En tiedä, olenko paljoakaan tullut vielä kirjoitelleeksi kolmannen vuoden sujumisesta muuta kuin ruotsin osalta. Ruotsi nyt on varmaan tällä hetkellä kuitenkin sellainen eniten tunteita herättävä asia. Mutta on elämässäni meneillään paljon muutakin kuin ruotsin opiskelu tai mieleen palauttelu!
Kolmosen ensimmäinen jakso on Ennaltaehkäisy, kuten varmaan aiemmin kerroinkin. Odotin jaksolta nimen perusteella jotenkin paljon enemmän. Odotin ensinnäkin, että rokoteasioita käsiteltäisiin monella luennolla, koska ne ovat se asia, joka ensimmäisenä itselleni ainakin tulee ennaltaehkäisystä mieleen. Rokotteet ovat myös sellainen asia, johon lääkärinä varmaan törmää usein. Perusterveydenhuollon lääkärit kun tekevät esimerkiksi neuvolavastaanottoa, jolloin rokoteasiat ovat erittäinkin ajankohtaisia pieniä lapsia hoitaessa. Rokotteet ovat myös jatkuvasti sellainen kuuma puheenaihe, että on erittäin hyödyllistä lääkärinä osata kertoa puolueettomia faktoja ja myös ymmärtää miksi jotkut ihmiset vastustavat rokotteita. Yleensähän vastustus johtuu tietämättömyydestä ja silloin tarvitaan ammattilaista, joka osaa vastata vanhempien mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Rokotteet ovat kuitenkin olleet hyvin pieni (jokseenkin tarpeellinen ja minullekin aika uutta oppia sisältävä) kokonaisuus jakson alkupuolella. Niitä käsiteltiin yhdellä luennolla ja yhdessä tutorkeississä. Onneksi sentään sen verran. Sen sijaan tämä jakso on ollut aika paljon sellaista liibalaaba -asiaa, jonka "opiskeluun" en itse ainakaan olisi tarvinnut tutortavoitteita tai luentoja. Pidän liibalaaba -asioina sellaisia "oppeja", jotka ovat itsestäänselvyyksiä ihmisille, joilla on minkäänlaista koulutusta tai yleistietoa tai elämänkokemusta. Tai no, ehkä monet asiat ovat itsestäänselvyyksiä minulle siksi, että olen terveydenhuoltoalalla ollut jo jonkin aikaa...
Monet jakson sisältämät teemat ovat meille myös jo tähänastisten opintojen aikana tulleet tutuiksi. Tiedämme, mitä kuuluu ravintosuosituksiin tai miten liikunta edistää terveyttä, tiedämme tupakoinnin ja alkoholin terveyshaitoista, osaamme puhua potilaalle kuin ihmiselle ja varmasti jokainen järkevä ymmärtää, että sairauksien kustannukset pienenevät, jos koko sairauksien synty ehkäistään. Lisäksi sellaiset asiat, joita nyt ehkä opiskelemme koulujen terveystarkastuksien sisällöistä tai rokoteohjelmasta, eivät varmasti jää päähämme pysyvästi, vaan ne pitää tarpeen tullen sitten tarkistaa.
On tässä jaksossa kyllä toisaalta ollut tosi paljon hyödyllistäkin sisältöä. Parhaana tähän asti olen kokenut gynekologin pitämän ryhmätyön, jossa harjoittelimme gynekologisen statuksen tekoa (eli potilaan tutkimista) sekä papa -näytteen ottoa. Harjoituskappaleina olivat tietysti fantomit eli "mallinuket" tai tässä tapauksessa pelkkä naisen alapään malli. Harjoitustyössä kuitenkin pääsi tekemään jotain konkreettista ja toisaalta sen pitäjä oli ihan huippuopettaja! Jos koko lääkis olisi tällaista, olisin varmaan opiskelusta paljon enemmän innoissani. Ryhmätyö oli integroitu tähän jaksoon varmasti siksi, että papa-seulonnat kuuluvat yhteen erittäin onnistuneista hankkeista syöpien ehkäisyssä. Suomessa seulotaan myös rintasyöpiä, mutta ehkä mammografian ottamisen harjoittelu ei ole ihan samanlaista lääkärihommaa tai edes tarpeellinen taito yleislääkärin osata kuin papa-koe.
Toinen harjoitustyö, jolla olisi ollut edellytyksiä olla todella hyvä ja opettavainen, mutta joka toteutuksen ja ohjauksen puutteellisuudessaan osoittautui täysin turhaksi farssiksi, oli terveystarkastus -työ. Toteutimme terveystarkastukset kolmen ryhmissä niin, että oman kurssikaverin lisäksi ryhmään kuului yksi terveydenhoitajaopiskelija. Meidän tulevien lääkärien oli suoritettava terveystarkastus terveydenhoitajaopiskelijalle ja sen perusteella laadittava nuorison terveystodistus tai ajokorttitodistus. Terveydenhoitajaopiskelija taas suoritti terveystarkastuksen (johon kuului lähinnä elintavoista keskustelua ja neuvontaa) toiselle lääkisopiskelijalle. Terveydenhoitajaopiskelija meidän ryhmässä oli jo ihan ammattilainen ja se osa harjoituksesta meni todella hyvin. Minulle taas "lääkärinä" tilanne oli täysin vieras, ajokorttitodistus -lomake ihan outo ja kumpikaan meistä lääkisopiskelijoista ei oikein edes tiennyt, mitä olisi pitänyt tutkia. Koin, ettemme saaneet edeltävästi tarpeeksi ohjeistusta sen suhteen, mitä terveystarkastukseen lopulta kuuluu. Ajattelin, että saisimme jotkut ohjeet ennen harjoitustyötä, mutta sellaisia ei tullut. Siinä sitten vastaanottotilanteessa tahkoamaan lomakkeen kääntöpuolella olevia vaatimuksia näkökentästä ja kontrastieroista...
Vaikka harjoitustyö sinänsä oli mielestäni totaalisen huono, koska ilman ohjeistusta toimiessani tein todennäköisesti ihan väärät testit kun muka tutkin näkökenttiä tai kuuloa, oli se kuitenkin opettavainen. Tilanne sai minut pohtimaan sitä, miten varmasti lääkärinä vastaan tulee useinkin tilanteita, joissa ei ole ihan varma miten pitäisi toimia. Lääkärin todistuksia tarvitaan vähän kaikkeen ja todennäköisesti potilaat tulevat pyytämään sellaisia lomakkeita ja lausuntoja, joista et ole koskaan kuullutkaan. Uskon, että epävarmuuden sietokyky on lääkärin työssä ihan oleellinen juttu. Myös luovuutta ja tiedonhakukykyjä tullaan tarvitsemaan.
Se onkin ehkä yksi asia, joka perustavanlaatuisesti erottaa sekä lääketieteen opinnot että lääkärintyön sairaanhoitajan opinnoista ja työstä. Epävarmuus. Sairaanhoitajana olen tottunut siihen, että koskaan ei joudu tekemään päätöksiä yksin. Aika harvoin perustavanlaatuisia päätöksiä edes joutuu tekemään, koska aina voi kysyä lääkäriltä. Loppukädessä vastuu on lääkärillä. Toimenpiteissäkin ne kaikkein hankalimmat ja pelottavimmat voi jättää lääkärille. Hoidossa voi mukaan pyytää kollegan tueksi ja neuvomaan. Harjoittelut ovat hyvin ohjattuja ja ohjeistettuja. Sairaanhoitajan opinnoissa kaikessa on opettaja mukana melkein kädestäpitäen neuvomassa. Asioita ei joudu tekemään yksin ennen kuin ne osaa ja itse luottaa omaan osaamiseensa. Lääkärinä taas olet hyvin usein yksin. Yksin ja vastuussa. Lääkärin pitää vain selviytyä monenlaisista tilanteista, vaikka ne olisivat ihan outoja ja uusia. Tietysti konsultaatiomahdollisuudet ovat olemassa, mutta lähin kollega saattaa olla kymmenien tai satojen kilometrien päässä, riippuen työpaikastasi.
Omat kokemukseni hoitajan työstä ovat tietysti lähinnä vain vuodeosastoilta isoista sairaaloista, joten varmasti hoitajatkin joutuvat tekemään yksinäistä ja vastuullista työtä esimerkiksi vastaanotoilla. Ja tietysti sairaanhoitajan työ on omalla tavallaan hyvin vastuullista. En tarkoita millään lailla vähätellä sitä. Tietyt erot kuitenkin väkisinkin pohdituttavat ja laittavat miettimään miten "helppoa" elämä on hoitajan ollut. Koen myös, että sairaanhoitajien koulutus on monella tapaa parempaa kuin lääkärien. Varmasti erot johtuvat myös siitä, että sairaanhoitajat ovat opiskelleet ihan lähimenneisyydessä ammattiopistossa ja lääkärikoulutus on ollut aina yliopistotasoista. Ammattiin tähtäävät koulutukset kun tuppaavat perustumaan enemmän käytännön osaamiseen ja yliopisto-opetus on ollut perinteisesti luentopohjaista.
En koe siis tässä Ennaltaehkäisy -jaksossa oppineeni ihan kamalasti uutta asiaa. Siksi tenttiin valmistautuminen tuleekin varmaan olemaan hankalaa. Jo jakson aluksi meitä peloteltiin, että tentti on mennyt aiemmilla vuosikursseilla aina todella huonosti ja että jakso kannattaa ottaa tosissaan. En tiedä onko tentissä sitten kysytty todella spesifejä lakiasioita tai täytynyt luetella rokoteohjelman rokotteet ja niiden antoajat, koska muuten en kokisi jakson sisältöä kamalan hankalaksi. Asiaan voi tietysti myös vaikuttaa muun muassa se, että olen jo opiskellut aika paljon ennaltaehkäisystä terveydenhuollossa ja esimerkiksi oma AMK:n opinnäytetyöni käsitteli tämän jakson tärkeitä teemoja: motivoivaa haastattelua ja elämäntapojen parannuksen muutosvaiheita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti