lauantai 6. helmikuuta 2016

Katse kohti tulevaa

Kaikesta synkistelystäni huolimatta aineenvaihdunnan jaksotentti ei mennyt (ainakaan toivottavasti) ihan penkin alle. Tentti oli itse asiassa ihan kiva, tehtävät soveltavia ja isoja kokonaisuuksia kattavia ja luulen pärjänneeni ihan hyvin. Läpi pitäisi ainakin päästä, ellen nyt ole tehnyt jotain ihan mullistavia virheitä huomaamattani. Hieman kyllä harmittaa kun omasta osaamisestani innostuneena ja sanoja vain paperille sen kummemmin miettimättä vuodattaessani kirjoitin tenttiin "NADH" enkä "NADPH" kun kysyttiin pentoosifosfaattireitin mielekkyyttä. Yksi pieni P-kirjain, mutta oikeasti aika merkittävä virhe. Noh, eipä tuo mitään. Ei sen siihen pitäisi kaatua.

Olo on huojentunut, kun ei tarvitse uuden jakson alkaessa enää miettiä näitä kamalia aineenvaihduntareittejä tai muistella entsyymejä, joita en tule koskaan myöhemmin varmasti ilman kirjan sivujen selaamista muistamaan. Toisaalta taas jossain sisimmässäni kuiskuttelee kuitenkin jokin pieni ääni, jonka mielestä tentti ei ole voinut mennä hyvin jos sen jälkeen on itsevarma olo. Osa minua alkaa uskoa sitä ääntä ja ajattelee, että niinpä... jos pääsykoe tuntuu menneen hyvin, niin silloin ei ainakaan pääse sisään. Se saa minut muistelemaan itseäni viime keväänä: pääsykokeen jälkeen oli ihan hyvä ja varma olo, mutta sitten omaa pistearviota tehdessä kaikki vain romahti kun totesin, että en todellakaan vastannut kysymyksiin oikein, enkä varmasti saa tarpeeksi pisteitä kasaan sisäänpäästäkseni. Sitten taas ajatukset palautuvat oikeille raiteille ja havahdun siihen todellisuuteen, että riittiväthän ne pisteet! Kyllä se itsevarma ja hyvä olo sen pääsykokeen jälkeen oli ihan aiheellista. Minä pääsin lääkikseen. Miksen siis nyt voisi tuntea oloani hyväksi tentin jälkeen? Kyllä se varmaan jostain omasta osaamisesta sittenkin kertoo. Miksei kertoisi?

Eiköhän siis ole aika vain suunnata katse nyt tulevaan Liikkuminen -jaksoon, jonka puitteissa pääsemme oikein huolella pänttäämään latinaa ja anatomiaa. Suurin osa kurssikavereistani pääsee tai joutuu (miten sen nyt haluaa ajatella) myös ensimmäistä kertaa kosketuksiin kuoleman kanssa, kun anatomiaa opiskellessamme saamme/joudumme dissektoimaan vainajia. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että on todella tärkeää oppimisen kannalta tutkia ihmisen elimistöä ihan oikeasta ruumiista ja nimenomaan itse omin käsin toimenpiteitä suorittamalla. En odota innolla varsinaisesti sitä, että pääsemme leikkelemään ruumiita, mutta silti otan hyvin kiitollisena vastaan niiden ihmisten lahjan, jotka ovat itsensä kuolemansa jälkeen lääketieteelle testamentanneet. Olen sairaanhoitajaopintojeni aikana nähnyt ruumiinavauksen, eikä se varsinaisesti mikään kovin miellyttävä kokemus ollut. Ikimuistoinen kylläkin, ja opettavainen. Olen myös ollut paljon tekemisissä kuoleman kanssa työelämässä; olen todistanut kuolevan potilaan viimeisiä hetkiä tämän vierellä ja pukenut vainajia valkoisiin. Olen kohdannut kuolemaa myös omassa elämässäni. Se ei siis ole minulle mitenkään vieras asia. Tulevat dissektiot eivät ehkä tämän vuoksi mitenkään pelota minua, mutta herättävät ajatuksia kylläkin. Vaikka kuoleman läsnäoloon onkin jossain määrin jo tottunut ja siihen suhtautuu nykyisin luonnollisena osana elämää, niin en usko sen koskaan muuttuvan arkipäiväiseksi asiaksi kuitenkaan.

Uskon tulevan jakson olevan rankka, mutta myös antoisa ja mielenkiintoinen. Tykkään siitä, että meillä on paljon käytännön harjoituksia, siis noiden dissektioiden lisäksi. Ilmeisesti tutkimme toistemme niveliä ja muutenkin liikkumiselimistön anatomiaa. Meillä on myös paljon tehtävämonisteita opiskelua helpottamassa. Itse opin ainakin paremmin tehtäviä tekemällä kuin kirjaa lukemalla. Hankin jopa anatomian värityskirjan, jonka kanssa kevätillat tulevat varmasti kulumaan mukavasti...



Maanantaita odotellessa. Tai miksen aloittaisi väritysprojektia jo tänään?

2 kommenttia:

  1. Muutaman päivän aikana olen lukenut blogisi läpi. Onnea opintoihin :)
    Itse olen haaveillut lääkärin ammatista lapsesta asti. Lukion jälkeen ajattelin ettei minusta ole yliopistoon. Biletin lukioajan,joten silloisilla todistuksilla ei hurrata. Kävin kuitenkin pitkänmatikan,fyssan ja kemman,koska ne oli helppoja :D ei tarvinnut päntätä.
    Opiskelin sairaanhoitajaksi,koska en muuta ammattia keksinyt. Aina kuitenkin se lääkärin ammatti painoi jossaun takaraivossa. Ostin jopa Galenoksen,että nythän minä haen. Taas asia jäi jonnekin mielen syövereihin. Lähinnä kai se,että en minä kuitenkaan pääse.
    Ajatus sai taas uutta pontta,kun mieheni kysyi miksen lähtisi opiskelemaan lääkäriksi. Hän sai kommenttiinsa räkäisen naurun "ai mää vai" Nyt tuota asiaa pohtineena mietin,että niin miksi en yrittäisi. Jos nyt opiskelisi lukion fysiikan,kemian ja biologian,niin olisikihan mahdollisuuksia pärjätä 2017 pääsykokeissa....
    Itselläni ikää 7 vuotta enemmän kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea ja istumalihaksia tässä kyllä tarvitaan. Eli ei se pänttäys tosiaan lopu kun pääsykokeesta suoriutuu.. :)

      Mun mielestä välttämättä ei ole niin merkitystä, millainen opiskelija on joskus aikaisemmassa elämässä ollut, jos oikeasti nyt on kiinnostunut opiskelusta. Luonnontieteellinen osaaminen kertoo kyllä ehkä siitä, että osaat ainakin ajatella loogisesti, mitä lääkärin työssä kyllä tarvitaan. Ja varmaan sh-uralla olet muitakin taitoja ja tietämystä hankkinut. Mutta kyllä tämä koulutus on aikamoista lukemista ja pänttäämistä, että jos se ei vieläkään kiehdo niin sitten en suosittele! Se laskeminen ja kemia ja fysiikka loppuu kyllä siihen pääsykoekevääseen ihan täysin.

      Mutta en tarkoita nyt, ettei kannattaisi hakea tai ettet pärjäisi! Jos yhtään siis opiskelu (muukin kuin laskeminen) kiinnostaa, niin ihan varmasti kannattaa yrittää ainakin! Ja mä ainakin uskon, ettei kukaan ole liian tyhmä lääkikseen. Liian laiska voi olla, tai voi olla olematta kiinnostunut siitä.. mutta ei oikeasti tarvitse olla mikään yliälykäs yksilö pääsykokeissa pärjätäkseen. (En olisi itse kyllä uskonut viime keväänä, jos joku olisi mulle näitä asioita sanonut, että en tuomitse, vaikkei joku uskoisikaan...)

      Mun kavereista moni on sellaisia, jotka on tienneet jo lukion alusta asti, että lääkis on juuri se, mihin he haluavat opiskelemaan. Nämä tyypit on käyneet sen ma-fy-ke-bi-polun jo lukiossa. Sitten on meitä, jotka ovat tienneet vasta myöhemmin haluavansa lääkäreiksi ja opiskelleet fysiikan ja kemian itsekseen/iltalukiossa lukion jälkeen. Ei se kovin harvinaista siis loppupeleissä edes ole. Eli ihan varmasti voit pärjätä 2017 jos luet itseksesi fy-ke-bi:n! Mutta mikset hakisi jo tänä keväänä? Pääsykokeet ovat tärkeää harjoitusta etenkin sen tilanteen takia, joten ei sitä kannata jättää käyttämättä, jos tietää lääkikseen kuitenkin haluavansa. Et menetä siinä ainakaan mitään :)

      Ja hei, ikä ei oikeasti ole niin iso asia kuin mitä voisi kuvitella. On meidänkin vuosikurssilla vielä sua vanhempia tyyppejä. He eivät välttämättä ole mukana kaikessa opiskelujen ulkopuolisessa toiminnassa, mutta sekin on ihan oma valinta.

      Tsemppiä! :)

      Poista