Rauhalliset koti-illat

Nyt taitaa ensimmistä kertaa lääkisurani aikana ikä alkaa painaa, tai jonkinlainen mummovaihde on ainakin löytynyt, kun jätin vapaaehtoisesti menemättä tapahtumaan, johon lähes kaikki kaverini ovat innoissaan menossa. Eikä huomenna edes ole mikään aikainen herätys. Kandiseuramme klubilla juhlitaan tänään pikkupääsiäistä, mutta minä istun kotona ja (toivottavasti) luen tehokkaana selän anatomiaa huomista ryhmätyötä varten.

Toisaalta juuri nyt ei kyllä anatomian lukeminen niin kamalasti kiinnostaisi, vaan voisi jopa tehdä mieli osallistua beerbong-turnaukseen (joka ainoana tarjollaolevana ohjelmanumerona tämäniltaisissa kekkereissä ei juuri houkutellut niihin osallistumaan). Olen nimittäin viimeisen kahden viikon aikana ollut enemmän tai vähemmän flunssassa/toipilaana, jonka seurauksena viimeksi olen urheillut yli viikko sitten, ja tämänkin viikon tanssitreenit ovat jääneet väliin. Kunto ei anna periksi nousta edes kolmea rappusväliä ilman hirveää hengenahdistusta ja läähätystä, ja yöt menevät yskiessä.

Rauhallisia koti-iltoja on siis viime päivinä saatu viettää oikein olan takaa. Eilenkin jäivät kurssikavereideni tuparit kokematta, mikä kyllä harmitti suuresti. Mutta näillä mennään ja toivottavasti viikonloppuna olen jo kunnossa. Lauantaina nimittäin on luvassa oikein tehotreenit tanssin osalta kun näytelmäkerhomme porukka, oikeastaan lähes kaikki kevään projektiin osallistuvat, viettää mökkiviikonloppua, joka ei suinkaan ainakaan omalta osaltani ole mitään lepäilyä ja rentoa hengausta takkatulen ääressä, vaan kaikkien tanssien tunnin pituisia treenejä ja koko setin läpivientiä. Minähän innokkaana fuksina nimittäin ilmoittauduin halukkaaksi osallistumaan lähes jokaiseen tarjolla olleeseen tanssiin, minkä seurauksena treenejäkin on viikossa ollut ihan kiitettävästi.

Fuksi-innokkuus osallistua ihan kaikkeen on kyllä ehkä nyt vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin vähän laantunut. Kun ei ole enää samanlaista tarvetta tutustua ihan kaikkiin (koska tuntee jo lähes kaikki), ja kun lähes kaikissa tapahtumissa pyörii sama aktiiviporukka ja tutut naamat, niin ei niihin välttämättä ole sellaista hinkua osallistua. Toki kavereita on kiva nähdä ja tuttujen kanssa on kiva viettää aikaa, mutta aluksi ehkä suurin motiivini osallistua tapahtumiin oli uusiin ihmisiin tutustuminen. Lisäksi tietysti vapaa-aikaa rajoittavat nyt tanssitreenit ja käynnissä olevan jakson työmäärä. Ja onhan se ihan mukavaa välillä ottaa ihan rauhallisesti ja viettää ilta katsomalla vaikka Greyn anatomiaa...

Liikkumisjakso on työmäärästään huolimatta edelleen hyvin mielenkiintoinen. Jaksoon on sisältynyt jo mielenkiintoisia ryhmätöitä (tänään tutkimme mm. polven nivelsiteitä) ja yksi elämäni parhaimmista luennoista selän kliinisestä anatomiasta. Kaikki kliinistä työtä sivuavat asiat ovat mielekkyysasteella lähellä sataa verrattuna esimerkiksi aineenvaihdunnajakson ureasyklin välivaiheisiin. Toki tähän väliin on nyt pakko huomauttaa, että vastikää olin tilaisuudessa, jossa keskusteltiin harvinaisista aineenvaihduntasairauksista, ja kun siellä mainittiin näissä sairauksissa esimerkiksi puutokset CPS1-entsyymissä tai glykogeenin kertymäsairaudet, olin ihan täpinöissäni kun oikeasti tajusin mistä puhuttiin. Kiitos aineenvaihduntajakson! (Jonka tentti muuten meni läpi ja aika hyvin pistein!)

Tänään siis on tiedossa rauhallinen koti-ilta anatomian parissa, ja siitä pitäisi olla kiitollinen eikä harmitella tylsyyttä. Nyt kun on kerrankin aikaa tehdä asiat kunnolla ja piirrellä niitä anatomisia rakenteita, niin tilaisuus pitäisi ottaa avosylin vastaan. On kuitenkin ehkä jokin ihmisyysgeeni, joka ohjaa lykkäämään asioita viime tinkaan, lähelle deadlinea, tai hidastelemaan kun aikaa työn tekoon olisi runsaasti. Uskon ainakin itse omaavani tällaisen piirteen. Toimin paremmin pienen paineen alla, työskentelen tehokkaammin jos on vähän kiire. Jos olisin illalla menossa viettämään aikaa kavereideni kanssa, niin varmasti nyt käyttäisin jokaisen hetken huolella hyväkseni anatomiaa opiskellen, enkä kirjoittaisi tätäkään blogia ja vetelehtisi kahvikuppi kädessä kotona keittiöstä sohvalle ja takaisin.

Siksi en usko, että esimerkiksi pääsykokeisiin lukeminenkaan on tehokasta, jos painaa 12-tunnin päivää! Älkää siis hyvät ihmiset rehkikö itseänne uuvuksiin, vaan antakaa aivojenne välillä levätäkin. Keksikää mukavaa tekemistä lukemisen rinnalle päivän täytteeksi. Menkää kaverin kanssa teelle ja puhukaa jostain muusta kuin opiskelusta. Elämässä pitää olla muutakin. Tai viettäkää rauhallisia koti-iltoja, mutta ei kirjojen parissa.

Ihanaisen ystäväni NP:n keittämää kukkateetä.