Preklinikka Tampereen lääkiksessä

Nyt kun se on omalta osaltani ohi, koen olevani tarpeeksi asiantuntija kertomaan muillekin, mitä preklinikka-aika Tampereen lääkiksessä oikeastaan pitää sisältään.
Olen joskus aikaisemminkin kirjoitellut muun muassa tutoristunnoista ja aina ohimennen selittänyt jotain koulunkäynnistämme. Yhdessä postauksessa pohdin jopa omaa tyypillistä opiskeluviikkoani preklinikka-aikana (viime kevään Rintakipu ja hengenahdistus -jaksolta).

Preklinikka tarkoittaa siis aikaa ennen klinikkaa eli ennen sitä kun me joukoin parveilemme sairaalan käytävillä ja innokkaina käymme tutkimassa potilaita keräten erilaisista toimenpiteistä merkintöjä suoritusvihkosiimme. Preklinikka-aika kestää Tampereella 3,5 ensimmäistä vuotta lääkiksessä ja omasta mielestäni tuo aika oli todella vapaata.

Tampereen opetusohjelma koostuu jaksoista, joita on yleensä kolme syyslukukaudessa ja kolme keväällä. Fuksivuonna jaksot esimerkiksi olivat Johdanto, Solut ja kudokset (tai tämän nimi taitaa nykyisin olla jokin muu, kun opetusta on integroitu enemmän bioteknologian opiskelijoiden kanssa yhteiseksi...), Lisääntyminen, kasvu ja kehitys, Aineenvaihdunta, Liikkuminen sekä Hapensaanti. Jaksojen nimi kertoo jonkin verran siitä, mitä kukin pitää sisällään, mutta kokonaisuudessaan käydään parina ensimmäisenä vuonna läpi anatomiaa, fysiologiaa ja histologiaa kunkin elinjärjestelmän osalta. Kolmosvuonna mukaan tulee enemmän kliinistä asiaa eli sairauksia ja niiden hoitoa. Olen tarkemmin kuvannut tiivistettynä kutakin jaksoa täällä.

Tyypilliset luentoeväät talvipakkasilla: lämmin kahvi ja käsirasva kuiville käsille

Preklinikkaa rytmittävät luennot, joita meillä ei ole kovin paljoa. Luentoja on päivässä ollut enimmissään muistaakseni viisi, mutta tyypillisesti yksi - kolme, eikä niitä edes ole joka päivä. Lähes joka jaksolla (muistaakseni vain yhtä poikkeusta lukuunottamatta) olemme saaneet nauttia pbl:stä eli tutoristunnoista kahdesti viikossa. Näissä istunnoissa päätettyjä oppimistavoitteita opiskellessa onkin suurin osa preklinikan "vapaa-ajasta" vietetty. Tosin omaa opiskelua on saanut rytmittää ihan juuri siten kuin on halunnut ja opiskella vaikka keskellä yötä jos se omalle kohdalle sopii.

Luentojen ja tutoreiden lisäksi preklinikka-aikana joka jaksossa on ollut vaihteleva määrä ryhmätöitä (ehkä keskimäärin kolme / jakso, jakson pituudesta riippuen). Ryhmätöiden tavoitteena on ollut paremmin opettaa meille tiettyjä jakson asioita, kuten esimerkiksi lääkkeiden vaikutuksia, anatomiaa tai histologiaa. Parhaiten mieleeni on jäänyt kolmosvuoden Nestejakson diureettityö, jossa nautimme litran vettä ja sen lisäksi omavalinteista diureettia eli nesteenpoistolääkettä, jonka jälkeen pääsimme virtsaamaan parin tunnin ajan kannuihin ja omakohtaisesti kokemaan, miten nuo lääkkeet elimistössä vaikuttavat. Myös kaikki radiologian työt ovat olleet mielenkiintoisia, varmasti suurelti johtuen radiologian opettajamme karismaattisesta opetustyylistä. Sen sijaan inhokkejani ovat vuosien varrella olleet erilaiset histologian /patologian työt, koska erilaisten vaaleanpunaisten kudosnäyte -diojen tuijottelu ei ole minulle kovinkaan paljon oppia tarjonnut. Varmastikaan motivaatio histologian opiskeluun ei ole ihan kohdallaan ollutkaan.

Kliinisten taitojen harjoittelua - ABI-näytteen otto
Tässä ehkä vähän liian monta lusikkaa sopassa

Erilaisia työssä ja potilaiden kohtaamisessa tarvittavia taitoja olemme harjoitelleet niin ikään joka jaksossa kliinisten taitojen harjoitustöissä, joita ovat esimerkiksi olleet nivelten tutkimiset, keuhkojen auskultointi, spirometrian tulkinta, kanylointi ja vatsan tutkiminen. Lääkiksen ryhmäkokojen suurenemisen ja opetusresurssien vähentymisen on viime vuosina huomannut siitä, että jotkin tällaiset kliinisten taitojen "ryhmä"työt onkin järjestetty koko kurssille pidettävänä luentona. Aina se ei ole ollenkaan haitannut, vaan esimerkiksi viime kevään ekg:n tulkintatyössä luennot toimivat ihan hyvin. Olisi kuitenkin ehkä mukavaa, jos opetusta voisi kokea saavansa riittävästi, eikä taitoja opetellessa kävisi niin, että aika loppuu kesken, eikä osa pääse ollenkaan harjoittelemaan opettajan ohjauksessa.

Preklinikkaan on kuulunut myös erilaisia seminaareja. Aluksi ne olivat tyypillisesti asiantuntija-seminaareja, joita varten varauduttiin vastaamalla erilaisiin kysymyksiin koskien jakson aikana opiskeltuja asioita. Sitten niitä pohdittiin yhdessä jakson opettajien kanssa. Nämä seminaarit toimivat eräänlaisena tenttiinkertauksena ja yhteenvetona koko jakson asioista niitä soveltaen. Nykyisin seminaarimme ovat olleet lähinnä potilastapauksia, joita kukin opiskelija on esitellyt vuorollaan. Potilasseminaarit tulevat jatkumaan myös klinikassa. Mielestäni potilastapaukset ovat usein mielenkiintoisia ja opettavaisia, etenkin kun niistä sitten keskustellaan vielä esittelyn jälkeen lisää.

Mutta tähän päättyy nyt siis preklinikka-aika, joka kaiken edellä mainitun lisäksi on tarjonnut paljon vapaa-aikaa! Vapaapäivien lisäksi tulen kaipaamaan luentoja, koska vaikka niillä istuessa joskus koinkin keskittymisvaikeuksia, oli mukava myös vain istua kahvia siemaillen ja asiantuntijaa kuunnellen. Kenellekään ei tarvinnut oikeastaan vastata tekemisistään, ja luennolle saattoi saapua missä asussa halusi ja periaatteessa mihin aikaan halusi (tosin en itse koskaan ole harrastanut myöhästelyä). Klinikassa pitää varmastikin yrittää antaa itsestään jotenkin enemmän. Ainakin esittää kiinnostunutta ja käyttäytyä asianmukaisesti. Pukukoodikin on vähän niin kuin ennalta päätetty... Myöskään vapaapäivistä ei keskellä viikkoa saada enää nauttia.

Kirjaston opiskelutilassa tuli monesti tehtyä tutoreita tai luettua tenttiin.

Preklinikka oli siis mukavaa aikaa, ja kehotan kaikkia joilla se on vielä edessä tai kesken, nauttimaan siitä täysin rinnoin. Ylipäätään kehottaisin jokaista nauttimaan elämästä tässä ja nyt, koska kyllä jokainen hetki on omalla tavallaan arvokas ja ainutlaatuinen. Uskon, että klinikka-aika tulee omalla kohdallani olemaan myös ihan yhtä kiva, vaikkakin todella erilainen kuin aikaisemmat opintoni. Ja toisaalta vähän pelottavakin, koska en tosiaan vieläkään tarkalleen tiedä mitä edessä onkaan...