Huh, kiirettä pitää!

Viime viikolla ajattelin kirjoittaa postauksen tyypillisestä kiireviikosta, jollainen oli sillä(kin) hetkellä käsillä. Sen tarkoituksena olisi ollut konkretisoida minun kokemaani (ja usein valittelemaani) kiirettä ja vapaa-ajan puutetta sekä ehkä toimia jonkinlaisena perusteena omille läheisilleni, jotka ihmettelevät kun minulla ei ole koskaan aikaa nähdä. Vaikka näennäisesti kalenteri näyttäisikin tyhjältä, on varsinaista vapaa-aikaa oikeasti nykyään todella vähän. Kiireviikko -postauksen kanssa kävi kuitenkin niin, etten kiireiltäni edes kerennyt kirjoittaa tuota postausta, vaan se odottaa edelleen hyvin keskeneräisenä luonnoksissa, eikä varmaan näe päivänvaloa koskaan.

Kun asiaa vain on ihan liikaa...

Kiireviikkoja on kuitenkin tähän nyt osunut putkeen useita. Kiireviikko minulle tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi kerkeä missään kohtaa löhöämään sohvalla katsomassa tv:tä tai ehdi lukemaan mitään muita kuin koulukirjoja. Eli siis varsinaisesti rentoutumaan. Eikä niitä koulukirjojakaan kerkeä lukea sillä lailla, että kokisi olevansa hyvin perehtynyt aiheeseen. Vaikka hehkutinkin nestejakson ihanaa kliinisyyttä, täytyy myöntää, että tämä jakso on myös sisällöllisesti aivan todella syvällinen ja syvältä. Siis todella mielenkiintoinen, mutta asiaa on kertakaikkiaan liikaa. Aivan liikaa niin, että sen voisi täysin muutamassa hassussa viikossa sisältää.

Eilen meillä oli jakson viimeinen varsinainen koulupäivä ja pohdintaseminaari. Pohdintaseminaaripäivät ovat yleensä jaksojen huipentumia, viimeisiä hetkiä imeä itseensä oppia ja kysellä asiantuntijoilta apua itseään mietityttäviin kysymyksiin. Seminaareja varten saamme jakson alussa kysymyksiä (nyt niitä oli 34), joihin pitää jakson aiheiden tiimoilta osata jotakin vastata ja sitten joku onnekas (tai jotkut onnekaat) pääsee seminaarissa vuorollaan vastaamaan kysymyksiin. Opiskelijakollegat sitten tarvittaessa täydentävät vastauksia ja myös opettajat sanovat omat mielipiteensä tai korjaavat virheellisiä väittämiä.

Asioita pitäisi siis nyt osata jo melko hyvinkin, mutta silti tuntuu, etten ole saanut otetta vielä oikein mistään. Munuaisten ja virtsateiden toiminta ei ollutkaan niin paljoa sitä kivaa urologiaa, minkä koen hallitsevani vaan sitäkin enemmän sisätautista nefrologiaa, erilaisten elektrolyyttihäiriöiden ja happo-emästasapainon pyörittelyä. Tähän jaksoon on sisältynyt varmaan eniten kaikenmaailman kaavioita, jos ei aineenvaihduntaa ja hormonijaksoa lasketa mukaan. Kaavioista minä en pidä. Enkä ihan niin kovasti varnaan sisätaudeistakaan.

Pahinta on varmasti se, että opiskelussa joutuu turvautumaan yhä enemmän ulkoa oppimisen surkeuteen, kun ei ehdi oikeasti pohtia mistä mikäkin johtuu, ja viikon päästä koittava tentti kolkuttelee jo ovella. Vaikka haluankin oppia asiat kunnolla, haluan myös päästä tentistä läpi. Ja tentistä läpipääsyä varten täytyy tällä kertaa varmaan valita se helpompi reitti. Eli ulkoaopettelu. Kai sitä sitten taas jossakin kohtaa ehtii tätäkin tietoa syventämään itsenäisesti...

Wuosijuhlaluennon tarjoiluja

Tällä viikolla tosiaan ilmeisesti monilla oli syysloma (vaan ei tietenkään lääkiksellä), koska meidänkin lukujärjestyksemme näytti aika tyhjältä. Tällä viikolla olisikin ollut oikein hyvin aikaa itsenäiselle opiskelulle, jollen olisi ollut järjestämässä kandiseuramme vuosijuhlaluentoa (ja sen lisäksi järjestänyt itselleni muutakin ohjelmaa illoiksi). Vuosijuhlaluento oli viime tiistaina ja järjestelyihin meni aikaa oikeastaan koko päivä aamusta iltaan (tietysti järkkäilyjä olimme tehneet aika paljon jo aiemminkin). Kaiken kukkuraksi onnistuin vielä sairastumaan maanantai-iltana, joten tiistai menikin sitten lähinnä särkylääkkeiden voimalla. Kaikesta onneksi selviää ja luento onnistui mielestäni oikein hyvin.

Kaikenlainen ylimääräinen touhuaminen ja järkkäily on tosiaankin kuitenkin aika kuormittavaa ja vie aikaa opiskelulta, joka kyllä vaatisi oman aikansa. Varmaan kroppakin on käynyt viime viikkoina niin ylikierroksilla, että vastustuskyky on sen verran matalalla, että sitä sairastuu helpommin. Toisaalta flunssa estää käymästä esimerkiksi jumpissa, mikä vapauttaa aikaa opiskelulle. Tai vapauttaisi, jos jaksaisi lukea yhtään mitään kun päätä särkee ja vain väsyttää. Sairaana ei kyllä ole mitenkään kovin vastaanottavaisessa tai opiskeluoptimaalisessa tilassa.

Olenkin nyt päättänyt (taas kerran), etten ota ensi keväälle mitään ylimärääistä ohjelmaa. Näytelmäkerhomme tietysti hakee kohta taas tanssijoita ja näyttelijöitä ja ties mihin muuhun ryhmään tarvitaan tekijöitä, mutta yritän pysyä tällä kertaa poissa produktiosta. Olen siis nyt käsikirjoittamassa, joten se saanee riittää. Vapaat arki-illat ensi keväänä olisivat ihania! Kun sitä vain osaisi pysyä lujana eikä aina rynnätä joka paikkaan vapaaehtoisena riemusta kiljuen: "joo, minä minä!". Viime vuonna sitä jollakin tapaa osasikin ottaa aikaa itselleen. Toisaalta, kakkosella ei myöskään ollut niin paljoa kaikkea muuta "pakollista". Esimerkiksi ruotsia ja syväreitä. Tai kliinisen anatomian kurssia, jolle ihan vapaavalintaisesti vastikää ilmoittauduin, vaikken yhtäkään opintopistettä enää tarvitse kun vapaavalintaisetkin sain aiempien opintojen vuoksi hyväksiluettua. Toisaalta kaikki mihin on itse vapaaehtoisesti mennyt on yleensä ihan mielekästä.

Mutta kyllä sitä lepoa ja rauhaa joskus kaipaisi. Ehkä ensi joululomalla sitten.

Rauhalliset kynttiläillat kunniaan!