Koulumme kuutoskurssi oli juuri kurssimatkallaan ja heidän viimeinen koulupäivänsä sijoittui samoihin aikoihin helmikuulle kuin tämän vuoden abit viettivät penkkareitaan. Erääseen nyt valmistuvaan kaveriini tutustuin ollessani kesätöissä ennen lääkistä kun hän suoritti samalla osastolla amanuenssiaan. Tulevana kesänä minä olen vuorostani amanuenssi ja yhtä pian kuin tuo kaverini, vietän sitten minäkin viimeistä koulupäivääni lääkiksessä (ja todennäköisesti koko elämässäni)!
Aika kuluu siivillä, kuten aiemminkin olen todennut. Aika rientää silloin kun on mukavaa. Ja myöskin kun on paljon tekemistä. Molemmat kohdat pätevät tähän lääkiselämääni. Päivät ovat yleensä aamusta iltaan täynnä vähintään opiskeluhommia, mutta hyvin usein myös paljon mukavampaakin tekemistä. Tänään oli kuitenkin pakko pysähtyä. Olen nimittäin sairastunut. Onneksi vain flunssaan ja melko lievään sellaiseen ainakin tällä hetkellä, mutten silti jaksanut kouluun pelkkien luentojen vuoksi raahautua. Eilinen oli jo tarpeeksi rankka koulupäivä puolikuntoisena.
Annoin itselleni luvan ottaa sairaspäivänä vähän rennommin, enkä ole tänään opiskellut yhtään mitään, vaikka varmaankin pitäisi. Onhan tässä koko viikonloppu kuitenkin aikaa... Opiskelijalle nimittäin viikonloput eivät tarkoita vapaa-aikaa vaan omalla kohdallani ne ainakin ovat tehokkaita lukupäiviä. Sitä ei varmaan tule ikävä sitten valmistumisen jälkeen vaan vapaapäivistä saa sitten todennäköisesti nauttia rentoutuen (tai senhetkisen elämäntilanteen mukaisesti ainakin).
Omalla kohdallani pysähtyminen ja rentoutuminen on kuitenkin hankalaa. En ole tänäänkään osannut vain maata paikallani (tai ehkä se kuuluu tähän naisflunssaan, että on pakko touhuta jotain kuitenkin koko ajan). Sen sijaan olen ommellut muutamia vaatekappaleita näytelmämme tanssijoille ja valinnut valokuvia kehitettäväksi. Olenkin aikaisemmin varmaan jo kertonut, että olen puvustamassa näytelmässämme ja vaikka lähdin mukaan asenteella, että minähän en ompelukoneesen koske (koska viime kerrasta on varmaan yli 15 vuotta aikaa), päädyinkin sitten lopulta ostamaan itselleni oman ompelukoneen ja harjoittelemaan tuota taitoa uudelleen!
Viime viikonloppuna ompelin neljä mekkoa ja tänään tehokkaana sairaspäivänä on tullut tehtyä yhdet housut ja kaksi toppia. Innostuinkin siitä siis tosissani. Nytkin sormet vähän syyhyäisivät päästä taas ompelemaan, mutta valitettavasti kangas on loppu... Ei siis kuitenkaan aivan tehoton flunssapäivä! Olenhan toki katsellut myös piirrettyjä ja juonut teetä, joten levättykin tietysti on.
Joskus olisi kuitenkin syytä pysähtyä edes hetkeksi. Miettimään, miten tänne on tultu ja nauttimaan juuri siitä mitä sillä hetkellä ympärillä tapahtuu. Vanhoja valokuvia muun muassa lääkisvuosien varrelta katsellessa totesin melkein haikeudella, että onpas todella ollut kivaa. Monia hyviä hetkiä, joiden ikuistamisesta olen oikein onnellinen. Muistelun lisäksi kuitenkin olisi tärkeää keskittyä luomaankin niitä muistoja. Ehkä tämän sairastumisen opetus onkin pysähtyä hetkeksi ja nauttia tästä kaikesta ennen kuin on liian myöhäistä. Esimerkiksi nauttia lääkiksestä ja käydä niissä tapahtumissa ennen kuin pian valmistun. Ehkä minäkin siis aktivoidun uudelleen. Ainakin vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti