Vähän toisenlaista näkökulmaa välillä

Vielä ennen matkalle karkaamista päätin piipahtaa täällä blogin puolella ja selata vanhoja tekstejä. Tässä on yksi, jonka kirjoitin viime elokuussa (tai syyskuussa) Ennaltaehkäisy -jakson aikana. Silloin en sitä saanut valmiiksi tai julkaistua, mutta ajattelin nyt julkaista sen kuitenkin epävalmiinakin. Se on nimittäin ihan hyvä vastakohta kaikelle sille lääketiede ja opiskelu-on-niin-kivaa -hehkutukselle, mitä olen viime aikoina harrastanut. Nyt on ollut todella hyvät fiilikset, mutta näköjään aina ei ole:
_________________________________________________________________________________

Olen jostain syystä ruvennut viime aikoina miettimään (ja myös pelkäämään omia ajatuksiani) että olenko edes kiinnostunut lääketieteestä. En varsinaisesti suhtaudu intohimoisesti koulutehtäviini vaan yritän vain lähinnä suoriutua niistä. En ahmi innolla koulukirjojani tai lue vapaa-ajalla lääketieteeseen liittyvää asiaa. En ole mikään guru psykiatrisissa häiriöissä kuten eräs ystäväni, joka on lukenut lähes kaikki alan kirjallisuuden tai istu luennoilla korvat höröllä imemässä itseeni tietoa kuten toinen ystäväni. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ehkä pitäisi. Jos tämä todella on unelma-ammattini ja jos olen kiinnostunut lääketieteestä, niin miksen sitten suhtaudu siihen intohimoisesti?

Nyt kun olen vihdoin saavuttanut yhden mahdottomalta tuntuneen unelmani opiskelupaikasta lääkiksessä, eikö minun pitäisi riemuita siitä päivittäin? Miksi valitan opiskelusta kun joku toinen olisi valmis maksamaan mahdollisuudesta osallistua samoille jaksoille tekemään opintoja, joita minä hampaat irvessä vain suoritan suorittamisen pakosta? Miten voi olla, että haluan lääkäriksi, mutten silti juuri seuraa yhteiskunnallista keskustelua lääkäreiden työllisyydestä, sote-uudistuksesta tai lue alan uusimpia tutkimuksia ihan vapaaehtoisesti?

Kyllä minä haluan lääkäriksi. Kyllä minä pidän opiskelusta. Kyllä tämä on unelma-ammattini. Pohdiskeluissani olen tullut siihen tulokseen, että opintojen kova tahti ja suuret suorituspaineet vievät mehut ja innostuksen uuden oppimisesta. Joskus ei-niin-laadukkaasti tehdyt luennot ja ajoittain yksitoikkoinen powerpoint -esitys luennon muodossa latistavat mielenkiintoisenkin aiheen. Uskon, että opetuksen laadulla on todella suuri osuus opiskelijoiden motivaatiossa. Olin aivan innoissani kun meille muutama päivä sitten pidettiin ryhmäopetusta gynekologisen potilaan haastattelusta ja tutkimisesta. Opettaja oli nimittäin loistava! Todella innostava, asiantunteva ja ammattitaitoinen. Opetettavat asiat tuntuivat todella tärkeiltä ja kuuntelin varmasti jokaisen sanan, jonka opettaja sen puolitoistatuntisen aikana päästi suustaan.

Opettajan innostus tarttuu. Parhaassa tapauksessa oman erikoisalansa voi joku valita sillä perusteella, että sen alan kliininen opettaja tai professori on osannut motivoida opiskelijaa oikealla tavalla. Ei ole aivan samantekevää kuka luennon pitää. Asiantuntijan olisi tärkeää olla itsekin kiinnostunut omasta aiheestaan. Tietysti varjopuolena tällaisessa asiantuntijassa luennoimassa voi olla se, että kun on liian syvällä omassa jutussaan, ei osaa opettaa sitä enää sellaisille, jotka eivät tiedä asiasta mitään. Kovan luokan asiantuntija saattaa sortua käyttämään sellaista kieltä, joka ei lähes maallikko-opiskelijoille sano mitään.

Ajan puute on varmastikin yksi tekijä, joka estää olemasta lääketieteestä innostunut "vapaa-ajalla". Kun tekemistä on niin paljon, niin helposti sitä vain tyytyy tekemään pakolliset hommat ja muuten luistamaan sieltä, missä aita on matalin. Aivojen nollaamiseksi sitä sitten tekee mieluummin jotain ihan muuta kuin on lääketieteen kanssa tekemisissä. Varmaan jos olisin ollut kesäni töissä esimerkiksi marjanmyyjänä tai kaupan kassalla sairaanhoitajan vastuiden sijaan, olisin saanut luettua ne kymmenet Lääkärilehdet, jotka kirjahyllyyni ovat opiskeluiden aikana kertyneet. Lehdet, jotka ovat odottaneet sopivaa hetkeä tulla luetuiksi ja joiden lukemisen olen joka lomalla ottanut tavoitteeksi.

Ehkä kiinnostukseni lääketieteeseen onkin enemmän käytännönläheistä. Ehkä siinä missä joku on kiinnostunut lukemaan alan kirjallisuutta tai kuuntelemaan asiantuntijoiden pitämiä luentoja, minua kiinnostavat kliiniset taidot ja "lääkärin niksit". Kaikki se, mikä erottaa tavallisen ihmisen lääkäristä. Kaikki se, mitä minä en vielä osaa.

Kun tarkemmin ajattelen omaa lääketieteellistä vapaa-aikaani, huomaankin monia juttuja, joita teen ihan vapaaehtoisesti. Olen katsonut anatomisia opetusvideoita youtubesta tai videoita leikkauksista. Olen ...
_________________________________________________________________________________


En tiedä mitä muuta lääketieteellistä vapaa-ajallani lopulta ajattelin tehneeni, mutta näin ne ajatukset vain muuttuu! Ei ihme, että opiskelu on tuntunut tuolloin puulta, koska jälkikäteen ajateltuna, Ennaltaehkäisy -jakso ei ollut ollenkaan sitä, mitä odotin lääketieteen opiskelun olevan. Syksyn alussa oli myös paljon muita kiireitä, jonka vuosi opiskelut jäivät vähäisemmälle huomiolle. Mutta onneksi sittemmin on ollut mielenkiintoisempaa! Ja onneksi kirjoitin tämän silloin, aika näemmä nimittäin kultaa muistot. Ei se opiskelu ihan aina olekaan siis ruusuilla tanssimista.