Eilen oli hyökkäys- ja puolustusjakson viimeinen koulupäivä, jonka aikana käsittelimme vielä viimeisimmän tutorkeissimme (joka käsitteli syöpää; metastasointia ja syöpäluokituksia). Jakso alkaa siis olla tenttiä vaille valmis. Helpottuneena ja ehkä kuitenkin hieman jännityksellä toivotan tulevan tenttiviikon tervetulleeksi.
Jakso oli todella pitkä, kuten olen aiemminkin kirjoittanut (tenttiviikko on yhdeksäs viikko jaksoa) ja sen kyllä huomaa. Asiaa tuli valtavasti ja omasta mielestäni patogeenit (bakteerit, virukset, loiset) olisi voinut käsitellä omassa jaksossaan ja syöpäjutut ja patologian omassaan. Nyt kun viimeiset viikot ollaan vain katseltu erilaisia syöpäkudosten histologisia näytteitä niin kaiken maailman streptokokit ja gramnegatiiviset sauvat tuntuvat kyllä todella kaukaiselta menneisyydeltä. Ne kuitenkin tulevat kaikki tähän samaan tenttiin. Ja siis tietenkin, oikeassa elämässähän kaikki kulkee rinnakkain ja potilaalla tietysti voi olla olemassa syöpä ja bakteeri-infektio samanaikaisesti. Ja usein onkin. En minä sillä... tietysti tässä opiskeluvaiheessa vain olisi helpompaa käsitellä eri asioita erikseen.
Odotan kuitenkin kovasti, että tämän jakson saa jättää taakse ja siirtyä vähän virkeämpänä uuteen (Vanheneminen) jaksoon, joka kuulemma on melko helppo ja rento. Sitä tähän kevääseen todella kaivataankin, helppoa ja rentoa koulunkäyntiä. On ollut niin paljon hommaa ja kiirettä tämä koko alkuvuosi, että melkein kaduttaa, että lähdin taas tänä vuonna Pseudoon tanssimaan. Ainakin kahden koreografian tekemään lupautuminen on kaduttanut. Vaikkei koreointi ole viime viikkoina kovin paljoa aikaa vienyt, on stressi tanssien onnistumisesta ollut sitäkin suurempi. Olen perfektionisti ja erittäin vastuuntuntoinen. Jos saan jonkun homman hoitaakseni, haluan tehdä sen kunnolla ja otan todellakin paineita sen onnistumisesta. Pahinta on sellainen, mihin ei itse voi vaikuttaa, mutta mikä kuitenkin vaikuttaa sen oman projektin lopputulokseen.
Hääasiat taas eivät ole juuri nyt stressanneet. Tietysti elämääni on kuulunut pari painajaista mm. Kuvaajan puuttumisesta ja jonkinlaisesta hääaamun paniikista, mutta pääosin häät tuntuvat olevan jossain kaukana tulevaisuudessa ja niiden ajattelu on ihan mukavaa. Kutsukortitkin olemme saaneet melkein valmiiksi ja pian ne lähtevät vieraille postissa. Olin syksyllä niin ahkera, ettei kovin paljoa hommia jäänyt tälle keväälle, ainakaan viime tinkaan hoidettavaksi. Ja uskon, että jos ensi jakso on rennompi, on minulla enemmän aikaa myös hääjutuille. Ja onhan tietysti vähän kesääkin vielä lukukauden päättymisen ja häiden välissäkin.. Kyllä tässä on aikaa!
Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin oppinut taas todella paljon näiden parin kuukauden aikana ja opiskelu tuntuu edelleen todella mielekkäältä. Olen saanut vastauksia asioihin, jotka minua ovat ennenkin mietityttäneet (esimerkiksi ne syöpäluokitukset) ja uskon olevani taas hieman parempi tuleva lääkäri ja jopa sairaanhoitaja ensi kesänä. Oma tulevaisuus tuntuu kaikista pelottavista sote-uudistuksista ja epävarmuudesta huolimalta valoisalta ja uskon edelleen olevani ihan oikealla alalla. Viime viikolla täällä oli Tampereen lääkäripäivät, joihin sain osallistua vastineeksi työpanoksestani narikassa yhtenä päivänä. Siellä vähintäänkin taas tuntui siltä, että kyllä minustakin vielä lääkäri tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti