Mahtavan kliininen nestejakso!

Nestejakso on ollut todella kiva tähän asti. Vaikka se onkin etukäteistiedon mukaisesti osoittautunut raskaaksi ja painavaa (KLIINISTÄ!) asiaa sisältäväksi, on se myös todella mielekäs ja mielenkiintoinen. Jakson kliinisyys tuntuu ihanalta ja vihdoinkin on sellainen olo, että opiskelee ihan oikeaa alaa ja lääketiedettä!

Johdantoluennolla meille sanottiinkin, että jos tässä jaksossa viimeistään ei herää opiskeluinnostus, tulisi miettiä, onko oikealla alalla. Minä ainakin todella olen oikealla alalla. Olen tykännyt melkein kaikesta tähän jaksoon liittyvästä. Esimerkiksi eilisellä nestehoito -luennolla yritin imeä itseeni ihan jokaisen anestesialääkärin suusta tulevasta sanasta ja kirjoitin sormet sauhuten seitsemän sivua luentomuistiinpanoja wordilla. Samana päivänä harjoittelimme kanylointia ja tänään tutkimme urologisia potilaita TAYS:ssa.

Nestejaksolla käsitellään elimistön nesteitä ja niiden sisältämiä ioneja, nesteiden vaihduntaa (eli munuaisten toimintaa) ja virtsa-asioita. Harjoitustöitä ja kliinisiä taitoja kertyy mukavasti ja tutorkeissit ovat ainakin tähän asti olleet todella mielenkiintoisia ja hyvin kliinisiä. Tällä hetkellä oppimistavoitteina ovat esimerkiksi virtsaumpi, hydronefroosi (eli suomeksi vesimunuainen), eturauhasen liikakasvu ja virtsaamisrefleksi. Joukossa on siis kolme "diagnoosia", paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Fuksivuoden keväällä ja kakkosella muistaakseni oppimistavoitteisiin saattoi kuulua joku yksittäinen sairaus tai elintoimintojen häiriö, mutta pääosin keissit olivat hyvin paljon perusanatomiaan ja -fysiologiaan painottuvia.

Nyt meille opetetaan nestehoitoa (eli mitä infuusionesteitä tulee antaa milloinkin), virtsateiden katetrointia ja laskimoiden kanylointia. Koin suuria valaistumisen tunteita nestehoito -luennolla kun luennoitsija selitti mitä elimistön nesteitä korvataan milläkin liuoksilla ja mitä tulee antaa kenellekin. Tietysti tiesin suuren osan asioista jo ennestään sairaanhoitajuuteni vuoksi (ja ehkä siksi luentoa olikin helppo seurata), mutta silti monet sh-opintojen opeista olivat unohtuneet ja jäljellä oli lähinnä sellainen käytännön kokemustieto, että Ringeriä annetaan virtsantuloa vauhdittamaan ja vuotavalle potilaalle, mutta jos minun olisi pitänyt selittää eri liuosten elektrolyyttikoostumusta tarkemmin tai natriumin vaikutuksia elimistön nestetasapainossa (tai ylipäätään sitä, mihin eri iv-nesteet kehossa jakautuvat), en olisi päässyt puusta pitkälle.

Katetrointiharjoitustyössä suurin osa oli tietysti tuttua asiaa, mutta kivana lisänä oli myös suprapubisen katetrin laittoharjoitus, jossa siis katetri asetettiin vatsanpeitteiden läpi rakkoon. Kyseinen toimenpide nimittäin on sellainen pienkirurginen toimenpide, johon sairaanhoitaja osallistuu lähinnä avustajana. Siitä minulla itselläni ei siis ollut minkäänlaista aikaisempaa kokemusta ja uusien juttujen harjoittelu on aina ihanaa! Vaikka harjoittelut tietysti tehtiin taas "fantomilla" eli nukella, sai siitä silti jonkinlaista kokemusta puuduttamisesta ja vatsanpeitteiden kerrosten lävistämisestä trokaarilla (eli pitkällä neulamaisella pistimellä, jonka kautta katetrin saa ujutettua rakkoon). Oikean ihmisen kohdalla kaikki toimenpiteet tietysti tuntuvat monin verroin jännittävämmiltä.

Kanylointityö jännitti taas ennalta todella paljon. Olen tosiaan kanyloinut paljon urani aikana ja jopa tykkään siitä. En kuitenkaan tykkää työskennellä "valvovan silmän" alla ja myös se, että muilla mahdollisesti on jotain ennakko-odotuksia minun osaamistasostani luo aivan erilaisia paineita suoritukseen. Niinpä sitten puhkaisinkin kaverini ensimmäisen suonen ja sain kanyylin laitettua vasta toisella yrityksellä. Kaverini teki saman minulle, joten piikittelyt onneksi menivät tasan :) Täytyy kuitenkin varmaan totutella olemaan toisten arvioitavana ja suoriutumaan erilaisista toimenpiteistä niin, että kriittiset silmät tarkkailevat vierestä. Sekin kai kuuluu niihin haasteisiin, mitä minulla on tässä lääkäriurallani edessä.

Tänään kävimme haastattelemassa potilaita urologian osastolla TAYS:ssa. Sairaalaan on aina mukava mennä ja kyllä se valkoisen takin päälle pukeminen on edelleen jotenkin kutkuttavan jännittävää. Ihan hassua, mutta toisaalta kivaa saada pienistä asioista iloa. Potilaat ovat aina myös todella mukavia ja suhtautuvat ihanan vastaanottavaisesti opiskelijoihin. Kliiniset opettajat ja professorit osaavat yleensä myös oikeasti opettaa ja tuntui, että tänäänkin päähän jäi todella paljon tietoa ja käteen paljon enemmän kuin vain kuittaus ryhmätyökorttiin.

Fiilikset ovat siis todella positiiviset tällä hetkellä ja olen iloinen tästä jaksosta sekä kolmosvuodesta ja lääkisopinnoista. Opiskelu on rankkaa, mutta mukavaa.
Niin, ja ennaltaehkäisyn tentti meni läpi!