torstai 30. toukokuuta 2019

Terveyskeskuslääkäri

Ensimmäinen viikko kesäkandina (lääkärinä!!!) ei ole ollut helppo, mutta onneksi se on lyhyt. Tänään vietettiin helatorstaita, jonka vuoksi virka-aikoja toteuttavilla työläisillä oli vapaapäivä. Täytyy myöntää, että tämä vapaapäivä osui hyvään saumaan, koska jo kolmen työpäivän jälkeen olin aika puhki. Täytyy myös sanoa, että syynä saattaa olla työstressin lisäksi jonkinlainen jetlag. Kotiuduin nimittäin viikon mittaiselta USA:n reissulta juuri sopivasti katsomaan jääkiekon MM-finaalia ja kannustamaan Suomen voittoon. Käytännössä kuitenkin nousin Amerikan mantereella koneeseen ja 24 h myöhemmin aloitin ensimmäisen kesäni lääkärinä. Paljoa toipumisaikaa reissusta ja aikaerosta en itselleni siis suonut.

Olin kuitenkin lomalla viikon koulun ja kesätöiden välissä. Viikko eri mantereella, aikavyöhykkeellä ja uudenlaisissa maisemissa vei kyllä mukavasti ajatukset pois tulevista koitoksista, enkä ehtinyt töiden aloitusta juuri stressata. Hyvä niin, koska kovin moni asia tässä elämässä ei ole niin jännittävää kuin ensiaskeleet lääkärinä.



Nimeäni ei löydy vielä Valviran Terhikki -rekisteristä, enkä ole vielä ehtinyt saamaan yksilöintitunnustani (eli sv-numeroa), joten reseptien kirjoitusoikeutta ei ole, mutta koska nelosvuoden opinnot on yliopiston puolesta rekisteriin lyöty, on minulla oikeus harjoittaa (tulevaa) ammattiani nyt terveyskeskuksen vuodeosastolla. Saan siis vihdoin tehdä ihan oikeita lääkärin töitä. Tällaisesta se kymmenen vuoden takainen minäni osasi vain haaveilla. Ja pari-vuotta-siitä-eteenpäin-minäni ei olisi, lääkishaaveet haudattuaan, ehkä koskaan tätä uskonut edes mahdolliseksi. Pitkä matka on siis kuljettu niistä epätoivon kyyneleistä, joita vuodatin kun toista kertaa lääkis jäi vain haaveeksi vuonna 2009. Onneksi matkan aikana on ollut lukuisia tilaisuuksia manuilun ja klinikan merkeissä totuttautua ajatukseen valkoisessa takissa kuljeskelusta ja hoitovastuun ottamisesta, niin kaikki ei tule nyt yhdellä rysäyksellä yllätyksenä työelämässä.

On se silti ex-hoitajalle aika erikoinen tunne, kun lääkemääräyksiin ei tarvitsekaan kirjata enää jonkun toisen (oikean lääkärin) nimeä, vaan lääkkeitä voi määrätä ihan omalla nimellä. On myös outoa antaa määräyksiä tai pyytää hoitajia tekemään jotain. Vähän sellainen olo, kuin juoksuttaisin tai passuuttaisin toisia. Entisaikoina edellisessä ammatissani olisin tietysti toteuttanut määräykset itse. Ei siihen kuitenkaan lääkärinä olisi millään aikaa. Nyt jo on tullut huomattua, miten paljon lääkärin työt ovatkaan oikeastaan lähinnä paperitöitä. Vietän noin 90 % päivästäni huoneessani koneen ääressä, ja vain 10 % potilaiden kanssa. Potilaita siinä silti lähes koko aika hoidetaan.



Ensimmäisenä päivänä lääkkeitä määrätessäni tai laboratoriokokeita tilatessani tuli mieleen monesti kysymys "voinko oikeasti tehdä näin?". Onko minulla siis valtuuksia tehdä näitä asioita? Pitääkö kysyä joltakulta varmistusta? Oudolta on tuntunut nähdä oman nimen edessä titteli "terveyskeskuslääkäri" ja esitellä itsensä potilaille "olen lääkärinne". Epävarmuutta on monissa asioissa vielä paljon, ja onneksi tukea saa vanhemmilta ja viisaammilta. Yllättävän paljon on kuitenkin myös varmuutta, ja suurimmaksi osaksi aikaa sellainen olo, että tietää mitä tekee. Uskon, että sairaanhoitajuudestani on jotain hyötyä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että terveyskeskuksen vuodeosasto ei ole aloittelevalle lääkärille mikään helpoin paikka. Olen näin kuullut sanottavan ennenkin, ja voin nyt myös itse todeta sen (vaikka vain muutaman päivän kokemuksella). Potilailla on usein monia eri sairauksia, pitkät lääkelistat, eikä hoitopäätöksissä voi aina edetä kovin suoraviivaisesti. Se, mitä meille on opetettu nyt esimerkiksi tämän kevään aikana erikoissairaanhoidossa, ei ehkä pädekään terveyskeskuksessa. Pitää oikeasti miettiä, ketä hoitaa ja miten. Vaikka jonkin sairauden hoitosuosituksissa olisi tietynlaiset ohjeet, ei niitä aina voi noudattaa. Potilaat ovat yksilöitä, ja kun moni asia on vaikuttamassa tilanteeseen, ei 1+1 olekaan aina 2. Aina potilaan tai tämän omaisten oma mielipide hoidosta ei myöskään ole sama kuin mikä olisi sen hetkinen hoitosuositus.



Stressiltä en myöskään ole täysin välttynyt. Vaikken töiden aloitusta ennen ehtinytkään kovasti murehtimaan, tulivat työjutut sitten jo ensimmäisen työpäivän jälkeisenä yönä mieleen, ja valvoinkin sitten kaksi tuntia keskellä yötä pohtien potilaiden hoitoa. Sen jälkeen olen tietoisesti pyrkinyt olemaan ajattelematta mitään työjuttuja vapaa-ajalla. Muistan samaa tapahtuneen myös sairaanhoitajana alkuaikoina, kun oli vähän epävarma omasta osaamisesta ja toiminnasta. Silloin tuli joskus soiteltua töiden jälkeen osastollekin ja varmistettua, että oli muistanut tehdä sen ja sen asian. Eilen minä soitin myös osastolle kotoa, koska eräs lääkemääräykseni alkoi mietityttää. Ymmärtääkseni myös aloittelevat lääkärit terveyskeskuksen vastaanotolta joskus soittelevat potilaiden perään, kun jokin asia tuleekin yllättäen mieleen tai ehtivät lukea tarkemmin hoitosuosituksia.

Toivottavasti tällaiset hetket vähenevät kesän kuluessa. Uskon kaikesta huolimatta kesästä tulevan mukava ja opettavainen. Ainakin työpäivät kuluvat nopeasti, kun yleensä on aika kiire. Tai näin voisin ainakin päätellä näiden kolmen päivän jälkeen. Onhan siitä kandikesästä ennenkin selvitty. Ehkäpä selviän minäkin.

Tsemppiä kaikille muillekin kesäkandeille!


4 kommenttia:

  1. Olit taas kirjoittanut hyvän ja mielenkiintoisen kirjoituksen! onko terveyskeskuksessa myös kokeneempi lääkäri paikalla, jolta saa kysyä neuvoa, vai onko kokeneemmat kolleegat puhelimen päässä?
    Uskon, että aiemmasta ammatistasi on sinulle todella paljon hyötyä! (terv. toinen sh) =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on kyllä siellä tk:ssa kokeneempi lääkäri paikalla (ei tosin osastolla), jolle voi soittaa ja tarvittaessa pyytää käymäänkin. Lisäksi on kerran viikossa sellainen konsultaatiopäivä kaikille kandeille, jossa on sitten muutkin kokeneemmat kollegat paikalla. Tää vaihtelee kyllä tosi paljon eri paikkojen kesken. Mulla on kavereita, joiden osastoilla on koko aika seniori paikalla. Meillä oli ensimmäiset kaksi viikkoa, kun oltiin vielä "perehdytyksessä". Nyt pyöritetään osastoa kurssikaverini kanssa kaksin.

      Poista
  2. Hei, mitä mieltä olet antaako yliopisto riittävät eväät kesäsijaisuuksien hoitamiseen? Itse olen lääkishakijana miettinyt onko kliinisissä taidoissa isojakin eroja eri kaupunkien lääkisläisten välillä. Tampereella kun vissiin klinikka alkaa myöhemmin kuin muissa kaupungeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä en usko, että kliinisissä taidoissa on kamalan paljoa eroja, vaikka Tampereella klinikka alkaakin myöhemmin. Niitä taitoja ja potilaiden kohtaamisia on paljon myös preklinikassa.
      Mutta sanoisin tästä huolimatta, että neljännen vuoden jälkeen sitä on tosi kesken. Etenkin kun toi tk-vuodeosasto on niin vaikea paikka.. siis kun ylipäätään lääkiksessä on todella vähän opetusta palliatiivisesta hoidosta, ja kaikkia asioita opiskellaan oikeastaan (tai tähän mennessä on opiskeltu) yksi sairaus/aihealue kerrallaan, niin en koe, että mulla on kovin hyviä valmiuksia hoitaa monisairaita ihmisiä tai hankalia kivunhoidollisia tilanteita ainakaan koulun puolesta vielä. Enemmänkin koen hyötyä mun sh-taustasta tässä kohtaa, kun osaan sen vuoksi huomioida useita eri asioita. Ja kokemusta on myös (postoperatiivisesta) kivunhoidosta kertynyt vuosien varrella.
      Mutta noh, voisi kuitenkin kai sanoa, että kyllä ehkä riittävät eväät on kesäsijaisuudesta selviämiseen, mutta että paremminkin voisi olla.

      Poista