On kiva päästä taas elämään fuksivuotta tavallaan muiden kautta. Olisi hirveän rankkaa joutua itse elämään se uudelleen, koska esimerkiksi tällä viikolla fuksiparat ovat jääneet kovin vähille yöunille. Ei sillä, että itsekään olisi saanut ihan kamalasti nukuttua.
On helpottavaa tietää, että enää ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa kurssikavereihin tutustumiseen ja mahdollisten ystävyyssuhteiden solmimiseen sen lisäksi, että niin koulussa kuin kaupungissakin kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt uusia tutustumisen kohteita ovat tietenkin fuksit, mutta tällä hetkellä mielestäni on ensisijaista tutustua oman hupitutorryhmän fukseihin ja antaa fuksien tutustua toisiinsa. Kyllä sitä lukuvuoden aikana ehtii tustua, ainakin niihin, jotka ovat aktiivisia ja osallistuvat tapahtumiin.
Koen, että tämä vuosi on enemmän sellainen "minun vuoteni", aikaa itselle ja omille jutuille, omalle elämälle. Toinen vuosi tuntuu jotenkin helpommalta kuin fuksivuosi. Ei varmastikaan opintojen suhteen, ainakaan tässä jaksossa (LTT), jossa tunnen olevani suurimman osan ajasta ihan hukassa ja hyvin vieraiden käsitteiden äärellä. Se on kuitenkin helpompi siksi, että kaikki on paljon tutumpaa. Myös suurin osa tulevista tapahtumista on sellaisia, mitä järjestettiin viime vuonnakin, joten tietää mitä on odotettavissa. Nyt tietää, mihin kannattaa mennä ja minkä voi jättää väliin ilman tunnetta, että on jäänyt paitsi jostakin tärkeästä.
Tänä vuonna asiat voi ottaa vakavammin, keskittyä virallisempiin juttuihin ja miettiä mahdollisesti myös sitä tulevaisuutta, vaikka lääkäriura onkin vielä aika kaukana. Tämän vuoden loputtua minä olen jo kandi. Se tuntuu isolta askeleelta. On paljon hienompaa kutsua itseään kandiksi kuin tönkösti lääketieteen opiskelijaksi. Ylipäätään sanalla opiskelija ei ihan hirveästi painoarvoa ole tosi tilanteissa. Kandi sen sijaan on jo jotakin, vaikkakin sitten yleensä ehkä sellainen ei-juuri-mitään-osaava lääkärinalku. Mutta kuitenkin jotakin.
Toinen vuosi on ollut konkreettisesti parempi jo sillä, että en joutunut jonottamaan lippuja eilisiin toogabileisiin, kuten viime vuonna. Fuksiparat laitoimme kuitenkin avajaisbileiden jälkeisenä aamu(yö)nä jonottamaan, vaikka lippuja olisi ollut joka tapauksessa kaikille tarpeeksi, koska se vain on perinne. Mitä olisikaan fuksivuosi ilman toogalippujen jonotusta? Tällä kertaa toogabileet eivät myöskään stressaneet yhtään samalla tavalla kuin viime vuonna, kun en yhtään tiennyt mitä oli odotettavissa tai osaisinko edes sitoa päälleni lakanan toogaksi.
Samaa stressittömyyttä odotan myös loppuvuodelta. En aio tänä vuonna ottaa itselleni sellaista työtehtävätaakkaa kuin viimeksi, enkä aio rampata kaiken maailman kissanristiäisissä. Aion panostaa jo luotuihin kaverisuhteisiin ja tutustua fukseihin. Toivon myös uusien tutorryhmien antavan tilaisuuden tutustua paremmin niihin omiin kurssikavereihin, joihin ei vielä viime vuoden aikana tullut kovin hyvin tutustuttua. Tämä vuosi tulee varmaan olemaan tasaisempi, rauhallisempi, vakavampi, mutta kuitenkin omalla tavallaan ihan yhtä kiva kuin viimekin vuosi. Kyllä sitä pitää osata nauttia rauhasta ja pitkistä yöunistakin.
Saa nähdä, miten käy. Yleensä on ollut aivan sama mitä lupailen tai sanon, samalla lailla koen tarvetta työntää lusikkani joka soppaan ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi sinne ja tänne. Toivottavastikuitenkin nyt kakkosella osaan hillitä itseäni vähän paremmin kuin viimeksi. Ainakaan nyt ei enää motivaattorina toimi se, että lääkiksen fuksivuosi koetaan vain kerran!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti