Tässä minä taas tuskastelen jakson aikana kertyneiden luentomuistiinpanojen ja omien töherrysteni äärellä sitä, miten toisaalta tentti on ylihuomenna liian pian ja miten toisaalta sen toivoisi olevan jo tänään, jotta loppuisi tämä stressi. En tosiaankaan jaksaisi enää lukea.
Olen melko varma, etten osaa asioita vielä niin hyvin kuin pitäisi, enkä luota omiin kykyihini niin paljoa, että voisin uskoa tentin menevän läpi. Toivossa on kuitenkin toistaiseksi vielä hyvä elää. Tenttipaniikkia lietsotaan myös ainakin kolmessa puhelimeni whatsapp-keskustelussa, eivätkä ne ollenkaan auta asiaa omalla kohdallani. Tänään eksyin myös kirjastolle lukemaan (koska työpöytä on niin paljon parempi kuin omani), vaikkein siitä yleensä tykkää. Kun ympärillä on muita ihmisiä, jotka opiskelevat samoja asioita samaa tenttiä varten, sitä väkisinkin vertaa itseään muihin. Juuri nyt se ei samalla lailla haittaa kuin viime keväänä kun muut hakijat olivat kilpailijoitani. Mutta silti sitä miettii, pitäisikö osata asiat vielä paremmin tai eri tavalla kun joku muu on keskittynyt ihan eri aihealueeseen kuin itse.
En tiedä omaavatko jotkut kaverini jotain yliluonnollisia aivoja, joihin mahtuu tietoa kaikkia pikkuyksityiskohtia myöten, vai olenko vain itse sen verran harjaantunut opiskelija ja kokemuksen muovaama yksilö, etten ainakaan itse jaksa panostaa samalla tavalla kaikkien pikkuasioiden opiskeluun kuin ehkä joku toinen. Pääsykokeita varten sitä luki aivan kaiken ja yritti muistaa yksityiskohtiakin ulkoa, koska pääsykoe kuitenkin voi olla sillä lailla kettumainen, että siinä voidaan kysyä mitä tahansa (esimerkiksi suotyyppejä... -_-). Nyt minun mielestäni meitä ei kuitenkaan pitäisi ohjata opiskelemaan kaikkia mahdollisia solun proteiineja ja yksityiskohtia, joista ensi syksynä päässämme ei ole minkäänlaista muistijälkeä.
Voin myöntää jo nyt unohtaneeni aika paljon solujakson asioista. Solujakson, joka meillä oli puoli vuotta sitten. En ole unohtanut niitä asioita, jotka ovat tässä opiskelujen aikana kertaantuneet, vaan juurikin ne pikkuisen yksityiskohdat, proteiinirakenteet ja toisiolähetit. Mitä järkeä siis on päntätä päähänsä asioita, joista ei kuitenkaan tentin jälkeen muista mitään?
Olen yrittänyt muillekin selventää ajattelutapaani tämän suhteen. En koe mitenkään järkeväksi ajankäytön tai oman jaksamisen kannalta opiskella asioita, joita ei usko muistavansa enää tentin jälkeen - saati sitten tulevaisuudessa tarvitsevansa. Toivon, että myös tentin laatijat ovat sen verran järkeviä, että kysyvät asioita, joilla on jotain merkitystä. Kuitenkin sitä pitäisi ihan oikeasti opiskella elämää, ei koulua varten. Vaikkei lääkis mikään ammattikoulu varsinaisesti olekaan, opiskelemme ammattia varten. Tenttituloksilla ei oikeasti ole mitään väliä. Emme saa arvosanoja, jotka määrittelevät joskus sen, mihin yliopistoon pääsemme opiskelemaan tai joilla yritämme saada stipendejä tai kilpailla kavereiden kanssa.
Oppimisella tietysti on väliä, niillä tiedoilla, joita keräämme. Opiskelussa pitäisi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat tulevaisuuden kannalta merkityksellisiä, niihin asioihin, jotka varmasti muistamme vielä tulevaisuudessa. Emme me mitään tärkeitäkään asioita tule muistamaan, jos ne eivät kertaannu tai jos ei niitä tietoja joudu käyttämään. Mutta se se pointti onkin, pitää opiskella niitä asioita, jotka tulevat vastaan uudelleenkin. Ne ovat hyödyllisiä. Jos et todennäköisesti tule seuraavien vuosien aikana tarvitsemaan tietoa jostakin pikkuisesta yksityiskohdasta, kenties anatomisesta rakenteesta, jotka ei edes ole kaikilla, niin miksi käyttää energiaa sen opiskeluun kun se kohta on kadonnut muististasi?
Siinä mielessä olen taas iloinen siitä, että minulla on kokemusta työelämästä ja aikaisempia opintoja. Tiedän miten opitut asiat häviävät päästä, jos ei niitä koskaan kertaa tai omassa työssä tarvitse. Tiedän myös aika paljon siitä, mikä on oikeasti hyödyllistä tietoa tulevaisuuden kannalta. Se varmaan onkin suurin etu aikaisemmasta koulutuksestani. Ei ehkä niinkään se, mitä olen silloin ennen opiskellut, koska niitä asioita en kuitenkaan enää muista. Vaan se taito keskittyä oleelliseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti