Täytän tänä vuonna 30. Jokseenkin pelottava luku ja ala-asteikäistä itseäni lainatakseni: "vanha". Yllättävää kyllä, mikään kolmenkympin kriisi ei ole kuitenkaan vielä iskenyt. Ehkä osittain siksi, etten enää ajattele 30 -vuotiaan ihmisen olevan vanha tai edes välttämättä kovin aikuinen. Ehkä oman ikää kuvaavan numeron kasvaessa käsite esimerkiksi keski-ikäisyydestä siirtyy koko ajan kauemmas. Nyt esimerkiksi pidän viisikymppisiä keski-ikäisinä, kun joskus olen saattanut ajatella niin kolmekymppisistä.
Mihinkään kriisiin ei myöskään ole aihetta, koska koen oman elämäni olevan ihan hyvässä pisteessä. Tietysti joskus teininä varmasti ajattelin omaavani tässä kohtaa jo ammatin, aviomiehen, omakotitalon ja liudan lapsia, mutta ainakin puolet näistäkin tavoitteista on kuitenkin jo saavutettu. Elämä ei myöskään tosiaan lopu kun täyttää 30, joten aikaa on vielä vaikka mihin! Ehkä en kuvitellut enää opiskelevani tässä iässä, mutta olen tuostakin päätöksestä kuitenkin kovin onnellinen.
Kolmekymppinen opiskelija on tietysti melko "vanha" kun tämänkin vuoden fuksit olivat parhaassa tapauksessa minua 10 vuotta nuorempia. Ikä kuitenkaan ei ole enää niin iso juttu tässä iässä. Ainakaan minulle.
En tosin tiedä onko kolmenkympin kriisin tarkoitus iskeä ennen kuin täyttää 30 vai vasta sen jälkeen? Tai kenties syntymäpäivänä? No, se jää nähtäväksi sitten... Mutta onneksi tähän vuoteen tulee kuulumaan paljon muutakin kuin mahdolliset kriisit.
Vuosi jatkuu opiskelujen osalta tietysti kolmannella vuosikurssilla ja keväällä on luvassa edelleen toinen toistaan mielenkiintoisemman oloisia jaksoja ja kliinisten taitojen varastoa tulee varmasti kasvatettua opintojen edetessä. Meillä on nyt ensimmäiseksi luvassa jakso nimeltä Rintakipu ja hengenahdistus, jonka aikana vihdoin toivottavasti opin tulkitsemaan ekg:tä ja keuhkokuvia kunnolla niin, että joskus olisi toivoa diagnosoida potilaita oikein. Lisäksi mukaan tulee tietysti kaikkia sydän- ja hengityselinsairauksia sekä lääkkeitä. Jakso on varmasti vaikea, mutta ah, miten mielenkiintoinen!
Kevät jatkuu sitten Hermoston toiminnan häiriöt ja Diagnostiikka ja hoito -jaksoilla, joiden sisällöstä en oikeastaan vielä tiedä mitään. Ylipäätään olen ajatellut, että tänä vuonna voisi olla stressaamasta asioista hirveästi etukäteen. Mitä tulee, se tulee ja turha sitä on etukäteen murehtia. Ei siis ole kova hinkukaan nyt selvittää etukäteen, mitä noihin kahteen jaksoon sisältyy. Hoidetaan rintakivut ja hengenahdistukset ensin. Uusi mottoni voisi siis varmaan olla tälle vuodelle carpe diem, tai jotain muuta lennokasta ja vähästressistä.
Jonkin verran tulevaisuutta pitää kyllä etukäteen miettiä. Kesällä pääsen nimittäin ensimmäistä kertaa lääkärin hommiin. En aivan oikeisiin töihin tietenkään, mutta amanuenssiksi! Jotkut varailivat amanuenssuuripaikkoja jo viime kesän aikana, mitä itse pidin ihan täysin liian aikaisena toimintana, mutta mikä lopulta osoittautui nykypäivän malliksi. Meitä lääketieteen opiskelijoita on niin valtavan paljon, että kilpailua harjoittelu- ja kesätyöpaikoista on kovasti. Niinpä minäkin sitten sovin jo kesäkuuksi amanuenssuurin 10 kuukautta etukäteen eli viime elokuussa. Toinen paikka tulee yliopiston kautta ja ne me saamme tieteää nyt keväällä.
Tietysti voisi laittaa kaikki panoksensa vain tähän yliopiston kautta järjestettävään paikkaan, mutta meidänkin kurssilla on niin paljon opiskelijoita, että todennäköisesti koulu pystyy tarjoamaan vain yhden 3-4 viikon mittaisen harjoittelujakson. Itse kuitenkin ainakin haluan olla lähes koko kesän töissä, koska mistäs muualta opiskelija rahaa saa. (Oikeasti elämisen ja tulojen kannalta viisaampaahan minun olisi ottaa vain 3-4 viikon amanuenssuuri ja tehdä loppukesä sairaanhoitajan töitä; ei amanuensseille makseta juuri mitään.)
Mutta. Ei mennä negailun puolelle. Amanuenssiharjoittelu on varmasti todella mielenkiintoista ja jännittävää! :) Oikeastaan sillä ei ole ihan hirveästi väliä, millaisen paikan saan koulun kautta, koska kaikkialla varmasti on mielenkiintoista ja oppii paljon. Itse sopimani paikka on kirurgialle, joten pääsen sitä puolta joka tapauksessa sitten kesän aikana näkemään. Ja kenties olen vähän viisaampi sen suhteen, haluanko lopulta kirurgiksi ollenkaan...
Kesän jälkeen ollaankin sitten nelosella! Syksyllä on edessä viimeinen puolivuotinen prekliinistä opiskelua tutoristuntoineen ja luentoineen. Sen jälkeen pitäisi olla valmis klinikkaan eli vaeltelemaan sairaalassa isona kandilaumana opettajaa seuraten ja potilaita päästä varpaisiin tutkien. Nyt siis on edessä enää yksi vuosi perinteistä lääkisopiskelua. Perinteisellä tarkoita sitä mitä se on tähän asti ollut. Aikaisemman kokemukseni nojalla voin veikata, että tuo vuosi menee nopeasti!
Koulu ja opinnot näyttelevät niin isoa roolia elämässäni, etten osaa tähän hätään lisätä mitään erityisisä suunnitelmia siivilielämäni puolelta vuodelle 2018. Ehkä etsimme uutta asuntoa tänä vuonna, koska nämä nykyiset kaksion neliömme alkavat käydä hieman ahtaiksi. Toisaalta taas meillä on ihana asunto huippusijainnilla ja mukava vuokranantaja, joten saa nähdä haluammeko sittenkään muuttaa vielä vähään aikaan. Asunnon lisäksi hankintana voisi tänä vuonna olla auto, sillä oma rakas 18 -vuotislahjaksi saamani Citroen alkaa nyt todella vedellä viimeisiään. Toisaalta me kaupunkilaisina hyvin harvoin mitään autoa tarvitsemme, joten sekin hankinta saattaa lykkääntyä ensi vuoden puolelle...
Luvassa on kuitenkin kaiken kaikkiaan varmasti kiva vuosi. En tiedä voiko tulevaisuudessa mikään vuosi vetää vertoja 2017:lle, koska se vain oli yksinkertaisesti paras. Mutta varmasti yritys on kova. Ja uuden moton mukaisesti aion joka tapauksessa nauttia joka hetkestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti