Vielä viimeinen rutistus

Meillä alkoi tänään tenttiviikko, mikä tarkoittaa sitä, että nyt viimeistään pitäisi yrittää sisäistää koko aineenvaihdunnan kauneus (vai kauheus?). Viime viikon lopulla järjestetyssä seminaarissa, jossa kävimme läpi erilaisia jaksoon liittyviä asioita väittämien ja  pohdintatehtävien muodossa, tunsin olevani aika hyvin perillä kaikesta. En ehkä jokaisesta yksityiskohdasta, mutta kuitenkin siitä kokonaiskuvasta. Itse asiassa olo oli aika varma ja hyvä koko jakson suhteen. Mutta kuten yleensäkin, kyllä todellisuus jollakin tapaa aika vetää alas sieltä pilven päältä haaveilemasta... nyt kun katson viime vuosien tenttikysymyksiä, alkaa taas olo olla sellainen, että edessä tulee olemaan ensimmäinen hylätty.

Toivon kuitenkin, ettei näin käy, ja aion nyt nähdä vaivaa tämän kertailun eteen, niin että saavutan uudelleen sellaisen itsevarmuuden ja osaamisen tunteen. En halua enää koskaan jauhaa tänne blogiin aineenvaihduntajaksoahdistuksesta. Olisi niin paljon mukavampi kirjoittaa jostain kivasta tai opiskelun herättämistä innostuksen ja uuden oppimisen ilon tunteista. Tyhjästä on kuitenkin todella paha nyhjäistä, koska tämä jakso ei ole missään mielessä ollut niitä omia lemppareitani. Tämä jakso on saanut monta kertaa oikeasti miettimään, että tätäkö minä todella halusin? Tätäkö varten tuhlasin puoli vuotta elämästäni pääsykoekirjoja läpi rämpimällä ja siirryin mukavasta työssäkäyvän ihmisen varallisuudesta opiskelijaelämän köyhyyteen?

Oli tässä jaksossa kuitenkin muutama kivakin juttu; ensinnäkin pääsin tutkimaan onko minulla laktoosi-intoleranssi kun teimme itsellemme laktoosi- tai glukoosirasituskokeen. Toisessa harjoitustyössä taas pääsin harrastamaan pipetointia, josta jollakin ihmeellisellä tavalla on tullut yksi lempiasioistani labratöissä. Laktaattidehydrogenaasientsyymin aktiivisuuden tutkiminen plasma- ja murskattuja verisoluja sisältävistä näytteistä oli kyllä oikeasti aika mielenkiintoista. Etenkin kun työelämässä vastaan on tullut verikokeiden tuloksia, joissa myös LD-tasoissa on ollut jotakin poikkeavaa. Uskon, että tulevaisuudessa tulen sairaanhoitajanakin kiinnittämään tällaisiin asioihin enemmän huomiota kuin ennen kun en edes tarkalleen tiennyt, miksi joitakin asioita tutkitaan.

Uskon, että etenkin ensi jakson asioista tulee olemaan paljonkin hyötyä niin omassa elämässä, sairaanhoitajan työssä kuin sitten lääkärinäkin. Ensi jakso meillä on Liikkuminen, johon kuuluu liikkumiselimistön anatomian opiskelu (eli siis kehon kaikki luut ja lihakset, ligamentit ja joiltakin osin myös hermot ja verisuonitus). Lisäksi opiskelemme nivelten rakennetta ja tutkimista (joka minua erityisesti erinäisten omakohtaisten liikuntavammojen vuoksi kiinnostaa), luun histologista rakennetta ja kaikkea muutakin mielenkiintoista. Opiskelu tulee olemaan varmasti aika rankkaa, koska anatomiaa ei oikein voi opiskella muuten kuin ulkoa. Meillä onkin lähes 100-sivuinen harjoitustyövihko ja monisteet siihen päälle "kotitehtäviksi" niinä aikoina kun varsinaista opetusta ei ole. En tiedä millaisia ensi jakson tutorkeissit ja niiden oppimistavoitteet tulevat olemaan, mutta ainakin tähän asti nekin ovat "vapaa-ajalla" teettäneet aivan hirveästi työtä, joten en odota ensi jakson olevan missään mielessä kevyt.

Onneksi nyt ei enää ole ihan samanlaista hinkua osallistua joka asiaan ja kaikkiin bileisiin, kun syksyllä oli. Siihen varmaan on vaikuttanut oman kaveripiirin muodostuminen, ei enää ole samanlaista tarvetta päästä tutustumaan kaikkiin. Eli opiskelullekin toivottavasti löytyy nyt paremmin aikaa!

Kun aineenvaihduntaviidakossa kaikki on kytkeytynyt yhteen, niin suunnistamisen pitäisi olla aika selkeää, eikö?
Kuvan lähde.