Meillä on toki alusta saakka ollut silloin tällöin käyntejä TAYS:ssa tai muissa lähialueiden terveydenhuollon toimipisteissä, mutta erityisesti tänä vuonna ne ovat lisääntyneet. Opintojen alusta saakka meille on yritetty opettaa potilaiden oikeanlaista kohtaamista ja kahtena ensimmäisenä vuonna olemme oikeastaan vain päässeet juttelemaan potilaille, eli korkeintaan ottamaan anamneesia (esitietoja). Tutkia ei ole tarvinnut eikä mitään diagnoosia tai hoitoja määrätä.
Tänä vuonna siihen on tullut muutos. Emme tietenkään ole vielä kelvollisia diagnosoimaan ketään tai edes tiedä välttämättä miten mitäkin vaivaa pitäisi hoitaa, mutta potilaiden tutkimista olemme päässeet harjoittelemaan jonkin verran jo.
Mielestäni kivoimpia harjoituksia tai opetuksia tänä vuonna ovat olleet päivystyksen seuranta ja terveyskeskuskustyöskentely. Ensimmäisessä olimme yhden illan ajan seuraamassa terveyskeskuspäivystystä. Jokainen siis vuorollaan yhdessä paikassa, yksin (= ilman muita kurssikavereita; paikalla toki se "oikea lääkäri"). Tällä kertaa ei siis tarvinnut liikkua kandilaumana. Monien kurssikaverieni kohdalle osui jopa joku tuttu lääkäri, eli tänä tai edelliskeväänä valmistunut kollega, joka oli jo koulusta tuttu. Omalla kohdallani päivystävä lääkäri oli ihan vieras, jo kauan sitten valmistunut. Mutta ei se mitään, mukavaa oli silti.
Tk-päivystyskokemus oli minulle ihan uusi, sillä sairaanhoitajana tai edes sh-opiskelijana en ole koskaan työskennellyt perusterveydenhuollossa erästä vanhusten pitkäaikaisosastoa lukuunottamatta. Ilta oli yllättävänkin rauhallinen, vaikka päivystävä lääkäri näytti kovasti stressaavan "kiireestä", joka omasta mielestäni oli olematonta (ainakin verrattuna sairaaloiden ensiapuihin, joissa olen päässyt työskentelemään sairaanhoitajana). Toisaalta, helppohan se on vierestä kommentoida, kun itsellä ei ole minkäänlaista vastuuta hoitopäätöksistä tai muustakaan.
Kokemus oli kuitenkin mielenkiintoinen ja opettavainen. Vastaanotolla pääsin katsomaan mm. lasten korvia ja rintakipuisen ekg:ta, kuuntelin korva tarkkana lääkärin antamia ohjeita ja kävin myös omassa päässäni diagnosointiprosessia.. ja ilokseni huomasin, että itsekin olisin hoitanut melkein kaikki potilaat samalla lailla kuin kyseinen lääkäri. Jollakin tapaa tuntui, että olisin voinut pärjätä tuollaisessa päivystyksessä jo nyt otsekin. Se ilahdutti, vaikka tosiasiassa vierestä katsoessa on taas helppo kommentoida. :)
Päivystyksen lisäksi olemme tänä keväänä viettäneet kukin aamupäivän terveyskeskuksen vastaanotolla leikkimässä itse lääkäriä. Saimme kukin ottaa vastaan potilaan itsenäisesti, haastatella ja tutkia tämän ja jopa tehdä alustavaa diagnoosiakin sekä miettiä hoito-ohjeita. Paikalla oli tietysti myös oikea lääkäri, ohjaajamme, joka lopulta oli vastuussa hoidosta ja jonka nimissä kaiken kirjasimme. Tuo harjoitus oli kuitenkin hyvin tärkeä ja opettavainen ja jälleen tuli olo, että olisi sitä jollakin tasolla pärjännyt siinäkin hommassa itsenäisesti. Ihan oikeaan suuntaan tässä kaiketi ollaan siis menossa.
Joka jaksoon on tänä vuonna kuulunut myös muita potilaiden kohtaamisia; olemme kiertäneet sydänosastoa kuunnellen potilaiden sydänten sivuääniä, käyneet tutkimassa ja haastattelemassa päivystyspotilasta, tehneet toimintakykyarviota mielenterveyskuntoutujalle, seuranneet neurologista kuntoutujaa Lahden sairaalassa, tehneet neurologista statusta ja oppineet palliatiivisesta hoidosta potilastapausten kautta. Kaikki kohtaamiset ovat olleet hyvin antoisia.
Tuntuu, että olen oppinut myös itsestäni paljon. Sen lisäksi, että kehityn koko ajan paremmaksi lääkärinaluksi, olen varmasti nyt myös parempi hoitaja kuin aikaisemmin. Ei vain tiedollisesti vaan myös porilaiden kohtaamisen osalta. Koko ajan tuntuu helpommalta nähdä ihminen diagnoosien takana ja miettiä mitä merkitystä mahdollisilla sairauksilla ja oireilla on kyseisen potilaan elämän kannalta. Vastaanotolla vuorovaikuttaminen ei tunnu niin kovin haasteelliselr´ta kun sitä on saanut harjoitella jo opintojen aikna niin runsaasti ja kartutettua eväitä erilaisiin tilanteisiin. (Tässä ajatuksena takana on tietysti oletus siitä, että opintojeni edetessä vastaavia harjoituksia tulee moninkertainen määrä vielä lisää.)
Tuleva kesä tuo mukanan amnuenssuurit eli lääkäriharjoittelun, jonka aikana potilaskohtaamisia kertyy ainakin rutkasti lisää. Tänä kesänä pääsen ensimmäistä kertaa olemaan potilaiden kanssa tekemisissä kandina ilman, että kyseessä on jokin yksittäinen harjoitus ja "ylimääräinen" haastattelu tai tutkiminen potilaan oikean hoidon ohella. Nyt pääsen osallistumaan potilaiden hoitoon ihan oikeasti lääkärin roolissa, vaikkakin vain harjoittelijana. Kesästä tulee varmasti jännittävä ja kokemuksien täyteinen. Niistä sitten lisää kun sen aika on!
Ihanan aurinkoinen kevätsää ja kukkaan puhkeava kasvillisuus sekä kevätpörriäiset saivat viikonloppuna minut innostumaan makrokuvauksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti