Liikkumisjakso tuntuu edelleen todella mielenkiintoiselta! Voin kyllä ihan tosissani sanoa, että jakso on tähänastisen lääkisurani paras ja opettavaisin. Harjoitustöitä on paljon, mikä on ihan hyväkin kun jakson pääpaino on anatomian opiskelussa. Pienryhmässä hermojen ja verisuonten läpikäynti on huomattavasti helpompaa kuin isoissa luentosaleissa massaluennoilla kamalassa kiireessä.
En usko, että olen luennoilta oppinut oikeastaan tässä jaksossa juuri mitään. Toki ne ovat mielenkiintoisia ja kyllä siellä kärryillä pysyy, jos on aiheeseen tutustunut etukäteen. Mutta jos esimerkiksi käden anatomia on vielä lukematta (kuten minulla alkuviikosta oli), koko luento meni melkeinpä toisesta korvasta ulos samaa vauhtia kun diat vaihtuivat. On kuitenkin aina mielenkiintoista kuulla luennoitsijan kertomia kliinisiä esimerkkejä ja ehkä niiden avulla hahmottaa paremmin mikä on tärkeää.
Sen sijaan tosiaan pienemmissä ryhmissä läpikäydyt asiat ovat jääneet mieleen. Olemme katselleet ja kosketelleet sekä luurankoja että toisiamme, tutkineet lihaksia ja palpoineet erilaisia ihon läpi tunnusteltavissa olevia kyhmyjä mm. polvista ja olkapäistämme. Kaikkein kivoimpia ovat olleet ne harjoitustyöt, joissa olemme tutkineet nivelten toimintaa. Olemme käyneet läpi lonkka-, polvi- ja olkanivelen tutkimista ja tästä innostuneena viime viikonloppuna äidin luona käydessä ja vanhoja kavereita tavatessani tutkin jokaisen vastaantulevan kiertäjäkalvosinlihasten toimintaa. Kaikki vähänkään kliinistä työtä läheltä liippaava on meille lääkärinaluille kuin karkkia pikkulapsille.
Harjoitustöihin on kuulunut edellämainittujen lisäksi suturointia, sidontaharjoituksia ja ENMG. Viimeksi mainittu harjoitustyö oli juuri tänään, ja minun tutorryhmäni pääsee harjoittelemaan vammojen sidontaa huomenna. Suturointia meillä oli viime viikon lopulla, ja olemme kavereideni kanssa sen jälkeen käyneet lähes joka päivä katsomassa, pääsisikö kliinisten taitojen laboratorioon harjoittelemaan lisää. Tänään vihdoin pääsimme.
Monet opiskelukaverini ovat luulleet, että olen suturoinut ennenkin. Ei siksi, että olisin niin taitava, vaan ehkä on olemassa jokin harhaluulo, että hoitajat tikkaavat myös. Näin ei asia tosiaankaan ole, vaikka ehkä joskus hoitajiakin on opetettu ompelemaan. Itse en kuitenkaan koskaan ollut knoppeja saanut mihinkään harjoitella, toki vierestä on tullut katseltua monestikin lääkäreiden työskentelyä. Ja ompeleiden poisto on tietenkin tuttua hommaa.
Nyt kun noita tärkeitä kädentaitoja vihdoin pääsi harjoittelemaan, tykkäsin suturoimisesta oikein kovasti! Ehkä syynä oli myös jonkinlainen oma aivopesu siihen, että näitä pitää osata tehdä hyvin ja taidokkaasti, nopeasti ja tarkasti, koska todennäköisesti suuntaan jollekin operatiiviselle alalle. Ja vaikken suuntaisikaan, jokainen lääkäri pääsee varmasti haavoja ompelemaan uransa aikana. Suturoiminen ei ollut niin vaikeaa kuin olin odottanut, mutta kyllä huomasi, ettei se myöskään ollut niin helppoa kuin miltä jotkut kokeneet tekijät saavat sen näyttämään. Varmasti myös oikean, liikkuvan potilaan ja aivan erilaista materiaalia olevan ihon ompeleminen on todella erilaista kuin meidän harjoituspatjamme...
Tämänpäiväinen ENMG (elektroneuromyografia) eli hermoratatutkimus oli myös hauska ja mielenkiintoinen. Harjoitustyö oli oikeastaan kokonaan kliinistä asiaa, kuten ohjaajammekin sanoi. Pääpaino oli niissä rakenteissa, jotka ovat kliinisesti tärkeitä. Tänään emme opetelleet asioita varsinaisesti tenttiä, vaan elämää ja tulevaa uraamme varten. Toki tentti meillä tällä hetkellä on tähtäimessä ja harjoitustyöstä oli kyllä apua sitä ajatellen.
Harjoitustyössä annoimme siis toisillemme sähköä hermon kulkualueelle, jolloin esimerkiksi käsivarren radiaalihermoa (värttinähermo) stimuloimalla etusormi liikkui ja "sähkötys"mäistä tunnetta tuntui peukalon ja etusormen kämmenselän puolella. Fibulan (eli pohjeluun) pään tienoilta löytyi taas pernoneushermo, jota ärsyttämällä "potilaan" jalka nytkähteli (sivusuunnassa). Tutkimme kaikki kyynärvarren alueella kulkevat hermot (ulnaris, radialis ja medialis) sekä polvitaipeen ja nilkan alueelta iskiashermosta haarautuvien sääri- ja pohjehermojen kulkua ja niiden hermottamia alueita.
Kaikki halukkaat saivat olla harjoituksessa sekä lääkäreitä että potilaita, ja molemmat roolit olivat melkein yhtä opettavaisia. Hermojen löytäminen oli joskus aika vaikeaa ja vastetta ei aina tullut, vaikka koekaniini sanoikin tuntevansa sähköä siellä missä sen kuuluikin tuntua. Potilaana oleminen oli aluksi aika pelottavaa, kun ei tiennyt miltä hermon sähköstimulaatio tuntuisi. Jokainen on varmaan saanut sähköiskuja esimerkiksi hissin painikkeesta tai ovenkahvaa koskemalla. Ei se sen kummemmalta oikeastaan tuntunut (paitsi että tässä harjoituksessa impulsseja tuli jatkuvasti). Tunne oli jokseenkin epämiellyttävä, mutta ei varsinaisesti kivulias. Oli kyllä omituista katsella omaa nykivää kättä, kun itse ei ollut liikkeen aiheuttaja.
Jakso on nyt edennyt yli puolenvälin ja edessä ovat vielä ne paljonpuhutut dissektiot ja huominen sidontaharjoitus. Vammojen ja haavojen sitomista olen itsekin jonkin verran harrastanut sekä urani aikana että omien urheiluvammojeni osalta, niin mitään kovin erikoista ei varmaan ole huomenna luvassa. Dissektioista en kuitenkaan varmaan tähän blogiin paljoa kirjoittele, kun siinä kyse on tavallaan kuitenkin oikeista potilaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti